Browsing Tag

Espanja

Yleinen

Sitgesistä ja loman tarpeesta

17.3.2018

Istuin eilen kirjastossa gradu nenän edessä, taas kerran, kun kurssikaverini kysyi:

”Wonder when was the last time we had a weekend off?”

Aloimme plärätä kalentereita. Maaliskuu, helmikuu, tammikuu, viime vuosi.

Ehkä joskus loka-marraskuussa tosiaan oli viikonloppu, kun yksikään dedis ei hönkinyt akuutisti niskaan. Läpsäytimme läppärit kiinni ja lähdimme boulderoimaan. Liikunta on yksi harvoista asioista, joissa päänsisäinen gradugradugradu-ääni vaimenee hetkeksi. Toinen apu voisi olla Tilburgin rajojen sisältä poistuminen muutamaa tuntia pidemmäksi ajaksi.

Sain viimeksi puolivillaisen irtioton tammikuussa Kataloniassa. Luin sielläkin kyllä kylmän sodan historia -tenttiin, mutta pääsin myös maistamaan elämää ahdistusopiskelun ulkopuolella. Ikävää, että sitä varten piti hypätä lentokoneen kyytiin.

IMG_5248
IMG_5244
20180122_135043

Tammikuinen Katalonia oli lusmuilijan taivas. Ei niin kylmä, että pitäisi suojautua museoihin ja gallerioihin suorittamaan korkeakulttuuria. Ei niin lämmin, että pitäisi hikoilla rannalla, puistaa hiekkaa pyyhkeeltä ja uskaltautua tunnin välein uimaan. Sellainen mukava 15 astetta: täydellistä ympäriinsä käveleskelyyn neule päällä.

Päätimme viettää viimeisen päivän Sitgesissä, alle tunnin lähijunamatkan päässä Barcelonasta. Kun puksu kirjaimellisesti halkoi rantakallioita, muistin taas, miten paljon olin kaivannut ulos kaupungista, ulos kiireestä. Minulle rakkaimmat värit ovat vihreä ja sininen – ja teräsjäänharmaa.

Emme tehneet Sitgesissä yhtikäs mitään. Lähdimme seilaamaan katuja valkoiseksi kalkittujen talojen väleissä. Pysähdyimme aukiolle puolitetulle pizzalle. Ohi kipittivät pikkukoirat keski-ikäisine omistajapariskuntineen, kirkonkello kumahti varttitunnin välein sinitaivaalle. Seurasimme aaltojen ääntä merenrantaan, katselimme tyrskyjen rikkoutuvan huokoiseen rantakallioon. Rytmikäs kohina pakottaa kuonan ulos ajatuksista. Sisään, ulos, sisään, ulos. Lokit kajauttivat ilonhuutoja.

On se muuten ihan eri asia olla lokki leppoisassa meri-ilmastossa kuin Jäämeren rannalla.

20180122_140124
20180122_140130
20180122_160007

Sitgesin ympäristössä on kymmeniä rantoja. Kesällä ne kuhisevat auringonpalvojia.

Tammikuussa hiekalla luikerteli useammat pulun kuin ihmislajin jäljet.

Muutama opiskelija istui muurilla juomassa olutta ja ottamassa toisistaan kuvia. Pari iloista koiraa hyppi aalloissa.

Paistoi niin lämpimästi, että heitin neuleen reppuun ja kiskoin lenkkarit jalasta. Hienonhieno hiekka tuntui varpaissa yliluonnollisen hyvältä. Valheellinen lupaus vuodenajasta, jota pitäisi odotella Pohjois-Euroopassa vielä monta pitkää kuukautta. Levitimme huivit hiekalle ja lueskelimme kumpikin kirjaa niin pitkään, kuin tuntui sopivalta.

Ei saisi kehittää putkinäköä ja unohtaa kostean merituulen ja lämpöisen hiekan yhdistelmää.

Dedisten ulkopuolella on elämää.

20180122_155359(0)
IMG_5243

Vaikka suljinkin macbookin kannen perjantai-iltapäivänä, avasin sen taas illalla. Saksan esseetä, gradutapaamiseen valmistautumista, lehtijuttuja – tänä sapattina hetkellä vaan ei ole vapaapäiviin varaa.

Mutta päätin, että puolikkaisiin on pakko olla. Tulkoon Tilburgin paras pizza, levoton Putin-läppä ja kenties sunnuntaiajelu Goudaan maistelemaan juustoa.

