Ötöt

Ötöt, inhoan niitä suunnattomasti. Näin oli lapsenakin, kun minulle selvisi, että perhonenkin on pohjimmiltaan ötö. Kauniit päiväperhoset saavat kyllä minusta olla ja taivaansiipi on ehkä hienoin ötökokemus ikinä, nimittäin Amazoniassa valo siivilöityy pimeään viidakkoon lehvästön aukoista voimakkaina säteinä ja taivaansiipi lepattelee pimeän ja valoisen väliä niin että se vilkkuu sinisenä valona viidakossa epätodellisella tavalla.

Minun kotinitaloni on 1960-luvulta ja siinä asuu ötöjä, etenkin koiperhosia ja turkiskuoriaisia, mitkä ovat molemmat iljetyksiä. Ötökammossa ajattelen, että ötöjä tulvii indianajonesmaisia määriä jostain viemäristä. Se vetoaa pelkoon hallinnan menettämisestä. Vaikka pidänkin linnuista, ymmärrän, että joidenkin ihmisten kammo lintuja kohtaan tulee samasta, ne käyttäytyvät jotenkin arvaamattomasti. Toisin kuin linnut, ötöt tunkevat usein iholle eivätkä pelkää ihmistä laisinkaan.

Ötökokemuksia on hyvä päivittää, koska muisti tekee tepposet. Niinpä muistelin rukoilijasirkan olleen lähemmäksi puolimetrinen, kun se oikeasti oli 15 senttimetriä. Samoin, muistin Thysania agrippinan olleen hiirihaukan kokoinen. oikeammin sen siipien kärkiväli on vain puolet ampuhaukasta, 30 cm. Se on näytillä Luonnontieteellisen museon kokoushuoneessa. Aika paljon saisi minulle maksaa, että olisin koskenut siihen. Varmaan näkisin painajaisia loppuikäni.

Minua ei saa lähikontaktiin Thydania agrippinan kanssa. Ehkä mielummin silitän vaikka leijonaa.

Voin kuitenkin huoletta sanoa, että Uuden maailman ötöt ovat suurempia kuin monet saman seudun linnut (useat alle 10 cm).

Tarantella Machu Picchu. Lyönpä vetoa, ettei kukaan kerro, että Machu Picchulla tapaa näitä.

Giant metallic ceiba borer (Euchroma gigantea) Allpahuayo-Mishanassa Perun Amazoniassa. Saavuttaa jopa 8 cm pituuden. 

Usein olen kertonut tämän, mutta kerronpa silti. Kun olin Perussa Amazoniassa, sanoin, että minua ovat purreet ötöt, joita tiede ei edes tunne. Paikallinen opas kuuli sen ja sanoi, että pitää paikkansa. Eräs toinen häiriintyi kärpäsistä ja tappoi sellaisen, minkä jälkeen hänen päälleen tuli samoja kärpäsiä lisää kunnes niitä oli indianajonesmaisia määriä. Varmaankaan tuota kärpästä ei edes ole missään muualla, eikä kukaan muu ole (onneksi) koskaan kokenut sitä. Jos ne edes oli kärpäsiä.

Minua yksi sikälläinen kärpänen puri ilkeästi, mutta olinkin lätkäissyt sitä typeryyttäni. Oma lukunsa ovatkin ötöt, jotka aiheuttavat suunnattomasti kipua ja myrkytystä ja levittävät hirveitä tauteja, ilman kuin ne eivät olisi jo yksinään kammottavia. Sitä paitsi, jokainen hyönteisen pisto tulehtuu tropiikissa, vaikka sen puhdistaisi alkoholilla.

Ötöt pystyvät aiheuttamaan suunnatonta kipua, mutta ne myös pystyvät valtaamaan kehon. Esimerkiksi salakavalasti voit joutua matojen ja toukkien ruoaksi. Kuulemma sellainen voi tulla ihan vain siitä, että kävelee paljain jaloin savessa Amazoniassa. Minä ajattelen joka kerta sitä, kun näen jonkun uivan Amazoniassa, jopa enemmän kuin candirua.

