Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursday -kampanjaa, johon suomalaiset matkabloggaajat osallistuvat jokaisen kuun ensimmäisen torstai Instagram-kuvillaan. Kampanjan tarkoitus on levittää matkailun iloa ja tuoda yhteisöllisyyttä reissaajien sosiaaliseen mediaan, ja kamppista ylläpitää muun muassa RIMMA + LAURA -blogi. Teretulemast kyytiin!
Turun yliopisto muistaa karhuta minulta vaihtodokumentteja, ja melodramaattiseksi muistelon puolellehan ne ovat sujahtaa. Jotta tekisin asiakirjoista asiallisempia, vuodatan onnenkyyneleeni tänne.
Kevätvaihtoni Itävallassa oli täydellinen. Sille nyt vaan ei voi mitään. Kun ajattelen sitä, täytyn onnesta, että sain kokea sen. Tietysti myös haikeus hiippailee aivokuoreen, sillä upea vaihtokokemus on jotain, mikä ei ole enää olemassa eikä koskaan enää voikaan. Sitä ystävyyden, rakkauden, vastuuttomuuden, vapauden ja riippumattomuuden yhdistelmää ei saa takaisin, vaikka muuttaisin Wieniin, opiskelisin siellä ja kyrnyttäisin samoilla yöbusseilla. Istuskelisin samoissa puistoissa, juoksisin samoja portaita ja haarukoisin sacheria samoissa kahviloissa.
Silkan sataprosenttisen onnen ja ilon hetkiä on mahdotonta toisinaan kuvailla, mutta onneksi Instagramista löytää todistusaineistoa. Sikäli kun näitä tulee edes kuvattua, joskus on ihan liian hauskaa siihenkin!
5. Lähteminen
Useimmat vaihtarit lähtevät puoleksi vuodeksi vaihtoon ja tulevat takaisin. Minä häivyin Turusta kokonaan – ja se tuntui uskomattoman vapauttavalta! En koskaan ajatellutkaan, että jäisin länsirannikolle kandia pitemmäksi ajaksi, ja kun lähdön hetki läheni, oikean päätöksen tunne vain kasvoi. Nyt on aika mennä. Kiitos Turku, kiitos ystävät, nyt avataan uusi luku ja annetaan mennä. Pakkasin tavarani, itkeskelin vähän, istahdin junaan ja itkeskelin vähän lisää. Sitten kaivoin rinkasta viime vuonna Saksasta ostamani vaelluslehden ja aloin suunnitella kesää. Eteenpäin, sanoi mummo lumessa!
Lähtemisen voi ottaa monella tavalla, ja ehkä lohdullisin tapa (sitä ei voi itse valita) on juuri tämä: kiittää menneestä, nauttii hetkestä ja uskoo, että herää seuraavana päivänä johonkin uuteen hienoon eikä pettymykseen. Iso osa vaihtoni onnistumisesta johtuu varmaankin siitä, että uskalsin lähteä sataprosenttisesti. Pakkasin tavarani rinkkaan, matkalaukkuun ja reppuun, jätin avaimet pöydälle ja se siitä.
4. Road trippailu
Ja kaikenlainen muukin reppureissaus! Tämän kuvan ottohetki oli niin täydellinen: me kymmenen Erasmus-pääsiäislomalaista autoilemassa Sloveniassa, hiukan väsyneinä eilisillasta, mutta haltioituneina maisemista. Pysähdyimme jääkylmän Bohinj-järven rannalle heittelemään leipiä, kuvaamaan ja hulluimmat pulahtamaan harmaisiin aaltoihin. Vanhalla, kauhtuneella laiturilla velloi niin onnellista rauhaa, että joogailinkin vähän. Ihan vähän. Slovenia, tarkoituksellisen tarkoitukseton matkanteko ja diippi mutta hönö seura saavat vieläkin hymyilemään. Täydellinen hetki täydellisessä vaihdossa – kiitos taas EU, maailmankaikkeus ja monet muut tahot!
