Sananen reissujeni suunnittelusta. Geokätkötieto on olemassa virallisella sivustolla, jota nimitetään ”Sammakoksi” tai ”Suureksi Sammakoksi”, koska niiden tunnuksena on Signal-Sammakko. Sen palvelin sijaitsee Seattlessa, USA:ssa.
Sen lisänä on suomalaispalvelin geocache.fi, jota joskus nimitetään Haksuksi, koska sitä ylläpitävän kätköilynimimerkki on Haksu10. Sen palvelin on Karkussa, Sastamalassa. Se keskittyy Suomessa oleviin kätköihin, sekä kätköilijöiden tilastojen esittelyyn. Kummatkin palvelut ovat minimissään ilmaisia, mutta on suositeltavaa antaa fyrkkaa kummallekin. Ennen kätköreissua lataan kätködatan USB-kaapelia myöten käsigpsiin Haksun sivulta. Nytpä sitten sattui niin, että ennen kätköreissua Haksun palvelin kaatui. Saanhan minä dataa myös Sammakolta, mutta sieltä saa vain sädeympyröinä, kun taas Haksulta saa maakunnittain tai vaikka kunnittain. Haksu joutui tekemään yöllä reissun Vantaalle ja takaisin hakemaan uusia levyjä entisten tilalle. Palvelu oli ylhäällä vasta seuraavana päivänä neljältä aamuyöllä.
Tuore kätködata on tietysti oleellista, koska koko ajan tapahtuu kätköillä kaikenlaista, ennen kaikkea, niitä häviää tai jää löytymättä tai ne poistuvat käytöstä huoltoa varten tai lopullisesti. Jos aikaa tai kulkuvälineitä olisi loputtomasti, se ei olisi ongelma, toteaisin, ettei purnukka löydy ja siirryn seuraavalle. Ongelma on siinä, että jalan liikkuessa vaihtoehtoinen kätkö tietää ”rangaistuskierrosta” ja kuluttaa aikaa. Aika taas on rajallinen, koska sen määräävät joukkoliikenteen aikataulut ja netistä ennakkoon ostetut joukkoliikenteen liput.
Sattuipa niin, että Sammakko päätti taas kerran, että on aika järjestää siivoustapahtumia. Sen kannustimeksi Sammakko lupasi virtuaalisen matkamuiston. Sen lisäksi sattui, että maailmassa on nyt kolme miljoonaa geokätköä toiminnassa, joten Sammakko päätti antaa matkamuiston sen kunniaksi, että löytää niistä vähintään yhden 22 tai 23.4. . Siivouksia sitten järjestetään minua lähimpänä Helsingissä ja Raisiossa, mutta minä en tietenkään osallistu niihin. Sen sijaan lähden siivoamaan Ulvilaa. Ulvila olisi uusi kunta minulle geokartalle. Kun katselin Ulvilan karttaa, siellä oli paljon mysteerikätköjä ja ratkaisin niistä yhden ja mysteerikätkön koordinaatit osoittivatkin ihan samaan pikkumetsikköön kuin missä tapahtui siivouskin. Monta kärpästä yhdellä iskulla, siis. Julkinen liikennekin toimi niin, että bussi jätti ihan parin sadan metrin päähän koordinaateista. Hostelliksi valikoitui Helsingissä nyt Eurohostel, koska minulla oli hostellikortti, jolla sain alennusta ja sen olin taas saanut ilmaiseksi Matkamessuilta.
Porintien varrella on useita kansallispuistoja. Niistä helposti pääsee Nuuksioon ja Selkämeren kansallispuistoon, lyhyen matkan kävelemällä myös Liesjärven kansallispuistoon. Sen sijaan kun yritän etsiä bussiyhteyksiä Torronsuon ja Puurijärvi-Isosuon kansallispuistoihin, niin törmään jatkuvasti seinään: ikään kuin koko järjestelmä olisi rakennettu niin, että ihmisiltä halutaan estää julkisen liikenteen käyttö. Pikavuorot pysähtyvät vain omilla pysäkeillään kaukana kansallispuiston rajasta. Sen lisäksi pitää etsiä Matka.fi:n finninaamaisten insinöörien tekemästä harjoitustyöstä bussilinjoja että myös bussiyhtiöiden omilta sivuilta ja kaupunkien sivuilta. Päätin siirtää kansallispuistoreissut määrittämättömään tulevaisuuteen.
Matkalla Helsinkiin tapasin tuttavani, jonka kanssa puhuin koko junamatkan kommunismista. Hän tiesi kertoa, että jotkut ihmiset vertaavat kommunismiä fasismiin. Minut tuollainen vetää ihan sanattomaksi. Minä näen kommunismin talousjärjestelmänä ja se, minkälainen yhteiskunta tai kulttuuri vallitsee maissa, joissa on kommunistinen talousjärjestelmä on taas ihan eri asia eikä se johdu suoranaisesti taloudesta, vaikka talous kyllä itsessään aiheuttaa omia ongelmia ja vaikuttaa yhteiskunnan kehityksen puitteisiin, toisin sanoen, kommunistisessa talousjärjestelmässä kyllä on ongelmia, mutta se, että ihmisiä viedään keskitysleireihin ei ole sellainen. Samalla tavoin, suomalaisessa kapitalismissa olisi varaa kunnolliseen ja edulliseen joukkoliikenteeseen, mutta suomalainen yhteiskunta ei ole halunnut sitä toteuttaa.
