Browsing Tag

vaihto

Yleinen

Kaksikuukausipäivä Wienin kanssa

4.4.2016

Rakkaani Wien ja minä olemme kestäneet toisiamme jo kaksi kuukautta. Suhde alkoi hiukan takkuisesti, koska kandin kasaan runttaaminen väsytti vieläkin, enkä ollut varautunut vaihtoon mitenkään. Kun saavuin kämpille, vastaan tuli vähäpukeinen nainen ja kaikkialla haiskahti hamppu. Vuokraemännäkseni osoittautunut nainen on eittämättä omituinen ja hänellä on omat ongelmansa, mutta minulle hän on ystävällinen ja mikä parasta, vuokranmaksu on todella joustavaa meininkiä. Pimeää tosin varmasti.

Maallinen omaisuuteni Suomessa

Ensimmäiset viikot sujuivat hiukan hämmentyneenä ja vielä Suomen jäljiltä väsyneenä toisiin vaihtareihin tutustuessa, Suomi-mafiaa haaliessa ja kielikurssilla kärsiessä. Kurssini oli tasoltaan vähän liian helppo, mutta ei silti mitään riemujuhlaa, sillä ryhmä oli passiivinen, opettaja puolestaan aikas aggressiivinen, ja harjoitukset tylsempiä kuin teini-iän kesätyössäni koko kirkon imurointi. Onneksi kurssikin loppui ajallaan, ja pääsin viettämään parin viikon taukoviikkoa ennen opintojen oikeaa alkua. Kävinkin mutkan Hollannissa.

Kevät tuli Wieniin aika hitaasti. Aina satoi, tuuli ja vielä kerran tuuli kylmästi. Istuimmekin lähinnä kahviloissa ja baareissa, joita Wienissä kyllä riittää. Hiukan turhauduin kaupunkielämään ja aloitin uuden harrastuksen, kaupungin vaellusreittien kiertämisen. Kurssit alkoivat, ja otin niiden kanssa todella rennosti. Minulla on vain 15 opintopisteen edestä päntättävää, ja näistä kursseista noin puolet olen käynyt jo Suomessa. Kursseistani kolme on englanniksi ja kaksi saksaksi, joten ehkä se kielitaito vielä tästä paranee. Ehkä pitäisi hommata natiivirakastaja, että saisi tätä kieltenopiskelumotivaatio hilattua ylemmäs. Toisaalta en ota siitä mitään paineita: saksani ei ainakaan huonone täällä.

Minulla ei muutenkaan ollut suuria tavoitteita tälle vaihdolle. En väkisin pyri enää avoimemmaksi, kielitaitoisemmaksi, rohkeammaksi tai mitenkään paremmaksi. Eiköhän mukaan tartu kuitenkin jotain, enkä viitsi enää stressata mistään. Teen just sitä, mikä tuntuu hyvältä (ja tietty piiskaan itseni lenkille silloin tällöin, vaikkei se hyvältä tuntuisikaan). Monille vaihto on kunnon once in a lifetime -tilaisuus, eikä siinä ole mitään väärää. En jaksa enää innostua niin paljon. Oikeastaan Wien ei tunnu ollenkaan ulkomaalta, koska se muistuttaa niin paljon Sveitsiä, jossa vietin viime kesän. Näin pääsen siis paljon helpommalta. En ole kokenut vielä minkäänlaista kulttuurishokkia, jonka pitäisi tyyppitapauksessa alkaa pikkuhiljaa iskeä. En myöskään viettänyt kuherruskuukautta ensimmäisiä viikkoja, enemmänkin lievää vitutusta. Ihastukseni Wieniä kohtaan on kuitenkin päivä päivältä vain kasvanut. Sopeudun ja ihastun yhtä aikaa, ja tämä on ehkä paras mahdollinen tapa integroitua (joskin löyhästi) vaihtomaahan.