Lehdenleikkaajamuurahaiset leikkaavat paljon muutakin kuin lehtiä, ne voivat leikata vaikkapa ihoa. Ei huvittanut kokeilla, mutta viidakossa oli sellainen aukea, mikä oli niiden keko ja johon saattoi pudota, kun maa oli täynnä niiden käytäviä. Vihaiset lehdenleikkaajamuurahaiset agressiivisesti kimpussa…. se oli vähän sama, kun kohtasin tappajamehiläisten parven. Kun puhutaan mehiläiskadosta, niin miksi sitten tappajamehiläisten levinneisyysalue vain laajenee.

4+ Schmidtin kipuskaalalla, luotimuurahainen

Justin Schmidt -niminen tyyppi tutki ötöjen aiheuttamaa kipua, noin niin kuin subjektiivisesti asteikolla yhdestä neljään. Tämä on minusta rohkeampaa uhrautumista tieteen eteen kuin kuulento ja samalla epäilen hänen olleen äärimmäinen masokisti.

Luotimuurahaisen purema on normaalisti sairaalakeikka paikassa, missä ei ole sairaalaa. Huomaan kohtaamiseni hyönteisten kanssa olevan kipuskaalalla ykköstä, jossa on tavallisia ampiaisia ja tulimuurahaisia.

Jostain syystä kammottavimmat ötöt ovat Amerikoissa. Itse sain kontaktin mustaleskeen Kaliforniassa, mikä on varmasti kivuliain kokemani ötön pisto ikinä. Schmidt itse mietti ”Why did I start this list?”. Sitä minäkin ihmettelen.

Minusta tuntuu, että jokin psykologia vetää minua silmätysten pahimpien pelkojeni kanssa. Kohtaan ne kyllä, mutta silti kauhistuttaa ja jälkikäteen puistelen päätäni, miten olen voinut olla moisessa tilanteessa. Tosin on niin, että muistoissa hyönteisten koko kasvaa moninkertaiseksi, samoin niiden lukumäärä.

Olihan siellä Amazoniassa muutakin, niin kuin tarjolla kalareissu piraijajoelle. En sitten lähtenyt, kun en minä, eikä kukaan muukaan halunnut irrottaa piraijaa koukusta. Jotkut olivat lähteneet, mutta jääneet ilman saalista. Ehkä se oli hyvä juttu.

Keski-Suomen ytimessä ja Tampesterissa

Siirryn Onnibussilla Jyväskylään ja lähden Uuraisille. Uuraisilla olen ollut useitakin kertoja, koska valtatien varrella oleva Hirvaskangas kuuluu Uuraisiin. Hirvaskangas on myös paikka, jossa Huutokauppakeisari saa myytyä mitä vaan vahvasti ylihintaan. Blogi ”Viinilaakson viemää”, kertoo enemmän tästä Suomen Sothebystä. Tänään en mene kuitenkaan sinne, vaan Uuraisten kirkonkylälle.

Uuraisten keskustaajama, kirkkokin on jossain syrjässtä, on geneerinen. Siellä on muistomerkki Keski-Suomen läänin keskipisteelle. Kukaan ei varmaan ikinä ole kaivannut tietää, missä se on, mutta se on Uuraisten kunnantalon vieressä.

 

Ilmeisesti kukaan merkittävä ei ole ikinä syntynyt Uuraisilla, että sille oltaisiin tehty patsasta keskustaan. Keskipisteeltä löytyy kätkö pienen etsimisen jälkeen ja Uurainen uudeksi kunnaksi kätkökartalle. Uuraisten keskustaan ei olla montaa kätköä tehty, ehkäpä kätköttäjänkään mielestä siellä ei ole muuta nähtävää kuin keskipiste.

Paikallisessa Matkahuollossa siirtokarjalaiset puhuvat Sortavalan seudusta ja matkoistaan sinne. Alun perin Laatokan Karjalan väkeä sijoitettiin näille seuduille, kuten Juice lauloi_ ”Äiti käveli Laatokalta Vimpeliin, sai vain rakkoja varpaisiin”.

Asiallinen bussikatos

Odotellessani bussia paikalliset mopopojat polttavat kumia asfaltilla. Siirryn Saarijärven bussiin.

