Browsing Tag

opiskelu Hollannissa

Yleinen

Luxembourg ja muita yllätyksiä

19.11.2017

Anteeksi hiljaisuudesta, pahimmat kiireet on nyt selätetty ja olen saanut uuden kamerankin vuorilla hajonneen tilalle.

Viime viikonloppuna vuokrasimme taas pikkiriikkisen auton Hollanin motareiden tuulissa huojumaan ja suuntasimme suomalais-kanadalaisella kokoonpanolla Benelux-kierrokselle. Olisihan sitä pitänyt jäädä vääntämään kahta esseetä ja kolmea lehtijuttua…

Ihan kuin Suomesta Norjaankin ajellessa: kun ylittää Belgian rajan, mäet alkavat saman tien ja tie huononee. Luxemburgissa tieinfra parani, mutta väsyneet päät eivät enää oikein jaksaneet suunnistaa oikein. Käännyimme nälkäisinä ja kiukkuisina ainakin neljä kertaa vikaan, joista viimeisellä virhekierroksella päädyimme Euroopan unionin tuomioistuimen parkkipaikalle ihmettelemään Audeja ja Tesloja. Vatsa kurni kuitenkin niin äänekkäästi, että päätimme yrittää vielä kerran löytää keskustan parkkihallia – ja onnistuimme.

IMG_0657
IMG_0660
IMG_0663
Koska olen viime aikoina vain opiskellut ja kirjoitellut tilaustöitä raivokkaasti, en ehtinyt tutustumaan Luxin tarjontaan ollenkaan. Oikeastaan kaikki me neljä olimme ulkoistaneet matkakohteeseen tutustumisen toisillemme, eikä kukaan lopulta tiennyt yhtään mitään. Kiertelimme luksuskauppakaduilla ja päädyimme isolle montulla, jonka pohjalla nötkötti osa vanhastakaupungista. Laskeuduimme liukkaita portaita ja mukulakivikatuja jokivarteen.

Lounasaika oli vaihtunut jo lähes päivälliseksi, kun vihdoin ja viimein pääsimme ruokapöytään. Minä ja Sveitsissä lapsena asunut kaverini Julia nostalgisoiduimme melkein kyyneliin, kun ruokalista pursusi wienerschnitzeliä ja käsespätzleä. Lapoin valtavan annoksen juustoista alppipastaa kitusiini ihan yksin, mitä en olisi koskaan uskonut – nälkä on paras mauste!

Vaikka sanoimme sen ääneenkin monta kertaa päivän aikana, minun ja Julian ajatukset juoksivat varmasti samaa rataa Luxin kaduilla ja kuppiloissa. Näin läheltä löytyy jotain näin kaunista ja kotoisaa. Näin läheltä, mutta ei tänne joka viikonloppu pääse. Tervetuloa kotiin, tai ainakin lähemmäs.

Ollapa Wienissä.

IMG_0685

Spätzlekooma

IMG_0670
Kun kierimme baijerilaisherkkuja täyteen ahdettuina takaisin kadulle, pimeys oli jo laskeutunut Unescon maailmanperintökohteen ylle. Ei auringonlaskusta aiheutuva, vaan synkkä sadepilvi. Kiedoimme päättäväisesti huivia tiukemmalle ja askelsimme kohti 65 metriä korkeaa lasihissiä, jota kaikki kansa saa käyttää ilmaiseksi. Todella vankka suositus, lintuperspektiivistä pimenevä Luxembourg city oikein loisti nukkekodinkauniina.

Tosin tämä märkä marssi taisi taittaa pitkittyneen flunssani selän, ja kuume nousi uudelleen moneksi päiväksi. Loppureissu menikin osaltani ihan plörinäksi, ja nuokuin autossa halki Belgian kurkkupastilli suussa, kun toiset kiertelivät Ghentin vanhaakaupunkia.

Sen verran olimme kuitenkin ottaneet selvää Luxin antimista, että osasimme hamstrata sieltä viinaksia pikkujoulukautta varten. Chin-chin! Maailman rikkaimmassa pikkumaassa ei jakseta verottaa haitallisia aineita, joten alkoholia, tupakkatuotteita ja bensaa saa sieltä naurettavin hinnoin naapurimaihin verrattuna.

