Suomen suurin matkablogiyhteisö
Monthly Archives

maaliskuu 2016

Kainuu täynnä urheilua

Kuhmossa oli geokätköilytapaaminen ja tietysti minun piti lähteä sinne. Toki niitä tapahtumia on minua lähempänäkin, mutta näitä tapaamisia kerätään eri kunnista ja graticuleista. Jälkimmäiset ovat aste x aste -ruutuja. Sitä paitsi, Kainuu on melkein kokonaan punainen minun geokartallani, olen geokätköillyt vain Kajaanissa. Olen huomannut, että se vaatii kolme eri reissua, Kuhmo on oma suuntansa, sitten Puolanka pitää käydä erikseen ja kunnat Kuusamon tien varrelta. Kuhmon kunnan alueella olin käynyt viimeksi 1983 ja silloinkin vain kolmen kilometrin matkan.

Pohjolan Liikenne on 200 km jälkeen ilmainen, joten sillä ajaa mielellään Kajaaniin.

Maailman tylsin escape-room sijaitsee Helsingissä ja sen nimi on Kampin bussiterminaali. Se on ottanut mallia vankilasta.

Illan viimeisellä junalla Hangosta Helsinkiin ja sen jälkeen kuolettavan tylsää odottelua Kampin bussiterminaalissa. Bussi Kajaaniin lähti yhdeltä aamuyöllä. Tälläkin kertaa se tuli täyteen lentokentällä, mutta onneksi tyhjeni jo Lahdessa. Sain jonkin verran jopa nukuttua.

Aamulla Kajaanissa palloilin pari tuntia bussiasemalla. Mitään muutakaan ei voinut tehdä, sillä läheinen museo oli kiinni.

Kainuu on seonnut Waltti-vuoroihin, mutta onneksi ne näkyvät opas.matka.fi .kartoilla. Vielä vuosi sitten ne olivat pelkkiä pdf-liuskoja, kopioita paperiaikataulusta 1960-luvun tyyliin. Ne eivät anna eläkeläisalennusta, joten ne ovat arvokkaita vuoroja. Enemmän maksaa Kajaanista Kuhmoon kuin Kajaanista Helsinkiin.

Vuoro 22 kiersi järvet pohjoispuolelta, Kuluntalahden kautta. Tämä tie Sotkamoon esittelee Vuokatin vaaramaisemat hyvin. Sotkamossa sitten kierrettiin Iso-Kiimanen ja Kuhmossa Ontojärvi pohjoispuolelta. Näkymät ovat kivempia kuin eteläpuolelta.

Korpiteitä riittää

Perillä Kuhmossa kävin ensiksi kätköllä. Siellä oli muitakin. Etsimme alkuun huomattavasti hankalammista paikoista kuin missä se onkaan. Porukalla kätkö saatiin esille, joten Kuhmo uudeksi kunnaksi geokartalleni. Kerkisin sen verran puhumaan muiden kanssa, että sain tietää, että Kainuun rastiviikot ovat juuri nyt Kuhmossa ja kun piti silmät auki, niin kaikkialla olikin kylttejä kyseisestä tapahtumasta. Moni geokätköilijä on entinen tai nykyinen suunnistaja. Minäkin nuorena suunnistin koulun lisäksi järjestetyissä tapahtumissa sekä kävin kiintorasteilla. Sen verran muistan geokätköilyn aloittamisesta, että mietin, onko Hangossa kiintorastiverkostoa. Ei ole, mutta geokätköjä on.

Geokätköilykään periaatteessa ei tarvitse GPS:ää, olen löytänyt usein purkit ihan vain suunnistamalla.

Ennen tapahtumaa kävin vielä yhden geokätkön etsimässä lähistöltä. Geokätkötapahtumassa kävi ilmi, että suuri osa oli tullut paikkakunnalle juuri rastiviikon takia.

Kuhmo on tolkuton luontopaikka, mutta ne luontopaikat sijaitsevat rajan pinnassa, eikä julkisilla pääse mitenkään lähelle, ellei sitten taksilla. Kuhmossan on Elimyssalo ja Ulvinsalon luonnonpuisto. Jälkimmäinen näistä on, tosin, kielletty ihmisiltä, mutta sen rajalta voi ihaillen katsella sinne sisälle. Ympäri retkeily ei onnistu, kun suuri osa siitä on rajavyöhykkeen puolella. Myös Elimyssalosta osa on rajavyöhykkeellä. Kummallakin on siis yhteys rajan toisella puolella olevaan suureen Pieningän saloon. Pieninkä on aina ollut asumatonta korpimaata.

