Browsing Tag

Tilburg

Yleinen

Vähän erilaisia Hollanti-vinkkejä

15.7.2018

Monen Hollannin-loma koostuu parista päivästä Amsterdamissa ja päiväretkestä lähikaupunkiin, esimerkiksi Leideniin, Rotterdamiin tai Utrechtiin. Tulppaanipellot ja Goudan juustomarkkinat nauttivat myös suursuosiota turistimassojen keskuudessa.

Vaikka Hollanti onkin pikkiriikkinen, löytää sieltä myös lukematon määrä vaihtoehtoisia tutkimuskohteita. En tiedä läheskään kaikkia, mutta vuoden oleskelun ja kuljailun perusteella kuitenkin aika monta! Lista on lievästi Brabant-painotteinen, sillä siellähän minä asustin.

Kuvat Baarle-Hertogista, jonne pyöräilimme kahdesta syystä: Tiina uuden maan ja minä ranskisten takia. 
IMG_5304
IMG_5289

Maakuntakaupunkeja

Tilburg, tuo Hollannin Kouvola, nauttii erittäin negatiivisesta kulttimaineesta. Ihmiset ovat laiskoja, kaupunki ruma ja meno sivistymätön. Toisaalta musiikkiskene elää ja voi hyvin, Tilburgissa voi levähtää vailla selfiekeppilaumojen kiroja ja hinnat ovat kaikin puolin kohdillaan, niin baareissa, ravintoloissa kuin majoituksenkin saralla. Mene ja katso!

Maastrichtissa ramppaa saksalaisia, belgialaisia ja ranskalaisia rikkaita matkailijoita, mutta suomalaisiin ei siellä kyllä törmää, paitsi yliopistolla. Hollannin Monacossa voi syöpötellä kallista mutta herkullista etnoruokaa, ihailla luksusputiikkien tarjontaa ja tutustua roomanaikaiseen historiaan. EU-nörtti saa Maastrichtista irti enemmän kuin kukaan muu.

Breda on sellainen pikkukaupunki, josta ei tiedä etukäteen yhtään mitään, jossa ei ole kerta kaikkiaan mitään kiinnostavaa – ja siksi juuri se hurmaakin hetkessä. Haahuilija eksyy rautatieasemalta todennäköisesti ensimmäisenä Bredan keskuspuistoon, jossa suihkulähteet solisevat ja paikalliset sätkät palavat. Breda on juuri niin nätti kuin vaikka Goudakin, mutta sen keskusaukion kuppiloissa ei joudu maksamaan turistilisää. Reipas menee linnakierrokselle, laiska jää lekottelemaan puistoon. Mitäs sitä sataa metriä edemmäs kalaan.

Groningenissa tuulee ja sataa, ja sieltä tulevat Hollannin järjestelmällisimmät ja tehokkaimmat asukit. Värikkäine puutaloineen Groningen menisi mistä tahansa pohjoismaisesta asutuksesta, mutta vanha keskusta taas muistuttaa hansakaupasta ja Saksasta. Groningen on henkeen ja vereen opiskelijakaupunki, joten rentoutumaankin pääsee.

IMG_5292
IMG_5311

Erilaisia päiväretkiä

Baarle-Hertog

Hollanti-Belgia inception – läntti Belgiaa Hollannin sisällä, jonka sisällä on vielä Hollannin murusia! Tämän rajabongarin märän unen voi saavuttaa pyöräillen esimerkiksi Bredasta ja Tilburgista. Kyläpahasessa ei itsessään ole juuri nähtävää hassujen rajalinjojen lisäksi, mutta siellä voi syöpötellä palasen erinomaista omenapiirakkaa jäätelöpallon kera. Tai kuvata puistossa palloilevia kanoja ja kukkoja. Mikäli pyöräilyhammasta kolottaa niin maar vietävästi, polkemista voi jatkaa aina Belgian Turnhoutiin asti.

Panimot

Luostaripanimoon historian havinaa nuuskimaan vaiko hipsteripanimon ipoja litkimään? Siinäpä valitset, koska Hollannista löytyy laaja valikoima molempia. Panimoravintoloista saa yleensä edullista, suussasulavaa purtavaa, joten nämä maltaiset makuelämykset sopivat koko perheelle. Suosittelen erityisesti tutustumaan trappistiperinteeseen esimerkiksi La Trappella.

