Banaaninkuoripäiväkirjasta käyttäjätilehin: someuudistus, 1. osa

Puhelin soi lauantai-iltapäivänä. Ystäväni kertoo lukeneensa blogiani ja pitävänsä siitä. Ehdottaa paria muuta aihepiiriä: olenko ajatellut pitää kissablogia tai miten olisi eri maiden ruokiin ja juomiin keskittyvä blogi?

Isossa porukassa tunnen nyhjäisyn hihassa. ”Sujuvaa tekstiä”, toinen ystävä sanoo. Perheenjäsen oli vinkannut blogista. ”Jatka vain kirjoittamista.”

Vasta bloggaamisen myötä olen suopunut ajatukseen perustaa käyttäjätilejä sosiaalisessa mediassa. Suhtauduin somen tilapäivityksiin aika kielteisesti, kun minulla oli niistä se kuva, että joka ikinen vesilasillinen ja kauppareissu raportoidaan virtuaalitorikojussa. Aihetta sivuttiin äskettäin täällä. Koska minkä tahansa julkaiseminen verkossa on minulle julkista kirjoittamista, olen tarkka siitä, miten levällään elämäni täällä on. Jos mainitsenkin työasioiden heittävän kuperkeikkaa, ei siitä sen enempää.

Paperista muistikirjaa olen kirjoittanut kahdeksanvuotiaasta ja kirjoitan kynällä yhä vielä. Siellä on sitten ne salamat ja sydämenkuvat, vaikka ajattelen kyllä persoonallisuuteni näkyvän myös blogin kirjoitustyylistä. Silti olen vähän nihkeä sanomaan blogia nettipäiväkirjaksi.

Muistikirjojen lehtiä koristavat pääsyliput, postikortit, tarrat, lehtileikkeet ja karkkipaperit. Kaverit joskus kysyvät, haluaisinko heidän mukista onkimansa teepussin tai banaaninkuoretkin, kun kerran sullon päiväkirjaani kaikki roskat. Aina mua kiusataan…

 

paperipäiväkirjat

 

Mutta jos bloggaaja aikoo olla sinnepäinkään ammattimainen – ja sitä paperista päiväkirjaa voi kirjoitella vain itselleen, täällä kai ollaan mm. lukijoiden vuoksi -, blogin on hyvä näkyä somessa.

Suunnitelmissani on montakin kanavaa. Tutuimmaksi ja kotoisimmaksi tunsin heti alkuun Twitterin. Niinpä @ananas2go sai nopeasti oman tilinsä, ja minulla on nyt 71 seuraajaa. Millaisethan juhlat pidetään, kun tulee sata täyteen?

Viihdyn Twitterissä, koska se on tekstipohjainen ja kätevä käyttää mobiililaitteilla. Melkein kuin tekstiviestejä naputtelisi mutta koko sakille kerralla. Uudelleentviittausta pidän myös varsin kätevänä, ja suosikkeja on joskus kiva selata.

En lupaa automaattisesti seurata sitä, joka seuraa minua. Enhän kiinny jokaiseen ohikulkijaankaan, joka minuun reagoi katuviertä pitkin kävellessäni.

Onko teistä helpompi seurata somessa jotakuta, jonka kanssa olette arjessa korkeintaan hyvänpäiväntuttu? Pitäisikö blogin sivuilla somessa olla muutakin kuin ilmoitukset uusista postauksista? Mitä muuta? Millä elävöität Twitter-tiliäsi? Julkaisetko Twitterissä paljon kuvia? Oletko palkinnut n:n seuraajasi tai tykkääjäsi?

Keskustele kommenttiosiossa tai Twitterissä @ananas2go.

 

 

 

Previous Post Next Post

You Might Also Like

4 Comments

  • Reply Ellikki sunnuntai, elokuu 17, 2014 at 22:12

    Facebookissa seuraan ihmisiä, jotka ovat tuttuja, ystäviä tai sukulaisia. Twitterin ihmisistä vain pari tiedän, enimmäkseen keskustelut ovat satunnaisia, tosin muutaman kanssa ajatukset käyvät todella hyvin yksiin.