Saarijärvelle mennessä Uuraisten mäkimaisemat muuttuvat järvimaisemiksi. Järvet vaihettuvat Suomenseläksi. Tie seuraa Lanneveden ja Summasen rantoja. Siellä on yllättävä nähtävyys: kivikauden kylä. Olen hyvin tietoinen kivikauden elämästä, mutta hyvä, jos asia konkretisoidaan koululaisille paremmin kuin oppikirjan piirroksin tai museokäynnein.

Saarijärvi tunnetaan lähinnä fiktiivisestä Runebergin runon Saarijärven Paavosta, joka pani leipään puolet petäjäistä. Sitä en kuitenkaan tiennyt, että runossa hän auttoi heikompiosaisia.

Alkuun menin kirkolle, missä on juuri Saarijärven Paavoa esittävä patsas. Vaikka kirkossa oli valot päällä, ovet olivat kiinni.

Kiirehdin vielä hakemaan toisen kätkön, mikä tutustutti minut Saarijärven kaupungin toriin. Saarijärvellä olin viimeksi vuonna 1982 kesäkuussa ja muistan, että silloin satoi lunta.

Saarijärvellä pitää käydä useamminkin, koska Saarijärvellä on myös Pyhän Häkin kansallispuisto. Julkisilla liikkuville se ei ole mitenkään helposti tavoitettavissa. Viisainta olisi ehkä yrittää tunkea fillari jonkin bussin kyytiin ja polkea loppumatka kansallispuistoon. Vaikka siellä kulkee rata, henkilöliikennettä ei ole.

Päivän harmauden muuttuessa pimeäksi lähden bussilla Jyväskylään. Siellä oli eräs nainen Lehtimäen opistolta ja hän kyseli kaikenlaista ja matka meni nopeasti jutellen lievästi hänen ja kuljettajan kanssa. Kun mainitsin hirvistä, niin kuljettaja sanoi, että useita lähetä-piti tilanteita on sattunut.

Jyväskylästä tullessa Tampereelle viereisellä penkkirivillä nainen teki työtä läppärillä ja näin, että oli ”huuhaa-humanismia” ja tekstissä oli Jyväskylän yliopiston logo. Jos hän olisi ollut vielä Savosta ja kuvitellut Jyväskylän olevan Suomen Ateena, kaikki olisi niin kuin kalevauva.fi:n kappaleessa ”Jyväskylä”.

Tänä yönä minulla on seuraa dormissa naisesta, joka kuorsasi, mutta onneksi sain nukuttua jonkin verran.

Lähden Tampereella ennen filmifestivaaleja parille kätkölle. Yksi on taidemuseon vieressä.

Miten ankastakin saadaan ruma. Helsinkiläiset polttivat gorillansa ja se oli ihan oikein.

Taidemuseon vieressä on Amurin työläiskorttelia. Toinen kätkö esitteleekin hieman Amurin työläisiä, mutta tutustun aiheeseen syvällisemmin. Valitettavasti itse työläiskortteli on kiinni. Sinne pitää palata sitten kun se sattuu olemaan auki.

Kun on isänpäivä, niin isoisäni isän osoite oli Kalliokatu 16 vuonna 1916. Enää ei ole koko Kalliokatua, vaan siihen on rakennettu kerrostalot päälle.  Kalliokadulla pidettiin kolmikerroksista rakennusta suurena, mutta toisaalta sitten siihen lähelle kohosi Laivayhtiön talo 1908.

Laivayhtiön talo

Kalliokatu 16 oli myös tunnettu prostituoitujen osoite. Kaupunkiin muuttaneiden naisten oli alkuun vaikea löytää työtä, mutta heistäkin suurin osa meni tehtaisiin. Mitähän työväenliikkeen naiset ajattelivat prostituoiduista joukoissaan.

Siirryin Hervantaan filmifestivaaleille, mitä on käsitelty syvällisemmin tässä blogissa.  En paljon elokuvista tiedä, mutta sen näin, että saksalaiset ja espanjalaiset tuottavat laadukkaita lyhytfilmejä joka vuosi.

Sen jälkeen siirryimme syömään läheiseen Pranzoon, jossa ei ollut teen juojille tarjolla kuin kylmää vettä.

