Suomen suurin matkablogiyhteisö
Monthly Archives

maaliskuu 2016

Jalankulkijana Ahvenanmaalla, osa II: Kumlinge

Sottungan jälkeen oli lyhyt pysähdys Överössä, Föglössä. Normaalisti laivat eivät pysähdy siellä, vaan jalankulkijan pitää soittaa kyseiselle alukselle ja tilata se pysähtymään. Sottungassa riitti se, että kertoi sen ronskeille laivaduunareille, mutta M/S Odinille jouduin soittamaan. Kaikissa paikoissa ei ymmärretty suomea. Kumlingeen menevä vuoro on nimeltään Poikittaislinja ja se kulkee, miten kulkee. Kannattaa ottaa selvää etukäteen.

Överöön oli tullut geokätkö, sellainen, joka oli matkalaishotelli. Geokätköilijät kuljettelevat kätköstä kätköön erilaisia pieniä hiluja, joissa on seurantakoodi, jolla sitten voi seurata esineen kulkua maailmalla. Usein vain on niin, että kätköpurnukat ovat liian pieniä, että esineet mahtuisivat. Siksi on tällaisia suurikokoisia kätköjä, jonne niitä voi jättää. Tämä ei ollut järin suuri ja mukanani kuljettamani matkalaiset täyttivät sen kokonaan.
Ympäristö oli perin epämiellyttävä, vessapaperit kielivät siitä, että aluetta käytettiin yleisenä käymälänä. Googlen Street Viewssä näkyi, että aiemmin alueella oli ollut vessoja. Eipä ole enää.

Föglön lipussa ja vaakunassa on keltaisia ankanpoikasia

Ei houkuttele kävelemään. Degerby on se paikka, missä kaikki on Föglössä. Sieltä saa ålandspannkakaa ja siellä on museo ja se on kaikin tavoin kiva paikkakunta. Överössä ei ole mitään.

Föglö on suuri saaristokunta ja varsin eksoottinen, koskapa sinne joutuu menemään laivalla. Olisi aika makeeta kiertää koko saaristo. Mietin vähän sissitelttailua Föglössä, mutta jo pelkkä Googlen street view osoitti, että saari on kallioinen eikä sovellu telttailuun ja paikat, jotka eivät ole kallioisia, ovat ihmisten käytössä viljelyksinä ja pihoina tai sitten se siisti niitty, jonka olin Googlesta katsonut, kuva oli ilmeisesti keväältä, oli nyt täysmittainen nokkospöheikkö. Överö sijaitsee saariston äärimmäisessä pohjoisessa, vain vajaan kymmenen kilometrin päässä Sottungasta. Itse asiassa, Sottungan tuulimylly näkyy sinne.

Laiva vei sitten Kumlingen kuntaan Snäcköön. Snäckössä ei ole geokätköjä tällä hetkellä eikä paljon muutakaan, mutta siellä on leirintäalue ja lossi Seglingeen. Tipun tietä Överöstä sinne on 17 km.

Kumlingessa ei tapahtunut 1918 paljon mitään erikseen, mutta Ahvenanmaalla kylläkin. 1918 Ruotsi teki talvisodat ja hyökkäsi Ahvenanmaalle miehittäen sen. Sen lisäksi sinne menivät manner-Suomen punaiset ja valkoiset ja siellä oli venäläisiä. Godbyssä tuli taistelu, jossa punaiset ja venäläiset saivat selkäänsä. Lopulta sitten Saksa miehitti Ahvenanmaan. Ahvenanmaalaisten oma agenda oli vain se ja sama aina: liittyminen Ruotsiin. Minun sukuni on ihan raja-Karjalasta ja ryssittelyäkin on kuulunut aika ajoin, mutta en ole kuullut, että kukaan rajakarjalainen olisi innokkaasti ajanut raja-Karjalan liittämistä Venäjään, sen sijaan ahvenanmaalaisia jatkuvasti on kiinnostanut liittyminen Ruotsiin. Saksaa ja Ruotsia taas on kiinnostanut se, että Ruotsin strategiset malmit pääsevät kulkemaan Ahvenanmaan ohi häiritsemättä Saksaan. Oli miten oli, ahvenanmaalaiset säästyivät verilöylyltä.

Kumlingessa on muuten sodittu, Tapani Löfving seikkaili aikoinaan muun muassa Kumlingessa ja Suomen sodassa Kumlingessa oli taistelu. Nämä ovat tietysti imperialistisia sotia, jotka eivät ole niin kiinnostavia kuin työväenluokan kamppailu.