Efteling

Tämä valtava hurvittelukeskus on Hollannin Disney Land, ja se on kuuleman mukaan niin mainio, ettei sinne menemiseen tarvitse edes ottaa lapsia mukaan tekosyyksi. Efteling-huvipuisto on rakennettu satuteeman mukaisesti. En koskaan käynyt siellä, sillä opiskelijabudjetti esti, mutta ne ystävät, jotka kävivät, lähtivät toistekin. Ja kolmannen kerran. Eftelingin etu on myös lippujen edullisuus siihen nähden, mitä rahalla saa: Linnanmäkeä moninkertaisesti suuremman puiston pääsymaksu on samaa luokkaa Lintsin kanssa.

IMG_5330
IMG_5326

Luontokohteita

Zeeland

Dyynejä, lokkeja, keskiaikaisia kyliä (ja rutkasti himouskovaisia) – niistä on Zeeland tehty. Hollannin etelärannikon saaret ja niemet ovat jääneet paljon tuntemattomammiksi kuin suuret kaupungit, saati sitten nimensä tältä provinssilta saanut Uusi-Seelanti, enkä ymmärrä, miksi. Zeelandissa voi pyöräillä pannukakkutuvalta toiselle, kalastaa, purjehtia ja nautiskella aurinkoisista kesäpäivistä rannalla. Tuulitakuu! Vaikka Zeeland on Hollanniksi harvaan asuttu, siellä on silti lukuisia kaupunkeja ja jopa yliopisto – fasiliteetit ovat siis kunnossa.

De Biesbosch ja Loonse en Drunense Duinen

Nämä kaksi kansallispuistoa sijaitsevat Bredan ja Den Boschin välissä. Ensiksi mainittu on luonnon ja ihmisen yhteispelillä muovaama kanavajärjestelmä, jossa piiskapajut rehottavat ja majavat pykäävät patojaan. Täällä jos missä voi bongata kaikki Länsi-Euroopan lintulajit. Nimensä mukaisesti Duinenin puisto koostuu todella hämmentävästä dyynialueesta keskellä brabantlaista mäntymetsää. Siellä voi uittaa koiria lammikossa, nautiskella piknik-lounaasta tai vaikka kuvata Spede-länkkärin.

*
Virkistävän erilaisia Hollanti-hetkiä kaikille lättänämaahan suuntaaville!

Yleinen

Hei hei Hollanti

3.7.2018

Jokainen pitkä ulkomaankeikka on opettanut minulle paljon. Tähän asti ne ovat kuitenkin olleet pohjattoman uteliaisuuden ja seikkailunhalun ohjaamia tutkimusmatkoja.

Hollanti oli erilainen. Se otti ja antoi, läiski ennakkoluulojani pirstaleiksi: ennakkoluuloja maasta, kielestä, väestöstä ja minusta itsestäni.

Kun hahmottelin viimeistä kolumniani yliopiston lehteen, päätin, että yritän ilmaista samat tunnelmat täällä myös suomeksi.

IMG_5679
IMG_5689

Ihan alkuun olin innoissani, mutten suinkaan inhokkimaastani Hollannista, vaan länsimaisista hyödykkeistä. Tofua kaupassa! Juomakelpoista vettä! Turvallista ajella pyörällä tai juoksennella ihan missä tahansa ihan milloin tahansa! Teki myös hyvää istahtaa koulunpenkkiin puolentoista vuoden enemmän tai vähemmän luovan tauon jälkeen.

Aika nopeasti Tilburgin punatiiliset seinät alkoivat kaatua päälle. Kapeat kadut ja vielä niitäkin pikkiriikkisemmät asunnot aiheuttivat klaustrofobiaa – löin ensimmäisessä kämpässä pääni melkein joka aamu herätessä kattoon. Olen pään verran keskivertohollantilaista lyhyempi. Aggressiivinen liikenne ahdisti pyöräillessä, ja kun syyssateet alkoivat, ohiajavat autot eivät enää vain säikytelleet, vaan myös kastelivat pyöräilijän läpimäräksi.

Luonnon puute jäyti sydäntäni eniten. Tilburgin halki virtaa vain rapainen kastelukanava, ja merenrantaan on lähes tunnin junamatka. Paikalliset kehuivat korskeita metsiään, joilla he tarkoittivat parin neliökilometrin länttiä täynnä istutettuja puita ja asfaltoituja kävelyteitä. Silloin harvoin, kun ehdin matkustaa muuta kuin kirjaston ja kodin väliä, junanikkunasta aukesi vain näkymä teollisuusalueille ja pelloille. Ihmisen muokkaamaa silmänkantamattomiin.