Kuhmossa oli tarjolla Talvisotamuseo sekä Kalevalakylä, Kumpikin kiinnostivat suunnilleen yhtä paljon, joten ne jäivät käymättä. Selkeästi jäi sellainen fiilis, että Kuhmoon pitää palata paremmalla ajalla.

Matkailijakoti Parkissa samaan hintaan sisältyi sauna, joten saunoin ja olinkin valmis tipahtamaan uneen heti sen jälkeen. Myös aamupala kuului hintaan. Parkki oli oikein onnistunut yöpaikka.

Aamupalan jälkeen taas tien päälle, sillä ainoa bussi lähti aamulla Kajaaniin päin. Ilma oli muuttunut tavanomaiseksi suomalaiseksi kesäsääksi, joten eipä ilmojen puolesta olisi kiva ollut jäädäkään.

Sotkamossa pysähdyin yhdelle kätkölle Vuokatin lähellä. Reipas kävely vihmassa ja sain Sotkamon uudeksi kunnaksi geokartalle.  Sotkamo on vahvasti turakoitunut Vuokatin ympärille. Minäkin olin siellä nuorena hiihtovalmennuksessa. Puolijuoksua Vuokatin huipulle ja sitten vaarajonoa ylös alas ja kääntöpisteellä takaisin. Valmentaja sanoi, että hän pistää nukkuvan koiransa aamiaispöytään, niin kaikki saavat katsella, kuinka se venyttelee herätessään.  Samalla hän sanoi, että suomalaiset hiihtäjät ovat puuhevosia. Kielletyt aineet meillä oli heti aamupalalla, kahvia ja teetä.  Eipä nuoruuden rääkki pelastanut minua vanhemman iän sairauksilta.

Sotkamossa on Hiidenportin kansallispuisto. Tutustuin Hiidenporttiin jo vuonna 1983.

Koska bussia piti odottaa, niin lähellä oli tyhjä loma-asunto terasseineen ja minä odotin siinä terassilla, sateen suojassa. Ilma muuttui kuitenkin siedettävämmäksi iltapäivää kohti.

Sotkamo tunnetaan lähinnä Talvivaarasta tai Terrafamesta eli kuinka kaunis luonto pistettiin paskaksi. Minä en ainakaan joisi vettä Sotkamossa ja uiminenkin epäilyttää. Urheiluunhan ei vaikuta luonnon puute mitenkään, hiihtää voi vaikka kipsisakassa. Rullahiihtäjiä tulikin paljon vastaan. Kyllä minäkin hiihtovalmennettavana hiihdin kesällä rullasuksilla.

Seuraavaksi Kajaaniin. Linja-autoaseman vieressä on Ase & varusmuseo. Olin sen huomannut jo viime kerralla, mutta se oli silloin kiinni. Valitettavasti se toimi vain käteisellä, joten jouduin hakemaan käteistä itselleni Citymarketilta.

Museo herätti tuntemuksia. Minusta näytti, että museolla on agenda, joka saa minut melkein oksentamaan. Natsirojut olivat liikaa. Siellä oli myynnissä tulitikkurasioita, joissa oli natsitunnuksia sekä tykkiteräsisänmaallisia paitoja. Tällaista rojua myydään lähinnä Sadamarketissa Tallinnassa. Paikan omistaja sanoi, että jotkut valittavat siitä, että museossa on liikaa kommunismiin liittyvää esineistöä, mutta hän näkee esineet esineinä, ilman niihin liitettäviä arvoja. Minä ymmärrän hänen kantansa, mutta en ole samaa mieltä, ellei sitten satu olemaan jokin esine, joka on aivan legendaarisen hyvä, jolloin se muistetaan hyvänä käyttöesinenä ilman siihen liittyvää ideologiaa.

Historia iskee vasten kasvoja

Sitä itseään. Hitler-Jugendin tyttö. Tässä opin sen, että myös Bund Deutscher Mädeln oli osa Hitler Jugendia, mikä on sekavaa siksi, että Hitler Jugend on poikajärjestö ja BDM on sitten sen alajärjestönsä. Natsi-Saksassa osallistuminen näihin oli pakollista, ihmisiä aivopestiin Hitlerin hölynpölyllä heti nuoruudesta lähtien. BDM kasvatti tytöistä aivottomia kanoja, mikä oli ehkä joillekin porvariperheiden tytöille jopa parannus entiseen asiantilaan. Hieno laukku ja hienot nahkakengät, tosin. Olivatkohan ne tehty juutalaisen nahasta.

