Browsing Tag

Islanti

Yleinen

Arctic Circle 2016 – täyttä timanttia

14.10.2016

Arctic Circle on maailman suurin arktinen foorumi, johon kokoontuu niin poliitikkoja, yritysmaailman edustajia kuin tutkijia kuin järjestötoimijoitakin. Se järjestetään vuosittain Islannin Reykjavikissa loka-marraskuussa, ja sinne mekin Youth Arctic Coalition hallituksen edustajat lähdimme pyörimään ja verkostoitumaan. Tavoitteenamme oli löytää partnereita ja tukea ideallemme arktisten nuorten foorumista ensi vuoden Arctic Circlen yhteydessä. Islannin-keikkamme oli loputtoman onnistunut, ja tässä sen pieniä täydellisiä yksityiskohtia.

(Välimainos: meillä on Youth Arctic Coalitionissa loistokas meininki ja aiomme pelastaa maapallon, seuraa sitä Facebookissa tai Instassa.)

P1570861
P1570864
P1570897

… Wienissä ilmoittauduin luennolle, jossa puhui itse äijä Ban Ki-Moon. Nukuin pommiin, koska mitenpä tuollaisen normipäivän muistaisi! Nyt sain kuitenkin toisen tilaisuuden, sillä tämä herrasmies pokasi itselleen maailmanhistorian ensimmäisen Arctic Circle -palkinnon ilmastotyönsä kunniaksi. Odotin kunnon diplomaattijorinaa ja varauduin vain ottamaan kuvia ja pyörimään kv-politiikanopiskelijaorgasmeissa (meitä oli vierekkäin kolme ja ilo oli suuri), mutta Ban olikin loistokas, intohimoinen puhuja. Hän kannusti järjestöpuolta kokoamaan rivinsä ja toimimaan tilanteissa, joissa hallitukset eivät diplomatiakiemuroissaan saa aikaan. Kiitos Bankku, niin me tehdään.

… konferenssi- ja konserttikeskus Harpa on valittu EU:n kauneimmaksi rakennukseksi muutama vuosi sitten – siitäkin huolimatta, ettei se edes ole unionin rajojen sisällä. Ja miten kaunis se onkaan! Harpa niiaa nätisti raivoavan Atlantin suuntaan, vuorille ja vuonolle, ja valo tanssii sen vinoilla ja loivilla käytävillä. Harpaan eksyy, mutta ilolla. Skippasimme osan puheista, että voisimme vain istuskella penkeillä ja katsoa ympärille suu ymmyrkäisenä. Ei vain kansainvälistä vallan ilmapiiriä, vaan lasia, betonia ja metallipalkkeja. Harpa on todella pitkään auki päivittäin ihan vain vierailijoillekin – älä missään nimessä jätä tätä Reykjavíkin reissulla välistä!

… AirBnb:mme sen sijaan ei ollut kummoinen – itse asiassa se oli surkuhupaisa. Suihkussa kuumasta hanasta tuli kylmää ja kylmästä kuumaa, pöntönrengas tipahti joka kerta, patteri ei ensin toiminut ja sitten kuumeni niin, että poltin käsivarren enkä ole koskaan nukkunut niin haisevissa lakanoissa. En, vaikka kerran naskalina yövyimme leirintäalueella, jossa sängylle oli heitetty mätä hylkeentalja. Nukuimme kaikki kolme pikkuruisessa huoneenkopperossa, mutta meillä oli loputtoman hauskaa! Vertailimme passeja (kyllä Suomen on silti hienompi kuin Kanadan, vaikka Atlantin takana niillä onkin hieno hologrammiheijastus), mätimme riisikakkuja ja maistelimme Suomen-tuliaisia eli Black Minttiä. Heittelimme herätyksen aikaan toisiamme tyynyillä ja potkimme toisemme ovesta, kun piti lähteä tapaamaan presidenttiä. Onnea on ihanat kv-ystäväiset <3

P1570894
P1570892
P1570880
… pääsin toteuttamaan pikkuisen haaveeni eli lillumaan lämpimissä kylvyissä! Heti ensimmäisenä iltana pääsin pehmittämään lentokenttäyöstä jumiutuneita hartioita kuumavesialtaisiin ja heittämään levotonta läppää, tietysti. Ja kun lyötiin yhteen Kanada, Suomi ja Islanti, löysimme pian itsemme yllyttämästä toisiamme 5-asteiseen kylmäaltaaseen. Jos, ei vaan kun reissaan ympäri Islannin, aion muuttua mummosormeksi vähintään kerran päivässä jonkun pikkukaupungin altailla.