Hollannin tärkeimmistä opetuksista toinen olikin se, ettei mikään ole läpeensä ikävää. Punatiilisistä taloista tuikkaa esiin komeita, pyöreitä torneja, yliopiston ”metsässä” juoksentelee eläintarhasta karanneita maaoravia ja hollantilaisella joutomaalla laiduntaa pikkuponeja ja alpakoita. Ja jokaisessa naapurustossa on oma ranskiskoju. Alle kolmella eurolla taattu ähky ja niin iso läjä majoneesia, että puolet jäi aina lautaselle.

IMG_5695
IMG_5698
IMG_5699

Ihminenon pelottavan sopeutumiskykyinen eläin. Minusta on tullut vuodessa melkein sokea sille, mitä ennen inhosin, ja kohdistinkin viimeisinä kuukausina huomion kaikkeen hienoon. Enimmäkseen ystäviin ja harrastuksiin.

Toinen oppituntini olikin (taas kerran), ettei kotiin lukittautumalla saavuta muuta kuin vankan Netflix-tuntemuksen. Paikkana Tilburg ei edelleenkään yltänyt kummoisellekaan sijoitukselle lempipaikkojeni listalla, mutta hei, eihän sen tarvitsekaan. Oli kaksi eri kiipeilyhallia, herkullista jogurttijätskiä, suomalainen sauna ja saksalaistyyppinen maauimala. En tarvitse jonkinasteiseen viihtymiseen juuri muuta.

Kliseistä kyllä, mutta taas päädyn toteamaan saman, mille olen antanut tunnustusta jo monesti aiemminkin: ystäville. Rohkeudelle avata suunsa silloin, kun omassa rotankolossa täkki tukehduttaa öisin. Rohkeudelle kuunnella surullisia tarinoita toisilta ja auttaa, vaikkei oikein jaksaisi. Se, joka on päivisin hymyilevä isävitsikone ja koirameemigeneraattori, itkeekin yöllä yksinäisyyttään. Kreikkalainen oman elämänsä Zorbas on tulisesti ihastunut siihen ainoaan tyttöön, jota ei voi mitenkään saada, ja peloton venäläisaktivisti kaipaa moskovalaista poikaystäväänsä. Kaikilla meillä oli yhtä paskaa, joten ymmärsimme toisiamme pelkästä katseestakin silloin, kun gradu uhkaisi nielaista elävältä.

IMG_5712
IMG_5669

Hollanti, kiitän siis sinua kaikesta. Sadepäivistä, jolloin luentosalin penkille jäi takapuolen alle vetinen läntti. Selittämättömästä pahasta olosta, joka taisi olla ikävää ihan minne tahansa muualle kuin sinne, missä olin. Siitä, että kuitenkin jäin, ja sainkin palkinnoksi hillittömän naurukohtauksen kirjaston kahvihuoneessa. Lämpöisistä kevätiltapäivistä, narsisseista ja koirapuistosta ryhmätyötilan vieressä.

Hollannista tulee varmasti ikävä jotain, kuten lauantaitoria, yliopiston kiipeilykerhoa ja, no, niitä ranskiksia. Kun tänään tallustin asemalle muutaman tunnin käppäisten yöunien jälkeen (kiitos siitäkin toverit, jotka pelmahtivat yhtäkkiä auttelemaan pakkauspuuhissa), en katsellut kaihoisasti tuttuja maisemia. Ihmisiä minun tulee sen sijaan hirmuinen ikävä, mutta tiedän myös, että näemme vielä. Suunnittelevat mokomat ryhmäretkeä syksyiseen Budapestiin!

En voi enää sanoa, että vihaisin Hollantia tai suhtautuisin siihen edes tympeän neutraalisti. Se onkin ihan jees. Hollanti on monelle unelmien maa: kuvankauniita kanaaleja, pyöräilyä, liberaalia elämänmenoa ja työmahdollisuuksia joka lähtöön. Minulle ei. Jos siihen lätkisi vähän korkeuseroja, vesistöjä ja aurinkoa, saattaisin muuttaa mieltäni. Pitäisi kuitenkin tapahtua aikas ihmeitä, että muuttaisin sinne takaisin, mutten mene vannomaan mitään.

Kökötin vuoden mukavuusalueen ulkopuolella. Siihen tottui. Mutta seuraavaksi tahtoisin elää niin, että päiväkirjaa on pidettävä ajan tasalla siksi, etteivät päivän aikana koetut taiat pääsisi unohtumaan.

