Browsing Tag

Kanada

Yleinen

5 hetkeä Kanadasta

28.9.2017

Olen tarinoinut Väli-Amerikasta loputtomiin, vaikka vietin siellä vain kolme kuukautta (aloita vaikka reitti- ja vinkkipostauksesta). Seuraavat kaksi hurahtivatkin ohi Kanadassa, josta ei paljon raporttia herunut. Poikaystävän kainalossa oli mukavampaa kuin kylmässä ulkomaailmassa, ja ensimmäiset kaksi viikkoa podinkin influenssaa.

Nyt, puoli vuotta myöhemmin, ovat portit oman elämäni Trudeaun iPhoneen kuitenkin auenneet, joten seuraa harvinaista materiaalia: minä linssin edessä ja Kanadan kaunis, kaunis manner.

Jos siis unohdetaan Pohjois-Amerikasta Jenkit kokonaan. Huspois. Rocket manien dissaajat!

IMG_4886

Kaikki tietävät Niagaran putoukset. Ontarion provinssin kakkosputousta ei sitten tiedäkään kukaan: harmi! Kakabeka Falls suihkaisee yli 50 metrin matkan komeaan rotkoon. Tällä ekslusiivisella kierroksella päänähtävyys ei riittänyt, vaan rämmimme puoli tuntia kevättulvassa kohti yllätysnähtävyyttä – pikkuputouksia.

Minä keräsin matkan varrelta sen rumistukseksi heiteltyjä kaljatölkkejä. Poikaystävä kertoi innoissaan tarinaa siitä, kun oli ensimmäistä kertaa käynyt paikalla. Hän olisi halunnut kuvata kuusikon varjostamaa putousta, mutta päätyi kääntymään kannoillaan heti perille päästyään. Kaksi teiniä nimittäin puuhaili näköalatasanteella kuin ulkomaailmaa ei olisikaan. Nyt, vuosien jälkeen, hän pääsi lopulta ikuistamaan keväiset (ei-hormonaaliset) kuohut.

Näin elämäni toisen maaoravan, tosin kiistelimme autolle asti siitä, oliko se maaorava tai tavallinen, tylsä serkkunsa.

IMG_4920

Thunder Bayn suomalaiset mummot ja papat sekä kaupungin kaikki muutkin asukkaat rakastavat The Hoitoa, suomalaista perinneravintolaa. Pilasin monen thunderbayläisen viattoman mielikuvan kertomalla, mitä hoito voi myös äidinkielelläni tarkoittaa.

Päätimme suomalaisen aamupäiväkierroksemme Hoitoon. Sade yltyikin ulkona jo myrskyksi, mutta työväenhallissa ei onneksi ollut edes ikkunoita rajuilman seurailuun. Tila muistutti seurakuntaleirin ruokalaa yrmyine täteineen ja pikkuisine puutuoleineen. Pitäisiköhän mennä ryöväämään keittiö niin kuin vanhoina hyvinä isosaikoina?

Karjalanpiirakka maittoi ihan kuin kotopuolessa konsanaan. Pitkän yllytyksen jälkeen paistoin myös pari viikkoa Hoito-visiitin jälkeen lättyjä thunderbayläistuomaristolle. Ihan hyviä, mutta eivät voita Hoitoa. Siinäpä minulle elämäntehtävä, kun ei tämä oikis oikein nappaa!

IMG_4999

Suomalainen mökki-idylli löytyi tuhansien kilometrien päästä Thunder Bayn takamailta. Mönkijällä kurraavia jääkiekkoilijoita, vihaisia naapureita ja toimimaton sauna – kuulostaako tutulta?

Kun totesimme, ettei se hikimaja ala maagisesti toimia, istahdimme laiturille nauttimaan ensimmäisestä lämpimästä kevätpäivästä. Tai siis minä istahdin. Poikaystävä ronkki suiruista kevätjäätä koivupöllillä, hulautti aseen jäästä läpi ja horjahti itsekin nolla-asteiseen veteen. Onneksi vain puolen metrin syvyyteen.

