Browsing Tag

rantapummilyfe

Yleinen

Vuokra-autolla Kreikassa – liikennekaaosta ja salaisia rantoja

23.6.2018

Vuokra-auto ei todellakaan ole se kulkupeli, jota suosin matkoillani. Oikeastaan se on ehkä viimeinen: mieluummin kävelen, pyöräilen, liftaan, busseilen tai junailen.

Kreikassa kuitenkin päädyimme ottamaan allemme neljä vuokrapyörää, sillä lentokentältä pääsisi kohteeseen bussilla vain muutamana vuorona päivässä, ja olisimme ilman omaa kulkuvälinettä jumissa turistikylässä.

Siispä meitä odotti Thessalonikin kentällä piskuinen Fiat Panda, jolle nauroi jo Hertzin asiakaspalvelijakin. Oletteko ihan varmoja, ettette halua upgradea?

IMG_5780 (kopio)
IMG_5716 (kopio)
IMG_5755 (kopio)

Panda on 60-hevosvoimainen teiden tukko. Reippaimmat ylämäet joutui nitkuttamaan sillä ylös kolmosella, mutta toisaalta sen sai parkkeerattua ihan mihin vain. Esimerkiksi lääkäriaseman eteen kahden mainoskyltin väliin. Pandan varusteisiin kuului myös ilmastointi, mikä ilahdutti meitä suunnattomasti, kun palasimme autolle rantapäivän jälkeen, ja lämpömittari näytti yli kolmeakymmentä.

Ajaminen hirvitti minua ajatuksena – ja käytännössä. Vuoristoisen Halkidikin niemimaan tiet olivat paitsi mutkaisia ja jyrkkiä, mutta myös umpeen kasvaneita. Jopa moottoritiellä möllötti syviä kraatereita. Tien joutui myös jakamaan kaikenkarvaisten seuralaisten kanssa: oli mopoja, oli keskelle tietä pysäköityjä bulgarialaisia Mersun maastureita, oli kuuroja ja sokeita papparoita kadunylityspuuhissa.

Kylttien lukeminenkin kävi työstä, sillä käytössä olivat suurimmilta osin kreikkalaiset aakkoset. Maassa maan tavalla. Muutaman risteyksissä ja rampeilla pyörimisen jälkeen solahdimme Pandoinemme kuitenkin paikalliseen liikennevirtaan enemmän tai vähemmän sujuvasti.

Sen, minkä Kreikka hävisi teiden kunnossapidossa, se kyllä voitti liikenteen sujuvuudessa. Vaikka paikalliset kaahaavatkin tällaisen tientuke-turistin mielestä kaistapäisesti, he antavat kuitenkin joustavasti tietä ja varoittavat edessä vaanivista vaaroista. Kukaan ei noudata liikennesääntöjä, mutta jotenkin autoletkat vain soljuvat sujuvasti kukin määränpäätään kohti. Aggressiivisuus ja tööttäily loistivat poissaolollaan, mikä ilahdutti leppoisaa lappilaissydäntäni.

Tänään, kun ajelin lentokentälle, ensimmäisenä päivänä vatsassa kouraisseet mäet tuntuivat pikkunyppylöiltä ja ohittelin ääriään myöten täyteen tungettuja hedelmärekkoja tottuneesti. Jälleen yksi pelko voitettu, ja Välimeren maassa autoiltu onnistuneesti ilman yhteen peltikolhua tai edes vakavampia sydämentykytyksiä. Minä nimittäin ajelin enemmän kuin oman elämänsä kylmänrauhallinen Niki Lauda, Julle, koska hän kompuroi jalkakäytävän katukiveykseen ja loukkasi jalkansa.

IMG_5892 (kopio)
IMG_5880 (kopio)
IMG_5895 (kopio)

Vaikka en olekaan yksityisautoilun suurin fani, melkeinpä näyttäisin peukkua autonvuokraukselle Halkidikissä. Ilman koslaa olisimme joutuneet tyytymään yhteen kapeaan rantaan ja ylihintaiseen turistimarkettiin. Pandalla huristelimme parin kilometrin päähän Lidliin halvan halloumin perässä.

