”Ooppera vai baletti?” silinterihattu tervehti minua Helsingin kirjamessuilla lokakuussa. Ilmoitin, että ooppera. Verdi on lempisäveltäjäni.
Ai? Luulitteko te, että olen aivan tykkänään jazzhullu? No olen, mutta kotikasvatuksessani ja kiinnostuksen kohteissani on paljon klassista ja oopperamusiikkia. Niinpä kysymykseen, tunnenko kaikki Giuseppe Verdin teokset, tiesin vastata: ne kolme R:llä alkavaa ovat Rigoletto, Raviata ja Rupatuuri.
Ihanaa, kun yleisön palvelija nauraa koulutetusti asiakkaidensa vitseille.
Ooppera ja baletti oli Helsingin kirjamessuilla.
Piti sitten päästä kertomaan balettimuistojakin. Pikkulikkana näin Joutsenlammen Aleksanterin teatterissa. Luulin muistavani hyvin vahvasti, että kausi olisi ollut talossa viimeinen: sen näyttämö on niin pieni, että koreografian liikesarjoja piti kutistaa, jottei tanssija pyörähtelisi alas lavalta… Rooleissa silloin Ulrika Hallberg ja Jarmo Rastas. Kun lueskelin Ooppera-baletin historiaa täältä, huomasin, että vanhoista esityksistä on tietokanta, josta voi katsella menneiden näytösten tietoja esitysajoista, roolituksesta ynnä muusta.
Olin suunnilleen kahdeksan vanha, ja kun menimme paikoillemme, äiti kysäisi vahtimestarilta, sattuisiko olemaan muita paikkoja, mutta ei ollut. Silloin ei puhuttu upgreidauksesta.
Vaan väliajalla paikannäyttäjä etsi meidät käsiinsä. Alfons Almilla – hän oli oopperan johtaja aikoinaan – ja Doris Laineella oli vakituinen aitio Oopperassa, tai siis nykyisessä Aleksanterin teatterissa, ja sinä iltana he olivatkin katsoneet vain yhden näytöksen ja lähteneet. Me voisimme siirtyä heidän aitioonsa. Mikä elämys! Aitio oikein! Onkohan kenelläkään enää nykyään omaa vakipaikkaa tai aitiota oopperassa?
Muistot tulvivat elävinä mieleen viime talvena, kun olin We Jazz -festivaaleilla talkoolaisena ja yksi työvuoro osui Aleksanterin teatteriin. Kiertelin talossa ja kurkistin aitioihin, kun pääsin rauahallisena hetkenä kuuntelemaan keikkaa.
Juuri Aleksanterin teatterissa olen nähnyt ensimmäistä kertaa Mustalaisruhtinattaren, Emmerich Kálmánin operetin. Vaikka olin iloinen uuden oopperatalon valmistumisesta 1990-luvulla, 140 vuotta paikallaan seisseessä Aleksanterin teatterissa on viehätyksensä.
Talo on kovin remontin tarpeessa:
Helsingin uutiset kirjoitti teatterin kunnostamistarpeesta näin. Pro , Aleksanteri -allekirjoitukseen pääset täältä.
