Browsing Tag

opiskelija

Yleinen

Hollantiin maisteria vääntämään – tunnelmia

29.7.2017

Puolitoista vuotta sitten kävin Maastrichtissa moikkaamassa siellä opiskelevaa kaveriani. Helmikuinen kosteus porautui luihin ja ytimiin, maisema tarjoili pelkkää harmaata ja ruskeaa.

Katsoimme lähes koko viikon Frendejä vilttien alla, ja mietin, että en kyllä hakisi Hollantiin, vaikka siellä hyviä yliopistoja onkin.

Ja kolmen viikon päästä muutan Hollantiin, Tilburgiin, kansainvälisen lain maisteriopintoja aloittelemaan. Never say never.

Olen vieläpä innoissani! Ehkä eniten nyt kuitenkin introviikosta, uudesta kaupungista ja opiskelukaverien ensikohtaamisesta. Saan elää fuksisyksyn uudelleen kaikkine kinkereineen, rastikierroksineen ja pubi-iltoineen. Ensimmäisine luentoineen, lempilukupaikan etsimisineen ja hyppytuntilusmuiluineen.

P1550375 P1550314 Alkuinnostuksen jälkeen koittaa ihan oikean opiskelun vuoro. Vuoden maisteriohjelmassa tuskin pääsee sluibaamaan, ja ensi kesänä gradunkirjoittelu jatkuu melkeinpä heinäkuulle. Mutta ei se mitään, olen kerännyt hurjan määrän opiskelumotivaatiota välivuotena. Sitä paitsi maisteritasolla ei joudu enää junttaamaan päähän yhtään ainutta peruskurssia, pakollisia kieliopintoja tai atk-taitoja. Luvassa on pelkkiä erikoistumiskursseja, lopputyö ja muutama syventävä, filosofia- ja tutkimusmenetelmätyyppinen kurssi. Opiskelu tulee eroamaan kandiopinnoistani Turun valtsikassa huimasti: ryhmät ovat pienempiä, tahti kiivaampi ja työmäärä huomattavasti suurempi. Kokeista tuskin selviää enää parin päivän laiskalla selailulla, ja esseitäkin pitää tuottaa tappavan tasaista tahtia.

Kaikesta tästä huolimatta hypin seinille innostuksesta. Valtiotieteellisen vaihtaminen oikikseen ja Suomen Hollantiin on juuri se, mitä nyt halusin, ja minkä eteen olen tehnyt järjestelmällisesti töitä siitä asti, kun istuin läpi kv-oikeuden johdantokurssin Turussa.

Olen kuullut hyvin eriäviä mielipiteitä Tilburgin yliopiston laadusta. Joidenkin mielestä se on todella hyvä, joidenkin mielestä Hollannin pohjasakkaa. Mene ja tiedä. Yritän saavuttaa niin hyviä tuloksia kuin vain pystyn ja katsoa, mitä tutkinnolla sitten tekee ja miten voi päästä eteenpäin. Alustava suunnitelmani olisi kuitenkin tehdä kansainvälisten suhteidenkin maisteriohjelma joskus lähitulevaisuudessa, joten tuskin tästä oikismaisterista haittaaa on – päinvastoin lisäarvoa. Jännittävää – vuoden päästä pitää taas hypätä uuteen tuntemattomaan opiskelullisesti tai ammatillisesti. Ja fyysisesti. Vaikka eihän sitä tiedä, jos jäisinkin Hollantiin.

P1550296 P1550293

Ennen kaikkea eniten tunnelmaani nostaa se, että tiedän, missä base campini on seuraavat 11 kuukautta, ja mitä teen. Ei tarvitse hakea töitä tai harjoittelu- tai opiskelupaikkoja. Ei raahata rinkkaa hostellista hostelliin, maasta maahan, ja vaihtaa pääkieltä muutaman kuukauden välein.

Saan vähäksi aikaa oman sängyn, vaatekaapin, kämppikset, lähikaupan, joogatunnit, lempibaarin ja lenkkireitit.

En ole kuitenkaan jumahtamassa paikkaan, johon olisin tylsistynyt jo valmiiksi. En missään nimessä haluaisi asettua nyt Suomeen, eikä onneksi tarvikaan. Hollanti tarjoaa sopivan sekoituksen uutta ja vanhaa: Keski-Euroopassa olen asustellut jo muutamaan otteeseen, mutta Hollannissa en.

Välivuosi on ollut rankka. 2016 kesäkuusta lähtien olen työskennellyt yhteensä 5 kuukautta Norjassa, reissannut 3 Väli-Amerikassa ja 2 Kanadassa (ja Jenkeissä), lomaillut ja keikkahommaillut pari kuukautta Suomessa tai ulkomailla. Mahdotonta sanoa, kuinka monessa eri paikassa olen edes nukkunut! En ole nähnyt kavereitani paljoakaan tai tutustunut kunnolla uusiin, kun paikka on vaihtunut niin useasti.