Keskiviikkona koittaa viimein se kauan odottamani karkkipäivä: lento Budapestiin. Jätän hetkeksi oikiskuplan ja sukellan Erasmus-kuplaan, jossa muistaakseni joka päivä on lauantai. Kai. Ei siellä kalenteria vilkuilla.

Oletko sinäkin tauon tarpeessa?

Yleinen

Barcelonan 5 ehdotonta

3.2.2018

Barcelonan suosion tietävät kaikki, ja tuskallisen tietoisia siitä ovat paikalliset, jotka ovat lopen kyllästyneitä kaduillaan palloileviin turisteihin.

En tosiaan tunne kaupunkia niin hyviin, että voisin antaa kovin og-vinkkejä – sellaisia varten kannattaa kurkata vaikkapa Ansku BCN -blogiin, jonka pitäjä asustelee Katalonian pääkaupungissa. Tässä kuitenkin viisi parasta kokemusta yhdestä Euroopan upeimmista ja monipuolisimmista kaupungeista.

Ykkössuositukseni on ehdottomasti matkustaminen sesongin ulkopuolella: syksyllä ja keväälläkin varmasti riittää lämpöä, mutta ei tarvitse sietää kännisiä brittejä tai ylikansoitettuja rantoja. Sitä paitsi nyt tammikuussa kaupungista pystyi nauttimaan enemmän, kun ei tarvinnut keskittyä rantaelämään.

IMG_5030
20180119_151141

1. Iltalenkkien aatelia

Kulkeepa sitten juoksu- tai kävelyaskelin, Barcelonan auringonlaskulenkki hurmannee jokaisen. Rantabulevardilla niin paikalliset kuin turistitkin hölkkäävät, rullaluistelevat ja käveleskelevät palmujen ja pilvenpiirtäjien varjossa. Rannan läheisyyteen pääsee metrolla tai kävellen 15 minuutissa vanhastakaupungista, Vaikutti siltä, että rantakatu on aina elämää täynnä. Porrasjuoksija voi suunnata joko Tibidaboa kohti tai linnakkeen mäkeen, ja Ciutadellan puistossa voisi kiskaista vaikka keskimittaisia vetoja.

Me tosin onnistuimme pilaamaan iltalenkkimme lukitsemalla itsemme samalla kämpästä ulos…

20180121_142041
IMG_5087

2. Maailmanluokan museot

Juu, kyllä Picasso-museo kannattaa koluta läpi, mutta mikäli siellä on ruuhkaa, vaihtoehtoja kyllä riittää. Merimuseossa voi ihailla vanhoja laivoja, historiamuseossa käydä läpi Katalonian koko tarinan ja modernin taiteen museossa esimerkiksi väistellä seinille lätkittyjä muovitorakoita – ja onpa Barcelonassa nyt kiertävä Game of Thrones -näyttelykin!

Suurena Wien-fanina modernin taiteen museon aukio herätti kaihon Museumsquartieria kohtaan. Skeittaavat teinit, sushia syövät opiskelijat ja muutama puun alla nukkuva kiintiöpulsu.

IMG_4986
Enlight338

3. Korkeuksiin maisemien perässä

Useimmat matkailijat ottavat oikotien onneen gondolin muodossa, mutta näköalapaikoille pääsee jalankin – ja saa samalla liikuntaa tapaksien sulatteluun. Tibidabossa on huvipuisto, Parc Guellissa valtavat turrejonot (ja tällä hetkellä vielä iso remontti) ja Montjuicin linnakekukkulalla päivisin ruuhkaa, mutta ainakin iltaisin kaikissa saa ihailla valomerta seuranaan vain muutama koiranulkoiluttaja.

Hollannin totaalinen korkeuerojen puute on saanut minut arvostamaan pikkuista mäennyppylääkin lähes taivaisiin, joten juutuin Montjuicille varmaan tunniksi. Tämäkin perspektiivi on siis olemassa!

IMG_4950

4. Tapas

Autenttisia ja mikä parasta edullisia tapas-paikkoja löytää yllättävän helpolla – mitä rähjäisemmän näköinen kulmakuppila, yleensä sitä paremmat eväät. Ehdoton Barcelona-suosikkini on pimientos de padron -minipaprikat merisuolalla maustettuina. Voisin syödä niitä joka päivä loppuelämäni ajan (mutten ehkä ainoana ruokalajina, proteiinivaje saattaisi silloin viedä ennenaikaiseen hautaan).

