Browsing Tag

Sokos Hotel Albert

Papa Albertin Friday Jazz Club #jazzkaupunki Helsingissä

IMG_20141003_184540IMG_20141003_193925

Halusin kirjoittaa erillisen jutun perjantai-iltojen jazzklubeista Sokos Hotel Albertin Papa Albertissa. Torstaisin Sokos Hotel Aleksanterissa klo 19 ja perjantaisin tuntia myöhemmin tilaisuuksia  isännöi pianisti ja ammattimuusikko Lassi Kouvo. Thursday Jazz Club ja Friday Jazz Club aloittivat viime vuonna, ovat siis verrattain uusia tapahtumia. Ansaitsisivat totisesti tulla tunnetuiksi.

 Täältä voit kuunnella näytteitä Lassi Kouvon esiintymisistä. Me matkaseuran kanssa päätimme heti, että jatseille on päästävä, kun olimme saaneet maistiaiset muusikon kotisivuilta.

Perjantaina esiintyi Lassi Kouvo Trio, ja myöhemmin illalla vieraitakin oli luvassa jammailemaan. Ravintolaan astuessamme sanoimme tulleemme jatseihin, joten ruoat sai sille puolen. Muistikirja alkoi täyttyä tunnelmista:

”Ne vain alkavat soittaa.” Illan ensimmäinen setti tuntui helpolta seurata syödessä ja jutellessa, jotenkin sopi taustamusiikiksi. Silti juttelimme moneen otteeseen seuraavinakin päivinä siitä, että kuitenkin jäi kuuntelemaan ja keskittyi musiikkiin eikä lopulta ollut tarvetta puhella. Oli ihanaa antaa vain ajatusten ja tunnelmien viedä. Sanoinkin muusikoille, että kun en ole musiikin ammattilainen, voin keräillä vain tunnelmia. Ja tulin ymmärretyksi!

Ensimmäinen setti oli omia sävellyksiä, ja trio esitti niitä. Sitten alkoivat jamit ja ohjelmassa oli vielä tunnetumpia melodioita… Suloista hiljaista huumoria juonnoissa. Ja vaatimattomuutta.

Mietin, että olen kaikkiruokainen jazzin suhteen, ja ajattelen taas, millainen matka on oppia siitä lisää, kun käy kuuntelemassa yhä enemmän. Mietin improvisoinnin ja jammailun suhdetta säännönmukaisuuksiin. Olen varmaan sanonut ennenkin elämänfilosofiastani, että kun kaikki ei suju nuottien mukaan, se on improvisointia, se on jatsia – eikä siinä ole mitään vikaa. Joidenkuiden järkeen nojaavien kuulee sanovan, että jazz muka on toivotonta, eivätkä kappaleet lopu koskaan… Jos vastustaa yllätyksiä, pitääkö jatsia pitkäveteisenä?

Olen kirjoittanut muistikirjaani sanat yllätyksellinen, tuore, maukas – ja väittämän, että jazzsovituksen sietää, kun on perusturvallisuus. Ei minulla ole tueksi tutkimusta tai perusteluja, mutta kiinnostaisi pohtia, myönnetään.

Ennen kuin klubi-isännän ilmoittama lakisääteinen tauko keskeyttää musisoinnin, muistikirjaani kertyy paljon laulujen säkeitä. Musiikki vie kauas, sillä olen tehnyt merkinnän lapsuusmuistosta, jonka aion mainita postauksessa – mutta muisto ei enää viikkoa myöhemmin palaa. Musiikin tuomat tunne-elämykset ovat joskus hetken lapsia, mutta syvälle ne yltävät. Koskettavat ihan perusrakenteisiin, lapsuuden hyviin hetkiin.

Rentoa, letkeää, ammattitaitoista pätevää. Ihmettelen ilmaista iloa taas kerran kiitollisena, kun riffi nostaa minut korkealle ja taputan osana pientä yleisöä. Kirahvikaveri ja minä saamme hyviä kylmiä väreitä ja juttelemme siitä, että kylmät väreet ovat miellyttävä kokemus.

Kaikille tunnelmille on tilaa sinä iltana, konstailulle, keskittymiselle, hajamielisyydelle.

