VOITA LIPUT Matkamessuille

MUOKS: Kommentointi on päättynyt. Arvoin liput random.org-sivustolla. Yhdeltä ihmiseltä näytti tulleen kaksi kommenttia samasta sähköpostiosoitteesta, ja ne laskin yhdeksi, kun arvonnassa ei ollut sääntöjä useammasta arvasta tyyliin lisäarvat somekanavia seuraamalla.

Lähetän kaksi sähköistä lippua voittajalle viimeistään viikonloppuviikonloppuna. Kohta kiiruhdettava töihin. Onnea, Tea!

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

 

 

Matkamessut. Muutamankin kerran olen jo saanut bloggaajapassin sinne. Mitkähän ovat kiertelytunnelmat tänä vuonna, kun toisaalta on pitkä reissu suunniteltavana ja sen myötä toisaalta ensimmäisen puolivuotisen matkat ovatkin pieniä tyhjätaskun matkoja.

Lennot Kanadaan ovat ostamatta, ja olen vähän toivonut, että joku järjestäisi messutarjouksia bongattaviksi. Icelandairin piste on ehdottomasti listalla. On tehnyt mieli käydä Islannissa ainakin siitä saakka kun ihan ensimmäisillä Matkamessuilla nuuskin Satu Rämön Mondon Islannin-opaskirjaa. Sen jälkeenhän häneltä on ilmestynyt myös mm. Islantilainen voittaa aina -teos.

 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Arvon kaksi lippua Matkamessuille, ja yksi voittaja saa kummankin.  Liput ovat sähköisiä, joten meilaan ne sitten voittajalle. Kommentoi tähän juttuun, mistä matkasta nyt haaveilet, niin olet mukana arvonnassa. Sähköpostiosoitteesi ei tule näkyviin kommenttiin, enkö sen kummemmin käytä tietojasi muuhun kuin lippujesi toimittamiseen.

Kommentoithan 10.1.2019 ,ennessä. Arvon yhden voittajan sen jälkeen. Onnea arvontaan!

Matkamessut ovat yleisölle avoimina tänä vuonna seuraavasti:

18.1. klo 9 – 19

19.1. klo 10 – 18

20.1. klo 10 – 18

Lipulla pääsee sisään yhtenä päivänä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Previous Post Next Post

162 Comments

  • Reply Tommi tiistai, 1 tammikuun, 2019 at 20:48

    Namibia

    • Reply ananas2go tiistai, 1 tammikuun, 2019 at 21:35

      Mielenkiintoinen kohde! Ainakin jotkin Afrikan maat ovat mukana tänäkin vuonna.

      Onnea arvontaan!

  • Reply Tiuku tiistai, 1 tammikuun, 2019 at 21:10

    Oi, tänäkin vuonna olisi ihana päästä inspiroitumaan messuille 🙂 Haaveena olisi roadtrip Amerikassa

    • Reply ananas2go tiistai, 1 tammikuun, 2019 at 21:37

      Matkamessuilla on ihana kuljeksia ja kerätä ideoita. Road trip tuolla olisi upea kokemus.

      Onnea arvontaan!

  • Reply Nina tiistai, 1 tammikuun, 2019 at 22:54

    Yhdysvallat olisi haaveissa =).

    • Reply ananas2go tiistai, 1 tammikuun, 2019 at 23:40

      Hieno ja monipuolinen kohde! Olen käynyt vain New Yorkissa, ja miten paljon muutakin olisi…

      Onnea arvontaan!

  • Reply Kaisa Horttanainen tiistai, 1 tammikuun, 2019 at 23:00

    Kesän road trip Viroon

    • Reply ananas2go tiistai, 1 tammikuun, 2019 at 23:41

      Oi! Siinä tutustuisi hyvin maan tarjontaan, historiaan ja kulttuuriin.

      Onnea arvontaan!

  • Reply Katarina tiistai, 1 tammikuun, 2019 at 23:13

    Puolassa ois ihana käydä.

    • Reply ananas2go tiistai, 1 tammikuun, 2019 at 23:43

      Puola on mukava ja kiinnostava! Olen ollut Gdanskissa ja Sopotissa, tykkäsin niistä hurjasti.

      Onnea arvontaan!