 

Tuo valkoinen on rento kesälakki. Kesällä on kivempi taistella, vaikkapa uimarannalla Jaltalla, kuin Suomussalmen korvessa talvella 1940.

 

Sotalippu. Ihme ja kumma, näitä on vielä jossain säilynytkin.

Natseihin liittyy sellainen tapaus, että olin koko reissun facebokista ulkona. Minut oli potkittu pois, koska olin vastannut, että valtaosa miehistä syyllistyy ahdisteluun tai raiskaukseen, mikä oli vastine sille, että joku oli väittänyt tämän koskevan tietyn etnisyyden omaavia miehiä. Natsit olivat sitten joukolla valittaneet facebookissa ja saaneet minulle 24 tuntia kestävän kiellon. Samaan aikaan kaveri oli saanut kolme vuorokautta Facebook-gulagia siitä, että mainitsi alta 18-vuotiaille tarkoitetussa ryhmässä naispuoliset genitaalit nimeltä. Tämä vastauksena siihen, eikö niitä voisi vain sananvapauden nimissä suvaita. Ei voi, ne vievät sananvapauden kohta sinulta ja seuraavaksi jo saatkin kaasua. Ihmiskasvoinen kommunismi on mahdollista, mutta ihmiskasvoista natsismia ei ole olemassakaan.

Usein näissä keskusteluissa (keskiluokan kanssa) puhutaan toisesta ääripäästä, mutta ei ole mitään toista ääripäätä. Vasemmisto käyttäytyy paremmin ja yrittää joskus jopa argumentoida näiden kanssa.

Kommunistinen torvisoittokunta. ”Ole valmis!” Kuka sen keksi ensimmäisenä, partiolaiset vaiko kommunistit.

Sotaromu on löydetty Kuhmosta.

Upea sammakkopeli. Kuulemma lapset nykyäänkin tykkäävät siitä.

Lotat. Minulla ei ole tietoa, oliko mummo lotta, mutta sairaanhoitaja hän oli sodan aikana. Lottajutuissa haiskahtaa ikävästi Bund Deutscher Mädelnin lievempi versio. Ehkä kaikki tuon ajan ihmiset kommunisteja ja muita vakaumuksellisia, esimerkiksi pasifisteja tai hihhejä lukuunottamatta näyttäytyvät eriasteisilta Hitler Jugend-tyypeiltä. Sanopa se ääneen, niin saat vihaa niskaasi.

Taidokasta puhdetyötä

SA, Indiana Jonesista tuttu tyyppi.

Museossa oli lisäksi tarjolla valkoisen puolen kirjoittama historiikki vuoden 1918 tapahtumista, sekä erinomainen kokoelma vanhaa optiikkaa. Jos tunteesi museota kohtaan on tämän jälkeen sekava, niin niin se oli minullakin. Museo on kaukana objektiivisuudesta, onko se silloin museo laisinkaan. Minä ymmärrän, että militariafriikille esineet, jotka liittyvät natsien idiotiaan ovat neutraaleja, mutta minä en ole ainakaan tarpeeksi militariafriikki. Huomaan, että viime vuosisadan objektiivinen käsittely on melkein mahdotonta. Museossa on kuitenkin paljon hyvää esineistöä niin että niistä saisi näyttelyn kyllä. Mietin, onkohan missään maassa natseista olemassa museota.

Valitettavasti museo sulkeutui ja siirryin läheiseen kahvilaan, joka oli keilahallilla. Valitettavasti siellä oli ihan sutena ihmisiä, sillä läheisellä urheilukentällä oli jalkapallopeli. Seeprapaitaiset ja keltapaitaiset pelasivat toisiaan vastaan. Toinen niistä oli Kajaanin Haka.

Sitten Kajaanin Haka tuli vielä juhlimaan sinne kahvioon, joten se oli ihan täynnä niiden pallojuttujaan. Jokin raja minulla kulkee siinä, että ymmärrän urheilussa yksilölajeja, mutta en joukkuelajeja. Joukkuelajeihin tarvitsee olla ekstrovertimpi ihminen. Koululiikuntakaan ei ollut kannustavaa joukkuelajien suhteen. Valitettavasti se oli juuri se, mitä eniten tarvitsin: ketteryyttä ja tasapainoa. Minun strategiani oli, että kun sain pallon, juoksutin kaikki muut väsyksiin. Ihanteellisessa maailmassa minun kaltaiseni lapsena määrättäisiin pelikentälle tukiopetukseen, mutta me emme elä ihanteellisessa maailmassa.