Internetin ansiokas kaivaminen vei meidät lopulta Rincón del Cava -pikkubaariin, jossa pullo tätä paikallista kuohujuomaa maksoi neljä euroa ja iso osa tapaksista euron.

PS Jos iskee pikaisen pikkupurtavan himo etkä halua tukea monikansallisia ketjuja, suosittelen 100 Montaditos -espanjalaisfranchiseä. Pikkusämpylöitä ja naposteluannoksia irtoaa eurolla, samoin juomia – ja mikä parasta, tilauksen voi hoitaa paperille rastittamalla.

20180121_164453 (1)
20180121_164257

5. Tammikuun rantahengailu

Kun lämpömittarin lukema kipuaa hädin tuskin viiteentoista, rannalle ei pakata uikkareita ja aurinkorasvaa. Sen sijaan nappasimme mukaan paikallisen panimon tuotteita ja paahdettuja jättimaissinsiemeniä. On harvinaista, että aivan miljoonakaupungin kupeessa on Barcelonetan kaltainen ranta, ja siellä elämää tarkkaillessa voi helposti viettää koko päivän. Toisella puolella ärhäkkä liikenne ja valtavat toimistorakennukset, ympärillä kuoppia kaivavat koirakaverit ja hullunrohkeat uimarituristit, meren puolella rauhoittavat aallot ja El Pratiin laskeutuvien lentokoneiden nauha. Nyt talvella vetisiä mojitoja kauppaavia äijiäkin näkyi paljon vähemmän.

Oletko jo käynyt Barcelonassa? Mikä siellä hurmasi?

Yleinen

Ikkuna Barcelonaan

26.1.2018

Kun varasin hetken mielijohteesta ihan laittoman halvat lennot Barcelonaan, epäröin hetken. Olen kerran osunut Madridissa ison mielenosoituksen keskelle, ja se säikäytti minut todella. Välimeren kansat suhtautuvat toisinaan elämän eri osa-alueisiin suurella kiihkolla, joten vihainen espanjalainen opiskelijamassa on todella vihainen. Kataloniassa ei ole viime aikoina vain leikattu yliopistojen resursseja, vaan estetty kansanäänestys, pahoinpidelty mielenosoittajia ja mitäs vielä.

Katalonian pääkaupungissa saattaisi tulla siis vastaan ihan mitä vain, ja vaikka tilanne vaikuttaakin aloilleen jumiutuneelta, ruutitynnyri voisi posahtaa uudelleen milloin vain.

Mutta mitä vielä, vietin Barcelonassa kaverini kanssa letkeät ja herkulliset viisi yötä!

20180119_133500
20180123_120247
20180122_180639

Minulle Barcelona edustaa aika lailla kaikkea, mitä kaupungilta voi toivoa. Lännessä loiskuu lempeä Välimeri, idässä kohoavat puolestaan vuoret: kirkkaina päivinä näkee Pyreneiden lumihuipuille asti. Talvisin lämpötila putoaa alimmillaankin ainoastaan kymmeneen asteeseen, kesällä taas meri viilentää kaupunkia mukavasti. Madridin kaltaista hornankattilaa ei pääse syntymään.

Ihan sama, mistä pitää – Barcelona tarjoaa ihan kaikkea. Urheilulliset voivat juoksennella rantabulevardilla, kulttuurinnälkää ruokitaan lukemattomilla maailmanluokan museoilla, futishullut voivat katsoa Barcan kotipelejä ja shoppailijalle löytyy valtavia Inditex-ketjun kotikenttämyymälöitä ja outlettejä. Ettei ilo loppuisi tähän, kaupunki on vielä todella selkeä, eikä sinne oikein voi eksyä (paitsi jos sangria maistuu liikaa). Ruoka on taivaallista, samoin esimerkiksi paikallinen kuohuviini, cava.

20180121_164453
20180121_154228
20180120_131646
20180119_154303

Onhan Barna aivan turisteja täynnä, mutta laumoista pääsee eroon välttämällä vanhaakaupunkia ja La Rambla -katua sekä rantaviivaa. Hyviä ruokapaikkoja ja baareja ei tarvi turhaan hakea, sillä mistä tahansa autenttisesta kulmakuppilasta saa maukkaita viinejä ja tapaksia – mitä rähjäisemmät ja epäselvemmät menut, sen parempi.

