Tuntuu, että Kroatia-hype ei voisi kohota enää korkeammaksi. Kaikki ovat käyneet siellä tai ainakin pitäisi päästä käymään. Siellä on upeita kansallispuistoja, Game of Thronesin kuvauspaikkoja (first things first), uljaita biitsejä ja paardit ovat parhaat. Anteeksi, jos aiheutin todella kammottavan korvamadon tuolla! Siispä meidänkin oli päästävä tutustumaan tähän tarujen maahan. Kroatiassa järjestettiin toukokuussa aivan loputon Erasmus-bilereissu, jonne tulisi tuhansia tamppaajia ympäri Eurooppaa. Se maksoi sen verran ja vaikutti niin kreisiltä, että minä ja pojat jätimme sen väliin ja lupasimme, että starttaisimme kohti Kroatiaa omine nokkinemme kesäkuussa, kuten sitten teimmekin. Matka oli todella täynnä mutkia, joista osa loistavia, osa aivan kamalia, mutta säästän teidät nyt niiltä.
Oli aivan uskomatonta, miten tavallaan lyhyt matka Wienistä olikin Adrianmerelle. Kuusi tuntia, ja maisemat vaihtuivat täysin Alppien häntäkukkuloista välimerellisiin palmuihin, biitseihin ja rantakallioihin! Ilmastokin muuttui ihan täysin: kuivat laaksotuulet jäivät taakse, kun suolainen, lämmin kosteus takertui iholle. Lämpötilakin nousi, mutta ei ihan niin paljon, kuin olisimme toivoneet: reissun ensimmäisenä iltana satoi kuin aisaa, ja alkukesän merikin hakkasi ilman lämpögeimeissä. No, onneksi opiskelijat keksivät aina tekemistä! Lue: Kaija Koo -karaoke ei keliä kysy.
Päämääränämme siinsi Istrian niemimaan kärki, Pula. Sieltä löytyisi ainakin colosseum pienellä c:llä (jo elämäni toinen, johon randomilla törmään) ja muitakin antiikin ihmeitä. Niiden takia ei ehkä Pulaan kannata lähteä, sillä vanha, yksinäinen, rapistunut pääsymaksullinen kivikasa on kyseenalainen nähtävyys, joita Eurooppa pursuaa. Se, mikä Pulassa yllätti, oli paikan epäturistisuus. Olimme odottaneet kanariatyylisiä hotellikomplekseja, kuvallisia menuja joka ravintolassa ja ylikansoitettua rantaviivaa. Itse Pulassa ei rantaa olekaan: sellainen löytyy joko kaupungin kupeesta tai noin kymmenen minuutin ajelun takaa. Pula oli yllättävän autenttinen, hiljainen ja vähän rosoinenkin tapaus, ellen jopa sanoisi löytö. Dubrovnikista ja muista kuuluisista, isoista Kroatian kaupungeista kuulee juttua muovisuudesta, rahastuksesta ja muusta ison turismin ilmiöistä, mutta Pulaan ne eivät yltäneet. Emme olleet siellä aivan kovimpaan sesonkiin, mutta aivan sen kynnyksellä kuitenkin. Kroatiasta löytää ilmesesti upeampiakin rantoja kuin Istrian alueelta – minkä takia kannattaakin ehkä lähteä juuri Istriaan. En osaa oikein sanoa, sillä pitkän viikonlopun aikana ei ehtinyt ihmeitä tutkia, varsinkaan näiden velikultien kanssa, jotka keskittyivät eniten beer pongiin ja rantalentikseen. Ei hullumpaa sekään!
Tuntui, etten saanut Kroatiasta minkäänlaista otetta. Okei, siellä oli myynnissä järjetön määrä jalkapallokrääsää, joihin paikalliset verhoutuivat, mutta sen selittävät EM-kisat eikä niinkään kulttuuri. Istrian keittiökin muistutti vain valtavasti italialaista, mutta italialaiset ja kroatialaiset varmasti pudistelisivat tälle lausunnolle päätään ja osaisivat nimetä erot. Rantoja tuli testattua vain yksi, ja se olikin aivan uskomaton! Vaikka ei hiekkaa, mutta valkoisia kivia jatkui silmänkantamattomiin, ja rantamännyt tuntuivat samaan aikaan kotoisilta ja erikoisilta. Parhaan hommasta tietty teki se, että pummimme ilmeisesti leirintäalueen private beachilla…
Mielelläni lähtisin Istriaan uudelleen, ja vielä suuremmalla innolla muualle Kroatiaan. Istriasta löytäisi pieniä viinikyliä, tryffelimetsiä, jylhiä rantoja, uneliaita saaria ja rutkasti aurinkoa. Istriaan on myös helppo hurauttaa Keski-Euroopasta, joten yhdistetty Alppi- ja rantaloma ei ole oikeasti edes vaikea järjestää. Miettikää nyt, mikä idea!
