Intia askeettisesti, osa VIII: Hermot koetuksella

Luovutan huoneeni kahdeksalta, kuten oli puhe. Jussi oli tilannut kyydin kentälle 16:30, joten minulla olisi päivä aikaa. Anne pyytää minua mukaan Ramanashramiin ja menemme sinne kivilattialle istumaan. Anne haluaa ostaa matkamuiston joltain riivaajalta ja minä odottelen eläinseuralaisten hautojen luona. Huomaan, että ihmiset ovat viillelleet puihin nimimerkkejään. Sri Ramana sanoi, että kun puuta hakataan kepillä, niin hän tuntee iskut ihossaan. Mitähän Ramana-vainaja ajattelisi siitä, että ihmiset kaivertavat nimensä puuhun hänen ashramissaan.

Palaamme takaisin Sparsa resortiin. Minä haluan ostaa matkamuiston kadun toisella puolella olevasta kaupasta, mutta se on kiinni. Vartijat soittavat putiikin omistajalle ja odottelen miehen tuloa. Huomaan, että katoksessa pesii lintuja ja otan niistä kuvia.

Idänhopeanokan pesä

Amerikkalaiset kutsuvat noita LBJ:ksi, ”little brown job”. Niitä ei pidä ylenkatsoa. Ne näyttävät olevan varpusia ensikatsomalta, mutta olivatkin idänhopeanokkia.

Pääsin ostamaan matkamuistomyymälään käsityönä tehdyn ankan. Se maksoi peräti tuhat rupiaa, tinkimisen jälkeenkin.

Muut luovuttivat huoneensa vasta puolilta päivin. Kun kysyin, tuliko heille sanktiota huoneen luovuttamisesta myöhään, niin ei tullut. Sanoin, että minä kysyin kahdesti ja minulle sanottiin, että kello kahdeksan. ”Intiassa pitää kysyä kolmesti”.

16:30 olemme kuitenkin liikkeellä, mutta tie Tiruvannamalain lähellä on poikki, joten joudumme kiertämään Arunachalan. Tämä oli samalla pyhiinvaeltajien reitti Pradakshina ja vielä oikeaan suuntaan, myötäpäivään. Nyt ei enää näkynyt pyhiinvaeltajien virtaa. Sen sijaan näin mustavästäräkin. Kaikki muut västäräkkilajit olenkin nähnyt härmässä (västäräkki, keltavästäräkki, sitruunavästäräkki ja virtavästäräkki).

Gingeessä on linna, jonka koko on valtava ja bussi pysähtyy siellä. Melkein yhdellä loikalla hyppään ulos kuvaamaan, mutten linnaa, vaan smyrnankalastajaa.

Smyrnankalastaja

Kun tärkein oli tehty, ajattelen, että ehkä pitäisi kuvata linnakin.
Gingeen linna

Linnasta kuvaan mahtui vain pieni osa. Linna rakennettiin 800-luvulta 1200-luvulta eli aikana, jolloin eurooppalaisilla oli muutakin tekemistä kuin Intian löytäminen, kuten viikinkejä vastaan taisteleminen.

Annika oli saanut numeron, johon meidän piti soittaa ja jossa tiedettäisiin minun matkalaukuistani ja autosta soitettiin siihen numeroon (koska suomalaisista kännyköistä on kallista soittaa intialaisiin numeroihin), mutta se numero ei koskaan vastannut. Hän ei ollut kysynyt nimeä, myöskään. Annika oli hoitanut tätä, koska hän osasi kunnolla saksaa, mikäli sitä tarvittaisiin Luftwaffen kanssa kommunikoimiseen.

Lähempänä Chennaita liikenne rupesi olemaan ikävällä tavalla tukkoista, niin kuin Los Angelesiin verrattavalla tavalla tukkoista. Lentokentälle ei johda mitään omaa tietä, vaan lentokenttä oli jotenkin keskellä kaupunkiasutusta, Pietarin kokoista kaupunkia. Olin jo luopunut toivosta saada matkalaukku ikinä itselleni.

