Browsing Tag

reissulaiffi

Yleinen

Kun yritin pysyä yhdessä maassa

11.4.2019

Olen ollut viimeisen neljän vuoden aikana kirjoilla kuudessa eri maassa (Suomi, Norja, Sveitsi, Itävalta, Hollanti ja Unkari), minkä lisäksi olen viettänyt muutaman viikon tai kuukauden Costa Ricassa ja Kanadassa. Näiden päälle olen vielä viettänyt viisi kuukautta reppureissulla.

Kun lähdin ensimmäistä kertaa ulkomaille kesätöihin – Sveitsiin nelisen vuotta sitten – lupasin itselleni, että reissailisin ja riekkuisin niin kauan kuin tämänmuotoinen seikkailu sykähdyttää. Hauskaa on ollut, enkä vaihtaisi yhtään kokemusta pois. Noh, olen kuitenkin nyt Tilburg Universitystä valmistuttuani ollut vankasti sitä mieltä, että osittainen matkalaukkuelämä saisi jo riittää.

Hain CEU:hun osittain siksi, että voisin viettää kaksi vuotta samassa kaupungissa. Halusin ystäviä, joiden kanssa tiet eivät erkanisi vähään aikaan; ostaa pyörän ja hyvän paistinpannun ja moikkailla kiipeilysalilla ja lenkkipolulla tuttuja kasvoja. Ja jos lähtisinkin reissuun, voisin palata tuttuun kouluun, tuttuun asuntoon.

Aika ironista, että CEU:n pyörremyrsky voimistui juuri sinä vuonna, kun minun piti asettua pikkuisen aloilleni, antaa ensimmäisten vesijuurten tunkea esiin. Unkarin autokraattinen hallitus on kammennut yhdysvaltalaisomisteista yliopistoamme ulos maasta jo parin vuoden ajan, ja ensi syksystä lähtien CEU:n kampus hivuttautuu pikku hiljaa Wieniin. Jokainen opetusohjelma sai itse päättää, kummassa kaupungissa jatkavat maisteriopiskelijat kuluttaisivat luentosalien penkkejä. Kv-politiikan kahden vuoden ohjelma, jossa siis opiskelen, päätti heivata meidät ensi syyslukukaudeksi Wieniin ja kevääksi takaisin Budapestiin.

Eikä siinä vielä läheskään kaikki. Menen kesäksi työharjoitteluun Norjaan, ja kenties talvisen Budapestiin paluun sijaan lähdenkin vaihtariksi Saksaan. Olen jo saanut hyväksynnän vaihto-opiskelulle, mutta CEU:n tilanne on niin sekava, etten uskalla vannoa Saksan-keikkaa varmaksi. Sekavia ovat omatkin aikatauluni, sillä voi olla, ettei vaihto sovi omaankaan elämäntilanteeseen.

Suunta on silti todennäköisesti kohti Saksaa viimeistään gradunkirjoittelua varten – siihenkään ei ole enää kuin vuosi.

Seesteisen Budapestiin jämähtämisen sijaan luvassa onkin seuraavanlainen sekava pomppiminen:

1-4/2019: Budapest, Unkari

5-8/2019: Tromssa, Norja

9/2019: Budapest, Unkari

10-12/2019: Wien, Itävalta

2020: Budapest ja/tai Saksa vielä tuntemattomassa järjestyksessä

Tämän puliveivauksen logistiikka kuulostaa hirveältä, mutta ei itse asiassa varmaankaan ole kovin vaikeaa. Voin jättää suurimman osan maallisesta mammonastani tänne Budapestiin jonkin paikallisen kaverin häkkivarastoon, ja ne on suht helppo kärrätä Unkarista Itävaltaan. Itävallassa meille tarjoillaan ilmaista majoitusta, koska kun otimme opiskelupaikan vastaan, sijoituspaikkana luki koko kahdeksi vuodeksi Budapest. Ja kun näin ei olekaan, on yliopiston vastuulla hankkia tällaisille koulutuspakolaisille majoitus ja kuljettaa meidät maasta toiseen.

Ehkä minun ei ollut tarkoituskaan asettua vielä lainkaan aloilleni. Pääsen kokemaan kesän Norjan vuorilla ja ilmastoraportteja kaivellen, syksyn wieniläisessä opiskelija-asuntolassa sacher-kakun ja rieslingin äärellä ja kenties sitten päätyä jo suunniteltua nopeammin sinne, minne todella haluan päätyä ja jonne todennäköisesti juutun pitemmäksi aikaa.

Tai mistä sitä tietää. Ehkä muutankin seikkailupakuun sen sachsenilaisen kiipeilijän kanssa, jonka kanssa yritän päästä saman postiluukun taakse. En usko, että tärkeintä on tällä hetkellä pysyvä osoite, vaan pysyvät ihmissuhteet, joita ei tarvitsisi hoitaa enimmäkseen Skypen kautta.

