Suomen suurin matkablogiyhteisö

Kohti finaalia II: Salamajärvi ja pyhä puu

Maria söi huoltamolla Evijärvellä raskaasti. Minä olen pieniruokainen läski, minulle kaikki ateriat näyttävät isoilta. Kerran otin vahingossa kissan lautasen itselleni. No, se on eri juttu. Joka tapauksessa pääsimme lähtemään Evijärveltä eteenpäin ja Räyringin kautta sitten Kokkola-Kyyjärvi -tielle, millä olenkin ollut niin monet kerrat vuoden sisään. Pilvet olivat jälleen erittäin tummia.

Perhosta käännyimme Kinnulaan Salamajärven erämaatielle. Se vie Salamajärven kylään, mutta mitään kylttiä ei ole, että se veisi sinne kansallispuistoon (Sellainen kyltti ohjaa Koirasalmelle). Tie on pitkä ja mutkainen, eikä kesällä sitä aja mikään bussi. Sieltä kuitenkin pääsee kansallispuiston eri osiin. Pitkän matkaa (30 km) ajettuamme kunta vaihtuu Kinnulaksi ja siinä onkin Kinnulan ensimmäinen kätköpaikka. Itikoita tulee kimppuun ihan mustanaan ja käsitin, että kätköpurkki olisi ollut jossain juurakoissa, mutta sitten tajusin, että se onkin ihan naaman edessä. Itikat kun tekevät etsinnöistä hätiköityjä. Nimi logivihkoon ja Kinnula uudeksi kunnaksi kätkökartalle. Se oli samalla viimeinen kunta, olen löytänyt kätkön kaikista 310 Suomen kunnasta, itse asiassa 311 kunnasta, kun Valtimosta löysin kätkön myös, mutta se liitettiin Nurmekseen. Tämä oli kuitenkin väärä paikka juhlistaa sitä.

Tien toisella puolella alkoi Salamajärven kansallispuisto.  Tässä kohdin on rajoitusosa eli liikkuminen polkujen ulkopuolella oli kiellettyä vielä viikon ajan. Minun puolestani voisivat rajoittaa pitempäänkin, koska ainoa älykäs reitti kulkee polkuja myöten. Sinne kuitenkin meni ajoura, jota pääsi autolla. Keskikohta urasta oli vähän kohollaan paikoitellen, mutta Maria pystyi selviytymään siitä kääntöpaikalle Koirajoena varteen saakka.

Siellä oli yksi vaeltaja rinkan kanssa kulkemassa Hirvaan kierrosta. Hieman kävi kateeksi. Me kuitenkin jatkoimme syvemmälle Kinnulaan ja Matkusjoella käännyimme tielle, joka johti pyhälle puulle Salamajärven itäpuolelle. Vinkin tästä olin saanut geokätköstä, mutta muuten siitä ei ollutkaan kovin helppoa saada tietoa, kuitenkin yhdessä blogissa se oli mainittu.

Tovin saa rutuuttaa metsätietä siihen suuntaan. Vastaantulijoita oli yllättävän paljon, ilmeisesti marjoja poimimassa. Soratieltä lähti vielä sivutie itse puulle. Kinnula tuntuu olevan yhtä metsäautoteiden verkostoa.

Vuodelta 1662 on olemassa moite, että ihmiset laulaen ja kirkonkelloja soittaen olivat vieneet karhun kallon puulle. Mäntyhän voi Suomessa olla hyvinkin vanha.  Ajattelin, että se on ollut 1662 vasta pieni taimi, mutta välttämättä ei niin ollut. Vielä 1930 -luvulla puulla oli karhun kalloja ja muita luita. Peijaismenoissa karhun sielua edistänyt kallo sai erityiskohtelun vieraana. Pyhään puuhun oli tarkoitus laittaa oksalle kallo katsomaan itään. Sitä myötä kuin puu kasvaa, karhun sielu etenee kohti taivasta, missä se syntyy uudelleen nalleksi.
Herää kysymys, kohdeltiinko ihmisenkin ruumiita samalla tavalla ja eikö ihmisten hautaaminen ja vielä ison kiven laittaminen päälle edusta ihan päinvastaista käsitystä.

#skumppaakuksasta

Pyhä puu

Nyt oli sopiva #skumppaakuksasta -hetki ja paikka oli tarkoitukseen sopiva. Pyhä puu sai myös lorauksen skumppaa. 310 kunnassa kätköilty, kahteen niistä menin taksilla (Lestijärvi, Kiuruvesi), Kruunupyystä jouduin palaamaan taksilla, kun missasin bussin, joissain kuljin liftillä (Utsjoki, Pomarkku, Eurajoki, Rääkkylä, Laukaa), kerran nukuin kirkossa (Kaskinen), huoltoaseman pihan penkeillä (Ikaalinen), tanssilavan päällä (Jalasjärvi), kahdesti museossa (Puolanka, Korsnäs). Kerran jouduin lestadiolaisten seuroihin (Kyyjärvi) ja rikospaikalle (Teuva), hirttopaikalle (Kuusamo). Kerran mies tuli kaljalle telttaan (Savukoski). Umpihangessa (Tervo),  paahteessa (Hämeenlinna), syksyn sateissa (Tyrnävä) ja keväällä härkälinnun soitimella (Enonkoski).