Reissulaiffi ei todellakaan ole ohi – ihan varmasti rinkka kaipaa reissaajaa ja toisinpäin jo pian. Vain paikallaanolo saa todellisen reissukuumeen nousemaan, vain jatkuva liike saa janoamaan pysähdystä.

Yksi asia on varma: nyt olen valmis todella oppimaan, en vain opiskelemaan, koska pitää.

Millainen on Tilburg? Ja onko teillä kokemuksia tutkinnon suorittamisesta muualla Euroopassa?

Yleinen

Lumitöitä, Twitteriä ja New Girliä – päivä harjoittelijana

23.11.2016

Parin kuukauden päästä harmaa (tai oikeastaan kaamoksenmusta) arki Napapiirin pohjoispuolella on muisto vain, kun korkkaan Coronan playalla Meksikossa. Ettei pääse unohtumaan, pidin päiväkirjaa marraskuisena keskiviikkona.

7:10 Kello soi. Haluan kuolla, nukkua lisää, kuolla ja nukkua siihen ikuisuuden päälle. Olen nukkunut neljä tuntia, enkä yhtään sitä enempää edellisenäkään yönä. Myöhäinen sisäinen kelloni ja toimistoajat eivät sovi yhteen sitten yhtään. Avaan Snapchatin ja katson kaverien terkut maailman toiselta puolen.

7:30 En jaksa nousta vieläkään. Suunnittelen alanvaihtoa hotellin yövahdiksi.

P1580258
P1580259

7.45 Pakko nousta, että ehtii töihin ennen pomoa. En ehdi kuin pestä hampaat ja napata leivänpalan mukaan.

8.10 Myöhässä taas, jipii. Ryystän teetä, selvittelen sähköpostia ja heitän todella väsynyttä läppää yhtä nuupahtaneen työkaverin kanssa. Hän yrittää järjestää minulle vaivihkaa treffejä kanssani samanikäisten poikiensa kanssa.

9.15 Äijäkööri kahvittelee selän takana, heillä on hauskaa. Ulkona alkaa valostua.

P1580261
P1580262
P1580263

10.30 Saan sähköpostisuman selviteltyä ja alan jo haaveilla lounaasta. Sitten muistan, ettei minulla ole ruokaa. Mieliala laskee kuin kapisen ketun häntä.

11.30 Pomoni loikkaa kansainvälisten suhteiden kentästä graafiseksi suunnittelijaksi ja kaavailee Barents-kalenteria japanilaisten hänelle lahjoittaman seinäkalenterin innoittamana. Melkein kuuntelen.

11.45 Paarustan kotiin kokkailemaan. Päivän ainoa valoisa hetki; juhlistan sitä seurailemalla torin puluja ja variksia. Tunturit ja meri kurkkivat ujoina ja sumuisina näkökentän reunoilla lumisateessa. Yöllä on satanut viimein lisää lunta, joten liukastelen uuden lumen peittämällä, koko kylän kokoisella jäätiköllä. Naurattaisi, jos ei pelottaisi.

12:20 Munakas hävitetty, aika palata sorvin ääreen. Tekisi mieli jäädä keittiön nahkapenkeille sluibaamaan ja lukemaan kämppiksen the Economistia, mutta ei auta, ei auta.

13.30 Leikin olevani suurikin atk-nero, ja teen toimistolle uudet slide masterit Powerpointiin. Päivitän nettisivuja ja somekanavia. Pimeys laskeutuu Kirkkoniemen ylle. Kaapista löytyy uutta teetä, ja ryypin heti kaksi kupillista.

15.00 Sell… huonekaverini lähtee viikonloppukoulutukseen, ja toinen on jo matkoilla. Ensimmäistä kertaa koko harjoittelussa minulla on oma työhuone! Juhlistan… no, en mitenkään. Suunnittelen kauppalistaa huomiselle ostosmatkalle perjantain tapahtumaa varten.

P1580268
P1580274

16.05 Huomaan, että täältähän voisi lähteä jo kotiin. Ja niin myös teen.

16.30 Yritän ostaa melatoniinia, mutta se on Norjassa näköjään reseptilääke. Haen viereisestä ruokakaupasta vaihtoehtoishoidon: kaljaa ja suklaata.

17.30 Kolaan pihan ja hakkaan puoli tuntia jäätä portaista. Mukavaa aggressionpurkua! Tuntuu etuoikeutetulta ja upealta saada tehdä ulkohommia lumisateessa. Ei Turussa tai Wienissä vaan!

P1580269
P1580270
P1580271
P1580273

18.00 Pyöräytän itselleni herkulliset soijatortillat, itsetehdyillä letuilla totta kai. Alakulo meinaa hiipiä takaisin – tuntuu turhalta laittaa ruokaa vain itselleen. Onneksi pääsen viikonloppuna moikkaamaan perhettä Inariin.