Vastaanotin myös kehun siitä, että näytän nuoremmalta kuin mitä todellisuudessa olenkaan. Kilpirauhassairaus tuntuu pistävän kaiken hitaalle vaihteelle. Katselin juuri ennen reissua sci-fiä, jossa oli staasi, eli ihmiset pistettiin jäihin ja elintoiminnot pysäytettiin, että ne voitaisiin taas uudelleen virvoitella henkiin tuhansien vuosien päästä. Toinen oli kone, joka sai ajan kulumaan hitaammin. Nämä kuvastavat hyvin kilpirauhasen vaikeaa vajaatoimintaan liittyvää elintoimintojen hidastumista.
Eurohostellissa on ilmainen aamusauna, minkä takia se ampaisi heti hostellieni listalla korkealle. Huoneessani oli toinen vuodepaikka, mutta sain viettää aikani yksin, mikä on pelkästään kivaa. Kun olen tällä tavalla sairas, ihmiset vain ärsyttävät. Kun ihmiset vain ärsyttävät, haluaa viettää kansallispuistossa aikaa, jos sinne vain jotenkin pääsisi.
Aamulla kävin pikaisesti saunomassa. Paitsi, että Helsinki-Vantaan -tyylisesti vessoissa tipittävät linnut, saunassa on saunomisääniä. Ajattelin aluksi, että äänet kuuluvat äijien puolelta, mutta viimeistään kuikan kohdalla huomasin, ettei näin ole. No, paljon ennen kuikkaa. Minua ääniraita vain ärsytti. Oikeasti pidän siitä, että sauna on hiljainen. Korkeintaan saa olla löylyn sihinä ja kiukaan äänet. Mitäpä jos koko saunan idea on se, että voi istua hiljaa hämärässä ilman teknisiä vipstaakeja.
Helsingissä pyrytti aamulla uhkaavasti ja minulla oli päällä vain huppari, vaikkakin se oli Varustelekan merinovillainen huppari, mikä on suunnilleen ainoa minun päälleni mahtuva ”talvitakki”, minkä tiedän; mutta märkää vastaan sekin on aseeton. Onneksi lumisade oli muuttunut ajoittaiseksi Huittisiin mennessä ja kätkö löytyi nopeasti, olinhan katsonut paikan Googlen ilmakuvasta sekä myös Googlen katunäkymästä. GPSiä ei melkein tarvinnut ollenkaan. Lihava käsi vain ei meinannut mahtua koloon, mutta purkki oli kuitenkin pian hyppysissä ja nimi vihkoon ja Huittinen geokartalle.
Huittinen on ruma ja mitätön paikkakunta, mutta siellä on mainittu Puurijärven-Isosuon kansallispuisto. Se vaikuttaa niin, että lintuja on paljon lepäilemässä myös Huittisten keskustassa ja lähistön pelloilla, mikä tekee paikkakunnasta itse asiassa aika mielenkiintoisen. Kuten Ornimisen Sietämätön Keveys -kirja sanoo: polut, opastetaulut, pitkospuut ja lintutornit ovat merkki siitä, että paikkaa pitää välttää, koska ne ovat tehty maallikoita palvelemaan. Sen sijaan oikeat linturetkipaikat löytyvät nenän perusteella, missä haisee lanta, mädäntynyt levä tai avokaatopaikka ja missä on piikkilankaa, kieltotauluja ja puomitettuja teitä. Huittinen on siis ehdottomasti hyvä paikka linturetkelle. Tänään niin ei kyllä ollut. Olin nähnyt vain Punkalaitumella tien varrella lekuttelevan lapinharakan. Lapinharakat eli isolepinkäiset ovat aina kivoja lintuja.
Huittinen on vain vähän Hankoa suurempi paikkakunta, vaikka näyttääkin kokoistaan suuremmalta. Huittisista on löytynyt kivikaudella veistetty hirvenpää, joka on Kansallismuseossa. Seuraava tapahtuma Huittisten historiassa olikin presidentti Risto Rytin syntymä. Risto Ryti oli musta hevonen ja varmasti olisi ollut mitäänsanomaton presidentti ellei hän olisi ollut presidentti jatkosodan aikana ja joutunut luopumaan virastaan ja tullut tuomituksi sotasyyllisenä. Tämä on tehnyt hänestä joidenkin silmissä sankarin.
Hengailin kätkön jälkeen lähinnä paikallisessa baarissa. Ulkona pyrytti lunta kuuroina. Lähdin sitten bussilla Ulvilaan.