Pandan kanssa sen sijaan päivät lensivät siivillä tätä rataa: ensin katsottiin Googlen Earthista, missä Välimeri kimalteli turkooseimpana, ja sitten rytkyttelimme kuoppien, katukoirien ja irtokivien sekamelskassa sinne. Toinen nautiskeli maisemista ja toimi apukuskina (jos viitsi), ja toinen polki jarrua ja kaasua vuorotellen puoliksi maisemista lumoutuneena, puoliksi kieli keskellä suuta keskittyen.

Halkidikin niemimaalla riitti nähtävää, eikä komeimmista helmistä yhteenkään olisi tainnut selvitä ilman autoa. Kurvailimme mutkittelevia rantaraitteja pitkin, katsastimme 700 000 vuotta vanhan kalkkikiviluolan ja kuvasimme pikkukylien kirkkoja ja kissoja. Rantakamppeetkin oli mukavaa jättää yöksi Pandaan eikä kantaa snorkkelinputkissa kolmea kiloa santaa pikkuiseen Airbnb:hemme.

Siispä Kreikan-matkaajille rohkaisuksi: rattiin vain!

PS Tosin seuraavan pitkän reissun taitan ensin Deutsche Bahnin kyydissä, sitten jalkapatikalla. Siinä ei ainakaan pääse vauhtisokeus iskemään.

Yleinen

Kreikassa löysäämässä nutturaa

20.6.2018

On kuuma. Vähän kuin saunassa tai hot joogassa: lihakset löystyvät ihan itsestään.

Kreikka-loman neljäs päivä. Ympäristö on omiaan puskemaan stressin ulos ihohuokosista samaa matkaa hien kanssa. On turkoosi meri, joka viilentää, mutta jossa tarkenee snorklailla puoli tuntia. Heinäsirkat suoltavat vuorokauden ympäri valkoista kohinaansa, tuutulaulua. Rantojen pikkiriikkiset kivet muotoutuvat juuri selälleni sopivaksi patjaksi pyyhkeen alla. Aamupalalla ja iltateellä voi seurailla kissojen kosimismenoja puutarhassa ja ihailla Batbatiksi nimettyä lepakkoa, joka tarjoaa Top Gun -tasoisen lentonäytöksen aina auringonlaskun aikaan.

IMG_5773 (kopio)
IMG_5768 (kopio)

Kun hirvi juoksee eteen moottoritiellä, sitä lyö heti jarrut pohjaan. Tonnien painoinen auto ei kuitenkaan pysähdy heti, vaan fysiikan lain pakottavat sen liikkeen jatkumaan. Negatiivinen kiihdytys, tavarat saattavat lennellä. Lopulta metallikori kuitenkin seisahtuu, ja eläin jatkaa matkaansa kohti pientareen hirviaitaa ja sen yli.

Samalla tavalla ylivireinen keho ja mieli posottavat menemään, vaikka enää ei tarvitsisi. Ensimmäiset päivät herättiin aikaisin ja yritettiin suorittaa rantoja: catch’em all ja mitä tänään syötäisiin. Kellontarkkaa kyljenkääntämistä, pulikointia ja snorklausta.

Eilen pysähdyimme reissun kämäisimmälle hiekkakaistaleelle, jossa paikalliset teinit kikattelivat mini-speedoissa ja -bikineissä. Juotiin kädenlämpöistä kokista ja bongailtiin rapuja kivikosta vielä silloinkin, kun lapsiperheet kasailivat jo aurinkovarjojaan.

Puhuimme siitä, miten hyvä oli käydä palauttamassa gradunpentele ja lähteä lähes suoraa tietä lentokentälle. Vaihtaa täysin maisemaa ja jättää suorituspaineet taakse.

Tulimme siihen tulokseen, että jokainen gradunpalauttaja pitäisi määrätä viikon pakkolomalle heti, kun paperiversiot on kiikutettu kansliaan. Ei tarvitsisi toki lähteä Kreikkaan asti, mutta sellaiseen ympäristöön, jossa mikään ei muistuta kirjaston ryhmätyötilan sohvilla koetuista hermoromahduksista.

