maaliskuu 2016

Koska olin jouluna kissavahtina Helsingissä, päätin hyötyä tilanteesta ja käydä päivisin geokätköllä lähikunnissa. Heti Hangossa junalle mentäessä IKEA:n kassi repesi alkutekijöihinsä. Olin miettinyt, ottaako mukaan hihnan kassin ympärille vaiko en. Ei, en ottanut. Helsingissä piti ostaa uusi kassi.

Ensimmäinen kunta oli Kärkölä Rixu-Lahti radan varressa. Sijainnin takia olen hujahtanut junalla usein ohi ennen oikoradan valmistumista, mutta en ollut koskaan malttanut pysähtyä.

Rixusta Lahteen oli matkalla pieni poika, ilmeisesti Lähi-Idästä ja tein sille ankkaääniä, mistä hän innostui niin paljon, että rupesi jakamaan minulle Tuc-keksejään. Kumpi on hassumpaa, tienasin ankkana keksin vaiko se, että pakolainen tarjosi minulle ilmaista ruokaa.

Kärkölän keskustaajama Järvelä oli melkoisen tylsän näköinen paikka, mutta niukka naukka lumirajan toisella puolella. Kun löysin ensimmäisen kätköni, sain samalla Kärkölän uudeksi kätkökunnaksi.  Toinen kätkö oli Alli Paasikiven synnyinkodin muistomerkki. Mietin, onko presidentin puolisolla mitään merkitystä. Ehkä hän tuo lisäarvoa presidentin asemalle. Alli Paasikiven ainoa tunnettu ansio oli, että hän toi suomeen sanan ”allit” tarkoittamaan nimenomaan löysää rasvaa käsivarsissa. Oikeasti presidentin puoliso on ollut huomaamaton paitsi kun Pekka Haavisto pyrki presidentiksi, niin silloin oltiin ahkerastikin tuomassa hänen kumppaninvalintaansa esille. Kirjoittamaton maan tapa Suomessa siis yhä on, että Linnan pari on heteropari ja edustaa heteroperhemallia. Kekkosen seikkailut taas katsottiin sormien läpi.

Kärklän kolmas purkki oli frisbeegolfradalla, minkä jälkeen siirryin odottamaan junaa. Tikli lauleskeli puistossa keväisesti. Kärkölä olisi saattanut olla nätimpi, mutta näin harmaana talvipäivänä se ei ollut kuin lähiö keskellä metsää.

Seuraavana päivänä Lopelle. Jo matkan alussa tuntui, että vessaan olisi tarvis, mutta matkan aikana hätä yltyi räjähdyspisteeseen. Onneksi bussikuski oli ystävällinen ja pysäytti bussin hetkeksi Vihdijärvellä taukopaikalle, kun kerroin asiasta. Bussissa ei nimittäin ollut vessaa. Ei tarvinnut vessassa kyllä yhtään houkutella, tuli sellainen totaalityhjentyminen.

Pato murtui Vihdijärvellä vessassa, ei kun tämä onkin väärä kuva.

Huojentuneena sitten loppumatka Lopelle. Viimeistelin asiani vielä kunnantalon vessassa, jonka jälkeen geokätkölle. Kätkö oli läheisellä harjualuuella, missä risteili runsaasti polkuja. Siellä oli ennen ollut ampumarata. Mielenkiintoinen logistiikka on pistää ampumarata ja sairaala vierekkäin. Nyt on lenkkipolut ja terveyskeskus.

Lopella on tietysti ollut oma historiikkinsa ja siellä on pystejä, kuten tämä:

Yrjö Sakari Yrjö-Koskinen. Mies, jonka nimessä on kaksi yrjöä.

Loppi tunnetaankin paremmin siitä, että siellä suhtaudutaan vakavasti liikuntaan luonnon helmassa. Siellä on keskustassa erätarvikeliike, josta ostin megakokoisen juomapullon, koska vesi aina loppuu kesken, aivan niin kuin on pula vessoista.
Lopella tihkusi vettä ja vietin paljon aikaa kirjastossa. Kävin kuitenkin myös toisella kätköllä, josta en meinannut saada logivihkoa ulos. Onneksi sain sen pienellä pinseteerauksella houkuteltua kuitenkin logattavaksi. Näillä kahdella kätköllä tuli Loppi uudeksi geokunnaksi. Ei hassumpi kunta ollutkaan, mutta sää ei suosinut.

Vietin sitten joulun tylsyydessä kissojen kanssa. Kissoissahan ei ole mitään vikaa, kun ne tappelevat toistensa kanssa ja ne joutuu erottamaan, niin ensin puolustettu kissa tulee nuolemaan erotuomaria ja myöhemmin myös itse riitapukari tulee nuolemaan erotuomaria. Milloin sellaista tapahtuu ihmisten kanssa. Jos sotkeutuu ihmisten riitoihin, niin molemmat riitakumppanit vain alkavat sättimään sinua.

