Suomen suurin matkablogiyhteisö

Aika reissujen välissä kuluu… reissaten

Y-juna lakkaa kulkemasta ja se on tragedia koko läntisimmälle Uudellemaalle. Ennen kaikkea se tietää, ettei esimerkiksi Siuntioon pääse enää helposti täältä lännestä. No, Siuntiossa oli kuitenkin kätköjä ja nähtävää, niin sinne oli pakko mennä ennen kuin Y-juna lakkautettiin. Mitä kaikkea menetät, jos et käy Siuntiossa, paitsi kylpyläreissun?

Porkkalan palautus juhlii taas tasavuosikymmeniä ja Porkkalan vuokra-alueen raja kulki niin kuin veitsen viilto halkaisten Siuntion kahteen osaan, avoimeen Pohjois-Siuntioon ja suljettuun, eteläiseen Neuvosto-Siuntioon. Neuvostoliitto voitti ja nyt koko Siuntio on siis suljettu, ainakin junaliikenteen puolesta. Ehkäpä joskus juhlimme liikenteen palaamista.

Koska välimatkat Siuntiossa ovat pitkiä, kuljetin junassa polkupyörän, jonka korjuuttamiseen olin pistänyt kosolti rahaa.

Kohteeni olivat aluksi pohjoisessa, lähellä kuuluisaa Siuntion kylpylää. Kävin hakemassa geokätkön lammen rannalla olevalta lintutornilta. Se oli perin jännästi rakennettu, ei heilu tuulessa. Mitään kummoisia lintuja siellä ei ollut, koska lampare oli vielä jäässä.

20160325_084741[1]

Viimaiselta lintutornilta poljin sitten kirkolle. Yllättäen vanha holvikirkko oli auki ja menin sisälle.

 

20160325_090401[1]

20160325_090415[1]
Kirkon kattoa koristelivat maalaukset. Ennen kaikkea, sieltä sai vastaukset, joita tarvitsin kirkkoa esittelevän geokätkön löytämiselle. Pappi toivotti hyvää pääsiäistä, johon vastasin toivottamalla sitä samaa, vaikken pääsiäiseen uskokaan. Kirkon tärkein rooli on tarjota suojaa luonnonvoimilta ja ilmainen wc.  Kätkön löytymisen jälkeen käytinkin wc:tä hyväkseni. Läheiseltä sillalta näki, kuinka joki virtasi vuolaana. Maaliskuussa kaikki mahdolliset koskikarat olivat sieltä jo poistuneet.

Kirkkoon tuli lisää väkeä ja etsin kätkön vielä peltoaukeilta. Seuraavaksi jouduin päättämään, kumpaanko suuntaan lähden. Päädyin, että tuttu reitti on parempi kuin tuntematon ja ajoin takaisin asemalle. Siellä oli tori ja myytiin pieni kassillinen makkaraa kympillä. Jos minulla olisi ollut kaksi kymppiä, niin olisin ehkä ostanut kaksi säkillistä. Toisaalta, niin raskaan makkaramäärän kantaminen selkärepussa olisi ollut vaikeaa, kun vielä poljin Sjundbyn linnalle ja omaakin painoa minulla on 154 kg.

No, siispä linnalle seuraavaksi. Sinne on asemalta vain rapiat pari kilometriä.

20160325_110113[1]

Punaisen armeijan miinoittajat ja tykkimiehet. Kyllä noi neuvostotekstit ovat hienoja, vaikka niillä kirjoittaisi, että tämä on tiilistä tehty paskahuussi.

Terve, vappu!

Terve, vappu!

Sjundbyn linna

Sjundbyn komealla linnalla on nähty liikuskelevan mies sotilaspuvussa ilman päätä ja tästä on päätelty, että kyseinen herra on kummitus. Joidenkin mielestä asusteet ovat olleet ruotsin vallan ajalta, joidenkin mukaan taas neuvostoajalta tai ehkäpä hän on loikannut toisen armeijan leipiin välillä. Oli miten oli, varmaan mahtava asua moisessa linnassa, joskin imurointi teettäisi kohtuuttomasti työtä.

Paikallista geokätköä en löytänyt.