IMG_5761 (kopio)
IMG_5775 (kopio)
IMG_5777 (kopio)

Täällä Thessalonikin lähellähän voisi puuhailla vaikka mitä. Kuljeskella intohimoisesti suurkaupungin katuja, maistella jokaista ruokalajia, kiertää museoita ja perehtyä eurooppalaisen demokratian alkukotiin.

Tämä ei ole sellainen loma.

Syön kreikkalaista salaattia ja suklaajäätelöä, kikattelen John Irvingin kenties kehnoimmalle kirjalle (joka sekin on mahtava) ja syljeskelen vettä snorkkelista, kun en viitsi säätää sitä oikein.

Olemme pistäneet muutaman hyödykkeen pannaan, esimerkiksi herätyskellon ja sähköpostin.

Ihan kuin lihaksetkin, aistit ja ajatukset palautuvat entisiin, löysiin mittoihinsa. Pinkkejä kukkia, violetteja kukkia, jättihämähäkki puutarhatuolin alla. Öisin mouruavat kissat ja ulvovat koiraeläimet. Aurinkorasvan haju rantamekossa. Hymy peilissä.

Yleinen

Bocas del Toron biitsivertailu

3.4.2017

Helou! Mikäs sen parempi hetki kirjoitella Väli-Amerikan paratiisisaarten täydellisistä paratiisirannoista kuin lumen sulamista katsellessa Kanadassa. Kylläpäs muuten maittaa hetkeksi viileämpi ilmasto – voi vaikka nukkua t-paidassa ja käydä lenkillä ilman, että nestehukka uhkaa. Äiti oli oikeassa, kohtuus kaikessa.

Bocas del Toron saaristossa Itä-Panamassa riittää niin mangroveryteikköä, viidakkoa kuin kuvankauniita hiekkarantojakin. Reilussa viikossa ehdimme kiertää kaikki kuuluisimmat ja vielä muutaman lisää.

Yksikään Bocasin parhaista rannoista ei ole kivenheiton päässä Bocas Townista, vaan kaikkiin pitää kyrrätä joko veneellä, bussilla tai pyörällä. Mutta minne kannattaa vaivautua?

P1590947
P1590951
P1590934

Starfish Beach/Playa Estrella

Missä ja miten: Pääsaari Isla Colónin toisella puolella. Matkaa rannalle on noin 15 kilometriä, ja sen voi taittaa joko keskusaukion puistosta lähtevillä busseilla/pakuilla tai pyörällä. Pyöräillen aikaa kuluu vajaa pari tuntia, ja tie on päällystetty, joskin kuoppia riittää. Bussit lähtevät ainakin 10, 12 ja 14, ja takaisin kuljetuksia järjestetään noin pimeäntuloon asti. Meno-paluulippu 5 dollaria.

Mitä erikoista: Nimensä mukaisesti rantavedessä lotkottelee valtavia meritähtiä.

Parasta: Meritähdet tietty! Niitä tosin ei ole siellä, missä väkijoukko niitä eniten yrittää tiirailla, eli rantahiekassa, vaan muutaman metrin syvyydessä korallien ja meriruohon seassa. Snorkkelilla pääsee ihastelemaan ihan ilmaiseksi pikkuista riuttaa ja lukemattomia meritähtiä. Myös kävelymatka rannalle on henkeäsalpaavan upea: voi kahlailla kilometrin ohuella hiekkakaistaleelle, jonka ylle palmut taipuvat varjoksi. Aallokko on täällä hyvin matalaa, joten vedessä voi lillua pelkäämättä pesukone-efektiä.

Huonointa: Turistimassat ovat vallanneet rannan, eikä luonnollisuutta ole paljoa jäljellä. Rantaravintolat huudattavat lattarilistahittejä, kalja virtaa ja jenkkilapset kirkuvat. Playa Estrellalla ei pääse olemaan rauhassa.