  • Reply Lilli tiistai, 1 tammikuun, 2019 at 23:55

    Olen ikuinen Euroopan reissaaja ja Saksassa en ole vielä päässyt käymään. Berliinistä olisi mukava aloittaa😊

    • Reply ananas2go keskiviikko, 2 tammikuun, 2019 at 00:17

      Eurooppa, lähellä ja kaunis! Saksa on hieno ja monipuolinen maa. Eri puolilta löytyy jokaiselle se oma juttu. Berliini on lempikaupunkejani ja taas ihan omanlaisensa.

      Onnea arvontaan!

  • Reply Hansku Koo keskiviikko, 2 tammikuun, 2019 at 07:59

    Ensi kesänä Norjaan! 🙂

    • Reply ananas2go keskiviikko, 2 tammikuun, 2019 at 09:23

      Norja on niin kaunis!

      Onnea arvontaan!

  • Reply Vesku keskiviikko, 2 tammikuun, 2019 at 08:18

    Azorit olisi haaveissa, ja myös vaellusmatka Andorraan 🙂

    • Reply ananas2go keskiviikko, 2 tammikuun, 2019 at 09:24

      Kaikkein parasta on kasa matkahaaveita. Onnea arvontaan!

  • Reply Tommi keskiviikko, 2 tammikuun, 2019 at 10:02

    Kambodza on suunnitelmissa ensi talvelle. 🙂

    • Reply ananas2go keskiviikko, 2 tammikuun, 2019 at 11:36

      Kuulostaa hyvältä! Toivottavasti löytyy vinkkejä, onhan moni käynyt siellä.

      Onnea arvontaan!

  • Reply Eija Koivumäki keskiviikko, 2 tammikuun, 2019 at 14:25

    Matkamessuilla on aina kivaa! Haaveilen junamatkasta Siperian poikki. En pidä lentämisestä, joten pehmittelen tässä vielä matkakumppania. 😉 Olisi hiilitassunjälkikin pienempi.

    • Reply ananas2go keskiviikko, 2 tammikuun, 2019 at 14:28

      Unelma! Tuo olisi niiiiiin siisti matka. Toivottavasti matkaseura taipuu.

      Onnea arvontaan!

  • Reply Henna keskiviikko, 2 tammikuun, 2019 at 14:59

    Matkamessuilta haen ideoita haaveideni toteuttamiseen. Viime vuonna messuilta tarttui mukaan samainen Satu Rämön kirja – oli muuten älyttömän hyödyllinen reissunpäällä!

    Unelmana olisi lähteä makumatkalle Japaniin, tunnustella kulttuurieroja Nigeriassa ja matkustaa jollekkin pienelle ja eksoottiselle saarelle seikkailemaan.

    • Reply ananas2go keskiviikko, 2 tammikuun, 2019 at 15:09

      Oi Oi Oi Oi ooi! Mitä unelmia! Makumatka Japaniin olisi kiinnostava siksikin, että siellä on myös paljon muuta kuin perinteistä. Japanilainen tuttuni sanoi, etteivät he itse niin usein sushia syö… Kuten en itse joka viikko tee lohikeittoa tms.

      Pitääpä muistaa pakata Islanti-kirja mukaan, jos haave stop overista käy toteen.

      Onnea arvontaan!

  • Reply Suvi T keskiviikko, 2 tammikuun, 2019 at 15:24

    Haaveilen puolison kanssa mahdollisesta F1-matkasta tänä vuonna (ihan vaan Eurooppaan tosin), saa nähdä toteutuuko 🙂

    • Reply ananas2go keskiviikko, 2 tammikuun, 2019 at 15:33

      Jonkin teeman mukaan on kiehtovaa suunnitella matkoja.

      Onnea arvontaan!

  • Reply Karla keskiviikko, 2 tammikuun, 2019 at 17:27

    Höperö täällä aina matkat mielessä.
    Tulin just Thaimaan matkalta ja taas niitäkin kattelen.
    Työkaveri lähtee ylihuomenna Kuubaan.
    Rakastan ihmisten kattelemista kulkemista
    ja kaikkea elämää. ei sen kummempaa.
    Suunnittelen täydellisen matkan jos voitan jossain

    • Reply ananas2go keskiviikko, 2 tammikuun, 2019 at 17:34

      Niin tuttua! Onko muita, joilla paluumasennus alkaa matkustajaputkessa? Omia ja muiden matkatuumia on aina kiva seurata, ja elämää ja ihmisiä tarkkailla missä vain.