18:30 Lösähdän sänkyyn. Pitäisi käydä lenkillä tai lukea artikkeleita kandiin, mutta olen liian väsynyt molempiin. Päätän olla itselleni armollinen ja antaa periksi Netflixin kutsulle. Hyvä veto – hihitän sekopäisesti yksikseni New Girlin jaksolle, johon sisältyy muun muassa mäyrä ja Cotton Eyed Joe.

20:00 Kämppis katsoo yläkerrassa myös jotain komediaa. Kaikki on ihan ok just näin: möllöttelemme kumpikin omissa oloissamme, mutta joskus taas höpöttelemme tuntikausia teekupposen äärellä keittiössä.

Tästä tuli vähän tällainen unettoman ja stressaantuneen harjoittelijan terapiavihko, mutta joskus on näitäkin päiviä ja viikkoja, kun kaikki ei olekaan pelkkää ikuista lomaa. Se ikuinen loma pitää ansaita ensin! Voisin postata tasan kahden kuukauden päästä toisen osan.

Tosin siitä tulee aika tylsä. Tavoitteena:

11 herätys

12 rannalle

18 rannalta

PS Hyljekengät on ostettu kirpputorilta.

Yleinen

Kv-oikeuden opiskelua Wienissä

18.6.2016

Näin alle viikkoa ennen lähtöä on ehkä korkea aika kertailla, mitä täällä on tullut opiskeltua. Varsinainen pääaineenihan on Suomessa valtio-oppi, josta kansainvälisten suhteiden linja. Wienissä on sattumoisin yksi Euroopan kattavimpia kansainvälisen oikeuden laitoksia, joten pistin ripset räpsymään ja runosuonen sykkimään, että saisin vaihdettua politiikkavaihtarin statukseni oikisvaihtariksi. Ja kas hei, onnistui! Siispä otin aluksi sekä politiikkaa että lakia, mutta tiputin lopulta laiskuuttani kaiken politiikan pois ja ryhdyin wannabe-oikislaiseksi.

Saavuin tänne Wieniin jo helmikuun alussa, vaikka Itävallan lukukaudet alkavatkin vasta maaliskuun kymmenennen tienoilla. Pänttäsin ensiksi nimittäin kuukauden saksaa intensiivikurssilla.

Tässä siis hiukan infoa tekemistäni ja tekemättä jättämistäni kursseista. Kuvat on räpsitty koulumatkalta, joka menee esimerkiksi Hilton-hotellin ohi. Ei aina reikäfarkuissa ole ihan tarpeeksi fancy olo Ringstrassen BMW-maailmaan.

P1570053

Iloinen tentti-ilme

P1570062

Ja iloinen tenttimatsku

Saksan intensiivikurssi, taso B1/2, 4 op

Tämä kurssi oli täysi plusmiinusnolla. En oppinut oikeastaan mitään, koska minut laitettiin tasoani alemmalle kurssille, ja opettaja oli ihan karmea kanahaukka. Hän nöyryytti oppilaita, vittuili ja antoi törkeästi läksyjä. Toisaalta tunnit olivat sangen rennosti yhdestä neljään joka arkipäivä, joten ne eivät häirinneet ilta- ja yöelämää, ja tutustuin kurssilla vaihto-BF:ääni Taijaan. Ja saihan tuosta ilosta sentään neljä opintopistettä. Mieluummin minä istuin tuolla kuin olisin vielä potkinut loskaa Turussa.

International and European Environmental Law 3 op

Ehkä mielenkiintoisin kurssi koko vaihdossa! Ikävä kyllä vanha proffa ei käyttänyt powerpointia eikä edes liitutaulua, ja eri sopimusten artiklojen bongaaminen hänen muminastaan kävi työstä. Kurssi oli tiistai-iltaisin 18-20, ja pää oli tuohon aikaan aika melko hatarassa tilassa. Kuuntelin koko ajan niin tiiviisti, että luennon jälkeen päätä jomotti joka kerta. On se hyvä, että tällainen laiska valtsikkalainenkin joutuu joskus tekemään töitä opiskelun eteen!

Saatoin itse asiassa löytää tältä kurssilta oman ammatillisen tieni. Käsittelimme kansainvälisiä ympäristöä koskevia sopimusta, kuten Pariisin ja Kioton ilmastoprotokollia tai vaikkapa kansainvälistä vesienkäyttösopimuskantaa. Ympäristölainsäädäntö on vielä todella hajanaista, mutta sen avulla on saatu aikaan hienoja asioita, kuten puhdistettu eurooppalaisia jokia, lopetettu otsonikerrosta tuhoavien kaasujen käyttö ja turvattu biodiversiteettiä sekä maapallon geneettistä perintöä. Vielä pitäisi tehdä paljon, ja toivon, että yksi niistä tulevaisuuden ympäristöpolitiikkavaikuttajista on nimeltään Kokkonen. Voisin käyttää kaiken tarmoni ilmastonmuutoksen torjumiseen. Haluan käyttää sen siihen. Ja nyt tiedän ympäristösopimuksista paljon enemmän.