Wienissä on pari pientä varjopuolta, mutta niiden kanssa pärjää mainiosti. Kaupunki on minulle vähän liian iso, ja vuorille on hiukka liian pitkä matka. Muuten täällä elää todella onnellisena: mahtava yliopisto, komeita vanhoja rakennuksia, valtavasti tekemistä opiskelijalle, mahdollisuus elää joko todella halvalla tai todella kalliilla, valtavasti ystäviä ympäri maailmaa… uusin rakkaus on tänne vihdoin saapunut kevät. Kirsikkapuut kukkivat, terassit aukeavat, lapset huutavat pihoilla ja aurinko lämmittää suloisen ihanasti. Tälle viikolle on luvattu parinkymmenen asteen lämpötiloja. Haaveilen jo piknikeistä, parvekehengailuista, shortseista ja rusketuksesta. Ulkoilmakonserteista, kattopuutarhoista ja Tonavassa pulikoimisesta.

Itse asiassa pidän Wienistä niin paljon, että harkitsen ihan tosissaan tänne hakemista maisteriohjelmaan. Ehkä. Välivuoden aikana ehdin varmasti puntaroimaan eri vaihtoehtoja. Ihan selvää on, että vietän Wienissä tähänastisen elämäni parasta aikaa: rentoa, aktiivista, rakkaudentäyteistä Wienin kevättä.

Yleinen

Netti! Netti on palannut!

12.2.2016

Wien on ihana. Siitä täyden ilon irti ottamisesta esti kuitenkin vielä alkuviikosta kolme asiaa.

  1. Minulla ei ollut ulko-oveen avaimia. Vuokraemäntä menee kahdeksalta nukkumaan, joten sen jälkeen ei voinut olla kotioven ulkopuolella, ellei myös aikonut nukkua siellä.
  2. Minulla ei ole metrokorttia, ja yksittäinen matka maksaa 2,20. Ihan tuhottomasti en ole siis vielä cityä tutkinut, koska täältä ghetosta ei jaksa kävellä keskustaan. Ainakaan kertaa enempää.
  3. Netti saapui keskuuteemme vasta keskiviikkona. Halleluuja, nyt voi taas maata sängyssä, mättää sipsiä ja datata menemään! Mitäs sitä turhaan sosiaalistumaan.

Kaikki nämä on nyt selätetty, ja juhlin vapauttani katsomalla yksin Orange is the New Blackia sipsipusseineni ja kokispulloineni. No, eiliset Erasmus-baareilut ehkä saattavat vieläkin vaikuttaa vireystilaan. Tällä hetkellä näytän juurikin näin kuolleelta: pitkät illat, aivojen rassaaminen, uusi ympäristö ja täyteen turboahdetut päivät ovat tehneet pahojaan.

P1550182

Jos viikonloppuna oli vaikeaa keksiä tekemistä iltaisin ilman nettiä ja mahdollisuutta ulkomaailman tutkimiseen, niin nyt olen jo onnistunut täyttämään päiväni actionilla. On vaihtariorientaatiota, Erasmus-tapaamisia, lapsenvahtikeikkaa ja paperisotaa. Ja tietty kielikurssi! Sen takia tulinkin Wieniin jo helmikuussa, oikea lukukausi alkaa täällä vasta maaliskuun alkupuolella. Suoritan kolmen viikon intensiivi-saksankurssin, jota varten kävin tasotestissä maanantaina. Testaajatäti halusi todella kovasti laittaa minut paljon osaamistasoani alempaan ryhmään, mutta sitkeällä inttämisellä ja alkeistason testin viidessä minuutissa tekemisellä pääsinkin vähän edistyneempien ryhmään. Täti uhkaili kovin, että kurssi olisi ihan liian haastava, mutta vielä mitä.