Palaamme illan jälkeen tyytyväisinä huoneeseen. Lauantaiaamun hissiseikkailujen kautta suuntaamme blogiretkemme seuraavaan kohteeseen. Ennen kuin kirjoitan siitä, kuulette vielä perjantai-iltapäivän sattumuksista.

 

 

Kerrankin tavallinen huone: Sokos Hotel Albert ja Papa Albert

Taas kerran tuli todistetuksi, että Sokos Hotels on matkabloggaajan ketju. Sen lisäksi, että pääsin yhtenä neljästäkymmenestä bloggaajasta mukaan #sokoshotels40-kampanjaan, tuumasin kysyä, sopisiko minun ja ystäväni majoittua Sokos Hotellissa jazziltana jatkaakseni blogin #jazzkaupunki-sarjaa. Keväällä tapaamani Albertin ja Aleksanterin hotellinjohtaja Andergård oli lomalla, mutta viesti välittyi eteenpäin, ja sain ystävällisen vastauksen.  Miltä kuulostaisi perjantain ja lauantain välinen yö Original Sokos Hotel Albertissa? Mukavaa saada jazzin ystävä vieraaksi.

Pyysin majoittumista standard twin -huoneessa. Ajatuksena oli, että tavallisissa huoneissa tavalliset matkaajat majoittuvat, ja siksi olin valinnut Original-hotellin jo kesän kampanjapostaukseen. Silloin huone oli kaikkea muuta kuin tavallinen, sillä Vaakunasta saimme majaksemme sviitin saunoineen ja parvekkeineen. Nyt sitten päästiin tutusti ja mukavasti perinteiseen Sokos-hotelliin. Originaleissa on sivuston mukaan (linkki yllä Original-osion esittelyyn) palvelu, aamiainen ja sauna kohdallaan. Niin on minustakin, tosin saunaa ei tällä erää tullut testatuksi.

Standard twin

Standard twin

 

Vastaanotossa oli hyväntuulinen ja ystävällinen henkilökunta vastassa. Hetken kesti haeskella bloggaajan varausta, mutta harjoitteluaan tekevä virkailija selvisi kinkkisen matkaajan tietojen penkomisesta luontevasti. Olin ollut Albertissa yötä ennenkin, vuosia ennen blogia toisen pohjoissuomalaisen ystävän kanssa, ja siitä kesästä on kyllä ikimuistoisia reissumuistoja. Lupaavalta näytti nytkin, ja onneksi henkilökunta muisti ehdottaa talon WiFi-yhteyttä ja antaa muistilapun tunnuksista ja salasanoista mukaan. Sitä tuli kokeilluksi, ja varsinkin tabletissa toimi hyvin. Kannettavan nikottelut blondin käyttäjän piikkiin.

Tavallinen huone, no joo. Tietysti hotelli hemmotteli meitä kulmahuoneella, joten olipa akkunat kahteen suuntaan.

20141004_095842Kulmahuone, Original Sokos Hotel Albert, Helsinki

Vastaanotto muisti mainostaa Papa Albertin lounasta, ja nälkä tulee oitis muistellessa. Kahden täytteen pitsa kympin, ja noutopöydässäkin olisi valikoimaa. Koska perjantaisin on aina jotakin erikoista, sillä kertaa olisi saanut itse koota hampurilaisia.

Pitsaa teki mieli:

Papa Albertin lounaspitsan salaisuus selvisi Kauko Matkailijalle

Papa Albertin lounaspitsan salaisuus selvisi Kauko Matkailijalle.

Lukemani  mukaan roomalaista pitsaa paistetaan kuumassa puu-uunissa vain niin kauan kuin kokki jaksaa pidättää hengitystään, noin minuutin verran. Tämä oli taatusti italialaistyylistä herkkua eikä suinkaan deep pan -versio.

Pohjassa tuntui jokin mauste, jota makusilmuni luulivat ensin valkosipuliksi. Sitten kävi mielessä, olisiko taikinassa vähän chiljauhetta, jota tapaan ripauttaa omiin teeleipiini kuivien aineiden sekoitusvaiheessa. Lopulta arvasin: pitsan reunat on varmaankin voideltu chiliöljyllä! Potkaisi mukavasti, mutta ei liikaa, vahvistin kysyttyäni arvaukseni todenperäisyyttä henkilökunnalta.

