Suomen suurin matkablogiyhteisö

Multialle ilman että juon luonnonvesiä

Multia kiehtoo minua, koska en ole löytänyt Matkahuollosta ainoatakaan bussia, joka pysähtyisi missään Multian kunnan alueella, joten sinne pitää mennä omin keinoin. Jalkaisin-blogi kirjoitti runoilijan polusta Multialla. Runothan ovat liian hienoja minun ymmärrettäväksi, paitsi Jaakko Rugojevin runot. Sitten minä tein ensimmäisen reissuni Multialle juoden mullalta maistuvaa vettä. Toisen kerran pääsin autokyydissä Multian kunnan poikki. Tänä syksynä siellä järjestettiin geokätköilijöiden siivoustapahtuma. Syksyllä järjestettävistä siivoustapahtumista saa virtuaalisen matkamuiston. Helpommassakin paikassa on, mutta olenko silloin vapaa vaiko varattu. Ainakin Pirkkalan tapahtuman aikoihin olen viettämässä Tampereen Polkupyöräilijöiden syntymäpäivää.

No, gravel-pyörä Kona Rove aamuiseen kiskobussiin. Kiskobussi hiljenteli vauhtia Lylyn kohdalla kunnioituksesta Lylyn taitselua kohtaan, joten se oli Keuruulla noin kymmenen minuuttia myöhässä. Sitten vain tien päälle. Tuuli oli mukavan leppoinen, reitti oli tuttu. Muistin, että mäet olivat kovia. Tampereella olen tottunut, että mäkeen nopeasti kiskaisten rock ’n roll pääsee päähän ja ennen kuin syke kerkiää nousta kunnolla, on jo alamäessä. Täällä pääseekin vasta puoleenväliin, mäet ovat pitkiä ja loivia ja polttavat reisiä niin että se on ihan eri barbecue.

Kovempi rykäisy oli Talasmäessä, jossa piti hetki vetää henkeä ja odottaa pulssin tasaantumista.

Talasmäessä vanhalla tiellä oli ”Ajo omalla vastuulla”. Sopiva laulu: ”Eastern Europe don’t have roads”.

 

Kun aloittelin pyöräilyä joskus lapsena, oli joka paikassa nämä kilometriviitat. Mitään gepsukkaahan ei tietenkään ollut ja kartat olivat suurimittakaavaisia. Vieläkin varhemmin lapsena automatkalla niiden bongailu tien varrelta tarjosi viihtyvyyttä. Kuusi kilometriä Multialle, 13 Keuruulle.

Talasmäen tietä ei suosittele edes mikään retkikartta. Siellä kuitenkin oli geokätkö, jonka löysin pienen etsinnän jälkeen,

Seuraavaksi saavuin Multian kirkonkylään.

Multian kirkko. Se on peräti vuodelta 1796 ytimeltään, mutta sen jälkeen sitä on useasti modernisoitu.

Multian kirkolla oli geokätkö, samoin oli siinä lähellä Multian keskustassa useita geokätköjä.

Geokätköpurnukka. Multian vaakunaeläin on muurahainen. Ehkäpä se johtuu siitä, että Multialla on aherrettu niin paljon kaikkina aikoina. Joka tapauksessa, tämä on ihan huippuluokkaa oleva kätkö.

Olin noin tunnin ajoissa siivouspaikalla ja lähellä oli myllymuseo ja päätin mennä sinne. Itse asiassa, eräät minun varhaisista sukulaisistani olivat mylläreitä ja päättivät ottaa nimekseenkin Mylläri. Minusta mylly on maailman yksinkertaisin asia. Vesi pyörittää kiveä ja jauhaa sitten viljat jauhoksi, se siinä. Oikeasti kuitenkin mylly tuotti hyvin monenlaisia jauhoja eri tarpeisiin ja vielä akanoita sikojen ruoaksi.

”Professori Toivo Pihkanen lahjoitti omistamallaan tilalla sijaitsevan Uitamonkosken myllyn Multia-Seuralle v. 1967, joka osittain talkoovoimin kunnostettiin entiseen asuunsa samana vuonna. Mylly vihittiin myllymuseoksi v. 1968 ja on lajissaan   Keski-Suomen ensimmäinen ja tällä hetkellä ainoa virallinen myllymuseo. Museo on maisemallisesti erittäin kauniilla paikalla Uuraisille johtavan tien varrella, n. 3 km kirkonkylän keskustasta. Myllyn erikoisuutena mainittakoon kaunismuotoiset koristeelliset ikkunat ja vesivoimalla toimiva pärehöylä siipirattaineen. Myllyn viimeinen, kolmas entisöintikorjaus suoritettiin v. 2001 Museoviraston tuella ja Ympäristökeskuksen toimesta.” (Multian kylät -sivu)

Museo on aina auki, mistä minä tietysti pidän. Yleensähän museot ovat aina kiinni. Silloinhan ne ovat pelkkiä varastoja eikä museoita. Syytä pitää muistissa nämä paikat siltä varalta, että hallitus sulkee kaikki museot, kirjastot ja muun kivan.