Paikalla oli asiallinen laavu, sellainen, että siellä todellakin saattoi viettää yötä ja paistoimme makkarat. Onneksi Maria jaksoi syödä vielä yhden, niin minun ei tarvinnut koko pakettia. Taas sade sattui sopivasti niin, että kun makkarat oli syöty, sade sammutti nuotion.

Lähdimme takaisin laavulle johtavaa metsätietä suuremmalle metsätielle, jota kautta sitten Koirasalmelle Salamajärven keskustaan. Siellä oli paljon autoja ja ihmisiä ja matkailuautoja, vaikka oli kauhean sateinen sää. Vaikka en ollut ladannut kätköjä Kivijärven kunnasta, niin sain selville kätköpurkin sijainnin ja loggasin sen kotalaavulla. Mietin, kumpi olisi ollut parempi paikka juhlistaa 310 kuntaa, kotalaavu vaiko pyhä puu ja kyllä pyhä puu oli parempi, sillä kotalaavulla oli lapsia, vaikkakin hyvin käyttäytyviä.

Sateenkaari Koirasalmella

Koirasalmella sateli enemmän kuin missään muulla pysähdyksellä, eikä se ollut mitenkään välttämätön. Koirasalmella käymisen idea oli vain se, että se oli syvemmällä puistossa kuin se nirhaisu, mitä olimme pohjoisessa tehneet ja olihan se maisemallisesti mukava paikka. Salamajärvi on metsäpeurojen lisääntymisalue. Metsäpeura näyttää kovasti porolta. Mietin, ammutaanko niitä vahingossa ja paljon sellaisen korvaussumma on. Uskoisin sen olevan melko kallista metsästystä.

Jatkoimme sieltä kuitenkin Kivijärvelle. Kivijärvellähän olen jo ollut ihan vähän aikaa sitten, mutta nälkävuosien muistomerkillä en ole aiemmin pysähtynyt. Löysin sen kätkön suhteellisen vaivattomasti. Itse muistomerkki muistuttaa jähmeää stonehengeä. Se johtuu siitä, että nälkäisillä teetettiin sillanrakennustöitä hätäaputöinä. Voi miettiä, mikä siinä oli sitä apua ja mikä hädänalaisen työvoiman hyväksikäyttöä.

Nälänhätää hoidettiin erittäin kurjasti ja sitä muisteltiin vielä sisällissodan aattona. Erityisesti nälkä kuritti Suomen itäosia ja Keski-Suomea.

Tästä jatkoimme kulkua etelään pysähtyen nopeasti huoltoasemalla. Sattumoisin näin haja-asutusalueen uusnatsin liimaamaan Soldiers of Odin Finland -tarran, jonka päälle pistin Soldiers of Lenin International. Odinin lähestyessä voisi pistää ihan perisuomalaiset vainovalkeat.

Kesäinen Karstula näytti paremmalta kuin mikä minun kuvani Karstulasta oli ollut aiemmin, koska enpä ollut silloin nähnyt Riuttasalmen siltaa, mikä tarjoili upean järvinäkymän. Tie johti läpi korpitaipaleiden ja tien varsilla oli myös säilytetty vanhoja kilometritolppia. Lapsuuden automatkat kuluivat nopeasti, kun etsin tien laidasta aina näitä metallisia kilometripylväitä.
Saavuimme idylliseen Multian keskustaajamaan. En ole ollut sielläkään, vaan samaisen kunnan eteläosassa. Halusin näyttää paikat Marialle ja pysähdyimme Järvenpäänkoskella.

Kosken jälkeen oli metsät tien varrella revitty silpuksi. En tiedä, tuskinpa antoi hyvää kuvaa kaupungista Marialle, joka oli ensimmäistä kertaa ikinä Keuruulla. Minullehan olivat paikat tuttuja.

Suomenselkätietä jatkoimme alas Mämmilään ja sitten kotiin Tampesteriin. Kotiinkin pääsin kastumatta, mikä sinällään oli saavutus. Pitäisiköhän ottaa tavoitteeksi käydä kaikissa Suomen kansallispuistoissa.