Ulvilan Friitalassa jäin pois ja menin siivoamaan. Kannoin roskalavalle yhden istuimen ja takin. Ihmeellistä rojua meneekin ”luontoon”. Alumiinitölkkejä oli ajettu littanaksi. Meille oli järjestetty roskanpoimijoita, mutta niillä ei saanut kuitenkaan kunnollista otetta, joten käsin piti noukkia useimmat. Meille oli järjestetty vielä grilli ja makkaroita ja mehua, se olikin hyvä juttu, sillä olin melkoisen nälkäinen. Myös aiemmin mainitsemani mysteerikätkö löytyi ja nimimerkit logattiin porukassa. Ulvila geokartalle.
Tilaisuuden jälkeen lähdin kävelemään toiselle geokätkölle. Geokätkö juhlisti Suomen satavuotista taivalta ja vuotta 1918. Siinä vuodessa juhlimisen arvoista oli Suomen lippu. Paikan päälle oli pistetty oikein lipputanko ja purkki killui lipputangon päässä. Kun purkin vetää alas, lipputangon kyljessä olevasta purkista tulee Suomen lippu, joka puolestaan nousee salkoon ylös. Tämä on ihan kätköjen parhaimmistoa. Sitä sitten logatessani tulee kätköilijäporukka paikalle ja he saavat purkin suoraan minulta.
Minä taas vietän aikaa kauppakeskuksessa, mutta käyn läheisellä purnukalla. Sekin oli erittäin hyvä ja sitä etsiessäni avuksi tuli muita kätköilijöitä.
Ulvila on bussiaikataulun mukaan alta peninkulman päässä Porista ja on rumaa lähiöasutusta. Historiaa sillä kuitenkin on niin pitkälle, että se on Suomen vanhimpia kaupunkeja. Kuitenkaan keskiajan asutuksesta ei ole paljon mitään jäänyt jäljelle. Sen sijaan Ulvila tunnetaan surmatyöstä, joka ei kyllä tuonut kunniaa suomalaiselle oikeusjärjestelmälle. Surma kiihotti kovasti mieliä, ehkä Ulvilassa vieläkin, mutta minusta on oikein, että Anneli Auer on vapaana, koskapa todisteet häntä vastaan eivät ole riittävät. Sen sijaan oikein ei ole, että surmaaja on vapaana. Oikeudenkäynti muistutti sirkusta ja Aueria vastaan esitettiin ihmeellisiä saatananpalvontasyytteitä. Suomalaista saatananpalvontaa ei edes ollut olemassa ennen kuin kristityt hihhet keksivät kuvailla sitä opinnäytetyössä.
Muuten Ulvila on ollut hyvin punainen kunta. Ulvilalaiset osallistuivat vuoden 1918 sotaan punaisten puolella ja jatkosodan aikana moni ulvilalainen piilotteli rintamalle joutumista. Näitä piilottelijoita sitten ahdisteltiin noutopartioin, vaikkeivät he tietääkseni syyllistyneet suomalaisten sotamenestyksen sabotointiin eikä desanttien huoltoon tai kätkentään. Ulvilan takamaat olivat liian syrjäisiä desanteillekin. Rintamalta piilotteluun oli muitakin syitä kuin vakaumus, jotkut eivät kestäneet rintamalla. Sen lisäksi jotkut rintamaikäiset miehet jäivät kotirintamalle hoitamaan tärkeää työtään, oma ukkini kuului näihin.
Illalla lähdin sitten bussilla takaisin Helsinkiin. Nukahdin bussin penkille, mutta kun heräsin, pelto oli täynnä metsähanhia. Niistä tuli minulle 90. lintulaji tänä vuonna. Osallistun haasteeseen, jossa nähdään sata lajia tänä vuonna Suomessa. Näin oli Humppilassa. Pikainen Tiira-haku tuotti tulokseksi, että metsähanhien massat olivat jämähtäneet tänne Varsinais-Suomen, Etelä-Hämeen ja Pirkamaan maakuntien periferiaan.
Illalla vielä sateli vähän lunta ja sitä oli maassa Forssassa. Forssassa on kyllä hieno punatiilinen Finlaysonin tehdasalue.
Saavuin Helsinkiin puolen yön tietämissä. Menin heti pehkuihin ja aamulla sitten saunomaan, minkä jälkeen lähdin kaupungille, missä hain yhden kätkön Pikku-Huopalahdesta. Kätkökalenterissa tämä päivä oli reikäpäivä eli en ollut minään vuonna kätköillyt tänä päivänä. Siksi se piti täyttää. Pikku-Huopalahdessa niillä samoilla nurkilla oli aikoinaan Posy ry. eli Positiiviset ry. Toivonpa, ettei kenenkään tarvitsisi liittyä Positiivisiin.
Lopulta menin bussilla Hankoon. Välillä vettä tuli taivaan täydeltä, mutta onneksi ei lunta.
