Browsing Tag

Hollanti

Yleinen

Vuosi elämästä, elämä vuodessa

31.8.2018

Aika lailla vuosi sitten muutin Tilburgiin – hollantilaiseen pikkukaupunkiin, josta en tiennyt etukäteen kuin sen kyseenalaisen maineen maan rumimpana citynä. Tutustuin jo ensimmäisellä viikolla esimerkiksi indonesialais-saksalaiseen polkupyöränrassaajaan ja moskovalaiseen tanssinystävään.

Eilen juhlimme näiden kahden valmistumista pitkän, omituisen kaavan kautta. Räpsimme kuvia allaolevan menopelin päällä, hätistelimme ampiaisia ruokalan terassilla ja paistoimme pakastepizzaa kämpässä, jossa on asunut eri kommellusten kautta jo neljä kaveriani.

Kahteentoista kuukauteen on mahtunut omanlaisensa todellisuus, eikä edes miniatyyrikokoinen sellainen. Kulttuurishokkia ei ehdi kokea sen aikana aivan kokonaan, mutta Hollantiin ihastumisen ja vihastumisen vaiheet vaihtelivat. Välillä tunsin itseni lapseksi aikuisten maailmassa, kun en nähnyt konserteissa lavaa lainkaan tai junan portaiden välit olivat liikaa painava rinkka selässä. Kun vesilämmitys hajosi maaliskuun pakkasissa eikä vuokraemäntä pitänyt sitä kovinkaan kiireellisenä ongelmana, olin valmis siirtämään osoitteen takaisin Inariin – takka ei ole vielä koskaan pettänyt pahimmankaan Siperian puhurin aikana.

IMG_6950

Toisinaan ympäröiviin ihmisiin tutustumisessa menee vuosia, toisinaan elinikäkään ei riitä. Naapurille ei vain tule huikattua moin jatkoksi mitään. Tuutorryhmäni kanssa pääsimme suoraan ohituskaistalle, sillä meitä tyrkytettiin toistemme puhelinkontakteiksi, pyöräilytettiin ympäri piskuista Tilburgia ja ruokittiin yhdessä ensimmäinen viikko. Kävi niin onnellisesti, että suuri osa sattui myös kanssani samaan maisteriohjelmaan, joten näimme koulussa, kotimatkalla, torstai-illallisilla ja kirjastossa.

Työskentelimme koko gradukevään kohti yhteistä päämäärä – tai niinhän me luulimme. Kelluimme oikeastaan vierekkäisissä kanooteissa järvenselällä samaan suuntaan meloen, ja unohdimme kokonaan, että olimmekin eri veneissä.

Nyt kanootit lipuvat erilleen.

Muutan Budapestiin Hollannin kautta, ja huomasin ilmapiirin muuttuneen nyt, 12 kuukautta ensimmäisestä kohtaamisesta. Aikatauluja ei olekaan enää niin helppoa sovittaa yhteen, sillä moni palaa harjoittelustaan tai töistä vasta kuuden jälkeen illalla. Iso osa on jo muuttanut pois: kuka takaisin Italiaan, kuka unelmiensa perässä Lontooseen, kuka reppureissulle Lattareihin. Loputkin käyttävät päivänsä hakien jokaista mahdollista avointa työtä ja tuskaillen siitä, että jäävät jälkeen. Pakataan matkalaukkuja, kaupitellaan fukseille hyvin palvelleita (ja palveluksessa kärsineitä) polkupyöriä ja riisikeittimiä.

Tämän aikakausi nyt vaan on ohi. Ja näin tässä piti käydäkin. Samalla lailla kuin lakkiaisissa tai vaihto-opiskelun jälkeen, jokainen on tiennyt, ettei aiempi tunnelma koskaan enää palaa. Siksi sitä on pitänyt elää heittäytyen ja ilolla silloin, kun vielä voi. Grillata tuulisella patiolla sunnuntaisin aina, kun voi, kokkailla kermakastiketta kahdellekymmenelle vaikkei erityisesti huvittanut tai oikolukea kaverin gradua silmät ristissä aamuyöllä. Mennä niille jatkoille, vaikka postikustit jo polkivat lehtipinot kärryissään.

IMG_6972

Kun kävelimme kuvaussession jälkeen eilen pois yliopistolta kuoppaista mukabulevardia pitkin, en luonut kaihoisia katseita niihin betonikuutioihin, joissa tylsistyin luennoilla. Uudet fuksit näyttivät yhtä nuorilta kuin pikkuveljeni, koska he todennäköisesti ovatkin samanikäisiä. Ei täällä ole meille enää mitään, mietimme kaikki.