Hervannasta poispääsy oli vaikeaa, koska valtava ratikkatyömaa oli edennyt sinne saakka, joten jouduin menemään bussilla ensialkuun väärään suuntaan, että pääsin palaamaan keskustaan. Ensin ajattelin mennä Rajaportin saunaan, mutta Rajaportin sauna oli kiinni huollon takia. Tällainen olisi pitänyt selvittää jo etukäteen. Katsoin kahta muuta saunaa, mutta ne olivat sekasaunoja, joihin vaadittiin uimapuku. Mitä se sellainen on, että saunassa on uimapuku päällä. Krisulassakin ymmärretään saunoa alasti, vaikka on sekasauna. Uimapuvussa saunominen on kyllä merkki saunakulttuurin mätänemisestä. Ei siis saunaa minulle.

Dormissa oli juttuseuraa itseäni parikymmentä vuotta vanhemmasta mummosta, mutta hän kuorsasi yöllä, enkä nukkunut kovinkaan hyvin.

Ilma oli taas harmaa ja kun koko keskusta oli niin sekaisin, ettei siellä tuntunut pääsevän mitenkään liikkumaan mihinkään, niin päätin jättää Sulkavuoren ja Nirvan toiseen kertaan. Sulkavuori on paikka, jossa eräs viinaa polttavista esivanhemmistani, siän mummon isä, oli kompuroinut kännissä ja luullut, että kuu taivaalla oli häntä hakemaan tulevan vaimon lyhty. He asuttivat Eskonperkiön torppaa. Mietin, tuleeko nämä kaikki perkiöt venäjän sanasta ”bereg”.

Sen sijaan lähdin junalla kotiin ja olin niin laiska, että menin Turun kautta. Helsingin kautta joutuu kulkemaan portaat Pasilan ja Karjaan asemilla, mutta Turun kautta kulkiessa ei ole mitään portaita. Käveleminen kun sattuu ja onnun jonkin verran. Lääkärin mukaan se johtuu siitä, että lihaksissa on kiputriggereitä ja vehnä ärsyttää sitä. Mutta kahdeksan miljardia ihmistä syö vehnää ja ainoastaan minut se panee ontumaan.

Harvoin näissä blogeissa kerron sairauksistani, mutta isänpäivän kunniaksi voin kertoa lihaskivuista. Isä kun kysyi: ”Kelle tästä voi valittaa” ja vastasi siihen itse: ”Valita vaikka Jurvan asemapäällikölle!” Turha valittaa, kukaan ei kuuntele. Hänen isänsä myös sanoi, ”ken reissuun lähtee, reissun kestäköön!”.

Nyt ne aprikoi, pitäisköhän tsiigaa Ähtäri

Tampereella on taas vuotuinen geokätköilyaiheinen lyhytelokuvafestivaali GIFF, josta saa omiin geokätköilytietoihinsa virtuaalisen matkamuiston. On tämä GIFF monessa muussakin paikassa (myös Suomessa), mutta on tullut tavaksi matkustaa juuri Tampesteriin. Tampesterissa on Dream Hostel eli Ankkala ja paljon muutakin kivaa.

Filmifestivaaleille mennään yleensä pitkän kaavan mukaan ja minäkin päätin kiertää sinne Ähtärin kautta. Niinpä menin viimeisellä junalla Helsinkiin ja siellä vaihdoin Rovaniemen junaan, jossa yritin kuosittaa penkillä sen yön. Aamulla neljältä sitten ulos Seinäjoen asemalla ja paikallisella kiskobussilla eli modernilla lättähatulla Ähtäriin.

Oli tietysti niin pimeää, etten nähnyt mitään maisemia, mutta menin Alavuden ja Tuurin kautta. Alavus kuuluu kuntiin, joissa en ole käynyt kuuna koskaan milloinkana. Niitä ei ole montaa ja niistäkään en ole varma, olenko käynyt ne lapsena. Nyt kuitenkin käyn ja Alavudelle palaan uudestaan geokätköilemään. Eihän nyt se, että tuijottaa pimeää junan ikkunaa anna mitään kuvaa kunnasta vielä.

