Browsing Tag

poliittista

Yleinen

Kaksi Unkaria

2.6.2019

(Suosittelen tätä The Atlanticin perinpohjaisesti tutkittua juttua lisä- tai taustatiedoksi.)

Kun muutin Unkariin opiskelemaan CEU:ssa, tiesin kyllä, että luvassa olisi poliittista turbulenssia, ja että opinahjon tulevaisuus oli jokseenkin uhattu. Muistin myös sen, miten herkullisia falafelejä juutalaiskorttelin kuppiloista saa ja miten komeasti keskustan historialliset, vähän jo ränsistyneet rakennukset valaistaan iltaisin.

Sitä en tiennyt, miten suuri kuilu näiden kahden Unkarin välille on revennyt.

Ensimmäinen, se helpommin lähestyttävä, on pintapuolinen Unkari, joka toivottaa vierailijan tervetulleeksi opiskelijabaarien ilmaisilla jazz-konserteilla ja eriparisilla tuoleilla, pustan punaisilla auringonlaskuilla ja niin keisariajan rakennusten rappioromanttisilla julkisivuilla, joita kuvaillessa voisi hukata loputtomia iltapäiviä.

Se toinen Unkari paljastuu omasta poliittisesta mielenkiinnosta ja taloudellisesta tilanteesta riippuen joko parissa viikossa tai sitten vuosissa. Siinä Unkarissa kodittomia passitetaan vankilaan Budapestin kaduilta, homobaariin menijät peittävät kasvonsa hupulla ja valtion yliopistoissa opinnoille lätkäistään sellainen hintalappu, ettei koulutukseen ole enää varaa kuin kaikkein hyvätuloisimmilla.

Ja niin, savustetaan maan ehdottomasti korkeatasoisin yliopisto maanpakoon entisen Itävalta-Unkarin keisarikunnan pääkaupunkiin. Siitä lisää vähän myöhemmin.

Budapestissa asuessa tuntui kuin olisin Matrixin Neo, mutta sillä erotuksella, että pystyin valitsemaan punaisen ja sinisen pillerin välillä ihan milloin vain. Saatoin käydä treffeillä hämyisessä teehuoneessa ja jutella paikallisen miekkosen kanssa True Detectivestä, ja jatkaa siitä suoraan juttukeikalle haastattelemaan vasemmistoaktivisteja, jotka jakelevat ilmaista ruokaa kodittomille ja turvapaikanhakijoille, ja joiden toimintaa poliisi yrittää estää. Tai lillua iltapäivällä satoja vuosia vanhassa turkkilaiskylpylässä ja heiluttaa illalla kylttiä akateemista vapautta vaativassa mielenosoituksessa. Budapest on kaupunki, jossa tien toisella puolella länsieurooppalaiset turistitytöt ottavat toisistaan blogikelpoisia kuvia uuden, komean veistoksen edessä, ja toisella puolella valtapuolue Fideszin propagandajulisterivi kehottaa kansalaisia vihaamaan EU:ta.

Mitä kauemmin vietin Unkarissa, sitä vaikeampaa turistimoodiin oli kivuta. Korskean parlamenttirakennuksen sijaan näin ratikan ikkunasta autoritäärisen hallinnon päämajan. Historiaa kuvaavat museot korostivat etnisten unkarilaisten kärsimyksiä ja jättivät mainitsematta vaikkapa sen, että Unkari osallistui aktiivisesti juutalaisten kansanmurhaan. Ei-länsimaisen näköisille kavereille heitettiin ruokakaupan jonossa rasistisia kommentteja. Unkarilainen kurssikaverini alkoi opetella raivokkaasti saksaa, jotta voisi muuttaa heti valmistuttuaan rajan toiselle puolelle ja viedä poikaystävänsä ja vanhempansa mukanaan.