Hyvästelin eilen sen pyöränrassaajan, joka paikkasi minunkin takalokarini nippusiteillä. Hän laittoi lähtiessään soimaan Leonard Cohenin Hallelujahin, eikä kukaan meistä itkeskellyt. Näemme vielä, vaikkei se tulekaan tuntumaan samalta.

Täällä oleminenkaan ei ole tuntunut enää samalta. Vilkuilen jo tulevaisuuteen, enkä ole ainoa. Jalkaparit leijuskelevat muutaman sentin maan yläpuolella. Ruokalan mozzarellapaninit on nyt pureskeltu ja hollantilaiset diskoiskelmät kuunneltu (liian monesti). Haluan kuitenkin uskoa, että meillä on tarpeeksi yhteistä vielä silloinkin, kun emme voi valittaa kirjaston olemattomasta ilmanvaihdosta.

Huomenna lennän flunssaisena ja väsyneenä kaupunkiin, johon muuttamisesta olen haaveillut niin paljon, etten kehdannut myöntää sitä itselleni. Pääsen opiskelemaan alaa, josta pidän oikista enemmän, ja juoksentelemaan taas Tonavan varrella iltaisin, kun hämärtää. Jos viihdyin näin hyvin Hollannin Kouvolassa, niin taidan antaa itselleni luvan odottaa Budapestiin laskeutumista innolla. Pettyä ehtii sitten taas marraskuun rännässä.

Sitä paitsi pääsen eroon Justiina-kämppiksen roolistani, sillä jaan tulevaisuudessa kaksion minua vähän vanhemman toimittaja-aktivisti-huippumuijan kanssa. Hyvästi, kärpäsentoukat roskiksessa, taideopiskelijoiden bileet ikkunan alla ja yleinen varaäiteily teinikämppiksille!

Eteenpäin, sanoo jokainen meistä joskus – eikös niin?

Yleinen

Vähän erilaisia Hollanti-vinkkejä

15.7.2018

Monen Hollannin-loma koostuu parista päivästä Amsterdamissa ja päiväretkestä lähikaupunkiin, esimerkiksi Leideniin, Rotterdamiin tai Utrechtiin. Tulppaanipellot ja Goudan juustomarkkinat nauttivat myös suursuosiota turistimassojen keskuudessa.

Vaikka Hollanti onkin pikkiriikkinen, löytää sieltä myös lukematon määrä vaihtoehtoisia tutkimuskohteita. En tiedä läheskään kaikkia, mutta vuoden oleskelun ja kuljailun perusteella kuitenkin aika monta! Lista on lievästi Brabant-painotteinen, sillä siellähän minä asustin.

Kuvat Baarle-Hertogista, jonne pyöräilimme kahdesta syystä: Tiina uuden maan ja minä ranskisten takia. 
IMG_5304
IMG_5289

Maakuntakaupunkeja

Tilburg, tuo Hollannin Kouvola, nauttii erittäin negatiivisesta kulttimaineesta. Ihmiset ovat laiskoja, kaupunki ruma ja meno sivistymätön. Toisaalta musiikkiskene elää ja voi hyvin, Tilburgissa voi levähtää vailla selfiekeppilaumojen kiroja ja hinnat ovat kaikin puolin kohdillaan, niin baareissa, ravintoloissa kuin majoituksenkin saralla. Mene ja katso!

Maastrichtissa ramppaa saksalaisia, belgialaisia ja ranskalaisia rikkaita matkailijoita, mutta suomalaisiin ei siellä kyllä törmää, paitsi yliopistolla. Hollannin Monacossa voi syöpötellä kallista mutta herkullista etnoruokaa, ihailla luksusputiikkien tarjontaa ja tutustua roomanaikaiseen historiaan. EU-nörtti saa Maastrichtista irti enemmän kuin kukaan muu.

Breda on sellainen pikkukaupunki, josta ei tiedä etukäteen yhtään mitään, jossa ei ole kerta kaikkiaan mitään kiinnostavaa – ja siksi juuri se hurmaakin hetkessä. Haahuilija eksyy rautatieasemalta todennäköisesti ensimmäisenä Bredan keskuspuistoon, jossa suihkulähteet solisevat ja paikalliset sätkät palavat. Breda on juuri niin nätti kuin vaikka Goudakin, mutta sen keskusaukion kuppiloissa ei joudu maksamaan turistilisää. Reipas menee linnakierrokselle, laiska jää lekottelemaan puistoon. Mitäs sitä sataa metriä edemmäs kalaan.

