Browsing Tag

erasmus

Yleinen

Praha paikallisen silmin

4.10.2016

Sinänsä otsikko on täysin harhaanjohtava, että kahdessa vuorokaudessa ei kovin paikalliseksi voi ryhtyä. Mutta tämä postaus on vastapainoa aiemmalle Praha-jutulleni, jossa keskityin normituristiaktiviteetteihin kesäkuisessa Prahassa. Vietimme nimittäin todella ikimuistoisia hetkiä paikallisten poikien kanssa, enkä edes tarkoita nyt mitään reissuromantiikkaa: emme olisi ikinä päätyneet rokkiräkälään tai viiden tähden hotellin baariin ilman näitä saattajia. Puhumattakaan elämämme parhaista ranskiksista!

P1560639
P1560641
P1560660
P1560703
P1560707

Keissi 1

Ensimmäisenä iltana mietimme hostellilla, että olisi kivaa kiskaista vielä jotain iltapalaa ennen unia. Ja, no, olimme kuulleet muilta Prahassa käyneiltä vaihtereilta legendaa Doggy barista – baarista, jossa olisi järkyttävän iso koira. Muuta emme tienneet. Nappasimme vähän paikallista valuuttaa automaatista, syöpäisimme melkoisen hipsterissä pikaruokapaikassa ja suunnistimme kuuluisaan baariin. Olimme kuin pikkulapset ensimmäistä kertaa huvipuistossa: ovella vasta jännittikin, kun portsari vaihtoi rahan polettiin ja päästi meidät ihmemaahan.

Se koira! Törmäsimme siihen ensimmäistä kertaa portaikossa. Se oli aivan valtava, julmetun kokoinen, keskivertovasikkakin jää helposti kakkoseksi. Pelästyin mielettömästi ja teki mieli paeta baarista saman tien. No, ohitimme dogin ja laskeuduimme kuitenkin portaat alas… en edes tiedä, miten sitä kuvailisi. Vzorkovna (virallinen nimi ei ollutkaan Doggy bar!) on varmaan yksi Prahan kuuluisimpia (ja takuulla omituisimpia), ja meidän iltanamme siellä ei tainnutkaan olla kuin paikallisia. On omituista laverihuonetta, jossa voi makoilla ja siemailla samalla drinkkejä hunajapurkeista, on maanalainen keikkalava… olimme aivan hurmoksessa, ja sen varmaan huomaa tästä tekstistä. Jäimme kuuntelemaan bändiä, joka soitteli lähinnä 60- ja 70-luvun klassikoiden covereita, ja vitsailimme, että varmaan päätyisimme bändipoikien jatkoille.

Long story short: niinhän me päädyimme. Kun baari alkoi kahden jälkeen tyhjentyä, jäimme pyörimään lavan lähelle. Olimme nähneet jo hullun tulishown luolamaisella lavalla, todella omituisia open mic -vetoja ja sekopäistä tanssimista, eikä iltaa nyt tähän voisi vielä lopettaa. Harvenevassa väkijoukossa oli mukana vielä bändipojat, pari amerikkalaista sekavaa tyttöä ja muutamia vakioasiakkaita, eivätkä hekään halunneet vielä suunnata kotiin. Pojat veivät meidät läheiselle todella kämäiselle rokkiklubilla, jossa hypimme melkein tyhjällä ja törkyisellä tanssilattialla. Pojat hukkasivat niin amerikkalaisseuralaisensa kuin keikalla ansaitsemansa kolehdit, ja haimme kolikkolätsää varmaan tunnin. Kun portsari aika epäystävällisesti saatteli juhlijat ulos, aurinko nousi  jo Prahan syntisten katujen ylle. Pojat kaivoivat esiin kitaran, ja mikäs sen parempi aika ja paikka renkutella Morrisseytä kuin aamuviideltä leipomon edustalla. Kömmimme hostellille, kun olimme raakkuneet kurkkumme kipeiksi, ja nukahdimme aamuruuhkan meteliin.

Tällaiset muistot maistuvat yhtä hunajaisille kuin huonosti pestyt drinkkipurkit koirabaarissa. Näitä lisää! Kadun tosin harvaa juttua niin paljon kuin sitä, että jätin kameran hostelliin tuona iltana – olimmehan menossa vain nappaamaan nopeasti ruuat ja palaamassa nukkumaan. Toisaalta tuo unenomainen seikkailu doggy barin labyrintissä jäävät vain ja ainoastaan ainutlaatuiseksi muistikuvaksi. Toivottavasti ei tule varhainen Alzheimer, että saisin pitää tuon muiston mahdollisimman kauan.

P1560729
P1560730
P1560734
P1560735

Keissi 2

Kaverini oli tutustunut prahalaiseen tarjoilijapoikaan tuttavansa kautta Wienissä, ja herra ilahtui aivan suhteettomasti, kun kuuli, että olimme Prahan-visiitillä. Hän työskenteli amerikkalaisten omistamassa viiden tähden hotellissa, jonne kutsui meidät kursailematta yksille – talo tarjoaa! Istahdimme häkeltyneinä nahkapenkeille ja siemailimme ilmaista proseccoa. Pian minulle ihan tuntematon, Taijalle lähes tuntematon poika toikin meille keittiöstä ylimääräisiä suklaita ja pähkinöitä. Artesaanituotantoa tietysti. Me tunsimme itsemme ihan huijareiksi eilisen doggy bar -sekoilun väsyttäminä. Odottelimme, että pojan vuoro päättyisi ja voisimme lähteä istuskelemaan johonkin hänen suosittelemaansa paikkaan yhdessä, mutta hän joutui jäämään ylitöihin. Edelleen hämmentyneinä kävelimme vain maksamatta ulos luksusbaarista.