Lentokentällä on konetuliasein varustettu vartija joka sisäänkäynnillä ja vartija tarkistaa, onko voimassa olevaa lippua lentokoneeseen.
Terminaalissa löydämme Lufthansan työntekijän. Hän kutsuu paikalle kaksi muuta työntekijää. Tämä kysyy yhdeltä aseistetulta vartijalta, pääsemmekö terminaalista ulos. Piti mennä puhumaan tämän pomolle, joka oli toinen hermostuttava vartija aseen kanssa. Seuraavaksi menimme matkalaukkualueelle ja jälleen neuvottelu aseistetun vartijan kanssa ja nimi kirjaan. Naiset lähtivät neuvottelemaan matkalaukkua ulos. Se piti saada läpi tullista. Turha kuvitella, että matkalaukku tekisi vain U-käännöksen takaisin ruumaan käymättä tullin kautta. Tämä vei aikaa, sillä täyteltäviä lappusia oli useita. Näin kuitenkin, että naisilla oli tuttu pinkki laukku. En ymmärrä, miksi sitä on kutsuttu punaiseksi. Jos ikinä pistän laukkua ruumaan, niin sen pitää olla joko musta tai valkoinen, koska niitä värejä kaikki ymmärtävät.
Naiset rullasivat kuitenkin laukun kanssa ja siirryimme ulos. Samaan aikaan, joku ryntäsi paniikissa ovista ulos häipyen Chennain pimeyteen. Jälleen terminaaliin ja aseistettujen vartijoiden ohi ja suoraan lähtöselvitysjonoon. Kiitin vielä naisia hyvästä työstä ja jonossa ollessa evakuoin itselleni alusvaatteet sekä talvitakin. Olin koko matkan ajan pelännyt, että tulen Helsinkiin helmikuussa kesävaatteissa.

Seuraavaksi turvatarkastus ja meidät jaetaan jonoihin sukupuolen mukaan. Olin lukenut eräästä blogista, kuinka transsukupuolinen mies, joka oli passissa nainen, oli mennyt Bangaloressa naisten jonoon ja hän oli saanut vihaa niskaansa sen takia. Joka tapauksessa, on aika erikoista jakaa jonot sukupuolten mukaan. Eikös Intiassa ole kolmaskin sukupuoli. Sen jonoa en nähnyt missään.

Nainen tarkistaa minut ja näkee passin, jossa minulla on Donetskin kansantasavallan kuoret. Se hämmästyy, ”mikä, mikä tämä on!!” ja kun minä sanon, että se on Suomen passi, jossa on Donetskin kansantasavallan kannet, niin hän räjähtää nauramaan ja sitten minä nauran kanssa. Koko ajan olin ollut jännittynyt matkatavaroiden takia ja nyt vain nauratti.

Aika monessa maassa olen ollut Donetskin kansantasavallan kansilla, eikä kukaan ole tätä ennen huomannut niitä.

Istuimme baarissa vielä iltaa, koska kone lähti yöllä. Ensimmäinen kalja Intiassa. Nyt ei tarvinnut enää pingottaa.

Koneessa yöllä sitten olin keskipenkillä ja pyrin pois, koska piti ottaa kilpirauhaslääkkeet ja herätin tietysti vieressä olleen samaan ryhmään kuuluneen naisen. Hänen kanssa syntyi keskustelu minun kaikista oireistani. Paljastui, että hän oli lääkäri, Sekin paljastui, että minulla on fibromyalgia. En aiemmin tiennyt, mutta hän päätteli minun oireistani. Hän suositteli erästä lääkäriä, johon otin yhteyttä palattuani.