Nyt, vuonna 2019, Unkari on edelleen EU-maa, muttei demokratia. Toivon, että mahdollisimman moni täällä käyvä ja käynyt ymmärtää sen. Unkari on maa, jossa holokaustista selvinnyt ja maahan valtavasti omaa rahaansa satsannut miljardööri George Soros on leimattu valtion viholliseksi; jossa ei ole yhtään riippumatonta mediaa; jossa yliopistojen tutkimusrahoitus riippuu siitä, miellyttääkö tutkimuksen aihe valtapuolueen johtoporrasta.

Mitä tällä tiedolla sitten pitäisi tehdä?

Minulla ei ole vastausta. Mitä minä, vain vuoden verran Budapestissä asunut ja kieltä osaamaton eliittiyliopiston kasvatti, voin edes sanoa?

Minun vanhempani eivät ole vaarassa menettää työtään siksi, että vastustavat julkisesti hallituksen linjauksia. Minun mahdollisesti tulevat lapseni eivät joudu käymään koulua järjestelmässä, jossa Viktor Orbán on nostettu historiankirjoissa kansallissankariksi. Minun työurani kotimaassa ei ole jo valmiiksi pilalla siksi, että olen valmistunut ”Soros-yliopistosta”. (Se voi hyvinkin olla pilalla vaikka siksi, etten asu Suomessa tai tunne sieltä paljon oman alani ihmisiä.)

Silti minuakin suututtaa, miten voimattomaksi ja hyödyttömäksi kouluttautuneet ja tarmokkaat vaipuvat, kun hallitus on juntannut ideologiansa tarpeeksi syvälle valtion rakenteisiin. Kukaan politiikasta tai yhteiskunnasta kiinnostunut tuntemani unkarilainen ei usko, että asiat nitkahtaisivat heidän kotimaassaan parempaan suuntaan seuraavaan kymmeneen vuoteen.  Valtapuolue on ainoa, jolla on varaa tehdä suuria vaalikampanjoita, ja vaalipiiritkin on vedetty heidän kannaltaan edullisesti. Fidesziä äänesti eurovaaleissa yli puolet unkarilaisista äänioikeutetuista. Fideszin valta murenee jonain päivänä, kenties, mutta siihen tarvitaan ärhäkkä kansanliike ja Orbánin kaatuminen.

Kai haluan, että Unkarista tiedetään halvan kaljan ja kylpylöiden lisäksi myös kaikki edellä mainitut.

En sano, etteikö siitä loma-Unkarista pitäisi nauttia. Balatonilla on ihanaa pyöräillä auringonpaisteessa ja pysähtyä rantabaariin alle euron viinilasilliselle, ja Budapestissä voi antaa kameran laulaa ilta-auringon kultaisten säteiden hivellessä uusklassisia julkisivuja. Kunhan vain muistaa, että se toinen puoli on olemassa: sen näkee kyllä, kun nostaa lomalaseja nenältä. Ei tarvitse kuin skannata metrotunnelien propagandakylttejä Google Kääntäjällä.

Unkarissa kannattaa ehdottomasti käydä, ja Budapest on yksi Euroopan hurmaavimpia kaupunkeja patsaineen, puutarhoineen ja ränsistyneine sisäpihoineen. Minua kiehtoi Unkarissa aluksi tunnelma, ja kiehtoo edelleen. Kuulostaa kliseiseltä, mutta Budapestissä on sielua ja syvyyttä: ehkä sen takia, että Unkarin historia on sortoa ja säpinää täynnä. Ottomaaneja, Itävalta-Unkarin keisarikuntaa, Neuvostoliiton satelliittivaltiota… Unkaria on koeteltu. Unkarilaisiin on myös mukavaa tutustua: heillä on usein musta huumorintaju ja suorat mielipiteet.

Olen siis ihan muina Neoina valinnut pillerien väliltä monta kertaa päivässä. Se on raskasta. Vaikka vuosi Budapestissä olikin aivan uskomaton, en tahtoisi viettää siellä välttämättä enää toista. CEU:n muutto Wieniin tuntuu helpotukselta (vaikka itävaltalaisetkin poliitikot ovat rypeneet viime aikoina skandaaleissa): ei tarvitse mennä kuvaamaan mielenosoituksia peläten kyynelkaasua tai sitä, että kaveri vangitaan. Ehkä nyt yliopistomme voi toipua ja jatkaa Unkarin ja muiden Itä-Euroopan korruptoituneiden valtioiden tutkimista ja tukemista ilman lakkauttamisen uhkaa.

