Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Tag

Panama

Yleinen

Jonkun paratiisi, Cayo Zapatilla

10.5.2017

Suomessa Pekka Pouta repeilee talviselle säälle. Ameriikan mailla herra presidentti pistää päitä pölkylle, samalla ehkä omaansakin. Hiukan on ikävä poliittista analyysia, ja luen huvikseni arktisia tiedejulkaisuja.

Vajaa pari kuukautta sitten veneilin paikkaan, jossa ei ole politiikkaa tai arkea. Paitsi oppailla, joiden arki on kookospähkinöiden halkomista ja reppureissutyttöjen vikittelyä. Geneerinen paratiisisaari – unelmien paratiisisaari?

Cayo Zapatilla on kansallispuisto, useiden Bocasissa yöpyvien turistien päiväretkikohde ja oravanpyöräpakoilijan potentiaalinen loppusijoituskohde.

Teknisesti ottaen Zapatilla on atolli eli koralliriutan maan yläpuolinen osa. Sitä ympäröi riutta itse ja valtava vesiruohikko, jossa majesteettisen hitaat merikilpikonnat natustelevat välipalaa. Hiekka ei siis ole hiekkaa lainkaan, vaan piskuisia korallin- ja simpukanpalasia. Saaren ympäri kävelee tunnissa, halki parissakymmenessä minuutissa. Tukaanit ja apinat hyppelevät puissa, jos vain osaa katsoa oikein.

Sanomattakin selvää, että vesi on kuin linnunmaitoa.

Matkailijat tuodaan Zapatillalle liukuhihnaperiaattella. Dumpataan maihin, annetaan aikaa kaksi tuntia paratiisissa. Venekuskit ottavat nokoset. Kun iltapäivän aurinko ei enää polta, laivat lastataan jälleen täyteen. Zapatillaa täplittävät tuhannet vieraslajin jalanjäljet.

Kun olin pieni, vietimme harvoja lämpöisiä kesäpäiviä vanhempieni Bahamaksi ristimällä kalliosaarella. Ironista, ymmärsin myöhemmin, mutta silloin se oli minulle sitä, mitä me länkkärit paratiisilla tarkoitamme: uimista, herkkuja, aurinkoa. Lapsuuden kesät. Pohjoistuulessa lämpenivät arktiset, tummat kalliotkin niin, että niillä tarkeni uimapuvussa makoilla. Koira napsi kesäherkkuna paarmoja kuonostaan.


Löysin Bocas del Torossa sen reppureissuinnon, tai ehkä ylipäätään seikkailuinnon, joka oli ollut hukassa jo pitkään. Tuntuu ihan eriltä kahlailla rantahiekassa ja etsiskellä kauneimpia korallinpalasia, kun oikeasti haluaa olla juuri siinä missä on. Auringon ja lokkien alla, hiukset paahtuneet ja solmulla. Ymmärtää, että on kauempana kotoa kuin koskaan aiemmin.

Ehkä olen niin hidas, että kesti 10 viikkoa ymmärtää, kuinka erilainen Väli-Amerikka on Pohjois-Eurooppaan verrattuna. Maa, jolla kävellä, auringonpolte, vähän härskin grillikanan tuoksu, erakkorapujen myöhäisen iltapäivän marssi.

Olen onnellinen, että ymmärsin sittenkin.

Olen myös onnellinen siitä, että ymmärrän Inarijärven Bahaman olevan yhtä lailla paratiisi kuin Karibiankin. Kauniita paikkoja, niitä on maailma pullollaan, ja joskus ne ovat kotoa kymmenen minuutin matkan päässä. Joskus 8 000 kilometrin ja kymmenen viikon.

Yleinen

Bocas del Toron biitsivertailu

3.4.2017

Helou! Mikäs sen parempi hetki kirjoitella Väli-Amerikan paratiisisaarten täydellisistä paratiisirannoista kuin lumen sulamista katsellessa Kanadassa. Kylläpäs muuten maittaa hetkeksi viileämpi ilmasto – voi vaikka nukkua t-paidassa ja käydä lenkillä ilman, että nestehukka uhkaa. Äiti oli oikeassa, kohtuus kaikessa.

Bocas del Toron saaristossa Itä-Panamassa riittää niin mangroveryteikköä, viidakkoa kuin kuvankauniita hiekkarantojakin. Reilussa viikossa ehdimme kiertää kaikki kuuluisimmat ja vielä muutaman lisää.