Opiskelijabudjetillakin Barcelonasta saa valtavasti irti. Kukkuloilta avautuvat näköalat saavuttaa ihan ilmaiseksi, pari tapasta ja viinipullo maksoi meiltä kahdelta kymmenen euroa ja esimerkiksi Ciutadellan puistoon voi ottaa eväät mukaan ja nautiskella aurinkoisista päivistä nurmikolla palmun alla.

Mikäli kyllästyy suurkaupungin vilinään, Barcelonasta pääsee junalla alle tunnissa lähialueen muille rannoille tai vaikka pikku päivävaellukselle. Viinitiloille emme tällä kertaa eksyneet, mutta olen kuullut, ettei parempaa tapaa lomapäivän viettoon ole. Enkä epäile: vuorenrinteet, vehreät puutarhat, herkkujuustot ja laatuviinit!

20180121_181431
20180121_181419

Olin aivan ehdottomasti loman tarpeessa. Koska karkasin joulukuuksi töihin Saksaan, minua odotti täällä Tilburgissa joulun jälkeen armoton läjä luettavaa ja kirjoitettavaa (ihan kuin en olisi viettänyt joulu”lomaakin” nenä kiinni kv-oikeuden tenttikirjoissa). Lapin kaamoksen ja Tilburgin pilvien jälkeen aurinko hiveli suloisesti poskia, eikä onneksi edes  käräyttänyt nahkaa. Olen teininä sortunut ajattelemaan, ettei rantakohteisiin kannata lähteä silloin, kun ei voi edes ruskettua. Lomalta pitäisi palata korpuksi kärventyneenä. Pyh.

Neljä päivää Barcelonassa loppuivat aivan liian nopeasti. Olisin halunnut katsella Barcelonetalla auringonlaskuja vielä paljon pitempään. Mutta vihreät tapas-paprikat, palmurivistöt ja kapeat kujat, tapaamme vielä!

Palaan tarkemmin Barcelona-vinkkeihin ja -muistoihin lähitulevaisuudessa, ja taidanpa pyörähtää Espanjan kielivähemmistöalueilla vielä toisenkin kerran tänä keväänä.

Ihanaa viikonloppua!

Yleinen

Lukiovaihtarin Espanjan-muistelmat

6.1.2016

Eilen vaihtoonlähtöön oli tasan kuukausi, tänään ei edes sitäkään. Tein ehkä puolivahingossa kandin kanssa hienoisen läpimurron juuri äsken! Sain ristiintaulukoitua melkein kaikki muuttujaparit, eli suomeksi sanottuna jyystettyä melkein kaikki tarpeelliset tilastolliset testit. Enää 15 sivua turhaa lätinää, niin se on siinä!

Vaihtoonlähdön ajattelu vetää mielen euforiseksi, paniikkiseksi – ja nostalgiseksi. Noin 4,5 vuotta sitten pakkasin maallista omaisuuttani ihkauuteen jättimatkalaukkuun, suuntana Espanjan Cáceres kolmeksi ja puoleksi kuukaudeksi. Lukiomme osallistui Comenius-projektiin, joka mahdollisti ystävyyskoulujen väliset pidemmät opiskelijavaihdot. Ei ilmaiseksi, vaan minulle jopa maksettiin siitä lystistä.

Ei niihin fiiliksiin voi enää palata: siihen, kun on 17, ensimmäistä kertaa lähdössä yksin kohti tuntematonta ja jännittää ihan jokaista asiaa. Entä jos host-perhe onkin hirviö? Entä jos en ymmärräkään ketään eikä kukaan minua? Jos en saakaan kavereita? Jos en pärjääkään? Jos haluankin pois, jos minusta ei ole siihen, jos en vain kaikkiaan riitä? Ja jos niihin tunnelmiin voisikin palata, niin haluaisin pompata pian takaisin. Olen tämä ihminen siksi, että olen ollut joskus se hermostunut lukiolainen, joka luki Madridin-koneessa El Paísia, vaikka ei ymmärtänyt siitä hölkäsen pöläystä.