Yleinen

Kymmenen vaatimatonta reissu-unelmaa

3.3.2019

Kerran poistuin kotoa-blogin Noora haastoi minut listaamaan kymmenen matka-aiheista unelmaa jo jonkin aikaa kiertäneen, Kohteena maailmasta lähteneen haasteen mukaisesti.

Minun on ollut tarkoitus koostaa ajatuksia aiheesta jo aiemminkin, mutta menee se näinkin: viime aikoina matkailu ei ole kiinnostanut minua.

Elämässä on ollut niin paljon isoja muutoksia lyhyen ajan sisällä, että paras matka on suuntautunut vaikkapa jokirantaan iltalenkille tai lähikahvilaan sunnuntaibrunssille. Jospa virallisen kevään alkamisen myötä nyt meininki sekä pääkopan sisällä että sen ulkopuolella rauhoittuisi niin, että olisi energiaa muuhunkin kuin arjessa sompailuun. Tänään siivosin kämpän katosta lattiaan, vaihdoin pinkit lakanat sänkyyn ja ostin kuutta eri sorttia vihanneksia. Aurinko paistoi, saattoi kävellä lähikauppaan takki auki.

Matkailun mielekkyydessä on erityisesti mietityttänyt ympäristöystävällisyys. Millainen pienen budjetin reissuilu tekisi vähiten haittaa ilmastolle ja paikallisille? Koska en ole löytänyt vastauksia kysymykseen, olen suunnannut harvat retkuilut viime aikoina vain lähes välttämättömiin kohteisiin: perheen ja ystävien luokse. Vaikka kylläpä siitäkin hiilidioksidia ilmakehään tupruaa.  Lukukausi lähenee onneksi loppuaan, ja sen jälkeen pienimuotoinen reissuhana voi alkaa tiputella. Olen vasta muotoilemassa omanlaistani seikkailutapaa, joka tuottaisi mahdollisimman paljon iloa ja vähän harmia pienellä vaivalla. Tässä siis vaatimattoman skaalan matkahaaveitani, jotka on myös melko helppo toteuttaa!

1. Paikka: Triglav

Slovenian korkein huippu olisi kyllä teoriassa ihan saavutettavissa, mutta kolme vuotta sitten ensimmäinen yrityksemme meni mönkään jo lähtöviivalla. Sloveniaan oli ennustettu armotonta ukkosmyrskyä, joten jätimme koko reissun välistä ja jäimme Wieniin kaljoittelemaan (mitäpä sitä vaihtarielämää sensuroimaan).  En edes tiedä miksi, mutta haluaisin rämpiä Triglavin huipulle via ferrataa pitkin ja ottaa kliseisiä auringonnousukuvia. Triglav ei suinkaan ole saavuttamattomissa, sillä sinne ajaa nykyisestä asuinkaupungista Budapestistä 5-6 tuntia, ja tulevasta majapaikasta Wienistä suunnilleen saman verran.

2. Tapahtuma: Wiener Weinwandertag

Kiitos herra Orbánin, joudumme siirtymään Wieniin ensi syksynä. Voi ei – lempikaupunkiini! Tervetuloa siis vaellukset, viini ja, no, viinivaellukset. Wienin kaupunki järjestää virallisen viinivaellusviikonlopun syyskuun loppupuolella, ja olemme jo luvanneet pyhästi luokkalaisten kanssa suuntaavamme sinne. Syyskuun vielä korventavaa auringonpaistetta, Tonavan hiljainen virtaus alhaalla laaksossa, yrttilimsan logoilla koristellut puiset lekottelutuolit ja alle kahden euron riesling-lasilliset – bitte schön!

3. Kotimaan kohde: Balaton/Kevo

Koska olen suomalainen, joka ei asu Suomessa, sisällytin tähän kohtaan kaksi paikkaa. Täällä Unkarissa haluaisin – ei, vaan aion – lähteä huhtikuussa Balatonille telttailemaan ja kenties vähän kiipeilemään ja melomaan. En ole vielä käynyt, ja ilmeisesti niin kuuluisi Unkarissa asuvana toimia. Kotikonnuilla Ylä-Lapissa puolestaan on vieläkin heittämättä Kevon kanjonin vaellus. Epäkohta on korjattava, ja jos olen oikein reippaalla päällä, voisin lisätä Kevoon twistiä taittamalla jonkin etapin yöaikaan. Ikävä keskiyön aurinkoa!

4. Kaupunki: Berliini

Olen kulkenut Berliinin läpi monia kertoja matkalla Leipzigiin tai sieltä pois, mutta en ole kertaakaan pysähtynyt matkan varrella. Näkemättä on muurinpätkät, Alexanderplatz, Tempelhof, vege-Bratwurstit ja hämyisät kuppilat. Jonain kertana kyllä vähän jarrutan vauhtia ja kuljailen Saksan pääkaupungin katuja vaikka edes muutaman tunnin verran. Tätä odotellessa katselen Dogs of Berliniä ja kuolailen viiksekkäitä miekkosia.