Tapaninpäivänä kuitenkin oli jo kohtuullista liikennettä ja Lapinjärvi valikoitui kunnaksi. Pääasiassa sen takia, että sinne oli jonkinlaisia liikenneyhteyksiä. Bussi kuitenkin jätti noin kilometrin päähän kirkonkylästä Tebbarille. Tebbarin lähellä oli lintutorni ja kätkö ja pitihän ne molemmat käydä katsomassa.

Unbelievable. Unfuckingbelievable.

Kun iltaruskossa pilvet heijastuivat järven peilikirkkaaseen jäähän, niin tuli mieleen kappale ”Unfuckingbelievable”. Olisin voinut olla katselemassa tätä koko illan, mutta ilta hämärtyi nopeasti. Kätköpurkki löytyi nopeasti ja Lapinjärvi uudeksi kunnaksi kätkökartalle.

Lapinjärvi tarkoittaa ainakin vähän vanhemmalle väelle vain yhtä asiaa: Lapinjärven legioonaa eli sivareita eli siviilipalveluskeskusta. Tässä on kokemuksia kyseisestä paikasta. Minulla ei ole mielipidettä kysymyksestä asepalvelus, sivari vai totaali. Metsässä myrääminen kutsuu ja kaikki yleinen sporttisuorittaminen, mutta eniten minä pelkäisin henkistä puolta. Täytyy kyllä antaa propsit armeijalle siitä, että niillä on kanttia antaa ladattu ase suomalaisen miehen käteen ja huutaa tälle. Vai onko se sulaa hulluutta, mene tiedä. Armeijassa on kuitenkin siviiliviranomaisiin verrattuna se kunnioitettava puoli, että vastuu on ihan konkreettinen.

Lapinjärvellä on tarjota muutakin. Lapinjärvellä on pesinyt ja ehkä yhä pesii Suomen väärinkirjotetuin lintulaji, turturikyyhky, joka on luokiteltu vaarantuneeksi ja lisäksi peltopyitä. Kumpaakaan niistä en ole nähnyt Lapinjärvellä ja peltopyitä olen etsinytkin.

Lapinjärvellä kuitenkin kulkee Struven ketju ja sieltä on Sibeliuksen suku. Itse asiassa, kirkon vieressä postilaatikossa lukee ”Sibelius”.

Lapinjärven kylän keskusta on ultrasöpö ja historiallinen ja ehdottomasti näkemisen arvoinen. Tosin, kun lyhyt päivä oli mennyt mailleen, katselin lähinnä taskulampun valossa.

Kylän vanhimmalla talolla oli myös kätkö, mutta jostain syystä en löytänyt sitä. Ehkä se johtui siitä, että oli noin miljoona mahdollista paikkaa, jossa purkki olisi voinut olla. Aloin olla myös väsynyt. Yleensä merkki väsymyksestä on, ettei näe geokätköpurkkia, vaikka se on ihan nokan edessä. Silloin on syytä jättää kätköilyt ja siirtyä lepäämään.

Menin takaisin Teboilille. Siellä Maija Mehiläinen oli teemana. Siellä myytiin myös paikallisia tuotteita, muun muassa glögiä. Oikeasti kuitenkin glögi oli naapurista Elimäeltä.

Mun serkun (Klaus Alarik Castren) vaimon nimessä on Elimäki: ”Wrede af Elimä”. Aikoinaan, kun siniverinen meni rahvaan kanssa naimisiin, niin se oli niin iso häpeä, että rahvaan koko suvusta tehtiin siniverisiä. Sitten tapahtui sellainen kuin demokratia ja naurettava tapa jäi. Muuten minäkin saattaisin olla Wrede af Elimä. Sillä nimellä voisi olla aika vaikea olla uskottava kommunisti.  Kommunistithan onnistuivat tekemään proletariaatin diktatuurin ilman proletaareja. Ehkä jotain kertoo suomalaisesta kansanluonteesta, että O.W. Kuusinen ilmoitti olevansa sukujuuriltaan pikkuporvari. Muut politbyroossa eivät tunteneet omatunnontuskaa sen vertaa, että olisivat ilmoittaneet asian laidan omalta osaltaan.

Seuraavana päivänä piti herätä aikaisin, että ehtisi bussiin Myrskylään. Myrskyläkin on tunnettu lähinnä yhdestä asiasta: Lasse Virénistä. Minä tunnen sen myös lukuisista pöllöretkistäni kuntaan. Ensimmäinen kätkö löytyy roskaiselta pysähdyspaikalta, eikä herätä myönteisiä ajatuksia. Myrskylä kätkökunnaksi.

Toiselle kätkölle on kehotus ottaa mukaan apuväline tai ilmankin sen saisi, jos olisi notkea. Reitti sinne vie tehtaan ohi ja huomaan mennessäni sinne tikkaat nojallaan tehtaan seinällä. Paikan päällä käy ilmeiseksi, etten pääsisi purkille. Menen takaisin tehtaalle, otan alumiinitikkaat mukaani. Kiipesin puuhun, loggasin kätkön ja kannoin tikkaat takaisin seinustalle. Kukaan ei kerinnyt kaipaamaan tikkaita eikä kukaan onneksi ollut paikalla kyselemässä tyhmiä.

