Browsing Category

Yleinen

Matkavuosi 2018

Vielä yksi matka odottaa puolentoista viikon päässä, Se sekä päättää kuluvan matkavuoden että aloittaa uuden, ja mitäpä muuta se olisikaan kuin jazzia Helsingissä. Kotimaanmatkailua, lähimatkailua parin tunnin bussimatkan päässä, jazzmatkablogin teemamatkailua.

Mutta mitäs kaikkea vuoteen kuului? Poimin jokusen muiston:

 

Kirsikkajuhlat Bulgarian Kyustendilissa täyttivät yhden unelman.

Uusi maa listalla oli Bulgaria! Siinä missä olen aina haaveillut kirsikkamatkasta kukinta-aikaan Japaniin (ja kävin tutustumassa Roihuvuoren hanamiin ja asuin ensimmäistä kertaa Myö-hostellissa), satokauden juhla Kyustendilissa oli kyllä riemastuttava kokemus.

Kaikki bulgarialaisetkaan eivät tunnu tietävän kirsikkajuhlista, ja jos haluaa jonnekin, mikä on autenttista vailla liikoja ryntäileviä turistilaumoja ja tykkää joko katsella tai syödä tuoreita kirsikoita, tuo on mainio kohde! Voisin mennä uudestaan, mutta kun kirsikkajuhla usein asettuu juhannuksen tietämiin kesäkussa, aina en pääse.

Talvella 2017 kuljin tipuaskelin hiekoittamattomia polkuja ja sain hillittömän pakko päästä pois täältä -kohtauksen. Julistin kavereille, että jos vielä seuraa vana  talvena  asun Suomessa, minut saa hirttää. Kaverit ilmoittivat oitis, että köysi on ostettava itse…

No, ikävä kyllä asun yhä Suomessa talvella 2018. Miksi en asu Teneriffalla -tauti on kroonistunut, ja huhtikuussa hankkimani valohoito vain lisäsi kaipuuta.

Nowegianin suora menolento oli edullinen, ja vielä edullisemmaksi tuli paluu Barcelonan kautta. Sehän oli kotimaan lento saarelta mantereelle ja maksoi hiluja…

Asuin ihan mielettömän kivassa hostellissa Coasta Adejessa. Täytyypä muistaa jakaa se muisto vaikka tammikuun tarinoissa. Popot pogoillen täyttää viisi, joten koko kuukausi juhlitaan jutuilla!

Costa Adeje Teneriffalla – arvatkaa, kaipaanko sinne lumessa, pakkasessa ja pimeydessä.

Muuten sitten taisikin olla tavallisen tasaista – tuttuja Tukholmaa, Tallinnaa, Helsinkiä ja Turkua.

 

Turussa laivahostelli Bore on vakiasumukseni.

 

Vuoden ruokamuistoja on ehdottomasti viiden lajin lounas risteilyalus Costa Magicalla.

Toki tuttuihinkin kuvioihin mahtui uusia pieniä juttuja. Kävin tutustumassa risteilyalukseen, sellaiseen, joka tekee vähän muita kuin päiväretkiä naapuriin. Kokeilin Airbnb-majoitusta. Ja kävin matkailutapahtumassa kotoisten Helsingin Matkamessujen lisäksi.

Alkuvuosi 2019 pitäisi sitten malttaa säästää kesän Kanadan-matkaa varten. Jospa Matkamessuilta vaikka löytyisi kivat lennot.

Ooppera- ja balettimuistoja Aleksanterin teatterissa

”Ooppera vai baletti?” silinterihattu tervehti minua Helsingin kirjamessuilla lokakuussa. Ilmoitin, että ooppera. Verdi on lempisäveltäjäni.

Ai? Luulitteko te, että olen aivan tykkänään jazzhullu? No olen, mutta kotikasvatuksessani ja kiinnostuksen kohteissani on paljon klassista ja oopperamusiikkia. Niinpä kysymykseen, tunnenko kaikki Giuseppe Verdin teokset, tiesin vastata: ne kolme R:llä alkavaa ovat Rigoletto, Raviata ja Rupatuuri.