Palaan varmasti Unkariin, ihan vain siksikin, että meillä on siellä vielä jonkin verran opetusta. Haluan myös pysyä kärryillä Unkarin tilanteesta ja kertoa siitä: blogissa, kirjoittamissani artikkeleissa, kasvotusten. Melkein mille tahansa Euroopan maalle voisi käydä unkarit: jos lakataan täysin välittämästä siitä, kuka tekee päätöksiä, parlamenttiin voi päätyä vallanjanoisia opportunisteja, jotka nappaavat median, oikeuslaitoksen ja koulutuksen hallintaansa.

PS. Yritin olla sisällyttämättä tähän liikaa analyysiä Orbánin politiikan ideologiasta ja sisällöstä. Jos haluat kuulla siitä lisää, niin kysy, linkkaan hyvää luettavaa. Lyhyesti: Fidesz ei ole äärioikeistopuolue. Se on kameleonttipuolue, joka käyttää ihan mitä tahansa olkinukkea, kuten pakolaisia, varmistaakseen kannatuksensa. Fideszille tärkeintä on pysyä vallassa, ei ajaa kansan asiaa.

Yleinen

Miten ratkaista nuuskamuikkusen dilemma

27.2.2019

Reilu vuosi sitten julkaisin tähän mennessä luetuimman kirjoitukseni: Lentäminen tuhoaa ilmaston – nuuskamuikkusen dilemma.

Se herätti närkästystä, pahaa mieltä, syyllisyyttä, ihastusta ja ainakin mielenkiintoa. En varmasti ollut ensimmäinen, joka nosti lentoliikenteen päästöt puheenaiheeksi, mutta yksi ensimmäisistä, eikä aika ollut vielä kypsä. Nyt, vain 15 kuukautta myöhemmin, tilanne on ihan eri: on Maata pitkin -matkailumessut, Facebookin junamatkustusryhmiä, kotimaanmatkailuintoa joka puolella. Melkein jokainen matkabloggaaja on sivunnut päästö- ja ilmastonmuutosaihetta jotenkin. Kiitos siitä.

Aihe on lähes loppuun kaluttu. Lähes. On esitetty lupauksia lentää vähemmän, lopettaa lentäminen, kompensoida päästöt tai lentää vain vihreillä lentoyhtiöillä. (Varmaan yhtä vihreillä kuin Shell, jonka uusissa mainoksissa poseeraa koko kansan Lauri Markkanen maapallokoripallon kanssa.)

Yritän nyt rimpuilla tämän vastauksen alkuperäiseen lentopäästöjen ongelmaan ja esitellä isomman kuvion niin, etten syyllistäisi yksilöitä, vaan järjestelmää, ja tarjoaisin vielä vähän toivoakin. Aioin sanoa, etten ole alan asiantuntija, mutta piru vie, onhan tässä nyt ilmasto-oikeutta ja politiikkaa opiskeltu jo kuuden vuoden ajan ja gradukin Pariisin sopimuksesta väännetty.

Jäätiköiden puolesta!

Yksilön toimilla on väliä. On tärkeää lajitella jätteet, olla ostamatta tarpeetonta roinaa, syödä kasvispainotteisesti, tilkitä vetävät ikkunat ja matkailla mahdollisimman vähäpäästöisesti. Mutta vielä enemmän väliä on sillä, miten järjestelmä rajoittaa ympäristölle haitallista toimintaa. ”Järjestelmä”, jossa me suomenkieliset enimmäkseen elelemme, on Suomen lainsäädäntö.

Lainsäädäntöön voimme vaikuttaa me kaikki. Lakeja säätävät kansanedustajat (sekä kansalaiset alotteilla), ja äänioiketut voivat äänestää vaaleissa.