Yleinen

Matkakertomus Tilburg Law Schoolista

29.6.2018

Ennen Tilburgia koulutieni oli pitkä, mutta suht mutkaton ja tasainen, mistä voin aika pitkälle kiittää hyvää muistia ja lukunopeutta. Läpsyttelin peruskoulun ja lukion läpi, ja Turun valtsikastakin sai keskitason arvosanoja parin päivän turbotankkauksella ennen tenttiä. En koskaan edes yrittänyt täysillä paitsi ehkä silloin, kun olin sluibannut koko lukukauden ja tentit alkoivat häämöttää horisontissa.

Oli siis aikakin saada kunnon opetus, ja sen tarjoili minulle Tilburg University.

Jestas sentään, mikä Siperia se olikin.

IMG_5985 (kopio)
IMG_5992

Koska muutama kaverini oli jo opiskellut Hollannissa, tiesin kyllä, ettei täällä tule selviämään helpolla. Mutta en olisi osannut odottaa näin kyistä peltoa. Parempi niin, koska silloin en olisi ottanut edes opiskelupaikkaa vastaan.

Ensimmäisinä viikkoina yllätti lukemisen määrä. Satoja sivuja oikeusjargonia joka viikko! Toisin kuin Turussa, ne piti myös oikeasti lukea, muistaa ja osata vielä tenteissä.

Lähdin opiskelemaan kansainvälistä oikeutta valtio-oppipohjalta, joten olin aivan kauhuissani oikistenteistä, joissa en voisikaan vain jorista jotain korkealentoista vähän aihetta liipaten. Jouduin jättämään yhden kurssin kesken, kun en vain oppinut tarpeeksi oikeustieteellistä argumentaatiota. Syksy meni ahkerasti lukiessa, mutta ehdin myös reissailemaan esimerkiksi Alpeilla ja Pariisissa.

Keväällä sitten jäivät reissutkin, ja suhasin kirjaston ja kodin väliä joka päivä maanantaista sunnuntaihin ja sunnuntaista maanantaihin. Lihasjumeja. Itkuisuutta. Paska ruokailurytmi. Jatkuva epäonnistumisen pelko. Sottainen huone, kokistölkkejä ympäriinsä ja päälle kaatuvat seinät. Minulla ei ole juurikaan muistikuvia maalis-toukokuusta, paitsi lounastauoilta, jolloin nautiskelimme esimerkiksi kreikkalaisista 70-luvun kesähiteistä.

Vaikka maisteriohjelma kestikin vain reilut 10 kuukautta, se tuntui loputtomalta suolta. Lähes joka päivä teki mieli läväistä hanskat tiskiin ja lähteä Inariin pilkille. Opiskelumotivaatio notkahti vielä entisestään, kun sain kuulla päässeeni Budapestiin opiskelemaan kv-politiikkaa – miksi tuhlaisin aikaani Hollannissa alaan, jolle en todennäköisesti aio työllistyä, kun pääsisin kuitenkin pian paljon mielenkiintoisempien opintojen pariin?

IMG_5965
IMG_6003 (kopio)
IMG_6000

Ohjelmamme kruunaa väitöstilaisuus, jossa omaa gradua pitää perustella ihan kuin väikkäriä ikään. Tämä kirsikka kakun päällä hirvitti minua etukäteen niin paljon, että heräilin aikaisin painajaisiin monta päivää. En saanut gradusta minkäänlaista väliarvosanaa, joten odotin ihan mitä tahansa hylätyn ja kiitettävän väliltä.

Ihan turhaan. Väitös olikin koko vuoden kruununjalokivi! Kun ympäristöoikeuden myöhästelyyn taipuvaiset proffat viimein suvaitsivat tulla paikalle, he kättelivät minua ja ohjaajani sanoi:
”Kiitos kauniisti kirjoitetusta työstä. Sinulla ei ole mitään syytä pelätä.”

Pidin lyhyen esitelmän. Proffat hymyilivät, minä en vielä. Sitten he kyselivät minulta kaikenlaista, mutta hymyilivät edelleen. Pelonrippeeni haihtuivat.

Jo tänne lähtiessäni päätin, ettei arvosanoilla ole väliä. Olin niin oikisnoviisi, etten edes tiennyt perustermejä. Vielä viime viikolla googlailin, mitä litigation tarkoittaa. Sen takia onkin ihmeellistä, että minä, perusvetelä politiikkaihminen, kiskaisin hollantilaisesta oikiksesta kunniamerkinnän todistukseen. Ilman sitäkin olisi pärjätty, enkä tarvitse sitä mihinkään.