      Onnea arvontaan!

  • Reply MarjaKoo keskiviikko, 2 tammikuun, 2019 at 18:46

    Matkamessuilla on ihana tunnelmoida ja haistella uusia tuulia. Kreikan lämpöön ja ruokapöytään tekee taas mieli.

    • Reply ananas2go keskiviikko, 2 tammikuun, 2019 at 21:06

      Nammmmm! No nyt tuli nälkä. Kumpikin on toivejuttu.

      Onnea arvontaan!

  • Reply Anu keskiviikko, 2 tammikuun, 2019 at 19:16

    Haaveilen matkasta Aasian suunnalle, Vietnam tai Singapore kiinnostaisi kovasti

    • Reply ananas2go keskiviikko, 2 tammikuun, 2019 at 21:07

      Upeita kumpikin! Onnea arvontaan!

  • Reply Kira keskiviikko, 2 tammikuun, 2019 at 20:23

    Matkamessuilta saa kyllä kivasti ideoita! Tänä vuonna haluaisin toteuttaa yksin matkaunelmiani, mitä en ole aiemmin uskaltanut tehdä! Haaveilen parin viikon reissusta loppuvuodesta jonnekin päin Aasiaa ja toukokuussa ja syyskuussa voisi piipahtaa lyhyillä Euroopan reissuilla. Kesäkuussa on vuoden ainoa jo lukkoonlyöty ulkomaanreissu Prahaan. Ja kevättalvella kutsuu Lappi. 🙂

    • Reply ananas2go keskiviikko, 2 tammikuun, 2019 at 21:09

      Hei, hienoa kuulla, että innostuit soolomatkailusta. Rohkeasti vain, kyllä siellä pärjää.

      Praha! Kauankohan olen siitäkin haaveillut.

      Onnea arvontaan!

  • Reply Sirpa keskiviikko, 2 tammikuun, 2019 at 20:39

    Ikuisuushaaveena Costa Rica.

    • Reply ananas2go keskiviikko, 2 tammikuun, 2019 at 21:10

      Toivottavasti pääset sinne vielä – vaikka hauska on myös haaveilla ja suunnitella.

      Onnea arvontaan!

  • Reply Laura keskiviikko, 2 tammikuun, 2019 at 20:50

    Toinen teini toivoo isoa huvipuistoa ja toinen shoppailua, molemmat löytyvät saksasta taas ensi kesänä….

    • Reply ananas2go keskiviikko, 2 tammikuun, 2019 at 21:10

      Saksa on kyllä niin monipuolinen. Onnea arvontaan!

  • Reply Sanna keskiviikko, 2 tammikuun, 2019 at 21:29

    Mulla on ollut kauan haaveissa valloittaa machu picchu ja tietty vaeltamalla. Mutta se taitanee jäädä haaveeksi.

    • Reply ananas2go keskiviikko, 2 tammikuun, 2019 at 21:39

      Haaveita pitää aina olla, myös sellaisia, joita vaalii vuodesta toiseen.

      Onnea arvontaan!

  • Reply Leena keskiviikko, 2 tammikuun, 2019 at 21:48

    Haaveissa on Uuden Seelannin matka

    • Reply ananas2go keskiviikko, 2 tammikuun, 2019 at 21:57

      On kuulemma tosi kaunis. Toivottavasti voit viettää siellä sitten kunnolla aikaa.

      Onnea arvontaan!

  • Reply Leena keskiviikko, 2 tammikuun, 2019 at 21:56

    Uuden Seelannin ja Australian matka on unelmissa!

    • Reply ananas2go keskiviikko, 2 tammikuun, 2019 at 21:59

      Siinäpä kohteet, joista voisi poimia vaikka mitä! Ohjelmaa riittäisi varmaan useampaan kertaan.

      Onnea arvontaan!

  • Reply Arhippa torstai, 3 tammikuun, 2019 at 00:31

    Reissu Nizzaan sinne juuri muuttaneen siskon luo ois haaveissa

    • Reply ananas2go torstai, 3 tammikuun, 2019 at 00:54

      Ai että! Siinä näkisikin paikallista elämää mukavasti.