Ihanaa, kun yleisön palvelija nauraa koulutetusti asiakkaidensa vitseille.

Ooppera ja baletti oli Helsingin kirjamessuilla.

Piti sitten päästä kertomaan balettimuistojakin. Pikkulikkana näin Joutsenlammen Aleksanterin teatterissa. Luulin muistavani hyvin vahvasti, että kausi olisi ollut talossa viimeinen: sen näyttämö on niin pieni, että koreografian liikesarjoja piti kutistaa, jottei tanssija pyörähtelisi alas lavalta… Rooleissa silloin Ulrika Hallberg ja Jarmo Rastas. Kun lueskelin Ooppera-baletin historiaa täältä, huomasin, että vanhoista esityksistä on tietokanta, josta voi katsella menneiden näytösten tietoja esitysajoista, roolituksesta ynnä muusta.

Olin suunnilleen kahdeksan vanha, ja kun menimme paikoillemme, äiti kysäisi vahtimestarilta, sattuisiko olemaan muita paikkoja, mutta ei ollut. Silloin ei puhuttu upgreidauksesta.

Vaan väliajalla paikannäyttäjä etsi meidät käsiinsä. Alfons Almilla – hän oli oopperan johtaja aikoinaan – ja Doris Laineella oli vakituinen aitio Oopperassa, tai siis nykyisessä Aleksanterin teatterissa, ja sinä iltana he olivatkin katsoneet vain yhden näytöksen ja lähteneet. Me voisimme siirtyä heidän aitioonsa. Mikä elämys! Aitio oikein! Onkohan kenelläkään enää nykyään omaa vakipaikkaa tai aitiota oopperassa?

Muistot tulvivat elävinä mieleen viime talvena, kun olin We Jazz -festivaaleilla talkoolaisena ja yksi työvuoro osui Aleksanterin teatteriin. Kiertelin talossa ja kurkistin aitioihin, kun pääsin rauahallisena hetkenä kuuntelemaan keikkaa.

Juuri Aleksanterin teatterissa olen nähnyt ensimmäistä kertaa Mustalaisruhtinattaren, Emmerich Kálmánin operetin. Vaikka olin iloinen uuden oopperatalon valmistumisesta 1990-luvulla, 140 vuotta paikallaan seisseessä Aleksanterin teatterissa on viehätyksensä.

Talo on kovin remontin tarpeessa:

Helsingin uutiset kirjoitti teatterin kunnostamistarpeesta näin. Pro , Aleksanteri -allekirjoitukseen pääset täältä.

Seitsemän niukkaa matkakuukautta edessä ja ***JUONIPALJASTUS***

Syksyn 2018 #flamejazzcruise myytiin loppuun viikkoja ennen lähtöä. Onneksi pääsin mukaan.

”Oletko nyt tehnyt matkoja?” on melko tavanomainen keskustelunavaus, kun tapaan tuttujani. ”Ooksää nyt käyny missään?”

Vähän hämillisenä olen selitellyt, että en juuri muuta kuin risteilyjä. Yhdessä todetaan, että onhan sitä siinäkin.

Käytännön syistä enimmäkseen kengännauhabudjetilla pogoilevat popot ovat suurimman osan olemassaolostaan kuljeksineet kotimaassa tai muuten lähistöllä. Puolentoista, kahden viime vuoden maabongaustahti (Oslo Norjassa, Gdansk ja Sopot Puolassa, Budapest Unkarissa, Sofia ja Kyustendil Bulgariassa) oli poikkeuksellinen.

Loppuvuoden matkajuttuja

Yksi risteily pitäisi piakkoin varata, sillä Tallink Siljan pisteitä vanhenee, ja haluaisin käyttää ne. Onko lähtö loppuvuoden mittaan, riippuu siitä, lähdemmekö Reissusiskon kanssa vai livistänkö päiväretkelle itsekseni.