Heti lossilla kuitenkin Seglingeen, sillä aika riensi ja siellä kävelin muutaman sata metriä ja tulin vierasvenesatamaan, josta pienellä hakemisella löytyi geokätkö. Kumlinge tuli tällä geokartalle. Olin katsellut myös toista paikkaa, erästä uimapaikkaa luontopolun varrella. Siellä on järvi, jossa on sanottu hirviön kiskovan lapsia veden pinnan alle. Tämä ei kuulosta aidolta paranormaalilta hirviötarinalta vaan sellaiselta, jota aikuiset ovat kertoneet pelotellakseen lapsia. Sen lisäksi ilmakin oli ikävän viileä ja vesi olisi ollut paljon viileämpi. Oli pakko kääntyä takaisin, vaikka Seglinge vaikutti kivalta paikalta.

Maalaus leirintäalueella

Snäckön satamasta on 500 metriä leirintäalueelle, Ledholm Campingiin. Sieltä sain vaatimattoman mökin, jossa ei ollut sähköä eikä mitään muutakaan. Olisin kaivannut sähköä, koska minun piti herätä ajoissa lautalle.
Nukuin tosi huonosti, sillä jouduin jostain syystä ravaamaan piipimässä ulkona koko ajan. Yö oli tähtikirkas ja upea, mutta hyttyset olivat taas ärhäköityneet pistämään. Missään muualla eivät olleetkaan pistäneet.

Kumlinge tunnetaan lähinnä Kumlingen taudista. Kumlinge itse mainostaa olevansa erämaa Ahvenanmaalla ja se onkin erittäin harvaan asuttu kunta. Se haluaa olla vähemmän erämaa ja siksi on innokas hankkimaan lisää asukkaita. Minkähänlaisia asukkaita ne haluavat, koskapa Ahvenanmaalla ei näy ”ulkomaalaisennäköisiksi” tituleerattuja pakolaisia.

Varmaan auttaisi, jos Kumlinge olisi auki. Päänähtävyys, eli kirkko, oli kuitenkin kiinni. Ne olivat kuitenkin melko kaukana Ledholm Campingista. Matka lauttarannasta koko saaren läpi lauttarantaan on 11 kilometriä. Fillarilla senkin suhauttaisi helposti, mutta ei fillari avaa suljettuja paikkoja.

Kävelin lauttarantaan ja laivalle, joka vei minut takaisin Överöhön. Minä en meinannut saada millään yhteyttä eteläisen linjan alukseen. Varmasti 15 kertaa yritin soittaa. Sitten sain vihdoinkin jonkun kiinni juuri ennen laivan lähtemistä ja sain sovittua pysähdyksen Överössä.

Överössä oli aikaa hassutella kameran kanssa

Minä en halunnut jäädä odottamaan sitä ainoaa yhteysalusta, joka tänään menisi Galtbyhyn asti Överöhön, koska Överö on tylsä. Sitä paitsi halusin syödä välillä jotain. Edellinen kerta oli edellisenä päivänä Sottungassa aamiainen. Koska olin niin paljon ollut Sottungassa, päätin mennä Kökariin, jonka myöskin tunnen läpikotaisin.

Laivalla sain syödäkseni. Huolellinen kuositus on Madventuresin suositus. Nyt vielä torkut jossain.

Tältä rupesi näyttämään Kalhärä fjärdenilla Kökarissa

Tässä oli hyvä kuosittaa, sillä seuraavan laivan tuloon oli neljä tuntia

Ehkä alleja tai jotain

Kökarissa oli ilmaisia mummopyöriä lainattavaksi, mutta eipä huvittanut lähteä pyöräilemään satama-aluetta pitemmälle. Sen sijaan torkuin auringossa monta tuntia. Väliin oli kylmiä tuulenhenkäyksiä kyllä. Syksy on tulossa.

Sieltä se porskuttaa, viimeinen laivamatka

Siirryn laivalla Kökarista Galtbyhyn. Galtbyssä kello on jo 21. Liftailen laivasta lähteviin autoihin, mutta Varsinais-Suomessa on liftipula, aina.

Galtbyssä on pieni putiikki, jolla on terassi. Putiikki on kiinni, mutta menen terassille nukkumaan.

Viimeisen yön vietän tässä

Jostain syystä laiva pitää meteliä siitä huolimatta, että se on satamassa, samoin rekat metelöivät. Galtbyssä ei ole mitään paikkaa, mihin oikeasti voisi pistää teltan. Kaikkialla on ”Privat”-kylttejä. Maastokin on sellaista, että on vaikeaa löytää kunnon paikkaa teltalle, kaikki on joko ihmisten pihoja tai sitten viljelyksiä tai muuten käytössä. Nukun perin huonosti ja katkonaisesti, kunnes aamubussilla Turkuun. Kyllä, bussi otti anakronisesti vain käteistä ihan kuin jokin kirpparimyyjä. Sen sijaan paikallisilla oli sellainen näyttökortti, jossa tiedot lävähtivät isolle ruudulle, mistä minäkin pystyin matkustajana ne näkemään. Noin niin kuin Pride-huomiona bussikorttia käyttävien sukupuoli näkyi myös. Ainakin yhdessä tapauksessa se oli eri kuin mitä saattoi olettaa ulkonäöstä. Se on kanssa tätä uustakapajuisuutta. Helsingissä varmasti ihmiset hyppisivät ratikkakiskoille, jos ne altistettaisiin tälle tai Ålandstrafikenin joukkoliikenteen uustakapajuisuuksille, mutta se ei ole järin vaarallista, koskapa ei Helsingissä enää tiedä, kulkeeko ratikka niitä ratikkakiskoja myöten, mikä ratikka kulkee, milloin ja minne.