Kahvia oli tarjolla jälkeenpäin, ja karkkipurkeissa salmiakki- ja suklaanamuja. Panttereita ja ehkä Pollyja, luulen. Kiva idea pieneksi makeaksi palaksi, ja jonkin verran tuolla halutessaan jauhoja välttelee, vaikka salmiakissa sitä tietenkin on. Erikoiskahvikone ei ollut lounasaikaan kytkettynä, mutta aamiaisen se sitten kruunasi lauantain ratoksi. Hyvää tavallinenkin kahvi oli, kuulin hyväksyvää muminaa, että ei mitään kultakatriinaa.

Lounaalta lähtiessämme toivottivat tervetulleiksi uudestaan. Vakuutimme ravintolassa ja vastaanotosta lounaan maittamista huikkailevalle henkilökunnalle, ettei moisten herkkujen äärestä monta tuntia sovi pysyä poissa, ja jatseille tultaisiin. ”Ja vähän punaviiniä…” kuului ehdotus tiskin takaa. ”Älä yllytä”, nauroin, ja vastaus oli salamannopea: ”Kuuluu toimenkuvaan!” Tilannetajuista tämä väki, sanon minä.

Papa's Sampler, antipastoja, chileläistä Santa Tierraa jazzin särpimeksi Papa Albertissa

Papa’s Sampler, antipastoja, chileläistä Santa Tierraa jazzin särpimeksi Papa Albertissa

Illallisella makustelimme muita listan herkkuja, jos kohta iltapitsat ovat toisenlaisia kuin lounasvalikoiman. Kirjoitan jazztunnelmista vielä erikseen samoin kuin muista perjantaipäivän sattumuksista ja siitä, miten viikonloppumme jatkui.

Oli niin täysi olo, että jaoimme Papa’s Samplerin (mm. sipulirenkaita ja ranskalaisia perunoita) ja pari antipastoannosta. Hotelli tarjosi yöpymisen aamiaisineen, muun maksoimme itse. Tosin  taisi tulla lantin verran alennusta antipastista.

Kun kerroin hotellilomastamme ennen lähtöä, joku kysyi, missä jazzklubihotellit ovat. Sanoin, että Albertinkadulla, ja kysyjä ymmärsi, että niinpä niin, Albertinkatu ja Aleksanterinkatu. Luullakseni Aleksanterin teatterin lähistöllä sijaitseva Solo Sokos Hotel Aleksanteri, jonka osoite myös on Albertinkatu, on saanut nimensä viitteet historian henkilöstä. Mutta enpäs tullut tätä tarkistaneeksi. Tuleekohan nimestä ja osoitteesta sekaannuksia, kun ihmiset etsiytyvät hotelliin?

Maisemiin liittyy lapsuusmuistoja, sillä Aleksanterin teatterissa oli ennen Kansallisooppera. Uusi Oopperatalohan valmistui vasta 1990-luvun alkupuolella. Sinne muutettiin 1993. Olen nähnyt Bulevardin talossa Mustalaisruhtinattaren ja Joutsenlammen 1970-luvulla – ja olikohan viimeinen Joutsenlammen esitys siinä talossa, lava kun oli niin pieni, että koreografiaa ja hyppyjä ja pyörähdyksiä piti kutistaa, ettei putoaisi… Uudessa talossa on enemmän tilaa.

Mukavaa, että tutusta Helsingistä saa aina uusiakin muistoja ja blogiyhteistyön myötä hotellikokemukset tulevat entistä rikkaammiksi. Kerrankin sanoissa ”odottakaa vain” on myönteinen sävy. Odottakaa vain, miten viikonloppuretkemme vielä jatkui. Lauantaipäivä olisi monta elämystä täydempi, kiitos Sokos Hotels -ketjun.

******************

Bloggaajan ja Sokos Hotel Albertin yhteistyönä sain yöpymisen kahden hengen standard twin -huoneessa aamiaisineen. Matkat kohteeseen ja muut ateriat kuin huonehintaan kuuluvan aamiaisen selvitimme omin kustannuksin. Jazzclubeihin torstaisin klo 19 ravintolassa Olipa kerran… ja perjantaisin klo 20 Papa Albertissa on vapaa pääsy.