Groningenissa tuulee ja sataa, ja sieltä tulevat Hollannin järjestelmällisimmät ja tehokkaimmat asukit. Värikkäine puutaloineen Groningen menisi mistä tahansa pohjoismaisesta asutuksesta, mutta vanha keskusta taas muistuttaa hansakaupasta ja Saksasta. Groningen on henkeen ja vereen opiskelijakaupunki, joten rentoutumaankin pääsee.

IMG_5292
IMG_5311

Erilaisia päiväretkiä

Baarle-Hertog

Hollanti-Belgia inception – läntti Belgiaa Hollannin sisällä, jonka sisällä on vielä Hollannin murusia! Tämän rajabongarin märän unen voi saavuttaa pyöräillen esimerkiksi Bredasta ja Tilburgista. Kyläpahasessa ei itsessään ole juuri nähtävää hassujen rajalinjojen lisäksi, mutta siellä voi syöpötellä palasen erinomaista omenapiirakkaa jäätelöpallon kera. Tai kuvata puistossa palloilevia kanoja ja kukkoja. Mikäli pyöräilyhammasta kolottaa niin maar vietävästi, polkemista voi jatkaa aina Belgian Turnhoutiin asti.

Panimot

Luostaripanimoon historian havinaa nuuskimaan vaiko hipsteripanimon ipoja litkimään? Siinäpä valitset, koska Hollannista löytyy laaja valikoima molempia. Panimoravintoloista saa yleensä edullista, suussasulavaa purtavaa, joten nämä maltaiset makuelämykset sopivat koko perheelle. Suosittelen erityisesti tutustumaan trappistiperinteeseen esimerkiksi La Trappella.

Efteling

Tämä valtava hurvittelukeskus on Hollannin Disney Land, ja se on kuuleman mukaan niin mainio, ettei sinne menemiseen tarvitse edes ottaa lapsia mukaan tekosyyksi. Efteling-huvipuisto on rakennettu satuteeman mukaisesti. En koskaan käynyt siellä, sillä opiskelijabudjetti esti, mutta ne ystävät, jotka kävivät, lähtivät toistekin. Ja kolmannen kerran. Eftelingin etu on myös lippujen edullisuus siihen nähden, mitä rahalla saa: Linnanmäkeä moninkertaisesti suuremman puiston pääsymaksu on samaa luokkaa Lintsin kanssa.

IMG_5330
IMG_5326

Luontokohteita

Zeeland

Dyynejä, lokkeja, keskiaikaisia kyliä (ja rutkasti himouskovaisia) – niistä on Zeeland tehty. Hollannin etelärannikon saaret ja niemet ovat jääneet paljon tuntemattomammiksi kuin suuret kaupungit, saati sitten nimensä tältä provinssilta saanut Uusi-Seelanti, enkä ymmärrä, miksi. Zeelandissa voi pyöräillä pannukakkutuvalta toiselle, kalastaa, purjehtia ja nautiskella aurinkoisista kesäpäivistä rannalla. Tuulitakuu! Vaikka Zeeland on Hollanniksi harvaan asuttu, siellä on silti lukuisia kaupunkeja ja jopa yliopisto – fasiliteetit ovat siis kunnossa.

De Biesbosch ja Loonse en Drunense Duinen

Nämä kaksi kansallispuistoa sijaitsevat Bredan ja Den Boschin välissä. Ensiksi mainittu on luonnon ja ihmisen yhteispelillä muovaama kanavajärjestelmä, jossa piiskapajut rehottavat ja majavat pykäävät patojaan. Täällä jos missä voi bongata kaikki Länsi-Euroopan lintulajit. Nimensä mukaisesti Duinenin puisto koostuu todella hämmentävästä dyynialueesta keskellä brabantlaista mäntymetsää. Siellä voi uittaa koiria lammikossa, nautiskella piknik-lounaasta tai vaikka kuvata Spede-länkkärin.

*
Virkistävän erilaisia Hollanti-hetkiä kaikille lättänämaahan suuntaaville!

Yleinen

Hei hei Hollanti

3.7.2018

Jokainen pitkä ulkomaankeikka on opettanut minulle paljon. Tähän asti ne ovat kuitenkin olleet pohjattoman uteliaisuuden ja seikkailunhalun ohjaamia tutkimusmatkoja.

Hollanti oli erilainen. Se otti ja antoi, läiski ennakkoluulojani pirstaleiksi: ennakkoluuloja maasta, kielestä, väestöstä ja minusta itsestäni.

Kun hahmottelin viimeistä kolumniani yliopiston lehteen, päätin, että yritän ilmaista samat tunnelmat täällä myös suomeksi.