Turusta päätän jatkaa suoraan kotiin nukkumaan. Minä en näe Turussa yhtään translippua enkä terroristia enkä mitään muutakaan, mistä ihmiset nyt vaahtoavat.

Jalankulkijana Ahvenanmaalla, osa I

Vuoden 1918-henkiset geokätköseikkailuni jatkuvat. Sain, nimittäin, selville, että olen käynyt nykykuntina lähes kaikissa kunnissa, jotka 1918 kuuluivat punaisille ja ovat vielä Suomen puolella geokätköilemässä. (Luovutetun Karjalan entisistä kunnista kaikissa punaisten puolella olleissa ei ole geokätköä.) Nyt on vuorossa Kumlinge. Kun olin käynyt Eurajoen, Ypäjän ja Jokioisen, Kumlinge on lounaassa yksin kuntana, jossa en ole kätköillyt. Viime Ahvenanmaan reissulla olisi tarvittu lisäpäivä siellä käymiseen, eikä sitä löytynyt.

Matka alkoi tutustumalla vahvasti 1970-luvun henkiseen uustakapajuiseen Ålandstrafikenin aikataulukirjaan, joka on pdf:nä netissä. Manner-Suomessahan jos antaa Matka.fi-palvelussa lähtöpaikan ja kohteen, niin tietokone kertoo sinulle, mitä vuoroja sinun pitäisi käyttää päästäksesi perille. Mitään niin helppoa ei ole Ahvenanmaalla. Muistutan lisäksi jokamiehenoikeuksista Ahvenanmaalla, jotka kieltävät meikäläisen suhteellisen vapaan telttailun. Päivässä en pääse Kumlingeen ja käytännössä pitää katsoa yösijaa sieltä väliltä. Kun ne eivät ole myöskään suoraan lauttarannassa, pitää etsiä kuljetus yösijaan. Kökarissa on leirintäalue, jossa olen ollut aikaisemmin, Sottungassa on Lyckliga Lottas, jonka pihamaalla olen käynyt aiemmin, mutta Överössä ei ole mitään lähellä eikä myöskään Långnäsissä.

Kun puhuin suunnitelmistani, kaverini Tuuli ehdotti käymistä hänen mökillään, joka on samalla suunnalla. Lähdin siis sinne. En ollut edes tietoinen, missä mökki on, arvelin sen olevan lähellä Galtbytä, lauttarantaa. Tuuli on kulinaristi ja hän osti isot kassilliset ruokaa Paraisilta. Paraisilla on melko sivistynyt kauppa, missä oli paljon lähiruokaa. Hangossa on paljon vähemmän lähiruokaa ja se johtuu oikeasti siitä, ettei lähellä ole mitään, paitsi merta. Minä en ole kulinaristi, minä en pakkaa mukaan muuta evästä kuin vettä juotavaksi. Niin ja lääkkeitä.

Jatkamme sitten Korppoon ohi Runariin, josta sitten veneeseen ja mökille. Merenkäynti on kohtalaista ja sen luvataan yltyvän.

Mökillä on mökin työt, jonka jälkeen saattoi nauttia saunan pehmeistä löylyistä, hyvistä keskusteluista, savuahvenesta ja sen lisäksi koira nautti mustikoista. Koira oli myös pitänyt peurat loitolla saaresta, purrut kyytä ja yrittänyt näykkiä hirveä eli omasi aivan tolkuttoman rohkeuden ja monipuolisen metsästysvietin.

Taivas oli tähtikirkas ja näkyi upeasti, samalla tavoin kuin aikoinaan Amazonasilla. Amazonasilla oli vielä sellainen puoli asiassa, ettei tähtikuvioita pystynyt tuntemaan, joten tuli tunne, ettei ole enää edes samalla planeetalla. Sielläkään ei ollut sähkövaloa ja kahdessa viikossa se kävi tosi paljon hermon päälle.

Tuuli kuitenkin huomasi iPhonen laturin jääneen autolle, joten seuraavana päivänä, jolloin merenkäynti oli yltynyt, jouduttiin se hakemaan. Tässä tuli naapurit avuksi ja niiden veneellä pääsin Korpoströmiin ja bussilla Galtbyhyn lautalle.