Ähtäristä tietysti on Juicen kappale ”Kulttuuri saapui Ähtäriin”.  Korviin se kuulostaa renkutukselta, mutta silloin missaa Juicen syvälliset sanat. Lempi Julion ja Josén voi tarkoittaa kahden miehen rakkautta, mutta eiköhän se oli Julio José Iglesias, mitä pääasiassa Juice tarkoitti. ”Jaatisen allas” tarkoitti tekoaltaita ja Jaatinen oli Simo Jaatinen  , joka Hesarin todellisuudessa rakensi Vuotoksen. Muiden todellisuudessa Vuotosta ei olla rakennettu vieläkään.

Olin ainoa matkustaja koko junassa. Juna pysähtyy myös Ähtärin eläinpuistolla. Eläinpuisto oli syy, miksi kävin siellä lapsena. Ähtärissä on kuitenkin käyneet kääntymässä monet Suomen historian merkkihenkilöt ja esimerkiksi Eugen Schauman harjoitteli siellä ampumista. Nyt eläinpuistossa on panda ja sen näkeminen on arvokasta. Kukapa kävisi eläinpuistossa näkemättä pandaa.

Kahvio? Tuskinpa.

Minä kuitenkin pysähdyin Ähtärin asemalle, josta löysin geokätkön, joten Ähtäri uudeksi kunnaksi geokätköiltyjen kuntien joukkoon. Sen jälkeen kävelin kaupungin niinsanottuun keskustaan, joka noudatti geneeristä suomalaista kirkonkylä-arkkitehtuuria, jota olen kurkkujani myöten täynnä. Kävin hakemassa toisenkin kätkön ennen bussin saapumista.

Päivä rupesi valkenemaan harmaaksi ja huomasin, että täällähän on järviä, joten ei Ähtäri ole ihan tyhmä paikka. Ähtäri on vähän samanlainen kuin Haapajärvi. Ennen kaikkea kuitenkin Haapajärven bussiasemalta lähtee busseja Soiniin ja muihin eksoottisiin paikkoihin.

Minä kuitenkin menin Virroille ja kunta vaihtui jotenkin vaivihkaisesti. Virroillakaan en ole käynyt koskaan, kuuna, milloinkana. Virroilla oli Killinkosken mielenkiintoiselta näyttävä perinteinen tehdasalue.

Killinkosken vanha tehdas, joskin kuva kertoo enemmän säästä kuin mistään muusta.

Killinkoski on paikka, joka näytti oikeasti panostavan itseensä, ainakin kotisivujen verran. Killinkoskella kannattaa käydä, kun siellä on oikeasti tapahtumassa jotain ja ehdottomasti, jos sattuu alueelle.
Myöskään Virroilla en ollut ollut koskaan, kuuna milloinkana.

Herrasen taloja

Virroilla vaihdoin bussia Kankaanpään suuntaan menevään ja menin nelisen kilometriä Herraseen. Siellä oli suuri matkailukeskus ja perinnekylä. Löysin sieltä kätkön, joten Virrat uudeksi kunnaksi geokartalleni.
Oikeammin olin tullut sinne siellä olevan haastekätkön vuoksi. Haastekätköön vaadittiin kolme eri tyyppistä kätköä kolmesta eri maasta kolmena peräkkäisenä vuorokautena. Sain sen, kun matkustin Hampuriin Kööpenhaminan kautta joitain vuosia sitten.

Lähestyn haastekätkön sijaintia. Sanotaanko, että lievästi kastuin sitä etsiessäni.

Karttaan oli merkitty aita perinnekylän ja matkailukeskuksen välille, mutta eipä sitä ollut, joten oikaisin sinne teelle. Sain tietää kylän olevan aktiivinen lähinnä kesäisin. Kesä on ihan hyvä, mutta jos vakavasti matkailee, pitää matkailla esimerkiksi marraskuussa, jolloin on loputon harmaus.

Eipä ollut itikoita, mutta ei myöskään kukaan kiinnittänyt huomiota siihen, että olin rähmälläni maassa selvin päin. Kesällä saattaisi olla kyselijöitä ja innokkaita avustajiakin. Saattaapa kätkö hävitäkin innokkaiden avustajien kyytiin.