Poljin takaisin asemalle, jossa aikaa lähtöön oli vielä parisen tuntia. Niinpä menin paikalliseen kahvilaan nimeltä ”Jokivarren Nostalgia”. Ei lainkaan hassumpi paikka viettää kylmää päivää.

 

20160325_114553[1]Kahvilassa
Lueskelin printtihesarista kahvilan tyyliin kotoisasti natseista ja kuinka tavallinen ihminen päätyi olemaan natsi. Sehän se ongelma olikin, kun tavalliset ihmiset olivat natseja. Kun natsismi on tavallista, siitä tulee uusi normaali määrittämään sitä, mikä on oikeaa ja väärää. Se panee tietysti miettimään sitä, onko siinä, mitä me nyt normaalisti teemme jotain, minkä takia tulevat sukupolvet pitäisivät meitä natseina.

Y-juna

Y-juna.

Tällainen oli Siuntio, eikä tänne kannata tulla, päättää VR.

Lopuksi pyöräilin Karjaalla, missä oli komea riippusilta, etsien kätköä, jota en löytänyt. Illalla tulin kotiin ja mietin, jaksaisikohan lähteä huomenna Helsinkiin. Päätin lähteä.

Katso, deletoin Siuntion ja Inkoon jo kännykästänikin!

Katso, noin deletoin Siuntion ja Inkoon jo kännykästänikin! Minne muualle et halua mennä?

Vaikka väsyttikin turkaisesti, aamulla revin itseni sängystä 4:30 ja valmiiksi reissuun.

Helsingissä etsin keskustasta geokätkön sumun suojissa ja siellä oli paikalla turkulainen kätköilijä, joka tunsi minut. Sen jälkeen menin heti Pikku-Georgiaan ja tilasin tšakapulia ja pannu teetä. En ole suuri keittoruoan ystävä, mutta valkoviini oli löytänyt paikkansa tässä. Valkoviinin lisäksi siinä oli lammasta ja luumua ja maku oli tuntuvan yrttinen.

Tšakapuli ja pannu teetä.

Päivä kaupungilla meni ilman suurempia mainittavia asioita, shoppaillessa. Ehkä mielenkiintoisin ostoksistani oli Behnford’silta: ostin neljä purkkia haggista. Aikoinaan exäni oli ihan hulluna Benhford’sissa myytävään haggikseen ja söi sitä Lidlin hapanimeläkastikkeen kanssa.

Iltapäivällä tapasin ystäväni vanhat anarkofeministit Kupolissa. Olenko koskaan sanonut, että Kupolista on huikeat maisemat, joita sopii ihailla.

Maisema Kupolista Mannerheimintielle

Maisema Kupolista Mannerheimintielle

 

Lopuksi vielä yhdeksän junaan asemalle. Sekin oli viimeinen. Jatkossa VR on päättänyt, että 20:37 on Helsingissä pyörivien hankolaisten nukkumaanmenoaika. Minä toivoisin, että joskus myöhään menisi onnari Hankoon, mutta tällaista ei ole näköpiirissä.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

1 Comment

  • Reply Anne | Metallia Matkassa sunnuntai, maaliskuu 27, 2016 at 19:44

    Höh, onpa mälsää junareittien lakkautus. Tosin VR:n toiminta on viime vuosina ollut muutenkin niin ala-arvoista, etten juuri enää junaa käytä..

    Tuo linna on upea. Käytiin sitä ja venäläisiä tekstejä ihmettelemässä ruokakierroksella Länsi-Uusimaalla vuosi sitten. Mielenkiintoista seutua ja paljon nähtävää, sen takia yhteydetkin voisi olla parempia, esim. matkailijoita ajatellen.

  • Leave a Reply

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

    Aiemmat postaukset


    Vieraillut maat

    How many countries I have been to. Visited Countries Map Maker
    Visited 23 UN countries (11.9%) out of 193.
    Make your own visited countries map.

    ParisRio

    ParisRio - Matka-aiheiset blogit kartalla. Yli 40 matkabloggaajan kirjoitukset maittain.

    virallinen seikkailijatar

    virallinen seikkailijatar