Takaisin Thunder Bayhin ajeli hiljainen mies kukkamokkasiineissa ja farkut ravassa.

IMG_5610

Ottawassa iski jokakeväinen juoksupakana. Ostin uudet lenkkarit Nicaraguan tulivuorilla pilaamieni tilalle, karistin influenssan limaiset jämät keuhkoista ja lähdin takaisin baanalle. Ja kylläpä niissä maisemissa kelpasi!

Kolme jokea kohtaa Ottawassa, joten rantapusikkoon on pykätty kaikkialla kevyen liikenteen väylät. Vaikeusastetta kuitenkin lisäsivät vuosikymmenen pahimmat tulvat, vihaiset hanhet ja tietty rapistunut kunto.

Limenvihreät hiirenkorvat kipusivat vanhoihin puihin, auringonsäteet siivilöityivät ryhmyisten ja koukkuisten oksien raoista ja sorsat uiskentelivat Rideau-joen valloittamilla jalkakäytävillä. Juoksukin alkoi kulkea.

Heitin itse asiassa vanhat, tuhkaiset Adidakset mäkeen vasta Geirangerista lähtiessä, kun ne eivät kerta kaikkiaan mahtuneet laukkuun. Tuli surku. Näiden kanssa pinkaistiin ensimmäinen puolimaraton, kivuttiin Nicaraguan vaikeimmalle huipulle ja räpiköitiin Tyynessämeressä.

IMG_5819

Tuli kesä, tuli lämpö, tuli viimeinen päivä Kanadassa. Lämmin ja ihana tietysti, piru vie. Jokainen auringon liikahdus pakotti minut lähemmäs kello kuutta ja lentokenttäjunan lähtöaikaa.

Suretti niin paljon, että lähdimme hukkaamaan aikaa panimokierrokselle. Jäimme istuskelemaan maisteluun vielä muiden lähdettyä ja kumoamaan hiljaisina kaikki pöytään jääneet ylimääräiset koekappaleet. Pöytä ja penkit halkaistuja tukkeja, ihan niin kuin kotona. Kotona, josta olin lähtenyt viisi kuukautta aiemmin täydestä talvesta ja jonne tupsahtaisin sulamispuroihin ja lähtevien jäiden kalastussesonkiin.

Nousimme päät hieman pyörällä lopulta pöydästä ja suuntasimme takaisin Toronton meluisille kaduille. Vilkuilimme kelloa. Emme pystyneet puhumaan enää paljoakaan, koska isot palat tukkivat kurkut. Haimme pikkukahvilasta teetä ja istahdimme järvenrantaan tekobiitsille pajauttelijoiden sekaan. Pienehköt lentokoneet kohosivat Toronton kaupunkikentältä ilmaan, lokit kaartelivat roskakorien ympärillä ja kirkuivat.

On luonnotonta päästää toisen kädestä irti ja ottaa muutama raskas askel pois pois pois. Toinen nojaa ikkunaan ja itkee, toinen jähmettyy asemalaiturille ja itkee.

Yleinen

Toronto ja jätättävä sydän

17.6.2017

Minulla on ollut viimeisen vuoden reissuilla yksi paha ongelma: jätättävä sydän.

Joskus se pitää hyvin kutinsa ja tykkää olla siellä, missä tomumajakin. Vähän hämmentyneenä, kuin Suomen talvesta Cancuniin pöllähtänyt tyttökaksikko. Rinkat patjoiksi palmun alle ja ensimmäistä siestaa pitämään!

Joskus sillä kestää ymmärtää, että just tässä on just nyt hyvä olla. Kävelin Bocas Townin takakujilla Panamassa ja riemuitsin vihdoinkin pitkästä yksinreissusta (tosin jaoin matkan iloja silloin kanadalaisen bussista löydetyn kaverin kanssa).

Geirangeriin se ei ole ehtinyt vielä ollenkaan. Ehkä se jäikin Torontoon.