Illalla sitten vielä bussiin. Kuopiossa bussiin tuli bussin täydeltä ranskankielisiä ihmisiä, jotka pölisivät koko yön. Minun pinnani on aika lyhyt sen kanssa. Jotenkin kuitenkin pääsin kotiin nukahtamatta junaan.

 

 

Geomatka Porvooseen

Tälle matkalle en ollut oikein virittäytynyt, onhan Porvoo tuossa lähellä ja olen mennyt sinne jopa fillarilla joskus. Siellä kuitenkin järjestettiin geokätköilyn megatapahtuma Taidetehtaalla. Ja paikan tapaan se oli taidepainotteinen.

Minä en ymmärrä taiteista mitään, niin minä varasin kaksi risteilyä. Ei ole eka kerta merillä Porvoossa. Tulikin mietittyä, että tässä olen ollut melkein jokaisen kunnan alueella merellä Eckerön ja Haminan välillä. Siuntion saaristossa en ole ollut. Vanhempani muistuttivat, että minä jo nuorena menin risteilylle Helsingistä Porvooseen.

Sitten ajattelin, että kai sieltä pitäisi jokin mesta varata, eiks siellä ole jokin hostelli tai jotain.

 

Yllätyksekseni joka mesta oli loppuunmyyty. Niin oli myös Eurohostel Helsingissä viikonloppuna. Sain kuitenkin yhden yön sinne.

Ensin tein pienen kätköilyreissun Porvooseen. Porvooseen on avattu GeoTour, joka on sarja geokätköjä, joiden tarkoitus on esitellä paikkakunnan nähtävyydet. Minä mietin, että eikö kaikkien kätköjen tarkoitus ole.

No, ei ehkä kaikkien, sillä kävin tuhannen löydön haastekätköllä. Jotta sen saa logata nettiin, tarvitaan tuhat geokätkölöytöä. No, minulla 1800 tai jotain. Kävinpä sitten siellä ja huomasin samalla, että Porvoossa on kiskurihintainen ”joukko”liikenne. GeoTourin kätköistä valikoitui ihan sijaintinsa perusteella sellainen, joka esitteli Porvoon naisia. Missit Anne Pohtamo, Virpi Miettinen, Merja Tammi ja Janina Frostell. Muitakin kuuluisia on, kuten Fredrika Runeberg. Tutustuinpa itsekin yhteen porvoolaiseen kansainväliseen malliin kerran.

Porvoossa on paljon mässypaikkoja. En mennyt ainoaankaan niistä. En ole kulinaristi. Sen sijaan ruokakauppaa sieltä on vaikea löytää. Parempi kapitalistille onkin se, että myydään joka paikassa hötöruokaa kalliilla sen sijaan että myytäisiin kunnon ruokaa halvalla ruokakaupassa.

Geotourista saa oman attribuuttinsa ja hankin niitä kaksi kappaletta siltä varalta, että suorittaisin joskus Pohjois-Karjalassa olevan tupla-attribuuttihaasteen. Niistä puuttuu vielä kaksi kappaletta laitesukellusta, yksi välinekiipeily ja yksi yli kymmenen kilometrin matka, mikä kertookin, mitä minä en harrasta.

Yö Eurohostellissa oli tavanomainen, aamusauna ja sitten taas Porvooseen. Aamulla kerkesin pyörähtämään Taidetehtaalla, en juuri muuta, sillä tämä Mega järjesti risteilyn.

Niinpä matkasinkin pian Mäntysaareen. Siellä on normaali saarikätkö ja saarihaaste, jossa pitää käydä 60 saaressa. Enpä ole vielä käynyt. Nämä sujuivat nopeasti ja loppuaika sitten keskusteltiin esimerkiksi Meriharakka-blogissa kerrotusta Marokon kiertomatkasta. Kätköpurnukka pitäisi saada kivuttomasti Afrikasta. Ceuta, Melilla, Koirasaaret, Azorit ja Madeira eivät kelpaa. Toinen keskustelunaihe oli haaste, jossa piti löytää yhden maan kaikki kätköt. Eräs puhui Vatikaanista. Vatikaanissa on mysteerikätkö, jossa pitää katsoa netistä jokin elokuva italiaksi. Italia ei satu olemaan minun vahva kieleni. Joissain Afrikan maissa on vain yksi kätkö, esimerkiksi Norsunluurannikko on sellainen, joten voisi saada kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Lähtisinkö Norsunluurannikolle, jos tietäisin satavarmasti, että siellä on purnukka oikeassa paikassa. Varmasti lähtisin, mutta minäpä en tiedä. Purnukka on voinut kadota tai se on muuten löytymättömissä. Minä olen seurannut parinkin purkin ihmeellisiä seikkailuita Norsunluurannikolla. Pitää olla Plan B.