      Onnea arvontaan!

  • Reply Jonna torstai, 3 tammikuun, 2019 at 02:12

    Haaveilen Uuden-Seelannin matkasta. 🙂

    • Reply ananas2go torstai, 3 tammikuun, 2019 at 07:13

      Niin kaunis ja monipuolinen kohde!

      Onnea arvontaan!

  • Reply Miralda torstai, 3 tammikuun, 2019 at 04:48

    Espanja, esim. Granada😍

    • Reply ananas2go torstai, 3 tammikuun, 2019 at 07:15

      Kuulostaa hyvältä! Heti tuli mieleen vanha laulu Granadasta…

      Onnea arvontaan!

  • Reply Jenni Litmanen torstai, 3 tammikuun, 2019 at 05:24

    Lapsiperhekohde on seuraava toive. Ehkä Espanja…

    • Reply ananas2go torstai, 3 tammikuun, 2019 at 07:16

      Vaihtoehtoja on paljon ja Espanja niitä varmasti myös tarjoaa.

      Onnea arvontaan!

  • Reply Saltzu torstai, 3 tammikuun, 2019 at 07:51

    Haaveilen matkasta Malediiveille 😎

    • Reply ananas2go torstai, 3 tammikuun, 2019 at 07:54

      Erinomaista! Toivottavasti haaveesi toteutuu.

      Onnea arvontaan!

  • Reply KCP torstai, 3 tammikuun, 2019 at 11:22

    Haikailen pitkästä aikaa reissusta Barcelonaan, vuosia on vierähtänyt edellisestä kerrasta. Myös Norja on ollut ajatuksissa

    • Reply ananas2go torstai, 3 tammikuun, 2019 at 11:23

      Hienoja Euroopan-kohteita!

      Onnea arvontaan!

  • Reply Janttara torstai, 3 tammikuun, 2019 at 11:36

    Islanti on ollut haaveena jo pitkään, ehkä tänä vuonna…

    • Reply ananas2go torstai, 3 tammikuun, 2019 at 11:38

      Samat sanat! Ainakin Icelandair on messuilla.

      Onnea arvontaan!

  • Reply Niina torstai, 3 tammikuun, 2019 at 14:37

    Japania ympäri, suurkaupunkia ja maaseutua ym.

    • Reply ananas2go perjantai, 4 tammikuun, 2019 at 07:56

      Siinäpä vasta unelmamatka! Japanissa on niin monenlaista.

      Onnea arvontaan!

  • Reply Draamalaama torstai, 3 tammikuun, 2019 at 14:59

    Maaliskuussa lähden Strasbourgiin harrastamaan. Odotan innolla.

    • Reply ananas2go perjantai, 4 tammikuun, 2019 at 07:57

      Kuulostaa hyvältä! Iloista matkan odotusta ja onnea arvontaan!

  • Reply Jaana S torstai, 3 tammikuun, 2019 at 15:33

    Austarlia, vielä jonain päivänä sinne.

    • Reply ananas2go perjantai, 4 tammikuun, 2019 at 07:58

      Sinne! Olisi paljon katsottavaa.

      Onnea arvontaan!

  • Reply SannaF torstai, 3 tammikuun, 2019 at 16:30

    Irlannissa kävin juuri viime kuussa pitkän viikonlopun, mutta haluaisin sinne takaisin pidemmäksi aikaa roadtripille saarta kiertämään kunnolla ja omaan tahtiin.

    • Reply ananas2go perjantai, 4 tammikuun, 2019 at 07:59

      Irlanti olisi kiehtova! Toivottavasti saat tilaisuuden nuuhkia sitä kunnolla.

      Onnea arvontaan!

  • Reply Kai torstai, 3 tammikuun, 2019 at 19:53

    Pohjois Norjaan!

    • Reply ananas2go perjantai, 4 tammikuun, 2019 at 07:59

      No vau! Upea kohde.

      Onnea arvontaan!