Tie vie Helsinkiin ainakin yhteen Saksan matkailuiltaan. Myös We Jazz -festivaali osuu kuvioihin toistamiseen. Viime vuonna pääsin vapaaehtoisten joukossa muutamaan työvuoroon ja sen myötä palkkioksi konsertteihin. Kaksi työvuoroa kilahti sähköpostiin nytkin. Sämpylöitä soittajille taas värkätään.

Kurkistus matkavuoteen 2019

Haaveita aina riittää, mm. Praha, josta olemme Reissusiskon kanssa jauhaneet ainakin yhtä kauan kuin muinoin jauhoimme Lontoosta. Onko mihinkään rahkeita kevätpuoleen, on joltinenkin kysymysmerkki.

Odotan jo kovin tammikuisia Matkamessuja. Asiaa on ainakin Icelandairin osastolle, sillä ensi kesään on luvassa iso ja pitkä matkasuunnitelma.

Jo aivan ensimmäisillä Matkamessuilla 2014, jolloin pääsylippuni oli voitto blogiarvonnasta, eikä pogoilevien popojen nauhoja ollut vielä oikein solmittukaan, ostin Satu Rämön Mondo-sarjaan kirjoittaman Islanti-oppaan. Kyselin jo silloin Icelandairin stop over -mahdollisuudesta. Ja olen säästellyt Islanti-haavetta siihen, että nappaisin kaksi maata samalla lipulla, jos sattuisi asiaa Yhdysvaltoihin tai Kanadaan.

Ja nyt näyttää vahvasti siltä, että Kanada on listalla. Pääkohde Foodiesiskon kanssa on Toronto, mutta kun sinne asti nyt lähtee, niin samahan sitä olisi katsella useampikin neliökilometri.

Kova säästäminen luvassa, Ja kun verottajakin sattui tänä vuonna muistamaan mätkyillä eikä palautuksilla, niin ennen kesän repäisyä taitaa matkakalenteri jokseenkin ammottaa tyhjyyttään.

Mutta onpa noita menneitä muistoja avattavana, joten blogi varmastikin päivittyy. Enkä taida aivan malttaa olla hiljaa matkasuunnitelmien hehkuttamisestakaan.

Varattuna on siis toistaiseksi Matkamessuilla kuljailu ja Flame Jazz Cruise Viking Gracella. Kumpikin osuu tammikuuhun.

Mistä Kanadan-matkan suunnitteluun liittyvästä haluaisit lukea blogista? #PopotPogoillenKanadaan2019 alkaa vähitellen näkyä somekanavissani.

Uskalla hankkia korjaava kokemus

Vuodenajoilla on taipumus tulla samassa järjestyksessä. Ihminen tuppaa reagoimaan niin, että uskoo jonkin kokemuksen toistuvan. Kun kerran on sattunut jotain ikävänpuoleista, muiston kertaa uudessa tilanteessa ja käy läpi entiset muistot samalla. Niinpä reaktio meneillään olevaan juttuun saattaa näyttää suhteettomalta ulkopuolisen silmään.

Olen kesän mittaan koettanut opettaa itselleni otsikon elämänfilosofiaa: että rohkenisin kokeilla uudestaan, luottaa siihen, että voi käydä toisin ja paremmin, hankkisin korjaavan kokemuksen ja päästäisin pelosta irti.

Taksikyyti Bulgariassa

Matkoilla astun taksiin harvoin. Jalat ja julkiset – siinä minun kulkuneuvoni. Vaan pitäähän jokaisen matkailijan osua toisinaan taksihuijauksen kohteeksi, ja kesäisellä kirsikkareissulla Bulgariassa kävi niin.

Olin palannut Kyustendilista Sofiaan ja etsiskellessäni karttasovelluksesta reittiä hostelliin sain kimppuuni avuliaan taksikuskin. Koetin kyllä kysyä, tietääkö hän, missä paikka on. Hän vaikutti hyvin tyytyväiseltä, kun lisäsin reitin sovellukseen. Ai, sinulla on navigatsioone!

