Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Tag

jazzjamit

Papa Albertin Friday Jazz Club #jazzkaupunki Helsingissä

IMG_20141003_184540IMG_20141003_193925

Halusin kirjoittaa erillisen jutun perjantai-iltojen jazzklubeista Sokos Hotel Albertin Papa Albertissa. Torstaisin Sokos Hotel Aleksanterissa klo 19 ja perjantaisin tuntia myöhemmin tilaisuuksia  isännöi pianisti ja ammattimuusikko Lassi Kouvo. Thursday Jazz Club ja Friday Jazz Club aloittivat viime vuonna, ovat siis verrattain uusia tapahtumia. Ansaitsisivat totisesti tulla tunnetuiksi.

 Täältä voit kuunnella näytteitä Lassi Kouvon esiintymisistä. Me matkaseuran kanssa päätimme heti, että jatseille on päästävä, kun olimme saaneet maistiaiset muusikon kotisivuilta.

Perjantaina esiintyi Lassi Kouvo Trio, ja myöhemmin illalla vieraitakin oli luvassa jammailemaan. Ravintolaan astuessamme sanoimme tulleemme jatseihin, joten ruoat sai sille puolen. Muistikirja alkoi täyttyä tunnelmista:

”Ne vain alkavat soittaa.” Illan ensimmäinen setti tuntui helpolta seurata syödessä ja jutellessa, jotenkin sopi taustamusiikiksi. Silti juttelimme moneen otteeseen seuraavinakin päivinä siitä, että kuitenkin jäi kuuntelemaan ja keskittyi musiikkiin eikä lopulta ollut tarvetta puhella. Oli ihanaa antaa vain ajatusten ja tunnelmien viedä. Sanoinkin muusikoille, että kun en ole musiikin ammattilainen, voin keräillä vain tunnelmia. Ja tulin ymmärretyksi!

Ensimmäinen setti oli omia sävellyksiä, ja trio esitti niitä. Sitten alkoivat jamit ja ohjelmassa oli vielä tunnetumpia melodioita… Suloista hiljaista huumoria juonnoissa. Ja vaatimattomuutta.

Mietin, että olen kaikkiruokainen jazzin suhteen, ja ajattelen taas, millainen matka on oppia siitä lisää, kun käy kuuntelemassa yhä enemmän. Mietin improvisoinnin ja jammailun suhdetta säännönmukaisuuksiin. Olen varmaan sanonut ennenkin elämänfilosofiastani, että kun kaikki ei suju nuottien mukaan, se on improvisointia, se on jatsia – eikä siinä ole mitään vikaa. Joidenkuiden järkeen nojaavien kuulee sanovan, että jazz muka on toivotonta, eivätkä kappaleet lopu koskaan… Jos vastustaa yllätyksiä, pitääkö jatsia pitkäveteisenä?

Olen kirjoittanut muistikirjaani sanat yllätyksellinen, tuore, maukas – ja väittämän, että jazzsovituksen sietää, kun on perusturvallisuus. Ei minulla ole tueksi tutkimusta tai perusteluja, mutta kiinnostaisi pohtia, myönnetään.

Ennen kuin klubi-isännän ilmoittama lakisääteinen tauko keskeyttää musisoinnin, muistikirjaani kertyy paljon laulujen säkeitä. Musiikki vie kauas, sillä olen tehnyt merkinnän lapsuusmuistosta, jonka aion mainita postauksessa – mutta muisto ei enää viikkoa myöhemmin palaa. Musiikin tuomat tunne-elämykset ovat joskus hetken lapsia, mutta syvälle ne yltävät. Koskettavat ihan perusrakenteisiin, lapsuuden hyviin hetkiin.

Rentoa, letkeää, ammattitaitoista pätevää. Ihmettelen ilmaista iloa taas kerran kiitollisena, kun riffi nostaa minut korkealle ja taputan osana pientä yleisöä. Kirahvikaveri ja minä saamme hyviä kylmiä väreitä ja juttelemme siitä, että kylmät väreet ovat miellyttävä kokemus.