Ryhmässäni on kuusi tyyppiä, joista pari on balkanilaista nuorta naista, yksi iranilainen vanhempi mies, yksi eteläkorealainen tyttö ja vain yksi vaihtari – Suomesta tietty! Ainoat, jotka tajuavat opetuksesta jotain, olemme me suomalaiset ja kosovolainen mallinnäköinen oikislainen. Muiden pihalla olemisen tyyli vaihtelee, mutta ihan hukassa ovat kaikki: yhdestä ei saa mitään selvää eikä hän taida osata mitään kielioppiasiaa, yksi ei saa sanaa suustaan eikä osaa ääntää lainkaan ja yksi ei osaa koostaa yli kaksisanaisia lauseita. En tiedä, kuka luokassa on turhautunein: ne, joilla menee koko homma yli hilseen, me, jotka tylsistymme kuoliaaksi viidettä kertaa adjektiivin taivutusta kerratessa vai opettaja, joka yrittää saada tälle sillisalaatille jotain ohjelmaa, johon kaikki pystyisivät mutta joka tarjoaisi kaikille jotain uutta. Lisäksi opettaja rakastaa oppilaiden virheiden tonkimista ja niistä räyhäämistä. Minä ja toinen suomityttö laskemme jo päiviä kurssin päättymiseen. Kumma homma, miten motivaatio voikin laskea kuin lehmän häntä parissa päivässä!

P1550166

Opintiellä yliopiston päärakennuksessa

P1550170
P1550168

Kosovolainen ja suomityttö ovat kuitenkin tosi ihania ja kurssirakennuksemme on ihan huippu: keskellä kaunista kampusta, jolta löytyy esimerkiksi baareja, supermarketti ja autokoulu! Vaikka hermot meneekin viiden minuutin välein, opin kuitenkin paljon uusia sanoja ja saan sujuvuutta tökkivään puheeseen. On jotenkin jännittävää oppia saksaa ihan uudessa paikassa joka päivä. Ylipäätään on jännittävää, että vietän monta tuntia päivässä luokkahuoneessa. Ei valtsikkalainen joudu kuluttamaan Suomessa koulunpenkkiä tällaisia määriä!

Olen myös ehkä yllättäin innostunut (surullisen)kuuluisasta Erasmus-spiritistä. Ei hitto, kyllä tässä hommassa on sittenkin järkeä. Ajattelin, etten jaksaisi kiinnostua ryyppäysfesteistä ja näennäisestä tekoekstrovertistä kansainvälisyydestä, mutta kun ainakaan täällä asia ei ole niin. Piisamirotta oli taas väärässä ja joutuu tuntemaan hämmästyttävää yhteenkuuluvuuden ja samankaltaisuuden tunnetta niin amerikkalaisten, unkarilaisten kuin latvialaistenkin kanssa. Mitähän tästäkin vielä tulee?

P1550172

Toistaiseksi rumin Wienissä näkemäni talo. Kotitaloni siis.

P1550178P1550180

Olen ollut täällä nyt seitsemän päivää. Jokainen on ollut edellistä parempi, ja sellainen kutkuttava onnentunne yllättää milloin missäkin. Metrossa, kun törmään toiseen vaihtariin sattumalta ja juttelemme iloisesti. Lounastauolla ennen kielikurssia, kun suunnitellaan mahdollisia reissuja toisten suomalaisten kanssa. Ruokakaupassa, kun ostan hyvää juustoa ja näkkileipää ja söpö koira nuuhkaisee minua heti ovella. Aamulla metrolle kävellessä, kun ystävällinen Wien toivottaa huomenta.

Kun ei ole mitään odotuksia, niin voi näköjään yllättyä ylitsevuotavaisen positiivisesti!

Yleinen

Lukiovaihtarin Espanjan-muistelmat

6.1.2016

Eilen vaihtoonlähtöön oli tasan kuukausi, tänään ei edes sitäkään. Tein ehkä puolivahingossa kandin kanssa hienoisen läpimurron juuri äsken! Sain ristiintaulukoitua melkein kaikki muuttujaparit, eli suomeksi sanottuna jyystettyä melkein kaikki tarpeelliset tilastolliset testit. Enää 15 sivua turhaa lätinää, niin se on siinä!