Luonnollisesti pellot olivat toisaalla kuin mylly, joten viljaa ja jauhoja jouduttiin rahtaamaan pitkiäkin matkoja.

Myllyyn tutustumisen jälkeen oli siivoustapahtuma. Kerkisin siivoamaan paljon, mutta koska näissä tapahtumissa on enemmän väkeä kuin on roskia, lähdin sitten myös ajoissa pois. Toinen tapahtuma olisi siivouksen jälkeen Multian keskustassa.

Kerkisin käymään vielä Sinervän leirintäalueella, jossa yhä oli leiriytyjiä. Olin ajatellut itsekin mahdollisesti jääväni sinne, mutta nyt kävin vain katsomassa geokätköä.

Sinervän leirintäalueen geokätkö

Istuskelin vielä hetken hautausmaalla ihailemassa järvinäköalaa. Hautausmaalla täytin myös vesipulloni. Tällä kertaa näin. Hautausmaat eivät mene vastuuseen veden laadusta. Geokätköilijätapaaminen oli perin militaristisen Korsu-kahvilan vieressä. Ei se ihan fingerporia ole, se koko talo on nimeltään korsu.
Oli aika lähteä Multialta pois, sillä viimeinen juna Tampereelle lähti jo 18:09 ja ties mitä yllätyksiä tiellä tulisi vastaan. Tällä kertaa en mennyt Talasmäen kautta, mutta poikkesin vanhalle tielle Lihjamoon. Järvenpäänkoskella olen ollut aiemminkin ja pidän siitä.

Järvenpäänkoski etelään

Järvenpäänkoski pohjoiseen

Lihjamon tie oli myös vanha ja rapistuva, mutta siitä tuli minulle QOM eli kukkulan kuningatar. Ajoin nopeammin Stravan segmentin kuin kukaan toinen nainen. Olin myös ainoa sen ajanut nainen. Joka tapauksessa olin neljäntenä sekalistassa, joten ihan hyvin ajettu.

Rupesin olemaan jo väsynyt ikuisiin pitkiin mäkiin.

 

Vähällä ei Keuruu päästä pyöräilijää.

Tulin kuitenkin Keuruulle ajoissa. Kävin ostamassa pari paikallisesti tuotettua säilykettä sianlihaa Maalaisvakasta. Päätin lähteä Keuruun kätköille, kun aikaa vielä oli.

Melkoista menneen maailman henkeä edustaa tämä kätkö. Se oli häkellyttävästi lähellä Valtakunnansalia. Jehosfäärissä olevat sanovat, että miksi en sano heistä mitään hyvää. No, Jehovan todistajilla ei ole avointa rasismia eikä nationalismia ja he suhtautuvat kielteisesti militarismiin eivätkä ole osa minkään maan tappokoneistoa. Etenkin jossain Suomessa he ajattelevat kansainvälisesti.

Keuruullakin on punaisten muistomerkki. Minä kun luulin, että Keski-Suomi oli vitivalkoinen, paitsi Jämsä.

Koska juna oli ollut myöhässä Keuruulle tullessa aamupäivällä, oli se nyt taas myöhässä, kun se tuli Keuruulle että myöhässä, kun se saapui Tampereelle. Ei siinä muuta, mutta olin kyllä aika väsynyt reissulta tultuani.

Tilastoja: 50,73 km ajoa, 3:03:32 aika liikkeellä, 559 nousumetriä. Nousumetrejä oli enemmän kuin muilla reissuilla, esimerkiksi, kun ajoin Tampereelta Vesilahdelle ja takaisin.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Nähdä Hangö ja elää

Reissaaminen oli melkoisen intensiivistä, koska olin kolme päivää leirillä Aitolahdella. Kotoa sinne matkaa oli vain 20 kilometriä, mutta uusi paikka ja päivän täydeltä ohjelmaa. Aitolahden leirillä opin, että minulla on taitoa tehdä sarjakuvaa. Ehkäpä tulen tekemään sitä omaksi ilokseni tai muitten kärsimykseksi. On tämä outoa, ensimmäistä kertaa ikinä saan myönteisen kommentin kuvaamataidon opettajalta. Koulussa ei ikinä luovuus kukkinut.
Aitolahdelta palattua ja yön yli nukuttua junalla Karjaalle ja siitä bussilla Hankoon. Rata on taas poikki. Mitä ilmeisimmin sitä sähköistetään. Nyt sen sähköistyksen piti alkaa, kun sähköstä on pulaa, osaksi koska sitä käytetään bitcoinien louhintaan ja muuhun humpuukiin.