Lentokoneessa ei ollut kivaa olla vessassa ja kun tulimme Frankfurtiin, niin sanoin meneväni vessaan. Sellainen näkyikin olevan lähellä, mutta menimme sen kerroksen ohi. Oikeassa kerroksessa sitten ei ollutkaan ja rupesin kulkemaan kohden Helsingin lennon porttia. Siinä välillä tuli junakyytikin. Kun löysin vihdoin vessan, olinkin jo oikealla portilla.

Sinne tuli Tero, joka sanoi, ettei ollut nähnyt muita, mutta ne ovat varmasti jossain kapakassa. Sitten näin muut ja Jukka sanoi, että hän oli etsinyt minua. Kerroin wc-seikkailuni ja että jouduin menemään sinne junan kautta. Jukka oli tullut sinne reittiä, johon ei kuulunut junalla kulkeminen.  Anne oli unohtanut laukkunsa turvatarkastukseen, mutta oli onneksi löytänyt sen ennen kuin oli liian myöhäistä.

Koko porukka saapuu sitten Helsinki-Vantaalle ja matkalaukkuhihnalta tulee minun laukkuni, jonka nostan vielä ilmaan. Siirryn junaan ja ajan Helsingin päärautatieasemalle, missä on heti asunnoton kerjäläinen kerjäämässä minulta rahaa.

Vaihdan Turun junaan ja vaikka iso matkalaukku, aikaa on nyt riittävästi vaihtaa junaa Karjaalla ja saavun kotiin Hankoon, missä raahaan matkalaukun kotiini ja menen nukkumaan, kun lentokoneessa en saanut nukuttua kunnolla ja koska fibromyalgia.

Intia askeettisesti, osa VII: Samudiram Eri

Anne oli maininnut, että rikšakuski Ananda oli vienyt hänet kävelemään jollekin järvelle, missä oli ollut kahlaajia.  Toden totta, kartassa näkyy järvi, jonka nimi on Samudiram Eri, juuri Tiruvannamalain kaupungin ja David Godmanin välissä. Hotellin vastaanotossa sitä ei tiedetä, joten se on paikallisillekin tuntematon. Siksi haluankin kuskikseni nimenomaisesti Anandan.
Intian tiet ovat yleensä ihan kauheita, mutta järvelle oli eritoten hyvin kärsinyt hiekkatie slummin läpi. Tosin se, mitä minä sanon slummiksi, jossa kotieläimet juoksentelevat pitkin katuja,  oli Annen mukaan tavallinen intialainen kylä. Ehkäpä sitten niin.

Heti kiinnittyy huomio kasteltuun peltoon, jolla on haikaroita ja kohta sen jälkeen tulemme itse järvelle, joka on kuramonttu. Se nyt ei haittaa, vaan siellä on kolonia haikaroita ja merimetsoja. Haikaroiden laji paljastuu silkkihaikaraksi ja merimetsot jaavanmerimetsoiksi. Silkkihaikaroita on jossain päin Eurooppaa, jopa Hollannissa ja Englannissa. Olen kuitenkin välttynyt niiden näkemiseltä.

Silkkihaikaroissa on kovasti samaa näköä kuin jalohaikarassa, mutta on pienempi ja varpaat ovat keltaiset.

Tiellä on hyvin vähän paikkoja kuvata pensaiden raosta, mutta toisaalta, eivätpä linnutkaan pelästy kuvaajaa.

Pellolla oli mukavasti esillä intianriisihaikaroita.
Yritin kuvata myös drongoa, mutta järveltä kävelevä länsimaalainen pelästytti sen karkuun. Ei malttanut odottaa sen vertaa, että olisin saanut sen kuvattua. Toisaalta, ehkä minulla on kuva drongosta muualla.

Takaisintulomatkalla ennen hotellia näkyi riikinkukko luonnossa. Hotellilla niitä on, mutta olin luullut niiden olevan kesyjä. Ehkä ne ovat vain puolikesyjä, vähän niin kuin Suomessa on pullasorsat talvella. Kesyjä lintuja ei tietenkään merkitä mihinkään ja joskus ero on vähän vaikea, kun kesyt pääsevät luontoon ja villiintyvät.