Yksikään Bocasin parhaista rannoista ei ole kivenheiton päässä Bocas Townista, vaan kaikkiin pitää kyrrätä joko veneellä, bussilla tai pyörällä. Mutta minne kannattaa vaivautua?

P1590947
P1590951
P1590934

Starfish Beach/Playa Estrella

Missä ja miten: Pääsaari Isla Colónin toisella puolella. Matkaa rannalle on noin 15 kilometriä, ja sen voi taittaa joko keskusaukion puistosta lähtevillä busseilla/pakuilla tai pyörällä. Pyöräillen aikaa kuluu vajaa pari tuntia, ja tie on päällystetty, joskin kuoppia riittää. Bussit lähtevät ainakin 10, 12 ja 14, ja takaisin kuljetuksia järjestetään noin pimeäntuloon asti. Meno-paluulippu 5 dollaria.

Mitä erikoista: Nimensä mukaisesti rantavedessä lotkottelee valtavia meritähtiä.

Parasta: Meritähdet tietty! Niitä tosin ei ole siellä, missä väkijoukko niitä eniten yrittää tiirailla, eli rantahiekassa, vaan muutaman metrin syvyydessä korallien ja meriruohon seassa. Snorkkelilla pääsee ihastelemaan ihan ilmaiseksi pikkuista riuttaa ja lukemattomia meritähtiä. Myös kävelymatka rannalle on henkeäsalpaavan upea: voi kahlailla kilometrin ohuella hiekkakaistaleelle, jonka ylle palmut taipuvat varjoksi. Aallokko on täällä hyvin matalaa, joten vedessä voi lillua pelkäämättä pesukone-efektiä.

Huonointa: Turistimassat ovat vallanneet rannan, eikä luonnollisuutta ole paljoa jäljellä. Rantaravintolat huudattavat lattarilistahittejä, kalja virtaa ja jenkkilapset kirkuvat. Playa Estrellalla ei pääse olemaan rauhassa.

Arvosana: 4/5, näkemisen arvoinen. Bocasista löytyy paljon upeampia rantoja, mutta Estrella on edullinen vaihtoehto – ja kuka nyt ei haluaisi ihastella meritähtiä? Näin rauhallista aallokkoa saa myös hakea koko Väli-Amerikasta.

P1590994
P1590992
P1590981
P1590977

Red Frog Beach/Playa de Ranas Rojas

Missä ja miten: Bastimento-saaren ulkomeren puolella. Sammakkorannalle päästäkseen on alle otettava vene, joita lähtee vesitaksilaiturista. Kannattaa tinkiä! Jotkut maksoivat meno-paluusta 16, me puolestaan 10 dollaria. Seitsemälläkin on kuulemma joku selvinnyt. Matka on onneksi kaunis!

Mitä erikoista: Ei ihan selvinnyt, miksi ranta on niin tunnettu. Se on kenties suurin saariston helposti saavutettava ranta, ja siellä hiekkakaistale on muita leveämpi, eli auringossa voi lojua pitkälle iltaan. Punaisia nuolimyrkkysammakoitakin olisi saattanut näkyä, mutta meille ne vain kurnuttivat lammikoista. Tunnin etsintäoperaatiosta huolimatta sammakot pysyivät piilossa.

Parasta: Bastimentolla on vain vähän asutusta eikä ollenkaan teitä, joten viidakkofiilis on heti parempi kuin pääsaarella. Rannalla riitti hyvin tilaa kaikille innokkaille.

Huonointa: Kymmenen dollarin venematkan lisäksi rannalle piti maksaa viiden dollarin pääsymaksu. Ainoa palvelu, jonka sillä sisäänpääsyn lisäksi sai, oli kammottava ulkovessa. Ja se, että minä annan tuon lausunnon tarkoittaa aika paljon: vietin lapsuuden ja nuoruuden partioleireillä mökkioloissa. Aallot ovat liian rajuja sunnuntaiuimarille, mutta ei niistä surffaamiseenkaan ole. Nimen mukaisia sammakoita ei löytynyt!

Arvosana:  3/5. Red Frog on kaunis, pitkä ja turkoosivetinen geneerinen hiekkaranta, mutta viidellätoista dollarilla tekee kyllä jotain parempaakin. En tiedä, mistä sen loistava maine kumpuaa. Suosittelisin mieluummin veneilemään Caranero-saaren rannalle, jonne pääsee parilla dollarilla: ehkä vähän pienempi, mutta kuitenkin riittävän tilava ranta ja rauhallisemmat uimavedet. Säästyneillä rahoilla voi siemailla rantabaarissa parit kotitekoiseen kookoskermaan sekoitellut pina coladat!

