Suomen suurin matkablogiyhteisö

Lapualle

Koska Seinäjoen reissuni jäi tavoitteensa osalta tyngäksi, lähdin Lapualle. Se tavoitehan oli laavuhaasteen loppuunsaattaminen, toisin sanoen 50 geokätköä, jotka sijaitsevat laavulla ja joiden nimessä on sana ”laavu”. Laavuhaasteen laavut kerättyä saa logata purkin, joka sijaitsee Raippaluodossa. Se on sitten oma reissunsa.

Sinne mennessä päätin kerätä kunnan, jossa en ollut geokätköillyt vielä lainkaan: Kurikka. Itse asiassa, Onnibus pysähtyi Jalasjärvellä, joka oli vast’ikään liitetty Kurikkaan. Jalasjärvi on minulle lapsuudesta asti tuttu nimi, ei sen takia, että olisin siellä käynyt, vaan siksi, että äidinkielen kirjassa oli hyytäviä kummitusjuttuja Jalasjärveltä. Esimerkiksi se, kun emäntä kuoli ja pistettiin riiheen makaamaan laudalle ja häneltä kului sukat puhki joka yö ja sitten pistettiin renki asialle katsomaan, mikä ne sukat puhkoo. No, emäntä heräsi eloon yöllä ja sinne tuli synkkää väkeä sisälle pitämään tanssiaisia ja he tanssittivat tuoreeltaan kuollutta emäntää. Renki oli piilossa kauhuissaan. Sitten emäntä palasi takaisin laudalleen ja vieraat poistuivat. Renki odotti hiljaista hetkeä ja lähti hiipimään pois, mutta emäntä kääntyikin häntä katsomaan laudallaan ja nappasi tukasta kiinni.

Odotin kuitenkin bussin lähtöä Aussie Barissa Kampissa. Siellä kerääntyi Suomi-Australia -seura ja he antoivat oman lehtisensäkin. Perin vaarallista, ehkä minua puree joskus Australia-kärpänen. Manner ilman ainoatakaan henkeäsalpaavaa vuoristoa? No, enpä minä Pohjanmaan reissultakaan odottanut henkeäsalpaava vuoristoa.

Bussi lähti klo 23 ja oli Jalasjärvellä 3.10. Lähellä oli tanssi -ja bingopaikka Jalasranta, jossa oli geokätkö. Kätkö löytyi nopeasti ja Kurikka tuli minulle uudeksi kätkökunnaksi. Kun nyt kuitenkin väsytti ja oli liian pimeää laittaa telttaa pystyyn, huomasin, että Jalasrannan takana on lava ja menin sitten sinne nukkumaan makuupussissa ja nukuin aamuun asti. 7.45 sinne tuli mies kolistelemaan kauhakuormaajan kanssa. Finnish problem: Kun haluat ajaa maankiertäjän helvettiin, mutta et halua puhua tuntemattomalle ihmiselle. Lähdin nopeasti, eikä kauhakuormaajan kuljettaja ottanut minuun mitään kontaktia. Lopun aikaa olin huoltoasemalla. Bussi tuli puolelta päivin, siirryin Seinäjoelle, vaihdoin junaan ja sitten nopea siirtyminen Lapualle.

Heti Lapualle tullessa näkyy taidekeskus ”Vanha Paukku”. Lapuahan on lähinnä tunnettu patruunatehtaan räjähdyksestä. Lapualla yhä valmistetaan patruunoita. Päätin jättää Vanhan Paukun myöhempään. Sen sijaan heti asemalta löysin geokätkön ja Lapua tuli minulle uudeksi kunnaksi. Keskusta oli mitäänsanomaton ja napsin sieltä vielä yhden kätkön mennessäni kirkolle.

IMG_0055

Lapuan kirkko

Lapuan kirkon pihassa oli pari tykkiä. Varmasti militantein kirkko, mihin olen missään törmännyt muistuttaen lähihistoriasta, jolloin kirkossa papit ihannoivat ja lietsoivat sotaa. Mietiskelin, että johtuisiko pohjanmaalainen militantti oikeistolaisuus siitä, että tämä alue aikoinaan tyhjensi sosiaaliset ongelmansa ja samalla enemmän kuin potentiaaliset vasemmistolaiset siirtolaisiksi Amerikkaan ja jäljelle jääneet olivat varakkaita tai niillä ei ollut matkageeniä. Vuoden 1918 valkoinen osapuoli myös hyödynsi ryssävihaa menestyksellisesti ja ryssäviha kukoisti Pohjanmaalla. Siihen oli syynsä, olihan isovihassa tapahtunut varsinainen pohjalaisten kansanmurha ja nämä seudut haluttu jättää kasvamaan pelkkää pujoa ja horsmaa.