International Humanitarian Law 3 op

Humanitaarinen oikeus eli aseellisen konfliktin oikeus on todella rankkaa ja hurjaa tavaraa. Kidutusta, sairaaloiden räjäyttämistä, laittomien terroristien lahtaamista… lisää tähän vielä maanantaiaamu, niin ei kannattaisi todellakaan olla Leevi-tyylisessä krapulassa ja vapinassa. Kurssi järjestettiin intensiivisenä viitenä maanantaina, viisi tuntia kerrallaan, joten istumista riitti. Tämä oli ehkä parhaiten järjestetty kurssi, jonka olen kuunaan käynyt. Opettaja oli professori Hong Kongista, todella ammattimainen ja ennen kaikkea hauska ja ystävällinen. Käsittelimme paljon case law:ta, mutta hän ei torpannut ihan vääriäkään käsityksiä, vaan oikoi ne rakkaudella. Katsoimme myös paljon videoita (erityisti proffa tykkäsi Nälkäpelistä ja hän intoili siitä yhteensä tuntitolkulla), joten välillä saattoi ottaa pientä lepotaukoa. Proffa kertoi paljon lapsuudenkokemuksistaan Bahrainissa ja jopa tanssasi toisinaan luokan edessä. Humanitaarinen oikeus on ala, jolle en voisi mitenkään ryhtyä, koska olen niin herkkä. Itkin aika monesti videoiden aikana, koska terveyskeskuksen räjäyttäminen livenä on asia, jonka ei pitäisi a) tapahtua ollenkaan b) olla mietinnän kohteena, että saakohan tuon nyt posauttaa vai ei. Ihailen kyllä proffaa, joka tekee tuota työkseen, mutta jaksaa silti heittää väsynyttä läppää opiskelijoille ja hymyillä koko ajan. Tyypin nimi on muuten James Fry, ja hän on aika iso nimi alalla. Jos kiinnostaa, googlatkaa. Suosittelen seuraaville Wien-vaihtareille todella lämpimästi!

P1570056
P1570058
P1570059

Introduction to European Union Law, 3 op

Toinen suuri proffaspersoona piti tämän kurssin maalis-huhtikuussa. Hän oli todellinen herrasmies: vanha EU-byrokraatti, joka oli maaniteltu kertomaan kv-opiskelijoille Eurooppaan edes jokseenkin liittyviä satuja aina torstaiaamuiksi. Luennot olivat ainakin 80-prosenttisesti asian vierestä, mutta anekdootteja riitti. Valitettavasti kaikki eivät nauttineet tästä ilosta niin kuin minä ja toinen politiikanopiskelija-kaksoisagentti Sveitsistä, ja kurssin aloittaneista noin 70 opiskelijasta ehkä 20 saapui tenttiin. Lakiopiskelijat eivät ilmeisesti käy EU-instituutioita läpi missään, ja tässä oli kv-politiikasta iso apu: osasin jo valmiiksi eri elimet, niiden funktiot ja rakenteen ja päätöksentekoprosessit, joten periaatteessa opiskelin vain muutaman keissin ja ta-daa, kolme oparia kotiin! Olin reputtanut EU-lain tentin Turussa, koska en jaksanut opiskella (vanha kunnon lytkyys iski), joten toivottavasti saan tästä mukavan arvosanan tutkintotodistukseen siis.

International and European Human Rights Regime, 3 op

Persoona isolla P:lla veti tämänkin kurssin, mutta enemmän pahassa kuin hyvässä. Viiksekäs herrasmies oli entinen YK:n kidutustarkkailija, ja tämän kenttäkertomukset olivat mielenkiintoisia, mutta karmeita tietysti. Hän näytti mitään varoittamatta kuvia todella pahoin hakatuista ja sairaista vangeista ja osoitti kuvista, ketkä kuolivat pian vierailun jälkeen. Tuohon työhön vaatii kyllä sellaista kovuutta, jota minulta ei ikimaailmassa löytyisi, mutta arvostan valtavasti jokaista, joka siihen pystyy. Onhan se ihan kauheaa, että vieläkin esimerkiksi naapurimaassamme kidutetaan järjestelmällisesti vankeja (esimerkiksi Tsetseniassa). Meitä proffa ei kohdellut myötätunnolla, vaan keljuili, nöyryytti ja teki todella rasittavia tenttejä. Kärsin sellaisesta juuri keskiviikkona, ja vähän pelottaa, pääsinkö edes läpi. Hupaisaa kurssissa oli proffan aksentti: hän ei osannut sanoa englannin r:ää, vaan täräytti paikalle joka kerta w:n. These human wights wiolations are sewewe… Yritä nyt sitten olla kikattamalla tuolle!