5. Maa: Georgia

Anteeksi Noora, mutta näin se vaan on! Siitä lähtien, kun näin Ville Haapasalon melkein pyörtyvän pienlentokoneessa Kaukasus-vuorten yllä, on mielessä kummitellut tuo juustotäytteisten leipäsien ja vihreiden rinteiden luvattu maa. Georgian kieli näyttää haltiakirjoitukselta, teillä on kuulemma enemmän kuoppia kuin asfalttia ja telttailukin on laillista. Vaellusreissusta on haaveiltu, mutta alkusyksy näyttää, toteutuvatko kovat puheet. Sitä ennen yhdistän matkahaaveet ja saksanharjoittelut tällä tavoin.

6. Saari: Bocas del Toro

Tässä listan ensimmäinen ja ainoa haave, joka ei ole oikeasti suunnitelmissa. Vietin Bocasissa pari vuotta sitten kaksi aivan ihanaa, lytkeää viikkoa: snorklailin, luin kirjaa perunajauhohiekkarannalla (läiskien hietakärpäsiä), pyöräilin pusikossa laiskiaisia bongaillen, tanssasin suoraan mereen ja juoksentelin pitkin koralliatollia. Jos joskus tahdon mennä riippumattoon nollaamaan, voisin hyvin palata Bocasiin.

Majoituimme meren ylle kyhätyssä hökkelissä, ja makuuhuoneen lattialautojen raoista näkyi loiskuva Karibianmeri.

7. Extreme: Ulkokiipeilemään

Kuten varmaan jokainen haasteeseen tarttunut bloggaaja on sanonut, extreme tarkoittaa jokaiselle ihan eri asiaa. Minulle tulee extremestä mieleen tyhmänrohkeus ja vaarallisuus: sellainen temppu, jonka voisi ihan hyvin jättää tekemättä ja pysyä turvassa. Ehkä termin voi kuitenkin ymmärtää myös rajojensa ja itsensä ylittämisenä. Siinä tapauksessa myönnän, että todella haluan siirtyä oikeille kallioille sen sijaan, että vain hinkkaisin sisähallien seiniä. Kenties täällä Unkarissa, kenties Saksassa, kenties Itävallassa, mutta kylmä kivi kutsuu.

8. Majoitusmuoto: Taivasalla

Tämä ei ehkä ole niinkään toive, vaan käytännön pakko: useimmissa alppimaissa telttailu on yleisesti kielletty, mutta maastossa levähtäminen ei. Uskoisin, että tulevaisuus on tuomassa tullessaan kiipeily/vaellus/metsäbile-aiheista rymyämistä luonnon helmassa, joten eipä tässä kai auta kuin loiskaista punkkimyrkkyä kaulaan, levittää makuualusta rantahiekalle ja toivoa, että tähtitaivas olisi vaivan arvoinen. Sitä paitsi telttailu ja laavussa tai veneessä nukkuminen ovat jo sen verran syvällä mukavuusalueella, että kai sieltä on kömmittävä ulos.

9. Luontokohde: Tatra-vuoret

Tatrallekin on pitänyt joutaa jo vuosikaudet, mutta enpä ole vain saanut aikaiseksi. Slovakiassa houkuttelisivat korkeat kuuset, vähän tallatut polut ja kuulemma huonosti vuorille oloon valmistautuneet tsekkituristit. Itään on aina hyvä suunnata!

10. Ruokamatkakohde: Itävalta

Tämä lista voisi olla joko viihdyttävä tai sitten realistinen, ja valitsin jälkimmäisen. Mutta kun Itävalta nyt vaan tarjoilee kaikkea sellaista, jota olen kaivannut loputtomiin! Ja ihan kohta pääsen valitsemaan lähikaupasta juuri sitä Emmental-juustoa, jota mieli tekee! Aion nautiskella ainakin seuraavia tuotteita: Almdudler, Stiegl, Edelweiss, Sturm, Sacher-kakku, Praterin metroaseman vegaanipaikan falafel-wrap, Kaiserschmarrn, omenastruudeli, vege-Schnitzel, Spinatspätzle ja alkusyksyn mehukkaat aprikoosit. Prost ja Guten Appetit!

En haasta nyt ketään, koska suurin osa on tämän haasteen jo rustannut. Tehköön kuka haluaa!

Onko kevätaurinko jo herättänyt sinut haaveilemaan tulevista seikkailuista vai haluaisitko kääntää kylkeä ja jatkaa talviunia? 

Kuvat Leipzigin Fockeberg-mäeltä, jolta ihailimme kevään ensimmäistä auringonlaskua.

Yleinen

Luukku 18: Töissä Leipzigin joulutorilla

18.12.2018

Tämä postaus on osa ulkosuomalaisten bloggaajien joulukalenteria. Postauksen lopussa löytyy lista kaikista osallistuvista blogeista, käy kurkkaamassa!