Kirkon geokätköä en löytänyt ja ihmettelin, että onpas kirkon kiviaita pahaan kuntoon päässyt.

Koska olin väsynyt lyhyiltä yöunilta ja koska aurinko paahtoi helteisesti, päätin jatkaa matkaa Simpsiölle. Simpsiön suuntaan johti suoraan Ilkantie. Ilkantiellä ei näytä olevan suoraa yhteyttä Jaakko Ilkkaan, joka taas oli Ilmajoelta. Vaikka kartan mukaan tien piti johtaa suoraan Simpsiön juurelle, oli asutus sotkenut kuviota, joten jouduin hipsimään parinkin pihamaan poikki, ennen kuin pääsin tielle, joka johti ylös mäkeen vesitornille. Vesitorni ei ollut torni laisinkaan. Polku oli paikoin aika kostea ja jouduin väistelemään kuraisia paikkoja. Saavuin kuitenkin Rytilammelle ja laavulle, jossa päivätorkut maistuivat, kätkön löytämisen jälkeen.

IMG_0057

Huussia laavulla ei ollut ja lähdin piipireissulle syrjemmäksi, mutta minut yllätti housut nilkoissa eräs lenkkeilijä, joka vielä kohteliaana naisena pyysi anteeksi. Tässä rytäkässä kuitenkin huomasin, että lammella minulla oli kaveina uhanalaisia mustakurkku-uikkuja pari ja lähdin niitä kuvaamaan.

IMG_0059

Tukka hyvin, kaikki hyvin

IMG_0067

Olen kaunis ja uhanalainen

Lenkkeilijöitä viuhahteli ohi pitkin iltaa, mutta itse leiripaikalle tuli vain isä kaksine tyttöineen. Tytöt oitis halusivat yöpyä laavulla, toinen oli valmis jo jäämään minun seuralaisekseni samana yönä. Sanoin, että saattaa tulla kylmä yöllä ja karhu tulla nuolaisemaan naamasta ja että minusta karhu ei välitä, kun olen niin vanha ja maistun pahalta.

Aamuseltaan tipit herättivät jo heti kohta kolmen jälkeen. Mustarastas aivan erityisesti tuli lähelle, ihan korvan juureen laulamaan.

Kun olin saanut tarpeeksi tahtoa, että punnersin ulos kylmään ulkoilmaan, niin lähdin jatkamaan matkaa. Lammen takana polku lähti kiipeämään ylös mäkeä ja saavuin Simpsiön Latulaavulle. Siellä oli huussi, jota arvostin kovasti näin aamutuimaan. Laavun kätkö löytyi helposti. Laavu oli varsinaisen ulkoilun valtatien varrella, joten en olisi saanut sielläkään nukkua rauhassa. Sen lisäksi siellä ei ollut vettä juotavaksi.

IMG_0073

Simpsiön latulaavu

Latulaavulta pääsi tätä valtatietä melkein suoraan Pikkulaavulle, jonka kätkö löytyi myös varsin nopeasti.

IMG_0075

Pikkulaavu

Pikkulaavun jälkeen laskeuduin alas Simpsiöltä takaisin ihmisten ilmoille. Siinä tallustellessani paikallinen oli pihassa ja huikkasi, josko tarvitsisin kysyä tietä. Sanoin, että kaikki on kunnossa, mutta sitten ajattelin kysyä, että onko paikkaa, josta saisi vettä. Hän lupautui minulle antamaan vettä ja antoi vielä urheilujuomajauheet mukaan. Tämä ystävällinen sielu, Pekka Priuska, kertoi myyvänsä urheilujuomajauheita ja vesipulloja suoraan maahantuojalta. Mietin itseäni 160 kg painavana urheilutarvikekauppiaana ja kuinka image johtaa harhaan, sillä kiloista huolimatta elämääni on aina kuulunut liikunnallisuus. Mainitsin myös olevani eläkkeellä masennuksen takia ja mietin, että minä todella olen aina taistellut masennustani vastaan luonnolla ja liikunnalla, mutta joka päivä ei jaksa.