IMG_5679
IMG_5689

Ihan alkuun olin innoissani, mutten suinkaan inhokkimaastani Hollannista, vaan länsimaisista hyödykkeistä. Tofua kaupassa! Juomakelpoista vettä! Turvallista ajella pyörällä tai juoksennella ihan missä tahansa ihan milloin tahansa! Teki myös hyvää istahtaa koulunpenkkiin puolentoista vuoden enemmän tai vähemmän luovan tauon jälkeen.

Aika nopeasti Tilburgin punatiiliset seinät alkoivat kaatua päälle. Kapeat kadut ja vielä niitäkin pikkiriikkisemmät asunnot aiheuttivat klaustrofobiaa – löin ensimmäisessä kämpässä pääni melkein joka aamu herätessä kattoon. Olen pään verran keskivertohollantilaista lyhyempi. Aggressiivinen liikenne ahdisti pyöräillessä, ja kun syyssateet alkoivat, ohiajavat autot eivät enää vain säikytelleet, vaan myös kastelivat pyöräilijän läpimäräksi.

Luonnon puute jäyti sydäntäni eniten. Tilburgin halki virtaa vain rapainen kastelukanava, ja merenrantaan on lähes tunnin junamatka. Paikalliset kehuivat korskeita metsiään, joilla he tarkoittivat parin neliökilometrin länttiä täynnä istutettuja puita ja asfaltoituja kävelyteitä. Silloin harvoin, kun ehdin matkustaa muuta kuin kirjaston ja kodin väliä, junanikkunasta aukesi vain näkymä teollisuusalueille ja pelloille. Ihmisen muokkaamaa silmänkantamattomiin.

Hollannin tärkeimmistä opetuksista toinen olikin se, ettei mikään ole läpeensä ikävää. Punatiilisistä taloista tuikkaa esiin komeita, pyöreitä torneja, yliopiston ”metsässä” juoksentelee eläintarhasta karanneita maaoravia ja hollantilaisella joutomaalla laiduntaa pikkuponeja ja alpakoita. Ja jokaisessa naapurustossa on oma ranskiskoju. Alle kolmella eurolla taattu ähky ja niin iso läjä majoneesia, että puolet jäi aina lautaselle.

IMG_5695
IMG_5698
IMG_5699

Ihminenon pelottavan sopeutumiskykyinen eläin. Minusta on tullut vuodessa melkein sokea sille, mitä ennen inhosin, ja kohdistinkin viimeisinä kuukausina huomion kaikkeen hienoon. Enimmäkseen ystäviin ja harrastuksiin.

Toinen oppituntini olikin (taas kerran), ettei kotiin lukittautumalla saavuta muuta kuin vankan Netflix-tuntemuksen. Paikkana Tilburg ei edelleenkään yltänyt kummoisellekaan sijoitukselle lempipaikkojeni listalla, mutta hei, eihän sen tarvitsekaan. Oli kaksi eri kiipeilyhallia, herkullista jogurttijätskiä, suomalainen sauna ja saksalaistyyppinen maauimala. En tarvitse jonkinasteiseen viihtymiseen juuri muuta.

Kliseistä kyllä, mutta taas päädyn toteamaan saman, mille olen antanut tunnustusta jo monesti aiemminkin: ystäville. Rohkeudelle avata suunsa silloin, kun omassa rotankolossa täkki tukehduttaa öisin. Rohkeudelle kuunnella surullisia tarinoita toisilta ja auttaa, vaikkei oikein jaksaisi. Se, joka on päivisin hymyilevä isävitsikone ja koirameemigeneraattori, itkeekin yöllä yksinäisyyttään. Kreikkalainen oman elämänsä Zorbas on tulisesti ihastunut siihen ainoaan tyttöön, jota ei voi mitenkään saada, ja peloton venäläisaktivisti kaipaa moskovalaista poikaystäväänsä. Kaikilla meillä oli yhtä paskaa, joten ymmärsimme toisiamme pelkästä katseestakin silloin, kun gradu uhkaisi nielaista elävältä.

IMG_5712
IMG_5669

Hollanti, kiitän siis sinua kaikesta. Sadepäivistä, jolloin luentosalin penkille jäi takapuolen alle vetinen läntti. Selittämättömästä pahasta olosta, joka taisi olla ikävää ihan minne tahansa muualle kuin sinne, missä olin. Siitä, että kuitenkin jäin, ja sainkin palkinnoksi hillittömän naurukohtauksen kirjaston kahvihuoneessa. Lämpöisistä kevätiltapäivistä, narsisseista ja koirapuistosta ryhmätyötilan vieressä.