P1610008
P1610009
P1610016
P1610023

Ensin koko Kanada tuntui oudolta limbolta. Lattareista tutut leveät kadut, amerikkalaista roskaruokaa ja Suomen männyt, kuuset ja muut.

Kuin (mahdollisen anopin tapaaminen): olenko tarpeeksi hyvä pojallesi, entä tulemmeko me edes toimeen keskenämme?

Paineita, paineita. Hyvin se meni. Niin hyvin, että täällä maailmanperintövuonoilla kaipailen Ottawan lähes-ghettojen pizzerioita, tulvivia jokia ja hanhenpoikasia.

Pakollinen paluulentoni Eurooppaan lähti Torontosta, joten menimme sinne odottelemaan tuomiota. Ajatuksena kahdeksanmiljoonainen city pelotti, mutta enemmän pelotti melkein koko kesän ero.

P1610033
P1610035
P1610052
P1610064

Yhtäkkiä Toronto olikin t-paitakelejä ja ruutuviivakaavaa, keskustan etsimistä eikä ikinä löytämistä. Hassut pohjoisamerikkalaiset kaupungit. Niin korkeita taloja, että jumitin niskat. Unohdimme ostaa Chinatownista katukauppiailta mansikoita: ne olisivat maistuneet järvenrantaan pykätyllä tekobiitsillä.

Kuljailimme toiselle tutun, toiselle täysin tuntemattoman kaupungin katuja ja toivoimme, että maailman atomikellojen viisarit pysähtyisivät eikä 21:00 koskaan koittaisi.

Ajattelimme käydä museossa, galleriassa, jotain, mutta kahden päivän aikana saimme raahauduttua vain olutmaisteluun ja nakkikioskille.

Ehkä Geirangerkin muuttuu olevaksi sinun kanssasi.

 

Yleinen

Kävellen halki Ottawan

20.4.2017

Ottawa ei ole mikään mielenkiintoisin matkakohde, saati huhtikuun alku parasta ulkoilusesonkia (kuravelliä, anyone?), mutta kevään ensimmäistä aurinkoista päivää pitää juhlistaa asianmukaisesti.

Vielä valui räkä ja yskä raikui influenssan jäljiltä, mutta eihän sisällä istumalla parane. Siispä ylös, ulos ja kävelemään koko kaupungin halki! Tavoitteena oli marssia ensin parlamentille, mistä jatkaisimme koko kaupungin lävistävää kanaalia pitkin vesiputouksille noin 10 kilometrin päähän. Sieltä onneksi pääsisi paikallisjunalla takaisin.

P1600470
P1600477
P1600480

Nälkä kurni vatsassa jo muutaman kilometrin jälkeen, joten suuntasimme keskustassa Subiin ja haimme eväät piknikkiä varten. Parlamentin puistoon oli kokoontunut lähes koko Ottawa: kaveriporukoita, pariskuntia, lapsiperheitä ja nurmikolla kirmaamisesta hullaantuneita koiria.

Tänään, 20.4, parlamentin eteen kokoontuu joukko pössytteleviä mielenosoittajia, jotka vaativat marihuanan laillistamista Kanadassa. Toiveisiin ollaan vastaamassa lainsäätäjien puolesta ei tämän, vaan seuraavan vuoden Canada Dayksi heinäkuussa – silloin saa jo jointti kärytä luvan kanssa. Kanadassa poliiseja kiinnostaakin kuulemma enemmän pussikaljoittelijoiden kuin pilvenpolttajien hätistely.

Parlamentiltä matka jatkui keskustan läpi kanaalinrantaa pitkin. Kanava on kaivettu jo vuosisatoja sitten, ja ennen vanhaan sitä pitkin saavuttiin höyrylaivalla Ottawaan. Nykyisinkin kanavalla on ahkera veneliikenne kesäisin – meidän kävelymme aikaan kanava oli lähes täysin kuiva, ja lokit ja sorsat kaivoivat parinkymmenen sentin syvyisestä vedenpohjasta herkkuja.