EDIT: Sen enempää Olipa kerran… -ravintolaa kuin torstain jazzklubeja ei enää ole, mutta perjantaisin Papa Albertissa jazzillat edelleen jatkuvat v. 2019.

Olipa kerran… lempeää tulta #jazzkaupunki Helsingissä

Että voi taas kerran olla ruoka ja musiikki yksi yhteen.

Jo kevättalvella Rantapallon ja Sokos Hotellien blogi-illassa kuulin, että Sokos Hotellit Albert ja Aleksanteri järjestävät jazzklubeja, ja tervehtimään pysähtynyt hotellinjohtaja Martin Andergård antoi klubi-isännän sähköpostiosoitteen. Nyt oli tilaisuus mennä käymään ja tavata samalla Helsinkiin suunnannut pohjoissuomalainen ystävä. EDIT: 2017 jazzklubi perjntaisin Papa Albertissa, Sokos Hotel Albert.

Olipa kerran, torstain jazzravintola

Olipa kerran, torstain jazzravintola

 

Lassi Kouvo on jazzklubien isäntä. Torstain ohjelma oli saksofoiniviikonloppumme alku

Lassi Kouvo on jazzklubien isäntä. Torstain ohjelma oli saksofoniviikonloppumme alku

Pekka Sarmannon ja Petri Herrasen vierailun alkamista odotellessamme illastimme ravintolan puolella. Olipa kerran oli uusi tuttavuus minulle.

Ja jopas oli herkullinen tuttavuus! Menu vaihtuu ja raikastuu vuodenaikojen mukaan ja oli uusiutunut edellisen viikon keskiviikkona. Edelliseltä listalta olivat jäljellä hampurilaiset, joita niitäkin olisi ollut mukava kokeilla. Päädyimme maistelemaan alkuun etanoita, joissa parmesan oli mukava lisä.

Olipa kerran... etanoita parmesanin ja muun herkun kanssa

Olipa kerran… etanoita parmesanin ja muun herkun kanssa

Olipa kerran kuhaa ja jokiraputartaria Olipa kerran kirahvi ravintolassa

Alkupalakuvassa yllä näette matkaseurani Kauko Katseisen. Tutustuin häneen Tukholmassa noin vuonna yksi e.b. (ennen blogia), ja nyt hänestä tuli Kauko Matkailija, kun ajoi kaukojunalla Oulusta Helsinkiin. Juttusarjassa näette, mitä muuta koimme viikonloppuna.

Ehkäpä lautaset olisi saanut pyytää baarinkin puolelle, missä jazzklubi alkoi iltaseitsemältä? Me emme hoksanneet kysyä sitä, ja niinpä myöhästyimme hiukan ensimmäisen setin alusta, mutta toki musiikki kuului hyvin myös ravintolasaliin.

Ystäväni ja minä juttelimme siitä, miten mukava oli olla syömässä ja jazzillassa yhdessä. Minun linjani sinänsä on, että jos jonnekin haluan, kaverin puuttuminen ei saa olla este: sen verran yksinäisyyttä pitää kestää, ettei jätä tekemättä haluamiaan asioita, koska ei ole, kenen kanssa lähteä jonnekin. Mutta jakaminenhan merkitsee paljon.

OIin luullut, ettei kukaan tee niin hyvää kuharuokaa kuin minä, mutta kohtasin voittajani. Päivän kala-annos oli lempeä kääryle rapusisuksineen, ja matkaseuran possuribsit antoivat mukavan chilipotkun. Coleslaw tuntui olevan kunnon ainetta…

20141002_190228

Musiikkikin tuntui olevan lempeää mutta mausteista. Ajattelin taas, mitä kumman kokonaisuuksia ne tahot miettivät, jotka valitsevat ohjelmistoja tuollaisiin tapahtumiin.