Tie ylös puuhun käy. Kätkökin näkyy tikkaitten päässä.

Kuulin kerran lehtopöllön kirkon mäellä. Jännästi kirkko on aukealla.

Kolmas kätkö oli kotiseutumuseolla, joka oli kiinni, niin kuin museot lähes aina. Sen jälkeen kävin kirjastossa vessassa ja tietokoneella. Lopun aikaa olen kahvilassa ja kaupassa ja kuulen, että Myrskylä on myös paikka, missä tractor-pulling sai alkunsa Suomessa.

Bussipysäkillä mainostetaan ”lesboshowta” naapurissa Artjärvellä. Onpa yllättävää. Jos tulee ulos kaapista, tulee itkua, uhkailua ja ehkä jopa potkut, mutta sitten on lesboshow. En ikinä ymmärrä suomalaisia, enkä muunkaan maalaisia.  Mitähän siihen kuuluu? ”Hei, minä olen teidän kaikkien ennen tuntema entisen Artjärven kunnan entisen kirjaston kirjastotäti Minttu-Riitta ja minun ja entisen Artjärven kunnan entisen kulttuuritoimen puolesta haluaisin tulla kertomaan, kuinka huomasin olevani lesbo ja kuinka haluaisin aloittaa tämän uuden vuoden tulemalla näin ulos kaapista teille entisen kunnan nykyisille asukkaille. Ihan ensimmäiseksi haluan kertoa, kuinka Pirkko Saisio teki vaikutuksen minuun. Lopuksi luen Sapphon runoja ja sitten meille esiintyy Ostarivinokkaat Suomen Kouvolasta. Varat myydyistä flanellipaidoista menee Setalle”.

Seuraavana päivänä lähdin Pukkilaan. Bussi seurasi Porvoonjokivartta melkein koko matkan. Porvoonjoki on upea ja paikoitellen siinä oli koskia. En nähnyt koskikaroja. Kun joki tulvii, tulvapelloilla on usein paljon joutsenia ja muita vesilintuja ja kahlaajia. Myös upeat Askolan hiidenkirnut ovat Porvoonjokilaaksossa. Ennen tulvia, kevättalvella, olen ollut täällä usein kuuntelemassa pöllöjä. Nyt jään Naarkoskella, lähellä Pukkilan kirkonkylää. Ensimmäinen kätkö löytyy lähes välittömästi ja niinpä Pukkilasta tulee uusi geokätkökunta minulle.

Naarkoski. Minusta koski ilman koskikaraa on hukkaan juoksevaa vettä.

Myöskään Naarkoskelta ei löydy koskikaraa. Kylmä ja jäätyvät vedet ajavat koskikarat etelään ja koska on ollut leuto talvi, ei ole pulaa virtaavasta vedestä.

Ilma on aika jäätävä. Kävelen tietä pitkin eteenpäin. Kaikki paikat on suljettu, Pukkila on ihan aavekaupunki. Seuraava kätkö löytyy Pukkilan kirkolta ja viimeinen läheltä katsastusasemaa. Sen jälkeen palaan Pukkilan keskustaan.

Pukkilan kirkko

Pukkila on tunnettu kevättulvistaan ja lähinnä hanhilaumoista, mitä se houkuttelee ja sen lisäksi kahlaajia ja vesilintuja, mutta kun ei ole lunta, ei ole odotettavissa kevättulvia. Minne hanhet sitten menevät, kuka tietää. Paras paikka Pukkilassa on Kanteleella Ylösjoentiellä ja Isoniityntiellä. Jälkimmäiselle on annettu nimi ”Popeda”, koska se oli se auto, joka kerran oli siellä. Minusta on typerää antaa millekään paikalle nimi auton mukaan, mutta kuulemma se ei ollut liikennekelpoinen. Joku voisi rakentaa teemapuiston, jossa voisi ajella vanhoilla itäautoilla. Kantele tuskin olisi paikka, sillä Kanteleen pellot peittyvät tulvaveteen. Kannaksella olevan Kanneljärven nykyinen nimi on ”Popeda” ja varmaan joku siksi pisti Kanteleelle Popedan romun pellon laidalle.

Pukkilasta pääsin bussiin, joka oli menossa Lahteen Orimattilan kautta. En ole vähään aikaan ollut Orimattilan keskustassa. Mallusjoen ja Ruhan seudut ovat myös tulva-alueita keväisin. Siellä näkyy myös peltopyitä. Minä en nähnyt yhtään. Ehkä nekin välttelevät viimaa.

Lahdessa oli tullut kirkkokätkö. Kerään itselleni 200 kirkkoa haastetta varten ja kirkko se on adventtikirkkokin. Kerran seurustelin entisen adventistin kanssa. Ei hän ollut sen kummallisempi kuin muutkaan. Tuntuu vain, että uskovaiset keskittyvät epäoleellisuuksiin, kun taas minusta uskossa ydin on rauha, ilo ja rakkaus ja kaikki muu on sivuseikka. Lahdesta menin sitten junalla Helsinkiin.