3. Finnish mafia
Monet reissaajat välttelevät maanmiehiään, ja onhan siinä järkeä: niitä saa katsella kotopuolessakin ihan riittävästi, ja sillä lailla tutustuu paremmin kansainväliseen porukkaan. Ehkä joskus on aika karsastaa rakkaita villejä ja jaanoja, mutta se aika ei ollut tänä keväänä! Suomi-porukkamme oli aivan huikea erilaisuudessaan: meitä oli Porvoosta Inariin ja Ylivieskasta Helsinkiin, fyysikosta filologiin ja valtsikkalaisesta musiikkitieteilijään. Emme suinkaan hengailleet Suomi-porukalla jatkuvasti – oikeastaan ainoa ilta, jonka riehuimme varta vasten Suomi-possella, oli tämä, jolloin yllä oleva potretti ikuistettiin. Sitä paitsi Finnish mafia oli petkuhuiputusta muutenkin, sillä siihen kuului tiiviisti etelähelsinkiläinen eli virolainen tyttö.
Satuimme vain törmäämään muutaman huipun suomalaisen kanssa vaihtari-infossa, ja siitä lähtien kolusimme maita ja mantuja yhdessä osana isompaa porukkaa. En ehkä enää tarvitse sellaista terapiaistuntoilua, jossa päiviteltäisiin kulttuurieroja ja valitettaisiin, miten Suomessa tehdään asiat paremmin, mutta joskus on vain mukavaa, että voi sanoa häröjäkin juttuja, ja toinen tajuaa ne heti. Esimerkiksi lätkän MM-kisat ja niihin liittyvä Saravon Pekan rallatus olisi käynyt kv-kaverien hermoille auttamatta, mutta suomalaisten kanssa sai purkaa niitäkin höyryjä ja säästää toisten hermoja.
Onhan Suomessa nyt hei jotain hienoa, kun vaihdon lopuksi kaikki kiroilivatkin rakkaalla äidinkielellämme. Tai sitten meitä suomijuntteja oli vain liikaa Wienissä.
(Lätkästä vielä: minä ja kaverini teimme vedon, että mikäli Suomi voittaa finaalin, olisimme uiskennelleet Karlsplatzin isossa suihkulähteessä ja filmanneet sen Periscopeen livenä. Oli biksut mukanakin peliä katsoessa, vaan emmepä joutuneet pulahtamaan. Ihan hyvä, koska polizein suututtaminen on vaihtokokemus, jonka jätin mielelläni väliin.)
2. Vuoret
Myyttistä, maagista ja muutenkin vaan mahtavaa, vuoret siis. Sen lisäksi, että ne ovat hienoja ja saavat minut paljon hartaammaksi kuin mikään kirkko ikinä, niillä voi myös juoksennella, lasketella ja lillua kylpylässä – kaikki ihan lempipuuhia! Kävin ihastelemassa Alppeja sekä lännestä, etelästä että pohjoisesta, ja tulin siihen tulokseen, että siellä pitää aivan ehdottomasti käppäillä lisää. Tämä innostus ei ota millään laantuakseen, kun sen viime vuonna Sveitsissä kesän asusteltuani sytytin. On ihan mahdottoman harmi, ettei vuoria löydy läheltä nykyisiä asuinpaikkojani, koska ne tekisivät minut niin kovin onnelliseksi. Koska vuoret tuskin tulevat Moos… siis minun luo, minun pitää varmaan joutaa niiden luo.
On vaikeaa sanoa, mikä vuorilla keikkuminen oli vaihdossa hienointa. Ensimmäinen lumilaudanulkoilutus Alpeilla? Alppiniityllä evästely äidin kanssa? Elämäni rankin ja pelottavin vaellus Schneebergillä? Ihan vain niiden katselu ja ihailu auton ikkunasta road tripillä poikien kanssa?
Alpit jäivät vieläkin isoksi mysteeriksi, mutta nykyään tiedän jo vähän paremmin, mitä haluaisin niillä kokea. Olisi ihanaa päästä rinteeseen pidemmäksi aikaa, ja esimerkiksi Zell am Seessä riittäisi helpohkoja rinteitä tällaiselle pannuttajalle. Toisaalta vaelluskuntoa olisi maukasta päästä testailemaan kunnolla, ja sitä varten Ranskan Tour du Mont Blanc kelpaisi kyllä. Toisaalta ihan mikä tahansa korkeiden Alppien kierros viehättää.