Herrasesta tilasin taksin Virtain keskustaan. Ei ollut halpaa, mutta olisin pahasti kastunut kävellessä. Sitä paitsi, koska kilpirauhaseen liittyy lihasoireita ja lihaskipua, onnun joka ainoalla askeleella, joten ei se kivaakaan olisi ollut. Matkailukeskuksessa on myös hostelli, mutta hinnat ovat melkoisen paljon kalliimpia kuin Tampereella, joten sen takia ei olisi kannattanut yöpyä ja näillä ilmoilla, kun ei ole suurta hinkua nauttia ulkoilmasta. Jäi sinne perinnekylään vielä pari geokätköä.

Virtain keskustasta kuitenkin vielä loggaan yhden kätkön.

Virtain kirkko. Miten noi lapset tulivat tuohon kuvaan.

Matkahuollossa ohjeistetaan, että bussi tulee ensin pihaan, mutta sitten myös pysäkille. No, eipä tullut pysäkille, vaan lähti suoraan pihasta kohden Tamperetta. Matka ei ollut täysin mielenkiinnoton, koska tie meni Torisevan rotkojärven reunaa. Se oli melkoisen vaikuttava paikallistason nähtävyys.

Menin Dream Hosteliin huoneeseeni ja sain ensimmäisen yöni nukuttua yksin ja hyvä niin.  Ilmeisesti kaikki muut ovat saaneet tietää, että koko Tampere on tuhottu infernaalisella työmaakaaoksella ja välttäneet sinne tulemista. Minä ajattelin, että kaaos olisi jo helpottamaan päin, mutta todellisuudessa se oli muuttunut viime käynnin jälkeen pahemmaksi.

 

Hämmästelemässä Keski-Suomea: Konnevesi ja Muurame

Kun lähdin Hangosta junalla, näin hakkuulla kypsyneen hirvimiehen tornissa passissa ja hakkuun nurkan takana seisoi kaksi hirvilehmää paikoillaan.

Saavuin sitten Tampereelle ja kävin ostamassa mustaa makkaraa ja etsin käsiini yhden geokätkön. Niitä ei minulle enää Tammelassa ole turhan monta. Menin Dream Hosteliin yöksi.

Aamulla Onnibusilla Jyväskylään ja sitten pienen odotuksen jälkeen Konneveden vakiovuoroon. Se kierteli paikoissa, joissa en ole ennen ollut. Jyväskylä on minulle tutumpi lähinnä Kalevauva.fi:n kappaleesta: Vitunmoisia mäkiä joka paikassa, Suomen kallein joukkoliikenne, rannalla itsensäpaljastelijoita ja savolaistytöt opiskelevat huuhaa-humanismia. 

En tiedä huuhaa-humanisteista, mutta Jyvääskylässä on paljon hienoja ja vähemmän hienoja kirkkoja. Muuten se on rakennuskannaltaan aika kalsean betoninen kaupunki. Väliin huomaa kyllä paikka paikoin säästettyjä kauniita vanhoja taloja.

Kunta muuttui Laukaaksi ja bussi kulki Tiituspohjaan, missä aikoinaan olin lumimyrskyssä tienannut itselleni kunnan geokätkökartalle. Tiituspohjan jälkeen oli Vihtavuori ja Tikkakoski, aseteollisuuspaikkakunnat ja Laukaan kirkonkylä. Laukaa on samanlainen kuin Raasepori, että keskustoja on pitkin poikin kunnan aluetta.

Tähtiportti. Sitä varmasti tarvitaan liikkuessa Laukaan kaikkien keskustojen välillä.

Laukaalla oli myös Peurungan kylpylä ja Tupas Willan perinnekylä. Laukaa on selkeästi kuntien joukossa ylisuoriutuja, kun siellä on paljon kaikkea – nytkin olen jo nähnyt enemmän kuin mitä osaan kertoa mistään Jyvääskylästä ja sen huuhaa-humanisteista ja itsensäpaljastelijoista. Bussi saapui Konnevedelle. En ollut käynyt Konnevedellä viimeksi kuin 1982. Lukuunottamatta pientä kotiseutumuseota keskusta vaikutti geneeriseltä.

Kipin kopin kätköpurkille, minne oli pieni, mutta jyrkkä rinne. Onneksi oli kuivaa ja polut johtivat suoraan purkille, niinpä Konnevesi kätkökunnaksi.  Kun aikaa oli, hain toisenkin geokätkön. Kätköntekijä oli jättänyt purkin viereen työkalun, jolla purkin sai alas ja takaisin ylös.