Sain todistettua itselleni jotain tärkeää. En ennen tiennyt, mitä täysillä yrittäminen on, enkä uskonut, että minusta on vastaamaan tällaisiin haasteisiin. Olen vihdoinkin tehnyt jotain niin vaikeaa, etten tosissani uskonut pystyväni siihen, enkä jättänyt leikkiä kesken.

Joskus on hyvä luovuttaa – joskus luovuttaminen on ainoa järkevä vaihtoehto. Mutta näköjään joskus luovuttamatta jättämisestä voi seurata jotain hienoa.

En tiedä, mitä oikein teen tällä tutkinnolla, sillä suuntaan takaisin kv-politiikan pariin ensi syksynä. Synkistelin koko kevään, etten varmaan edes iloitsisi sillä hetkellä, kun Tilburg-velvollisuudet loppuvat. Pyh! Tuntuu aivan mahtavalta!

Jos matka ei olisi ollut tällaista rakkakivikkoa, en takuulla arvostaisi perillepääsyä näin paljon.

Yleinen

Lähtölaskenta, halusin tai en

22.5.2018

Eilen kävelin helteisessä alkuillassa asemalta kotiin. Ilma seisoi. Pihoilla grillaavien perheiden huudot kaikuivat luonnottoman kauas.

Koska olin tulossa Amsterdamista, minulla oli kamera repussa. Tunsin selittämätöntä tarvetta ikuistaa kotimatkani. Ei siksi, että olisin todistanut mitään erityisen esteettistä: nuhjuisia punatiilisiä taloja ja lakastuvia kukkapenkkejä vain. Pyöränrämiä ja pikku-Volkkareita.

Vaan siksi, että viimeisinä hetkinä pitää tiristää muistot talteen, koska uusia tilaisuuksia ei enää välttämättä tule.

IMG_5466 (kopio)
IMG_5464 (kopio)
IMG_5456 (kopio)
IMG_5461 (kopio)

Olen saapunut ja lähtenyt jo niin monta kertaa, niin moneen paikkaan, että tunnistan kaavan jo. Sekä alku- että loppuajat ovat erityisiä, ja silloin kiinnittää huomiota ympäristöönsä (niin fyysiseen kuin sosiaaliseen) eri tavalla kuin jonkintasoisena arkena, joka jää alkujen ja loppujen väliin.

Nyt elän lopun alkua; ajanjaksoa, jonka ensimmäinen päivä eilinen oli. Päivät voikin yhtäkkiä laskea sormien ja varpaiden lukumäärillä.

Käytännössä rajallisuus näkyy sälähommien eksponentiaalisena kasvuna – ihan kuin gradussa, lopputenteissä ja esseiden palauttamisessa ei olisi jo tarpeeksi. Huoneeseen pitää löytää uusi asukas, pyörä ja huonekalut myydä ja kaikenlaisia sopimuksia irtisanoa. Miettiä, mitä aikoo ottaa täältä mukaansa, ja miten ihmeessä ne saa kahdella kädellä ja yhdellä selällä kannettua junaan viimeisenä päivänä.

Samalla kuitenkin tuntuu, ettei sosiaalisia tilaisuuksia enää saisi hukata. Jos haluaa käydä pehmiksellä kesken kirjastossa istumisen tai grillailla sunnuntai-iltana, suunnitelma tulisi toteuttaa saman tien. Näiden muutaman viikon jälkeen kavereihin ei enää törmääkään joka päivä yliopistolla tai jokaviikkoisella sulkisvuorolla, vaan heidän luokseen pitää matkustaa hyvin todennäköisesti eri maahan.

Suurinta osaa tuttavuuksista en tapaa enää koskaan. Sen verran olen sentään reissuvuosiltani oppinut.

Yhteinen aika kestää sen, minkä se kestää, ja jälkikäteen siitä saa kokea enää vain välähdyksiä.

IMG_5452 (kopio)
IMG_5449 (kopio)
IMG_5447 (kopio)

Jos tämä olisi ensimmäinen loppuaikani, suhtautuisin tilanteeseen paljon tunteellisemmin. Yrittäisin tiristää kaikista viimeisistä kerroista irti merkitystä, tuntea ne koko raastavalla sydämellä.

En enää viitsi.