IMG_0689
IMG_0693
IMG_0696
IMG_0698
Olen nyt muutaman viikon sisään romunnut Hollannin ympäri, käynyt Pariisissa, Amsterdamissa ja tällä Benelux-reissulla – minkä lisäksi minut hälytettiin Rovaniemelle Arctic Spirit -konferenssiin paikkaamaan peruuttanutta paneelikeskustelijaa. Suhaamisen lisäksi koulu ja työt ovat painaneet päälle, joten käperryin nyt ensimmäisenä vapaaviikonloppuna herran aikoihin vain sänkyyn parantelemaan flunssan viimeisiä rippeitä. Suklaata, teetä ja tulista tofucurrya, eiköhän tästä vielä nousta.

Kyllä, voi olla liian kiire elämäntapapummillakin. Kyllä, voi reissata liikaa. Kyllä, mielenkiintoinen tutkintokin voi väsyttää.

Ja laiska sunnuntai voi tuntua maanantailta, jos ostaa vahingossa luomujogurtin sijaan kielipuolena venyvää viiliä ja herää putkiremontin ääniin kaksi tuntia ennen herätystä.

Jotkut omituisen (epä)arkeni yllätykset ilahduttavat, toiset kyrsivät, mutta tylsää ei ainakaan pääse tulemaan. Taidan uhmata sadekuuroja ja lähteä testailemaan uutta kameraani nimeltä Beibi. Jos siis ulko-oven eteen ei ole kasattu soraa auki kaivetuista putkimontuista.

Yleinen

Kuukausi Hollantia takana

25.9.2017

Eilispäivän croissant ja möykkyinen mangosmoothie, siitä on maanantaiaamu tehty. Olen tuijotellut kattojen yli aamupalalla nyt yli kuukauden. Miltäs siellä tuntuu, kyselevät kaveri ja perhe.

Njaa-a. Eipä paljon miltään.

Myönnän heti alkuun, että minulla on asennevamma Hollantia kohtaan. En vihaa sitä – miksi ihmeessä vihaisin? – mutta se on kuin ABC:n puuro. Ajaa asiansa, eikä ole terveydelle haitallista. Vannoin puolitoista vuotta sitten, etten ikinä muuttaisi Hollantiin, ja täällä ollaan. Lättänässä, ylikansoitetussa läntissä Euroopan kartalla. Pullaleivän ja pilven luvatussa maassa. Minua päätä pidempien hujoppien keskellä.

P1610874
P1610877
Maisteriopiskelijalle Tilburg tuntuu kuitenkin passaavan. Ei liikaa harhautuksia opinpolulta niin kuin Wienissä: ei puistokonsertteja, halleihin kyhättyjä klubeja eikä Ban-Ki Moonin puheita. Yliopiston kirjastossa toimii eduroam ja teeautomaatti, eikä tuoleista tule niin kamalaa hartiajumia kuin mukavasta mutta epäergonomisesta kotikoloni nojatuolista. On pyöräteitä juostavaksi ja mahtava opiskelijaliikuntakeskus, jossa pääsee jopa kunnon suomalaiseen saunaan!

Eilen oikein miettimällä mietin, miltä minusta täällä tuntuu. Testasin uusia juoksuhousuja kilometrin kävelyllä puistoon. Istuin tekolammen betonireunukselle.

Ihan jees. Seiskapuoli. Helpolta, orastavan tylsältä.

Varsinainen tylsyys ei ikinä ehdi mukaan alkuihin, kun pitää tutustua kurssikavereihin, haalia omaisuutta kuten koulukirjoja ja sauvasekoitin. Eksyä uusilla kaduilla ja vertailla ruokakauppoja. Veikkaan, että kyllä se kuitenkin sieltä vielä hipsii syyssateiden mukana.

P1610880
P1610860
Helppous voi olla hyväksi. Pystyn keskittymään opiskeluun: tällä kertaa oikeasti yrittämään. Kandin aikana painoin niin paljon luottamustehtäviä, etten edes muista opinnoista paljon mitään. Jonkun tentin joskus tein. Nyt voin lueskella rauhassa ja tehdä ihan helvetin hyvän gradun. Jostain syystä se on noussut prioriteettilistan kärkeen.