Kaikille tunnelmille on tilaa sinä iltana, konstailulle, keskittymiselle, hajamielisyydelle.

Palaamme illan jälkeen tyytyväisinä huoneeseen. Lauantaiaamun hissiseikkailujen kautta suuntaamme blogiretkemme seuraavaan kohteeseen. Ennen kuin kirjoitan siitä, kuulette vielä perjantai-iltapäivän sattumuksista.

 

 

Pehmoista ja ydykästä: Porvoo Jazz Festival

Yhden yön konsertteihin vapaa pääsy kulttuuritalo Grandissa ja jazzjameissa ravintola Zum Beispielissa sekä tarjoilu Grandissa kuului lehdistöpassiin

Yhden yön konsertteihin vapaa pääsy kulttuuritalo Grandissa sekä tarjoilu Grandissa kuului lehdistöpassiin

Niin täydellisen tyydyttävä ilta.

Toista kertaa tänä vuonna järjestetty Porvoo Jazz Festival on mainiosti onnistunut pyrkimyksessään olla Suomen viihtyisin festivaali. Mielessäni välähti illan mittaan monta kertaa sana huomaavainen. Eikö tuo kaunis ominaisuus olekaan niin harvinainen kuin olin luullut?

Olin vähän jännittänyt, miten lipun saaminen lopulta hoituisi: tulisiko sähköpostiin rekisteröitymislinkin lisäksi vielä jokin, mistä hakea sisäänpääsydokumenttinsa. Kysäisin sitä meilissä uudestaan, ja tapahtuman koordinaattori vastasi ystävällisesti, että kyllä hakemukseni on heillä, tervetuloa vain noutamaan se sitten kulttuuritalo Grandista tiskiltä, jossa lukee VIP ja Press.

Seikkailtuani aurinkoisen syyslauantain Porvoossa kävin jo kuikuilemassa kulttuuritalo Grandin ovella – sekin on käytännöllisesti katsoen bussiasemaa vastapäätä – mutta koska oli lauantai, ovihan avautui vasta ennen konserttia.

 

Tapahtuma oli alkanut torstaina ja jatkui sunnuntaihin. Ensimmäinen ilta oli ilmeisesti ollut melko hiljainen. Minäkin ehdin vasta viikonloppuna ajatella koko jatseja, jos kohta illan koettuani olisin voinut jäädä asumaan sinne.

891499_283638368494947_717232144_n Juliste PJF

Tämän postauksen kuvat ovat muuten Instagram-tililtäni. Käyttäjätunnukseni on ananastogo. Seuraan Porvoo Jazz Festiä, joten siellä on kuvia myös esityksistä ja koko juliste, jotta näet, mitä viimeisenä festivaalipäivänä oli luvasssa. Päivällä kaupungilla vaellellessani nappasin kuvan siitä, mitä illaksi olisi tiedossa.

Festivaaliväki lukee sanatonta viestintää erittäin hyvin, huomasin. Totta kai pyöritin päätä Grandiin astuttuani, kun olin uudessa paikassa, ja tähyilin sähköpostissa mainittua medialle ja VIP-vieraille tarkoitettua erillistä lipputiskiä. Eipä tarvinnut monta sekuntia kuikuilla eksyneenoloisena, kun ympärilläni jo hääri väkeä kysymässä, mitä etsin. Ja vielä niin luontevasti, ettei tuntunut päälle ajamiselta.

Tapasin festivaalin vastuuväkeä: Antti Ansas ja Hash Varsani tulivat heti vastaan. Antti Ansas muisti, että oli vastannut kyselyyni yhteistyöstä, ja kertoi lisää Porvoosta. En ollut tiennytkään, että Feel It -tapahtuma liittyi jazzfestiin. Tila siellä Palokunnantalolla oli ilmeisesti festivaalin vuokraama, ja kun ei sitä tarvittukaan, pystytettiin tuollainen hyvinvointiin liittyvä tapahtuma. Porvoossa kuulemma on paljon hyvinvointialan yrittäjiä.