Se, että vähäpäästöisestä elämäntavasta on tehty yksilövalinta politiikan reunaehtoja sijaan, on poliittinen valinta siinä missä vaikkapa opintotuen heikentäminen tai työttömyyden aktiivimalli. On paljonkin, mitä eduskunta voisi tehdä Suomen kasvihuonepäästöjen vähentämiseksi niin, ettei ilmastotoimista edes koituisi juurikaan lisälaskua veronmaksajille: lihantuotannon tukia voitaisiin vähentää, lentoliikennettä voitaisiin verottaa nykyistä enemmän, kaupunkien keskustoissa autoilua rajoittaa ja julkista liikennettä tukea nykyistä enemmän, siirtää kasvikset halvempaan ja liha- ja maitotuotteet korkeampaan verokantaan, lisätä uusiutuvien energiamuotojen tukia ja samalla verottaa vaikkapa ulkomaisia kaivosyhtiöitä enemmän.

Mikäli ympäristölle haitallisia tukia vähennetään, kulutustottumukset todennäköisesti paranevat kuin itsestään: ostetaan vähemmän lihaa, hankitaan tuulisähköä, parannetaan eristyksiä, hypätään kimppakyytiin eikä lennetä viikoksi joululomalla Thaimaahan, kun lentojen hinnat kohoavat häijysti. Ei pidä tuijottaa pelkän lentämisen päästöjä tai yksilöiden toimintaa, vaan myös kokonaiskuvaa koko yhteiskunnan näkökulmasta.

Grafiikka Vihreiden someista

Eduskuntavaalit pidetään kuuden viikon päästä. Yllä olevasta graafista voi näppärästi tarkastaa, minkä suuntaisia ilmastotavoitteita eri puolueilla on. Sillä, että pyrkii arkielämässään vähäpäästöiseen ja ilmastoystävälliseen eloon, on toki merkitystä, mutta vielä tärkeämpää, kuka päättää Suomen ilmastopolitiikan linjoista vuosille 2019-2023.

Eikä kyse ole pelkästä Suomesta. Olemme siinä mielessä onnellisessa asemassa, että Suomesta on tulossa kesällä EU:n puheenjohtaja. Yleensä kaltaisillamme lilliputtivaltioilla ei ole juurikaan sanottavaa unionin politiikan suuriin linjoihin, mutta puheenjohtajamaa saa paljon hiljaista valtaa, eli näkyvyyttä ja mahdollisuutta hivuttaa asioita agendalle. Ilmastoveivi-kampanja on haistanut tämän mahdollisuuden ja kerää suomalaisten nimiä adressiin ja vakuuttaa Suomen tuleva hallitus siitä, että päästöt tulisi rajata 1,5 asteen tavoitteeseen. Eikä vain Suomessa, vaan koko EU:ssa. Suomi voi puheenjohtajana tehdä avauksia paljon kunnianhimoisemman ilmastopolitiikan puolesta. Oletko jo allekirjoittanut?

Ilmastonmuutos on kaikkiaan niin mullistava ongelma, että se tulee pitkällä tähtäimellä kaatamaan nykyisen talousjärjestelmämme (joka sen on aiheuttanutkin). Mutta aloitetaan muutos nyt vaikka siitä, että Rovaniemelle pitäisi päästä Helsingistä halvemmalla raiteita kuin taivaita pitkin. Tätä varten Suomi voisi esimerkiksi verottaa lentopetrolia nykyistä enemmän (nykyinen veroluokka taitaa olla nolla), ja myöntää vaikkapa VR:lle lisätukea niin, että raidematkailu tulisi systemaattisesti lentämistä halvemmaksi.