Vaihtoonlähdön ajattelu vetää mielen euforiseksi, paniikkiseksi – ja nostalgiseksi. Noin 4,5 vuotta sitten pakkasin maallista omaisuuttani ihkauuteen jättimatkalaukkuun, suuntana Espanjan Cáceres kolmeksi ja puoleksi kuukaudeksi. Lukiomme osallistui Comenius-projektiin, joka mahdollisti ystävyyskoulujen väliset pidemmät opiskelijavaihdot. Ei ilmaiseksi, vaan minulle jopa maksettiin siitä lystistä.

Ei niihin fiiliksiin voi enää palata: siihen, kun on 17, ensimmäistä kertaa lähdössä yksin kohti tuntematonta ja jännittää ihan jokaista asiaa. Entä jos host-perhe onkin hirviö? Entä jos en ymmärräkään ketään eikä kukaan minua? Jos en saakaan kavereita? Jos en pärjääkään? Jos haluankin pois, jos minusta ei ole siihen, jos en vain kaikkiaan riitä? Ja jos niihin tunnelmiin voisikin palata, niin haluaisin pompata pian takaisin. Olen tämä ihminen siksi, että olen ollut joskus se hermostunut lukiolainen, joka luki Madridin-koneessa El Paísia, vaikka ei ymmärtänyt siitä hölkäsen pöläystä.

Vaihtopaikkani Cáceres oli noin 90 000 asukkaan unelias ja konservatiivinen pikkukaupunki, jonka elinkeinorakenne ei ollut mitenkään suotuisa: lähes pelkkää maataloutta ja yksinkertaista teollisuutta. Lama iski sinne todella rankasti, ja se näkyi ja tuntui. Koulultamme esimerkiksi katkaistiin välillä säästösyistä lämmitys. Host-perheeni koostui äidistä, kahdesta siskosta ja kahdeksankymppisestä mummosta, joka tönötti telkkarin edessä ja haki kerran päivässä patonkia lähileipomosta. Tällainen koulujenvälinen opiskelijavaihtohanke oli pilotti, minkä huomasi järjestelyongelmista, joiden kouriin minäkin jouduin. Sen takia vaihtoni ei ollutkaan helppo tai edes miellyttävä kokemus, mutta sitäkin kasvattavampi. Host-äitini, joka oli todella hankala tyyppi, oli samalla myös vaihdon koordinaattori, enkä siis voinut vaihtaa perhettä mitenkään. Päätinkin lähteä kotiin kuukautta aiemmin, sillä en kestänyt enää kodin ahdistavaa ja vihamielistä ilmapiiriä, josta oireilivat kaikki. Tilanne oli ollut sellainen jo ennen minua, enkä vieläkään ymmärrä, miten he saattoivat ottaa vaihtarin niin epävakaaseen tilanteeseen. Tunsin ensin syyllisyyttä siitä, että olin vaivaksi muutenkin jo ongelmaiselle perheelle, mutta eihän se nyt vaihtarin syy ole, että hänet sijoitetaan huonosti. Olen antanut itselleni ja muille hankaluudet ja ristiriidat anteeksi, vaikka kestikin kauan päästä pienoisista traumoista yli.


Kaksi ja puoli kuukautta kuulostaa lyhyeltä, mutta ehdin opiskella luonnontiedeluokalla katolisessa yksityiskoulussa, oppia Cáceresin lähes kaikki lenkkipolut ja ottaa haltuun espanjan sen verran muhevasti, että kirjoitin ällän kolmen lukiokurssin pohjatiedoilla. Heittelin luokkakavereiden kanssa lennokkeja koulun yläkerrasta, opin miten leipää tulee syödä, katselin ylängöllä tähtitaivasta ja dubattuja piirrettyjä ja Salamancan katedraalin seinien sammakkoja ja astronautteja (tietäjät tietää). Otin aurinkoa Málagassa, museoilin Méridassa ja kiikaroin korppikotkia maatilalla. Livahdin alaikäisenä baariin lämpimänä syysiltana, osallistuin valtaviin puistojuhliin ja synttäribileisiin ja opettelin kävelemään yli kymmenen sentin korkokengillä. Ihastuin, petyin ja löysinkin lopulta lukiorakkauden tutusta ja turvallisesta kotilukiosta puolta vuotta myöhemmin.