Hollannista tulee varmasti ikävä jotain, kuten lauantaitoria, yliopiston kiipeilykerhoa ja, no, niitä ranskiksia. Kun tänään tallustin asemalle muutaman tunnin käppäisten yöunien jälkeen (kiitos siitäkin toverit, jotka pelmahtivat yhtäkkiä auttelemaan pakkauspuuhissa), en katsellut kaihoisasti tuttuja maisemia. Ihmisiä minun tulee sen sijaan hirmuinen ikävä, mutta tiedän myös, että näemme vielä. Suunnittelevat mokomat ryhmäretkeä syksyiseen Budapestiin!

En voi enää sanoa, että vihaisin Hollantia tai suhtautuisin siihen edes tympeän neutraalisti. Se onkin ihan jees. Hollanti on monelle unelmien maa: kuvankauniita kanaaleja, pyöräilyä, liberaalia elämänmenoa ja työmahdollisuuksia joka lähtöön. Minulle ei. Jos siihen lätkisi vähän korkeuseroja, vesistöjä ja aurinkoa, saattaisin muuttaa mieltäni. Pitäisi kuitenkin tapahtua aikas ihmeitä, että muuttaisin sinne takaisin, mutten mene vannomaan mitään.

Kökötin vuoden mukavuusalueen ulkopuolella. Siihen tottui. Mutta seuraavaksi tahtoisin elää niin, että päiväkirjaa on pidettävä ajan tasalla siksi, etteivät päivän aikana koetut taiat pääsisi unohtumaan.

Yleinen

Hollannin 8 outoa

9.6.2018

Vähän hyvät, pahat ja rumat -henkeen olen listannut jo 10 hyvää asiaa Hollannissa, 9 vähemmän hyvää, ja nyt estradille marssivat rumien sijaan omituiset hullutukset, joita olen havainnut vain tämän lätyskämaan rajojen sisällä.

Jälleen kerran lätkäisen populismivaroituksen alkuun. Monessa kohdassa pitäisi varmaan lukea ”suurin osa Hollannissa asuvista ihmisistä”, mutta olen vetänyt mutkia suoriksi ja vain lätkäissyt ”hollantilainen”. Maailma on todellisuudessa harmaa eikä mustavalkoinen.

Räpsyt helteisestä Amsterdamista – joka talvista kaupunkia kehuu, valehtelee tai tykkää vaakatasossa naamaa läpsivästä tihkusta. 

IMG_5369 (kopio)
IMG_5372 (kopio)

1. Rotankolot

Hollantilaiset ovat maailman pisintä kansaa, mutta Hollannissa on takuulla Euroopan ahtaimmat oviaukot ja käytävät. Paikalliset talot ovat kuin muualla Länsi- ja Keski-Euroopassa – paitsi että ne on lytätty molemmilta sivuilta kasaan. Tulos: pari sylen levyisiä asuntoja, joissa kaksi ihmistä ei mahdu ohittamaan toisiaan käytävällä, eikä parisängylle tahdo löytyä paikkaa makuuhuoneessa millään. Oma lukunsa ovat pyörävajoihin ja puutarhoihin johtavat kulkuväylät, joita pitkin roskapöntöt kuljetetaan joka viikko tienvarteen odottamaan viimeistä matkaansa kohti kaatopaikkakukkuloita. Astian mahtuu vetämään reittiä pitkin juuri ja juuri, ja rystyset kolhivat koko ajan lautaseiniin. Tällaisiin hobitinkoloihin ahtautuminen herättää minussa loputtoman määrän kysymyksiä. Miten tilanteeseen ajauduttiin? Onko rakentaminen liian kallista vai hollantilaiset liian pihejä?

2. Lyhyiden ihmisten kohtalo

Kuten sanottua, hollantilaisilla riittää mittaa. He eivät myöskään tunnu olevan tottuneita siihen, että muualla maailmassa ei valitettavasti ylletä samoihin korkeuksiin. Olen 160-senttisenä armottoman kettuilun kohde. Kaupan kassatkaan eivät osaa arvioida ikääni ollenkaan ja kysyvät aina henkkareita sen kuuloisina, että höhöö, ei varmasti ole teinillä ikää. Vastaavasti luulen jatkuvasti itseni mittaisia aikuisiksi, ja kun he kysyvät maauimalassa äidiltä jätskirahaa, tajuankin, että nämä ikätoverit ovatkin vielä ala-asteella. Ainoa lyhyt hollantilainen kaverini kertoo kauhujuttuja siitä, millaista on olla ikuisesti toisia päätä lyhempi.