 

 

Kohti finaalia I: Karijoki, Lappajärvi ja Evijärvi

Pääsin kaverini Marian kanssa reissuun. Lupasin hänelle rahaa vastineeksi siitä, että kuskaa minua ympäri Suomea. Minun piti saada tämä projekti loppumaan nyt, koska julkisen liikenteen tulevaisuudesta ei kukaan tiedä mitään. Yllättävästi keksin, että Kristiinankaupungista Karijoelle pääsisi bussilla niin, ettei tarvitsisi yöpyä matkalla. Evijärvi olisi paikkakunta, jolla joutuisi yöpymään mahdollisesti hotellissa. Lappajärveltä saattaisi päästä saman vuorokauden sisällä pois. Kinnulaan ei nyt kesällä ollut mitään liikennettä.

Niinpä sitkten Marian kanssa liikenteeseen. Sääennuste lupaili kuurottaisia sateita ja satoikin rankkoja kuuroja monta kertaa. Kyllä ankat tykkäävät, muut eivät niinkään. Ohitimme Suomen persuimman paikkakunnan Honkajoen. Viimeksi olin käynyt täällä joitain vuosia sitten talvella. Sen jälkeen oli uudet maisemat minulle pitkän aikaa. Isojoki oli siinä välissä tuttu samalta talviselta reissulta.

Tulimme Karijoen kunnan puolelle Ohrikylään. Sikäläinen geokätkö esitteli kalastuspaikkoja. Kuvauksessa sanottiin, että perunanjalostusteollisuus oli saastuttanut Isojoen niin ettei kala siinä enää paljoa viihtynyt.

Ohrikylässä oli riippusilta joen yli.

Geokätköstä sanottiin, että se oli ihan näkyvillä, mutta ei se kuitenkaan ollut, vaan oli ihan normaalisti piilotettu. Etsimiseen meni vähän aikaa, kun oli nokkonen siinä lähellä. Löytö kuitenkin ja Karijoki uudeksi kunnaksi löytökartalle. Karijoki uudeksi kunnaksi minulle ylipäätään, sillä en ollut siellä koskaan ennen käynyt. Karijoki sijaitsee Kristiinankaupungin kainalossa, mutta on jo pinta-alaltaankin niin pieni, että sinne on vaikea osua.

Karijoelta jatkoimme Kauhajoen ja Kurikan kautta Seinäjoelle ja Kauhavalle, mistä suunta sitten Lappajärvelle. Lappajärvelle piti tulla tänä vuonna geokätköilyn megatapahtuma, mutta kaikkien perumisten kesänä se jouduttiin perumaan. Lappajärvellä kuitenkin on erittäin runsas tarjonta geokätköjä. Tällaisissa reissuissa olen suunnitellut käydä yhdellä kätköllä per kunta, mutta jos sitä ei löydy, niin sitä paikkaavia kätköjä on myös suunniteltu. Lappajärvellä pelkästään yhdessä kylässä niitä paikkaavia kätköjä on runsaasti, mutta ei lähdetty niitä hakemaan. Ehkäpä Lappajärvellä on tulevaisuudessa megatapahtuma.

Lappajärvi siintää Karvalan kylän taustalla

Lappajärvi on tietysti Suomen tunnetuin ja suurin meteorikraatteri. Kauhavalta Karvalaan tullessa näkee kyllä kuinka maasto laskeutuu Lappajärveä kohti. Karvalasta löytyi geokätkö helposti, joten Lappajärvi on uusi kunta löydettyjen kartalle.
Lappajärven murre, jota emme päässeet kuulemaan, ei eroa juurikaan Suomen yleiskielestä, niinpä sitten siellä murteella puhumista on se, ettei puhu murteella tai jotain. Kuitenkin se lasketaan kuuluvaksi savolaismurteisiin. Savolaiset asuttivat jostain syystä tätä Pohjanmaan järviseutua.  Wikipedian mukaan savolaisia olisi muuttanut tänne 1500-luvulla.

Seuraavat megatapahtumat ovat Eurajoella ja Sotkamossa, ellei taas koko maa mene paniikkiin tai tule muu apokalypsi.

Lappajärveltä oli suhteellisen lyhyt matka naapurikuntaan Evijärvelle. Evijärven hotelli TuuHet oli täynnä ja muutenkin kallis. Se seutu, missä bussi pysähtyy, on asutettua, soista tai risukkoa. Joka tapauksessa kelvotonta teltan pystyttämistä varten. Leirintäalue on kaukana kunnan toisella puolella. Evijärveltä ei selviä samana päivänä julkisilla pois.

Ennen lähtöäni reissuun, katselin tukkilaisdokumenttia Evijärveltä. Asutushistoria Evijärvellä on kuin Lappajärvellä, eli alueelle on muuttanut aikoinaan paljon savolaisia. Luulin kunnan olevan ainakin osin ruotsinkielinen, mutta ilmeisesti näin ei ole. Evijärveltä loggasimme nopeasti kaksi kätköä, joten Evijärvi uudeksi kunnaksi kartalle.

Keskeinen paikka Evijärvellä on liikenneasema Mäntyhovi, ainakin jos haluaa geokätköillä.