    Blogin tilin kohdalla olen havainnut ärsyttäväksi sellaiset, jotka kerran päivässä mainostavat omaa sivuaan, sellaisen seuraaminen käy ennen pitkää tylsäksi. Jaan blogini tilillä tyylikkäitä hevosaiheisia valokuvia ja uutisia aiheesta, joskus myös vinkkejä. Hevoset on sikäli kiitollinen aihe, että ratsastus on urheilulaji ja muutenkin hevosista riittää uutisia. Koruista taas jaan pääasiassa itse ottamiani kuvia, sillä niitä ei paljon Twitterissä näy. Ne välillä uudelleentwiittauksia, mikä taas esittelee tilin mahdollisille uusille ihmisille, joista voi tulla lukijoita. Niinpä koetan pitää blogitilin seuraajat tyytyväisinä, kyllä hiljalleen lisääntyvät.

    Näistä pikkujutuista en jaksa yleensä tehdä erillistä blogitekstiä, jos asia mahtuu 140 merkkiin.

    Teet tietysti asiat omalla tavallasi, tämä oli vain minun tyylini. Saa vapaasti poimia kohtia, jos ne tuntuvat sopivan omalle kohdallesi.

    • Reply ananas2go sunnuntai, elokuu 17, 2014 at 22:21

      Kiitos, Ellikki, että kerroit näkemyksistäsi. Mukavaa, kun keskustelua viriää bloginkin puolella.

  • Reply Janni/Keltaisen talon tarina perjantai, elokuu 22, 2014 at 12:38

    No nyt vasta sain aikaiseksi kommentoida.

    Hyvä kirjoitus.

    Olen kai hieman vanhanaikainen, mutta tykkään seurata blogeja ennen kaikkea blogeina. Monilla blogeilla on oma Facebook- sivustonsa, mutta sieltä käsin en seuraile tällä hetkellä kuin kahta. Joskin sekin seurailu tarkoittaa käytännössä sitä, että Facebookissa mainitaan blogissa olevasta uudesta postauksesta, jonka sitten menen lukemaan itse blogiin. Joskus blogien Fb-sivustoilla on käynnissä mielenkiintoinen keskustelu, jota sitten jään seuraamaan tai osallistun, näin kuitenkin melko harvoin – juuri blogit ja niiden kommenttikentät tuntuvat olevan minua varten.

    Omalla blogillani ei Facebook tms. tiliä ole, enkä ainakaan toistaiseksi ole ajatellut sellaista tehdäkään. Ehkä sitten, mikäli seuraajien määrä jossain vaiheessa kasvaa huikeisiin lukemiin… Moni kyllä kokee Facebookissa seurailun helpommaksi.

    Itseäni tämä nykyajan meininki jollakin tavalla ahdistaa. Että pitäisi seurata joka paikassa – ettei yksi paikka jotenkin riitä…

    • Reply ananas2go perjantai, elokuu 22, 2014 at 17:22

      Kiitos paljon hyvästä näkökulmastasi! Noin minäkin olen ajatellut, että blogi saisi olla se ensisijainen… Mutta jotain sometilejä tälle varmasti viritellään. Taitavat myös olla Rantapallon bloggaajakortin vaatimus lukijamäärien ja aktiivisen päivittymisen ohella. Enimmäkseen silti seuraan blogialustalta tai lukemani blogin osoitteesta suoraan suosikkejani, jos kohta saatan mainita oman uuden postauksen ilmestymisestä Twitterissä vaikkapa jollekulle, jota arvelen aihepiirin kiinnostavan. Esimerkikisi kun kirjoitin täällä reppuun heittämästäni kirjasta, linkkasin postauksen tekijöille.

    Leave a Reply

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.