Yritän työntää viimeinen-mantraa syvemmälle aivokuoren sopukoihin. Realismia mukaan. Jotkut asiat ovat edelleen mahtavia: kiipeilykerhonvetäjän surkeat vitsit ja kirjaston kahvion paninien jyrsiminen suihkulähteen äärellä. Jotkut ihan ok: 35 sentin kaakaokupilliset yliopiston ryhmätyötilassa, kenenkään esseet eivät edisty. Jotkut sellaisia, joista aidosti toivoo jo pääsevänsä eroon: naapurin lapset potkivat palloa vasten huoneeni ulkoseinää ja ne kaksi lenkkireittiä, jotka olen juossut jo puhki ja joilla on aina vastatuuli molempiin suuntiin.

Olen oikeastaan ottanut etäisyyttä jo kaikkiin muihin paitsi niihin tyyppeihin, joiden seurassa oikeasti viihdyn. Näin raivaan enemmän aikaa niille, joille haluan.

Tällä kertaa en tahtoisi tehdä viimeisyydestä minkäänlaista numeroa. En ollut innoissani Hollannista silloin, kun muutin tänne elokuussa, enkä yhtenäkään niistä päivistä, jotka olen täällä viettänyt. Minun ei tarvitse pakottautua tuntemaan surkua siitä, että päivien määrä on nyt hyvin rajattu. Onneksi kouluhommat työllistävät niin reippaasti, että ehdin potea lähtönostalgiaa teoriassa vain viikon ajan.

Jotkut retket vain jäävät tekemättä, terassit korkkaamatta ja illalliset järjestämättä.

Vaikka kuinka yritän olla ajattelematta viimeisyyttä, se kuitenkin kurkkii ja lurkkii olkapäällä, näkymätön apina. Sen läsnäolo sähköistää viimeiset viikot ja saa lievän kutkutuksen mahanpohjaan.

Virkistävää, oikeastaan.

Yleinen

Maisteriopiskelijana Hollannissa

18.4.2018

Tästä on kyselty, tätä on toivottu, ja tässä tätä nyt on: maisteriopiskelijan tuntoja Hollannista. Raapustan tätä puistossa karmean allegian kourissa, luonnollisesti gradua vältellen.

Sisältö

Suoritan siis vuoden mittaista maisteriohjelmaa nimeltä International Law and Human Rights, sijaintina Tilburg, tämä Hollannin Kouvola. Jo nimi johtaa harhaan, sillä ihmisoikeuksia meillä on ollut vain yhden kurssin verran. Ohjelma nimetäänkin ensi vuodeksi uudelleen: International Law and Global Governance.

Noin puolet kursseista on pakollisia, ja loput saa valita tiedekunnan lakiopinnoista. Pakollisina pakettiin kuului ihmisoikeuksia, akateemista kirjoittamista ja kv-oikeuden jatkokurssi. Tutuksi on siis tullut YK:n kansainvälisten sopimusten järjestelmä, kv-oikeuden historia sekä furthermoren ja neverthelessin joka paikkaan viljeleminen teksteissä.

Valinnaisina minulla on nyt kevätlukukaudella ilmasto-oikeutta, sotaoikeuden historiaa ja teoriaa (aivan kauhea kurssi, lopettaisin kesken jos vain voisin) ja vähemmistöjen oikeuksia. Tämän päälle kirjoitan vielä gradua, joka meillä on noin 50-60-sivua pitkä, ja kertailen saksaa C1-kurssilla.

IMG_5053 (kopio)
IMG_5046 (kopio)

Vaikeustaso

Ainoa, mikä täällä on helpompaa kuin Suomessa, on tosiaan gradu. Ei sille ole tosin paljoa aikaakaan varattu. Suomessa kandin kasaan runtannut selviää täkäläisestä opinnäytteestä oikein hyvin. Muuten opinnot vievät täällä paljon enemmän aikaa ja elämäniloa, mikä oli minulle järkytys. Kuuden opintopisteen kurssilla saattaa olla kaksi luentoa viikottain, 6 pientä esseetä, 2 keskikokoista ja vielä yksi iso. Eikä oikisesseitä purskauteta noin vain ulos, pykälien ja viittausten pitää olla armeijatyylisessä ojennuksessa. Ryhmätöitä on aika paljon, tosin kanditasolla kuulemma vielä paljon enemmän, mutta onneksi opiskelukaverit ovat olleet fiksuja ja motivoituneita. Krhm, paljon enemmän kuin minä itse.