Sitä paitsi Norjan ja Lattareiden jälkeen arvostan kasvissyöjäystävällistä ruokavalikoimaa todella korkealle. Tofupaketti maksaa euron, samoin valtava rahkapurkki ja papukilo.

Vaikka yritän työntää tyytymättömiä ajatuksia taka-alalle, muistan silti joka päivä harmitella, ettei Tilburgissa ole mitään minua säväyttävää. On rivitolkulla nättejä punatiilisiä taloja, ilahduttava naakkapopulaatio ja älykkäitä, hauskoja kavereita, mutta.

Ei vuoria, ei merta, ei isoja puistoja, joissa puut kuiskisivat. Oikislaiset ovat, no, kovin oikislaisia. He opiskelevat kovasti, pukeutuvat hyvin ja suunnittelevat uraa isoissa, kansainvälisissä lakitoimistoissa. Harvassa ovat ne, jotka haluaisivat lähteä valmistumisen jälkeen vuodeksi reissuun, katsoisivat indie-leffoja tai puhuisivat parin kaljan siitä, miten asiat voisivat olla maailmassa ja miten sinne päästäisiin.

Tajusin juuri, että tätä seiskapuolen elämää kutsutaan arjeksi. Se minulta on vuosikausia puuttunut ja vaikka kipuilen siihen tutustumisen kanssa, nautin silti hitaudesta ja monotonisuudesta. Tarvitsin tätä. Ei kaikkea tarvi rakastaa sydämensä pohjasta.

Siispä: ihan hyvää kuuluu.

Yleinen

Kiireellinen maahanmuutto – minulle siis

30.8.2017

Arkielämän luominen tyhjästä olisi muutenkin hankalaa, kun ei ole sellaista elänyt lähes kahteen vuoteen.

Kun yhtälöön lisää uuden maan, uuden yliopiston ja alan sekä uuden kaupungin, aletaan olla jo aika haastavissa lukemissa.

En ole myöskään reppureissailun ja muun löysäilyn jäljeltä kovin järjestelmällisessä tai stressaavassa moodissa, joten en saa päivässä aikaan kovinkaan paljon. Ehkä puran yhden laukun tai haen pari kirjaa. Nytpä siis kärvistelenkin tilanteessa, jossa pankkikorttini eivät toimi (onneksi käteistä saa, jos vain jostain automaatin löytää), minulla ei ole opiskelijakorttia ja teen luennoilla muistiinpanoja alle euron hintaisen kalenterin takaliepeisiin. Jos siis löydän oikean luentosalin.

Eilen minut sentään toivotettiin ensimmäistä kertaa tervetulleeksi maahan. Opiskelijaliikuntakeskuksen vinohampainen, mutta leveästi hymyilevä setä vilkaisi passiani ja huudahti:

”Welcome to the Netherlands, miss Kokkonen!”

P1610774
P1610767
P1610765

Toiseen EU-maahan on aika helppo muuttaa. Hollantia varten minun täytyy vain ilmoittautua kaupungintalolla. Muuttajan on myös käytännön pakko hankkia hollantilainen pankkitili, koska Hollannin vuosikymmeniä sitten maailman edistynein pankkikorttijärjestelmä takaa sen, etteivät ulkomaiset kortit käy.

Niin. Siis ei Visa, MasterCard eikä joissain paikoissa edes käteinen. Ei junissa, ei ruokakaupoissa eikä vaatekaupoissa. En ole törmännyt tällaiseen maksuongelmaan missään niissä 30 maassa, jossa olen käynyt. Me toisen luokan kansalaiset siis kyselemme anteeksipyytävinä jokaisella kassalla, että kelpaako kortti tai raha. Joskus ei kelpaa. Sitten syödään kynsiä.