Tästä aukeaisi upea aasinsilta kapitalismista nurisemiseen, mutta jätän sen käyttämättä. Tärkein pointti on se, ettei ilmastonmuutos ole yksilöiden syy, ei sinun eikä minun, eikä sitä voi kukaan yksinään pysäyttää. Meillä on kuitenkin demokratiassa etuoikeus valita itse johtajamme ja muokata sitä kautta yhteiskuntaa radikaalistikin. Lennä tai ole lentämättä Lapin-lomalle, mutta äänestä vaaleissa ja äänestä sellaista ehdokasta, joka tahtoo maapallolle samanlaisen tulevaisuuden kuin sinäkin.

Yleinen

Órbanilainen ruletti

10.4.2018

Kaksi keväistä jännitysnäytelmää on päättynyt: minun perinteinen kevätjahkaukseni ja Unkarin parlamenttivaalit.

Pikkuveljeni ylioppilasjuhlat häämöttävät. Veli stressaa vähän kaikesta: minne sitä hakisi, mitäs sitä elämällään haluaisi tehdä, miten voi olla näin paljon valittavaa ja inttikin vielä, aijai. En voi oikein lohduttaa. Tuntuu, että jokainen kevät on mennyt lukion jälkeen samojen tärkeiden kysymysten äärellä, ja aina kun valitsee suunnan, niin uusi risteys odottaa mutkan takana.

Tammikuun uusintatenteistä selvittyäni seuraava operaatio olikin alkaa kaivella internetissä avautuvaa mahdollisuuksien maailmaa ja miettiä, mihin kohteeseen sinkoaisin seuraavaksi cv-ammuksia.

Mitä enemmän pyörittelin ajatusta työelämästä, sitä vähemmän se houkutti. Olo on vielä kovin keskenkasvuinen ja vaillinainen, eivätkä ammatilliset keuhkoni ehkä kestä vielä Oikeiden Aikuisten maailmaa. Siispä pehmentäisin laskua lisäopiskelulla vielä kun tukikuukausia ja intoa riittäisi, ja tunkisin seuraavan tutkinnon aikana nykyisen ukkovarpaan sijaan ehkä koko jalan oven väliin.

Päätin yrittää uhkarohkeaa rastia: Central European Universityä Budapestissä. Jos en pääsisi, luikkisin takaisin Suomeen, missä minulla on vielä opinto-oikeus (ja tutussa kirjahyllyssä melkein kaikki Robin Hobbin teokset).

Hakuprosessi osoittautui jännittäväksi trilleriksi. Ensin graduohjaajani unohti postittaa suosituskirjeensä ja se ehti laitokseen juuri ja juuri. Kun maaliskuussa sain sähköpostia CEU:sta, avasin sen jo valmiiksi pettyneenä. Minun kandiarvosanoillani päästiin rimaa hipoen läpi, niillä tuskin singahdettaisiin huippulaitoksen listoille. Mutta kylläpä vain. Seuraavaksi rustasin surumielisen stipendihakemuksen, mutta valmistauduin siinäkin kieltävään päätökseen. Itä-Euroopan maista tulevilla olisi varmasti avustustarve kuin kultalusikka suussa syntyneellä suomalaisella, vaikka aika vaatimattomasta perheestä tulenkin.

Olin taas väärässä.

Siispä minulla oli erinomainen syy seurata sunnuntain vaaleja ainakin murto-osalla siitä huolesta, joka saa nuoret unkarilaiset nyt rypistämään kulmiaan. Vaalien ainoa kysymys oli oikeastaan, saavuttaisiko vallankahvassa vuodesta 2010 keikkunut Fidesz-puolue 2/3-superenemmistön parlamentissa. Tällöin he voisivat rukata perustuslakia uusiksi, ja oppositio voisi vain marssia kaduilla ja länkyttää ulkomaisille medioille – kotimaiset kun on valjastettu edellisillä perustuslakimuutoksilla valtapuolueen äänitorviksi.

Peli ei ollut alkujaankaan reilu, sillä pääministeri Viktor Órbanin Fidesz oli muokannut jo vaalisäännöt itselleen suosillisiksi. Vaikka äänestysvilkkaus nousi sunnuntaina taivaisiin, Órbanista tulee silti pääministeri superenemmistöllä.

