Seitsemän niukkaa matkakuukautta edessä ja ***JUONIPALJASTUS***

Syksyn 2018 #flamejazzcruise myytiin loppuun viikkoja ennen lähtöä. Onneksi pääsin mukaan.

”Oletko nyt tehnyt matkoja?” on melko tavanomainen keskustelunavaus, kun tapaan tuttujani. ”Ooksää nyt käyny missään?”

Vähän hämillisenä olen selitellyt, että en juuri muuta kuin risteilyjä. Yhdessä todetaan, että onhan sitä siinäkin.

Käytännön syistä enimmäkseen kengännauhabudjetilla pogoilevat popot ovat suurimman osan olemassaolostaan kuljeksineet kotimaassa tai muuten lähistöllä. Puolentoista, kahden viime vuoden maabongaustahti (Oslo Norjassa, Gdansk ja Sopot Puolassa, Budapest Unkarissa, Sofia ja Kyustendil Bulgariassa) oli poikkeuksellinen.

Loppuvuoden matkajuttuja

Yksi risteily pitäisi piakkoin varata, sillä Tallink Siljan pisteitä vanhenee, ja haluaisin käyttää ne. Onko lähtö loppuvuoden mittaan, riippuu siitä, lähdemmekö Reissusiskon kanssa vai livistänkö päiväretkelle itsekseni.

Tie vie Helsinkiin ainakin yhteen Saksan matkailuiltaan. Myös We Jazz -festivaali osuu kuvioihin toistamiseen. Viime vuonna pääsin vapaaehtoisten joukossa muutamaan työvuoroon ja sen myötä palkkioksi konsertteihin. Kaksi työvuoroa kilahti sähköpostiin nytkin. Sämpylöitä soittajille taas värkätään.

Kurkistus matkavuoteen 2019

Haaveita aina riittää, mm. Praha, josta olemme Reissusiskon kanssa jauhaneet ainakin yhtä kauan kuin muinoin jauhoimme Lontoosta. Onko mihinkään rahkeita kevätpuoleen, on joltinenkin kysymysmerkki.

Odotan jo kovin tammikuisia Matkamessuja. Asiaa on ainakin Icelandairin osastolle, sillä ensi kesään on luvassa iso ja pitkä matkasuunnitelma.

Jo aivan ensimmäisillä Matkamessuilla 2014, jolloin pääsylippuni oli voitto blogiarvonnasta, eikä pogoilevien popojen nauhoja ollut vielä oikein solmittukaan, ostin Satu Rämön Mondo-sarjaan kirjoittaman Islanti-oppaan. Kyselin jo silloin Icelandairin stop over -mahdollisuudesta. Ja olen säästellyt Islanti-haavetta siihen, että nappaisin kaksi maata samalla lipulla, jos sattuisi asiaa Yhdysvaltoihin tai Kanadaan.

Ja nyt näyttää vahvasti siltä, että Kanada on listalla. Pääkohde Foodiesiskon kanssa on Toronto, mutta kun sinne asti nyt lähtee, niin samahan sitä olisi katsella useampikin neliökilometri.

Kova säästäminen luvassa, Ja kun verottajakin sattui tänä vuonna muistamaan mätkyillä eikä palautuksilla, niin ennen kesän repäisyä taitaa matkakalenteri jokseenkin ammottaa tyhjyyttään.

Mutta onpa noita menneitä muistoja avattavana, joten blogi varmastikin päivittyy. Enkä taida aivan malttaa olla hiljaa matkasuunnitelmien hehkuttamisestakaan.

Varattuna on siis toistaiseksi Matkamessuilla kuljailu ja Flame Jazz Cruise Viking Gracella. Kumpikin osuu tammikuuhun.

Mistä Kanadan-matkan suunnitteluun liittyvästä haluaisit lukea blogista? #PopotPogoillenKanadaan2019 alkaa vähitellen näkyä somekanavissani.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply sarsa / Pohjoistuuli puhaltaa maanantai, marraskuu 12, 2018 at 06:14

    Mulla on niukkoja matkakuukausia vielä pari edessä ja useampi jo takana, ne kestää kun edessä on jotain mistä on haaveillut jo pidempään. Mä lähden tammikuussa reiluksi pariksi viikoksi Etelä-Afrikkaan.

    Mä oon aina ajatellut että sitten kun korkkaan Amerikan mantereen, aloitan sen Kanadasta ja nyt sinä olet menossa sinne! Kiva! Seuraan sun reissusuunnitelmia ja otan vinkkejä talteen.

  • Reply Ananas2go / Popot pogoillen maanantai, marraskuu 12, 2018 at 10:48

    Joo, huomaan, että muiden matkajuttuja on vielä kivempi lukea nyt. Jaksamista säästörutistukseen! Ja ihanaa matkaa!

    Olen käynyt New Yorkissa mutta se on ainoa matkani Euroopan ulkopuolelle.

    Kiitos tsempeistä! Minäpä pidän teidät lukijat ajan tasalla.

  • Leave a Reply

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.