Arctic Circle on maailman suurin arktinen foorumi, johon kokoontuu niin poliitikkoja, yritysmaailman edustajia kuin tutkijia kuin järjestötoimijoitakin. Se järjestetään vuosittain Islannin Reykjavikissa loka-marraskuussa, ja sinne mekin Youth Arctic Coalition hallituksen edustajat lähdimme pyörimään ja verkostoitumaan. Tavoitteenamme oli löytää partnereita ja tukea ideallemme arktisten nuorten foorumista ensi vuoden Arctic Circlen yhteydessä. Islannin-keikkamme oli loputtoman onnistunut, ja tässä sen pieniä täydellisiä yksityiskohtia.
(Välimainos: meillä on Youth Arctic Coalitionissa loistokas meininki ja aiomme pelastaa maapallon, seuraa sitä Facebookissa tai Instassa.)
… Wienissä ilmoittauduin luennolle, jossa puhui itse äijä Ban Ki-Moon. Nukuin pommiin, koska mitenpä tuollaisen normipäivän muistaisi! Nyt sain kuitenkin toisen tilaisuuden, sillä tämä herrasmies pokasi itselleen maailmanhistorian ensimmäisen Arctic Circle -palkinnon ilmastotyönsä kunniaksi. Odotin kunnon diplomaattijorinaa ja varauduin vain ottamaan kuvia ja pyörimään kv-politiikanopiskelijaorgasmeissa (meitä oli vierekkäin kolme ja ilo oli suuri), mutta Ban olikin loistokas, intohimoinen puhuja. Hän kannusti järjestöpuolta kokoamaan rivinsä ja toimimaan tilanteissa, joissa hallitukset eivät diplomatiakiemuroissaan saa aikaan. Kiitos Bankku, niin me tehdään.
… konferenssi- ja konserttikeskus Harpa on valittu EU:n kauneimmaksi rakennukseksi muutama vuosi sitten – siitäkin huolimatta, ettei se edes ole unionin rajojen sisällä. Ja miten kaunis se onkaan! Harpa niiaa nätisti raivoavan Atlantin suuntaan, vuorille ja vuonolle, ja valo tanssii sen vinoilla ja loivilla käytävillä. Harpaan eksyy, mutta ilolla. Skippasimme osan puheista, että voisimme vain istuskella penkeillä ja katsoa ympärille suu ymmyrkäisenä. Ei vain kansainvälistä vallan ilmapiiriä, vaan lasia, betonia ja metallipalkkeja. Harpa on todella pitkään auki päivittäin ihan vain vierailijoillekin – älä missään nimessä jätä tätä Reykjavíkin reissulla välistä!
… AirBnb:mme sen sijaan ei ollut kummoinen – itse asiassa se oli surkuhupaisa. Suihkussa kuumasta hanasta tuli kylmää ja kylmästä kuumaa, pöntönrengas tipahti joka kerta, patteri ei ensin toiminut ja sitten kuumeni niin, että poltin käsivarren enkä ole koskaan nukkunut niin haisevissa lakanoissa. En, vaikka kerran naskalina yövyimme leirintäalueella, jossa sängylle oli heitetty mätä hylkeentalja. Nukuimme kaikki kolme pikkuruisessa huoneenkopperossa, mutta meillä oli loputtoman hauskaa! Vertailimme passeja (kyllä Suomen on silti hienompi kuin Kanadan, vaikka Atlantin takana niillä onkin hieno hologrammiheijastus), mätimme riisikakkuja ja maistelimme Suomen-tuliaisia eli Black Minttiä. Heittelimme herätyksen aikaan toisiamme tyynyillä ja potkimme toisemme ovesta, kun piti lähteä tapaamaan presidenttiä. Onnea on ihanat kv-ystäväiset <3
… pääsin toteuttamaan pikkuisen haaveeni eli lillumaan lämpimissä kylvyissä! Heti ensimmäisenä iltana pääsin pehmittämään lentokenttäyöstä jumiutuneita hartioita kuumavesialtaisiin ja heittämään levotonta läppää, tietysti. Ja kun lyötiin yhteen Kanada, Suomi ja Islanti, löysimme pian itsemme yllyttämästä toisiamme 5-asteiseen kylmäaltaaseen. Jos, ei vaan kun reissaan ympäri Islannin, aion muuttua mummosormeksi vähintään kerran päivässä jonkun pikkukaupungin altailla.
… tavoitteemme toteutui täysin. Lähdimme hakemaan tukea, ja saimme sen, mistä emme edes uskaltaneet haaveilla: olemme nyt osa ensi vuoden Arctic Circleä virallisesti! Saamme käyttää logoa, partnereita ja tiloja. Istuimme kokouksessa Islannin entisen presidentin ja konferenssin johtokunnan kanssa, ja kun miitti loppui, astuimme pöllämystyneinä jälleen konferenssihälyn keskelle. Leijuimme muutaman sentin lattian yläpuolella ja tuijotimme toisiamme epäuskoisina. Me, pari hassua opiskelijaa, ihan oikeasti toteutamme järjestöhaaveemme ja pistämme pystyyn ison koko arktisen alueen kattavan nuorisotapahtuman! Jos rahoitusjumalat suovat, siis.
… kaksi kasvissyöjää ja yksi kalaninhoaja eivät oikein löytäneet konferenssiruuista paljon syötävää, paitsi ihanat ihanat minijälkiruoat. Kyllä, mainitsin ne jo viime postauksessa, mutta kun ne olivat niin herkullisia. Tietty lipsuimme kaikki vakaumuksistamme, mutta eräänä iltana päätin yllättää vieläkin köyhemmät opiskelijatoverit ja tarjota illallisen vegaaniravintolassa. Istuskelimme siellä sulkemisaikaan asti nauttien pienistä ihmeistä: vegaanijuustosta, samettisesta linssilasagnesta tai ihan vaan vesimelonista. Politiikkapöhinöissä ei oikein muistanut syödä, ja kaikki kummalliset oireeni loppuivat tuohon taivaalliseen ateriaan. Olin melkein oksentanut, tärissyt, ollut kylmissäni ja täysin uupunut – ratkaisu: kunnon ruoka.
… Islanti on vaan niin ihana! Kummallinen, piskuinen, ylpeä, myrskyinen, sekopäinen. Siellä pistetään riisiä sämpylän väliin, kannetaan käsilaukussa bikineitä (vaikka kylmä tuuli käy ihan koko ajan), pestään kädet pilaantuneen kananmunan hajuisella vedellä ja kustannetaan järjetön määrä kirjoja väkimäärään suhteutettuna. Vaikka olisin maailman lahjakkain fantasiakirjailija, en voisi keksiä jotain niin satumaista kuin Islanti: tulivuoria, laavakenttiä, jäätä, peikkoja, mannerlaattoja, pikkuisia vahvoja hevosia ja viikinkien jälkeläisiä. Samaan aikaan pienpanimoiden herkkuoluita, penismuseo, huikeita pikku designputiikkeja ja badassein tietämäni muijien räppiryhmä. Jos vain voisin, Islantiin muuttaisin.
Islanti merkitsee minulle yllättävän paljon, vaikka olen viettänyt siellä elämästäni vain reilun viikon. Olen saanut sieltä kolme uskomatonta, upeaa ystävää, kauneimmat maisemat ja nyt työpaikankin.
Alpenglow on myös Facebookissa ja Instagramissa – pistähän seuraten!