Jatkoin sitten matkaa ja pysähdyin välillä kätköllä. Tähän tarvitaan sata helpoimman vaikeus -ja maastoluokituksen kätköä, mutta minulla ei ollut niitä vielä, joten en voinut logata kätköä vielä nettiin, sen sijaan logivihkoon tein merkinnän. Läheisellä huoltoasemalla sain vettä ja syötyä hampurilaisen. Jatkoin talsimista halki kaupungin Ritamäen lähiöön asti. Laavu sijaitsi korkeimmalla kohdalla ja kutakuinkin keskellä lenkkipolkuja ja asutusta. Selkeästikään en voinut jäädä tänne yöksi. Halusin olla rauhassa uteliailta. Laavun kätkö oli aivan erityisen hankala ja etsin sitä tovin, mutta lopulta kuitenkin onnisti.

IMG_0076

Ritavuoren laavu

Kun olin jo tovin kävellyt Lapuan keskustaan päin, tulin taksiaseman pihaan ja sainkin huikattua itselleni taksin. Mitä puhutaan, ettei taksia saisi lennosta. Varsin huokealla sain viimeiset kilometrit kuljettua taksilla Matkakeskukselle. Kuulemma oikein muuta julkista liikennettä Lapualla ei olekaan.

Matkakeskus oli kiinni, joten en voinut täyttää vesipulloa siellä. Se oli ongelma, koska junassakaan ei ole juotavaa vettä. Koska kuitenkin olin saapunut paikalle hyvissä ajoin, sainkin järjestymään niin, että pääsin sekä Parkanoon että iltajunalla vielä kotiinkin. Onnibus kulkee väliä kolmesti vuorokaudessa ja sillä olisi päässyt myös Ikaalisiin, mutta ajattelin, että Ikaalisissa tulee käytyä myöhemmin, esimerkiksi silloin, kun menen hakemaan laavuhaasteen purkkia Raippaluodosta.

IMG_0077

”Mamulandia”, vähän niin kuin Vaasalandia, ”huvipuisto mahtava”. Osoitettakaan ei tarvita, kun kaikki tietävät kumminkin.

Parkano on puutteellisesti kätkötetty ja olin katsonut, että keskustassa oli vain yksi kätkö ja rautatieasemalla toinen. Koska keräilen rautatieasemakätköjä, päätin, että mielummin Parkanon asema kuin keskusta. Eroa näillä on seitsemän kilometriä. Kävi välillä mielessä myös sen välin käveleminen, mutta Ikaalinen sai jäädä. Bussin odottaminen monta tuntia on brutaalia.

Parkanon rautatieaseman kätkö löytyi niin nopeasti, että jos olisin ollut junan alkupäässä, olisin vielä ehkä ehtinyt samaan junaan takaisin, mutta niin ei sitten käynyt, vaan jouduin tuulettumaan aseman pihamaalla kolme tuntia. Sain kuitenkin Parkanon uudeksi kätkökunnaksi. Rupesin saamaan jo raitisilmamyrkytyksen oireita ja aurinkorasvallekin olisi ollut käyttöä. Parkanon asemalla ei kuitenkaan ole yhtään mitään, ei enää edes kunnon asemaa, joten vietin tappavan tylsät kolme tuntia. Olen aiemminkin istunut pitkään Parkanon asemalla. Note to self: Älä ikinä jää jumiin Parkanon asemalle!

Vaihdoin junaa Pasilassa ja Turun juna oli ensimmäinen paikka, jossa minulta kysyttiin todistamaan eläkeläisyys ja näytin eläkepäätöstä. Konduktööri sanoi, ettei se kelpaa, mutta että antaa olla tämän kerran ja ohjasi minua katsomaan nettisivulta, mitkä ovat kelpaavat dokumentit. Siellä kuitenkin lukee, että eläkepäätös kelpaa. Muutenkin konduktööri kohteli minua kuin jälkeenjäänyttä, kysyen, onko minulla yhteys nettiin, että voin lukea heidän sivultaan.

Oli sanoinkuvaamattoman ihanaa palata kotiin, laskea rinkka alas, mennä suihkuun ja puhtaiden lakanoiden väliin. Jalat olivat hiertyneet taivaltamisesta rakoille ja lisäksi rinkka oli syönyt kainaloita ja muutenkin tuntui, että keho oli täynnä hankaumia. Kodin ihanuus ei kuitenkaan kauan kestä, vaan taas palaa mieli reissuun.