Ennen luentoa on yleensä pitänyt lukea muutama artikkeli tai kirjan kappale, joista pitää pystyä (teoriassa) keskustelemaan tunnilla. Käytännössä keskustelun hoitavat innokkaimmat byrokraatinpoikaset, joten halutessaan voi livahtaa kuin koira veräjästä takariviin ja selata blogeja mukavan kaksituntisen verran. Myöskin heikosta englannintaidosta on ollut joillekin suurta haittaa, koska ohjelmamme johtaja on kanadalainen kielioppi-intoilija, joka lätkii surkeita arvosanoja ja punakynää kaikille, jotka palauttavat Google Translatelta haiskahtavaa roskaa. Minun IELTS-tulokseni oli ennen Tilburgia 8,5, ja olen kokenut kielitaitoni juuri ja juuri riittäväksi.

Yliopisto

Yliopistojen lukuvuosimaksut ovat Hollannissa noin 2 000 euron luokkaa EU-kansalaisille, ja melkein kymmenkertaisia muualta tuleville. Rahalla saa ainakin Tilburgissa aika uudet tilat ja paljon kontaktiopetusta. Suomalaisista yliopistoista poiketen täällä opiskelumateriaalit pitää hankkia pääsääntöisesti itse, eikä kirjastosta löydy kurssikirjallisuutta lainkaan. Olen toistaiseksi ninjaillut kaikki kirjani joko ilmaiseksi (netistä lataamalla tai vanhoilta opiskelijoilta) tai käytettyinä, joten menoerä ei ole suuri, mikäli näkee vähän vaivaa.

Täällä ei ole ainejärjestöjä, vaan jenkkityylisiä osakuntia. Biletystä, biletystä ja lisää biletystä – varmasti hauskaa kandiopiskelijoille, mutta maisteri kyllä pitää sen verran kiireisenä, että kaljanlipityksen saa unohtaa. Kaverit joutuu siis hankkimaan ihan itse. Hyvä tapa haalia samanhenkistä porukkaa ympärille on osallistua orientaatioviikkoon heti alussa, kun vielä ehtii vähän rälläämään. Jos tahtoo tutustua kurssikavereihin, pitää vain pistää itse toimeksi.

Jos siis mielit kv-oikeuden pariin Hollantiin, kannattaa ensin kokeilla Leidenin ja Utrechtin ovia. Ne ovat arvostettuja, kovatasoisia yliopistoja, mutta kaupungeista kuitenkin löytää asunnon vielä kohtuuhintaan, kun vertaa Amsterdamiin. Maastricht ja Tilburg painivat vähän alemmassa sarjassa, vaikkei Hollannin yliopistojen välillä hirmu isoja tasoeroja olekaan. Osa yliopistoista vaatii oikeustieteen kanditutkintoa, osa taas ei, kuten Tilburg. Siksipä tänne päädyinkin.

IMG_5049 (kopio)
IMG_5050 (kopio)

Miksi

Hollanti on yksi harvoja maita, joissa kv-oikeutta voi opiskella pääaineena ja saada Master of Law -tutkinnon Master of Artsin sijaan. Ymmärrän hyvin, miksi: Bryssel-Haag-sektorilla tarvitaan ihmisoikeuksista, kv-rikoksista ja EU-byrokratiasta tietäviä lakimiehen- ja lobbarinalkuja.

Työllistymisen kannalta hyödyllisin pääaine kv-oikeuden sisällä lienee Business Law, Tax law tai EU Law. Ei todellakaan tämä ihmisoikeussoopa. Mutta eipä kukaan tätä rahan takia olekaan valinnut, vaan ideologian palosta.

Vaihdoin kv-politiikan kv-oikeuteen siksi, että ajattelin oikispuolen olevan käytännöllisempää. Ei pelkkää ideoiden pyörittelyä, vaan actionia. No, olen vuoden varrella lähinnä huomannut olleeni väärässä ja kyynistynyt. En oikein pidä oikeustieteilijöiden tavasta ottaa kirjojen ja pykälien sanat totuutena ja pyrkiä aina olemaan argumentoinnissa oikeassa. Olen loppujen lopuksi kiinnostuneempi miksi- kuin mitä-kysymyksistä. Sitä paitsi tuntuu, että kaikissa kv-instrumenteissa ja -järjestöissä on niin pahoja vikoja, että epäilen koko systeemin toimivuutta.

Mutta no, mene, lue ja opi. Ehkä päädyt eri tulokseen. Olen huomannut täältä kaikkein kirkkaimmin sen, ettei minun tulevaisuuteni ole lain parissa.