Monille joulukalenterin luukun avaaminen tarkoittaa sitä, että jouluherkut ovat taas päivää lähempänä. Minulle se taas on tj-laskuri, sillä aatonaatto on viimeinen työpäiväni Leipzigin joulutorin Suomi-kylässä Saksassa. Hauskaa, koska pikkuveljeni laskee parhaillaan viimeisiä aamuja kasarmilla.

Lennähdin Budapestistä tänne työkeikalle marraskuun toiseksi viimeisellä viikolla, ja kun jouluaatto koittaa, lähden Lapin ihmemaahan lapsuuden maisemiin – en aktiivilomailemaan, vaan makaamaan puolikuolleena sohvalla näpit konvehtirasiassa.

IMG_7775
IMG_7805

Suomalaisfirma Kalevala Spirit pystyttää suomalaiset joulukylät joka vuosi kolmeen saksalaiskaupunkiin, joista yksi (ja paras) Leipzig tietysti on. Tänä vuonna yhtiö on laajentanut myös Ranskan Strasbourgiin ja Belgian Brysseliin. Kaikki kylät toimivat samalla kaavalla: ulkosalla loimutetaan lohta, josta tehtyjä sämpylöitä ja annoksia myydään ruokakojussa. Glögikojusta saa suomalaista ”marjaglühweinia” ja eväät voi nautiskella laavuissa, joissa iloinen nuotio palaa. Kaiken kukkuraksi keskelle toria on pystytetty suomalainen hirsimökki, jossa kaupitellaan lahjatavaroita.

Rakennelmaa pyörittää täällä Leipzigissa noin 15 suomalaisen ja 70 saksalaisen tiimi. Kuulostaa isolta, mutta työntekijöitä voisi olla vaikka tuplasti, eivätkä nakit silloinkaan loppuisi kesken.

Vietän täällä nyt toista joulunalussesonkia. Viime vuonna häärin hirsimökkivastaavana, mutta nyt minut on siirretty vetoisasta kopperosta tunkkaiseen toimistokonttiin. Tällä kertaa siis avustan toripäällikköjä milloin missäkin paperihommassa, autan laskemaan rahaa ja teen tilauksia. Toimin tavallaan siltana kahden maailman välillä, sillä suomennan saksaa suomalaistyöntekijöille ja toisin päin saksalaisille. Pääsen siis mukaan molempien ryhmien tehtäviin, mutta toisaalta myös joka ainoaan ristiriitaan, mikä täällä stressistä ja sattumista sikiää.

Joulutorin tonttuilu on todella kaksijakoinen minitodellisuus: toisaalta kellon ympäri venyvät päivät ja jatkuvat epäonniset sattumukset lannistava ja uuvuttavat, mutta toisaalta taas kuukausi kirjaimellisesti karsinassa vietettynä keskellä kaupunkia hitsaa yhteen todella rakastavan työporukan. Tulin takaisin ehkä muutaman prosentin verran hyvän palkan takia, mutta enimmäkseen viime vuonna hankkimieni saksalaisten ystävien vuoksi. Olemme viettäneet teeseremoniaa ikkunattomassa parakissa, syöneet riisikakkuja väsykyyneleet poskilla pöydän alla ja keksineet hihitellen Napue-ginipohjaisia cocktaileja kuormalavoista väsätyssä baarinurkassa.

IMG_7809
IMG_7794

Leipzigilla taitaa olla vähän hurja maine, mutta tänä vuonna meillä ei ole ollut pelkkää tavallista epäonnea, vaan ihan katastrofaalista sellaista. Alkutalven myrsky esimerkiksi katkaisi eräänä Ronja Ryövärintyttären syntymäyö -luokan iltana torilta sähköt, eikä siinä vielä kaikki, vaan kastuneiden johtojen maadoitus petti, ja puolet kassojen kaapeleista kärähti. Konttailimme sitten kojujen lattioilla vikoja etsien ja tulipaloja peläten. Lisäksi terveystarkastaja uhkasi sulkea koko puljun, koska esimerkiksi glögikoju olisi pitänyt maalata tietynlaisella laivamaalilla ja salmiakkikossun etiketissä pitäisi lukea Likör eikä Liqueur, sillä jälkimmäinen ei ole kunnon saksaa. Yksi kokki poltti sormensa pahasti tiskivedessä, toimistokoira puraisi minua jalkaan ja kaikki kuittitulostimemme juuttuivat DHL:n hellään huomaan kahdeksi viikoksi.