Vaihtopaikkani Cáceres oli noin 90 000 asukkaan unelias ja konservatiivinen pikkukaupunki, jonka elinkeinorakenne ei ollut mitenkään suotuisa: lähes pelkkää maataloutta ja yksinkertaista teollisuutta. Lama iski sinne todella rankasti, ja se näkyi ja tuntui. Koulultamme esimerkiksi katkaistiin välillä säästösyistä lämmitys. Host-perheeni koostui äidistä, kahdesta siskosta ja kahdeksankymppisestä mummosta, joka tönötti telkkarin edessä ja haki kerran päivässä patonkia lähileipomosta. Tällainen koulujenvälinen opiskelijavaihtohanke oli pilotti, minkä huomasi järjestelyongelmista, joiden kouriin minäkin jouduin. Sen takia vaihtoni ei ollutkaan helppo tai edes miellyttävä kokemus, mutta sitäkin kasvattavampi. Host-äitini, joka oli todella hankala tyyppi, oli samalla myös vaihdon koordinaattori, enkä siis voinut vaihtaa perhettä mitenkään. Päätinkin lähteä kotiin kuukautta aiemmin, sillä en kestänyt enää kodin ahdistavaa ja vihamielistä ilmapiiriä, josta oireilivat kaikki. Tilanne oli ollut sellainen jo ennen minua, enkä vieläkään ymmärrä, miten he saattoivat ottaa vaihtarin niin epävakaaseen tilanteeseen. Tunsin ensin syyllisyyttä siitä, että olin vaivaksi muutenkin jo ongelmaiselle perheelle, mutta eihän se nyt vaihtarin syy ole, että hänet sijoitetaan huonosti. Olen antanut itselleni ja muille hankaluudet ja ristiriidat anteeksi, vaikka kestikin kauan päästä pienoisista traumoista yli.


Kaksi ja puoli kuukautta kuulostaa lyhyeltä, mutta ehdin opiskella luonnontiedeluokalla katolisessa yksityiskoulussa, oppia Cáceresin lähes kaikki lenkkipolut ja ottaa haltuun espanjan sen verran muhevasti, että kirjoitin ällän kolmen lukiokurssin pohjatiedoilla. Heittelin luokkakavereiden kanssa lennokkeja koulun yläkerrasta, opin miten leipää tulee syödä, katselin ylängöllä tähtitaivasta ja dubattuja piirrettyjä ja Salamancan katedraalin seinien sammakkoja ja astronautteja (tietäjät tietää). Otin aurinkoa Málagassa, museoilin Méridassa ja kiikaroin korppikotkia maatilalla. Livahdin alaikäisenä baariin lämpimänä syysiltana, osallistuin valtaviin puistojuhliin ja synttäribileisiin ja opettelin kävelemään yli kymmenen sentin korkokengillä. Ihastuin, petyin ja löysinkin lopulta lukiorakkauden tutusta ja turvallisesta kotilukiosta puolta vuotta myöhemmin.

On turhaa vatkuilua ajatella, olisinko nyt valmistautumassa yliopistovaihtoon ja senjälkeiseen määrättömän mittaiseen reissuiluun, jos en olisi tuskaillut teininä muutamaa kuukautta Espanjassa. Aika hauskaa kuitenkin muistella, miltä epävarman lukiolaisen päänsisäinen maailma tuntui ja miltä ulkomaailma näytti. Varmaa on, että kauniilta, mittaamattoman suurelta ja arvokkaalta ja kiehtovalta – niin se näyttää vieläkin.

En tiedä, mistä sain oikeastaan päähäni ajatuksen Espanjasta, mutta sinne se on jäänyt. Wienin jälkeen yritän ainakin jossain vaiheessa suuntautua takaisin Espanjaan tai lattareihin. Pikkutuoppeja lämpöisillä kesäkaduilla, Podemosin uusi pormestari, sukkasandaalituristeille nauraminen, oman pueblon rakastaminen… vielä joskus me tavataan! Mutta ei Espanja minulle ole nykyään enää fiksaatio, koska kaikki on niin hienoa ja ainutlaatuista ja puoleensavetävää. On tämä ihan uskomattoman hieno todellisuus. Ennen kuin menee enää siirappisemmaksi, niin taidan ottaa tenttikirjan käteen ja ruveta haaveilemaan lämpimästä kaakaosta lumisen kaupunkikävelyn päätteeksi Wienissä.