Sain tietää, että joudun luovuttamaan huoneen kahdeksalta aamulla. Ryhmämme järjestäjä Jussi sanoi, että puolelta päivin. Menin uudestaan kysymään ja eri henkilö sanoi, että kello kahdeksan on oikea aika.

Annika oli vastaanotosta saanut selville puhelinnumeron, johon pitää soittaa ennen kuin tulemme lentokentälle huomenna, että saamme Luftwaffen työntekijän mukaan hakemaan laukun minun kanssani. Ihan niin helppoa ei ollut. Intialaiset ovat hirveän byrokraattisia, lappuja on ja leimoja pitää olla joka paikassa, mutta lopulta asiat toimivat. Suomalaiset eivät ole kovinkaan byrokraattisia ja asiat hoidetaan netissä, mutta lopulta asiat kuitenkin saadaan hoidettua. Saksalaisten kanssa asioita hoidetaan niin netissä kuin lipuilla ja lapuilla, eikä mikään kuitenkaan toimi.

Intia askeettisesti, osa VI: Godman

Aasianpalmukiitäjä

Päivä, jolloin tapaan David Godmanin. David Godman tuottaa videoita youtubeen ja on kirjoittanut lukuisia kirjoja aiheesta Sri Ramana Maharshi ja hänen ympärillään olevat henkilöt tarinoineen. Jotkut ovat perin kiinnostavia, kuten esimerkiksi tarina Ramanan seuraajasta, Perumal Swamista, joka kääntyi häntä vastaan ja lopulta tuli katumapäälle ja palasi Ramanan suojatiksi. Klassinen tuhlaajapoikakertomus, mutta ilman esoteerisia tulkintoja, joten käytännönläheisempi. Godman itse tutki aikoinaan uskontoja kirjastossa Englannissa ja kirja Ramanasta sattui tipahtamaan hyllystä hänen eteensä ja hän noukki sen ja ajatteli, että onpa hyvä kirja, matkusti Intiaan ja jäi sinne.

Tapaaminen Godmanin kanssa oli vasta iltapäivällä, joten käytin aamupäivän siihen, että tarkkailin lintuja hotellin ravintolan katolta.

Ruostepääsky

Ruostepääskyt olivat vallitsevina. Joskus 1980-luvulla näin ruostepääskyjä Kreetalla Samarian rotkossa, niitä esiintyy Alpeista etelään. Kerran harhautui Laajalahdelle Espoossa, mutta minä en sitä tietenkään nähnyt. Olen tosi pessimistinen, mitä tulee bongauksiin, olen aina varma, että lintu on kerinnyt jo lähteä pois ja olen vielä usein ollut oikeassakin siinä, mutta nyt sain katsella ruostepääskyjä sydämeni kyllyydestä.
Medestäjäkuvia minulla on kyllästymiseen asti

Myös drongo näyttäytyi ja apinat, jotka kärsivät kuivuudesta ja kävivät uima-altaalla juomassa ja jos kuka jätti ikkunan auki, niin sisällä varkaissa. Lehdestä luin, että jossain kylässä varasteleva apina oli käynyt aggressiiviseksi.

Samat lehdet kertoivat, että biseksuaalisuus ei ole enää tabu Chennaissa ja että tyttö oli luvannut pojalle pusun, mikäli hän uskaltaa kävellä burkhassa Chennaissa uimarannan päästä päähän, mutta hänet oli havaittu ja pahoinpidelty. Minusta tässä on suurempi juoni taustalla kuin mitä on kerrottu.

Mutta siinäpä olikin hauskat tarinat, sillä Kašmirissa oli ollut ilmeinen false-flag terrori-isku ja Pakistania syytettiin siitä ja ydinasevaltojen välinen asemasota oli kiihtymässä.