Internationale Politik

Tämä saksankielinen kurssi jäi kesken, koska en jaksanut päntätä samoja asioita saksaksi kuin osaan jo suomeksi. Lisäksi kurssikoe olisi ollut lähtöpäivänäni.

Kapitalismus in China

Kuulostaa mielenkiintoiselta, mutta ei tosiaan ollut. Hönö proffa näytti kuvia Kiinan-matkoiltaan ja höpötti yingistä ja yangista. Tämä oli toisinaan päällekkäin EU-lain kanssa, joten toinen sai jäädä.

Yhteensä opintopisteitä: 16

P1570061
P1570060

En oikein jaksanut panostaa, sillä tarvitsin kanditutkintooni enää 10 pistettä, ja loput kuusi paikkasivat tilastojani niin, että sain vaihdon ajalta opintotuet. Turun yliopisto ei enempää vaadi, joten miksi minäkään itseltäni? Vaihdon pääasia ei kannata olla opiskelu, vaikka pääsisikin huippuyliopistoon. On niin paljon, mitä varmasti kuitenkin haluaa tehdä: viikonloppureissuja, museoreissuja, bileitä… Ei kannata pilata hyvää vapaa-aikaansa liian isolla kurssimäärällä. Hardcore-opiskelua ehtii paukuttaa silloin, kun arvosanoilla on väliä. Vaihdossa harvemmin on!

Wien on vaihtokaupunkina täysi viis kautta viis, mutta yliopisto ei ihan. Minulla oli oikiksessa todella hauskaa, koska kurssit kiinnostivat ja seura kohotti mieltä, mutta rakennus on vanha ja ilmanvaihto olematon. Joka on Turussa joskus opiskellut, niin vanha kunnon Jusleniakin jää sille kakkoseksi. Yliopiston suurimmat ongelmat eivät ole kuitenkaan tiloissa, vaan liian suuressa opiskelijamäärässä. 90 000 kuulostaa korskealta, mutta se on yksinkertaisesti liikaa. Täällä jokainen ylioppilastutkinnon suorittanut otetaan sisään, ja porukkaa tiputetaan kyydistä, jos ei kyvyt tai motivaatio riitä. Hylsyjä ei siis auta saada. Opiskelijoiden vähentämiseksi monet peruskurssit ovat todella vaikeita, ettei edes puolet pääsisi niistä läpi, ja ulkoaopettelu ja jatkuvat pelko kuuluvat itävaltalaisopiskelijoiden arkeen. Vaihtari pääsee yleensä helpolla, kun mainitsee taikasanan Erasmus, mutta kyllä mekin joudumme kärsimään jonotuksesta kursseille ja täpötäysistä luentosaleista.

Henkilökunta ei myöskään välitä opiskelijoista harvoja poikkeuksia lukuunottamatta. Koearvosanat tulevat myöhässä jos tulevat ylipäänsä, eikä sähköposteihin vastata. Plussaa on tietysti mahtava ja iso vaihtariyhteistö ja hienot, historialliset rakennukset keskustan kampuksella. Kyllä täällä lukukauden viihtyy, mutta tutkinto-opiskelijaksi en haluaisi. Ikävä kyllä. Itävalta on muuten hieno maa, mutta maisteritutkinnon päädyn hakemaan kyllä muualta.

Niin, ja tässä ihmisoikeustentissä minulla oli ilahduttavan paljon pelissä – se oli kandidaatintutkintoni viimeinen puuttuva palanen. Nyt tarvii enää siirtää opinnot Turun yliopiston rekisteriin, ja voin ottaa paperit ulos. Melkoista!


Pistähän seurantaan myös Alpenglowin Instagram sekä Facebook!

Yleinen

Tämän(kin) opiskelijan tulevaisuuskriisi

11.3.2016

Luennot alkoivat kunnolla – viimein – tällä viikolla. Opiskelumotivaationi oli aika lailla pohjalukemissa, mutta hyvät luennoitsijat ja upea Erasmus-porukka ovat saaneet minutkin kaivamaan luentolehtiöt esiin ja piirtelemään kalenteriin ihan samaan vanhaan malliin. Kunhan kaikki luennot alkavat, voisin tehdä postauksen siitä, mitä kaikkea mielenkiintoista täällä opiskelenkaan. Kurssien alkaminen on toisaalta myös aloittanut pieni… no okei, aika suurenkin kriisin. Mitäs tämän jälkeen?

Kuten monet ikäiseni, olen elänyt kolmen vuoden jaksoissa nyt lähes vuosikymmenen. Yläaste. Lukio. Kandi. Kirjoittelin tänään juuri viimeisiä sanoja kandintyöhöni, ja kesällä olen Suomeen palatessani toivon mukaan valtiotieteiden kandidaatti. Se on aika hienova, mutta myös hermostuttavaa, koska en tiedä, mitä tekisin vaihdon jälkeen. Sen tiedän, mitä en tee: jatka Turussa. Ehkä joskus vähän myöhemmin, mutta nyt on minun välivuoteni aika.