Joo. Vaan kuskilla ei ollut käsitystä siitä, miten navigatsioone pelaa. Kun kerran nuoli näytti vasemmalle, hän porhalsi vasempaan, vaikka käännös oli oikeasti kilometrin päässä. Siinä sitten sompailtiin, ja kun matkaa oli enää vähän, jokin tietyö esti menemästä jonnekin. Kuljettaja pysäytti ja veloitti arvioimaansa isomman summan, mutta en jaksanut ruveta kinaamaan vaan halusin rauhaan. Jalat ja kartta veivät perille.

Jotenkin en lähtöpäivänäkään osannut ruveta seikkailemaan raitiovaunulla keskustaan ja sieltä eteenpäin. Uusi taksinkuljettaja tunsi reitin, ja kokemus oli ainakin sujuvuuden kannalta korjaava. Semmoista ajoa olin aiemmin nähnyt vain elokuvissa: kun oli kolme kaistaa samaan suuntaan, niitä käytettiin kaikkia, ja lentokentällä oltiin muutamassa minuutissa. Eurotkin olisivat käyneet, mutta kun sanoin, että minulla on paikallista valuuttaa, kuski vain nyökäytti mittariin, ja summa oli selvillä.

Museomuisto hälvenee

Opas lähti esittelemään taidenäyttelyä. Hän kertoi maalauksista ja niiden tarinoista hyvin asiantuntevasti. Miten kiehtovia asioita tauluista saadaan selville! Työ oli maalattu puulankulle, ja oli tutkittu, että samalle lankulle maalattu toinen työ oli toisessa museossa Suomessa, ja vielä kolmas jossain kokoelmassa maailmalla.

Taulun tytöllä oli tarina. Hän oli kokenut ikävyyksiä ja aikoi ehkä… Ainakin hänellä oli tikari.

Miehen selostuksesta tuli inha olo.

Seuraavan kerran kun halusin ulkomaisen taiteen näyttelyyn, se tyyppi oli TAAS työvuorossa, vaikka harvoin kävin, kun Oulussa saakka asuin. Menin sisään lähellä sulkemisaikaa, eikä hän perinyt pääsymaksua, koska oli niin vähän aikaa kiertää näyttelyä. Mutta hän kirjoitti minulle kuittilomakkeen, joka pitäisi hakea seuraavana päivänä. ”Nyt teidän on pakko tulla.” En koskaan mennyt uusimaan inhaa oloani. Voivottelin vain.

Nyt, paljon myöhemmin, mieleeni alkoi hiipiä ajatus, että jokohan se tyyppi olisi vihdoin siirtynyt eläkkeelle. Kun satuin Helsinkiin sopivasti päivänä, jolloin Wihurin säätiö tarjosi taiteen ystäville vapaan pääsyn kolmeen taidemuseoon, päätin rohjeta Sinebrychoffille pitkästä, pitkästä aikaa. Pidän siitä museosta, rakennuksesta, ja kaipasin nähdä kotimuseon ja kokoelmat uudestaan.

Eikä sitä tyyppiä näkynyt ainakaan sinä päivänä. Puhhuh.

Myös kohtaaminen museossa osoittautui korjaavaksi kokemukseksi, kun törmäsin juuri Kreikasta palanneeseen Kaukaa haettua -bloggaajaan ja kiersimme kauniin rakennuksen yhdessä. Kiitos, Anna! Se oli hyvä päivä.

Kesällä juttua suunnitellessani oli mielessä vielä jokin esimerkki. Sen kokemuksen korjaaminen onnistui ilmeisen hyvin, koskapa tapaus on häipynyt muististani kokonaan,

Kuvituskuvina ovat syksyn tukholmalaismuistot, koska kukkien pitää mielestäni olla sinisiä.