Olenkin esseiden, kirjoitustyönantojen ja 12 tunnin työpäivien ristitulessa päättänyt, että tämä joulutorikalenteri saa luvan jäädä viimeiseksi. Ensi vuonna joku muu sitten tilailee ginibaariin kymmeniä litroja omenamehua ja tiskailee kiireisinä hetkinä glögimukeja. Monille muillekin torilla työskentely on vaihe, ja kun opinnot on saatu kasaan, laitetaan joulunpunainen Kalevala-huppari naulaan ja saavutaan vain moikkaamaan kavereita ilmaisen glögin kuvat silmissä kiireisenä lauantai-iltana. Toivottavasti 12 kuukauden päästä olen täällä taas, mutta lomalla.

Silloin voisin ehkä arvostaa joulutorin tungosta, kaikkeen tarttuvaa loimulohen käryä ja iloisesti juopuneita porukoita, jotka kilistelevät glühwein-kupeillaan ja laulavat Ein Prositia täysin rinnoin.

Näin tonttuhommissa nuutuneena toivon, että joulu tulla jollottaisi jo nopeasti. Todistetusti aika kuluu nopeammin blogeja lukien (mieluiten torttu toisessa ja glögimuki toisessa kädessä), joten tässä lista muihin joulukalenteriin osallistuvista blogeista.

Luukku 1: Anniinan kulma / Italia

Luukku 2: H niin kuin Hausfrau / Saksa

Luukku 3: Viinilaakson viemää / USA

Luukku 4: Maurelita / Ranska

Luukku 5: Hollanninhippiäinen / Hollanti

Luukku 6: Suomalainen im Allgäu / Saksa

Luukku 7: Alla kaalipuun / Uusi-Seelanti

Luukku 8: Kappelikukkulan kuulumisia / USA

Luukku 9: Viisi kymppiä lasissa / Luxemburg

Luukku 10: Viherjuuria / Saksa

Luukku 11: Hollanninsuomalainen / Hollanti

Luukku 12: Tahdon Asiat / USA

Luukku 13: Matkani tuntemattomaan / Ruotsi

Luukku 14: Melkein tropiikissa / Espanja

Luukku 15: Vihreän saaren emäntä / Irlanti

Luukku 16: Oh, wie nordisch! / Saksa sekä Nordic Days / Saksa

Luukku 17: The Unknown And Beyond / USA

Luukku 18: One with Alpenglow / Saksa ja Unkari

Luukku 19: Ruovesi blogi / Itävalta ja Unkari

Luukku 20: Wonderworld of Noora / Viro

Luukku 21: Heidin Italia / Italia

Luukku 22: À la Helvetia / Sveitsi

Luukku 23: One glass of milk, please / USA

Luukku 24: Life in English / Australia sekä Konalla / Hawaii, USA

Yleinen

Kuvahaaste: 2018 kuvina

11.12.2018

Hallöchen!

Leipzigiin kuuluu kiireistä ja kuraista. Taas kerran olen paikassa ja tilanteessa, jossa tekisi vain mieli mennä kuvaamaan joulukuista betonibrutalismia ja ruotsinvärisiä ratikoita, mutta jossa ensisijaisesti pitää kuitenkin laskea rahaa ja naputella esseitä.

Onneksi vanhoja kuvia sentään löytyy. Kopioin haasteen Annan Muuttolintu-blogista, ja ohjeet kuuluvat näin:

Minkälainen vuosi teillä on ollut? Kerro se kuvin! Kuviesi ei tarvitse välttämättä olla matkoilta, kunhan ne sopivat annettuihin otsikoihin. Linkkaa Muuttolintu kuvahaasteen lähteeksi, kopioi nämä ohjeet loppuun ja jos haluat, linkkaa juttusi Muuttolintu -blogin kommenteihin!

Olen löytänyt tänä vuonna itsestäni uuden puolen: sepittelyn lisäksi olen oikeasti alkanut tykätä kameralla leikkimisestä, kuvakulmien hakemisesta ja noviisimaisesta asetuksilla räpläämisestä. Että ehkä sitten universumin vuonna 2019 hankintaan tulevat ne kuntosalijäsenyys ja persujen jäsenkirja.

  1. Vuoden suosikkikuva

Ei teknisesti paras (muttei huonoinkaan), vaan merkityksellinen: yritimme löytää jäämies-Ötzin viimeistä leposijaa Italian ja Itävallan rajalla kolmen tuhannen metrin korkeudessa. Sataa tihuutti, jalat upposivat jäätikkömutaan, joka on kuin juoksuhiekkaa. Olin läsnä jokaisella aistilla: tuuli humisi korvissa, nälkä kurni vatsassa viimeisen eväsbanaanin jo kadottua, karu ympäristö oli kuin mustavalkokuvasta ja jalkoja juili kahdeksan tunnin nousun jälkeen. Olisin halunnut jäädä jäätikölle, lukea aina iltaisin saksankielisiä kiipeilylehtiä 2000-luvun alusta.