Junabussiin ei saanut varattua pyöräpaikkaa. Jos olisi älynnyt suunnitella oikein, niin tavalliseen bussiin olisi voinut varata pyöräpaikan. Hangossa myös vuokrataan pyöriä, mutta vain kesäisin. Keskustan alueella tietysti myös pystyy kävelemään, kun tietää, mitä tekee. Minun tapauksessani se tarkoitti jäämistä pois Hanko-Pohjoisessa.

Minulle on siunaantunut taas mahdollisuus tehdä yksi Adventure Lab. Se on kiertokävely tai kiertoajelu kännykän Adventure Lab sovelluksella. Siinä menet paikkaan, luet kysymyksen ja kohde antaa vastauksen kysymykseen ja sitten siirryt uuteen pisteeseen. Yleensä pisteitä on viisi. Piti siis miettiä viisi kohdetta Hangosta, mitkä halusin näyttää ulkopuoliselle. Sen lisäksi tietysti, että minulla on jo ennestään kierros Hangossa. Niitä on helpompi suunnitella Hankoon kuin vaikka Tampereelle, sillä Hangossa ei ole muita Adventure Labeja kuin minun tekemäni ja kuitenkin nähtävää on minusta loputtomasti.

Ensimmäinen pysähdykseni oli Hangon keksi. Sielläkin on kummitus, joka paiskoo ovia. En ole ikinä käynyt sisällä saati sitten havainnut kummitusta. Seuraavaksi kävin Hangon ortodoksisella kirkolla, joka oli kiinni. Olen kuitenkin käynyt siellä useasti sisällä ja suosittelen siellä käymistä. Isä Kalevi esittelee kirkon. Seuraavaksi kävin Neljän Tuulen tuvalla.

Kävelytie niille, keitä ärsyttää sukupuolineutraalit liikennemerkit

Neljän Tuulen tuvalla huolsin oman geokätköni ja mietin, kyllästyykö Hangon maisemiin ikinä. No, en kyllä kyllästynyt. Minun asuntoni keittiön ikkunasta näkyi merikotkan pesä. Ei siihenkään kyllästynyt ikinä. Hangon asunnoista tarjotaan paljon rahaa. Jokin Aatu Vattulainen eli koko loppuikänsä Hangossa. Ymmärrän kyllä. Mutta Hangossa on melu, mikä tulee satamasta. Jotkut puolustavat, että sataman melu kuuluu kaupunkiin ja ärsyyntyvät siitä, että sille pitäisi tehdä jotain. Valkeakoski, Joutseno ja monet muut paikkakunnat aikoinaan haisivat. Ikävöidäänkö noilla paikkakunnilla nykyään, kun sellutehtaat eivät haise. Hangosta on myös vaikea päästä ulkopuoliseen maailmaan, ainakin vielä vähän yli vuoden. Hangossa usein myrskyää. Palveluvalikoima on tosi rajallinen. Tässä syitä sille, miksi en enää asu Hangossa. Helppo päätös ei kuitenkaan ollut.

 

Olisin varmaan järjiltäni tai dementoitunut, jos en kaipaisi Hankoon ja harva se päivä kyselisi itseltäni, oliko järkevä ajatus muuttaa pois. Sen estää vain siten, ettei koskaan muuta Hankoon ja sieltä pois. Melu ei kuulu Appelgrenintielle, sinne huvila-alueelle. Melu kuuluu Sikapuolen kerrostaloalueille. Voi ajatella, että hinnasta näkee, minne melu kuuluu ja minne ei. Lappohjassa ehkä voi asua hiljaisuudessa ja halvalla, mutta siellä ei ole edes kauppaa.

Huvila-alueellakin on omat melun lähteensä, kuten turistit ja Russarön linnakesaari. Hankoon on ilmaantunut uusi geokätkö bunkkeriin ja se johdattaa Hangon sotilaalliseen historiaan. Vuokra-alueen aika on vahvasti läsnä kaupungissa ja melkein kaikkialla on kaivantoja ja bunkkereitakin on paljon Neuvostoliiton jäljiltä. Bunkkereita on esimerkiksi Puistovuorella tai Tulliniemen luontopolun päässä tai Varisniemessä. Hangon lintuaseman staijipaikka on bunkkerin päällä.