Saaresta pois tullessa näimme mereisen osan historiallisesta Porvoosta. Jokisuulla oli toiminut joskus saha ja se oli palanut, mutta moni siihen liittyvä rakennus oli jäänyt jäljelle. Haikon kartano on tietysti nähtävissä mereltä.

Ikivanha hinaaja Armas

Risteilyn jälkeen olin niin väsynyt, että halusin mennä nukkumaan, joten menin bussiin ja Hesaan. Tällä kertaa hostellini oli CheapSleep Vallilassa sauna Voguen ja Tropicarion talossa Sturenkadun ja Mäkelänkadun risteyksessä. Minä asuin täällä vuosikaudet AIDSia-sairastavan kumppanini kanssa, joten rakastan tätä paikkaa. Ei ehkä itse meluista risteystä, mutta niitä sivukatuja. Voguesta liikkuu aika hurjia juttuja. Talvella minä en rakastanut sitä, kun ne eivät saa lunta sieltä pois ja joudun kiskomaan pyörätuolia hangessa ja sohjossa. Puolisoni tykkäsi luukuttaa musiikkia ja hän sai kaikkien naapureiden vihat päälleen, mutta ne olivat sillä tavalla jees, että ne tajusivat, etten minä ollut se, joka sitä musiikkia haluaa pitää kovalla. Monessa paikkaa molemmat asunnossa olevat joutuisivat yhtä lailla tuomituiksi.

Aamulla sitten taas Porvooseen. Olinkin niin ajoissa, että ehdin siivoustapahtumaan. Jokiranta oli ikään kuin meitä ajatellen jätetty roskaiseksi. Aivan, myös siivoustapahtumista on oma haastekätkönsä.

Siivoustapahtumasta sitten taas risteilylle, tällä kertaa Äggskäriin, myöte Emäsalon pitkää rannikkoa. Kippari tiesi kertoa, että Askolasta ja Hämeestä ihmiset tulivat jokea myöten Emäsaloon metsästämään ja kalastamaan moneksi kuukaudeksi ja että sen oikea nimi olisikin Hämesalo.

Jatulintarha

Äggskär on jotakuinkin Afrikan muotoinen, joten näppärä kätköilijä on keksinyt sellaisen mysteerikätkön, että koko saari on Afrikan tähti -pelilauta ja kätkö on yhdessä niistä monista paikoista, mitkä Afrikan tähteen kuuluvat (olisi vielä hevosenkenkä niissä muissa). Sitä olisi vähän työlästä itse ruveta pelaamaan, mutta kun meitä oli laivallinen, niin porukka hajaantui ympäri pelilaudan ja kätkö löytyi nopeasti. Ei tosin juuri sieltä, mistä minä etsin.

Koska lähisaaressa oli kätkö, jotkut lähtivät uimalla sitä hakemaan. Minä en olisi tehnyt niin, jo ajan puutteenkin vuoksi, mutta ne onnistuivat sen sankarillisesti hakemaan.

Paluumatkalla näkyi hyvin Storpellinge eli Pellinki, kuuluisan Pellinki-dieetin nimikkosaari. Antti Heikkilä asuu jossain siellä ja vähemmän tunnettu Tove Jansson asui myös sen rannikolla olevassa saaressa. Porvoo on ikuisesti katkera, kun menetti Muumimaailman Naantalille. Sellaista se on. Jos minä saisin määrätä, Hangossakin tehtäisiin Hangon keksiä.

Heikkilä on suuri kulinaristi. Minä nyt en täysin ymmärrä, miten dieetti ja ruoasta nauttiminen liittyvät toisiinsa. Ihan kuin menisi tupakkalakkoon ja haistelisi sikareita tai ryhtyisi selibaattiin ja katselisi pornoa. Mun Tammisaaren vankileirillä nälkään, punatautiin ja luteisiin kuollut isosetäni kääntyisi haudassaan, jos näkisi kuinka suuri osa ihmisen elämästä mässy on tänä päivänä.

Tätä se on nykyään.