Iltapäivällä yhdeksän kymmenen hengen retkueesa järjestettiin menemään rikšoilla David Godmanille Tiruvannamalaista vähän matkaa etelään. Minun ei tarvitse edes kertoa, missä hän asuu, sillä hänen puistonsa on merkitty Googlen karttaan hänen nimellään.

Pari tuntia juttelimme Godmanin kanssa ja ehkä kiinnostavinta oli Jukan kysymys vuoren sisässä olevista tunneleista. Sri Ramana Maharshi oli nähnyt unta, että vuoren kammioissa olisi ollut joogeja ja tyhjä paikka, johon hän itse olisi asettautunut muiden seuraan, mutta mitään todistetta siitä, että vuoressa olisi ollut onkaloita saati sitten jotain joogeja ei ole koskaan esitetty. Kiinnostavaa tämä minusta on sikäli, että ajattelen koko vuorikultin kumpuavan tulivuoresta ja sen muinaisesta purkauksesta ja että pyramideissa on kammioita, jotka hyvinkin ovat voineet olla muinaisten viisaiden asuinsijoina. Gizaan ja kaikkialle muualle sitten on rakennettu pyramidit, koska siellä ei luonnostaan ole mitään tulivuorta.

Itsetutkimuksessa eli sen etsimisessä, kuka on se perimmäinen minä, joka tekee kaikki asiat, olen törmännyt egoon, jota yleisesti pidetään pelkkänä jäljittelijänä ja etsin sen tuhoamista ja ihmettelen, miten sisukas se voi olla. Se taas on johtanut siihen ajatukseen, että yleensä, jos jokin on paikallaan ihmisessä, niin se on sitä syystä. Voiko itsetutkimuksesta olla haitallinen lopputulema. David Godman vastasi, että siitä on lopputulos joko valaistuminen tai sitten saa sisäistä rauhaa tai onnellisuutta. Kenellekään hän ei ole nähnyt siitä seuraavan mitään pahaa.

Voiko olla kertomusta Intiasta ilman pyhää lehmää

Kävimme vielä Davidin naapurin luona. Hänellä oli pieni allas sisällä talossa.

Minusta mikään allas ei ole täydellinen ilman pientä keltaista kylpyankkaa.
Joka tapauksessa, illan tullen lähdimme takaisin ja pelloilla lenteli silkkihaikaroita. Anne kertoi käyneensä tällä seudulla aikaisemmin ja nähneensä paljon kahlaajia. Annelta tiedustelin sitten, että häntä kuljettaneen rikšakuskin nimi oli Ananda ja päätin kanssa lähteä etsimään lintuja tältä seudulta.

Valkopäätimali

Intia askeettisesti, osa V: Skandashramin polku

Oli kuolleena syntynyt ajatus mennä Skandashramiin milloinkaan keskipäivän aikaan, mutta täytyyhän sitä kokeilla, jotta voisi sanoa, että ei onnistunut? Lämpötila oli nimittäin jotain 34°C ja polku kiemurteli vuorta ylöspäin. Mukaan pitää varata vettä ja suoloja. Suolat olivat matkalaukussa, joka oli ties missä. Sitä paitsi, minun polveeni sattui.

Ramanashramissa vaaditaan jo portin luona kenkiä pois, joten sen jälkeen etenin kengittä. Tulin eläinten haudoille. Sri Ramana Maharshi oli kuiskannut eläimiä ja hänen eläinystäviensä haudat olivat täällä.

Valli, peura

Varis

Minusta ei ollut isokaan temppu kuiskata eläimiä, jotka olivat sosiaalisia ja älykkäitä, kuten varis, lehmä tai peura. Sen sijaan vaikkapa kultakala saattaisi olla vaikeampi. Eräs ystäväni kertoi, että kun hän oli pitänyt rentoutusharjoitusta, niin sen perheen lemmikit olivat samassa tilassa ollessaan nukahtaneet.