Sain vihjeen yhdestä, siitä, joka oli tarjonnut hartiahierontoja, ja samassa yrittäjä tulikin paikalle. Bloggaaja esiteltiin, ja heti minulta kysyttiin, milloin seuraavan kerran tulen Porvooseen. No ei ole tietoa, mutta siitä voi varmaan soittaa ja sopia. Kerron teille, mitä perästä kuuluu. Hauskaa, että yhteistyöhön tarjoutunut taho – jatsit – järjestää saman tien lisää postausideoita!

Myös koordinaattori Anastasia Alén tuli illan mittaan tutuksi ja pistäytyi juttelemassa vähän väliä. Tuli tunne, että huolta pidettiin, ja viihdyin hyvin. Minulla ei ole mitään yksinäistä matkapäivää vastaan, vaikka touhuan ystävienikin kanssa paljon. Festivaaliväen huolenpito ja huomio kosketti ja liikutti, oli yhtä aikaa lämmintä ja välittävää ja samalla tilaa antavaa.

Kun kuljeksii ympäri pressipassi kaulassa, väki kyselee tietysti, mistä olen. Kerroin 8 kuukautta pyörineestä matkablogista, ja niinpä tutustuin useamman ihmisen ajatuksiin bloggaamisesta. Löysin uuden kirjablogin. Harvoin se noinpäin käy, että tutustuu bloggaajaan ennen kuin postauksiin. Kirjoittaja ei ollut paikalla blogin vuoksi, mutta puheeksihan yhteinen tekeminen tietysti tulee HAAGA-HELIA on Porvoo Jazz Festivalin yhteistyökumppaneita, ja joitakin opiskelijoita työskenteli siellä. Yksi tahtoi aloittaa bloggaamisen kaikesta kokemastaan. Toivon kovasti, että saan joskus sähköpostissa linkin. Blogi oli vielä perustamatta.

Muutenkin Porvoo on bloggaajien kaupunki. Meneillään oli #TravelHousePorvoo, ja visitporvoo.fi-sivustolla on linkkejä moniin blogeihin. Yhteistyö ymmärretään hyvin. #TravelHousePorvoo tuntui olevan aika yleisesti tiedossa, ja pariin kertaan sain selittää, etten kuulunut siihen porukkaan, vaikka blogiasioissa samana viikonloppuna kaupungissa liikuinkin.

Olin paikalla hyvissä ajoin ennen konserttien alkua. Niinpä ehdin maistella Carl-Johan Sirénin mainiota katkarapukeittoa; VIP-passihan sisälsi tarjoilut. Mikä mausteisuus sileyden täydentäjänä! Pehmoista ja ydykästä kuten illan konnsertitkin. Miten voi ruoka olla noin yhteensopivaa musiikin kanssa?

Katkarapukeittoa kulttuuritalo Grandissa illan alkajaisiksi

Katkarapukeittoa kulttuuritalo Grandissa illan alkajaisiksi

Grandissa oli kaksi konserttia lauantai-iltana. Dayna Stephens Quartet aloitti. Ilta oli saksofonipitoinen, ja se sopi minulle, koska foni on suosikkisoittimiani. Saksofoninsoittaja Dayna Stephens on myös säveltäjä.

Kvartettia kuunnellessani ajattelin kesän Django-festivaaleilla oppimaani ajatusta siitä, miten kitara voi korvata pianon. Vaikka eihän lauantai-iltainen mitään mustalaisjazzia ollut. Yksi illan oivalluksista olikin, että #jazzkaupunki-sarjani myötä kuulen varmasti monentyyppistä jatsia ja opin paljon lisää.

Barokkimusiikki on minulle tavallisesti tuumiskelumusiikkia. Kun on jotain aprikoimista tai jokin prosessi saatava työstämisen alkuun, barokkihuilujen viipyvä tumma rauha antaa tukea ja levollisuutta.