PS Tiuhemmin päivittyvää Wien-fiilistelyä ja muuta reissausta löytää Instassa @sunnamailmmis!

PPS Voi luoja tuota revittyä mustaa reuhkaa ja ruutupaitoja. Toivottavasti nämä vuodet ovat vieneet suuntaa parempaan, koska en halua nähdä ainakaan sitä huonompaa vaihtoehtoa.

Yleinen

Muisteloita minimantere La Gomeralta

29.10.2015

Throwback Thursday! Jii-haa! Näissä pienissä vuosijuhlaviikkopöhinöissä on hyvä välillä istua alas viini-illan ja juhlaseminaarin välissä, hörppiä muutakin kuin rypälemehua eli siis tällä kertaa hamppu-mustikka-smoothieta ja muistella Espanjan lämpöä. Siitä muistuttaa lähinnä tuo surkean alhaalla roikkuva aurinkoraukka. Voi voi, Kravun kääntöpiirillä se paistaisi melkein kohtisuoraan päänahkaan. Aina ei voi voittaa tässä asuinmaabingossa, mutta onneksi lokaatioonsa voi vaikuttaa melekoisesti. Anteeksi muuten kököt puhelinkuvat, Lumix hyppäsi rinkkaani vasta viime huhtikuussa. Enkä enää siitä mistään hinnasta kyllä luopuisi.

Olin viime vuonna pari viikkoa Erasmus-nuorisovaihdossa Kanarialla. Ensimmäisen reilun viikon vietimme ränsistyneessä biologianopiskelijoiden kenttäkurssimajoituksessa, sitten minä ja kaverini siirryimme Teneriffalle ottamaan rennosti muutamaksi päiväksi ja toipumaan luteenpuremista – no ei vaiskaan. Kaverini Taru oli jo ennen reissua päättänyt, että Kanaria on inhottava turistihelvetti, mutta kyllä hänelle aurinko kelpaisi. Ihmetyksemme olikin suuri, kun jätimme Los Cristianosin sataman ja puksutimme lautalla salmen yli Gomeralle. Ei yhtään turistia! Ihan pari hassua hotellia. Biitsilläkin kipitti rapuja enemmän kuin ihmisiä, mikä kummastutti kovin, sillä olimme sentään saaren pääkaupungissa. Pulahdimmekin heti koko itäeurooppaporukan kanssa Atlantin aaltoihin, kuvasimme GoProlla vielä valkoisia kinttujamme veden alla ja haaveilimme snorklaamisesta – joka muuten toteutui viikkoa myöhemmin moneen kertaan!

CAM01170 CAM01175 CAM01092

Aikamme auringossa lekoteltuamme hyppäsimme minibusseihin ja lähdimme ajamaan kohti saaren sisustaa. Kymmentä minuuttia ja yhtä noustua kilometriä myöhemmin pysähdyimme näköalapaikalle räpsimään kuvia  – ja jäädyimme kuoliaaksi! Olihan infokirjeessä lukenut, että vuorilla olisi kylmä, mutten ottanut kanarialaisen kirjoittamaa varoitusta kovin vakavasti. Hehän käyttävät toppatakkeja 25 asteessa talvisin. No, olisi kannattanut. Majapaikkamme, niin upea kuin se olikin, sijaitsi juuri siinä, missä pilvet jumittavat lähes koko ajan. Lämpötila kohosi juuri ja juuri 15 asteeseen, siinä missä ilmankosteus hönki sadassa prosentissa. Jos laittoi pyyhkeen pyykkinarulle kuivumaan, se kastui läpimäräksi horisontaalisessa sateessa. Voitte kuvitella, miltä hikiset ja märät vaatteet haisivat kymmenen päivän jälkeen.

Majoitus herätti muutenkin matkalaisissa sekä kauhua että hilpeyttä. Minä ja Taru vanhoina partiolaisina lähinnä hihittelimme betonisängyille ja lasittomille ikkunoille, mutta hymymme hyytyi, kun menimme ensimmäistä kertaa suihkuun. Sadat mustat madot ja torakat kiemurtelivat kaakeleilla. Noh, siihenkin tottui ja loppuviikosta jo nimesimme pikku ystäväisiä. Eivätkä ne purreet. Hupia tuottivat myös mustarotat, jotka kiipeilivät pihan päärynäpuissa ja humaltuivat käyneistä hedelmistä. Osa vaihtotyypeistä oli Latviasta, ja muistan vieläkin, mikä on ”ruma rotta” latviaksi.