Pakkasella kanava muuttuu talven ihmemaaksi, 14-kilometriseksi luistinradaksi, jonka varrella tönöttää söpöjä puukahviloita.

P1600484
P1600492
P1600493

Kanava jatkoi kulkuaan, mutta me vaihdoimme reittiä Ottawan toisen yliopiston, Carltonin, kohdalla. Ottawa on rakennettu kolmen suuren joen risteyskohtaan, ja yksi niistä laskettelee kohti kaupunkia komeana vesiputouksena noin 10 kilometriä keskustassa. Sinne siis! Vettä syöksyi sulkuporteista valtoimenaan: jos keväästä on (kaupunki)luonnossa liikkujalle jotain iloa, niin ainakin vettä riittää. Usein tulvaksi asti. Ihailimme Hog’s Back -putousta ympärillämme venäjän- ja arabiankielinen puheensorina: lähinaapurustoissa asuu lähinnä maahanmuuttajia idästä.

Minua vaivasi Ottawassa sama ahdistus kuin esimerkiksi Turussa: luontoon on vaikeaa päästä, eivätkä maisemat ole minulle niitä mieleisimpiä. Ottawa on nuorta lehtipuupusikkoa ja umpeen kasvaneita joenvarsia, Turku taas tasaista peltoa ja liian pieniä metsälänttejä. Saaristoonkin oli aika vaikea lähteä iltalenkille, varsinkin huonolla mummopyörällä. Vaikka kaipaankin kunnon jylhille vuorille ja tuoksuviin ikimetsiin, aurinkoinen, pitkä kaupunkikävely lataa akkuja jonkin verran.

Ja hei, lättänässä maastossa on kaikkein helpointa treenata juoksua!

Onko teillä Ottawaan vinkkejä? Vielä kolme viikkoa Kanadan pääkaupunkia jäljellä, kunhan kotiudun viikon reissulta Thunder Bayhyn? Täällä on jo suomalaisen kotoisampaa olla: käytiin eilen saunassakin.

PS Onneksi ei tarvi enää pitää noita naarmuisia University of Ottawa -arskoja, koska ostin uudet ja komiat. Jo viidennet tälle reissulle…

Yleinen

Kevään ja kesän olinpaikkasuunnitelmat

23.2.2017

Varsinainen Väli-Amerikan reppureissu on nyt ohi. Toki reppu pysyy aina aika ajoin selässä, enkä ole palaamassa Suomeen vielä herran aikoihin, mutta nyt on ainakin kirkastunut, mitä seuraavaksi on luvassa.

Kuusi viikkoa rinkkaa busseissa ja lanchoissa hiissattuani asetuin aloilleni muutamaksi viikoksi Manuel Antonion kansallispuiston kynnykselle Queposiin. Suurin osa Costa Ricaan saapuvista vapaaehtoisista auttelee vauvalaiskiaisia tai kuoriutuvia kilpikonnia (ja maksaa siitä tonnin kuussa), mutta minä olin laiskiaistakin lusmumpi ja hommasin itselleni paikan hostellissa. Väkräilen WordPressillä nettisivuja, kirjoitan esittelytekstejä monella kielellä ja otan kuvia. Välttelen myös liian innokasta meksikolaista sosiaalisen median analyytikkoa, jonka päähän ei mahdu, ettei meksikolainen aviomies kelpaa. Tai edes fling.

P1590423
P1590395
P1590399
P1590365

 

Helmikuun lopussa ja maaliskuun alussa yritän siis elellä 8 hengen dormissa, etsiskelen salaisia rantoja ja vesiputouksia ja editoin kuvia.

Maaliskuun alkupuolelta loppuun tukin jälleen Ospreyn täyteen tarpeellista ja tarpeetonta roinaa ja kiertelen Costa Ricaa ja Panamaa vielä muutaman viikon. Takaisin Karibianmerelle pitäisi päästä, samoin snorkkelia uittamaan. Minkäänlaista reittisuunnitelmaa tai aikataulua ei vielä löydy. 30.3 mennessä olen takaisin San Joséssa, sillä sieltä lähtee silloin lento….