Arvosana: 4/5, näkemisen arvoinen. Bocasista löytyy paljon upeampia rantoja, mutta Estrella on edullinen vaihtoehto – ja kuka nyt ei haluaisi ihastella meritähtiä? Näin rauhallista aallokkoa saa myös hakea koko Väli-Amerikasta.

P1590994
P1590992
P1590981
P1590977

Red Frog Beach/Playa de Ranas Rojas

Missä ja miten: Bastimento-saaren ulkomeren puolella. Sammakkorannalle päästäkseen on alle otettava vene, joita lähtee vesitaksilaiturista. Kannattaa tinkiä! Jotkut maksoivat meno-paluusta 16, me puolestaan 10 dollaria. Seitsemälläkin on kuulemma joku selvinnyt. Matka on onneksi kaunis!

Mitä erikoista: Ei ihan selvinnyt, miksi ranta on niin tunnettu. Se on kenties suurin saariston helposti saavutettava ranta, ja siellä hiekkakaistale on muita leveämpi, eli auringossa voi lojua pitkälle iltaan. Punaisia nuolimyrkkysammakoitakin olisi saattanut näkyä, mutta meille ne vain kurnuttivat lammikoista. Tunnin etsintäoperaatiosta huolimatta sammakot pysyivät piilossa.

Parasta: Bastimentolla on vain vähän asutusta eikä ollenkaan teitä, joten viidakkofiilis on heti parempi kuin pääsaarella. Rannalla riitti hyvin tilaa kaikille innokkaille.

Huonointa: Kymmenen dollarin venematkan lisäksi rannalle piti maksaa viiden dollarin pääsymaksu. Ainoa palvelu, jonka sillä sisäänpääsyn lisäksi sai, oli kammottava ulkovessa. Ja se, että minä annan tuon lausunnon tarkoittaa aika paljon: vietin lapsuuden ja nuoruuden partioleireillä mökkioloissa. Aallot ovat liian rajuja sunnuntaiuimarille, mutta ei niistä surffaamiseenkaan ole. Nimen mukaisia sammakoita ei löytynyt!

Arvosana:  3/5. Red Frog on kaunis, pitkä ja turkoosivetinen geneerinen hiekkaranta, mutta viidellätoista dollarilla tekee kyllä jotain parempaakin. En tiedä, mistä sen loistava maine kumpuaa. Suosittelisin mieluummin veneilemään Caranero-saaren rannalle, jonne pääsee parilla dollarilla: ehkä vähän pienempi, mutta kuitenkin riittävän tilava ranta ja rauhallisemmat uimavedet. Säästyneillä rahoilla voi siemailla rantabaarissa parit kotitekoiseen kookoskermaan sekoitellut pina coladat!

P1590923
P1590922
P1590917
P1590916

Playa Bluff

Missä ja miten: Pääsaarella noin 10 kilometrin päässä Bocas Townista. Taksit, colectivot ja polkupyörät vievät perillä; suosittelisin pyörää, jolla sinne polkaisee alle tunnissa.

Mitä erikoista: Öisin rannalle munivat merikilpikonnat, ja tämän takia rannalla pitääkin olla nätisti ja varovaisesti. Playa Bluff on pitkä, luonnontilainen ja uskomattoman pehmeähiekkainen biitsi.

Parasta: Bluffilla riittää tilaa ihan kaikille, eikä roskia näy missään. Kahden kilometrin rannalla törmäsimme ehkä kymmeneen muuhun ihmiseen. Öisin tänne järjestetään kierroksia, joilla voi tutustua merikilpikonnien elämään ja suojeluun – hinta taisi olla 15 paikkeilla, eli uskoisin olevan ihan rahan arvoista. Enkä ole ikinä nähnyt missään näin hienojakoista, kullanhohtoista hiekkaa!