 

 

 

Konneveden keskustassa oli muistokiviä. Yksi kertoi, että Konnevesi on Hintikoiden alkukoti.  Genin mukaan kantaisä ”Matti Hintikka is your great aunt’s sister’s husband’s half sister’s husband’s brother’s wife’s 10th great grandfather.”

Minun sukuni alkusijoilla ei ole mitään sukuseuran muistokiveä, vaan usein linna tai kartano. Niistä ajoista on tultu merkittävästi alaspäin ja päädytty minuun.

Tuntemattoman taiteilijan teos muistuttaa Tähtiportin replikaattoreiden alusta. Replikaattorit hajoittivat kaiken atomeiksi rakentaakseen osasista lisää replikaattoreita. Osa niistä oli ihmisen näköisiä, mutta pystyivät vastustamaan luoteja ja kaikkia myönteisiä tunteita. Sikäli ne muistuttavat keskustalaisia, jotka myöskin muuttavat kaiken omaksi kuvakseen.

 

Bussia odotellessani join vielä paikallista Siikakoski-olutta, joka ei hassumpaa ollutkaan.

Kutakuinkin samaa reittiä menin Jyvääskylään. Tällä kertaa bussi pysähtyi Peurungan kylpylässä. Todella suuri laitos ja keskellä ei-mitään. Kun siihen yhdistää vielä Tupas Willan maailman suurimman savusaunan, niin melkoinen turakaiskeidas.

Jyvääskylässä vaihdoin bussiin, joka tiputti minut Muurameen. Muurame merkitsee minulle Muuramen hyllyjä ja sekin on väärin, sillä Muuramen huonekaluilla ei ole enää mitään tekemistä Muuramen kunnan kanssa, mutta 1964 se siirtyi takaisin Lahteen.

Exäni tiesi kertoa Muuramen pluspuista ja kehotti käymään niitä katsomassa. Pluskuusi kasvaa kuitenkin toisella puolen kuntaa. Sen sijaan kätkö oli läheisellä kirkolla. Tien varrella oli kylttejä, jossa kirkkoa mainostettiin nähtävyytenä. Vaikka olen Muuramen ohi kulkenut lukemattomat kerrat, en ollut koskaan pysähtynyt täällä.

Kirkko olikin hieno.

Muuramen kirkko

Se muistutti Viinikan kirkkoa välimerellisine tyyleineen ja oli samalta ajalta, mutta Alvar Aallon työ.  Alvar Aallon takia se varmasti olikin nähtävyys. Sen lisäksi harjulta oli hieno näköala.

Muurame on menestyvä ja kasvava paikkakunta Jyvääskylän imussa. Puhutaankohan sielläkin ärsyttävää murretta ja onkohan rannoilla itsensäpaljastelijoita.

Valitettavasti kirkko oli kiinni ja palasin pysäkille ja Tampereelle Dream Hosteliin. Seuraavaksi päiväksi oli luvattu rankkaa sadetta, joten läksin aikaisin kotiin. Tulisin Tampereelle joka tapauksessa vielä uudelleen tämä vuonna.

Tämä oli myönteisempi matka kuin viimeksi ja mietin, miten kaunis sää vaikutti arviointiini paikkakunnista, mutta oikeasti se ei kyllä vaikuta.

Muurameen tulen vielä palaamaan geokätköjenkin takia, Konnevedelle ehkä Etelä-Konneveden kansallispuiston takia. Siitäkin suuri osa on naapurikunnan puolella, joten ehkä menen sinne Rautalammin kautta.

Nyt olen saavuttanut sen, mitä lähdin tänä vuonna kotimaan geomatkailussa hakemaan, 35 kuntaa jäljellä, vuoden aikana käyty kaikki maakunnat paitsi Pohjois-Karjala ja Ahvenanmaa. Vielä ei vuosi ole ohi, mutta luulen, että ensi vuonna matkailen suppeammalla alueella.

 

Aiemmat postaukset


Vieraillut maat

How many countries I have been to. Visited Countries Map Maker
Visited 22 UN countries (11.3%) out of 193.
Make your own visited countries map.

ParisRio

ParisRio - Matka-aiheiset blogit kartalla. Yli 40 matkabloggaajan kirjoitukset maittain.