  • Reply Taika torstai, 3 tammikuun, 2019 at 20:39

    Tarkoituksena suunnata Egyptiin, ja siellä varsinkin Luxoriin, entisille ”kotikonnuille” muistelemaan mahtavia aikoja siellä ja tapaamaan vanhoja tuttuja vuosien poissaolon jälkeen. Se tunne, että ”olet tullut taas kotiin” ❤

    • Reply ananas2go perjantai, 4 tammikuun, 2019 at 08:01

      Voi ihanuus! Ajattelen aina, että jos olisi aikaa, olisin egyptologi.

      Onnea arvontaan!

  • Reply Suvi torstai, 3 tammikuun, 2019 at 20:45

    Australia

    • Reply ananas2go perjantai, 4 tammikuun, 2019 at 08:02

      Onkohan Australia tämän kyselyn suosituin? Se tarjoaisi paljon nähtävää ja koettavaa.

      Onnea arvontaan!

  • Reply Nekku torstai, 3 tammikuun, 2019 at 21:20

    Islantiin olisi mukava matkata, tulen ja jään maahan.

    • Reply ananas2go perjantai, 4 tammikuun, 2019 at 08:03

      Olisi! Kuulemma kesälläkin kannattaa ottaa pitkähihaista mukaan.

      Onnea arvontaan!

  • Reply Aida torstai, 3 tammikuun, 2019 at 21:58

    Haluaisin vaeltamaan Kirgisiaan tai mystiseen Myanmariin 😍

    • Reply ananas2go perjantai, 4 tammikuun, 2019 at 08:04

      Siinäpä mainiot kohteet! Onnea arvontaan.

  • Reply Nina perjantai, 4 tammikuun, 2019 at 06:09

    Ihan niinkin tylsästä kuin Kuusamosta!

    • Reply ananas2go perjantai, 4 tammikuun, 2019 at 08:05

      Mitä, Kuusamohan on kaunis ja siellä asuu mukavia ihmisiä!

      Onnea arvontaan!

  • Reply Eevis perjantai, 4 tammikuun, 2019 at 11:55

    Haaveilen lomamatkasta Australiaan. Upea luonto ja ilmasto olisi tervetullutta vastapainoa toimistotyölle talvisessa Suomessa.

    • Reply ananas2go perjantai, 4 tammikuun, 2019 at 21:40

      Vaihtelua pitää olla! Talven voisin kyllä vaihtaa vaikka heti.

      Onnea arvontaan!

  • Reply Heidi perjantai, 4 tammikuun, 2019 at 12:23

    Arabiemiraatit

    • Reply ananas2go perjantai, 4 tammikuun, 2019 at 21:41

      Kiintoisa kohde! Onnea arvontaan!

  • Reply Nelma perjantai, 4 tammikuun, 2019 at 14:01

    Olen aina halunnut käydä Japanissa:)

    • Reply ananas2go perjantai, 4 tammikuun, 2019 at 21:42

      Samoin! Toivottavasti pääset.

      Onnea arvontaan!

  • Reply Taru perjantai, 4 tammikuun, 2019 at 14:17

    Australia tai bahama

    • Reply ananas2go perjantai, 4 tammikuun, 2019 at 21:43

      Kelpo vaihtoehtoja, terveisin nimimerkki Riittää jo lumimyräkkä.

      Onnea arvontaan!

      Onnea arvontaan!

  • Reply Jouni perjantai, 4 tammikuun, 2019 at 14:23

    Junamatka Etelä-Saksasta vaikka Portugaliin olis kiva

    • Reply ananas2go perjantai, 4 tammikuun, 2019 at 21:44

      Olisi! Ihana idea, voi että.

      Onnea arvontaan!

  • Reply Jenni Kuokkanen perjantai, 4 tammikuun, 2019 at 22:40

    Belgiaan Bruggeen 🙂

    • Reply ananas2go lauantai, 5 tammikuun, 2019 at 05:06

      Hienoa! Onnea arvontaan!

  • Reply Urkki perjantai, 4 tammikuun, 2019 at 23:57

    Roadtrip Kaliforniassa 🙂

    • Reply ananas2go lauantai, 5 tammikuun, 2019 at 05:07

      Roadtrip – niillä näkee paljon.

      Onnea arvontaan!

  • Reply Päivi Maunula lauantai, 5 tammikuun, 2019 at 06:55

    Galapagos-saaret

    • Reply ananas2go lauantai, 5 tammikuun, 2019 at 06:57

      Olisipa upea! Miksi ajattelen heti kilpikonnia?

