Suomen suurin matkablogiyhteisö
Monthly Archives

Yleinen

Seinät kirjaimellisesti kaatuvat päälle

lauantai, 1 elokuun, 2020

Meidän ikkunasta näkee suoraan työmaalle, missä rakennetaan suhteellisen isoa kerrostaloa. Siellä rakennusmiehet hääräsivät sateesta piittaamatta ulkona erilaisissa puuhissa. Välillä koneen tuijottamisen lomassa katselin rakennutyömaalle, ja seurasin mitä siellä tapahtui. Olin viettänyt jälleen liian monta päivää putkeen kotona, koska oli satannut liian monta päivää putkeen. Tiedän, sade ei ole mikään tekosyy. Onhan tuolla vaatekaapissa ihan täysin toimiva sadetakki. Eniwei. Kotirauha näytti olevan pienellä kiristyksellä, niin kuin tuppaa käymään sisäoloissa.

Tunnelma näytti myös rakennustyömaalla kireältä, sillä he olivat nostamassa paikalleen tonneja painavaa elementtiseinää. Siinä oli monta ukkoa ja akkaa varmistelemassa köysillään ja millä lienee vinsseillään. Minulla oli ikkuna auki, koska tykkään kuunnella sadetta. Olisiko ollut sateen aiheuttamaa liukkautta vai kesätyöläiset puikoissa, kun yhtäkkiä kuului aivan järkyttävä kumahdus. Käännän päätäni ikkunaa kohti, ja samalla heti perään vielä kovempi tömähdys. Vieläkin pystyn näkemään silmissäni, miten elementtiseinä kaatuu hitaasti maahan.

Nousin siinä sitten pystyyn ja riensin ikkunan äärelle. Onneksi kukaan ei ollut liian lähellä, ja kenellekään ei ollut tapahtunut mitään. Näin vaan miten isokokoinen rakennushenkilö puisteli päätään. Voin vaan kuvitella minkälainen jälkipuinti oli. Itse olin sen verran järkyttynyt, että jos tuolla kaatuu oikeasti seinät päälle, niin minun pitää päästä ulos vähän rauhoittumaan. Pistin kengät jalkaan ja lähdin metsään.

Tämän kesän parasta antia onkin ihan ehdottomasti ollut liikkuminen luonnossa. Kun on viettänyt suurimman osan ajasta sisätiloissa, jotenkin luontoäänet auttavat rentoutumaan. Jos ei jostain syystä pääse luontoon, niin silloin vähintään joku rentouttava luontoääni pyörii YouTubessa, niin kuin joku tällainen: sateen ääniä