CAM01129 CAM01100 CAM01101 CAM01103

 

 

 

 

 

 

 

Yksi tämän vaihdon pääpointeista oli tutustua kunkin osanottajamaan vuosituhansien takaiseen alkuperäiskulttuuriin. Ja rymytä luonnossa. Tasapainottelimme siis kulttuuripläjäysten ja pikku vaellusten mahtavassa kombossa: en olisi voinut kuvitella parempaa ohjelmaa! Pelasimme konkkaa pimenevässä laakeripuumetsässä, huiputimme 1500 metriä korkean Alto de Garajonayn, uiskentelimme vuorovesialtaissa, huovutimme suomalaisia avaimenperiä, opettelimme latvialaisia ja kanarialaisia tansseja ja naureskelimme kälyisille museoille. Tällaisista vaihdoista kuulee usein kritiikkiä, että miksi EU-veronmaksajien rahoilla pitää lennättää porukka nuoria patikoimaan, uimaan ja syömään hyvin. Miten muutenkaan unionin nuorten yhteishenki ja käsitykset omista mahdollisuuksista paranisivat? Jollekin viikon mittainen pyrähdys voi olla rohkeinta, mitä hän on ikinä tehnyt: joutuu puhumaan vierasta kieltä, tutustumaan ihmisiin toisista kulttuureista ja toimimaan tiimissä aivan uusissa tilanteissa. Minulle tällaisissa hankalinta on juuri se ohjelman mukaan pelaaminen ja ryhmätyöskentely, sillä olen niin tottunut seikkailemaan itsekseni. Kaikki oppivat tällaisesta tiiviistä kymmenpäiväisestä kokemuksesta aivan varmasti jotain.

Oli mahtavaa myös päästä höpöttelemään espanjaksi pitkästä aikaa! Pienen änkkäämisen jälkeen castellano sujui siihen malliin, että minut pakotettiin haastatteluun paikallistelevisioon. Se oli niin jäistä, etten vieläkään pysty katsomaan videota siitä. Oli ihan hyödyllistä osata hyvin sekä englantia että espanjaa, koska espanjan tovereiden englannissa ei ollut hurraamista. Pääsin siis epäviralliseksi kääntäjäksi, tulkiksi ja komentelijaksi. Taas.

CAM01133 CAM01146 CAM01153

Viimeiset pari päivää Gomeralla menivät Valle Gran Reyn rannoilla chillaten ja snorklaten. En olisi koskaan uskonut, että Kanarialla on noin loistavat snorklauspaikat! Värikkäät pikkukalat puikkelehtivat mustissa ja punaisissa laavakiviluolissa. Törmäsimme myös jättimäisiin rauskuihin, mikä oli ehkä vähän liiankin jännittävää. Innostuimme Tarun kanssa snorklauksesta niin, että käytimme toisen Teneriffa, päivistämme myös rantavedessä räpiköintiin. Siellä emme nähneet enää jättirauskuja, mutta kaikenlaisia muita kalasia kylläkin, esimerkiksi pikku barrakudan!

La Gomeraa ei voi kuin suositella. En ymmärrä, miksi kukaan makaisi kuin sillit suolassa Playa de Las Américasissa, kun tunnin lauttamatkalla pääsisi kokemaan tuhansia aitoja elämyksiä ilman toisia turisteja ja pääsaaria halvemmalla! Gomeralta löytyy mahtavaa vedenalaista elämää, kauniita rantoja, mielenkiintoisia muinaiskulttuureja, saariston kenties kattavin ja parhaiten hoidettu vaelluspolkuverkosto ja uskomattoman vaihteleva maisema. Vartin ajelulla ehtii nousta kaktusvyöhykkeeltä palmumetsän kautta mäntymetsään, josta sukelletaan pilvivyöhykkelle laakeripuumetsään. Varsinkin luonnosta kiinnostuneelle Gomera on paratiisi, sillä sieltä löytyy satoja endeemisiä lajeja, todella koskematonta luontoa ja hyvin kartoitetut polut. Gomera on aitoa Kanariaa, ja sitä paikalliset isäntämme ja emäntämme halusivat meille näyttää.

Vahva suositus! Jos haluat samassa paketissa luonto- ja rantaloman, niin Gomeralle mars!