P1530523
P1530515

Olin jo hakemassa suurlähetystöharjoitteluun Latinalaiseen Amerikkaan, mutta jänistin viime hetkellä. CIMO:n apurahan voi vastaanottaa vain kerran, enkä usko, että ensi syksy olisi sittenkään minulle paras aika. Maisteriopiskelijana kykyni riittäisivät siihen hommaan huomattavasti paremmin. Todellinen syy luuraa kuitenkin muualla: oikeastaan en vielä halua oman alan töihin. Haluan hotellin respaan, hostellien lakanoita vaihtamaan tai matkaoppaaksi vähäksi aikaa, kun vielä voin. Tai johonkin muuhun vähän vähemmän vastuulliseen ja aikuiseen.

Olen 21, kesällä 22. Olen aina ajatellut olevani kauhean nuori siihen, mitä teen. Viime aikoina olen havahtunut siihen, että joku murros tässä on kuitenkin tapahtumassa. Ei, ei pukkaa ikäkriisiä, enemmänkin tyytyväisyyttä omaan ikään. Ajokortin odottelu ja kaljakontin salaa kuskaaminen Ivalon pikkuteillä oli hauskaa, fuksina palloilu Turussa oli hauskaa, ensimmäiset vastuulliset järjestöhommat olivat hauskaa, mutta nyt voisin pikkuhiljaa tehdä jotain sellaista, johon oikeasti vaaditaan omistautumista ja rohkeutta. Sitä, mitä ikinä itse haluan. Voi kun vain olisi helppo tietää, mitä. Parikymppisenä on kyllä aikaa kokeilla ties kuinka montaa juttua!

Olen halunnut olla lyömättä suunnitelmia ensi syksystä lukkoon, mutta nyt olen alkanut hakea töitä sekä Itävallasta että Pohjois-Suomesta. Etelä-Suomeen tuskin palaan ensi syksynä, paitsi jos päätän vaihtaa radikaalisti alaa (eikä sekään ole poissuljettua). Saatan lennähtää Uuteen-Seelantiin reissaamaan ja working holidaylle, Kanarialle matkaoppaaksi tai mystiseen johonkin vapaaehtoistyöntekijäksi tai harjoittelijaksi. Au pairiksi en mielelläni enää ryhtyisi, sillä se on koettu ja nähty. Hiukan jo kaulusta kiristää, että mitäs sitä keksisi.

P1540434
P1540430

Se, mitä oikeasti taidan haikailla, on pienimuotoinen paluu luontoon. Siksi itse asiassa väännän nyt työhakemusta luontokeskukseen. Tahtoisin muutaman kuukauden tehdä ehkä töitä, kerätä rahaa ja hillua vapaapäivinä pusikossa ehkä vaelluskengät, ehkä virveli ja ehkä marjastussankko mukana. Olen kaivannut luontokosketusta todella kipeästi täällä Wienissä, vaikka muuten ihan loistavasti viihdynkin. Toisaalta suhtaudun vähän epäilevästi kaikkiin näihin koti-ikäväisiin päähänpistoihin, joita putkahtelee esiin pitkien ulkomaanoleskelujen aikana. Lukiovaihtarina Suomeen palatessani mietin, etten enää koskaan lähde pitkäksi aikaa pois Lapista. Hahhah. Hah. Hah. Joo.

Mutta ihan tosi, pohjoiseen palaaminen on kyllä elämän pitkän ajan haaveiden ykkönen. En ehkä halunnut myöntää sitä itselleni ihan heti, kun muutin Lapista, mutta ei sitä kaipuuta paranneta kuin kotiinpaluulla. Sitten joskus.

P1540515
P1540532
P1540535
P1540540

Tässä on taustalla suomenlaajuinen opiskelijalamaannus. Enpä tiedä ketään, jonka ajatusmaailma ei olisi viimeisen vuoden aikana synkistynyt. Ajatuskulku etenee jokseenkin näin.

  1. Voi paska, kohta saan entistä vähemmän opintotukea. Kauhea kiire runtata tutkinto kasaan.
  2. Millä elän, jos opiskelen täysillä? Ei opintotuki riitä. Voinko ottaa lainaa, jos en tiedä, millainen työllisyystilanne muutaman vuoden päästä on?
  3. Tukikuukaudet loppuvat kohta, mutta hei, valmistuminen häämöttää. Mistähän saisi töitä?
  4. Kaikkialla sanotaan, ettei töitä ole. Entäs harjoitteluun?
  5. Jaa, harjoittelusta ei saakaan palkkaa. En saanut sitten harjoittelutukeakaan. Millä oikein elän?
  6. Valmistun kohta. Riistoharjoittelut tehty, lainaa parikymmentä tuhatta. Elämä edessä… miksi ei tunnu siltä?