Kråkskär, Saaristomeren kansallispuisto

Joidenkin mielestä merimetso on saatanasta. Todellisuus taas on, että se kantaa fosforikuormitusta takaisin kuivalle maalle ja sen asuttamat luodot muuttuvat kukkaniityiksi, mistä Suomessa on huutava pula. Rumiahan niiden koloniat ovat ja niitä on paljon.

Laiva meni läpi kansallispuistoalueen ja pysähtyi Kökarissa. Se pysähtyi myös Kyrkogårdsössä ja Husössä, mikä oli yllätys minulle.

Perillä Sottungassa Lyckiga Lottas -majatalon edustaja oli minua jo vastassa ja nappasi minut kyytiin. Olisi vielä vienyt katsomaan Muinaistulien yötä, mutta näin jo Muinaistulia Tuulin mökillä. Sitä paitsi, ne ovat myös Hangossa, jos joskus viitsisin vaivautua olemaan kotosalla silloin. Kuitenkin, kuulemma, kun Sottungassa jotain tapahtuu, niin kaikki menevät sinne. Se on helppoa, kun Sottunga on Suomen pienin kunta. Anarkiamielessä se on sikäli mielenkiintoinen, että koko aikuisväestö on mukana kunnan pyörittämisessä. Näin pitää ollakin, politiikka ei ole sitä, että sohvalta lauotaan mielipiteitä siitä, miten asioiden pitäisi olla, vaan että ollaan niitä itse tekemässä mieleisiksi ja kannetaan myös yhdessä vastuu.

Muinaistulien sijaan houkutteli saunan kiukaan tulet. Sauna oli lämpimänä ja menin sinne. Sielä oli ammekin, mutta kylpyankka puuttui enkä ollut älynnyt ottaa omaa mukaan. Kylpy ilman ankkaa on kuin kylpy ilman vettä.

Pihalla on kanatarha. Yksi kanoista pysähtyi tuijottamaan minua pitkään ja se hengitti voimakkaasti.

Pihalla oli kanoja ja kukkoja. Vaikka kukot kiekuivatkin, niin sisälle kuului onneksi varsin vaimeasti.

Aamiaisella piti tietysti syödä tosi lähimunia. Täällä ei ole poikasmurskainta käytössä, koskapa kukot olivat elossa. Olivat vielä tosi vapaan kanan munia, kun pari kanaa oli vielä karannut välillä aitauksesta uloskin.

Sain kyydin kirkolle, jossa vietin aikaa odottaen lauttaa. Salteriet oli juuri sulkenut, joten ei Ålandspannkakaa. Olen käynyt kirkossa aikaisemmin, mutta tällä kertaa kiinnitin huomiota siihen, että täälläkin oli tiimalasit, niin kuin Jokioisissa.

”Kristuksen taivaaseenastuminen” vuodelta 1770. Kristus heiluttaa punalippua. Punalippu ei tietenkään viitannut sosialismiin, vaikka jo bysanttilaiset keksivät yhdistää poliittiset aatteet ja värit. Sen sijaan on todennäköisempää, että se tarkoittaa taistelua kuolemaan saakka. Keskiajalla sitä käytettiin laivoissa ja piiritetyissä kaupungeissa tässä merkityksessä. 

Laiva sitten saapui ajallaan ja matkani jatkui Föglön  Överöön. Siitä seuraavassa postauksessa.

 

Eurajoki, sinne haluan takaisin

Huomasin geokätkökuntakarttaani värittäessä, että minulla on kohta kasassa vuoden 1918 punaisen Suomen kunnat nykyisinä kuntina ja poislukien (pakko)luovutettu alue (jonka kunnista kaikissa ei edes ole geokätköjä).  Kun tulee noista tapahtumista kohta 100 vuotta täyteen, haluan käydä loputkin nyt sitä ennen. Jäljellä olivat Eurajoki, Kumlinge ja Savitaipale.

Eurajoki osallistui veltosti vuoden 1918 sotaan, mutta eurajokelaisia rankaistiin julmasti, 2% kunnan asukkaista kuoli sodassa tai sitä seuranneessa kansanmurhassa.  Saman lähteen mukaan Luvia, joka nyt on osa Eurajokea, oli täysin letarginen sodassa, mutta Eurajoella kaksi kartanoa omistuksineen olivat johtaneet epäreiluun vastakkainasetteluun.

Sen jälkeen Eurajoki tunnetaan tietysti yhdestä asiasta, Olkiluodon ydinvoimalasta, jota nyt tapaan kutsua Olkivuodoksi ja josta on tullut nyt maailman kalleimmaksi rakennukseksi tituleerattu ikuisuusprojekti. Geokätkömielessä Eurajoen alueella on runsaasti kätköjä, joskin niiden saavuttamiseksi minulla olisi pitänyt olla polkupyörä mukana. Se jäi harmittamaan vähän. Eurajoelta on 10 km Sammallahdenmäelle, siihen UNESCOn kohteeseen, jossa minäkään en ole käynyt. Käytännössä, polkupyörän kuljetus julkisessa liikenteessä on epävarmaa, junat ja bussit ottavat, jos on tilaa ja sitä tilaa on yleensä vähän.