… tavoitteemme toteutui täysin. Lähdimme hakemaan tukea, ja saimme sen, mistä emme edes uskaltaneet haaveilla: olemme nyt osa ensi vuoden Arctic Circleä virallisesti! Saamme käyttää logoa, partnereita ja tiloja. Istuimme kokouksessa Islannin entisen presidentin ja konferenssin johtokunnan kanssa, ja kun miitti loppui, astuimme pöllämystyneinä jälleen konferenssihälyn keskelle. Leijuimme muutaman sentin lattian yläpuolella ja tuijotimme toisiamme epäuskoisina. Me, pari hassua opiskelijaa, ihan oikeasti toteutamme järjestöhaaveemme ja pistämme pystyyn ison koko arktisen alueen kattavan nuorisotapahtuman! Jos rahoitusjumalat suovat, siis.

… kaksi kasvissyöjää ja yksi kalaninhoaja eivät oikein löytäneet konferenssiruuista paljon syötävää, paitsi ihanat ihanat minijälkiruoat. Kyllä, mainitsin ne jo viime postauksessa, mutta kun ne olivat niin herkullisia. Tietty lipsuimme kaikki vakaumuksistamme, mutta eräänä iltana päätin yllättää vieläkin köyhemmät opiskelijatoverit ja tarjota illallisen vegaaniravintolassa. Istuskelimme siellä sulkemisaikaan asti nauttien pienistä ihmeistä: vegaanijuustosta, samettisesta linssilasagnesta tai ihan vaan vesimelonista. Politiikkapöhinöissä ei oikein muistanut syödä, ja kaikki kummalliset oireeni loppuivat tuohon taivaalliseen ateriaan. Olin melkein oksentanut, tärissyt, ollut kylmissäni ja täysin uupunut – ratkaisu: kunnon ruoka.

… Islanti on vaan niin ihana! Kummallinen, piskuinen, ylpeä, myrskyinen, sekopäinen. Siellä pistetään riisiä sämpylän väliin, kannetaan käsilaukussa bikineitä (vaikka kylmä tuuli käy ihan koko ajan), pestään kädet pilaantuneen kananmunan hajuisella vedellä ja kustannetaan järjetön määrä kirjoja väkimäärään suhteutettuna. Vaikka olisin maailman lahjakkain fantasiakirjailija, en voisi keksiä jotain niin satumaista kuin Islanti: tulivuoria, laavakenttiä, jäätä, peikkoja, mannerlaattoja, pikkuisia vahvoja hevosia ja viikinkien jälkeläisiä. Samaan aikaan pienpanimoiden herkkuoluita, penismuseo, huikeita pikku designputiikkeja ja badassein tietämäni muijien räppiryhmä. Jos vain voisin, Islantiin muuttaisin.

Islanti merkitsee minulle yllättävän paljon, vaikka olen viettänyt siellä elämästäni vain reilun viikon. Olen saanut sieltä kolme uskomatonta, upeaa ystävää, kauneimmat maisemat ja nyt työpaikankin.


Alpenglow on myös Facebookissa ja Instagramissa – pistähän seuraten!