Yliopisto onkin täysin toinen stoori. Rekisteröitymässä piti käydä kolmessa eri paikassa, minkä lisäksi opiskelijakortti oli vielä haettava erikseen. Kampuksella suunnistaminen ei suju hyvin: palloilen pyörällä pitkin parkkipaikkoja ja jalkakäytävillä. Kampuskarttaa ei löydy netistä, vaan pelkästään paikan päältä. Eilen kuitenkin saavutin valtavan virstanpylvään, kun istahdin ajoissa ensimmäiselle luennolle kahden jo tuntemani tytön väliin.

Muut tekivät innolla muistiinpanoja uusiin Moleskine-vihkoihin tai Macbookeihin, minä kirosin jatkuvasti sammuvaa vanhaa tarroilla koristeltua hippi-Lenovoani enkä saanut nettiä toimimaan. Kurssi sentään vaikutti aika simppeliltä.(Kai sentään, jos olen opiskellut samat asiat jo kahdesti kandin aikana.)

P1610760
P1610755
P1610747

Pääsin muuttamaan loppusijoituspaikkaani eli ihka oikeaan vuokrahuoneeseen lauantaina. Dumppasin kamat lattialle, nukuin hyvät yöunet ja lähdin saman tien Maastrichtiin todellisuutta pakoon.

Kun palasin, lattia lainehti edelleen vaatteita, johtoja ja sekalaisia ruokia. Siispä nekin pitäisi lajitella koloihinsa, ettei asumukseni ala heti muistuttaa alakerran historioitsijapoikain kaljakorneria.

Pojat eivät muutenkaan ole kunnostautuneet siisteysasioissa. Keittiö tursusi keltaista rasvaa, vessan lattialla seilasi sätkäntumppeja ja koko kuun roskat lojuivat rappukäytävässä. Minä ja yläkerran toinen Justiina, saksalainen maisteriopiskelijaneiti, pistimme toimeksi, mutta työtä riittää kyllä loppuviikoksi. Nyt keittiössä kelpaa jo kokata eikä kierrätyspisteellä vilise enää kärpäsiä.

Kaikenlaista pitäisi ostaa ja hankkia: lakimieskelpoista vaatetusta, pesuaineita, blenderi ja koristusta huoneeni seinille. Uskon, että universumissa on jo tarpeeksi roinaa, enkä halua ostaa uutena mitään muuta kuin pakolliset hyödykkeet. Siispä kiertelen kirppiksiä ja kyselen poismuuttavilta vastavalmistuneilta, mitä saisi perinnöksi. Tänään hain kreikkalaiselta jatko-opiskelijalta ilmaisia keittiöveitsiä, jotka mamma oli hankkinut, mutta joita ei ollut käytetty kertaakaan.

Ainoa asia, johon olen siis panostanut, on sosiaalinen elämä. Koko ensimmäisen viikon pyöräilimme, odottelimme mattimyöhäisiä ja nostimme kansainvälisen toveruuden maljoja. Sama meno jatkunee tällä viikolla vähän laimeampana. Siispä: valtakunnassa kaikki hyvin, ja alkavaa normalisoitumista havaittavissa. Viikonloppuna minulla on varmaan aikaa poliittiselle ränttäykselle ja pyöräretkillekin!

(Kuvat Maastrichtista, jossa välttelin viikonloppuna velvollisuuksia ja söin jäätelöä.)

Yleinen

Muutto Hollantiin ja ystävällisiä muukalaisia

21.8.2017

”I have always depended on the kindness of strangers.”

Onneksi minulla ei ole sentään sellainen tilanne päällä kuin Streetcar named Desiren Blanchella.

Päädyin eilen onnellisesti väliaikaiseen asuntooni Tilburgissa. Kaikki pelaa: osaan käyttää hellaa, ostin pyörän ja tiedän, missä tulen asumaan loppuvuoden.

Kaikesta, ihan kaikesta, on kiittäminen ystävällisiä muukalaisia. Siitä lähtien, kun yritin ostaa junalippua Visalla lentokentällä – ei onnistu!

P1610735
P1610732

Enkeli 1, aika yrmy konduktööri, vahti asemalla tavaroitani sen ajan, kun juoksin takaisin yläkertaan leimaamaan lippuni.