Ihmeellistä, että vaikka oli satanut rajusti monta kertaa tänään, niin siitä huolimatta kertaakaan ei ollut satanut silloin, kun olimme olleet ulkona hakemassa kätköä. Myöskään itse likomärässä maastossa emme olleet päässeet kastelemaan itseämme.

Evijärvi on tunnettu minulle kuitenkin mustatiirojen pesimäpaikkana. En kuitenkaan nähnyt yhtään. Se järvi, millä niitä siellä on, ei ole oikein tavoitettavissa. Evijärvi on jotenkin rutakkoinen kunta niin että matalia, ruovikkoisia ja karikkoisia vesistöjä ja suota on paljon.

Täältä jatkoimme sitten Räyrinkiin ja kohti Amazing Keski-Suomea, mutta siitä sitten lisää jatkossa.

Luin kirjan: Evasion

Evasion-kirja on tämän blogin innoittaja, mutta juttu on, etten lukenut sitä koskaan kokonaan, siis ennen kuin nyt. Lyhyesti, Evasion kertoo junapummista ja kaikenlaisesta pummista, joka matkustaa ympäri Yhdysvaltoja, nukkuu autiotaloissa, squateissa tai paikoissa, joihin on kätkeytynyt ja dyykkaa ja varastaa tavaransa ja tienaa rahaa kaiken maailman huijauksilla.

Aikoinaan keksin maailman yksinkertaisimman keinon välttää työvoimaviranomaiset eli menin töihin. Uskon porttiteoriaan, kun astuu tehtaan portista sisään, niin myy itsensä altistumaan koviin duuneihin. Elämänhallinta lipsuu käsistä, elämä pyörii töiden ympärillä ja hakeutuu toisien käytettävien seuraan vapaa-ajallakin. Työt kovenevat ja terveys kärsii. Toisaalta, ajattelin olevani huono kommunisti, jos en tiedä, miltä työ maistuu. Nyt on sekin nähty. Suunnitelmani kuitenkin epäonnistui, sillä sain sovittuiluiteltua päivärahaa. Toisin sanoen, palkka ei riittänyt elämiseen ja työvoimaviranomaisilla oli siltikin valtaa minun elämääni. Ajattelin, etteivät ne käyttäisi sitä minuun, olinhan töissä ja ihan täystyöttöminäkin oli ihmisiä. Olin väärässä. Jouduin pistämään kaikki kolme työtäni nurin ja osallistumaan työvoimapoliittiseen koulutukseen, mikä sitten ei johtanut yhtään mihinkään ja jouduin lakki kädessä kerjäilemään töitäni takaisin. Joku tietysti ajattelee, että olin naiivi, mutta olen pikemminkin vanha, eikä kukaan kertonut, ettei kannata lähteä sovittuitellulle päivärahalle. Konkreettista haittaa siitä tuli siinä muodossa, että kaikki muutkin tuet viivästyivät ja jouduit tekemään paljon enemmän selkoa tekemisistäsi kuin työtön. Esimerkiksi minulta kyseltiin asioita, jotka olivat salassapidettäviä. Olin lojaalimpi työpaikkaani kohtaan kuin sosiaaliviranomaisia.

Tietysti joku voi ajatella, että miksi olla viranomaisten pompoteltavana. Toimenpiteestä kieltäytyminen tarkoittaa, että toimeentulemattomuustukea leikataan 20%. Kun on kuitenkin töissä, niin voi ajatella, fuck you, ei koske minua. Mutta mutta, tieto säilyy rekisterissä ikuisesti, joten jos vaikka 40 vuoden päästä kieltäytyy uudestaan, syystä tai toisesta, silloin leikataankin 40%, eikä silloin välttämättä ole tilanteessa, missä voi heittää vain keskaria kohti sosiaalitoimistoa. Joutuu hihheleiden leipäjonoon kuuntelemaan jeesuslauluja ja eheytystarinoita. No, selvisin koko työttömyysurani läpi karenssitta.

Sen sijaan säästyin kuntouttavalta työtoiminnalta ja koulutukselta. Koulutukselta säilyin, koska sisuunnuin haastattelussa. Siinä kysyttiin historiaa huumausaineiden kanssa. Nyt, käyttö on rikos Suomessa, eikä kenelläkään ole velvollisuutta ilmiantaa itseään, minkä jälkeen kysymys on tietysti täysin hyödytön.

No, mutta enpä kerro töistäni sen enempää, kun kuitenkin minun hyväksikäytetty kehoni sanoi sopimuksen irti ja pääsin armollisesti eläkkeelle.

Minä olen hienohelma, etten kaiva roskiksesta ruokaa ja vähän muutakaan. Botulismi ja sen sellaista ja kerran näin hienon sohvan ja minun elämänkumppanini tiesi vieläpä sen, miksi se oli roskalavalla, koska siinä oli luteita. Tampereella oli sattunut kanssa se, että luteisia tavaroita oli dyykattu roskalavalta. Toinen yökötys on koiperhonen. Hienohelmaisuudestani huolimatta olen syönyt dyykkipullaa squatissa. En tiedä, olisinko syönyt sitä, jos olisin tiennyt sen olevan dyykkipullaa.