Yleinen

Matkoja napapiirin ylitse ja takaisin

23.9.2016

Kun sain ensimmäisen puhelinsoiton melkein varmasta harjoittelupaikasta, pomo varmisti epäilevällä äänensävyllä, olisinko valmis matkustamaan niin paljon ja niin omituisiin paikkoihin. Käveleskelin silloisen työpaikkani lastauslaiturilla ja yritin olla loikkimatta ilmaan riemusta – olihan minulla superlenkkaritkin jalassa! Kyllä, selviäisin varmasti maailmalla. Hyvä, pomo naurahti, edelleen epäuskoisena, laitetaanpa sinulle siis bisnesviisumikutsu menemään. Kun puhelu loppui, saatoin ehkä tehdä muutaman (schmidt-tyylisen) parkourponnahduksen lavojen päällä. Omituiset paikat, täältä tullaan!

Koska pohjoiset (venäläiset) oblast-pääkaupungit eivät riitä minulle työmatkoina, kaksi näistä reissuista on oikeastaan sittenkin vapaa-aikaa. Uralille hermolomalle, anyone?

Kaikista jännittävin kohde on siis joulukuinen Syktyvkar, Komin autonomisen tasavallan pääkaupunki. En tiedä Komista oikein muuta kuin sen, että komit ovat ehkä Pohjolan hauskinta porukkaa, rakastavat pelata yatzya ja pukeutuvat hiton hyvin. Komin lipussa on karhu, vieressä Ural ja kaupungin poikki virtaa ilmeisesti iso joki. Komiin minut vie Barentsin nuorisoneuvoston vuosittainen leiri, jonka olen orkestroinut rahoituksen hakemisesta itse leirin johtamisen kautta raportointiin viimeiset kaksi vuotta, mutta josta minun ei enää universumille kiitos tarvitse olla vetovastuussa. Tämän vuoden nakki on järjestää muutaman päivän työpaja leiriläisille – jippii! En voisi olla enää enempää innoissani pestistä, koska a) saan palkkaa ja b) töitä ei ole kuin muutama tunti päivässä. Ehdin siis tutustua leiriläisiin, paikkaan ja kuvailla niin paljon kuin sielu sietää. Ja hei, jos maksetaan siitä, että puhuu politiikkaa ja muutenkin pehmoisia, niin on ihmislapsella asiat aika hyvin.

Tosin matka Syktyvkariin hirvittää. Bussia en edes harkitse! Toivottavasti ei tarvitse junaillakaan. Toisaalta Venäjän lentoyhtiöistä uskaltaisin korkeintaan Aeroflotin kyytiin, joten en oikein tiedä, mikä huonoista on paras. Ehkä talla pohjaan Jeesus ohjaa?

Toiseksi riemastuttavin keikka koittaa jo kahden viikon päästä, kun lähden tupla-agentiksi Arctic Circle -konferenssiin Reykjavikiin. Pääsin hyppelehtimään pitkin hienon Harpa-rakennuksen käytäviä ja halleja viimeksi kaksi vuotta sitten, kun edustin samaisessa konferenssissa Barentsin nuorisoneuvostoa. Reissu oli merkityksellinen monella tapaa: rakastuin Islantiin ja sain kaksi todella hyvää ystävää, joista toinen kirjoittaa Pää pilvissä -blogia ja toinen johtaa Youth Arctic Coalitionia. Oikeastaan olen tehnyt Barentsin nuorisoneuvostolle temput ja siirtänyt kirjani arktisten nuorten kelkkaan, mitä ei olisi ikinä tapahtunut, jos en olisi ollut Islannissa konferenssimatkalla pari vuotta sitten. Yhden toimiston, yhden järjestön ja yhden lehden edustamisen lisäksi ajattelin syöpötellä Skyriä, ostaa niin paljon lankoja kuin käsimatkatavaroihin vain mahtuu ja lojua kavereiden kanssa geotermisissä kylpylöissä. Islantiin tarvii ehdottomasti pakata kaksi asiaa: vedenpitävät ulkoiluvaatteet ja uimapuku! Harmi vain, että ehdin viettämään Reykjavikissa vain kolme päivää. Joku kaunis päivä palaan vielä Islantiin, ajelen koko saaren ympäri ja haikkaan niin monta vuorta ja nyppylää, että jopa minun mystisen rakkoresistentit kantapääni hiertyvät puhki.