Olen pitkään halunnut käydä Eurajokeen kuuluvan Luvian Säpissä, majakkasaarella, jossa on lintuasema. Myöhään syksyllä saari kerää itäisiä kirvisiä. Pikkulinnut yleensä karttavat vettä ja kun ne tulevat idästä, niin ne kiertävät Äänisen ja Laatokan ja tulevat lopulta Suomen länsirannikolle ja päätyvät Säpin saareen. Ehkä rohkeus loppuu Selkämeren äärellä ja ne jäävät Säppiin syömään. Etelärannikko jää taas Laatokan ja Äänisen katveeseen.

Eurajoen kirkko

Joka tapauksessa, menin ensin junalla Turkuun ja sitten hurautin Onnarilla Eurajoelle. Eurajoen keskustassa on Kustaa Aadolfin kirkko, joka valitettavasti oli kiinni. Eurajoki tuli kunnaksi kätkökartalle, kun kirkolla oli geokätkö. Muita geokätköjä keskustassa ei ollutkaan. Sen sijaan lähdin etsimään mysteerikätköjä, joissa esiteltiin satakuntalaisia geokätköilijöitä. Mekaanisesti kätkö toimi niin, että kuvauksesta piti tunnistaa kätköilijänimimerkki ja sen jälkeen naputella chekkeriin tältä nimimerkiltä tietyn kätkön koordinaatit niin sai sitten koordinaatit geokätköpurkille Eurajoella. Lähdin sitten kävelemällä niitä hakemaan.

Eurajoen kylän ulkopuolella on jäätäviä parakkikyliä ilmeisesti ydinvoimalatyömaan rakennusmiehille.

Olkivuoto on tietysti suuri epäonnistuminen. Ydinvoimalobby puhuu ydinvoiman hiilineutraaliudesta, mutta kun katsoo voimalatyömaata, niin ei  voimalan rakentaminen ole hiilineutraalia, ei myöskään uraanikaivostoiminta eikä jätteen loppusijoitus.

Minä kävelen autiota tietä ja tulen Pekan kalalle. Siellä on jonkinlainen kalakauppakin, mutta se on kiinni. Eurajoki kuuluu niihin paikkoihin, missä kaikki on kiinni. Kalakaupalta pääsen takaisin päätielle. Siellä pitäisi bussit kulkea joskus. Lähden kävelemään bussipysäkille, samalla kuitenkin liftaten. Onnistun saamaan kyydin, kun kyydin tarjoaja ajatteli, että minulla on jokin hätä ja sen takia liftaan. Pääsen Rauman vanhaan kaupunkiin. Varmasti jos olisin sata kiloa laihempi ja minulla olisi verkkarit ja hikinauha, niin kaikki ajattelisivat minun olevan kuntoa kohottamassa enkä hädässä.

Raumalla olen kätköillyt aiemminkin ja palloillut vanhassa kaupungissa. Siitä on tosin aikaa, ei se silloin ollut maailmanperintökohde. Rauma on ollut aktiivinen tässä asiassa ja saanut kaksi maailmanperintökohdetta samaan kaupunkiin. Hangossa on pelkkä kanditaatti maailmanperintökohteeksi.
Etsin sieltä geokätkön ja päätin sitten istahtaa penkille. Päädyinkin museoon. Museoonhan on mentävä, kun sellainen sattuu auki olemaan, se on, nimittäin harvinaista. Tämä museo on ”Kirsti” ja siellä asui sama suku 1700-luvulta vuoteen 1972 asti. Sen takia siellä on myös esineistöä vuodelta 1972, ajalta, jolloin minä täytin kolme vuotta.

Mä en ole ikinä ajatellut, että mun lapsuuteni olisi sellainen aika, jota esiteltäisiin museossa.

Raahessa näitä kutsutaan Raahe-koiriksi.

 

Minun aikaani enemmän Töllöttimessä oli vielä puiset luukut. Ohjelmat olivat erittäin psaikkedeelisia. Jälkipolville täytyy mainita, että ne olivat jo aikalaisistakin omituisia. Ei silloin oikein osattu tehdä lastenohjelmia ja ne olivat usein omituisia ja pelottavia. 

Tommottis. Ja sitten juotiin samariinia ja kamferitippoja nenään. Minnekähän nekin ovat hävinneet. Haarukat oli sellaisia, että niiden pää oli pikkurillin levyinen. 

En nyt sentään tuolloin elänyt.

Kirstin jälkeen siirryin teelle pieneen kahvilaan vanhaankaupunkiin.