Mitä tulee varastamiseen, niin olen ollut kansanedustajaehdokas, enkä ole Iltalehden listalla, jossa on rikoksista tuomitut kansanedustajaehdokkaat.  Ehdokas olin siksi, että halusin äänestää jotakuta, johon minä luotan. Kehotan kaikkia muitakin samaan, asettumaan ehdolle ja äänestämään itseään. Koronapaniikin aikana kävi ilmi, että köyhillä oli tarve halvoille elintarvikkeille, joten opettelin jättämään ne tuotteen alimman desiilin ihmisille. Ehkä itse olen kolmanneksi tai toiseksi alimmassa desiilissä. Olen joitakin kertoja ollut hihheleiden leipäjonoissa, mitä kirjassa ei mainita, mutta siis nyt katson olevani liian vauras sellaiseen. Sitä paitsi sateenkaariväki on esteellinen osallistumaan hihhetilaisuuksiin. En ole kyllä itse koskaan kuullut poikkipuolista sanaa, mutta kun työntäminen muuttuu runnomiseksi, kyllä kaikki kristilliset piirit ovat vihollisen aluetta.  Minä en kuitenkaan tukaroi, jos joku toinen varastaa. Ruokaa kuitenkin on melkein kolmannes yli tarpeen, Suomessakin. Varastamisessa on niin, että se harvemmin kohdistuu massikeisareihin, vaan pikemminkin toisiin köyhiin. Kotiini on murtauduttu ja minut on rullattu Suomessa ja ulkomailla on ukottajia ja kaveriksi tuppautuvia ja netti on pullollaan amerikkalaisia kenraaleja, jotka haluavat tutustua harmaantuneeseen yksineläjään Suomessa.

Tämä oli taas valinta, ollako pomon potkittavana vaiko hihheleiden ruokajonossa eheytettävänä ja minä valitsin kahdesta pahasta pienemmän. Pomoja ei kiinnostunut muuttaa minua muuten kuin ettei töihin saanut tulla tupakalta tai miltään haisevana.

Asuin välillä asunnoissa, missä kenenkään ei pitäisi asua, koska home haisi nenään. Evasion-kirjan mukaan taas on ihan hyväksi altistua homeelle. Enpä tiedä, kun valtaisan homealtistuksen jälkeen sairastuin tuberkuloosiin. Reissulla näin kerran kirkon sivuovessa kyltin, jossa muistutettiin varmistamaan, että ovi oli kiinni. Ei se ollut ja nukuin yöni kirkon lattialla. Kirjoitin vielä nimeni vieraskirjaan ennen kuin lähdin pois.

Viime reissulla nukuin kotiseutumuseon alueella, eikä se ollut edes ensimmäinen kerta. Jostain kumman syystä molempina öinä huusi pöllö, Puolangalla oli lehtopöllö, Korsnäsissä viirupöllö. Jalasjärvellä nukuin tanssilavalla ja Ikaalisissa pinosin huoltoaseman penkit yhteen ja nukuin siinä. Sen lisäksi olen nukkunut lukemattomilla laavuilla, esimerkiksi Temmeksessä, Lahden Liipolassa ja Mäntsälässä mainiten vain sellaiset, missä liikkui muitakin ihmisiä. Hautausmaalla en ole nukkunut, koska kerkiän vielä siellä maata.

Liftannut olen jonkin verran ja kulkenut junassa pummilla, koskapa lippuautomaatti oli lakannut toimimasta ja/tai sovelluskin oli romahtanut. VR on hyvä sössimään lippukauppansa. Nytkin on voittanut mukavuudenhalu.

Kun tekee haun ”Evasion pdf Crimethinc”, saattaa löytää kirjan ilmaiseksikin, mikä sopii tietysti kirjan teemaan. Kirjassa on pieni pätkä kirjan kirjoittajasta, joka tunnetaan nimellä ”Evasion kid”, mutta myöskin kirjan lukijoista ja meidän tarinoistamme.

Lapsena kerrottiin, että jos varastaa kaupasta, ei saa ikinä oikeaa työpaikkaa. ”Oikealla työpaikalla” tarkoitettiin valkokaulustöitä. Niitä minä en saanut vaikken varastanutkaan mitään, joten mitä hyötyä. Kerran tein työttömyystöinä kirjanpitohommia ja jouduin valvomaan muita työttömiä pomon ollessa lomalla. Sanoin niille, että koska he eivät saa oikeaa palkkaa, niin ei heiltä voi odottaa oikeaa työtäkään, joten minun puolestani he voivat mennä kotiinsa, minä merkkaan heille työt tehdyiksi. Pomo ei ollut tyytyväinen palatessaan töihin.
No, se hyöty nössöilystä on, että saa aseluvan.

