Heissan! Inarin vesisateessa (ei silti, ei saisi valittaa, vasta oltiin Suomen lämpimin paikkakunta) mieleen muistuu, kun purin pölyä, hikoilin kuumuudessa ja ihastelin sulaa laavaa Guatemalassa helmikuussa.
Halusin ehdottomasti tulivuorille pööpöilemään, kun kerran niin vulkaanisesti aktiivisessa maassa seikkailimme parin viikon ajan. Alun perin olisin tahtonut tehdä yöreissun Acatenangolle, yli neljä kilometriä korkealle tulivuorelle, jonka rinteellä voisi yöpyä teltassa ja tiirailla viereisen Volcán de Fuegon lähes jokailtaista purkausta.
Flunssa, aikataulut ja yhdessä reissatessa pakollisesti huomioon otettava reissuseuran toive kuitenkin suuntasi katseemme Pacayalle, jonne riittää Antiguan kaupungista puolipäiväretki.
Maksoimme iltaretkestä noin 15 euroa, johon sisältyivät niin kuljetukset, kansallispuiston pääsymaksu kuin vaahtokarkitkin – sekä maailmankaikkeuden huonoin opastus. Ymmärrän, että oppaille tuskin maksetaan riittävästi. Opas ei puhua pukahtanut juuri mitään, ja ainoat infopläjäykset sai tiuskimalla.
Lisäksi kymmenkunta hevosta suupaltteine ratsastajineen seurasi meitä reitin puoliväliin. He kauppasivat kuljetuspalvelua huonojalkaisille tai laiskoille turisteille. No gracias piti sanoa ainakin kahteenkymmeneen kertaan, että meni perille. On inhottavaa joutua olemaan ilkeä paikallisille, jotka haluaisivat vain leipää pöytään – mutta on yhtä lailla rasittavaa pilata ainutkertainen luontoelämys tympeällä opastuksella, hevosenlannan löyhkällä ja kanssamatkustajien turhautumisen kuuntelulla. Lose-lose. Toivottavasti Guatemalassa saataisiin matkailupalvelut tulevina vuosina järjestettyä niin, että tällekin nyppylälle voisi kivuta joko hevosen selässä tai omin jaloin oman valinnan mukaan, ja kaikki saisivat riittävästi asiakkaita ja palkkaa.
Kun hummista päästiin eroon, maisemat aukenivat ja niin teki myös retken tarkoitus. Aiemmin olimme mananneet laavahiekkaa, joka täytti kengät, mutta ympärillä oli kasvanut puita. Puut loppuivat, ja vain muutama kitulias pensas koristi laava-aavikkoa. Erikokoisten vulkaanisten kivien ja lohkareiden keskellä piti pysyä tarkkana, koska kivien reunat viilsivät kompuroijan heti haavoille.
(Olin miettinyt, että haluaisin juosta vuorelta alas huvin ja urheilun vuoksi, mutta vedin kelpo lipat kinkkisessä alamäessä enkä enää kehdannut kysyä oppaalta. Hänelle pannutus tuotti nimittäin suunnatonta viihdykettä.)
VÄLIAIKATIEDOTE
Mukaamme vuorelle halusi hevospartion lisäksi myös joukko koiria, joista osa lähti seuraamaan ystävällisiä ihmisiä, osa taas tiesi saavansa taukopaikalla karkkia ja keksiä. Pakko oli kuvata. Sori siitä.
Tulivuoret ovat kiehtoneet minua pienestä asti. Siirryin dinosaurusvaiheesta tulivuorivaiheeseen, jolloin lueskelin mannerlaatoista ja katselin videoita vulkanologeista, jotka sukelsivat laavaisiin syvyyksiin tutkimusmielellä. Opiskelin mannerlaattoja ja kivilajeja, ja ihastelin näkemääni esimerkiksi perhelomalla Kanarialla.
Pacaya purkautui hieman, ja tuntui kuin olisin katsonut scifi-leffaa. Siis mitä, kuumaa, nestemäistä, punaista kiveä? Seisoimme harjanteella, kun pimeys hiippaili Pacayan massiivin ylle.
Yhtäkkiä ympärille syttyivät valoketjut, joista yksi loisti kymmenien kilometrien päähän. Ciudad de Guatemala! Pahamainen, rähjäinen, pelottava metropoli – joka näytti nyt ainoastaan lohdulliselta ja silmiäsärkevän kauniilta. Vielä upeampina kohosivat kiilamaiset tulivuoret, paljon Pacayaa korkeammat. Osasta kohosi hienovarainen savuvana tummanoranssia iltataivasta vasten.
Me emme kuitenkaan jäisi telttailemaan. Lopen kyllästynyt opas patisti meitä takaisin polulle.
”Toivottavasti otitte otsalamput mukaan”, hän naureskeli.
Otsalamput, joita ei ollut retkikuvauksessa mainittu sanallakaan. Köpöttelimme Jutan iPhonen valossa ja juttelimme samalla ranskalaisen miehen kanssa, joka oli kadonnut jo retken alussa.
Kävi ilmi, että hän oli tulivuoriopas ja karannut retkeltä katsomaan kraateria. Hän intoili kompuroivalla espanjalla näkemästään. Vihdoin kunnon tietopläjäys ja intohimolla, vielä! Ostimme kansallispuiston sisäänkäynnin kioskilta kaljat, ja luento jatkui pomppuisella paluukyydillä Antiguaan.
Tiivistelmä:
Mitä: Tulivuorivaellus
Missä: Pacaya (lähtöpiste: Antigua, Guatemala)
Mitä maksoi: 15e
Mitä mukaan: hyvät kengät, evästä, otsalamppu (!), herkkuja koiruleille
Kenelle: ok peruskuntoisille sunnuntaikävelijöille, jotka haluavat tutustua tulivuoriin ja nähdä purkauksia