Huonointa:  Mikäli on pyörällä liikenteessä, viimeiset kilometrit saa liukastella hiekkatiellä. Me jätimme pyörät suosiolla parin kilometrin päähän ja kävelimme loppumatkan. Muuta moitittavaa en keksi, ja jos tämä pysäyttää osan väkijoukoista ja tekee rannasta vieläkin rauhallisemman, niin pieni hiekkadriftailuhan on pelkkää plussaa.

Arvosana: 5/5! Panaman paratiisi löytyy Playa Bluffilta – pidetäänhän siitä hyvää huolta.

Mistä sinun lempirantasi löytyy? Vai haluatko pitää sen salaisuutena?

Yleinen

Belizen Caye Caulker – hitti vai huti?

23.1.2017

32 kilometriä Belize Citystä, muutaman tunnin lauttamatka Meksikosta. Etsimme reilun kuukauden Väli-Amerikan kiertueemme yhteisosuudelle Jutan kanssa saarta, jolla ohjelmaan kuuluisi pelkkä chillaus. Käristäisimme nahkaa, snorklailisimme, uisimme kuin pikkuiset saukot ja nostaisimme välillä hedelmäisen rommidrinkin ilmaan.

Pohdimme pitkään Hondurasin Bay Islandsin ja jonkin belizeläisen saaren välillä. Belizeen vetäisi karibialainen tunnelma ja selkeästi parempi turvallisuustilanne, Hondurasiin taas pienemmät turistimassat ja edullisempi hintataso.

Sitten luin ulkoministeriön matkustustiedotteita Väli-Amerikan astetta hämärämpiin maihin, pyörin yhden yön sängyssä unettomana ja laitoin aamulla Jutalle viestiä, että eiköhän mennä Belizeen. Mieluummin vähän rahaa kuin kaikki rahat ja henki!

(Tosin ulkoministeriö on kunnostautunut kelpo kansalaisten pelottelussa. Ihan vaikka Ruotsin tiedotetta lukemalla saa kyllä pienen paniikkikohtauksen aikaan.)

P1580725
P1580591
P1580592
P1580598
P1580610
P1580613
P1580615

Caye Caulker ei tosiaan ole mikään luonnontilainen palmuparatiisi, vaikka löytyy sieltä läpitunkematonta mangroveakin, vaan Belizen toiseksi suosituin lomasaari. Madonnan kuuluisaksi tekemä Caye Ambergris eli San Pedro vetää ykkösvetonaulan kyseenalaisen arvonimen. Caulkerille suuntaavat yleensä backpackerit, mutta viiden päivän analyysin perusteella myös kolmenkympin kypsemmällä puolella olevat ja eläkeläiset. Lapset loistivat poissaolollaan – ehkä onneksi, koska saarella riittää sähinää muutenkin.

Caye Caulkerilla ei nimittäin ole juuri mitään tekemistä. Okei, voi snorklata ja sukeltaa, mutta nämä avomerireissut eivät ehkä sovi kaikista nuorimmille miniseikkailijoille. Tämän lisäksi reissuilijat lojuvat laitureilla, kiskovat rum mixejä baarissa aamusta asti ja täyttävät tärykalvojaan reggae-rytmeillä. Aurinkoa ja merta, siinäpä se.

Reppureissarille Caye Caulker saattaa ehkä olla Belizen edullisimpia saarikohteita, mutta kallista siellä silti on muualle Väli-Amerikkaan verrattuna. Tässä muutama esimerkkihinta, ja meidän budjettimme on aika lailla niin alhainen kuin viime tipassa varattuna voi:

Majoitus (2hh) 60e/yö

Ateria edullisessa ravintolassa 10e

Ateria katukojusta 2-5e

Olut 2-3 e

4 l vettä 2e

Puolen päivän snorklausretki 30e

P1580731
P1580749
P1580745

Joistakin asioista maksaa silti mielellään. Caulkerilla on uskomaton luonto. Koko saari on pelkkää koralli- ja simpukkahiekkaa, ja palmut töröttävät pehmoisilla rannoilla. Pelikaanit ja haikarat istuskelevat kuvauksellisesti vanhojen puutolppien nokassa, fregattilinnut kiertelevät pilvettömällä taivaalla ja iltalenkillä mangroven suojista kuuluu jos jonkinlaista epämääräistä suhinaa. Krokotiili?