      Onnea arvontaan!

  • Reply Mertsu lauantai, 5 tammikuun, 2019 at 10:11

    Italia

    • Reply ananas2go lauantai, 5 tammikuun, 2019 at 10:19

      One ikitoiveeni myös! Onnea arvontaan!

  • Reply Jari lauantai, 5 tammikuun, 2019 at 10:16

    Kuuba Karibia yhdistelmämatka

    • Reply ananas2go lauantai, 5 tammikuun, 2019 at 10:20

      Sepä olisi elämys. Onnea arvontaan!

  • Reply Saara lauantai, 5 tammikuun, 2019 at 10:42

    Haaveilen matkasta Galapagos saarille.

    • Reply ananas2go lauantai, 5 tammikuun, 2019 at 10:46

      Et ole ainoa! Onnea arvontaan!

  • Reply Paula lauantai, 5 tammikuun, 2019 at 10:53

    Haaveissa roadtrip Etelä-Afrikasta Tansaniaan!

    • Reply ananas2go lauantai, 5 tammikuun, 2019 at 10:58

      Takuulla olisi ikimuistoinen!

      Onnea arvontaan!

  • Reply Mira lauantai, 5 tammikuun, 2019 at 11:33

    Haaveissa olisi matkustaa ensin jonnekin päin Aasiaa ja siitä sitten jatkaa kiertämällä ympäri Australiaa ja Uutta-Seelantia.

    • Reply ananas2go lauantai, 5 tammikuun, 2019 at 12:49

      Olisipa hieno reissu! Onnea arvontaan!

  • Reply Marja lauantai, 5 tammikuun, 2019 at 11:42

    Islanti on tämän vuoden tavoitematka

    • Reply ananas2go lauantai, 5 tammikuun, 2019 at 12:50

      Sitä minäkin kaavailen. Onnea arvontaan!

  • Reply Matti Myllyniemi lauantai, 5 tammikuun, 2019 at 16:04

    Haaveillaan romanttisesta matkasta Bulgariaan

    • Reply ananas2go lauantai, 5 tammikuun, 2019 at 16:48

      Bulgaria on niin kaunis. Onnea arvontaan!

  • Reply Petra lauantai, 5 tammikuun, 2019 at 23:29

    Haaveilen seikkailusta Etelä-Amerikkaan!

    • Reply ananas2go sunnuntai, 6 tammikuun, 2019 at 06:05

      Olisi ikimuistoinen seikkailu!

      Onnea arvontaan!

  • Reply Tea sunnuntai, 6 tammikuun, 2019 at 11:41

    Iso kasa olisi matkahaaveita, mistä valita, mihin tänä vuonna ehtii ja mihin on varaa. Karibian risteily polttelee päällimmäisenä ja varsinkin se, joka kiertää 8 eri maan alueella 🙂

    • Reply ananas2go sunnuntai, 6 tammikuun, 2019 at 13:54

      Matkahaavelista on kummallisen venyvä ja loppumaton. Tuollaisella risteilyllä näkisikin paljon Ha voisi tuumia, mihin haluaa palata pitemmäksi aikaa.

      Onnea arvontaan!

  • Reply Mirja Savikko sunnuntai, 6 tammikuun, 2019 at 16:37

    Norjan vuonoristeily on ollut haaveissani jo useita vuosia……

    • Reply ananas2go sunnuntai, 6 tammikuun, 2019 at 20:57

      Se olisi hurmaava! Jännä, miten jotkin haaveet pitävät pintansa vuodesta toiseen.

      Onnea arvontaan!

  • Reply Seppo sunnuntai, 6 tammikuun, 2019 at 17:02

    Norjan vuonoristeily kiinostas

    • Reply ananas2go sunnuntai, 6 tammikuun, 2019 at 20:57

      Olisi kaunis! Onnea arvontaan!

  • Reply ismo tolvanen sunnuntai, 6 tammikuun, 2019 at 19:58

    Bratislava olis kiva nähdä, kun wien ja budapest nähty, ja monta muuta. 🙂

  • Reply ananas2go sunnuntai, 6 tammikuun, 2019 at 20:58

    Olisi kokemus! Sitähän se aina on, paljon on nähnyt mutta riittää pakasta vedettävää.