Rauman kuvatuin patsas

Viihtyisä paikka ja tekee tännekin mieli tulla uudestaan, mutta autoja klohnasi liikaa ja torin kattaus oli ihan hirvittävä. En tiedä, mikä tästä tekee niin erinomaisen verrattuna kaikkiin muihin vanhoihin kaupunkeihin Suomessa, ehkäpä täällä on enemmän elämää kuin Porvoossa tai Tammisaaressa.

Bussi oli vartin myöhässä, minkä takia tuli hieman kiire Turussa ehtiä junaan.  Sitä ennen nautin maisemista. Laitilan seudut ovat melko tylsiä ja Mynämäki on tuttu lähinnä Uffesta.  Oikeastihan Mynämäki, Nousiainen ja Masku kurottuvat Kurjenrahkaan, minkä takia osa niistä on niin erämaista kuin Varsinais-Suomessa erämaata voi olla, ja onhan siellä.  Laitila on kuitenkin pitkäveteinen ja siellä on lähinnä kanaloita ja virvoitusjuomatehdas.

Juna Hankoon oli jälleen täynnä ja jouduin pakkoyleisöksi 40 minuuttia kestävälle tunnin esitelmälle Suomen historiasta, missä Mannerheim suunnillen keksi pyörän ja auringonnousun. Sinällään, esitelmöijällä oli kyllä faktat kohdillaan, mutta häneltä puuttui näkemystä, mikä teki hänen puheestaan pitkästyttävän kansallismielisen liturgian.

 

Verijäljet

Minun geokätköilykartassani pisti silmään ikävällä tavalla kaksi kuntaa, josta minulla ei ole kätkölöytyöjä ja jotka ovat keskellä Etelä-Suomea: Jokioinen ja Ypäjä. Kummastakaan en ajatellut kovin suurta, paikkakuntia, joilla uhkaa kuolla tylsyyteen. Kerran koulussa maantiedon tunnilla Jokioinen oli esimerkkinä kuntasuunnittelusta ja minä mietin, miksi esimerkkinä on näin tylsä paikkakunta. No, esimerkiksi sen takia, ettei sen keskustaajama ole minkään valtaväylän varrella. Jokioisen kunnan alueella kuitenkin viuhahtaa mennessään Helsingistä Poriin. Ypäjän kunnan alueen läpi singahtaa mennessään Tampereelta Turkuun junalla.  Aivan erityisesti minä joudun kulkemaan siksakkia päästäkseni alueelle.

Ensiksi kuitenkin junalla Humppilaan. Asemalla pysähtyy bussi, mutta mitään bussipysäkin merkkiä ei olla viitsitty sinne laittaa. Humppilassa olen geokätköillyt aikaisemmin, jouduin lainaamaan tikapuita. Nyt sinne ei ollut aikaa.

Bussi kulkee raukeassa maalaismaisemassa. Siellä on eräässä kylässä Emmaus. Jokioisen Emmaus oli hyvin aktiivinen takavuosina ja tiedotti itsestään Toimintakalenterissa, mutta nyt siitä ei ole kuulunut vähään aikaan mitään. Emmaus on ”poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton”, helppo, mutta vaikea ratkaisu, joskus ihan sietämättömän vaikea. Ihmiset, jotka viljelevät nimitystä ”ääripää” kaikista muista paitsi niistä, jotka ovat samaa mieltä itsensä kanssa ovat ottaneet tietyn position, jossa he edustavat valtaa ja haluavat marginalisoida muita, ovat siis itse ääripäitä.  kun epäoikeudenmukaisessa tilanteessa on ottamatta kantaa, ottaa kantaa sortajan puolella. Samoin, kun vasemmistolainen jättää äänestämättä, hän äänestää oikeistoa.

Saavuin Jokioisten rautatieasemalle. Sieltä lähtee joskus junat kapearaiteista rautatietä myöten ja Jokioisilla on myös kapearaiteisen rautatien museo. Minä en ymmärrä, mikä idea kapeissa raiteissa on. Jos raiteet olisivat leveät, niin niiden päälle saataisiin leveämmät vaunut ja se olisi mukavampi kaikille.  Tietysti kapeampi raide tietää kapeampaa ratapenkkaa ja pienempiä kallioleikkauksia. Juna ei kuitenkaan ollut paikalla, kun minä olin siellä. Juna kulkee kuulemma sunnuntaisin, aikaan, jolloin Jokioisiin taas ei pääse bussilla. Ehkäpä junan kyytiin pääsee myös Humppilasta. Jokioisten asemalla oli kuitenkin geokätkö, jolloin sain kätkökuntakartalleni uuden kunnan: Jokioisen. Toinen kätkö oli kirkolla ja lähdin sinne kävelemään. Hieman oikaisin pihan poikki kas kun eivät olleet älynneet rakentaa suoraa tietä. Kätkö löytyi vaivattomasti ja jäin sitä loggaamaan ja huomasin, että täällä on vuoden 1918 monumentti.