 

Lisää aiheesta muualla: Täynnä tie on tarinoita – blogi: Patikointipäivä Simpsiön luontopoluilla ja Kulttuurikeskus Vanha Paukku – historiaa henkivä nähtävyys Lapualla

 

Previous Post Next Post

You Might Also Like

14 Comments

  • Reply Virpi /Täynnä tie on tarinoita sunnuntai, toukokuu 8, 2016 at 12:09

    Kiva että olet käynyt Pohjanmaalla ja Lapualla. Tosi hauska lukea miltä kaupunki vaikuttaa vieraan silmin. Semmonenhan tämä on, pikkukylä keskellä aakeeta laakeeta. Julkista liikennettä ei tosiaan kaupungissa ole ja tuo Mamulandian juliste, hyvin osuvasti sanoit ettei tarvita osoitetta, kaikki tietävät ilman sitäkin missä mikäkin on ja tuokaan paikka ei ole edes Lapualla. 😀
    Kiitos blogijuttujeni maininnasta.

  • Reply Kohteena maailma / Rami sunnuntai, toukokuu 8, 2016 at 13:28

    Ompahan ollut taas nielenkiintoinen reissu. Aika vakavaa puuhaa rämä geokätköily ja tarkat säännöt siinäkin. Tulee samalla Suomi tutuksi, mikä on kyllä yleissivistyksen kannalta varsin hieno asia. Monista paikoistahan on tullut varmasti luettua yhtä sun toista, mutta paikanpäällä tarinat heräävät erilailla henkiin.

    Pekka Priuskalle iso plussa, konnarille pitkä miinus.

  • Reply Noora sunnuntai, toukokuu 8, 2016 at 17:34

    Aika huimaa, että äidinkielen kirjassa on kummitustarinoita! Mä oon jonkin verran lukenut suomalaisia kummitusjuttuja ja Suomen aavetaloista. Ja toki joskus yrittänyt niitä reissuillakin bongata. Vaikka oon Pohjanmaalta kotoisin, niin esimerkiksi Lapua on mulle ihan tuntematonta seutua. Parkano on taas tuttu lähinnä junan ikkunasta. Parkanon juna-asema on ehkä masentavin rakennus maailmassa…

    • Reply ankka sunnuntai, toukokuu 8, 2016 at 21:25

      Helsingissä on suosittu kummitustalokierros. Minulle näin vanhemmiten nämä värikkäät kummitustarinat ovat aika haukotuttavia, pikemminkin haluan tietää paikkoja, missä tapahtuu suurella frekvenssillä kummitteluja tai jotka ovat muuten hiuksianostattavia, silloin saattaa itsekin tavata jotain. Myös Vaasassa on kummitustalokierroksia: http://www.ilkka.fi/uutiset/maakunta/kummitustarinat-kiehtovat-yh%C3%A4-useampaa-1.1088866
      Kummitukset yleensä tykkäävät kummitella paikoissa, jotka ovat muutenkin mielenkiintoisia. Harvemmin kerrostalolähiöistä kerrotaan kummitusjuttuja.

  • Reply Pirkko / Meriharakka maanantai, toukokuu 9, 2016 at 17:27

    Lapua onkin viime aikoina ollut sen patruunatehtaan räjähdyksen tiimoilta sen verran julkisuudessa, että piti tsekata tämä! Aika hurjia nuo matka-aikataulusikin joskus, saavutaan aamuyöstä keskelle ei mitään ja siinä sitten mietit, että missä nukkuisi edes aamuvarhaiseen asti.

    • Reply ankka tiistai, toukokuu 10, 2016 at 09:35

      Juttuhan on niin, että minulla oli teltta mukana, mutta toisin kuin Onnen Päivien Fonzarelli, minulla ei onnistu hommat silmät kiinni, vaan teltan kasaamiseen tarvitsen vielä valoa ja sitä ei kolmelta aamuyöllä ollut. Sitä paitsi, olen vähän laiska.

  • Reply Outi/Maa Quzuu maanantai, toukokuu 9, 2016 at 23:12

    Mielenkiintoista ja varsin vaativaa tämä geokätköily. Harrastuksena vaikuttaa varsin samantyyppiseltä kuin maabongailu, vaikkakin maat ovat valmiiksi kartalla ja kätköjä joutuu penkomaan. Ainakin Suomen kuntia tulee bongailtua eikä pelkästään keskusta-alueita. Vieläkin ihmettelen tuota sinun kykyäsi nukkua ties minkä katoksen alla, mutta kaitpa kaikkeen tottuu.