Tällä kertaa tuumiskelun pontimeksi näytti käyvän jazz. Stephensin saksofoni ja… mikä ihme? sähköklarinetti?… saivat minut itkemään ja muistelemaan musiikinharrastajaisääni. Illan kuluessa oli välillä jotenkin ajaton olo. Ja suosikkikaupunki Berliinikin häivähti mielessä tunnemuistona.

Väliajalla ehätin nautiskelemaan lisää herkkuja, piiraita ja salaatteja, ja jotain muutakin lämmintä olisi ollut. Kuului siis lippuuni, mistä minua onneksi muistutettiin. VIP-salit ovat tutumpia siivoojan näkökulmasta, mitä naureskelinkin Antti Ansasta hyvästellessäni. Onneksi oli tällä kertaa siistit bileet, jos kohta bloggaaja toki sai blogitapahtumien perusravintoa kuohuviiniä…

Iltayhdeksältä Timo Lassy Band ja lisää fonia. Koska en ole musiikin ammattilainen vaan kuuntelijakuluttaja, voin kertoa vain tunnelmia.

Tiedättehän sen, kun soittajat näyttävät hyppivän, vaikka pysyvätkin paikoillaan, ja itse istuu vielä leuka loksahtaneena kuuntelemassa pätevällä pohjalla olevaa ratkiriemukasta iloittelua? Ja sitten soittimet alkavat keskustella, ja lopulta melodia tuntuu keskustelevan itsensä kanssa?

Eipä ihme tuollaisen kokemuksen jälkeen, että kotiin tultuani tuntui kuin olisi ollut pitemmänkin reissun poissa. Irrotti ihanasti.

Vaikka eihän kotiinlähdön hetki heti Timo Lassy Bandin ohjelman jälkeen koittanut. Olin istunut ja ihmetellyt ammattitaitoa ja iloa, joka esityksetä välittyi. Vielä oli jotain jäljellä jazzyössä.

”Ehditkö jameihin?” moni oli kysynyt väliajalla. Koska viisaasti olin valinnut viimeisen mahdollisen paluubussin, joka lähti keskiyön jälkeen, olihan siinä hetki istuskella ravintola Zum Beispielissa, kotoisasti Zum.

Coconut Frappe Zumin jameissa ja tunnelmien kirjaamista muistiin

Coconut Frappe Zumin jameissa ja tunnelmien kirjaamista muistiin

Ja eiköhän vain se kookosfrappekin ollut pehmeä ja ydykäs niin kuin koko ilta. Millainen kokonaisuus, ei tietoakaan mistään silpusta, vaikka olikin niin erilaisia osia.

Kunnon musiikkia edelleen, taitavia soittajia. Ja festivaalin johto piti linjansa ja minulla oli mukava juttuhetki Antti Ansasta hyvästellessäni. Jameissa olisi kai voinut kierrellä soittajienkin parissa, mutta en osannut. Lehdistölle varattua eturiviä siinä kuin muutakin salia oli kaiketi lavalta kuikuiltu, koska muutama tervehti minua kulkiessaan pöytäni ohi. Pieni tasaantumishetki ja tunnelmien kirjaaminen tuoreeltaan sekä luonnostelu sopi bussinodotteluhetkeen hyvin.

Toivottavasti #PorvooJazzFest jatkuu. Mukana ollaan. Lämmin kiitos hienosta elämyksestä, jonka muistan pitkään!

 

Kysyttyäni Porvoo Jazz Festivalin infosta yhteistyöstä, jotta kirjoittaisin #jazzkaupunki-sarjaani, he antoivat minulle yhden yön passin valitsemakseni festivaalipäiväksi. Siihen kuului pääsy kahteen konserttiin kulttuuritalo Grandissa. Lisäksi tarjoilu Grandissa kuului mukaan; Zumissa maksoin itse. Tämä on siis yhteistyöpostaus, mutta kirjoituksen sisällöstä ei sovittu etukäteen sen kummemmin, enkä ole lähettänyt luonnosta luettavaksi ennen julkaisua.