Luvassa on siis neljä vuotta yltiönationalistista maahanmuuttolinjausta, EU:n dissausta ja rajanaapureiden suututtamista vähintäänkin vanhaan malliin. Media on vapaa vain netissä. Unkarissa sananvapaus alkaa olla jo niin ahtaalla, että niin toiset Euroopan maat kuin kansainväliset järjestötkin ovat älähtäneet siitä.

Órban inhoaa syvästi myös tulevaa opinahjoani, sillä se on unkarilaislähtöisen miljardöörin perustama ja rahoittama. Viime vuonna herra pääministeri yritti sulkea CEU:n, muttei onnistunut. Hän voi ihan hyvin yrittää temppua uudelleen.

Muutto Budapestiin on minulle unelmien täyttymys, mutta myös iso riski. Unkarin poliittinen painekattila käy niin kierroksilla, että pian posahtaa taas – mutta mitä ja miten? Suurmielenosoituksia, ulkomaalaisvihaa, EU-ero… ei todennäköistä, muttei ollenkaan mahdotonta. CEU saattaa joutua sulkemaan ovensa yhtäkkiä. Tosin oppilaitos on suunnitellut muuttoa Wieniin, mikä olisi minulle lähinnä tuplajättipotti pelkän lottovoiton lisäksi.

Olen asunut toistaiseksi vain tylsän turvallisissa hyvinvointivaltioissa. Unkari ei missään nimessä ole mikään Syyria, mutta tulotaso on siellä tuntuvasti Suomea matalampi ja poliittinen epävakaus lisääntymässä kuin keväiset ukkoskuurot täällä Tilburgissa. Mahanpohjassa möyrii yhtä aikaa hermostus ja kutkutus.

Muutaman päivän näitä skenaarioita vatvottuani otin paikan CEU:sta virallisesti vastaan. Hiirikäsi tärisi. Muistin yhtäkkiä Turun kv-politiikan professorin sanat peruskurssilta, jolla me märkäkorvat tutustuimme maailmanpolitiikan maailmaan.

”Uskaltakaa mennä sinne, missä tapahtuu suuria asioita. Niin kuin Berliinissä 1989.”

Budapest taitaa olla juuri nyt juuri oikea osoite politiikanopiskelijalle/toimittajanpoikaselle.

Ei tämä sentään venäläinen ruletti ole. Orbanilaiseen versioon pystyi laittamaan panokseksi vain kaksi vuotta nuoruudesta, ja niin tein.

Voit seurata ruletin etenemistä Facebookissa ja Instagramissa

 

Yleinen

Miesten sanomaa

8.3.2018

IMG_9899

Sanat rakentavat identiteettiä, sanat rakentavat todellisuutta.

Nämä miesten sanomiset sukupuoleeni liittyen ovat jääneet kummittelemaan pääkoppaan. Jotkut vuosiksi.

Ei etsi Waldo, vaan etsi myrkyllinen retoriikka.

On se kiva kun naiset juoksee, niin tulee niin hyvä perse kuin sulla.”

-Humalainen kaverin kaveri urheiluteemaisissa bileissä

Naisilla nyt vaan on huonompi avaruudellinen hahmotuskyky.”

-Opettaja lukiossa

”Haastattelen täällä kahta nuorta ja kaunista naista. Tämä tässä on vielä nuorempi ja kauniimpi.”

– Minua haastatellut toimittaja

”Olet ensimmäinen tuntemani tyttö, joka ei valita koko ajan vaelluksella.”

-Silloinen kumppani

”Eikös sinulle ole kiipeilyssä haittaa siitä, että olet nainen ja lyhyt? Et yllä otteisiin.”

-Opiskelukaveri

”Jos naiset kerta on yhtä fiksuja, niin miksi ne ei oo saaneet historiassa mitään aikaan?”

-Lukiokaveri

”Haetaanpa joku mies auttamaan sua.”

-Työkaveri, kun porasin kirjahyllyä seinään ihan ongelmitta.