Ja niin, eiväthän ne vuorenpenteleet Alpeille lopu. Pitäisi päästä Euroopassa ainakin Tatralle, Pyreneille, Skandeille, Dinaarisille Alpeille, Karpaateille…
- The Erasmus Dream (team)
Tämä kuva on räpsäisty Munchenin Fruhlingsfesteiltä aika lailla illan loppupäästä, kuten näkyy, ja se on ehdoton suosikki koko vaihtoajalta. Epätarkka, joo, asiaton, joo, ja huonosti rajattu. Mutta myös onnellinen, sekava ja huoleton. Itse asiassa koko vaihdon voisi tiivistää tähän kuvaan. Ollaan nuoria, ulkomailla, oppimassa, avaamassa itseä uudelle. Ja onnistutaan siinä! Me kaikki raotimme sydämiämme ja päästimme samalla toisemme sisään. Todella siirappisen kuuloista, mutta en voi kuvailla sitä mitenkään muutoin.
Porukka sai alkunsa, kun lähdimme museokäynnin jälkeen yksille ja siitä illalla Erasmus Networkin järjestämään iltaan. Erasmuksille suunnatut häppeningit olivat yleisesti ottaen aika kusisia, joten aloimme järjestää omia, ja homma paisui. Tutustuin aina kaverin kautta uusiin kavereihin, ja lopulta meitä olikin 30-40 keskenään loistavasti toimeen tulevaa tyypiä ympäri Eurooppaa ja vähän muualtakin. Tietysti pientä kränää aina ilmeni, mutta en ole koskaan ollut porukassa, joka tulisi noin kiitettävästi keskenään toimeen. Kun yhdistää samanlaisia uteliaita ja reippaita hölmöjä ympäri tätä maanosaamme, tulos on tämä. Ihan priimaa siis!
En ole koskaan varsinaisesti ollut osa kaveriporukkaa, vaan minulla on ollut kavereita ympäriinsä monissa ympyröissä. Partio, nuorisovaltuusto, lapsuuskaverit, lukio, ainejärjestö, politiikka… vaihdossa sain elää uuden minielämän, ja siihen kuului tiivis, rakastava porukka. Oma yhteisö, jossa jokainen sai olla oma itsensä, ja jonka kanssa niin lounastettiin, biletettiin, lenkkeiltiin kuin reissattiinkin. Katsottiin joka viikko Game of Thronesia saman brittipojan luona. En ole ollenkaan tyytymätön sirpaleiseen kaveritilanteeseeni, koska se on varmaankin juuri sitä, mitä olen itse halunnut ja itselleni hankkinut. On vain välillä vähän kurjaa, että ystävät ovat levällään ympäri maailmaa. Vaihdon jälkeen asia on vielä enemmän niin, mutta minulla on hurjan lämmin muisto parhaasta mahdollisesta vaihdosta.
Aikani Itävallassa ei siis ollut lähellä täydellistä, vaan ihan täydellinen. 10+. En tiedä, kävikö minulla vain satumainen tuuri vai tyydynkö vähään (kysymys, jota koko porukkamme toisinaan pohti), mutta hitto että oli hauskaa. Voin olla myös tulossa vanhaksi ja viisaaksi, sillä viime kesänä Sveitsissä ja tänä keväänä Itävallassa en potenut ollenkaan koti-ikävää (missähän se koti edes on) tai halunnut luovuttaa. Huonojakin hetkiä oli todella vähän. Niistä ehkä keljuin oli se, kun unohdin koemateriaalit kotiin ja juoksin hakemaan ne ja tunsin itseni noloksi, paskaksi vaihtariksi puuskuttaessani tenttiin puoli tuntia myöhässä. Tuon pahempaa ei siis sattunut!
Tietysti Itävalta on helppo valinta vaihtomaaksi, jos osaa jo saksaa ja on asunut Sveitsissä, mutta en lähtenytkään sinne hakemaan kulttuurishokkia ja kasvattavia kokemuksia. En hakenut oikeastaan mitään, mutta sain kaiken. Ihan kaiken. Kuinka onnekas voikaan olla?
Alpenglowia voi seurata Instassa @sunnamailmmis – samalla nimellä minut löytää myös Snapchatista!