Belizen ehdoton valttikortti on vedenalainen ihmemaailma. Ei edes tarvitse varata kallista sukellus- tai snorklausretkeä, että pääsee ihastelemaan mereneläviä kotikonnuillaan: eräänkin hotellin pihalla oli merihevosten suojelualue, jossa nämä pikku luikerot lymysivät kaikkien nähtävillä vanhassa kalaverkossa rantavedessä. Kun viritti maskin ja snorkkelin päähän, rannaltakin löytyi korallikaloja ja barrakudia, kotiloita, simpukoita ja hyvällä tuurilla kuuleman mukaan kilpikonniakin. Ihan muutaman kilometrin päässä lähiriutalla pääsee uiskentelemaan pikkuhaiden, keihäsrauskujen ja värikkäiden kalakaverien sekaan. Turkoosia vettä ja tummempia riuttamöhkäleitä riittää, sillä Belizen riutalla on mittaa satoja kilometrejä, ja se on maailman toiseksi suurin. Tästä lisää vähän myöhemmin – eihän pari lausetta riitä uuden maailman tutkimisesta yhtään mihinkään!

Ja no, kuten kuvista näkyy, niin kyllähän nuo puitteet sellaiselta stereotyyppiseltä täydelliseltä rantalomalta näyttävät. Kirkasta vettä, pilvetön taivas, korkeat tuulessa huojuvat palmut, trooppiset juomat ja letkeät rytmit, jotka kaikuvat iltaisin veden yli. Lämpötila seilasi mukavasti 20-28 asteessa, ja aina kun toiselle puolelle saarta tuuli navakasti, toisella oli tyyntä.

Caulker on myös helppo pikavisiitti Karibialle lattarimaiden keskellä. Väestö on tummempaa, rastat heiluvat joka suunnassa, reggae pauhaa ja talot on maalattu mitä hauskimmin väriyhdistelmin. Kreolikeittiö pukkaa merenherkkuja ja ronskia BBQ-sapuskaa, eikä kenelläkään ole minkäänlaista hoppua.

P1580629
P1580634
P1580737
P1580743
P1580742
P1580741

Caulker ei tosin tuntunut niin aidolta kuin esimerkiksi Meksiko, jossa pyörimme ennen sitä. Saarella kaikki pyörii turismin ympärillä, ja se oli ehkä meille vähän liian helppo kohde. Olisimme pärjänneet hyvin pelkästään espanjankielisessä pikkukylässä, jossa olisimme mutustelleet paikallisia pöperöitä ja herättäneet kummastusta pulahtamalla uimaan milloin missäkin. Mutta nyt mentiin siitä, mistä aita oli matalin. Caulker on ehkä kymmenen vuotta sitten nauttinut indie-reissaajien kohteen maineesta ansaitusti, mutta nyt se on ihka aito turistirysä hyvässä ja pahassa. Palveluita löytyy: Starbucks-tyyppistä kahvia, hampurilaisia ja kiinalaista ruokaa, matkatoimistoja, resortteja ja hotelleja – mutta kvinoa-kulhoja ei sentään, hahhaa! Belizeen mahtuu varmasti autenttisiakin biitsejä, joissa joutuu vielä heräämään kukon aamufanfaariin ja jossa aamupalaksi on purtava papua ja munakokkelia, me vain emme ehtineet sellaista hakea. Placenciaa suositeltiin. En mene vannomaan, että se olisi yhtään parempi.