Oijoi, ja sitten Murmansk. Sielläkin olen jo saanut ilon ja kunnian vierailla keskitalven tulipalopakkasilla. Muistan ihmetelleeni, miksei missään ole jouluvaloja. Kavereita hakattiin, laukauksia kuului ja joka paikassa haisi tupakka. Olin siis selkesti liian viaton Venäjälle. Vaan ajat ovat muuttuneet, itänaapuriin on reissattu jo monta kertaa tämän ensikosketuksen jälkeen ja nyt lähden sinne aivan täysin vapaaehtoisesti, kunhan vain saisin viisumini. Yksi parhaista ystävistäni asuu Murmanskissa (ja on murmanskilainen, tärkeä huomio), ja kyrrään sinne bussilla heti, kun vain viisumi kättäni koskettaa. Pääsen näkemään Murmanskia inhimillisempään vuodenaikaan paikallisoppaan kanssa – mikäs sen parempaa hei! Voi olla, että linnoittaudumme vain katsomaan Netflixiä suklaalevyn ja shampanskaja-pullon kanssa, mutta elämää se on sekin. Murmansk kutsuu vielä toistekin marraskuussa, kun siellä järjestetään International Business Week, jonne menen töihin. Todennäköisesti vain tönötän bleiseri päällä luentosaleissa tai kissanristiäisissä, näytän nätiltä enkä ymmärrä mistään mitään, mutta työmatkajee! Ja onhan tässä monta viikkoa aikaa opetella ne aakkoset, vihdoin ja viimein.

Barents-yhteistyöhön kasvaneena poliittisena broilerina yksi elämäni kummallisimpia iloja on Barents-bingo. Alue koostuu 13 maakunnasta, joista kahdeksassa olen nyt vieraillut. Tämä syksy tuo yhden maakunnan ja kaksi pääkaupunkia lisää: Luleå on jäänyt reissuilla aina välistä, mutta menen sinne setvimään työryhmäsotkua alueneuvoston kokoukseen marraskuussa. Jippijee ja hitosti ruotsalaisia sipsejä matkalaukkuun! Listaltani puuttuvat siis joulukuun jälkeen enää Arkangeli, Nenets, Västerbotten ja Norjan Nordland.

Missä ei-lainkaan-turistisissa maailmankolkissa sinä olet pyörinyt ja mikä siinä viehättää?

 

Yleinen

Pohjoismaa-bingorivi täynnä

31.10.2015

Maaritin Oslo/Tukholmapostauksen innoittamana tein oivalluksen, että meikätyttö on tallannut jokaisen pohjoismaisen pääkaupungin katuja. Toki aika monen muunkin pohjoismaacityn kujat ovat tulleet tutuiksi (tai vähemmän tutuiksi eksymisen koittaessa), mutta nyt voin tehdä suuren pääkaupunkivertailun! Missä on röyhkeimmät lokit, lentävimmät pystykorvat, suurimmat Ben & Jerry’s -pallot tai väsyneimmät reilijutut? Ja voiko niistä valita suosikkiaan?

CAM00792 CAM00796

Kierros alkaa rakkalla länsinaapurillamme Tukholmalla, jossa olen käynyt sekä ajatuksen kanssa että ilman. Kenties mieleenpainuvin reissu oli BRYC:in johtokunnan kokous viime kesänä, jolloin söimme jäätelöä rankkasateessa Gamla Stanissa, shoppailimme vaikkei rahaa ollutkaan, seikkailimme Södermalmilla ja kiusasimme vartijoita kuninkaanlinnalla. Varhaisin Tukholma-muistoni on, kun söin hodaria ja yritin ymmärtää ruotsinkielistä isoisotätiä – fika on kahvitella, eikös? Kaikkiaan Tukholma on valloittanut sydäntäni sen verran, että vaikka ruotsitoverini pelottelevatkin vuokratason hirviömäisyydellä ja asunnonsaannin mahdottomuudella, haaveilen ehkä pikkiriikkisen Tukholmaan muuttamisesta. Ja selailen työpaikkoja, vaikkei tuo valmistuminen ihan lähellä vielä siinnäkään.