IMG_5353 (kopio)
IMG_5351 (kopio)

3. Uppopaistaminen

Tämä menee ehkä oman tietämättömyyteni piikkiin, mutta en arvannutkaan, että hollantilaiset läiskisivät välipalansa rasvakeittimen kautta ääntä kohti. Maan perinneherkkuja ovat esimerkiksi uppopaistetut turskanpalaset, katkaravut, lihaliemipallerot, jauhelihapihvit ja tietty ranskalaiset. Monella senttiä venyttävällä opiskelijallakin on oma rasvakeitin, jonka puhdistamisesta sitten naristaan kämppiksille. Minulla onkin aika paha ranskisriippuvuus, enkä tiedä, miten vieroitan itseni jokalauantaisesta herkkulounaasta. Hollantilainen majoneesi on myös omaa luokkaansa: mietoa, pehmoista ja kermaista.

4. Hagelslag

Kuulostaa sian tappamiselta, mutta tarkoittaa leivän päälle ripoteltavia suklaahippusia. Siinä missä suomalainen pakkaa työ- tai opiskelulounaaksi annoksen eiliseltä jäänyttä jämäruokaa, hollantilainen voitelee valkoistakin valkoisempia pullaleipäsiivuja, voitelee ne reippaalla kädellä ja ropsaisee päälle suklaata. Eivätkä vain lapset, vaan kaikki vauvasta vaariin. Parhaiten varustetuissa supermarketeissa on jopa hagelslag-hanoja, joista saa lorottaa paperipussiin haluamiaan nonparelleja sopivan määrän.

Ei voi ymmärtää.

5. Jouluperinteet

Moni on varmaan kuullutkin Zwarte Piet -farssista: lasten jouluparaateissa marssii blackface-hahmoja. Sen lisäksi, että valkoinen sutii kasvonsa mustaksi vielä 2010-luvulla, hollantilaisessa jouluperinteessä on muutakin vähän, noh, perverssiä. Lahjoja ei suinkaan tuo joulupukki, vaan Pyhä Nikolaus, joka seilaa joka vuosi laivalla Espanjasta hevosineen. Hevonen on olennainen, ja siitä hoilotetaan paikallisissa joululauluissa. Kiltit lapset saavat lahjuksia, mutta tuhmille lapsille käy ohraisesti: Zwarte Piet, Nikolauksen sidekick, tunkee heidät säkkeihin ja vie mukanaan kurinpalautusleirille Espanjaan. Kyllä minä mieluummin ottaisin vuoden etelänloman kuin pari barbia…

IMG_5405 (kopio)
IMG_5411 (kopio)

6. Sähköpyörävanhukset

Olenkin jo ulissut, että paikallinen liikenne uhkaa viedä hengen (tai sitten olen vain todella hidas reagoimaan tilanteisiin, mitä en pitäisi ollenkaan mahdottomana skenaariona). Eniten minua pelottaa yksi väestöryhmä – ei mopojonnet, ei kaahailevat autoilijat tai edes bussikuskit – vaan sähköpyörillä rullailevat ikäihmiset. Mummot, paapat ja muut ovat jo menettäneet ajokorttinsa, siis mikäpä parempi idea kuin laittaa heidät luonnotonta vauhtia kiitävät pyörän selkään. Vanhukset eivät näe sivuilleen, saati eteen, kuule muuta liikennettä tai jaksa seurata sitä ollenkaan, vaan posottavat säännöistä piittaamatta mistä haluavat. Luinkin juuri paikallisuutisista, että pyöräonnettomuuksissa kuolee eniten senioreita. Enimmäkseen nämä kuolemanpelottoman eläkeläiset ovat vaaraksi siis itselleen, mutta heidän väistelemisessään on kanssaihmisillä kova työ. Onneksi huumoriarvo on vielä pelkoakin suurempi: mummot kiitävät aamuruuhkassa ohi aamutakki lepattaen ja tekohampaat tutisten.

7. Postia naapurille

Hollantilaiset ovat ilmeisesti todella rehellistä kansaa. Mikäli ei satu olemaan kotona, kun postikusti tuo paketin, viedään lähetys naapuriin. Tavasta koituu kaikille osapuolille paitsi postinkuljettajille melkoinen ruljanssi, sillä ylläripaketin saanut joutuu odottelemaan naapurin vierailua, ja paketin vastaanottaja puolestaan pirauttelemaan naapurin ovikelloa tämän tästä. Tällä individualismin aikakaudella juuri kenelläkään ei ole naapurien numeroita, joten jos paketin haku jostain syystä kanittaa, pitää vain jaksaa yrittää – vaikka naapurin rouva olisikin lekotellut Mallorcalla jo kolme viikkoa. Toistaiseksi kaikki postin haltuun uskottu on kuitenkin löytänyt tiensä luokseni, joten en teilaa menetelmää. Ehkä se luo yhteisöllisyyttä tähän kylmään maailmaan.