On keskiluokkaista vihata omaa keskiluokkaisuutta siinä määrin, että luopuu keskiluokkaisuudesta ja siirtyy kurjalistoon. Kurjalistossa olevat taas uneksivat keskiluokan miellyttävästä elämästä. Siitä, mihin ei kuulu tuberkuloosi eikä luteet.

Korsnäs ja Maalahti, sinne taas, uudestaan.

Korsnäsissä Harrströmissä olin viimeksi pikkulapsena ja muistan, kuinka meri oli sellaista, ettei siinä tahtonut vesi riittää, ei soutamiseen eikä edes uimiseen. Sitten muistan tuulimyllyn, mikä taisi olla Harrströmin tuulimylly ja sen, etteivät ihmiset siellä todellakaan osanneet Suomea.  Yli 40 vuotta on kulunut ja vesitilanne on vain huonontunut. Itse asiassa, Korsnäsissä näkyy kartalla sisämaassa hyvin mereisesti nimettyjä paikkoja. Maalahden kunnan kautta taas tulee kuljettua joka kerta, kun kulkee väliä Pori-Vaasa. Ensimmäinen ajatus minulla oli käydä siinä osassa Maalahtea, koska samana päivänä pääsisi pois. Ahneus nosti päätään ja ajattelin käydä molemmissa kunnissa samalla kertaa. Koronapelkokevät oli tilaisuus toteuttaa uusliberaalit uudistukset, kuten romahduttaa julkinen liikenne. Korsnäsiin ja Maalahdelle kuitenkin pääsee kesälläkin. Säikky ja pelkuruuteen taipuvainen keskiluokka kuitenkin on kasannut itsensä kesään mennessä ja haluaa jatkaa sitä ainoaa elämää, mistä on pitävät todisteet. Uusi normaali on kuitenkin huonontunut toimivuus ja Valko-Venäjästä muistuttavat propagandakuulutukset VR:llä, ettei matkustuksesta tulisi liian hauskaa.

Ensimmäinen kerta, kun menin junalla Vaasaan, yleensä on ollut korvaava bussikuljetus. Huomasin myös, että radalta näkee Leväluhdan kalmiston ja Vanhan Vaasan.

Juniin ei voi luottaa ja olin varannut aikaa Vaasassa siltä varalta, että juna hajoaa tai myöhästyy, mutta juna tulikin etuajassa. Siksi minulla oli aikaa pyörähtää gekätköllä Tammipihassa. Tammipihassa ei ole muuta ihmeellistä kuin että pihalla kasvaa tammi. Itse kätkökin löytyi nopeasti.

Lopun aikaa ajattelin viettää Original Sokos Hotel Royalissa, mutta aikeeksipa jäi, koska se oli kiinni. Se ilmaisesta vessasta. Palasin rautatieasemalle ja kävin sinne parkkeeratun junan vessassa maksullisen sijasta. Eivätkö kaikki tee niin.  Toinen, minkä teen maksullisten wc:iden kanssa on niiden oven jättäminen auki lähtiessäni, niin että seuraava pääsee ilmaiseksi sisään. Harva kuitenkaan ensin kokeilee ovea, vaan tunkee kolikkoa sisään ja rumputtaa kahvaa.  Jos ihmisoikeudet merkitsisivät vallassaolijoille muutakin kuin sanahelinää, millä kalastella ääniä humaanilta äänestäjäkunnalta, niin ilmainen julkinen wc voisi olla ihmisoikeus.
Aseman kahvilassa luki smörgås, niin kuin voihanhi. Voihanhet ovat sellaisia liukkaita hanhia, ettei metsästäjä saa niitä kiinni vaan ne aina luiskahtavat käsistä. Haulit menevät suoraan läpi, upoten kuin kuuma veitsi voihin. Kesällä niitä ei näe, kun kissa syö ne. Niiden sukulainen on savolainen kaakana.

Ensimmäinen bussikyyti meni Sulvan kautta. Sulvan vierellä on suuri meteorikraatteri, mikä näyttäytyy suurena, ympyrän muotoisena viljalakeutena. Modernille ihmisille Söderfjärden on tunnettu kurkien levähdysalueena.

Bussi ei vaivaudu edes Maalahden keskustaan, mutta sen liepeillä on huoltoasema, joka on nimeltään Pappadagis ja joka aikoinaan huvitti suuresti liikunnanohjaajaani Tammisaaressa. Huvittaa se minuakin, kun papparaiset viettävät päiviään turisten toistensa kanssa huoltoasemilla, niin se on sitten niiden päiväkoti.

Kirkonkylä ei ole kohteeni, vaan Petolahti. Olenkohan käynyt koskaan Petolahdella. Itse kylässä en ainakaan. Se oli oma kuntansa vuoteen 1973.