    Ihanan avoimesti kerrot sairastumisestasi! Liikkuminen ja harrastaminen on varmasti hyvä tapa pitää mieli ja arki hallinnassa.

    • Reply ankka tiistai, toukokuu 10, 2016 at 09:48

      Mä samaistun vahvasti Robin Williamsiin ja hänen kohtaloonsa, olen älykäs, hassuttelija ja herkkä ja suisidaalinen. Minun exäni oli sitä vielä enemmän ja hän käytti elämänsä vetäen huumeita, enkä yhtään ihmettele. Minulla huumeet ovat jääneet kokeiluasteelle. Vuosi sitten meinasin ampua kuulan kallooni, kun tuli ero, mutta sitten minä ajattelin, että määritelmän mukaan helvetti on paikka, josta ei pääse pois, joten syntyisin vain uudestaan tänne ja kaikki alkaisi alusta. Sitä paitsi, exäni Peetu ei olisi halunnut sitä, että minä kuolen pois vain neljä vuotta hänen jälkeensä.
      Epäonnekseni liityin uskonlahkoon nuorena ja vaikka selvisin sieltä ulos, minulle jäi sellainen paranoia, että minun pitää etsiä totuutta asioiden takaa. Tosiasiat vain ovat raakoja.

  • Reply Martta / Martan Matkassa tiistai, toukokuu 10, 2016 at 01:28

    Tuo geokätköily ihmetyttää mitä se oikein on??? Joku kertoi minulle että koordinaattien avulla etsitään joku tietty paikka ja sinne jätetään jotakin… Olisi kiva joskus kokeilla 🙂 Olen ihan varma että erään ratsastuspolkuni varrella on tuollainen paikka, sillä yhden kannon päällä on erinäinen kokoelma figuureja ja lähistöllä on upea maisemapaikka. Paikka on aivan keskellä metsää ja aina kun ohitamme paikan poni on hieman jännittynyt, se on varmasti törmännyt siellä kätköilijöihin 🙂

    • Reply ankka tiistai, toukokuu 10, 2016 at 09:54

      Jos asut vähänkään suuremmalla paikkakunnalla, niin on todennäköistä, että geokätkö on lähellä kotiasi ja saattaa ratsastuspolunkin varrella olla jopa useita kätköjä. Esimerkiksi minun kodistani sadan metrin päässä on kätkö. Koordinaattien perusteella etsitään yleensä purkki, jonka koko on mainittu kuvauksessa karkeasti. Se saattaa olla filmipurkin kokoinen tai sitten se voi olla jopa ämpärin kokoinen. Todennäköistä on, että ratsastuspolulla on jokin tupperware-astia kannon tai kiven alla. Siinä on sitten vihko, jonne kirjataan päivämäärä ja nimimerkki ja sen jälkeen pistetään sama sen kätkön omalle sivulle ja toivon mukaan vielä kerrotaan kätköilykokemuksestakin ja ehkä pistetään kuvakin. Kuva ei mielellään paljasta sen kätkön sijaintia.
      Tarkoitus on saada ihmiset menemään sellaisiin miellyttäviin paikkoihin kuin ratsastuspolku, mutta niin tietysti, ettei hevoset säiky.

  • Reply Ansku BCN tiistai, toukokuu 10, 2016 at 10:54

    Milloin olit reissulla, ihan viime aikoina? On nimittäin todella keväisen, ellei jopa kesäisen näköistä näissä kuvissa! Olen iloisesti yllättynyt :D. Ja kuten aiemminkin on kommentoitu, on hienoa, että masennuksesta puhutaan avoimesti. Eräs minulle hyvin tärkeä ihminen sai vasta masennusdiagnoosin ja selvyyttä muidenkin ongelmien syihin ja juuriin ja me läheiset olemme kovin avuttomia. Voimme kai vain olla saatavilla.

    • Reply ankka tiistai, toukokuu 10, 2016 at 15:41

      Joo, tämä on ihan uunituore juttu, oliko niin, että viime lauantaina palasin.