Minä laskin 15 lukkia. Onneksi oli taskulamppu, niin en vahingossa koskettanut niitä. Tämä on kuin jostain Indiana Jonesista: lattia liikkuu.

Yksi uusi geokätkö oli Casinon rannassa tykillä ja toinen Casinon lavan alla. Ei ollut kiva mennä stagen alle. Tuntuu siltä, että pitäisi olla kunnon siivoustapahtuma siellä, koska Casinon lavan ympärillä oli roskaista.

Saavuin Tellinaan. Minä olen ainoa bloggaaja, joka on konsanaan yöpynyt ilmaiseksi Tellinassa. Vaikea kuvitella hienompaa paikkaa.

Tällä kertaa olin huoneessa 13. Sen etu oli lyhyt matka parvekkeelle.

Parveke länteen. Illalla täältä näkyi merikotka. Sitten näkyi Russarön majakan kateutta herättävä valo. Pyörän valo jos olisi yhtä vahva kuin Russarön majakan valo. Kömpelö laskelma antoi, että majakassa voisi olla jopa 53000 lumenia, kun minun fillarin lampussani on 3000.

Kymppihuoneen käytävässä oli pehmoinen matto, jolla joogasin. Juuri, kun olin saanut joogani tehtyä, sinne tuli sellainen outo ryhmäkummittelu kuin Hangon Martat. Martat voisivatkin kummitella niin, että aamulla salaperäisesti ilmaantuu aamupala valmiiksi laitettuna ja joku tiskaa astiat, eikä kukaan tiedä, kuka ne astiat tiskasi. Nyt vain kummitukset paukuttelevat ovia ja tekevät tyhmiä kepposia, kuten puhaltavat jääkylmää ilmaa.

Itäisen puolen parvekkeelta näkee koko talon läpi. Se on myös leveämpi.

Yöllä käppäilin käytävällä vessaan. Huomasin parvekkeen oven olevan auki. Kummitus? Olin varmaan itse unohtanut sen auki. Aamulla heräsin ihan hirveään jäykkyyteen. En saanut edes käsiä koskemaan toisiaan selän takana, kun oikea käsi meni yläkautta ja vasen alakautta. Toisin päin ei mene silloinkaan, kun olen vetreämpi. Moinen jäykkyys on fibromyalgian oire. Joogan jälkeen rupean tuntemaan itseni ihmiseksi. Tein sata punnerrusta ja lisäksi fysioterapeutin ohjeitten mukaiset liikkeet.

Tuntuu, että oireet pahenevat vuosi vuodelta ja tämä on pahin vuoteni.

Nautiskelin kuitenkin pari pannullista teetä parvekkeella aamustaijin kera. Liikkeellä oli varpushaukkoja ja västäräkkejä. Harvat asiat saavat minut tunteellisiksi, mutta lintujen muutto on sellainen, etenkin kun lintu lähtee ylittämään merta tai palaa meren ylityksestä. Tellinan jälkeen on vielä saaristoa, jossa istuskella karahkassa ensimmäiset 7,77 kilometriä Lilla Tärnaniin. Seuraavan kerran maata on 55 kilometrin päässä Osmussaaressa tai 76 kilometrin päässä Tahkunassa. Energia, minkä lintu käyttää lentämisessä on suhteessa  sama kuin Tour de Francen voittajan fillarointiin käyttämä energia kertaa viisi. Moni katoaakin aaltojen syövereihin. Moni laskeutuu esimerkiksi välillä seilaavan laivan kannelle.

Mutta näin myös läheisen naisten uimahuoneen rohkean uimarin lahdella.

Kotona ollessa teen punnerrukset ja muut liikunnat yleensä kotiparvekkeella, mutta lintujapa ei paljon näe. Läheinen Kuningattarenvuori jättää sataman sillä tavalla katveeseen, että aamu on hiljainen huvila-alueella.

Kun kerta heräsin varhain, lähdin sitten kävelemään kaupungille, uuden sillan yli Sikapuolelle. Varhain on hyvä herätä, eri asia sitten, herääkö kroppa myös.

Tapasin tutun pyöränkorjaajan ennen kuin lähdin junabussilla takaisin kotimatkalle. Äkkiä kotiin ja seuraavaa reissua suunnittelemaan.