    Onnea arvontaan!

  • Reply Antti sunnuntai, 6 tammikuun, 2019 at 23:57

    zakynthos

    • Reply ananas2go maanantai, 7 tammikuun, 2019 at 06:05

      Toivottavasti toteutuu. Onnea arvontaan!

  • Reply Sanna Pihlaja maanantai, 7 tammikuun, 2019 at 05:24

    Kahden viikon vaellus Suomen tai Ruotsin Lapin hiljaisuuteen.

    • Reply ananas2go maanantai, 7 tammikuun, 2019 at 06:06

      Se antaisi paljon. Onnea arvontaan!

  • Reply tarja ouertani maanantai, 7 tammikuun, 2019 at 10:19

    Kyllä haaveilen jälleen matkasta iki-ihanalle Rodoksen saarelle.

    • Reply ananas2go maanantai, 7 tammikuun, 2019 at 10:25

      Perinteinen kohde on edelleen antoisa.

      Onnea arvontaan!

  • Reply Ida maanantai, 7 tammikuun, 2019 at 15:36

    Kypros

    • Reply ananas2go maanantai, 7 tammikuun, 2019 at 16:03

      Ihana! Onnea arvontaan!

  • Reply Seppoj maanantai, 7 tammikuun, 2019 at 21:13

    Valtatie 66 päästä päähän joko USAssa tai Suomessa.

    • Reply Ananas2go / Popot pogoillen maanantai, 7 tammikuun, 2019 at 21:24

      No arvailuksi meni Suomen 66. Omanlaisensa reitti kumpikin.

      Onnea arvontaan!

  • Reply Henri maanantai, 7 tammikuun, 2019 at 21:15

    Karibian risteilystä, jonka itse asiassa marraskuussa jo varasinkin, mutta vasta hiihtolomalle 2020. Siitä nyt unelmoidaan ja suunnitellaan muuta aktivitettia siihen ympärille Miamissa 🙂

    • Reply Ananas2go / Popot pogoillen maanantai, 7 tammikuun, 2019 at 21:25

      Hienoa, kun on pitkä aika haaveilla ja kaavailla! Onnea arvontaan!

  • Reply Elina maanantai, 7 tammikuun, 2019 at 23:58

    Laivalla New Yorkiin. Istuisin tuntikaupalla Central Parkissa.

    • Reply Ananas2go / Popot pogoillen tiistai, 8 tammikuun, 2019 at 03:33

      Mikä loistava suunnitelma!

      Onnea arvontaan!

  • Reply Elli tiistai, 8 tammikuun, 2019 at 14:45

    Lapin matka olisi ihana!

    • Reply ananas2go tiistai, 8 tammikuun, 2019 at 19:08

      Lappi antaa paljon.

      Onnea arvontaan!

  • Reply Kiisa tiistai, 8 tammikuun, 2019 at 15:56

    Kanarian aurinko

    • Reply ananas2go tiistai, 8 tammikuun, 2019 at 19:09

      Sama täällä!

      Onnea arvontaan!

  • Reply Birgitta Forss tiistai, 8 tammikuun, 2019 at 18:20

    Huippuvuorille haluaisin, kuin myös Route 66- roadtripille. Jälkimmäiseen säästetäänkin jo👍

    • Reply ananas2go tiistai, 8 tammikuun, 2019 at 19:10

      Hienoja toiveita! Tsemiä säästämiseen!

      Onnea arvontaan!

  • Reply Laura tiistai, 8 tammikuun, 2019 at 18:44

    Löhöloma malediiveilla kiikarissa

    • Reply ananas2go tiistai, 8 tammikuun, 2019 at 19:11

      Kuulostaa kerrassaan hyvältä. Onnea arvontaan!

  • Reply Viola tiistai, 8 tammikuun, 2019 at 19:28

    Haaveissa olisi matka Miamiin tyttären kanssa😍

    • Reply ananas2go keskiviikko, 9 tammikuun, 2019 at 13:00

      Toivottavasti toteutuu! Onnea arvontaan!

  • Reply Neea tiistai, 8 tammikuun, 2019 at 19:41

    Haaveena olisi päästä Pohjois-Amerikkaan, kuten New Yorkkiin tai Miamiin.