PS Lyttääminen ei ole pelkästään sukupuolittunut ilmiö, eikä se ole aina tietoista. Toista tulee loukattua huomaamattaan, eikä sitä voi aina välttää. Mutta yleensä jonkin ulkoisen ominaisuuden perusteella vedetyt johtopäätökset tuppaavat mennä metsään.

PPS Ruusurahat voi tuutata vaikka tänne ja pistää samalla kampoihin naisiin kohdistuvalle väkivallalle.

Yleinen

Avoin kirje kympin tytöille

17.10.2017

Ensiksi: anteeksi. Et ole mikään kympin tyttö, minä olen vain otsikkohai. Olet älykäs ja upea, älä anna kategorisoida itseäsi. Ihmiset ympärilläsi saattavat tehdä sitä jatkuvasti. Mutta älä tunge itse itseäsi siihen lokeroon, jonne he ovat valmiita sinut rajoittamaan.

Viime aikoina on vietetty kansainvälistä tyttöjen päivää sekä, ikävä kyllä, tunnustettu somessa me too. Siksi haluan kirjoittaa tänään sinulle tämän kirjeen. Olen ollut sinä, eikä se ollut helppoa.

P1620082

Ethän piilottele tai häpeä kykyjäsi. Jos sinua kiinnostaa, kuinka monta miljoonakaupunkia Kiinassa on tai miten gravitaatioaallot toimivat, lue niistä reippaasti lisää ja uskalla näyttää, mitä osaat. Jos kokeesta pamahtaa kymppi, niin onnittele itseäsi, hymyile, ennen kuin taitat paperinipun reppuun. Et saa hyviä arvosanoja vahingossa, vaan ansaitset ne. Vaikka et tekisikään kauheasti töitä menestyksesi eteen, olet silti oikeutettu nauttimaan (vähäisen) työsi hedelmistä. Kun jatkat itsesi haastamista, joudut kyllä joskus paiskimaan hommiakin. Sluibasin läpi peruskoulun ja lukion kiitettävin arvosanoin, ja vasta nyt maisterivaiheessa olen joutunut kokemaan riittämättömyyden tunnetta.

Niin, mokaaminen. Se päivä, jolloin saat hylätyn, koittaa vielä. Epäonnistuminen opettaa, eikä sitä kannata pelätä. Kukaan ei ole täydellinen, älä siis vaadi itseltäsi mahdottomia. Jätin juuri kesken kurssin, josta en olisi vain yksinkertaisesti ikinä päässyt läpi. Minusta ei siis tule kansainvälisen rikosoikeuden tuntijaa, mutta mitäs siitä. Osaan paljon muuta.

Uskalla puhua. Kysele, kritisoi, vastaa. Jos yhdistät viisikymppisen perussuomalaisen kuntapoliitikkoäijän itsevarmuuden ja vedenpitävät perustelut, sinua ei voi kyseenalaistaa asiallisesti oikein kukaan. Jos epäröit suusi avaamista liian pitkään, joku kyllä ryöstää tilaisuuden – ja yleensä he ovat miehiä. Sinulla on riittävästi asiantuntemusta tuoda mielipiteesi esiin, ja vähintään yhtä suuri oikeus kuin miehilläkin. Minusta on järjestöhommissa aina tuntunut siltä, että jokaisessa kokouksessa on kiintiöpaskanjauhaja, joka on äänessä jatkuvasti ja luulee osaavansa kaiken, mutta todellisuudessa vain louskuttaa leukojaan. Sellaisilta voi viedä tilan aina, aina, kun on oikeasti asiaa.