IMG_6398

2. Arjen luksusta

Hollannin gradukevät oli niin häijy, etten oikein muistanut katsoa ympärilleni. Mutta kun muistin, niin joka puolella oli rönsyileviä alppiruusuja ja niin vankka kevään tuoksu, että sen makeus tuntui tarttuvan sieraimiin. Nämä kukkaset ovat trappistiluostarin puutarhasta, jossa kävin sytyttämässä kynttilän.

IMG_5277

3. Kesäkuva

Kun gradu oli palautettu, häivyin kaverin kanssa viikoksi Kreikkaan snorklaamaan ja syömään aprikooseja. Ei paljon enää lakiartiklat painaneet meitä kumpaakaan. Silitimme kissoja ja joimme kaljaa puutarhassa auringonlaskun aikaan.

IMG_5280

4. Ihana majapaikka

Minuutti sen jälkeen, kun otin tämän kuvan Schlernhaus-majasta Italian Dolomiiteilla, minua pisti ampiainen olkapäähän. Majalla sain jääpussin pistokohtaa varten ja kakkua vitutukseen. Maja oli unelmien majoitus, koska se oli siinä, eikä tarvinnut raahautua turvonneen käden kanssa montaa tuntia lepopaikkaan.

alppimaja2

5. Hauska muisto

Elokuun alussa Gardalla oli tolkuttoman kuuma. Auringossa jaksoi makoilla muutaman minuutin kerrallaan, ja sitten piti pulahtaa järveen. Helteessä ei tehnyt mieli syödä, joten syötimme murentuneet eväskeksit uteliaalle sorsapoikueelle.

IMG_2134

6. Herkullinen hetki

Unkari ei ole kasvissyöjän paratiisi, vaan kysyy enemmänkin mielikuvitusta ja sitkeyttä keksiä itselleen ravitsevaa, helposti saatavaa ja edullista murkinaa. Tukholmassa sen sijaan vegehippiä hellittiin sekä upealla näköalalla että niin vankalla buffetilla, etten millään jaksanut syödä niin paljon pinaattilasagnea kuin olisin halunnut.

IMG_4519

7. Se ei-niin-hohdokas muisto

Nyt tälle voi jo nauraa, mutta minun ja Kanadan vahvistuksen Alppien ylityksen toinen etappi ei alkanut mitenkään mairittelevasti. Kaverini ei saanut syötyä juuri mitään jet lagin takia ja hänen kauramoottorinsa hyytyi heti ensimmäiseen tiukkaan nousuun. Minä taas podin kammottavaa matkapahoinvointia postibussissa, joka vei meidät reitin aloituspisteeseen. Kuvassa olemme juuri kompuroineet ulos bussista, ja yritän kasailla itseäni ja estää aamupalan uimisen vastavirtaan. Hehkeää.

IMG_0600

8. Rakkaassa seurassa

Turku-toverini Tiina on ottanut missiokseen vierailla kaikissa maissa, joissa asun, ja toukokuussa koitti Hollannin vuoro. Maistelimme oluita, pizzaa ja juustoa ja kikatimme.

IMG_5222

9. Suosikkikuva itsestä

Yritettiin ottaa cv-kuvia. Eihän siitä mitään tullut. Ensin aioin laittaa tähän bikinikuvan Garda-järven auringonlaskusta, mutta pah.

IMG_4431

10. Unohtumaton maisema

Auringonlaskua ja alpenglowia Dolomiiteilla, say no more.

dolomiitit1

+1: Eläinystävä

Nopean pläräämisen perusteella minua kiinnostavaa kolme asiaa: vuoriluonto, rapistuneet rakennukset ja haittalinnut. Tässä meluhaittojen perhepotretti Baarle-Hertogin idyllisestä kylästä, jossa kanaset tepastelivat pyörätiellä.

IMG_5325

Oli aivan ihanaa kuunnella lötköä indietä, lojua sohvalla villahousuissa ja selata vuotta kuvina. 2018 oli kunnon vuoristorata, tai ehkä vain vuoristo: huippuja ja rotkoja, maitohappoja ja syvästä unesta virkeänä heräämistä. Muistot valosta ja seikkailuista piristävät, ja niiden voimin jaksaa excelöidä ja juoksennella sohjoisella toriaukiolla vielä 11 päivää.

Yleinen

Mitä kaipasin vuorilla kaupunkiarjesta ja toisinpäin

19.9.2018

On jo melkein kaksi kuukautta siitä, kun liftasimme romanialaisen gynekologin kyydissä Dolomiittien korkeuksista Garda-järven rantaan. Autonrämä oli varusteltu puoli metriä korkealla Tipin kuvalla, muttei ilmastoinnilla. Siinä hetkessä, matkapahoinvoinnin pyörteissä, kaipasin yhtä aikaa takaisin sekä vuoristomajalle että sivistyksen pariin.

Viikkokausien vuorilla hikoilussa ja kaupunkiasulla elelyssä on kummallakin oma charminsa – ja oikkunsa. En kirjoittanut tätä tekstiä vikinäksi, vaan enemmänkin oodiksi kummallekin tavalle olla ja elellä. Se, että ikävöi jotain, kertoo ennen kaikkea merkityksellisyydestä.