    • Reply ananas2go keskiviikko, 9 tammikuun, 2019 at 13:01

      Upeita haaveita. New York ainakin on ihana ja lähtisin uudestaan milloin vain.

      Onnea arvontaan!

  • Reply Sari tiistai, 8 tammikuun, 2019 at 20:58

    Tulevasta NYCin matkasta 😊

    • Reply ananas2go keskiviikko, 9 tammikuun, 2019 at 13:01

      Iloa matkan odotukseen ja onnea arvontaan!

  • Reply Jatta tiistai, 8 tammikuun, 2019 at 21:46

    Kuubaa olemme miettineet mieheni kanssa seuraavaksi matkaksi.

    • Reply ananas2go keskiviikko, 9 tammikuun, 2019 at 13:02

      Siellä taitaa olla nostalgiaa jäljellä.

      Onnea arvontaan!

  • Reply Säde tiistai, 8 tammikuun, 2019 at 23:31

    Ghanaan mennään koko perhe kun tilanteet sen sallii 😊 mieheni on sieltä kotoisin, mutta en ole itse vielä päässyt käymään. Valitettavasti yhteydet Suomesta ovat melko huonot ja hintavat. Kahden pienen lapsen kanssa ei montaa pitkää odottelua viitsisi ottaa. Mutta pikkuhiljaa kerrytämme matkakassaamme 🙂

    • Reply ananas2go keskiviikko, 9 tammikuun, 2019 at 13:05

      Ghanalaiset ovat ihastuttavia ihmisiä. Lennot Afrikan suuntaan ehdottomasti se kallein juttu. Toivottavasti pääsette! Vaikka onhan suunnittelu myös hauskaa.

      Onnea arvontaan!

  • Reply Minna keskiviikko, 9 tammikuun, 2019 at 12:01

    Ajatukset ovat Ateenan matkassa ja haaveet Islanti-Usa matkassa

    • Reply ananas2go keskiviikko, 9 tammikuun, 2019 at 13:06

      Kiva kun on kumpaakin! Tuollainen Islannin-pysähdys houkuttelee kyllä.

      Onnea arvontaan!

  • Reply Ritva-Liisa Kupiainen keskiviikko, 9 tammikuun, 2019 at 17:09

    Japanin matka haaveissa!

    • Reply ananas2go keskiviikko, 9 tammikuun, 2019 at 17:18

      Olisipa loistavaa päästä sinne!

      Onnea arvontaan!

  • Reply Sonja Halonen keskiviikko, 9 tammikuun, 2019 at 19:20

    Haaveile Kapkaupungista ja Etelä-Afrikan safatista.

    • Reply ananas2go keskiviikko, 9 tammikuun, 2019 at 20:57

      Hyvä haave!

      Onnea arvontaan!

  • Reply Henriikka torstai, 10 tammikuun, 2019 at 10:08

    Ljubljanaan mieleni halajaa 🙂

    • Reply ananas2go torstai, 10 tammikuun, 2019 at 21:01

      Monen suosikki, minulta vielä käymättä, harmi kyllä.

      Onnea arvontaan!

  • Reply Sofia Kaukoranta torstai, 10 tammikuun, 2019 at 17:30

    Hirveä matkakuume ja niin paljon reissuhaaveita että messuilta saattas saada inspistä ja löytää jotain spessua reissun varalle! 😍

    • Reply ananas2go torstai, 10 tammikuun, 2019 at 21:02

      Listoja aina riittää. Kumma homma!

      Onnea arvontaan!

  • Reply Minna torstai, 10 tammikuun, 2019 at 19:27

    Malediivit on ollut jo kauan haaveissa 🙂

    • Reply ananas2go torstai, 10 tammikuun, 2019 at 21:03

      Oi mikä unelma!

      Onnea arvontaan!

  • Reply Peppi Mustavaara lauantai, 12 tammikuun, 2019 at 13:59

    Espanjaan, Madridiin!

    • Reply ananas2go lauantai, 12 tammikuun, 2019 at 16:36

      Hei, valitettavasti osallistumisaika päättyi 10.1. Liput on arvottu ja lähetetty voittajalle.

    Vastaa käyttäjälle Viola Cancel Reply

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.