 

 

Helvettiin, kulkematta lähtöruudun kautta.

Kyllä minua etukäteen varoitettiin, mikä minua kohtaa, jos ei jatkuva reissaaminen lopu. Sitä paitsi en edes osaa soittaa harppua. Teinpäs ankkalaisen karttapaikasta haun, onko Suomessa paikkaa nimeltä ”Taivas”. Eipä ole, mutta Helvetti voi kohdata matkailijaa kolmessa paikassa.

Autolla helvettiin pääsee nopeasti, mutta tänä kesänä Helvetinjärvelle on kulkenut bussi Outdoor Express. Kun asia tehdään näin helpoksi, tietysti täytyy mennä. Samalla pienenee se tasku Suomessa, missä en ole matkaillut. Sen kulmapisteet on Ruoveden kirkonkylä, Virtojen Herranen, Kihniön kirkonkylä ja Kuru. Käymättömiä kansallispuistoja minulle jäi vielä tusina: Lemmenjoen, Sallan, Oulangan, Syötteen, Koloveden, Linnansaaren, Isojärven, Puurijärven, Pyhä-Häkin, Etelä-Konneveden, Torronsuon ja Repoveden kansallispuistot. Bussimatka eteni joutuisasti paikkaan nimeltä Kankijärvi.

Tänään sattui myös olemaan päivä, jolloin yritetään geokätköilyn maailmanennätystä, eli mahdollisimman monen piti logata geokätkö tänään. Määrällä ei ollut väliä. Alkupisteellä onkin Adventure Labin lokaatio ja Adventure Lab kiertää reitin nimeltä ”Helvetistä itään”.  Tässä vaiheessa heräsi kysymys, miksi paikalla on tällainen nimi, etenkin kuin Helvetti on tullut ajatuksiin ihan toisenlaisissa paikoissa. Luontoon.fi kertoo: ”Vanha tarina kertoo, että Ruokkeen isäntä otti omin luvin Sipilän merrasta hauen. Siitä sukeutui kiivas taistelu, jota käytiin niin sanoin kuin aseinkin. Kahakan jälkeen Sipilän noita tuhisi Ruokkeen äijälle: ”Tästä Helvetinjärvestä ei tule haukia niin kauan kuin minun kynteni ovat pehmeät.” Näin tapahtuikin, ja vasta aikojen kuluttua kävi hauki seuraavan kerran kenenkään pyydykseen.” Irma Mullonen tuskin hyväksyisi tuota nimeä, vaan sanoisi vaikkapa niin, että paikat, jotka ovat olleet pyhiä ja liittyivät vanhaan uskontoon saivat papeilta hyvin epäpyhät nimet. Oli, miten oli, Helvetinjärvellä ei ole paljon asutusta ollut ikinä. Helvetinkolu on tunnettu vanhastaan ja täällä ovat vierailleet esimerkiksi Akseli Gallen-Kallela ja J.L. Runeberg.

Itse Helvetinkolu oli jäänyt minulle epäselväksi, koska se on maastokohtana niin pieni. Vaikka aluetta halkoo isokin rotkolaakso, se ei ole Helvetinkolu.

Tie Helvettiin on kivetty hyvillä aikomuksilla. ”Sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät”

 

Sinne mentäessä oli vanhaa metsää, jossa saatoin kuvitella pohjantikkojen elävän, mutta kuvitelmaksi se jäi, koska en sitä nähnyt. Pohjantikkahan on kaunis, mutta sitä tapaa ikävän harvoin.

Minulle oli jäänyt geokätköltä käteen reissaaja, joka piti tiputtaa viikon sisällä toiseen geokätköön Pirkanmaalla. Sehän loi paineita sellaisen löytämiseksi, johon esine mahtuisi. Tampereella yleensä kätköt ovat pieniä PET-putkiloita. Koska bussillisen verran oli väkeä liikkeellä, niin kuljin ripeästi. Kansallispuiston alueella saa geokätköillä, mutta purkki pitää sopia Metsähallituksen kanssa. Kansallispuiston purkit usein ovat puistossa olevissa rakenteissa, niin ettei luontoa joudu kuluttamaan.

Kansallispuiston rakenteita uusitaan ja ihmisiä on järkyttänyt tieto, että Helvetinkolu suljetaan. Jotkut ovat kuvitelleet, että koko kansallispuisto suljetaan. Näin ei tietenkään ole asia.