Ohitimme kunnollisen merimetsokolonian. Merimetso on jotakuinkin hyödyllinen lintu, se kantaa fosforikuormitusta pesimäsaarelleen ja ulosteet mahdollistavat kasvualustan niittykasveille. Niiden syyllistäminen on ihan turhaa ja ampuminen vandalismia.

Perillä Porvoossa kävin vielä yhdellä ja sitten taas Helsinkiin.

Sää olikin muuttunut enemmän Suomen kesää vastaavaksi seuraavana aamuna. Lähdin kätköilemään Espooseen. Espoossa oli rakennettu laituri saareen, jossa oli haastekätkö ja siellä piti tietysti käydä. Aamulla siinä oli vain portti ja se oli suljettu. Sitten menin Tapiolaan, missä oli geokätköilijätapaaminen. Kävin muutamalla kätköllä Laajalahdella ja Otaniemessä. Rupesi satamaan kunnolla. Puolen päivän maissa siirryin taas lähemmäksi saarta ja nyt oli portti auki ja pääsin saareen. Oli vain niin, että laiturista kertonut oli unohtanut mainita, että saaressa on myös suo, vai pitäisikö kutsua mesiangervokasvustoa kosteaksi niityksi. Viimeistään tässä vaiheessa kastuin. Kun pääsen pelipaikalle, niin ihmettelen, kun purkkia ei näy. Logeissa kerrotaan, että lyhyt mummokin on sen saanut käsiinsä. Sitten hoksaan, että purkki on kolmen metrin korkeudessa puussa. Minä sitten kiipeän puuhun sitä hakemaan. Se ei ihan helppoa olekaan, näillä läskeillä. Purkki on ilmeisesti seilannut ylös, alas.

Selviydyn Rautatieasemalle ja kotimatkalle. Geokätköilyssä on nyt sellainen kaveritiimiajatus, että tällä viikolla piti kerätä kätköistä tietty määrä pisteitä oman kaveriporukan kanssa ja koska minä en luota kavereihini, niin halusin kerätä ne pisteet itse: huomaan, yksi kätkö puuttuu. Onneksi kuitenkin kaverit pelastivat minut siitä tilanteesta.

Porvoo CacheCon keräsi 1384 loggausta, osa niistä oli perheen yhteisiä nimimerkkejä, osalla ei nimimerkkiä olekaan, vaan on kätköilijöiden avecina eli melko paljon piirtelyä ja savenvalantaa. Minä nyt jätin ne taiteet muille ja keskityin risteilyihin.  Kiilopäällä oli Megassa 592 loggausta eli Porvoo oli melkoisen suosittu. Onneksi kaikki eivät tunkeneet risteilylle.

Ensi vuonna Mega on Haapajärvellä. Sinne on ainakin vaikea järjestää risteilyä.

 

 

 

Läski matkailee

Jos läskin ihmisen kuvaaminen lentokoneessa auttaa lihavuuteen, niin Petteri Järvisen tietokoneen kuvaaminen auttaa tietoturvaan.

Minä olen kaikin tavoin epästandardi ihminen, enkä halua alistua standardiin maailmaan. Siksi blogini nimi on ”Evasion”, eli pyrin kaikin tavoin luistamaan, laistamaan ja sluibailemaan tästä maailmasta. Kaksi mitoistani on 175 cm ja 158 kg. Vaikka pituuteni vastaa länsimaisen koko ihmispopulaation keskimittaa, niin ihmetyttää, kuinka reissatessa myös pituus aiheutta ongelmia. Viimeksi Savukoskella olin liian pitkä vuoteeseen. Onnibussin yläkerran katto viistää minun päälakeani.

Useammin kuitenkin läski aiheuttaa ongelmia. Mietin, voinko edes puhua läskistä. Viime verikokeessa natrium oli normaalin alarajalla, kuten se minulla usein on, kertoen, että minussa on paljon nestettä. Nestettä ei saa pois juomalla vähemmän eikä natriumia saa korkeammalle syömällä enemmän suolaa. Minun nauttimani nesteet ovat myös kalorittomia, joten tätä nesteen muodostamaa osaa minun ympärysmitasta ei saa pois edes syömällä vähemmän kaloreita.

Minua vaivaa vaikea kilpirauhasen vajaatoiminta. TSH:ni oli vanhan lääkärin koko lääkäriuran korkein. Minulle tolkutettiin vuosikaudet, että lihavuus ei voi kerta kaikkiaan johtua hitaasta aineenvaihdunnasta, sellainen on tuiki harvinaista. Kukapa haluaisi olla luulosairas ja käydä turhan takia lääkärissä. En minä ainakaan. Siksi raahauduin lääkäriin vasta ollessani kuoleman kielissä ja noin sata kiloa lihoneena.