Jazzklubi on muuten ilmainen, kuten niin monet jazztapahtumat. Tutkiva matkablogi keksi taas kysymyksiä, joihin ei osannut vastata. Mikä saa jaksamaan ja ryhtymään moiseen? Soittamisen ilo? Tekemisen palo yleisön palvelemiseksi, omaksi nautinnoksi? Näkyvyyden saaminen, jos ei vielä ole tonnikaupalla laskuttava megatähti? Liikkuuko täällä kykyjenetsijöitä? Pienenkin uskollisen yleisön taputukset hiljaisena iltana? Koska soittamisellaan, musiikilla ja tulkinnalla, voi ilmaista kaiken haluamansa?

Siirryimme sitten ateriasta kiiteltyämme baariin muusikoiden lähelle. Jazzväki tapaa olla rentoa, eikä minuakaan nolostuttanut hipsiä paikalle kesken kaiken.

Henkilökunta luki, ellei ajatuksia niin eleet, ja viiletti paikalle ottamaan tilausta just kun olin nousemassa hakeakseni tiskiltä jotain. Olisin minä kiltisti kävellyt etsimään itsekin… Olipa mukavaa saada miekkonen kiemurtelemaan, kun lopuksi kiittelin taitavasta palvelemisesta. Suosittelen kuulolla olleen kollegan asennetta: ”Me olemme hyviä ihmisiä!” Kiitokseni tapaavat olla aitoja, ja vaikka olinkin raflaamo.fi:n kautta varannut pöydän ja maininnut jotain bloggaajasta, ei tyylikkäässä palvelussa ollut mitään liian kosiskelevaa.

Niin pitää tehdä, kun ymmärtää: intohimoisesti mutta kiihkottomasti. Päti ruokaan ja palveluun kuten illan jazziinkin.

Jotenkin ohjelmisto tuntui olevan perusjazzia, Dizzy Gillespietä ja muuta. Pidin saksofonin lempeästä tummuudesta, joka kipusi varpailleen ja alkoi kiivetä kohti ilakointia juuri kun sitä oli ehtinyt luulla tummuudeksi. Pidin siitä, mitä puisesta bassosta soitinta halailemalla sai irti. Ja pidin klubi-isännän otteista koskettimissa.

Toisen setin alussa olisi tehnyt mieli nousta tanssimaan. Ja niinhän siinä vielä kolmatta settiä kuunnellessa kävi, että alkoi vaellella ajatuksineen jossain, eikä tiennyt, missä oli.

IMG_20141002_195105

Pyysin tauolla lupaa kuvata soittimet – ”Kaikin mokomin!” – ja minulle vakuutettiin, etteivät ne loukkaannu, jos julkaisen kuvan blogissa. En vieläkään osaa pyytää reteästi muusikkoja kuvaan enkä usko olevani niin toimittaja satunnaisista kaulassa roikkuvista mediakorteista huolimatta, että ottaisin esityksen aikana minkäänlaista kuvaa tai tallennetta.

Kiitos, klubi-isäntä Lassi Kouvo, kaikesta, mitä jazzin ystävien iloksi teet. Illan viimeinen valssi Alice in Wonderland  pysyi puheenaiheenamme koko viikonlopun. Muistikirjassani lukee, että tulkinta on vinkeä ja ällistyttävä, ei yhtään imelä tai lässy. Kirahvilla puolestaan kulkivat kylmät väreet ja sitten turkki alkoi nousta pystyyn. Hänelle se oli vielä vaikuttavampi. Ja seuraavana iltana Papa Albertin jazzjamien päätteeksi jutellessamme ilmeni, että se on tärkeä kappale Lassi Kouvollekin. Se kuului ilmaisusta.

Harmikseni unohdin naputtaa terveiset ravintolan väelle paikan tarjoamalla menetelmällä:

Olipa kerran... ottaa vastaan terveisiä

Olipa kerran… ottaa vastaan terveisiä

Ensimmäinen yö viikonloppulomallamme kului omin kustannuksin hostellissa, mutta se oli vasta monivaiheisen matkamme alku. Juttusarjassa luvassa monta tarinaa Sokos Hotelleista Helsingissä ja Tallinnassa ja tietenkin lisää jazzia mm.  Papa Albertissa. Ilta-ajelulla Helsingissä eksyimme myös erittäin onnistuneesti.



 

.