P1590923
P1590922
P1590917
P1590916

Playa Bluff

Missä ja miten: Pääsaarella noin 10 kilometrin päässä Bocas Townista. Taksit, colectivot ja polkupyörät vievät perillä; suosittelisin pyörää, jolla sinne polkaisee alle tunnissa.

Mitä erikoista: Öisin rannalle munivat merikilpikonnat, ja tämän takia rannalla pitääkin olla nätisti ja varovaisesti. Playa Bluff on pitkä, luonnontilainen ja uskomattoman pehmeähiekkainen biitsi.

Parasta: Bluffilla riittää tilaa ihan kaikille, eikä roskia näy missään. Kahden kilometrin rannalla törmäsimme ehkä kymmeneen muuhun ihmiseen. Öisin tänne järjestetään kierroksia, joilla voi tutustua merikilpikonnien elämään ja suojeluun – hinta taisi olla 15 paikkeilla, eli uskoisin olevan ihan rahan arvoista. Enkä ole ikinä nähnyt missään näin hienojakoista, kullanhohtoista hiekkaa!

Huonointa:  Mikäli on pyörällä liikenteessä, viimeiset kilometrit saa liukastella hiekkatiellä. Me jätimme pyörät suosiolla parin kilometrin päähän ja kävelimme loppumatkan. Muuta moitittavaa en keksi, ja jos tämä pysäyttää osan väkijoukoista ja tekee rannasta vieläkin rauhallisemman, niin pieni hiekkadriftailuhan on pelkkää plussaa.

Arvosana: 5/5! Panaman paratiisi löytyy Playa Bluffilta – pidetäänhän siitä hyvää huolta.

Mistä sinun lempirantasi löytyy? Vai haluatko pitää sen salaisuutena?

Yleinen

Panama City ja hyvästit Väli-Amerikalle

30.3.2017

Panama City on ehdottomasti sekopäisin kaupunki, jossa olen koskaan käynyt.

Kylmät väreet salsasivat pitkin selkärankaa jo silloin, kun bussi ylitti iltahämärässä kanaalin suuren sillan. Valtava rahtialus lipui Karibialta kohti jo horisontissa välkkyvää Tyyntämerta. Uusi manner. Historiallinen rakennusprojekti. Panama-paperit. Yhdysvaltojen nyrkin puristuksissa sinnittely.

13 tunnin bussi- ja lauttamatkan jälkeen minua väsytti kovin, mutta kun seuraavana aamuna olin herännyt kirjaimellisesti kukonlaulun aikaan seitsemältä ja syönyt aamupalaksi aivan-liian-monetta kertaa amerikkalaisia pannukakkuja tälle reissulle, heitin repun selkään ja lähdin tutkimaan.

Jaksoin Cityä ensimmäisenä päivänä kaksi tuntia. Kuljin katuja suu auki: välillä ihastuksesta, välillä kauhusta, mutta enimmäkseen vain uskomattomasta hämmennyksestä. Panamassa mielikuvituksellisen muotoiset pilvenpiirtäjät kohoavat roskaisilta kaduilta taivaisiin. (Kuka niissä asuu tai työskentelee? Millä rahalla ne on pykätty?) Yksilinjainen metro on niin uusi, että se tuoksuu ihan tuoreelta autolta, ja metroon pääsee vain lataamalla saldoa muovikortille. Ettei systeemi kävisi liian toimivaksi länsimaiseksi, korteille voi pumpata lisää rahaa vain muutamasta paikasta. Samat kortit saattavat käydä busseissa ja metrossa tai sitten eivät.

Luksusbulevardit ja kymmenkaistaiset moottoritiet täyttyvät savuttavista chicken buseista ja rekisterikyltittömistä Audeista. Vuittonin liikkeen edessä jalkakäytävällä on avoviemäriin asti ulottuva reikä. Dollarilla voi ostaa katumyyjältä kaksi ananasta. Supermarketeista saa craft beeriä!