Ruotsinkielinen nimi on lähempänä oikeaa, kun lahdet olivat ennen saamelaisvaikutteisesti laksia. Pedon sijasta alkumuoto kylän nimelle viittasi petäjään. Petolahti sopii minulle, eipä siellä ole enää mitään lahteakaan. Maalahden ”maa” tarkoittaa taas madetta. Täällä on asunut suomenkielisiä, mutta nyt tämä on erittäin ruotsinkielistä. Bussissakin asiointi tapahtuu ruotsiksi.

Petolahden kirkko

Petolahdessa on hieno, vanha kirkko ja siellä on virtuaalikätkö. Se tarkoitti sitä, että kirkolla piti käydä katsomassa pari vuosilukua ja sitten ottaa kuva infotaulusta. Infotaulu oli kyllä supistunut qr-koodiksi. Virtuaaulikätköt on tarkoitettu urbaanihin paikkoihin, minne ei pysty laittamaan kätköpurkkia, mutta kylläpä tuonne olisi mahtunut sellainen. En kuitenkaan valita, sillä tällä tuli Maalahti uudeksi kunnaksi geokartalleni.

Odotusaikaa oli tunti kaksikymmentä, se oli ihan tarpeeksi sille, että kävelee ylös kirkonmäelle ja tulee takaisin.

Seuraavaksi tulee bussi Korsnäsiin. Korsnäsin bussi ajaa merisäästä tutun Moikipään. Moikipään rannikkoasema lakkautettiin 1992 ja Korsnäsin asema sijoitettiin ulommaksi. Sää rannikkoasemilla oli tärkeä ohjelma, kun olin lintuasemilla ja se kuunneltiin tarkkaan.

Kivenhakkaaja vaimoineen. Vaimo tietää kätkön paikan.

Bussi saapui Korsnäsin kylälle, missä oli Kivenhakkaajapatsas. Olen nähnyt tällaisen ennenkin, että on kirkko ja sen vieressä oleva raivaajapatsas, jolla on kätkö. Ai niin, se oli Vetelissä. Vaikka joillain oli ollut vaikeuksia löytää se kätkö, minä löysin sen helposti ja Korsnäs uudeksi kunnaksi kartalle.

Seuraava bussi lähtisi vasta aamulla, eikä Korsnäsissä ollut majoitusta paitsi mainitsemassani Harrströmissä, joten aloin etsimään paikkaa riippumajoitteelleni.

Sitä ennen kuitenkin kävin kirkolla.

Korsnäsin kirkko oli kuulemma erityisen pyhä ja kerran eräs pelastunut kippari oli luvannut onnellisena pelastumisestaan lahjaksi kirkolle yhtä korkean kynttilän kuin mitä oli hänen laivansa masto. Hän ei sitä tietenkään pystynyt toimittamaan ja seuraukset olivat arvattavat. Poliitikot voisivat pitää vaalitilaisuuksia Korsnäsin kirkossa, niin näkisi, miten siinä käy, kun lupaukset petetään.

Minusta tuollaiset tarinat edeltävät kristinuskon tuloa Suomeen: jos ei tuo lupaamaansa uhria seidalle, tulee karhu ja syö, tai vastaavaa. Toisaalta, myös Raamatussa on vastaava julma tarina. Vaikuttaa tämä minuunkin niin, etten halua lupailla mitään ja hävettää toisten odotusten pettäminen.

Kirkolla oli tarjolla multikätkö, mikä tiesi, että purkin paikka piti laskea kirkolla nähtävillä olevista tiedoista, mutta viitseliäisyys ei riittänyt, etenkin kun logeissa muut olivat kertoneet, että matka purkille kirkolta oli pitkä ja menivät sen sijaan kotiseutumuseoon.

Korsnäsin pappilamuseo ja kotiseutumuseo ovat jopa joskus auki, mutta ei maanantaina eikä bussien aikataul4uun sopivasti. Molemmat museot ovat samassa laajassa pihapiirissä. Sen lisäksi vieressä on luontopolku.


Olen huono syömään, mikä on osasyy sille, että aineenvaihduntani on mennyt sekaisin kuin seinäkello, mutta tämän päivän kalorimääräksi jäi minullekin poikkeuksellisen vähäinen 1085 kCal ja jopa minä olin vähän nälkäinen. Elimistö on sillä tavalla sekaisin, että se imee sitten kaiken mahdollisen rasvan ja tallettaa sen kehoon. Ehkä kirjoitan erikseen postauksen siitä.

Koko kristinusko perustuu siihen, että ihmiset haluavat jotain, rahaa, seksiä, valtaa ja kuinka sitten selvitä sen kanssa, kun haluaminen johtaa syntiin. Minä taas olen haluton, kristinuskolla ei ole annettavaa minulle. Jeesuksen kerrottiin sanoneen, että hän tuli sairaita varten, eikä terveitä, niin tajusin olevani sillä tavalla terve, ettei minulla ole tarvetta Jeesukselle. Buddhan mukaan taas olen valaistunut, kun haluaminen on lakannut. Lääketieteen mukaan olen masentunut.