Ympärillä juuri kukaan ei pääse töihin tai harjoitteluun. Siwan kassallekin otetaan mieluummin merkonomiopiskelija, koska me alamme olla ylikoulutettuja siihen, vaikka mikä tahansa kelpaisi. Kun aloitin yliopiston, ajattelin, että minustahan voisi tulla vaikka suurlähettiläs. Tai Arctic Councilin virkamies. Vihreiden työntekijä. Greenpeacen. Amnestyn. WWF:n. Jotain. Nyt melkein naurattaa, että olen edes joskus kuvitellut pääseväni töihin. En edes tiedä, miten olen voinut lannistua näin pahasti oman alan töiden suhteen. Valtiotieteilijöiden työttömyys huitelee liiton mukaan noin neljässä prosentissa, josta ainakin puolet on vapaaehtoista töistä jättäytymistä, kuten lasten kanssa kotiin jäämistä. Mitä oikein pelkään?

En oikein osaa sanoa, mikä on tämän kollektiivisen opiskelijamasennuksen takana. Suomi kuntoon -retoriikka, yhteiskuntasopimusten epäonnistuminen, ainaiset leikkaukset ja muu nykyhallituksen meininki? Liian isot paineet monesta suunnasta? Liian paljon mahdollisuuksia? Liian iso kilpailu? Mikä meitä latistaa? Miksi kolme vuotta sitten maailmasta innostunut, fiksu mutta naiivi 18-vuotias Sunna on nyt hiukan pelokas, ahdistunut (mutta edelleen naiivi ja innostunut) 21-vuotias kohta-kandidaatti? En ole takuulla ainakaan tyhmempi kuin kolme vuotta sitten. Olen oppinut valtavasti maailmanpolitiikasta, rohkeudesta, kansainvälisyydestä ja elämästä. Enkä ole koskaan ennen ollut näin hukassa.

Sanni, Sanni, onko tämä se keino, jolla Suomen koulutusta parannetaan ja saadaan nuoret nopeammin töihin? Jos minunkaltaiseni ikioptimistikin jo latistuu, niin miten sitten ne, joilla on ollut liian vaikeaa jo ennen tätä ilmapiiriä? Kyllä minä aina jotain keksin. Rupean vaikka eräoppaaksi (ihan totta olen miettinyt sitä). Siinä Suomi menettää kyllä kuutta kieltä osaavan, loputtoman uteliaan ja järjestöissä marinoituneen poliittisen broilerin raudunkalastelulle, mutta hah, minäpä en menettäisi mitään muuta kuin minuun kohdistuvat paineet.

Valittelin eilen aiheesta ystäväni kanssa, joka on suorittamassa maisterintutkintoa neljään vuoteen; neljään reissuntäyteiseen, riemukkaaseen, onnelliseen vuoteen. Vaikka häntäkin kyrsi ja pelotti, niin hän oli silti varma, että asiat järjestyvät. Ja niinhän ne tekevät. Minä olen onnellinen, koska kaikki on minulle auki – kauhistuttavan, ihanan, kutkuttavan auki.

Kuvittelenko vain tämän nuoren suomalaisen ahdistuksen? Ja miten te pärjäätte sen kanssa?

PS. Otetaan kiitollisuudella vastaan ideoita, mitä voisin tehdä vuodella elämästäni. Jos olen harkinnut jo ravustajaa Norjassa, niin vain taivas on rajana.

PPS. Postauksen kuvat ovat minun omasta paratiisistani.

Yleinen

Opiskelullista

2.12.2015

Barents-pöly alkaa laskeutua: olen saanut melkein kaikki kuitit ja raportitkin palautettua syksyn projekteista. Toki olen ehtinyt hankkia jo uudenkin luottamushomman, mutta se alkaa vasta tammikuussa. Eli nyt ehtii… opiskella! Laskeskelin tänään kandisemmassa, kuinka monta opintopistettä olen tänä syksynä suorittanut (2) ja kuinka monta pitää vielä ennen vaihtoa raapia kasaan (vähintään 26). Ei muuten paljoa hymyilytä tuo tehdyn työn ja tulevan työn raadollinen suhde. Kuvituksena sitten vähän motivaatiota, että saan taas seikkailla kevein mielin kevään & kesän & toivon mukaan loppuelämän!