P1600364P1600354
P1600351

Minulle Panama oli loppuluku tarinaan, joka alkoi Cancúnista. Oikeastaan se alkoi Helsingin I-junassa, jossa istuin Jutan viereen posket täynnä vanulappuja. Minulta oli juuri kiskaistu kaksi viisaudenhammasta. Vetelin Atlantin ylittävällä lennolla kylmää Elovenan suklaapussipuuroa. Ensimmäisellä viikolla tyynyyn jäi veriset jäljet, enkä voinut Meksikossa syödä niin paljon tacoja kuin sielu olisi sietänyt. Nyt kuopat ovat täysin parantuneet.

Olen kirjannut ylös jokaisen paikan, jossa olen viettänyt yön tällä matkalla. Kerännyt passiin sivutolkulla leimoja. Tassutellut avojaloin monilla paratiisirannoilla, polttanut nenän vähintään kerran jokaisessa maassa. Kiljunut, kun meduusa poltti. Nauranut, kun meduusa poltti jotain muuta. Kilistellyt rommipohjaisilla juomilla, kuunnellut sadetta, raahustanut tympääntyneenä sateessa halki aika monen kylän ja kaupungin. Hikoillut selän märäksi rinkan kanssa helteessä.

Reissuklisee on totta jälleen: tuntuu kuin tammikuun alusta olisi iäisyys ja samalla ehkä kaksi päivää.

P1600304
P1600293
P1600292
P1600288

En mitenkään osaa ympätä Väli-Amerikkaa muutamaan sanaan tai lauseeseen. Runsaudenpula (sademetsien biodiversiteetti, uudet hostelliystävät, kaikki bussit ja kadut ja hymyt), puute (luihut koirat, kadulla pahvin päällä torkkuvat miehet, keksejä myyvät lapset ja joet, joissa virtaa enemmän muovia kuin vettä). Viha busseja kohtaan. Loputon meteli. Herääminen aurinkoisena aamuna linnunlauluun, loputtomat hiekkarannat, uskomattomat auringonlaskut. Tytöttely, häiriköinti ja koskettelu. Kaljalla nauravien costaricalaisten surffarien kanssa. Skorpionit Monteverdessä. Uhanalaiset titi-apinat hyppimässä läppärin päällä.

Sooloreissaus on raskasta ja ikävää, mutta milloinkaan ei voi olla niin vapaa kuin soratietä yksin tallustellessa, vain rinkan paino harteilla. Kahdestaan reissatessa sitä kinaa siitä, kumpi joutuu bussissa istumaan renkaan päällä, mutta voi pitää illallistreffit joka päivä. Ja jätskitreffit.

Panaman liikenteen ukkosmaista jyrinää kuunnellessa mietin itku kurkussa, onko tämä matka opettanut minulle mitään. Niin, en tiedä.

Jos on, ehkä huomaan sen jälkikäteen. Tarviiko kaikella olla merkitys?

Jokin silti kuiskii, että kyllä tällä ainakin oli ja on.

Huomenna, kun toivottavasti istahdan Montrealiin matkaavaan koneeseen, voin katsoa kartalta, kuinka lyhyt ja pitkä matka on Cancunista Panama Cityyn. Ja mitä kaikkea siihen väliin mahtuu.

Olin sitten valmis jatkamaan reissua tai en (tuntuu, että aivot on ahdettu kokemuksia täyteen ja muistikortti piiputtaa, ettei tila enää riitä), jatkan kuitenkin. Juuri nyt minulla on aikaa, uskallusta ja vähän rahaa matkustaa, joten karavaani kulkee, kunnes kameleilla ei enää kiinnosta vetovastuu. Sitä päivää odotellessa – ja sen lähestymisen jo tuntien.

Yleinen

Lytkeä viikko Panaman saarilla

23.3.2017

Hola! Seitsemästä riippumatonkulutuspäivästä tämä on viimeinen. Cabanamme alla loiskuvat Karibianmeren aallot (ja myös kunnioitettava määrä roskaa, jota niille surutta viskotaan), ja topissa ja juoksushortseissa tarkenee mukavasti. Jouduin tosin siirtämään toimiston sisätiloihin, koska terassin löhötuolissa parveili minimuurahaisia.

Tänään pitää palata todellisuuteen ja ostaa bussilippu Panama cityyn. Selvittää lauttojen aikataulut, varata hostellit. Viimeisiä kertoja tälle reissulle, ja onneksi. Rinkan kanssa paikan vaihtamiset voi laskea jo yhden käden sormilla.