Enkeli 2, kaunis ja hymyilevä nuori nainen, antoi minun pitää laukkuani jalkatilassaan täpötäydessä junassa.

Enkeli 3, Tilburgissa opiskeleva brittityttö, alivuokrasi kämppänsä minulle viikoksi pilkkahintaan näkemättä minua lainkaan. Hän petasi minulle sängyn, jätti jääkaappiin vähän ruokaa ja antoi vinkkejä lähialueelle.

Enkeli 4, asunnonomistajan ystävä, tuli minua asemalle vastaan, auttoi kuljettamaan laukut kämpille ja toivotti minut lämpimästi tervetulleeksi kaupunkiin. Hän kertoi kokemuksistaan ulkomaalaisena Tilburgissa ja antoi numeronsa sen varalle, jos tarvitsen jotain, ihan mitä vaan. Hän oli paennut Syyrian sotaa puoli vuotta sitten Hollantiin.

Enkeli 5, bulgarialainen maisteriopiskelija, joka esitteli minulle tulevan huoneeni. Hän kertoili fuksiviikosta, ruokakaupoista, pyöräilystä ja kutsui grillijuhliinsa. Ilman häntä etsisin vieläkin epätoivoisena huonetta ja maksaisin todennäköisesti karskia ylihintaa loppuvuoden. Hän myös myy minulle huonekaluja nimelliseen hintaan. Istuimme puutarhassa teellä, naureskelimme ja ihailimme suurta tammea, joka kasvoi pyörävajan takana.

Enkeli 6, opiskeli viime vuonna saman tutkinnon kuin mitä minä nyt aloittelen. Tämä suomalainen enkeli antoi minulle puoli-ilmaiseksi ja ilmaiseksi vanhoja tavaroitaan ja kurssikirjojaan, opasti minut hollantilaisen pyöräilyn saloihin ja sai minut odottamaan opiskelujen alkua vielä suuremmalla innolla.

P1610743
P1610736

Nyt jos koskaan on paikallaan muistuttaa, miten ihminen on ihmiselle ennen kaikkea ystävä. Odottamatonta lempeyttä kohtaa aina, kun vähiten odottaa. Jopa silloin, kun vähiten ansaitsee.

Jokainen voi tehdä oikein, ihan joka päivä. Pieniä juttuja: avata oven, moikata naapuria, antaa vinkkejä asiassa, josta tietää paljon. Jo Jope sen tietää: ollaanko enkeleitä toisillemme?

PS Voi tätä muurahaisten määrää housuissa! Tänään alkaa introviikko, joten tutustun ihan pian tuleviin kurssikavereihin. Ihanaa päästä kunnolla fuksiksi: Turussa aloittaessa minulla oli pusutauti päällä, eikä silloin riitä kaljailotteluihin virtaa. Näin viime yönä unta, että minulla oli kurkku kipeä. Hahaa, eipä olekaan!

Yleinen

Hollantiin maisteria vääntämään – tunnelmia

29.7.2017

Puolitoista vuotta sitten kävin Maastrichtissa moikkaamassa siellä opiskelevaa kaveriani. Helmikuinen kosteus porautui luihin ja ytimiin, maisema tarjoili pelkkää harmaata ja ruskeaa.

Katsoimme lähes koko viikon Frendejä vilttien alla, ja mietin, että en kyllä hakisi Hollantiin, vaikka siellä hyviä yliopistoja onkin.

Ja kolmen viikon päästä muutan Hollantiin, Tilburgiin, kansainvälisen lain maisteriopintoja aloittelemaan. Never say never.

Olen vieläpä innoissani! Ehkä eniten nyt kuitenkin introviikosta, uudesta kaupungista ja opiskelukaverien ensikohtaamisesta. Saan elää fuksisyksyn uudelleen kaikkine kinkereineen, rastikierroksineen ja pubi-iltoineen. Ensimmäisine luentoineen, lempilukupaikan etsimisineen ja hyppytuntilusmuiluineen.