8. Kirosanat

Minusta on melkein loukkaavaa, että hollannin kielessä pahin yksittäinen kirosana on ”syöpä”. Entäs ne, jotka ovat siihen sairastuneet – saavatko he puhua julkisella paikalla tilanteestaan ilman paheksuntaa? Vielä syöpääkin pahempi on ”syöpähuora”, joita heitäkin varmaan maasta löytyy. Toisaalta nostan hollantilaisille hattua kiroilun epäkristillisyydestä, koska noita voi ateistikin päräytellä sorkkimatta uskontoa.

*

Jos osaisin hollantia, listasta olisi tullut takuulla tätäkin herkullisempi. Olen jäänyt paitsi kaikesta kielellä kikkailusta ja suullisesta (opiskelija)perimätiedosta. Oli tietoinen valinta jättää hollannin opiskelu syrjään, sillä halusin ylläpitää saksantaitoani enkä sekoittaa sitä kurkkuäänteillä.

Tähän päättyvät Hollanti-listaukset, sillä kohta Hollanti on minulle vain muisto vain. Sitä aika sitten kultaa, ja joku päivä lähden karistamaan jalometallireunuksia Tilburgin yltä. Kiitän havainnointeja lukeneita!

Ulkomailla asuvat – mikä uudessa kotimaassasi on niin höpöä, ettet malta olla hihittelemättä sille? 

PS Mikään postaus ei ole herättänyt yhtä paljon klikkauksia ja kommentteja kuin se, jossa luettelin Hollannin huonoja puolia. Yleensä ottaen valitusvirteni ovat kaikkein suosituimpia, mutta myös haukutuimpia. Toivoisin, että myös hauskat, vakavat tai myönteiset tekstit huomattaisiin – niitä on kuitenkin paljon, paljon enemmän, ja ne tulevat yhtä lailla sydämestä. Peukut pystyssä sille, että virran suunta kääntyy!

Yleinen

Mikä ihmeen trappistiolut?

26.5.2018

Viikonlopun, kesän ja kärpästen kunniaksi olutekstra, olkaas hyvät!

Kun muutin puukenkäin ja lukemattomien naapurustokissojen maahan, minulla ei ollut aavistustakaan siitä, miten mahtava panimoskene täältä löytyisi. Sen tunnetuimman, vihreäpulloisen tuntevat kaikki, mutta maltaisten herkkujen historia ulottuu paljon pidemmälle. Toki naapurimaa Belgiassa perinne on vielä monipuolisempaa, mutta kyllä Hollannissakaan osataan.

Tilburg on monessa mielessä Hollannin Kouvola: ruma teollisuuskaupunki, jossa ei ole näkemistä eikä tekemistä. Mutta kaupungin liepeillä sijaitsee Hollannin toiseksi ainoa trappistiluostari, jossa pannaan olutta munkkien valvovan silmän alla.

Pyöräilimme ottamaan ilmiöstä selvää.

IMG_5175 (kopio)

IMG_5167 (kopio)

IMG_5179 (kopio)

Nimensä mukaisesti trappistioluita tuotetaan trappistimunkkien luostareissa. Tällä hetkellä trappistiolut-nimitystä saa käyttää 11 luostaripanimoa, joista suurin osa sijaitsee Belgiassa, mutta myös yksittäisiä Ranskassa, Itävallassa, Yhdysvalloissa ja täällä Hollannissa. Koningshoeven-luostari pystytettiin Tilburgin laitamille muutama vuosisata sitten, kun veljeskunta joutui lähtemään Ranskasta evakkoon. Alkuun luostarin asukit yrittivät raastaa elantonsa maataloudella, mutta Pohjois-Brabantin karussa mullassa ei kasvanut mikään.

Munkit tarvitsivat tulonlähteen, sillä uudessa luostarissa ei ollut edes kappelia. Ratkaisu: pannaan poika pöhisemään!

Ja näin Koningshoevenissa alettiin valmistaa trappistiolutta. Nykypäivänä La Trappeksi nimetyn merkin alla tuotetaan 145 000 hehtolitraa mallasjuomaa vuosittain, ja se on tuotantomäärältään maailman suurin trappistipanimo.

La Trappen valikoimiin kuuluu Hollannin ja Belgian olutperinteelle tyypillisiä dubbel-, tripel- ja jopa quadrupel-oluita, jotka pakataan käymisen jälkeen pulloihin, lirautetaan sekaan vähän lisää sokeria ja annetaan juoman käydä vielä uudelleen varastossa. Lisäksi La Trappe tarjoaa vehnä- ja luomuoluita.