On turhaa vatkuilua ajatella, olisinko nyt valmistautumassa yliopistovaihtoon ja senjälkeiseen määrättömän mittaiseen reissuiluun, jos en olisi tuskaillut teininä muutamaa kuukautta Espanjassa. Aika hauskaa kuitenkin muistella, miltä epävarman lukiolaisen päänsisäinen maailma tuntui ja miltä ulkomaailma näytti. Varmaa on, että kauniilta, mittaamattoman suurelta ja arvokkaalta ja kiehtovalta – niin se näyttää vieläkin.

En tiedä, mistä sain oikeastaan päähäni ajatuksen Espanjasta, mutta sinne se on jäänyt. Wienin jälkeen yritän ainakin jossain vaiheessa suuntautua takaisin Espanjaan tai lattareihin. Pikkutuoppeja lämpöisillä kesäkaduilla, Podemosin uusi pormestari, sukkasandaalituristeille nauraminen, oman pueblon rakastaminen… vielä joskus me tavataan! Mutta ei Espanja minulle ole nykyään enää fiksaatio, koska kaikki on niin hienoa ja ainutlaatuista ja puoleensavetävää. On tämä ihan uskomattoman hieno todellisuus. Ennen kuin menee enää siirappisemmaksi, niin taidan ottaa tenttikirjan käteen ja ruveta haaveilemaan lämpimästä kaakaosta lumisen kaupunkikävelyn päätteeksi Wienissä.

PS Tiuhemmin päivittyvää Wien-fiilistelyä ja muuta reissausta löytää Instassa @sunnamailmmis!

PPS Voi luoja tuota revittyä mustaa reuhkaa ja ruutupaitoja. Toivottavasti nämä vuodet ovat vieneet suuntaa parempaan, koska en halua nähdä ainakaan sitä huonompaa vaihtoehtoa.

Yleinen

Wohnungssuche ja elämäni rinkankantajana

15.12.2015

Hohoo, postaus siitä, mitä elämäni just nyt on. Läpileikkaus jännityksestä, kiireestä, pienestä stressistä ja isosta onnesta. Isot pyörät kääntyvät – kohti parempaa! Kovin mahtavaa. Tämän mahtavan iloisuuden aiheuttaa se, että olen paitsi kiivennyt viiden kuukauden Suomi-keikkani (mielestäni ehdottomasti) paremmalle puolelle, olen myös saanut opiskelut sellaiseen järjestykseen, että voin olla melko varma, että ehdin tehdä kaiken tarvittavan ennen Wienin-koneen take-offia. (Kuvina 2014 ensikosketukseni ihanaiseen Itävaltaan!)

Kuukautta sitten havahduin siihen, että kandista puuttui vielä tolkuton määrä opintopisteitä. Laskin kursseja ja hikoilin tuskaisesti. Puuttuvat opinnot mörköilivät edessä inhottavana mönttinä, jota en osannut pilkkoa osasiin. Kunnes eräänä päivänä VR:n netittömässä kyydissä laskin opintopisteitä, karsin turhat kurssit ja tein itselleni opintosuunnitelman. Kyllä, sellaisen, joita väsätään lukulomaa varten eikä noudateta. Suunnitelmani ei oikeastaan ollutkaan paha, vaan ihan mahdollinen! Toki joululoma tarkoittaa tilasto-ohjelmalla leikkimistä, mutta kyllä sinne saunomista ja kortinpeluutakin mahtuu.