Mutta uf, ruuasta puheen ollen: sanotaanko nyt niin, että Caulker-ruokavaliolla saisi itseään näppärästi lihotettua kymmenen kiloa kuukaudessa. Painonnostoretriitti Karibialle, anyone? Ruuassa piisaa sekä rasvaa että hiilareita, ja kaikki tuore on kallista. Maitotuotteet, hedelmät, vihannekset, you name it. Maksoin eräänä epätoivon hetkenä yhdestä persikasta yli euron, ja kyyneleet valuivat pitkin poskia, niin taivaallista se oli. Belizen ruokakuuluisuus on fry/flying jack: uppopaistettu lihapiirakan tapainen tasku, johon lyödään täytteeksi vaikkapa kinkkua, munakokkelia ja juustoa. Ensimmäinen fry jack oikein sulaa suuhun. Mutta kun niitä nautiskelee niin aamupalaksi kuin lounaaksikin, rasvan määrä alkaa pikku hiljaa tihkua kasvoista läpi. Eikä fry jackit todellakaan riitä päivän öljyannokseksi: melkein kaikki uppopaistetaan tai vähintään pyöritellään erittäin rasvaisella pannulla.

Kun siis tänään lähdimme Belizestä, ensimmäinen ateria Guatemalassa lähenteli taivasta. Tuoreita yrttejä! Tomaattia! Porkkanaa! Täydellisen kypsää avokadoa!

(Tässä vaiheessa sopii toivoa, ettei ruokamyrkytys iske tuosta jumalten ruoasta.)

Yksi huomionarvoinen miinuspuoli Belizessä oli huutelu. En ole kokenut missään vastaavaa. Joka ikinen kojullaan istuskeleva tai seinään nojaileva miesoletettu ehdotteli jotain typerää, kun käveli ohi, ja vänkytti mukaloukkaantuneena perään, jos ei vastannut tai vastasi tympeästi. I’m just being nice! Relax young lady! Jos tänne palaisi poikaystävän kanssa, saisi varmaan olla enemmän rauhassa. Muualla tässä maailmankolkassa saa lähinnä (tarpeettomia) avuntarjouksia tai katseita. Ja hyvä niin.

Suosittelisinko siis Caye Caulkeria? Vaikea sanoa. Uskon, että huolellisella Googlen laulattamisella Belizestä tai varsinkin Karibianmereltä löytää edullisemman ja vähemmän jenkkituristisen palmusaaren. Toisaalta Belizen vedenalaisia seikkailuja ei löydä kaikkialta, ja Caulker on kulkuyhteyksien ja turvallisuuden puolesta helppo valinta. Päätä siis itse! Meillä oli oikein messevät viisi saaripäivää, mutta olimme tänään aivan valmiita myös siirtymään uusiin maisemiin.

Yleinen

Cenote – pulahda Meksikossa kalkkikiviluolaan

18.1.2017

Jukatanille matkaava ei pääse pelkästään uiskentelemaan kirkkaassa Karibianmeressä ja snorklailemaan maailman toiseksi suurimmalla riutalla, vaan lisäksi sisämaasta löytyy kuvankauniita uintivesiä, cenoteja. Cenotella tarkoitetaan (käsittääkseni) kalkkikiveen kaivertunutta makeanveden esiintymää, jonne joko näkyy päivänvaloa tai sitten ei.

Sopiva cenote löytyy ihan kaikille. Osa näyttää lähinnä järviltä, osan taas voi luokitella täysin luoliksi. Joissakin voi snorklailla ja sukeltaa, ja toisten koko riittää lähinnä kastautumiseen. Joidenkin ympärille on rakentunut teemapuisto, ja joistakin tietävät vain paikalliset. Cenoteja on tuhansia, joten iso osa on varmasti vielä löytämättä. Vaikea uskoa, että joku olisi kartoittanut koko Jukatanin läpipääsemättömät viidakot.

P1580441
P1580444
P1580452
P1580454
P1580456

Pari päivää playalla hiekkaa silmiin saatuamme vuokrasimme auton ja lähdimme täydellisen cenoten metsästykseen. Yritimme edellisenä iltana hakea tietoa lähialueen cenote-tarjonnasta, mutta Google tarjoili lähinnä Tripadvisoria ja ei-oota. Tiesimme, että tukikohdastamme Puerto Morelosista lähtisi tie nimeltä Ruta de los Cenotes, joten sieltä valikoimaa varmaan löytyisi.