IMG_5200 (kopio)
IMG_5196 (kopio)
IMG_5203 (kopio)
IMG_5204 (kopio)

Päiväretki panimolle oli loistava niin monesta syystä, etten oikein osaa edes eritellä. Ensinnäkin parinkymmenen minuutin pyörälenkki on mitä parhain tapa polkaista päivä käyntiin. Matkan varrella on kanaali, vanha puusilta, maatiloja ja ikivanhoja tammia – kaikki kaunokaisia, joita ei Tilburgissa usein näe. Itse luostari kätkeytyy viihtyisään puutarhaan, jossa valtavat alppiruusupuskat kukkivat ja mustarastaat lurittelivat aamuvirsiä.

Osallistuimme viihdyttävälle kierrokselle, jota veti paikallinen Toon-niminen patu. Toonin englannissa ei ollut paljoa kehumista, mutta onneksi vuoden altistuminen hollanninkieliselle kurkkuörinälle on jalostanut kielikorvani ymmärtämään paksua hollantilaisaksenttia kiitettävästi. Toon nauroi kaikille ja kaikelle: omalle kaljamahalleen, munkkien ikäjakaumalle ja tietysti myös belgialaisille osallistujille.

Belgia-Hollanti-maaottelu taitaa olla vielä Suomi-Ruotsiakin verisempi.

Koska La Trappen kysyntä on jo ajat sitten ohittanut ikäloppujen munkkien työvoimakapasiteetin, Bavaria ja La Trappe ovat yhdistäneet voimansa. Vastikään rakennetussa, suuressa pakkaushallissa työskentee nykyisin enimmäkseen palkkatyövoimaa munkkien sijaan.

Jotta oluen kylkeen saa lätkäistä trappistileiman, sen pitää täyttää seuraavat ehdot.

  1. Panimotoiminnan tulee olla munkkien johtamaa.
  2. Olut tulee panna luostarin muurien sisällä.
  3. Tuotoista osan tulee mennä hyväntekeväisyyteen.

La Trappelle munkit ovat siis edelleen big bosseja, ja panimo, myös uudet osat, on pystytetty aivan luostarin ja sen kappelin viereen. Tuotannon lisäksi myös raaka-aineet tulevat mahdollisimman läheltä: brabantilaista ohraa ja kotipuutarhan humalaa. Vesi pumpataan sata metriä syvästä kaivosta luostarin mailta. Hyväntekeväisyytenä La Trappe tukee veljesluostareitaan esimerkiksi Ugandassa.

La Trappen hiilidioksidipäästöjä ja vedenkäyttöä on vähennetty viime aikoina reippaasti, ja pelloilla ja puutarhoissa työskentelee kehitysvammaisia tilburgilaisen hyväntekeväisyysjärjestön kautta.

Kuten kaverini kierroksella hihkaisi:

”Tän juominenhan on laupeudentyötä!”

IMG_5233 (kopio)
IMG_5206 (kopio)
IMG_5247 (kopio)

Kierros päättyi panimoravintolaan, josta saa kotioluiden lisäksi olutmaltaaseen leivottua luostarileipää, paikallisten lemmujen ja kuttujen juustoa sekä ruoka-annoksia. Istahdimme maistelukappaleet hyppysissä kotoisaan lankkupöytään ja tilasimme maistiaisia niin syömä- kuin juomapuoleltakin.

La Trappen oluet ovat vehnäolutta ja luomupilsneriä lukuunottamatta oikein vankkoja ja maltaisen makeita. Sellaisia, jonka nauttisi mielellään vaikka saunan jälkeen takan loisteessa ja kömpisi sitten rauhaisille 9 tunnin yöunille. Sisällä raikasi iloisten ihmisten pulina: oli nuoriapareja, pyöräilijöitä, pappakerho, lapsiperheitä ja pari porukkaa meitä ulkomaisia opiskelijoita. Suurien ikkunoiden ulkopuolella aukesi kuitenkin alkukesän syvenevä vihreys: nurmikko kiilsi, jykevät tammet suojasivat kukkapenkkejä oksillaan.

Yksinkertaisuus, rauhoittuminen, keskittyminen. Niillä ei voi mennä mikään pieleen, ei edes olut.

Miten vierailla

Missä: Berkel-Einschot, 5km Tilburgin keskustasta

Mitä maksaa: 1,5 tunnin kierros ja maistiaisolut 12e/henkilö

Milloin: Ympäri vuoden

PS. Koska tämä ei ole kaupallinen yhteistyö, niin saamme jutella oluesta! Oletko maistanut La Trappen antimia? Ja mikä on lempioluesi maailmalta?