Lemmikkien hautojen takana on ashramin takaportti, minkä jälkeen on pieni slummi ja portaat menevät ylös, ylös ja ylös. Jäin sinne istumaan. Paikalle tuli purppuramedestäjä. Kun ostaa vakavan määritysoppaan Eurooppaan ja lähialueille, niin medestäjiä on ihan siellä etelänurkassa, joten ne ovat todella eksoottisia härmän asukkaille. Vielä eksoottisempia olisi, jos niitä ei olisi sielläkään, mutta silloin niitä ei tietäisi kaivata.

Purppuramedestäjä

Kaikki kysyvät, jotka eivät lintuja tunne, onko medestäjä kolibri. Ei, kolibrit asustavat Alaskasta Tulimaahan asti, mutta eivät vanhassa maailmassa. Sen sijaan ne ovat hämmästyttävän samanlainen sopeutuma. Ne korvaavat kolibrit täysin.

Kun siinä istuin, niin tuli riivaaja, niin kuin Madventures sanoo, joka halusi näyttää minulle paikan, jossa Sri Ramana tapasi istuskella. Myöhemmin kuulin, että nämä riivaajat olivat huijareita. Sitä paitsi, minä en pidä Ramanaa minään pyhimyksenä, jonka leposijat olisivat mitenkään maagisia.

Ne ottivat kuvan minusta, joten minä otin kuvan heistä

Ramana ei itse uskonut omaan pyhyytensä. Kerranpa yksi hänen seuraajistaan kääntyi häntä vastaan ja kirjoitti häväistysteoksen. Ramana sanoi, että olisi tullut suoraan kysymään häneltä itseltään, niin olisi saanut vielä parempia juttuja kirjaansa.

Oli miten oli, paikassa ei ollut rauhaa. Polun pituus oli 1,4 km suuntaansa, olisiko koko matka täynnä riivaajia. Laskeuduin takaisin ashramiin.

Ashram oli kiinni, se on usein päivällä monta tuntia. Paikalla oli paljon väsyneitä pyhiinvaeltajia.

Intiassa ihmiset tykkäävät pötkötellä milloin missäkin, kuten esimerkiksi niin kutsutuilla jalkakäytävillä. Ne eivät yhtään tykkää, että niitä kuvataan, siksipä otinkin kuvan nukkuvista. Sen sijaan he halusivat taas kätellä minua tai kuvata minua. Yksi jopa teki kännykällään kohtalaisen haastattelun minusta. Jotkut miehet olivat ujoja ja istuutuivat lähelle ja kun käännyin vähän katsomaan, mitä se puuhaa, niin oli ottamassa selfietä itsestään minun kanssani.


Julkisuutta oli taas liikaa, joten lähdin takaisin hotellille ja uimaan mekossani, sillä uima-asu oli pakaasissani, joka oli kadoksissa.

Yksi ryhmään kuuluvista oli jopa niin avulias, että oli valmis lähtemään hakemaan pakaasia Chennaista, mikäli Lufthansa maksaisi taksimaksun. Lufthansa ei kuitenkaan maksanut ja matka sinne olisi kestänyt viisi tuntia per sivu ja ollut muutenkin kaiken hauskan antiteesi.
Minusta se oli muutenkin riskialtista, kun ne puhuivat punaisesta laukusta ja minun laukkuni oli pinkki.

Tavakseni oli tullut kuvailla lintuja Sparsa resortin liepeillä. Katto oli kuin luonnollinen lintutorni. Lähinnä siellä sai kuvia medestäjästä, mutta myös kuhankeittäjät tulivat esille

Kilkuttajaseppä tunki kuvaan kuhankeittäjän kanssa.
Huppuviidakkoharakka

Aiemmat postaukset


Vieraillut maat

How many countries I have been to. Visited Countries Map Maker
Visited 23 UN countries (11.9%) out of 193.
Make your own visited countries map.

ParisRio

ParisRio - Matka-aiheiset blogit kartalla. Yli 40 matkabloggaajan kirjoitukset maittain.