Kävi ilmi, että Forssan seudulla punaiset olivat toimineet humaanisti, jossain muualla, kuten Toijalassa oli ollut punaista terroria, mutta ei täällä. Onkin siksi aivan käsittämätöntä, että kun lahtarivalta saapui tänne, täällä tehtiin varsinainen kansanmurha. Esimerkiksi Humppilan punaiset eivät tehneet ainoatakaan veritekoa, silti siellä tunnetusti valkoiset telottivat 141 ja kymmenen prosenttia joutui kuulusteluihin.

200 ihmistä ammuttiin pelkästään tuonne Jokioisten kirkon lähelle. Kirkkoherraa jatkuva teloittaminen rupesi vaivaamaan, mutta hän sanoi ”rikkaruohot täytyy kitkeä pois Herran seurakunnasta.” Kirkkoherralla oli varmasti mielessä tämä Matteuksen 13 luvun vertaus: ”

30  Antakaa molempain kasvaa yhdessä elonleikkuuseen asti; ja elonaikana minä sanon leikkuumiehille: Kootkaa ensin luste ja sitokaa se kimppuihin poltettavaksi, mutta nisu korjatkaa minun aittaani.’”

 36  Sitten hän laski luotaan kansanjoukot ja meni asuntoonsa. Ja hänen opetuslapsensa tulivat hänen tykönsä ja sanoivat: ”Selitä meille vertaus pellon lusteesta”.

37  Niin hän vastasi ja sanoi: ”Hyvän siemenen kylväjä on Ihmisen Poika.

38  Pelto on maailma; hyvä siemen ovat valtakunnan lapset, mutta lusteet ovat pahan lapset.

39  Vihamies, joka ne kylvi, on perkele; elonaika on maailman loppu, ja leikkuumiehet ovat enkelit. 40 Niinkuin lusteet kootaan ja tulessa poltetaan, niin on tapahtuva maailman lopussa.”

Kirkkoherralla kävi varmasti mielessä myös se, että jos hän sen äänekkäämmin vastustaa, hän on pian itse teloitettavien joukossa, niin kuin oikean kristityn pitäisikin olla, mutta hän päätyi siis hyväksymään veriteot. Ei omasta mielestään kuulunut kumpaankaan ääripäähän.

Kävin itse kirkolla, joka yllättävästi oli auki.

 

Luotetaan vanhaan teknologiaan

Ensimmäistä kertaa näen tiimalasit kirkossa. Ilmeisesti niillä haluttiin mitata saarnaan kuluvaa aikaa ja muistuttaa seurakuntalaisia siitä, että elämä kuluu loppuun.

Upea kustavilaisen ajan messukasukka oli näytillä.

Jokioisten kirkko on vain viisi vuotta nuorempi kuin Suomen vanhin puukirkko. Ennenhän tehtiin kivikirkkoja ja sitten yht’äkkiä siirryttiin puukirkkoihin. Kuulemma syy oli siinä, että Kustaa Vaasa tyhjensi kirkon kassan eikä ollut enää varaa rakentaa kunnollisia kivikirkkoja. Vanhat kivikirkot olivat katolilaisia alun perin ja nämä taas luterilaisia. Katolilaiset pääsivät taivaaseen maksamalla, luterilaiset taas uskomalla hölynpölyä. Kristinusko vaatii rakastamaan vihollista. Minusta se on mahdottomuus. Varmasti se oli sen Skutnabbinkin mielestä mahdottomuus, kun järjesti verilöylyn tai kirkkoherran mielestä, kun rikkaruohot piti tuhota. Sopiva jae löytyy tukemaan jokaista itsepetosta. Voiko olla uskovainen syyllistymättä itsepetokseen.

Erkanin kirkolta ja oli vaikea tehdä päätöstä, kääntyäkö Elonkiertoon vaiko ei. Päätin olla menemättä, sillä pikaisella googletuksella siellä menisi aikaa aivan liikaa. Siellä on esittely maalaistalon eläimistä, ankka tosin vaikuttaisi puuttuvan. Ihmisellä on usein sisäinen lapsi hukassa, kun taas jokaisella ankalla sisäinen ankanpoikanen on jatkuvasti pinnalla ja nälkäinen. Kaupunkilaisena tunnen luvattoman huonosti maaseutua, mutta oli pakko jatkaa.

Sen sijaan tulin Jokioisten kartanon aittarakennukselle.

Aitta

Aitta on upea ja luulenpa nähneeni sen aiemminkin Jokioista esittelevässä kuvastossa. Aitassa oli taidenäyttely. En ole taiteen ystävä, mutta voin vilkaista. Onkohan kukaan sanonut taidenäyttelyyn mennessään, että hienoa, tiedänkin taiteesta kaiken ja olen asiantuntija.

Siiri Hartikainen, ”Viimeinen yksisarvinen”, lyijykynä, akvarelli ja tussi.