…. Montrealiin! Olen katsellut ilmastokarttoja ja totesin, että huhtikuun alussa en enää virallisesti palellu kuin russakka Kanadan vihamielisen kylmällä maaperällä.

Ja voi pojat, miten sitä viileyttä on ikävä. Ja niin montaa muutakin asiaa länsimaista, mihinpä sitä lellipenska karvoistaan pääsee. Tofua! Soijakermaa! Lenkkeilyä ilman huutelijoita! Bussiaikatauluja! Huhtikuussa puistot kukkivat, vesiputoukset villiintyvät ja takatalvikin varmaan iskee, ja silloin kyllä Suomen tyttö hytisee lenkkareissa.

Kanadankierroksen motiivi ei ole ihan vain harmaakarhujen kuumottelu telttaretkellä, sillä sinne vetää minua klassisin kansainvälisen nuoren ihmisen reissuvitsaus: rakkaus. Kun ei voi enää erossakaan olla. Pesiydyn Ottawaan tutustumaan oman elämäni Trudeaun kotimaahan ja tsemppaamaan tätä tutkinnon viimeistelyssä. Toiveissa on nähdä ainakin Ontarion luontoihmeitä ja ehkä vilkaista Trumplandiankin puolelle, jos Suomen passi enää kelpaa.

Mutta tärkeintä on, ettei enää tarvi kärvistellä tuhansien kilometrien etäisyyden kanssa.

Kanada jää taakse toukokuun lopussa, ja tuhlarityttö palaa rahattomana Eurooppaan. Onneksi bankrotti ei ole pysyvä (tästä näin painajaisia pitkään, entä jos kesätöitä ei vain kuuluisikaan), sillä Norja ja Geiranger tarjoavat kokonaisvaltaista tekemistä kesäkuun alusta elokuun loppuun. Töissä myyn matkamuistoja, vapaalla kirmailen vuorilla, kiskon turskaa vuonosta ja näen vihdoin Geirangerissa asuvaa kaveriani Idaa niin paljon kuin vain haluan.

Hassua palata Norjaan, josta vasta joulukuussa lähdin, ja se tuntuu myös täysin oikealta. Kieli sujuu kerta kerralta paremmin, rakastan norjalaista ruokaa, olen oppinut rakastamaan myös norjalaista hurmaavaa ja raivostuttavaa kansanluonnetta. Jos nyt näin saa yleistää. Vuoria, ruskeaa juustoa, vaakatasossa suhisevaa vesisadetta ja överikallista akvaviittia. Kutomista kesäaikaankin. Shortsit jalkaan kymmenessä asteessa.

Kuukausi sitten minulla ei ollut mitään käryä tulevasta. Nyt tiedän, mitä tapahtuu elokuun loppuun asti – jos siis sattuma ei puutu peliin ja sekoita pakkaa. Juttelin eilen erään vapaan sielun eli koskenlaskuoppaan kanssa, ja hän rakasti elämäänsä, jossa ei ikinä tiedä, onko tänään töitä vai ei, ja missä seuraavan sesongin viettää. Tämä seikkailun aikakausi on näyttänyt minulle, ettei minulla ole ihan noin Nuuskamuikkusen mentaliteettia. Haluan vaihtelua ja uusia paikkoja, mutta myös tietää, mitä seuraavaksi.

Vielä kun saisi sen opiskelupaikan! Jos ei, niin Turkuhan se kutsuu.

Vielä on reissua jäljellä – olisikos sinulla loistovinkkiä Kanadaan, Panamaan tai Costa Ricaan?

Ja oletko täysverinen Nuuskamuikkunen, jota ei huominen huoleta vai kiinnosta, vai hieman hermoileva Hemuli, joka haluaa jotain varmuutta elämään?

(Ottawa-kuva, Geiranger-kuva.)