Tämä on Helvetinkolu

Aloitanpa väärinkäsityksen korjaamisen. Aika moni, minä myös, siirtyi polulta pois ja laskeutui alas itse Helvetinkoluun. Toisin kuin kuvista näkyy, pohja ei ole tasainen, vaan viettää jyrkähkösti kohden järveä. Siellä sattui harvassa olemaan hetket, että sai olla yksin. Kivet pohjalla ovat aika heikosti kiinni ja joku saattaa laukaista varomattomuuttaan kivivyöryn, jonka alle joku toinen jää. Sinne on myös heitelty rankoja ylhäältä, mikä on ilkivaltaa.
Tunnelma oli hyvin luolamainen. Mietin, miltä siellä näyttäisi talvella. Ylhäällä oli vaikea edes nähdä rotkoa. Ellei tietäisi, sinne voisi tippua, etenkin talvella.
Rotkopa ei ylhäältä näytä hurjalta rotkolta.

Itse geokätkö oli rakenteissa, eikä sitä varten tarvinnut laskeutua rotkon pohjalle.

Helvetinkolun lähellä on näköalapaikka, joka esittelee Helvetinjärven maisemaa, eikä niinkään Helvetinkolua.

Kun olin käynyt Helvetinkolulla, laskeudun päivätuvalle ja etsin toisen geokätkön, joka oli vähän matkan päässä päivätuvasta.

Sen jälkeen jatkoin matkaa Helvetistä itään -polulla, tällä kertaa rauhallista tahtia. Adventure Labia seuraillen. Siellä ei kännykän yhteys yllättävästi toiminut kovinkaan hyvin, joten Adventure Lab vähän takkuili.

Ihailtavaa ja kaunista vanhaa metsää oli kaikkialla, myös pieniä suolänttejä. Melko tyypillistä kansallispuistomaisemaa. Elokuu vaan ei ole ehkä parasta aikaa minkään linnun havaitsemiseksi siellä.

Polulla tulee vastaan kansallispuiston viivasuora raja. Hyvä metsä jatkuu kansallispuiston jälkeenkin.

Saavun Kankimäkeen takaisin ja olen melkoisen väsynyt, kun olin patikkamatkani tehnyt helteessä. Helvetistä itään- kierroksen pituus on neljä kilometriä. Siihen ei kuulu päivätuvalla käyntiä. Pitkospuut ovat hyvässä kunnossa ja kuljin reitin pikkukengissä. Toisen kertomuksen Helvetistä itään kierroksesta voi saada Himomatkaajan Turinoita ja Kohteena Maailma -blogeista.

Kankimäessä oli esillä kanoja ja pupuja. Kanalle oli syntynyt tipu.

Paluumatkalla bussista näen läheisen strutsitilan. Strutsit juoksentelivat aitauksessaan, mutta siellä oli myös ankkoja.

Minusta on hieno homma, että kansallispuistoon ja takaisin pääsee vaivattomasti bussikyydillä suoraan Tampereelta. Aikaa jäi paikan päällä vietettäväksi noin neljä tuntia. Neljä kilometriä, neljä tuntia, aika riittää oikein hyvin.

Kyllä Orinoro oli parempi. Siellä kulkee pitkospuut pohjalla ja se on pitempi. Helvetinkolun erikoisuus on vain sen kapeus. Uhkarohkea saattaisi loikata sen yli, mutta vain kerran.

 

 

 

Pyöräilyä, ei perseilyä

On taas Marx-opiston kesätapaamisen aika Hämeenlinnan Hauhon Lautsiassa, Vähäjärvellä. Lautsiahan on tuttu Pertti, Perseilevästä labradorinnoutajasta. En ole Perttiä koskaan tavannut siellä, enkä tälläkään retkellä nähnyt perseilijää. Bussi tuo pyörän Lautsiaan. Olisin voinut ajaa Tampereelta sinne, mutta olisi pitänyt herätä tosi aikaisin ja minä olen massiivisen huono laskemaan ajan kulumista. Ajoaikahan oli noin kolme tuntia ja höntsäilyjä oli kolme varttia lisää.

Marx-opistosta voin sanoa, että olen anarkokommunisti. Kun töistä saa potkut äkillisen sairastumisen takia ja menee asunto alta, koska ei saa töitä, kun kuuluu sateenkaariväkeen, niin se opettaa arvostamaan kommunismia ja kun työpaikka menee sen takia, että työvoimatoimisto pakottaa hakemaan kurssia, mille ei sitten kuitenkaan pääse, niin se opettaa anarkistiksi.

Päivän ohjelman päätteeksi lähden katsomaan Alvettulan siltaa. Miten se minusta ei ollut 2009 kovinkaan kummoinen. En tiennyt sen sukuhistoriallista merkitystä.