Jos olet kiinnostunut eri asioista kuin suurin osa lähipiirissäsi, hyvä! Vaikka niin luulisit, et ole harrastuksesi kanssa yksin. Kun aloitin opinnot Turussa, hämmästyin siitä, miten valtava porukka harrastaa korttiroolipelejä – en ollut ikinä kuullutkaan niistä. Mutta niin vain ne lääkisläiset lätkivät kryptisiä lohikäärmearvoituksia perjantai-iltaisin. Cosplayta, seinäkiipeilyä, karttoja… samanlaisia ihmisiä löytyy kyllä, he vain eivät ehkä ole sattuneet juuri sinun kouluusi. Lukiossa jouduin jatkuvasti pyörittelemään silmiä ja pyytämään poikia lopettamaan ajotaidon haukkumisen tai kasvissyönnistä piikittelyn. Vihreissä nuorissa olen mielipiteineni todella laimean limenvärinen.

P1620075

Vaikka olisitkin fiksu, niin voit silti pitää hauskaa. Et näyttääksesi muille, vaan siksi, että itse haluat. Riehu ja rällää, menetä kontrolli pari kertaa ja naura itsellesi. Laita päälle se ihana, vähän liian lyhyt hame ja kokeile uutta huulipunaa. Tai istu savuisena ja hikisenä nuotiojatkoilla aamuseitsemään.

Kokeile elämää mukavuusalueesi ulkopuolella. Pelkäätkö englannin puhumista? Kielikurssille mars. Etkö ole koskaan käynyt Tallinnaa kauempana? Reililiput ovat nytkin mukavasti 15 % alennuksessa. Typerä kympin tytön maine ei saa estää sinua tekemästä jotain, mitä rakastat. Vaikka kaikki isomummoa myöten odottaisivat sinun menevän suorinta tietä oikikseen, voit ihan hyvin viettää välivuoden tai pari hiihtopummina ja päätyä sitten hopeasepäksi. Se, että osaa jotain, ei tarkoita, että sitä olisi pakko tehdä. Et ole velkaa kenellekään.

Jos pelkäät, ettei äly ole kaunista, niin lopeta heti tähän paikkaan. Et ehkä itsekään lopulta haluaisi poika/tyttöystävää, jonka mielessä hyrrää vain Corollan madaltaminen ja nuuskanhakureissu Haaparantaan. Ansaitset kumppanin/romanssin, joka rakastaa kaikkea sinussa ja jonka kanssa voit olla oma itsesi. Ne tyypit, joiden kanssa olen seurustellut, eivät ole tarttuneet mukaan räkäisiltä klubeilta valomerkin aikaan (varteenotettava mahdollisuus sekin), vaan olen tutustunut heihin esimerkiksi järjestön hallituksessa tai matkoilla. Eivätkä he olisi kauaa minua katselleet, ellemme olisi voineet juonia yhdessä uutta maailmanjärjestystä tai jutella indieleffoista.

Paineet ovat yleensä vain omassa päässäsi. Vaikka olisit matikanopettajan lempilapsi, ei hänen elämänsä mene pilalle siitä, että lähdet surffiopettajaksi Balille. Ja kyllä se mummokin tottuu ajatukseen pikku kullastaan au pairina Chilessä. Jos olisin seurannut kuvitteellisia odotuksia, en olisi ikinä pyrähtänyt moneksi kuukaudeksi miehen perässä Kanadaan tai hankkiutunut tällaiseen matkalaukkuelämään.

Jos maailma tuntuu epäreilulta, valjasta kiukkusi, kääri hihat ja ryhdy hommiin. Ole se supernainen, joita kaivataan: yritysjohtaja, poliitikko, rakastamasi tanssiryhmän ohjaaja tai ihan vaan työmatkapyöräilijä. Tyttönä et voi oikein sulkea silmiäsi epäreiluudelta, koska osa siitä kohdistuu sinuun. Se on väärin! Mutta jos et jaksa tapella tuulimyllyjä vastaan, sinun ei tarvitse. Aina löytyy joku tulisieluisempi rintaliivienpolttaja.

Minusta maailma on eniten auki juuri rohkeille nuorille naisille. Ja rohkeus on sitä, että uskaltaa, vaikka pelottaa. Unelmia kohti täydellä höngällä!

_______________________________________________________________

Tykkää Alpenglowista Facebookissa ja Instagramissa!