Ei kun hommiin! Onneksi opintointo alkaa olla kohdillaan au pair -kesän ja järjestösyksyn jälkeen. Sanoinkin kaverilleni, että on ihan sama, missä Turun marras- ja joulukuun viettää. Tai että ainakaan kirjastossa istumalla ei menetä yhtään mitään vallitsevasta ilmanalasta. 20150710_170832

Kanditutkinnon suhteen tilanne on aika tiukka, mutta kyllä minä aion olla ensi elokuussa VTK eli vitun taitava Kokkonen eiku- no joo. Sivuaineet ovat kasassa, pitää vain käydä haalimassa niiden kanslioista kokonaisuusmerkinnät. Myös valtio-opista perus- ja menetelmäopinnot on suoritettu loppuun enemmän tai vähemmän kunnialla. Mutta kirjatentit. Voi jeesus. Vielä pitäisi lukea peräti 18 (!!!!!!) opintopisteen edestä EU-lakia, puisevaa tavaraa kansainvälisistä yhteisöistä ja turvallisuudesta. No pah, ei se ole puisevaa ollenkaan, löytäisinpä vain aikaa tälle kaikelle!

Suurin aikasyöppö on tietysti kandi itse. Tosin olen yllättänyt itseni parina viime päivänä ja naputellut kirjallisuuskatsaustani parin sivun päivävauhtia. Se on ihan hyvä vauhti, koska luulisin, että koko roska jää alle 40 sivuun. Kovin pitkälle en nyt pääse, koska tarvitsen tilastoaineistoa varsinaiseen analyysiin – ja typeränä naisena olen päättänyt kerätä sen itse. Teen kyselytutkimusta, ja nyt minulla on noin 50 vastausta tarvitsemastani reilusta sadasta. Baby steps, baby steps…

20150716_151931 20150824_151759

Yritän nyt takoa joitakin ekstrakurssejakin siksi, että voisin ottaa Itävallassa vähän rennommin. En kaipaa Kelan tätejä ulisemaan opintojeni edistymisestä – siinähän jää hyvät reissut tekemättä, kun istuu luennolla! Siispä olen ottanut ylimääräisen oikiskurssin YK:n ihmisoikeusmenettelyistä sekä valtio-opin puolelta turvallisuuspolitiikkaa vähän lisää. Toivottavasti saan ne myös kunnialla finaaliin, mutta jos en, niin ne eivät vaikuta millään lailla valmistumiseen.

Olen nyt yrittänyt rykäistä melko ilkeää opiskelurutiinia päälle. Vähintään 50, mielellään 100 sivua kirjatenttilukemista päivässä, kandia aina pikkuisen eteenpäin, esseitä, tenttejä… ei tässä auta kuin pitää pää kylmänä ja mennä luku tai tehtävä kerrallaan. Ehkä kandiudun ennen vaihtoonlähtöä. Ehkä en. Jostain syystä ei stressaa yhtään (paitsi ajoittain, kun keksin kolmelta yöllä, ettei tästä mitään tule). Eilen näin toista ylisuorittajakaveria ja totesimme, että tämän hullun vuoden jälkeen meidät löytää vapaaehtoistyöläisinä jostain karibialaisesta hostellista. Juomme rommia rannalla ja muutumme torakkaakin ruskeammiksi (toivottavasti yhtä timmeiksi ja kiinteiksikin). Opetellaan surffaamaan. Raskas työ, raskaat huvit eli tällaisen vuoden jälkeen tarvitsen ainakin vuoden lomaa!

20150709_192858 20150715_102554

Nämä Suomessa vielä jäljellä olevat kaksi kuukautta pitäisi siis käyttää tiukasti opiskeluun. Harmiksi (oikeasti onneksi) olen kehittänyt muuta tekemistä, joka vie ajatukset ihan kokonaan. No, ei aina voi olla järkevä. Ei edes joka kerta.

Itävallan opintojakin jouduin käymään läpi, kun väsäsin Learning Agreementia eli listasin kurssit, joille menisin. No, niitä tulisi 31 nopan edestä, mutta in your dreams, en todellakaan aio istua edes puolia niistä. Tällä hetkellä pikku-Sunnan lukujärjestykseen tulisi kansainvälistä oikeutta, taloutta ja vähän kv-politiikan perusteita saksaksi.

PS Nyt, kun opiskelen neogramscilaisuutta, kuuntelen Ruger Haueria ja mietin illan vegeruokia sottainen puolinuttura päässä ja martenssit jalassa, voin ehkä ensin onnitella itseäni ja sitten potkaista (kuvitelluille) munille. Näin paha suvakkihuorahipsterisemihumanisti minusta on muutamassa yliopistovuodessa tullut. Ehkä on aikakin pitää vähän välivuotta ja whitetrashiutua. Jenkkibikinit ja Aviatorit. Ja feikki Boy-toppi.

PPS Tein pakollisen Erasmus-kielitestin ja osaan näköjään saksaa paljon paremmin, kuin osasin edes haaveilla! B2 o-lala! Olin ajatellut, että saisin tasoksi ehkä A2 eli ihan mukiinmenevät alkeet, mutta näköjään meninkin sujuvan puolelle. Että ehkä se Sveitsi opetti sittenkin muuta kuin lasten haukkumasanoja toisilleen.