      Mitä tulee masennukseen, niin se pysyy usein jotenkin siedettävänä kun liikkuu ja on luonnossa ja toisaalta kun ei eristäydy ihmisistä. Se, että kantaa rinkkaa pitkin metsiä täyttää siinä sen liikunnallisen osuuden oikein hyvin ja se, että se tapahtuu luonnossa täyttää sen luonto-osion. Olen, tosin, joskus onnistunut olemaan masentuneena myös luonnossa. Sen lisäksi on vaikea olla täysin eristyneenä ihmisistä. Mä pysyn jotenkin kuosissa, kun minä reissaan. Kun minä tulen kotiin ja suljen oven, minä nukun kaikki päivät ja eristäydyn ihmisistä.
      Sitten minä tajusin, että kaikkein ”pahin” mitä voi seurata reissussa on tulla tapetuksi, eikä se ole lainkaan paha juttu, pikemminkin minä haluan, että päätän päiväni. ”Mielummin kadun tekemisiäni kuin tekemättä jättämisiäni”. Siksipä minä olen nähnyt joitain karkeita maita, missä sateenkaariväkeä ammutaan ojien penkoille teloitustyyliin. Tuntemattoman Sotilaan Lehdon sanoin ”tappakaa, mutta älkää kiduttako”.
      Minä kokeilisin vielä extreme-urheiluakin, kuten laskuvarjohyppyäkin, mutta kun mun painoni jäävää minut siitä. Ainakin sitten kun kuolen, niin voin sanoa kaiken nähneeni ja minä kuolen, ketään ei olla eloon jätetty vielä.
      Mitä tulee kuolemiseen, niin minusta itsemurhaankin liittyy paljon myyttejä. Sanotaan, että se on lopullinen ratkaisu väliaikaiseen ongelmaan. Kun minä olen ollut masentunut 1980-luvun alusta lähtien, niin ei tämä ole kovinkaan väliaikainen ongelma. En minä myöskään kerjää huomiota itsemurhayrityksellä: on vain niin kova tuska ja ahdistus, ettei näe kuin sen yhden ratkaisun. En voi myöskään jälkikäteen olla kiitollinen siitä, etten tehnyt sitä, muutoin kuin että uskon, että minä syntyisin taas takaisin tälle planeetalle samojen ongelmien eteen, sillä helvetistä ei pääse pois. Tämä on kuin ikuinen groundhog day.
      Mitä tulee muihin ihmisiin masentuneen kanssa, niin kaipa heille on tarkoituksensa ja kaipa minulle itsellenikin on tarkoitus, olla jokin tahra kosmisessa pöytäliinassa.

  • Reply Tiia/ReiseReise tiistai, toukokuu 10, 2016 at 11:55

    Voi, mä en uskaltaisi nukkua taivasalla yksin. Hyvä kyllä, kun yöpyminen matkaa mukana. Jotain viikko sitten etsin elämäni ensimmäistä geokätköä yhden saksalaisen kanssa, joka lajia harrastaa. Mutta me ei löydetty sitä! Harmittaa, kun en sitten nähnyt millainen se on. Harmi, etten tiennyt Vaasan kummistuskierroksista, kun siellä asuin.

    • Reply ankka tiistai, toukokuu 10, 2016 at 15:12

      No, kun Simpsiölle lähdin, niin minulla oli monta suunnitelmaa sen varalta, ettei neljää laavukätköä löydy niin kuin nyt tässä kerrotun mukaan. Yksi oli, että menen hakemaan laavukätkön Nurmosta, toinen oli, että jos kaksi jää löytymättä, niin haen vielä Pirkkalasta ja sitten Varsinais-Suomessa olisi kolme haettavissa ja sitten Parkanonkin laavua ajattelin. Koko ajan oli kelat siitä, mitä tehdä, jos jää kätkö löytymättä. Onneksi kaikki löytyivät. Minähän olin tietysti katsonut nettilogia, että milloin on löytynyt viimeksi. Joissain on niin, ettei edellinen ollut löytänyt sitä, niin en minä sellaiselle mene. Arvelutti se Rytilammen laavu, kun siitä viimeiset loggaukset olivat viime vuodelta.
      On nimittäin niin, että jotkut poistavat niitä purkkeja maastosta, kätköilykielellä ”jästitään”, tai sitten niitä tuhoutuu, eikä se ole lainkaan harvinaista, edes. Oman purkkini jästimisen syy selvisi, sen oli vienyt pikkulapsi ja sitten aikuiset olivat huomanneet, mikä se on.

    Leave a Reply

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

    Aiemmat postaukset


    Vieraillut maat

    How many countries I have been to. Visited Countries Map Maker
    Visited 23 UN countries (11.9%) out of 193.
    Make your own visited countries map.

    ParisRio

    ParisRio - Matka-aiheiset blogit kartalla. Yli 40 matkabloggaajan kirjoitukset maittain.

    virallinen seikkailijatar

    virallinen seikkailijatar