Panamassa otimme rennosti ja yövyimme kahdeksan yötä vain kahdessa eri paikassa: olisimme jääneet ensimmäiseen, elleivät sääsket olisi kupanneet meitä elävältä. Vaikka ei Offin nimeen vannoisikaan, Panamaan kannattaa pakata mukaan joko pitkähihaiset yövaatteet tai tarkistaa, että joko majapaikan ikkunoissa tai sängyissä on pitävät hyttysverkot.

P1590897
P1590899
P1600023P1600028

Bocas del Toron saaristo on viheliäinen saavutettava, ihan sama mistä tulee. Panama citystä saa kyrrätä kellon ympäri bussilla tai pelätä henkensä edestä pienkoneessa, Costa Ricasta taas joutuu kärsimään kahdesta bussista ja yhdestä veneestä. Ja epämääräisestä rajanylityksestä… Matkan tuskat kuitenkin unohtuvat, kun vene lipuu laituriin Bocas Townissa. Värikkäät, paalujen päälle pykätyt talot ja komeiksi maalatut veneet jatkuvat hilpeänä nauhana, kunnes harvenevat ja maisema vaihtuu mangrovetiheiköksi tai koskemattomiksi rannoiksi.

Bocas Townissa raikaa reggae, virtaa Panamá-olut ja länkisääriset rastapääjampat ja hikiset turistit kruisailevat katuja pitkin rämäpyörillä. Koirat makoilevat kadulla tai seuraavat herkkujen tuoksua, ravut vilistävät jalkakäytävillä. Kun yö laskeutuu Bocasin ylle, voi baareissa tanssahdella tähtitaivaan alla tai sukeltaa öiseen mereen, jossa hehkuva plankton ympäröi uimarin.

P1590922
P1590947
P1590964
P1590966
P1590971
P1590976

Bocas on rantaa, merta ja niin paljon seikkailuja tai laiskottelua kuin vain haluaa. Me kiersimme lukemattomia playoja (koskemattomia ja sellaisia, joissa vain boomboksit raikasivat rantaravintoloista), snorklailimme meritähtien ja korallien seassa, pyöräilimme smaragdinvihreän rantaviidakon läpi, siemailimme kylmää viiniä kuumalla terassilla. Aloitimme ja saimme loppuun kirjoja, kirjoitusprojekteja, maalausprojekteja. Olen jopa noudattanut juoksuohjelmaa ensimmäistä kertaa tälle vuodelle, eikä se ole tuntunut pakkopullalta.

Hiekka tuntuu varpaiden välissä perunajauholta. Voisinkohan jauhoittaa koko tulevan kämpän lattian ja tuntea olevani aina Karibianmeren saarilla?

Voisin kuvitella, että kun toimistolla tai kaupan kassalla sulkee silmät ja liitelee mielessään paratiisisaarelle, laskeutuu kutakuinkin Bocasiin. Turkoosia vettä, niin ylikypsiä ananaksia että tuoksu huumaa jo metrejä ennen hedelmäkojua, lämpöiset aallot ja tähtiyöt.

P1590943
P1590948
P1590951
P1590960
P1590972

Tiukassa tilanteessa ja äärimmäisessä stressissä ihmisestä puristuu esiin yksi versio, ehkä se oikea sinä, ehkä ei. Toinen sellainen piirtyy rajattomassa rentoudessa ja autiudessa. Olen alkanut kirjoittaa täällä uudestaan, tyylillä ja sanoilla joita en ehkä ennen löytänyt, enkä tiedä, onko se hyvää vai huonoa. Olen letittänyt hiuksia, ostanut pitsipaidan ja uskaltanut taas kävellä avojaloin – en ole nähnyt yhtään skorpionia viikkoon. Tänään pomppasin heti herättyäni ylös kokkaamaan hedelmäistä vegaaniaamupalaa. Kaiken aikaa mietin paksuja kansainvälisen lain kirjoja, diplomatiaa ja Venäjää, Pariisin sopimusta – ilolla. Vaikka ei tarvitsisi tehdä mitään, ylläpidän silti – niin mitä? Rakennetta?

Voin varmasti mietiskellä näitä löydöksiä, kun muumioidun huomenna (toivottavasti) bussinpenkkiin tuntikausiksi. Mutta tänään vielä kävelen Bocas Townin katuja, varon puolen metrin syvyisiä kuoppia jalkakäytävässä ja tasapainottelen mereen kaatuneen palmun päällä kohti turkoosia taivasta.

Mistä te olette löytäneet paratiisisaarenne, vai jatkuuko etsintä vielä?