IMG_6624
IMG_6614
IMG_6613

Vuorilla kaipasin…

… monipuolista ruokaa. Nurinkurista kyllä, vaikeinta oli Italiassa, sillä masuparkani ei oikein arvosta pasta- ja pizzalähetyksiä tai valkoista leipää. Tuoreita hedelmiä tai vihanneksiakaan ei useimmiten majojen aamupaloilta löytynyt, eikä niitä kannattanut raahata ylös korkeuksiin vähäisen ravintoarvon ja painavuuden takia. Aina, kun pääsin laaksossa ruokakauppaan, mätin kitusiini pari banaania ja persikkaa. Teimme Gardalla varmaan kahden hengen aprikoosinsyöntiennätyksen vuorokauden aikana.

… kevyitä kenkiä. Ja ihme kyllä juoksua! Vuorenvalloituskengissä pitää olla tukeva pohja ja vankka varsi, ja vaikka Salomonini ovatkin muka kevyimmästä päästä, painavat ne silti enemmän kuin tennarit tai lenkkarit. Kivikossa ei auttanut ottaa juoksuaskelia, joten heti Suomi-lomalle läksittyäni aloitin taas reippailun. Myös juoksukunnon heikkous yllätti: vauhti oli pudonnut kuukaudessa reippaasti, vaikka kävelin kahdeksan tuntia päivässä. Ihmeelliset ovat kestävyyskunnon tiet.

… kirjoittamista. Oli aikaa pohdiskella, pysähtyä kannonnokkaan vain katselemaan muurahaisia puunrungolla tai tähtien syttymistä sinisen pimeässä illassa. Mutta 2000-lukulaisen heikoilla ranteilla ei pystynyt ikuistamaan jälkipolville paria sivua enempää, koska särky alkoi, ennen kuin pääkoppa ehti edes vauhtiin.

… kunnon tyynyä. Olen aina ollut luttanatyynyjen ystävä, ja nukkunut lapsena paljon ilmankin tyynyä. Mutta majojen 25×25-senttiset luirut aiheuttivat lähinnä huvitusta ja pahaa mieltä: villapaita ajoi asian paljon paremmin. Myös silkkimakuupussin ja 2-4 villapeiton yhdistelmä toimi parhaimmillaankin välttävästi, sillä peitot luisuivat aina sivuun, ja aamuneljältä iski horkka. Tyyny, lämmin peitto pussilakanoineen ja vähintään 80 senttiä elintilaa. Enempää en nukkumakololta vaadi, mutta vähempi alkaa pitkässä juoksussa kyrsiä.

… laittautumista. En tarkoita tällä pelkkää meikin tai hiusten puljaamista, vaan myös sitä, että kasvojen iho tykkäsi kyttyrää ulkoilmasta, auringosta, liian pitkistä pesuväleistä ja hikoilusta. Näppyjä ilmestyi niin paljon, että teini-ikä jäi kirkkaasti kakkoseksi. Sääret ja kämmenet täyttyivät pikkunaarmuista, ja kaikki vaatteet alkoivat haista muutaman päivän rinkassa hautumisen jälkeen tympeälle. Minulla oli mukana kulmakynä, mutta hukkasin sen puolimatkassa. Nyt, kun voin puhdistaa nassun iltaisin muullakin kuin käsidesillä ja sutia siihen aamuisin ihan mitä pakkelia haluan, arvostan purkkeja ja purnukoita ihan eri lailla. Toisaalta tiedän, että ilmankin selviää oikein hyvin.

Omituista kyllä, mutta en kyllästynyt ollenkaan muutamaan vaelluselämän olennaisimpaan osa-alueeseen. Käveleminen itsessään tympi vain nälkäisenä, ja sen epäotollisen olotilan pystyi korjaamaan parilla kourallisella pähkinöitä. Jalkoihinkaan ei sattunut ennen kuin vasta aivan viimeisinä päivinä, eikä minulle ilmaantunut kolmessa viikossa yhden yhtään rakkoa! Myöskään tylsyys ei vaivannut, vaan nautin jokaisesta lytkeästä hetkestä. Olin suunnitellut selailevani saksankielisiä kiipeilylehtiä majoilla iltaisin, mutta yleensä vain istuskelin kirjoittamassa laiskasti päiväkirjaa, kuvaamassa auringonlaskua tai turisemassa niiden kanssa, joiden kanssa päädyimme jakamaan illallispöydän. Toisin kuin pari vuotta sitten Väli-Amerikassa, rinkkakaan ei roihauttanut käpyä käryämään. Itse asiassa se tuntui kevenevän päivä päivältä, sillä opin säätämään sitä paremmin. Aarnin rinkoille siis megaturbosuositus, varsinkin haastavaan maastoon ja/tai kiipeilyyn!