Matkalla sinne sutkuttaa pari naista lastatuilla hybridipyörillä. Kaukaa kuuluu radion ääni. Niillä on radiot kiinni pyörän rungossa. Jos kaikki muukin varustus on valittu raskaamman päälle, ei ole mikään ihme, että jäivät minusta jälkeen.

Alvettulan silta, siis. Jos on varaa tuollaisiin veneisiin, niin ei ole mikään ihmekään, ettei kiinnosta taisteleva työväenluokka. Ei varmaan minuakaan kiinnostaisi.

 

Alvettulan museosilta on huonossa kunnossa, eikä sen läpi saa ajaa enää. Minäpä ajan kauempana sijaitsevalle punaisten hautamuistomerkille.

Alvettulasta kerrotaan mielestäni erittäin hyvin tositapahtumiin perustuvassa kirjassa ”Veriruusut”.  Se kertoo Valkeakosken naiskaartista, joka taisteli juuri tuolla Alvettulasta. Pakolaiset ylittivät punakaartin suojissa sillan matkallaan Neuvosto-Venäjälle, mutta tie sitten katkesi viimeistään Hollolan Vesalassa. Minun sukulaisia oli siinä pakolaislaumassa, mutta Valkeakosken naiskaartissa tiettävästi ei.

Kun tulen takaisin hautamuistomerkiltä, joka on omituisesti keskellä peltoa, menen taas Alvettulan museosillalle. Siellä on korviaan myöten rakastunut naispari. Minun rakkauteni ovat menneet ihan täysiksi perseilyiksi ja olen päätynyt viettämään vanhuuden sairauden täytteisiä päivä yksin. Aika paljon ympäristö vaikuttaa suhteen onnistumiseen ja minulla ja Petralla oli kummallakin äidit kristillisdemokraatteja, juuri kaikista puolueista se pahin. Auroran sairaalan infektiopoliklinikka oli ymmärtäväinen ja sinne Petra sitten kuoli. Nuoruudessani pelkäsin, että joskus olen vanha ja sairas ja yksin, niin nyt se, mitä pelkäsin, on käynyt toteen. Ehkäpä näkemäni pari oli niin nuoria, että he kuuluvat johonkin Heartstopper-lokeroon, missä kaikki ymmärtävät ja tukevat samansukupuolisia pareja. Siitä huolimatta suurin osa ei uskalla ulos kaapista työpaikallaan. Syrjintä on rikos, mutta oikeassa maailmassa sitä tapahtuu, etkä pysty todistamaan sitä.

Mutta minä synnyin Suomeen, joka oli lähempänä vuoden 1918 Alvettulaa kuin nykypäivää.

Ajan takaisin Lautsialle ja siellä on puulämmitteinen sauna ja pulahdan laiturilta Vähäjärven kylmenneisiin aaltoihin. Demokraattinen Sivistysliitto oli vuosi sitten tehnyt tutustumismatkan Alvettulan sillan kohteisiin, mutta minäpä en ollut silloin Marx-opistossa, vaan jossain muualla.

Seuraava päivä meni opintojen parissa pääosin sisätiloissa, mitä taas illalla saunoin ja uiskentelin Vähäjärvessä. Sunnuntaina Marx-opisto päättyi ja pääsin lähtemään kotimatkalle. Olin ajatellut, että jos lähden kahden-kolmen maissa iltapäivällä, olisin ehkä yhdeksän maissa illalla kotona, mutta varauduin siihen, että saattaisi mennä yöhön saakka. Tuuli oli melko kova ja ajattelin tekeväni paljon pysähdyksiä. Sivutuuli olikin navakka peltoaukeilla, mutta ensimmäinen pysähdys oli vasta Pälkäneen keskustassa.

Pälkäneellä etsin punaisten hautaa, mutta joko hauta oli siirretty tai merkki oli ihan väärässä paikassa. Ei vaikuttanut siltä, että olisi edes ollut uusi hautausmaa. Etsin vielä kätkön keskustasta ja kiipesin Syrjänharjulle, jossa pidin kuvaustauon ja etsin toisen geokätkön.

Kenellä on kankeat jalat, voi pysähtyä Pälkäneen Aapiskukolla ja reippailla nämä portaat ylös harjumaisemaan. Minä olen jo toisen kerran käynyt vain portaitten tässä päässä.