Plussat

+ Supliikit luennoitsijat. Täällä kaikki opettajat ovat erinomaisia puhujia ja innostuneita aiheestaan – välillä liikaakin, kun jokainen uskoo oman alansa olevan juuri se kaikkein upein ja merkityksellisin. Luentoja jaksaa kuunnella, ja ne on valmisteltu aina hyvin.

+ Oikeasti kansainvälinen meininki. Ohjelmassani on opiskelijoita Australiasta, Indonesiasta, Brasiliasta, Venäjältä, Iranista, Portugalista ja kaikkialta siltä väliltä. Oma maailmankuva avartuu valtavasti, kun altistuu täysin erilaisille näkemyksille ja arvoille. Ihmisiä yhdistää kuitenkin aina moni asia: kun kampuksella tarjoiltiin ilmaisia vohveleita, kaikki ryntäsivät kojulle yhtä riemuissaan.

+ Kova työtahti. Olen huomannut pystyväni paljon enempään kuin kuvittelin: kirjoittanut napakoita esseitä, lukenut 700 sivua tenttiin parissa illassa ja pitänyt loistavia esitelmiä. Mitä tiukemmille joutuu, sitä enemmän oppii. En olisi peruslaiskana, aina helpolla pääseenä opiskelijana ikimaailmassa saanut piiskattua itseäni samanlaisiin suorituksiin ilman pakkoa ja dediksiä.

+ Mielenkiintoiset kurssit. Tilburg Law Schoolissa saa valita opintoja muistakin ohjelmista, joten olisin voinut perehtyä vaikka kilpailuoikeuteen tai avaruusoikeuteen. Olen nauttinut erityisesti ilmasto- ja ympäristöoikeudesta: proffien maailmanpelastusvimma on liikuttavaa!

+ Hintataso. Tilburg on ehdottomasti edullisin Hollannin opiskelukaupungeista. Maksan huoneestani 260e vuokraa, pyörällä pääsee joka paikkaan ja torilta voi ostaa kympillä jättisäkin hedelmiä, vihanneksia ja marjoja. Yliopistolta saa lounaan muutamalla eurolla, ja tee maksaa huimat 20 senttiä kirjastossa.

Miinukset

– Kova työtahti. Vaikka olen ylittänyt itseni, olen myös tympääntynyt koko tutkintoon jo ennen valmistumista. Minusta on kohtuutonta puristaa opiskelijoista kaikki mehut irti ja vain todeta, että jos ahdistaa, menkää juttelemaan psykologille. Enpä tiedä ketään kurssikaveria, joka pystyisi pitämään esimerkiksi vapaapäiviä. Vuoden maisteri on koettelemus.

– Joustamattomuus. Tenttejä ja luentoja siirrellään minimaalisella varoitusajalla miten sattuu, ja jos kalenterissa onkin uudelle päivälle jo työvuoro tai lääkäriaika, niin voi voi. Myöskään joululoman ajankohtaa ei määritelty, joten joko vain ostimme liput kotiin välittämättä läsnäolopakosta tai jäimme jouluksi tyhjään Tilburgiin. Proffat eivät niele mitään tekosyitä siitä, miksi joku ei ilmesty luennolle tai palauta esseitä ajoissa.

– Resurssipula. Tämä koskee lähinnä yliopistoa eikä tutkintoani. Koska yliopistot saavat rahoitusta Hollannissa kasvun perusteella, opiskelijoita haalitaan aivan liikaa. Siispä kirjastossa on aina ruuhkaa, luennoitsijoilla tolkuton kiire ja luentosalit ääriään myöten täynnä.

– Huonot työllisyysnäkymät. Tai no, ei varsinaisesti, mutta kiireinen henkilökunta ei neuvo opiskelijoita työllistymisen suhteen lainkaan. Tilburgissa ei myöskään ole mitään alan töitä, joten pitää olla aktiivinen ja tiirailla itse esimerkiksi Brysseliin päin. Moni päättääkin jatkaa opiskeluja vuoden maisterin jälkeen.

Minulle Tilburg on ollut lähinnä kiertotie ja oivalluksia: tätä en ainakaan halua. Mutta jollekin tämä ohjelma on varmasti reipas tehomarssi kohti loistavaa tulevaisuutta esimerkiksi ihmisoikeusjärjestön lakiasiantuntijana. Moni kurssikaveri on aivan rakastunut Hollantiin ja etsii täältä ihan mitä tahansa töitä, että saisi vain jäädä tänne kaikenlaisten kukkasten maahan.