Odotin kylttien ja turistibussien tukkimaa tienpätkää, mutta 30-kilometrinen reitti olikin luotisuora ja täysin tyhjä. Huristelimme ensimmäisten cenotejen ohi, sillä olimme löytäneet sentään hintaoppaan ja opiskelijoina halusimme parhaan mahdollisen hinta-eeppisyyssuhteen. Seikkailuelementin lisäämiseksi käännyimme kuoppaiselle ja punaisen multaiselle hiekkatielle, joka tarjoilisi lisää cenoteja. Päädyimme oikeastaan jatkamaan kauimmalle mahdolliselle, ja kamalaa kivistä ja mutkaista mönkijäuraa upouudella vuokra-autolla jyystäessä kävi mielessä, että onkohan tässä taas mitään järkeä.

Saavuimme mini-Woodstockin näköiselle aukiolle. Puukojuista kohosi savu, pari laiskaa koiraa lekotteli auringossa ja nuoret miehet loikoilivat varoituskolmioin varustetulla ympyrämuurilla. ”Pa el cenote?” kysyi yksi heistä, ja hän pyysi meiltä rahat, osoitti suunnan uimakopeille ja vinkkasi vielä, että saattaisimme päästä käymään virallisen cenoten lisäksi sen salaisella pikkuveljellä.

Heitimme äkkiä uimakamppeet päälle, ja mies kehotti meitä laskeutumaan muurilta, jolla hän työkavereineen hengaili. Olin aika pettynyt! Noin pikkuisesta ja vaatimattomasta lähteestäkö maksoin 150 pesoa?

P1580449
P1580451
P1580469
P1580473
P1580475

Ja tietysti olin väärässä. Laskeuduimme hiljaa ja varoen portaat alas, ehkä seitsemän metriä. Luola aukesi ympärillemme: maitomaista, sinistä vettä, kalkkikivipatsaat ja -holvit ja ympäriinsä lentelevät ja keskenään kirskuvat lepakot. Kastoin varpaat veteen, ja se oli huomattavasti viileämpää kuin meressä. Pohjavettä, ties mistä asti seilannutta. Viileyteen kuitenkin tottui, ja lähdimme tutkailemaan cenoten ulottuvuuksia. Kesti minuutteja uida päästä päähän, onkalo oli varmaan 50 metriä pitkä ja luoja yksin tietää kuinka syvä.

Kun olimme saaneet tarpeeksemme Tarzan-hypyistä köydellä ja lepakoiden moikkailuista, kiipesimme ylös ja kysäisimme sala-cenotesta. Näyttämisen sijaan työntekijä neuvoi meitä, ja eksyimme tietysti matkalla kerran. Loppu hyvin, kaikki hyvin, ja pian viidakko aukeni pikkuisen. Alas peilinkirkkaaseen pikku-cenoteen pääsi ramboilemaan köyden avustuksella. Meille oli neuvottu, että tästä cenotesta löytyisi eläimiäkin, ja toden totta: kilpikonnavauvat pakoilivat uimareita, ja monnin näköiset kalat sujahtivat valoa ja liikettä piiloon. Vähemmän mukavaa seuraa olivat lentävät jättimuurahaiset, joiden pesiä roikkui cenoten katosta. Mieluummin lepakot kuin muurahaiset, por favor!

Jotenkin cenoteilla aika katosi. Olimme kurvanneet la Norian pihaan kahdeltatoista, ja matka jatkui kolmelta. Ehkä maan alla aika-avaruuskäyrät vääristyvät?

Cenoteja löytää kaikkien Riviera Mayan kylien ja kaupunkien lähistöltä, ja niihin pääsee polskimaan 50-300 pesolla (n. 3-15e). Kaikilta löytyy paikka vaihtaa vaatteet, ja useimmilta myös syötävää ja juotavaa sekä vuokrattavia vesiurheiluvälineitä, kuten snorkkeleita.


Seuraa Alpenglowia Facebookissa, Instagramissa ja Snapchatissa @sunnamailmmis – just nyt juttua belizeläiseltä pikkusaarelta!