Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Tag

Liebster Awards -haaste

11 kysymyksen Liebster Award -haaste Jonnalta

Plakkarissani on muhinut muutama haastepostaus, ja otetaanpa välipalaksi niistä tuorein, Kaaosta ja kukkamekkoja -bloginsa äskettäin omalle domainilleen siirtäneen Jonnan lähettämät 11 kysymystä. Eipä tällaisiin ainakaan ihan äsken ole vastattu, enkä muistanut, että tähän kytkeytyi Liebster Award, jonka tarkoitus on saada näkyvyyttä alle tuhannen lukijan blogille.

Lukijamäärän suhteen haaste on oikeassa paikassa. Väliin tilastot ovat näyttäneet reilusti yli tuhatta kävijää, kun esim. sokoshotels.fi on nostanut yhteistyöpostaukseni viikon blogiksi. Ja onpahan kannustin työskenellä sen eteen, mitä olen hokenut alusta asti, että tahtoisin tehdä julkisesta kirjoittamisesta ammattimaista siihen paljon mainostamaani paperipäiväkirjaan verrattuna.

Taulu pubissa

Jonna kysyi minulta seuraavia:

1. Miksi aloitit bloggaamisen?

Halusin kirjoittaa, halusin matkustaa  ja halusin kokeilla, olisiko tässä tie tehdä harrastajakirjoittamisesta jotain hiotumpaa. Silloisissa työoloissa oli piirteitä, joiden vuoksi halusin tehdä kaikkeni säilyttääkseni kirjoittamisen ilon, ja sitä bloggaaminen kyllä on antanut.
2. Mikä on mieleenpainuvin kommentti blogissasi?

Tekisi mieli viitata äskeisen hostellijuttuni kuvauskäytänteiden herättämään ihmettelyyn ja rentoon täsmentämiseen mutta taidan kuitenkin muistella kiitosta, jonka sain tavastani kirjoittaa yhden ensimmäisistä yritysyhteistöistäni.
3. Kummasta tykkäät bloggaamisessa enemmän: kirjoittamisesta vai kuvaamisesta?

Kirjoittaminen on ehdottomasti sekä ominta minua että mieluisinta bloggaamisessa. En  ole järin visuaalinen ihminen, ja sen näkee otoksistani, vaikka joskus on kiva onnistua ja opetella niitäkin.
4. Millaisia terveisiä lähettäisit 10 vuotta nuoremmalle itsellesi?

Jaa… Kyllä haaveista voi tulla elämää!
5. Mikä oli lapsuuden haaveammattisi? Toteutuiko se?

Ai se veturinkuljettaja? Pitäisiköhän ihan harkita, eikös lähistöllä Kouvolassa ole jotain koulutusta? Sittemmin halusin kirjastonhoitajaksi, kunnes tajusin, ettei se ole kirjojen nuuskimista vaan hallintovirka.
6. Mikä on paras muisto lapsuudestasi?

Kun näin kysymyksen, ensimmäisenä mieleen pulpahtivat kaksi harmaavalkoista kania, joille syötin voikukanlehtiä noin kolmevuotiaana. Kai se sitten on paras tällä kertaa. Nykyiset pupuseni sanovat miau.

20150413_061757 Ninni 11 kysymystä
7. Tennarit vai korkkarit?

Korot!
8. Oletko aamu- vai iltaihminen?

Kirjoitan tätä puoli neljältä aamulla Kalevan ABC:llä Tampereella, muttei se minusta aamuihmistä tee. Tulin yötä myöten Onnibussilla suunnatakseni Kotimaan matkailumessuille.
9. Lempipaikkasi kotona?

Vaikea valita ruokapöydän ja peitonmutkan välillä. Jos kyläilijöitä, istutaan melkein aina pyöreän pöytäni ympärillä.

10. Minne haluaisit matkustaa?

Kas, että tulit kysyneeksi, Jonna. Juuri viikon varrella mietin, pitäisikö laatia toivelista blogiin, vaikka kuinka hullu ja kaukaiselta näyttävä. Siis toteutumisen puolesta kaukaiselta, maapallohan on nykyään kutistunut.

Vastaus tähän on messupäivän jälkeen varmaan erilainen, mutta kevyesti voisi poimia jazzmatkan Prahaan ja Krakovaan, kielikylvyn ranskankieliseen Afrikkaan, tutkimusretken Prinssi Edwardin saarelle Runotytön maisemiin ja mieluiten parin päivän poikkeamisella Islannin kautta. Omenaretki Ahvenanmaalle mainitaan kotimaan kohteista.
11. Mitä odotat kesässä eniten?

Oliko tämä räntäsateen sanelema kysymys? Jospa luvassa olisi purjehtimista.

Toinen taulu pubissa

Haluaisitko pohtia seuraavia ja ehkä käydä kommenteissa mainitsemassa osallistumisestasi? Käyhän vaikka penkille istumaan. Jos @ananastogo on Instagramissa tuttu, tiedätkin jo, että tämä on työmatkani varrella:

Jos @ananastogo Instagramissa on tuttu, olettekin jo nähneet penkin työmatkani varrelta.

Jos @ananastogo Instagramissa on tuttu, olettekin jo nähneet penkin työmatkani varrelta.

Kysymykseni muille osallistujille:

1. Jos nimeäisit blogisi nyt, tulisiko muutoksia? Miksi?

2. Missä haluaisit nauttia kello viiden teetä?

3. Onko somessa jokin suosikkisi: viihdytkö Facebookissa, haluatko tulla innokkaaksi instaajaksi vai olla ensimmäinen käyttäjä jossain, mistä ei ole vielä kuultukaan?

4. Monellako kielellä osaat sanoa kiitos?

5. Bloggaaminen. Oliko se sellaista kuin arvelit?

6. Oranssi väri. Inhokki, suosikki vai jotain muuta?

7. Ääni, kuva vai teksti? Mieluisin viestintämuotosi.

8. Miten kauas matkustaisit kuuntelemaan lempimusiikkiasi?

9. Oletko kulkenut katuja jonkin kirjan henkilön jäljissä?

10. Mistä matkakohteesta näet unta?

11. Mitkä ovat Kotimaan matkailumessut ja miksi niistä pitäisi tietää?

Pyydän mukaan seuraavia, ja jos satut tarttumaan tähän muuten vain, kaikin mokomin:

Mummomatkalla

Pöndekengissä

Ansku BCN