Laihtuminen on rakettitiedettä. Esimerkiksi kun suositellaan liikuntaa, niin vääränlainen liikunta yhdistettynä sairaaseen aineenvaihduntaan saattaa tehdä sen, että liikkumalla polttaa lihaksensa ja varastoi sitten läskiksi.

Mutta sitten käytännön hankaluudet. Ensinnäkin, lentokoneet on ahtaita, eikä turvavyö mahdu päälle, ellei harrasta akrobatiaa. Tyypillinen akrobatiani on kääntyä sivuttain ja pistää vyö kiinni ja sitten kääntyä istumaan normaalisti. Eräs on myös se, että pistää vyön äärimmilleen ja valmiiksi kiinni, jonka jälkeen pujottaa itsensä siitä silmukasta läpi. Luonnollisestikaan koko lentomatkan aikana ei käydä vessassa eikä missään muuallakaan. Houdinin temput välttää kysymällä lentoemännältä jatketta, mutta se olisi sama kuin jos huutaisi koko koneelle ihmisiä olevansa läski.

Eri asia sitten, onko turvavyöstä muuta kuin kiusaa. Olen monessakin yhteydessä kuullut, ettei turvavyöt suojaa läskejä. Minä näen ne vain byrokraattisena kiusantekona omalta osaltani. Lentoemäntä tarkistaa, että vyöt ovat kiinni, joten ei voi sluibailla siitä.

Sanomattakin on selvää, ettei kukaan halua tulla istumaan minun viereeni.

Eniten minua ottaa päähän se, että läski johtaa oletuksiin minun elintavoistani. Elintapani ovat varsin spartalaiset. Kuten matkabloggaajayhteisö jo tietääkin, viinistä en tiedä tuon taivaallista ja makumatkailijanakin olen vahvasti aloittelija. Jokainen ruoka-annos sisältää häpeää. Siksi minulle on outoa, että jotkut vielä esittelevät annoksiaan. Vielä oudompaa on, jos annos on iso tai epäterveellinen. Minä syön hurjan terveellisesti. Minusta läskejä saa kommentoida vain lääkäri ja ravitsemusterapeutti. Edellisellä suhtautuminen muuttuu yleensä, kun näkee minun laajan verenkuvani. Siellä näkyvät ne kasvikset ja kalat, joita yleisesti syön. Minä varmaan synnyin Suomeen nähtyäni kaikki tämän maan järvet, arvelin, että täällä pääsee syömään kalaa. (No, me elämme simulaatiossa, joka tapauksessa.)

Noin muuten läski tuntuu valtavalta kahleelta. Katsellessani sarjaa ”Outolintu – Divergent”, minulla on osa dauntlessia (urhea) ja toisaalta eruditea (älykäs) eli olen joko divergent (yleislahjakas) tai factionless (lahjaton), molemmat muodostavat uhan Järjestelmälle. Läski kuitenkin sotkee suunnitelmat. Olen liian läski hypätäkseni laskuvarjolla. Olen liian läski hypätäkseni kerroksista. No, viismetrisestä kun hyppään, niin olen jo altaan pohjalla. Olen liian läski Teletornin reunakävelyyn.Olen liian painava seikkailupuistoon. Ei ihme, että lihava päätyy katselemaan elämää töllön ääreltä, kun kaikki muu on verboten. Ai niin, olen tuhonnut vielä fillarin kiekonkin. Onneksi geokätköily on mahdollista, sillä kätköjä on kaikille maastotasoille. Helpoimmat ovat pyörätuolista haettavia, vaikeimpiin tarvitsee kiipeilyvarusteet. Ja kiipeillyt minä olen, minä olen raahannut paikalle tikkaat. Tikkaiden maksimikapasiteetti on ollut vaivaiset 150 kg, mutta kukaan kukkahattutäti ei ole ollut puun alla kieltämästä minua käyttämästä niitä.