CAM00414

Tällä hetkellä puuhailen muutaman asian parissa. No, enimmäkseen kyllä sosiaalisen elämän – kohtahan täältä pitää lähteä ja ehkäpä for good.  Koska ihminen on tyhmä eläin, niin olen mennyt tekemään sen tyhmimmän, mitä maasta juuri muuttava tyyppi voi tehdä. Mut hei, se on elämää. Jos nyt kollektiivista leffantuijottelua ja kaljoittelua ei lasketa, niin lähinnä hoidan opintoja pakettiin. Minulla on jäljellä vielä yksi laaja essee, kaksi 6 opintopisteen kirjatenttipakettia (joista toinen onneksi jo puoliksi luettu) ja, no, se kandi. Kandin kanssa tosin epätoivo on vaihtunut orastavaksi toivoksi, sillä empiirinen aineistoni eli noin sata kyselylomaketta on nyt kasassa. Ei kun analysoimaan! Enää ei siis tarvitse pelätä, ettei minulla olisi mitä ruotia.

Toinen aikasyöppö on maallisesta mammonasta eroon hankkiutuminen Suomessa. Koska en aio palata Etelä-Suomeen ainakaan pysyvästi, minun pitää raijata koko omaisuuteni joko kirppikselle, kaatopaikalle, kavereille tai ihan minne vaan, missä minun ei enää tarvitse siitä huolia. Tavarasta luopuminen tuntuu vapauttavalta, vaikka parin lempparin kohdalla jopa kaltaiseni epämaterialisti on vingahtanut. Mutta kun tuon lusikan pihistin vahingossa kahvilasta, kun olin ensitreffeillä eksän kanssa! Tämä matto on täydellinen ja sillä on makoiltu satoja tunteja! Ei kai mun levyjä sentään tarvi myydä, eihän? Huijasin vähän tässä luopumishommassa ja vien lemppariasioitani turvaan Inariin – mutta vain sen, mitä jaksan kantaa. Ja onneksi saan ottaa Wieniin laukullisen tai pari.

CAM00412 CAM00400Wien onopiskelijanumeron hankintaa, kurssien suunnittelua ja ilmoittautumista. Ja se penteleen asunnonhaku. Tähän mennessä vastaan on tullut lähinnä kusetusta ja vastaamatta jättämistä. Mutta onhan tässä aikaa, ja noihin ilmoituksiin vastatessa saksantaitoakin pääsee vähän käyttämään. Ehkä mun saksasta saa nykyään jotain selvää, kun kaikki ovat vastanneetkin saksaksi – WIN! Toistaiseksi vastaan on tullut yksi satavarma kusetus, yksi ylimielinen kiipeilynopettaja ja monta vastaamatta jättämistä.

Pääsin eroon Turusta nyt kuukaudeksi, ja nyt punkkaan Oulussa muutaman päivän ennen Inariin suuntaamista. Ehkäpä kurkin uudenvuoden jälkeen myös Vaasaan – Pietariinkin ehdin tammikuun puolivälissä kokoustamaan ja turisteilemaan. Näköjään alppimaihin muuttamisen teemanani on heittää muutaman päivän Venäjä-keikka hiukan ennen muuttoa.

CAM00409

Vähän jännitystä, innostusta, pelkoa ja ennen kaikkea ihastusta leijuu siis ilmassa. Onneksi nyt energiaa tuntuu riittävän, niin saan tämän suomielämän kunnialla pakettiin. Mie ihan totta lähden pelkällä menolipulla (jota siis ei ole vielä varattu, toim huom)!

Yleinen

Wiennostus

27.10.2015

No nyt se sitten iski. Vaihtoinnostus!