Pystit:

  • Maukkaimmat vegeravintolat
  • Paskin huvipuisto (Gröna Lundin jonot!)
  • Hipsterein (toki arkkitehtikavereilla voi olla vaikutusta mielikuvaan)
Yhdet kuuluisista ranskiksista

Yhdet kuuluisista ranskiksista

Vähäisin kokemus minulla on eteläisimmästä pääkaupungista, Kööpenhaminasta, sillä olen vain suihkaisuut sen läpi pariin kertaan. Hengailin rautatieasemalla vihreiden tyyppien kanssa ja ymmärsin, ettei tanskaa nyt vaan tajua, vaikka olisi norjaa tai ruotsia vähän hallussa. Mielelläni tutustuisin Köpikseen enemmän – se vaikuttaa kauniilta, chilliltä, ja no, pohjoismaiselta. Mukulakivikatuja, hansakortteleita, kanelipullia ja harmaa meri!

Koska Köpiksestä ei ole mitään järkevää sanottavaa, voin kai kälistä jotain ei-niin-järkevää. Toinen läpikulkumatkoistani oli kevällä 2014, jolloin reilasimme Vihreiden nuorten kurssilla Helsingistä Brysseliin. Hihitimme täysin hysteerisesti unenpuutteessa ja darrassa Köpiksen asemalla kolme tuntia ja testasimme eri paikkojen ranskiksia. Junassa säikytimme kurjalla olemuksellamme poliisitkin. Paluumatka oli eeppistäkin eeppisempi: päätimme skipata pari vapaapäivää ja menimme kaikista härskimpien tyyppien kanssa rälläämään Amsterdamiin kahdeksi päiväksi ja yhdeksi yöksi. Lord Jesus. Never again.

Parasta tässä ViNO-sekoilussa on se, että olen varmaan menossa taas sillä remmillä yli viikoksi reissuun joulukuussa. Bussilla Pariisiin. Puhukaa nyt jotain järkeä tälle sekavalle päälle!

Pystit:

  • parhaat ranskikset
  • seksikkäimmän kuuloinen kieli (onkohan mulla aivovamma?)

CAM01259 CAM01277 CAM01284 CAM01288 CAM01291

Voi Reykjavík! Raukka sijaitsee kovin kaukana tovereistaan myrskyisän Atlantin keskellä, mutta silti pohjoismainen viba leijuu lokkien, harmaan meren ja isoikkunaisten kahviloiden myötä savuisan lahden yllä. Reykjavik on kumppaneitaan huomattavasti pienempi, mutta tunnelma on silti yhtä monipuolinen: kansainvälinen, omalaatuinen, bisnes, hippi, kotikutoinen… tosin joitain loistavia juttuja, kuten merenrannan hummerikuppiloita ja kuumia lähteitä, ei löydä muualta. Kaikissa pohjoismaisissa pääkaupungeissa luonto on oikein lähellä, yleensä metromatkan päässä, mutta Islannissa sen läheisyys oikein huokuu – ehkä syypäitä ovat kaupunkia reunustavat lumihuippuiset vuoret ja oikein leväntuoksuinen, raikas valtameripuhuri? Suosittelen Islantia ihan kaikille.

Pystit:

  • Maanläheisin arkkitehtuuri (come on, muualla ei maa oikein järise)
  • Herkullisimmat kananmunat (no älä kysy)
  • Upeimmat värit
  • Omituisimmat museot (peniksiä!)
  • Hurjin tuuli. Enpä ole koskaan ennen nähnyt lentävää koiraa!