Kilpirauhasen vaikea vajaatoiminta tuottaa erilaisia oireita, joita on luetteloitu noin 300, joten kyllä riittää tehtävää niissä muissakin. Muistin ongelmat ja aivosumu, jotka epäilen liittyvän toisiinsa, ovat myös esteenä laihtumiselle. Muisti valitettavasti toimii varsin valikoidusti. Jos kerran erehtyy ostamaan pizzan, niin sellainen unohtuu, mutta jos ostaa kerran säkillisen porkkanoita, niin se ei unohdu. Useimmiten pizza liittyy siihen, että reissussa ei ole mitään syötävää. Omassa kotonaan voi tunkea jääkaapin täyteen kasviksia. Kasvikset eivät myöskään aiheuta häpeän tunnetta. Kapitalistit luonnollisesti kiduttavat pahaa-aavistamattomia ihmisiä roskaruokamainoksilla illalla, kun muutenkin iskee nälkä. Pakasteisiin liittyy kumma pelko siitä, että kun ne ovat lämpimässä, ne tuhoutuvat suunnilleen välittömästi. Ei ole niin, voi huoletta käydä päivällä ostamassa pakastekasviksia ja sitten illalla mikrottaa niitä hostellissa.

Eniten minua raivostuttaa tuossa fat-shamingissä ja muissakin setämiesten puheluissa, että ne olettavat vastaanottajan olevan tyhmä tai tietämätön, vaikka lähinnä nämä petterijärviset ovat tyhmiä ja tietämättömiä. Jos laihtuminen olisi helppoa, kaikki olisivat laihoja. Kun jokin aineenvaihdunta on kerran mennyt vituralleen biljoonissa soluissa, niin menee vuosikausia, ennen kuin se on taas kunnossa. Sittenkään ei ole laihtuminen taattua.

 

 

 

 

 

Jäänalle

Aamulla varhain paikallisena matkahuoltona toimivalle huoltoasemalle Kemijärvellä. Oli sorsanilma, mutta juuri sillä kilometrin matkalla ei sattunut satamaan. Kemijärvi on kaunis, järvien ympäröimä kaupunki. Itse kaupunkialueella oli valitettavan vähän kätköjä, mutta eipä aikakaan riittänyt niiden hakemiselle.

Ikävä sää Kemijärvellä

Kemijärveltä lähti bussi Rovaniemelle. Kemijärven ja Rovaniemen välinen kaira on aika tylsää mäntymetsää, Suuren osan siitä haukkaa Rovajärven sotilasalue, jonne menee useita teitä. Olin kuitenkin skarppina katsellen sateisia maisemia, koska ne olivat uusia maisemia minulle aina siihen asti, kunnes tie yhtyy Jäämerentiehen.

Rovaniemellä vaihdoin sitten Ranuan bussiin. Bussikuski suositteli Ranuan eläintarhaa niin paljon, että jäinkin sinne. Siellä on myös geokätkö, joka löytyi nopeasti, joten Ranua uudeksi kunnaksi geokartalle. Poikkeuksellisesti uhrasin 17 euroa lippuun Ranuan eläintarhaan.

Eläintarhan päänähtävyys on jääkarhu ja sen poikanen. Jäänallet olivatkin hyvin esillä.

Pikkuinen oli kasvanut jo aika isoksi

Eläimet olivat yleensä isompia kuin mitä olin kuvitellut. Tietysti itse jääkarhut olivat paljon suurempia kuin olin kuvitellut, mutta suurin yllätys oli villisian koko.

RanuaZoossa oli myös kiljuhanhia. Kiljuhanhi puuttuu lajilistaltani ja suomalaisiksi katsotuista linnuista. Kiljuhanhi on viimeisimmän lintuatlaksen mukaan hävinnyt Suomesta.

Ankka

Vaikka oli todellinen sorsanilma, tein vielä erillisen reissun eläintarhaan nähdäkseni ankat, sillä ankka on tietysti eläimistä kaikkein söpöin.

Seuraavan bussin tuloon oli pitkä aika odottaa ja rupesinkin liftaamaan. Ohi kulki pelkkää bemaria ja mersua ja sain liftin vain Ranuan keskustaan, missä sitten odotin bussin tuloa.

Oulua lähestyttäessä kävi selväksi, ettei paikallisliikenne toimi niin myöhään enää kunnolla, joten päätin lähteä yöjunalla etelään. Sinnittelin hereillä katsellen Pohjois-Pohjanmaan maisemia, jotka eivät olleet minulle tuttuja.

Nukuin vielä yhden yön ystäväni luona Tampereella ja sitten kotiin Hankoon. Ihme ja kumma, VR:n sovellus sanoi, että Kemijärveltä tuleva juna olisi Helsingissä kello 9:14 ja kuitenkin se oli kello 8:00 ja vielä valittelivat myöhästymistä.