Kulutin tänään kauppiksen penkkejä vaihto-orientaatiossa. Olin suhtautunut orientaatioon vähintäänkin nihkeästi, sillä olen sekä ollut vaihtarina aiemminkin että viettänyt ihan itsekseen pitkiä aikoja koto-Suomen ulkopuolella – mitä ne outgoingin tädit voisivat lässyttää, mitä en jo tietäisi? No, eiväthän ne lässyttäneetkään. Mutta katsoimme hauskan jenkkivideon lama-ajan tuppisuisista suomalaisista, kauhistelimme kulttuurishokin U-käyrää ja keskustelimme pienryhmissä kiusaantuneesti omista vaihtomaistamme. Minua oltiin laittaa Sveitsi-keskusteluryhmään, mutta skippasin sen kohteliaasti ja liityin wannabe-saksalaisten joukkoon. Hihitimme erilaisten wurstien eroille ja saksankielisten maiden byrokraattisuudelle.

Olen kaikin voimin puskenut tätä vaihtohässäkkää pois ajatuksista, koska Barents-hommat ylityöllistävät minut vielä marraskuun puoliväliin asti. Siksi täälläkin on ollut niin hiljaista. BRYC:in projektikoordinaattorin elämässä on 11 kuukautta laiskottelua ja 1 helvetillistä raatamista! Tiedän, että virallinen vaihtohakemus, asunnon etsintä ja Learning Agreementin täyttäminen väijyvät jossain tulevaisuudessa. Vieläpä sangen läheisessä, jos ikävän tarkkoja ollaan. Tähän mennessä olen nähnyt ne vain ärsyttävinä lisästressin aiheuttajina, mutta eihän niissä oikeasti niin paljon hommaa ole.

Siispä tartuin tänään härkää sarvista ja täytin alustavan rekisteröitymislomakkeen ja hain asuntoa yhdestä hyvin epätodennäköisestä lähteestä, mutta kuka tietää, jos kävisi vaikka uskomaton munkki? Laitoin viestiä wieniläiselle ystävälleni, että liebe Frau, täältä tullaan, ja hän oli jo aivan innoissaan! Ja niin olen minäkin. Saan jo ollakin! Suomi-lähtölaskennassani on enää kolme hassua kuukautta, ja sitten alkaa mahtava Keski-Euroopan turnee. En ehkä seikkailuksi sitä kutsuisi, koska en ole lähdössä tiettömien taipaleiden tai valtavien merten taakse.

Ja kissanpaskat! On se seikkailu! Kaikki on seikkailua! Turkukin, tietysti, omalla tavallaan, ja kyllä täällä ihminen viihtyy. En ole edes ennen tätä päivää selvittänyt, millainen paikka Wien on. Tänään sitten seikkailin Wikipediasta yliopiston sivujen kautta museokeskuksen sivuille ja vaikka minne. Ehkä minulla on jo lupa ja oikeus vähän intoilla ja odottaa ja jännittää.

Hassua, miten itsensä voi suggestoida innostumaan tällä lailla hetkessä. Kun menin orientaatioon, tiesin kyllä, mitä tässä käy. Näen taas hitusen pidemmälle sinne, mitä tulevaisuuteni todennäköisesti on – hämärä valkenee taas pikkuisen. Itävallassa on kaupunki, joka tulee minulle tutuksi, jossa osaan ihan kohta elää ja olla. Voin mennä viikonlopuksi Alpeille lautailemaan tai Bratislavaan katsastamaan museoita ja laatutarkastamaan kaljaa. Tällä kertaa ilman vastuuta kolmesta ipanasta.

Tulossa on ihan omat aikataulut, akateeminen vapaus ja se sama rahapula, joka piinaa Suomessakin. Totta ihmeessä vaihto on minulle pakoa siitä todellisuudesta, jossa nyt elän. Kenelle nyt ei? Hassua, että analysoin nyt niin kovin sitä, mitä vaihtoaika minulle tuo. En ole miettinyt sitä yhtään aiemmin. Ja nyt silmäilen jo vaatekaappia ja kenkiä, että mitkä niistä lähtevät mukaan Wienin katuja kaunistamaan/kauhistamaan.

Harmi vain ihan just nyt ei ole oikea aika mietiskellä moisia. Parin viikon päästä voi, kun Barents-leiri on jo ohi!

Ai niin, ja se kandi pitää kans tehdä. Pääsipä unohtumaan. Huppista.