 

P1530785
P1530733
P1530700

Oi Oslo! Norjan pääkaupungilla oli kunnia olla vierailujärjestykseni viimeinen, mikä on aika ironista: olenhan sentään asunutkin Norjassa vaahtosammuttimen kokoisena tyttelinä. BRYC:hän minut kaupunkiin toi, jälleen kerran, ja vietimme mitä ihanimmat ja aurinkoisimmat kolme päivää heinä-elokuussa kokoustaessa. Edes hirmuinen hintataso ei huimannut päätä, sillä järjestö maksoi viulut kjähähä. Jos minulla olisi ollut enemmän aikaa, olisin seilannut museoalueella ihailemaan Kon-Tikiä ja viikinkejä, mutta kyllä linnakkeella kiertely ja oopperatalon katolla hyppiminen tuovat Oslon iholle jo ihan hyvin. Monien mielestä Oslo on kylmä, vaikeasti lähestyttävä ja vähän vaikea, mutta hei – niinhän ovat itse norjalaisetkin! Kunhan vain vähän tutustuu (ja nostaa tuoppia), niin hauska, persoonallinen ja rentokin luonne paljastuu. Kyllä skandinaavia voi päästä lähelle.

Pystit:

  • Järjestelmällisin ja toimivin turistirysäinfra
  • Hurmaavin linnoitus
  • Taitavimmat katusoittajat
  • Omituisin subi (katkarapumössöä!)

Helsingistä en taida jauhaa mitään. Kyllä te sen tiedätte, ainakin paremmin kuin tällainen mettänpeikko! Rakkassa pääkaupungissamme arvostan erityisesti röyhkeitä ja omapäisiä lokkeja. Kaveriani lainaten: ”Jos on niin tyhmä, että lokkikin vie sun ruuat, niin sä ansaitset sen.”

Mikä on sinun suosikkisi Pohjoismaiden pääkaupungeista? Iskeekö skandinaavinen kylmyys ja valkoisuus sinuun muutenkaan?

Yleinen

Pohjoisen veto – Islanti

14.9.2015

CAM01294

CAM01291

CAM01261

CAM01255

CAM01260

Näin intiaanikesän aikaan on hyvä muistella viimevuotista Islannin konferenssimatkaani, josta kehkeytyi eeppinen monin tavoin. Pidin laugabileitä kanadalaisten aktivistien kanssa, roadtrippasin venäläisten, jenkkien ja brittien yhteisautossa, tutustuin maailman parhaaseen reissunaiseen Maaritiin ja sain vuosisadan flunssan tahattoman jäätikköjärvipulahduksen seurauksena. Kirjoitin päiväkirjaani eräänä iltana Hallgrimskirkjaa katsellessa, että hitto miten voi ihminen saada näin paljon näin nuorena. Kiitollisuus on kulkenut mukanani aina, mutta siitä lähtien hyvin vahvana. Ei näistä kokemuksista voi kuin kiittää sattumaa, tähtiä, ylempiä voimia ja tuuria.

Majailin loka-marraskuun vaihteessa Reykjavikissa viisi päivää. Tarkoituksena oli luoda BRYC:in ulkosuhteita vuosittain järjestettävässä Arctic Circle -konferenssissa, mutta käytännössä hengailin kaupungilla ja konferenssitalolla ihan huippujen nuorten aktiivien kanssa. Voi kun pääsisi takaisin sinne kuumiin lähteisiin, vetoisiin hummerikeittobaareihin tai niin tuulisille kaduille, että naisen kävelyttämä pystykorvakin lennähti ilmaan hetkeksi.

Islanti on jotain niin erilaista. Karkinväriset, ihan Norja-tyyliset talot on rakennettu aaltopellistä tai betonista. Niiden kylkiä koristavat happoiset graffitit. Atlantin hurja tuuli repii kaiken, kuten jo mainittu, pystykorvaa pienemmän mukaansa ja nostattaa meren hurjille, massiivisen raskaille aalloille. Rantabulevardilla käveleminen on Reykjavikissa uskomaton fyysinen haaste, ei leppoisaa maisemienkatselua kuten missä tahansa muualla maailmassa. Paikalliset rentoutuvat iltaisin kuumien lähteiden vedessä ulkoilmakylpylöissä, joihin pääsee muutamalla lillumaan muutamalla eurolla ja joissa vahti valvoo, että kaikki vierailijat riisuutuvat kokonaan ja peseytyvät kunnolla ennen pulahtamista.