Marjut Leskinen, ”Syke !”, sekatekniikka

Katri Saijonkari-Pahkala ”Kuukkeli Vuotson kylässä”, akvarelli

Silja Mattson, ”Paluu”, akryylimaalaus

Pirkko Hirsikangas ”Kerro, kerro, kuvastin”, öljy.

Vasta jälkikäteen huomasin, että taiteelle oli merkitty hintakin, mikä useimmissa tapauksissa oli melko alhainen. Ken tahtoo tehdä kodistaan taidegallerian voi tehdä sen melko huokealla. Siiri Hartikaisen Viimeiselle Yksisarviselle ei oltu kuitenkaan merkitty hintaa.

Aitan lähellä oli kokoustila ”Impilinna”, mistähän sekin oli saanut nimensä. Kartanoon ei päässyt, mutta siellä on paikkoja, jossa on sanottu kummittelevan. Miten on niin, että rikkaat kummittelevat, kun taas esimerkiksi teloitetut punaiset eivät kummittele. Yhdysvalloissakin olin yöllä paikoissa, jossa oli ollut hirveä teurastus, eikä jälkeäkään mistään kummituksista.

Bussissa olikin sama kuljettaja, mikä aiemmin. Kun kehuin Jokioista, hän sanoi, että ihmiset yleensä vain valittavat täällä. Minä sanoin, että se onkin viisasta, sillä jos julkisesti kehuu joukkoliikennettä, niin siitä seuraa se, että joukkoliikennettä vähennetään. Kuljettaja sanoi, että bussi kulkee viikonloppuisin vain kymppitietä, useita kilometrejä Jokioisten keskustan ohi.

Forssassa vaihdoin bussia Turun suuntaan. Forssakaan ei ole paha paikka, vaikka sen tunnetuin tuote on Forssan maksalaatikko, sillä Forssassa on upea kehräämöalue. Minä olen ollut Forssassa aiemmin, jolloin esimerkiksi kaivoin lumilapion kanssa geokätkön esille.

Bussi menee suoraa kymppitietä Ypäjän Palikkalaan, mistä lähden kävelemään samaa tietä varsin tiukassa tahdissa Murskan uimalalle. Ainoa asia, mistä Ypäjä on tunnettu, on hevoset, jotka taas minua eivät ole kiinnostaneet tippaakaan. Ypäjässä asukkaista on vain puolet siitä, mitä Jokioisilla, joten se on todellinen kääpiö. Siitä huolimatta se oli kaupunki lyhyen aikaa muutama vuosi sitten.

Murskan uimala, Ypäjä

Uimalalle on vajaa mailin kävely suuntaansa ja seuraava bussi tulee vajaan tunnin päästä. Lämpimästä päivästä huolimatta paikan kioski on kiinni eikä siellä ole kuin pari jätkää hengailemassa, eivätkä nekään uimassa. kätkö löytyy nopeasti, joten Ypäjä uudeksi kunnaksi kätkökartalle. Kerkiän vielä ajoissa bussille.

Harvemmin kuljen tätä reittiä enää nykyisin, kun olen kätköillyt joka kunnassa Varsinais-Suomessa ja tien varrella. Somerolla auto juuttui lumeen kätköillessä Jakkulassa, Koski Tl.:ssä rämmimme risukossa sateisena yönä laavulle ja kaveri tippui ojaan, kun oli niin pimeää eikä nähnyt sitä ja Liedossa kiipesimme Vanhalinnalle. Liedossa on myös paikkakunta nimeltä ”Ankka” juuri tämän tien varrella ja siellä kulkee Ankkalinnantie. Marttilassa yövyin kerran ahtaalla laavulla erämaassa.

Turussa menin kortteliravintola Kerttuun. Se on minun suosikkipaikkani Turussa muutenkin, mutta olen edellä mainistusta syystä matkaillut vähemmän Varsinais-Suomessa viime aikoina. Voihan siellä tietysti kätköillä vaikka kätkölöydön on tehnytkin jokaisesta kunnasta tai reissata muutenkin. Geokätköt eivät opasta sellaiseen paikkaan kuin Kerttu, sillä niitä ei saa tehdä yrityksistä, paitsi jos yritys lakkautetaan, niin siitä voi tehdä geokätkön.

”En ole kulinaristi, mutta voin maistaa”

Olisin voinut ehkä olla pitempäänkin Kertussa, mutta keksin, että pääsen Hankoon aikaisemmalla junalla. Sainkin juuri junassa tiedon, että junaliikenne pysähtyy maanantaina, koska veturimiehet menevät lakkoon. Hyvä homma! Ei mene rahaa siihen, että matkustaisin Helsinkiin Varustelekaan Pekka Siitoin -pubitietovisaan.  En ole kyllä mikään mesikämmen mitä tulee Pekka Siitoin -tietoon muutenkaan. Olenko jo käsitellyt kaikki mahdolliset äärimmäisyydet yhdessä postauksessa. Tavikset ovat ääriryhmistä pahin.