Geokätkö Syrjänharjulla

Harjun tietä kolistelin sitten alas melko varovasti. Se oli juuri sellainen ura, joka sopi krävel-pyörälle tai ehkä maastopyörälle, muttei vaikkapa maantiepyörälle. Odotetusti sen jälkeen oli kilometri toisensa jälkeen kaunista, vihreää maaseutua. En tykkää siitä, että pellot ovat paahteisia, vaan tykkään, kun kaikki on vihreää.

Ihan yllättäen kunta vaihtui Kangasalaksi ja menin vahingossa geokätkön ohi, kun se oli keskellä rinnettä ja riuhdoin sen vain ylös. Seuraava kätkö oli Vehoniemenharjulla. Siellä olikin paljon ihmisiä jossain ravintolassa. Siellä on jokin automuseo tai jotain, olen sekoittanut niin, että ajattelin, että on vain Mobilia – auton ja tien museo, mutta tämä oli kai sitten vielä eri automuseo. Ajattelin, että miksi se automuseo on siellä Mobiliassa ja sen ravintola on täällä Vehoniemenharjulla.

Jälleen geokätköllä. Täällä oli paljon geokätköltä toiselle liikkuvia reissaajia eli matkalaisia. Vaihdoin ne omassa kyydissäni kulkeneisiin matkalaisiin, joista osa oli tullut Haaparannalta saakka.

Huomasinkin näkötornin ja kun kerta olin täällä, kiipesin näkötorniin ihailemaan maisemaa.

Vähän, kun tästä kääntää päätä, näkee Valkeakosken tehtaanpiiput. Suunnilleen mailin verran on matkaa noihin lähisaariin ja Valkeakosken tehtaanpiippuihin kymmenen mailia.

Harjulta tulin päätielle melkoisen kovaa vauhtia ja onneksi harju suojasi minua tuulelta. Isoa tietä oli ikävä sutkuttaa. Tiihalantien kohdalla oli vielä geokätkö. Sitten rupesi olemaan merkkejä tien muuttumisesta moottoriliikennetieksi. Onneksi tieltä lähti pikkuinen krävelipolku, jota pääsin jännälle hallialueelle, joka oli täynnä graffiteja. Kävi ilmi, että Kangasalan kaupunki oli tehnyt nämä kiinteistöt luvalliseksi paikaksi piirtää graffiteja ja niitä olikin siellä paljon. Sen lisäksi oli joitain ihmisiä graffiteihin tutustumassa.

Talot oli laudoitettu umpeen. Pääovessa oli varoituskyltti, että talo on täynnä hometta, sinne ei pidä mennä. Jotkut olivat menneet siitä huolimatta. Urbex-tyypeiltä kuulin, että joku voi viedä sellaisesta pienen homeviljelmän kotiinsakin ja kohta on omakin koti homeessa, jos ei ole varuillaan.

Ehkä ihmeellisintä oli kuitenkin se, että peräti kolme kalasääkseä kierteli lähellä. Sääksisäätiön Pohtiolampi olikin lähellä, 1,2 kilometrin päässä. Minähän olin aiemmin käynyt Pohtiolammella näkemättä yhtään mitään ja tässä nyt niitä sääksiä oli taivaan täydeltä. Pahalla onnella Pohtiolammella ei nytkään näkynyt yhtään mitään ja kuitenkin sääkset olivat ihan lähellä.

Graffiteilta jatkoin kotiin vastatuulen puhaltaessa nyt suoraan edestä. Sammon valtatiellä siirryin sähköpyöräilijän peesiin. Ihmettelin, että kumman hitaasti kulkee sähköpyörä ja sitten se vielä kaatuu keskellä tietä täysin yllättäen. Minulla kumit vinkuivat asfalttia vasten. Pyörällä kaatunut pyyteli anteeksi vielä yllättävää kaatumistaan. Hän oli ilmeisesti ajatellut kesken kaiken kääntyä.

Kun tulin kotiin, kello ei ollut edes kuutta illalla. 50,65 km 2 tuntia 57 min tehokasta peliaikaa, 383 nousumetriä, keskari 17,2 km/tunnissa, kovin vauhti 45,9 km/tunnissa koko aika 3 tuntia 47 minuuttia. Toisin sanoen, vaikka olisin lähtenyt kolmelta iltapäivällä, niin olisin ennen seitsemää ollut kotona.

 

 

Aiemmat postaukset


Vieraillut maat

How many countries I visited. Create your own travel map
I visited 24 countries of the United Nations (12.4%) out of 193.
Create your own travel map .

ParisRio

ParisRio - Matka-aiheiset blogit kartalla. Yli 40 matkabloggaajan kirjoitukset maittain.

virallinen seikkailijatar

virallinen seikkailijatar