IMG_6662
IMG_6644
IMG_6663

Vuorilta kaipaan

… päivän missiota. Sen jälkeen, kun aamuaurinko alkoi sarastaa verhottomien ikkunoiden läpi majalla, päivän marssijärjestys oli selvä. Ylös, pesulle, aamupalalle, päivän varustuksen säätö ja matkaan! Välillä saattoi kyllä pitää kuvaus-, herkuttelu- ja maisemienkatselutaukoja, mutta etappi oli saatava loppuun ennen pimeäntuloa – tai vielä pahempaa, illalliselta myöhästymistä. Mutta kun päivän kilometrit oli tarvottu, missio oli suoritettu, eikä iltaisin tarvinnut enää murehtia keskenjääneitä askareita.

… keskittymistä. Ilman läppäriä ja nettiä pystyin irtautumaan jatkuvasta virikkeiden tulvasta. Majoilla ei yleensä ollut kenttääkään, joten kotiin soittelunkin sai unohtaa. Olin gradukevään jälkeen niin väsynyt, etten huomannutkaan tarvitsevani iltojen ratoksi luettavaa tai ristikoita. Kirjoitin yleensä iltaisin sivun tai pari reissulokiin, mutta muuten aika vain jolkotteli ohi nauttiessa ja ollessa läsnä. Juttelimme kaverin kanssa haaveista, peloista, politiikasta ja vaikka kivilajeista, vakoilimme toisia vaeltajia, bongasimme murmeleita ja menimme yhdeksältä nukkumaan.

… eläinystäviä. Moni alppieläin ei osaa pelätä ihmistä, joten sain ihailla vuorikauriita ja salamantereita lähietäisyydeltä. Toisinaan huomionkipeä lehmä kerjäsi rapsutuksia tai aamiaismajoituksen koira istahti syliin iltateellä. Selailin Bolzanossa museossa kirjaa Dolomiittien florasta ja faunasta, ja bongailinkin innolla alppinaakkoja ja kotkia viimeisellä viikolla. Täällä Budapestissä kyllä riittää hauvoja ja variksia, ja arvostan niiden seurailua, mutta betoniviidakon yleisin laji on ihminen. (Paitsi että se taitaa kyllä olla rotta.)

… väsymystä. Sisäinen kelloni on enemmän kukkuu kuin käkikellon nimikkotähti, ja joudun usein arki-iltoina odottelemaan nukkumattia liian kauan. Päässä hyrräävät kaikki päivän aikana opitut asiat, käydyt keskustelut ja tulevat työt, ja rauhoittumiseen menee joskus tuntitolkulla. Vaelluksella oli toisin: raitis ilma ja reipas fyysinen rasitus vetivät lihakset makaroniksi heti illallisen jälkeen, eikä aivoilla ollut huikeiden maisemien lisäksi mitään jauhettavaa. Jäätikköjärvien ja edelweissien kuviin nukahti kuin itsestään.

… syömistä. Vaikka vaellusmuona ei aina hivellytkään makunystyröitä, määrä korvasi usein laadun. Jos kävelee rinnettä ylös alas vähintään puolet päivästä, voi syödä ihan mitä lystää, eikä kaloreita kerry siltikään riittävästi. Juustomakaronia, itsetehtyjä limsoja, sacher-kakkua, hilloleipää, suklaapatukoita, gelatoa… vaeltajan nälkä on loputon. Saatoin upottaa kitusiini aamiaisella kolme leipäpalaa eri juustoilla ja hilloilla, muutaman kananmunan, croissantin, hedelmän tai kaksi, kolme kuppia teetä ja jogurttia suklaamyslillä. Nyt minulla ei ole edes aamuisin nälkä, ja surautan usein vain smoothien reppuun kirjastoevääksi.

***

Vaikka Euroopan katolle onkin ikävä, ei siellä kuitenkaan voisi viettää montaa kuukautta pitempää aikaa. Kuukaudessa en ehtinyt vielä päästä pitkille reissuille tyypilliselle maailmantuskatasolle – miten minä voin vain lekotella riippumatossa, kun niin moni asia menee pallollamme päin helvettiä?

En olisi tällä hetkellä missään mieluummin täällä Budapestissä, en tekisi mitään mieluummin kuin väsäisin esitelmiä kv-politiikan konstruktivismin alkuvaiheista tai opettelisi taitto-ohjelma InDesignin saloja iltaisin kirjastolla muiden toimittajanalkujen kanssa. Yritän kuitenkin muistaa kesän opit: nauttia auringosta silloin kun se paistaa, vähentää kännykännäpläystä ja rapsuttaa kiipeilysalin koirakaveria aina, kun hän sitä itsekin haluaa.

Ja tietty suunnitella vaellusviikonloppua Slovakiassa! Mäennyppylät eivät Keski-Euroopasta lopu.