CAM01276 CAM01273 CAM01254

Itse konferenssikin oli huikea! Sauli Niinistö heitti läppää joulupukista, Angela Merkel liikuttui lähes kyyneliin. Tiedemiehet varoittivat ilmastonmuutoksen vaaroista, yksityisen sektorin edustajat vakuuttelivat vastuullisuuttaan samalla kuin heidän öljynporauslauttansa juurtuvat arktisten merialueiden vesiin. Pohjoinen on mystinen, pohjoinen on mahdollisuus, pohjoinen on uutta ja jotain uskomattoman vanhaa samaan aikaan. Pohjoinen on seksikäs.

Minä olen pohjoista, minä olen pohjoisesta, halusin tai en. Voin yrittää soluttautua, mutta en todellisuudessa välitä mistään niin paljon kuin arktisen ympäristön koskemattomuudesta ja ihmisten oikeudesta voida hyvin arktisessa ympäristössään. Arctic Circle läpsäisi minua poskelle ja sai minut suuntautumaan entistä enemmän niihin prioriteetteihin, jotka oikeasti kaipaavat huomiotani; joiden puolesta oikeasti voin tehdä jotain.

BRYC järjesti yhdessä toisten nuorisojärjestöjen kanssa nuoriin keskittyvän illan, johon saimme vedettyä todella hyvin porukkaa! Parasta järjestämässämme side eventissä oli tietysti se, että pääsi tutustumaan toisiin nuoriin osallistujiin: opiskelijoihin, vapaaehtoisiin, järjestöaktiiveihin ja poliitikkoihin. On ihan huikeaa, että olen yhteydessä moniin täällä tapaamiini tyyppeihin edelleen. Maaritin kanssa reissuintoilen jatkuvasti yhdessä, ja tapaamani kanadalaispojat ovat tulossa BRYCin tämän vuoden leirille järjestämään participation workshopia. Viimeksi lilluimme kuumassa lähteessä, parin kuukauden päästä avannossa!

CAM01305 CAM01300 CAM01299

Suurimmalla osalla meistä nuorista oli yksi löysä päivä välissä ennen paluulentoja, joten vuokrasimme kylmän sodan hengen liennyttämiseksi piskuisen auton, sulloimme siihen kaksi venäläistä, britin, suomalaisen ja jenkin ja lähdimme kiertämään Golden Circleä (Arctic Circlen jälkeen hehheh). Eipä noin loistavaa road trippiä ole koskaan ennen ollut tai nähty! Turistikohteita enemmän nautin niiden pitkistä välimatkoista: tundrasta, jäisestä viimasta, kaukana siintävästä Hekla-vuoresta, kuulaasta päivästä, lippakioskin kaakaosta ja Katlasta, joka piilottelee jäätikön alla ja voi joskus räjäyttää puoli Islantia taivaan tuuliin ja pimentää auringon.

Olin ennen sitä mieltä, että Norja on satumaa. Ja pah! Islanti on aivan toiselta planeetalta. Paikalliset järjestävät uuden tien kulkemaan paikasta, joka ei häiritse maahisten arkieloa, vaikka he väittävätkin, etteivät usko taruolentoihin. Vihreä ja keltainen jäkälä peittävät laavaerämaata: pirunpeltoa silmänkantamattomiin. Elollisen näköiset magmasta jähmettyneet pikkusaaret kiemurtelevat rannikolla. Rinnassa paukuttaa uskomaton kaipuu, kun katsoo Gullfossin taakse kohti saaren villiä keskustaa: löytyykö totuus tuolta?

En ehtinyt prosessoida Islanninseikkailua heti sen jälkeen, sillä suhahdin saman tien Tromssaan järjestämään BRYCin vuosileiriä, joka vei koko keskittymiskykyni (ja järkeni rippeet) melkeinpä lippuvuodeksi. Nyt laavasaari vetää minua puoleensa: vaellusta rankkasateessa! Telttailua keltaisen sammalmaton päällä! Askel Vatnajökullin päälle! Jäätikkövuonoja! Minä, auto, erämaa ja läsnäolo!

Miten jokin voikin olla noin epätodellista ja todellista samaan aikaan.

Onko muita Islannin saagojen viettelemiä?