P1550375 P1550314 Alkuinnostuksen jälkeen koittaa ihan oikean opiskelun vuoro. Vuoden maisteriohjelmassa tuskin pääsee sluibaamaan, ja ensi kesänä gradunkirjoittelu jatkuu melkeinpä heinäkuulle. Mutta ei se mitään, olen kerännyt hurjan määrän opiskelumotivaatiota välivuotena. Sitä paitsi maisteritasolla ei joudu enää junttaamaan päähän yhtään ainutta peruskurssia, pakollisia kieliopintoja tai atk-taitoja. Luvassa on pelkkiä erikoistumiskursseja, lopputyö ja muutama syventävä, filosofia- ja tutkimusmenetelmätyyppinen kurssi. Opiskelu tulee eroamaan kandiopinnoistani Turun valtsikassa huimasti: ryhmät ovat pienempiä, tahti kiivaampi ja työmäärä huomattavasti suurempi. Kokeista tuskin selviää enää parin päivän laiskalla selailulla, ja esseitäkin pitää tuottaa tappavan tasaista tahtia.

Kaikesta tästä huolimatta hypin seinille innostuksesta. Valtiotieteellisen vaihtaminen oikikseen ja Suomen Hollantiin on juuri se, mitä nyt halusin, ja minkä eteen olen tehnyt järjestelmällisesti töitä siitä asti, kun istuin läpi kv-oikeuden johdantokurssin Turussa.

Olen kuullut hyvin eriäviä mielipiteitä Tilburgin yliopiston laadusta. Joidenkin mielestä se on todella hyvä, joidenkin mielestä Hollannin pohjasakkaa. Mene ja tiedä. Yritän saavuttaa niin hyviä tuloksia kuin vain pystyn ja katsoa, mitä tutkinnolla sitten tekee ja miten voi päästä eteenpäin. Alustava suunnitelmani olisi kuitenkin tehdä kansainvälisten suhteidenkin maisteriohjelma joskus lähitulevaisuudessa, joten tuskin tästä oikismaisterista haittaaa on – päinvastoin lisäarvoa. Jännittävää – vuoden päästä pitää taas hypätä uuteen tuntemattomaan opiskelullisesti tai ammatillisesti. Ja fyysisesti. Vaikka eihän sitä tiedä, jos jäisinkin Hollantiin.

P1550296 P1550293

Ennen kaikkea eniten tunnelmaani nostaa se, että tiedän, missä base campini on seuraavat 11 kuukautta, ja mitä teen. Ei tarvitse hakea töitä tai harjoittelu- tai opiskelupaikkoja. Ei raahata rinkkaa hostellista hostelliin, maasta maahan, ja vaihtaa pääkieltä muutaman kuukauden välein.

Saan vähäksi aikaa oman sängyn, vaatekaapin, kämppikset, lähikaupan, joogatunnit, lempibaarin ja lenkkireitit.

En ole kuitenkaan jumahtamassa paikkaan, johon olisin tylsistynyt jo valmiiksi. En missään nimessä haluaisi asettua nyt Suomeen, eikä onneksi tarvikaan. Hollanti tarjoaa sopivan sekoituksen uutta ja vanhaa: Keski-Euroopassa olen asustellut jo muutamaan otteeseen, mutta Hollannissa en.

Välivuosi on ollut rankka. 2016 kesäkuusta lähtien olen työskennellyt yhteensä 5 kuukautta Norjassa, reissannut 3 Väli-Amerikassa ja 2 Kanadassa (ja Jenkeissä), lomaillut ja keikkahommaillut pari kuukautta Suomessa tai ulkomailla. Mahdotonta sanoa, kuinka monessa eri paikassa olen edes nukkunut! En ole nähnyt kavereitani paljoakaan tai tutustunut kunnolla uusiin, kun paikka on vaihtunut niin useasti.

Reissulaiffi ei todellakaan ole ohi – ihan varmasti rinkka kaipaa reissaajaa ja toisinpäin jo pian. Vain paikallaanolo saa todellisen reissukuumeen nousemaan, vain jatkuva liike saa janoamaan pysähdystä.

Yksi asia on varma: nyt olen valmis todella oppimaan, en vain opiskelemaan, koska pitää.

Millainen on Tilburg? Ja onko teillä kokemuksia tutkinnon suorittamisesta muualla Euroopassa?