Ajattelin riippumajoitteen olevan tuollaisissa kirkonkylätapauksissa helpomman kuin teltan. Teltan alle pitää löytää sopiva maapohja, ei ole helppoa. Telttailusta voi tulla sanomista. Riippumajoite on kevyempi kantaa, maa voi olla epätasaista, ei tarvita kuin kaksi puuta. Riippumajoite painaa vähemmän kuin teltta.

Ei ollut helppoa löytää kahta tukevaa puuta sopivan etäisyyden päässä toisistaan. Sen lisäksi linnut olivat kovasti kiihtyneitä. Tipujen kiihtyneisyys liittyi petoon, joka en ollut minä. En osannut sanoa äänistä, oliko maassa oleva peto vaiko puussa, mutta tähyilin puita, enkä löytänyt petoa. Peto varmistui kahden maissa yöllä viirupöllöksi.

Riippumajoitteen pohjassa oli tarranauha ja makuupussi tarttui tarranauhaan koko ajan ja repi sen auki ja sisään pölähti itikoita. Nollaveri on suojaksi koronavirukselta, mutta itikat erityisesti kiusaavat nollaveriryhmän omaavia. Sen lisäksi köydet venyivät niin, että tuli pohjakosketus jossain vaiheessa. Olen kahdeksan kiloa liian painava riippumajoitteelle. Sen lisäksi, kun vasen jalka on pitkän aikaa samassa asennossa, siihen iskee kramppi, joten joka tunti piti tehdä pieni kävelylenkki, että krampin saisi jalasta pois. Tämä olisi varmasti ollut myös teltan kanssa. Yleensä nukahdan vatsalleni, joten kun joutuu olemaan selällään, ei nukahda. Paras asento oli yrittää nukkumista kasassa keskellä. Siinä, missä on se tarranauha, mihin tarttuu makuupussi ja taas tulee itikoita sisälle. Kukko rupesi kiekumaan kolmelta. Kurjet ja joutsenet huusivat yöllä, lehtokurppa lensi yli. Sepelkyyhky tuli kädenmitan päähän kiljumaan. Se, joka keksi puhua kyyhkyistä kujertelevina ei ole kuullut kiimaisen sepelkyyhkyn soidinhuutoa. Jopa sanoin kyyhkylle, että ole nyt hiljaa. Kylän koirat myös haukkuivat yöllä. Luovuin makuupussista jossain vaiheessa ja silloin iski kylmyys. Oli hyvä, että olin pakannut vaatetta mukaan, vaikka oli ennustettu käristyskupolia.

Neljältä sitten luovuin unen tavoittelusta ja tein aamurutiinit ja menin odottamaan bussia. Bussi tuli vähän myöhässä ja pelästyin jo, ettei se tule laisinkaan ja mitein jo 50 kilometrin taksimatkan hintaa. Meinasin nukahtaa bussiin ja sen jälkeen meinasin nukahtaa junaan. Ei kannata nukahtaa junaan, voi ajella asemansa ohi. Tampesteriin juna kuitenkin tuli etuajassa.  306 kuntaa, jossa olen ollut geokätkön verran, neljä kuntaa, joissa en vielä ole ollut geokätkön vertaa, joista kahdessa en ole ollut laisinkana.

Olen kätköillyt kaikissa Pohjanmaan maakunnan kunnissa. Pohjanmaan maakunta tarkoittaa ruotsinkielistä Pohjanmaata. Ehkä suurimman vaikutuksen minuun niistä teki Kaskinen, kun taas Närpiö kaikkein vähiten. Pitäisi tutustua Närpiön kuukkelimetsiin, niin ehkäpä olisin toista mieltä. Menomatkalla ihan kuin olisi kuukkeli lentänyt Maalahdella, mutten nähnyt sitä tarpeeksi hyvin ollakseni varma havainnosta, joten se siitä.

Loppuepisodi: virkavalta oli seuraavana aamuna ovella ja minä ajattelin, että apua, nyt minä jäin kiinni museossa nukkumisesta ja joudun kuulusteluun tai sittenkin jos ne on sitä varten kun alueella on ollut murtoja. Minut oli ilmoitettu kadonneeksi, kun en vastannut puhelimeeni moneen päivään. Olin unohtanut sen äänettömälle, eikä reissussakaan tule katseltua puhelimia, kun pitää säästää virtaa.

Aiemmat postaukset


Vieraillut maat

How many countries I have been to. Visited Countries Map Maker
Visited 23 UN countries (11.9%) out of 193.
Make your own visited countries map.

ParisRio

ParisRio - Matka-aiheiset blogit kartalla. Yli 40 matkabloggaajan kirjoitukset maittain.

virallinen seikkailijatar

virallinen seikkailijatar