Ehdotimme, että kävisimme seuraavana päivänä yhdessä lounaalla. Poika valitsi paikan uudesta keskustasta, ja saimme eteemme aivan uskomattoman herkulliset vegehampparit ultimaattisesti parhaimmilla koskaan maistamillani ranskalaisilla. Kaiken lisäksi hän vielä livahti maksamaan huomaamattamme! Yritimme tyrkyttää reissusta ylijääneet kolikkomme ja setelimme hänelle, mutta hän vältti juonikkaasti senkin.

Bussimme lähtöön oli enää pari tuntia, joten lähdimme istuskelemaan jokirantaan ja jutustelemaan. Ihan samanlainen meininki kuin Wienin Donaukanalilla tai Zurichissä Limmatin äärellä: vuokrattavia paatteja, betonia, nuoria, kaljaa ja graffiteja. Ihan täydellistä siis!

Olen todella kiitollinen näistä paikallisten kanssa vietetyistä hetkistä. Minulla ja Taijalla olisi ollut varmaan huippua ilmankin, mutta ne todella nostivat Prahan-matkamme erääksi vaihdon mieleenpainuvimmista kokemuksista. Vaikka nyt jälkikäteen mietittynä koko vaihto oli yhtä onnen ja auvon aikaa, se ihan totta oli, niin kannatti todellakin uskaltautua puhumaan paikallisten kanssa, olla avoin ja kiinnostunut ja kysellä, sanoa kyllä – enpä muista, milloin ei olisi kannattanut. Jos matkailee vain nähtävyyksien ja makuelämysten takia, homma jää todella pintapuoliseksi. Kaikki nämä upeat ihmiset jättävät todella lämpimän jäljen – kiitos, että jaatte elämäänne, kaupunkianne ja tunteitanne!

 

Yleinen

Hipaisu Kroatiaa

21.8.2016

Tuntuu, että Kroatia-hype ei voisi kohota enää korkeammaksi. Kaikki ovat käyneet siellä tai ainakin pitäisi päästä käymään. Siellä on upeita kansallispuistoja, Game of Thronesin kuvauspaikkoja (first things first), uljaita biitsejä ja paardit ovat parhaat. Anteeksi, jos aiheutin todella kammottavan korvamadon tuolla! Siispä meidänkin oli päästävä tutustumaan tähän tarujen maahan. Kroatiassa järjestettiin toukokuussa aivan loputon Erasmus-bilereissu, jonne tulisi tuhansia tamppaajia ympäri Eurooppaa. Se maksoi sen verran ja vaikutti niin kreisiltä, että minä ja pojat jätimme sen väliin ja lupasimme, että starttaisimme kohti Kroatiaa omine nokkinemme kesäkuussa, kuten sitten teimmekin. Matka oli todella täynnä mutkia, joista osa loistavia, osa aivan kamalia, mutta säästän teidät nyt niiltä.

P1560941
P1560944
P1560945
P1560960

Oli aivan uskomatonta, miten tavallaan lyhyt matka Wienistä olikin Adrianmerelle. Kuusi tuntia, ja maisemat vaihtuivat täysin Alppien häntäkukkuloista välimerellisiin palmuihin, biitseihin ja rantakallioihin! Ilmastokin muuttui ihan täysin: kuivat laaksotuulet jäivät taakse, kun suolainen, lämmin kosteus takertui iholle. Lämpötilakin nousi, mutta ei ihan niin paljon, kuin olisimme toivoneet: reissun ensimmäisenä iltana satoi kuin aisaa, ja alkukesän merikin hakkasi ilman lämpögeimeissä. No, onneksi opiskelijat keksivät aina tekemistä! Lue: Kaija Koo -karaoke ei keliä kysy.

Päämääränämme siinsi Istrian niemimaan kärki, Pula. Sieltä löytyisi ainakin colosseum pienellä c:llä (jo elämäni toinen, johon randomilla törmään) ja muitakin antiikin ihmeitä. Niiden takia ei ehkä Pulaan kannata lähteä, sillä vanha, yksinäinen, rapistunut pääsymaksullinen kivikasa on kyseenalainen nähtävyys, joita Eurooppa pursuaa. Se, mikä Pulassa yllätti, oli paikan epäturistisuus. Olimme odottaneet kanariatyylisiä hotellikomplekseja, kuvallisia menuja joka ravintolassa ja ylikansoitettua rantaviivaa. Itse Pulassa ei rantaa olekaan: sellainen löytyy joko kaupungin kupeesta tai noin kymmenen minuutin ajelun takaa. Pula oli yllättävän autenttinen, hiljainen ja vähän rosoinenkin tapaus, ellen jopa sanoisi löytö. Dubrovnikista ja muista kuuluisista, isoista Kroatian kaupungeista kuulee juttua muovisuudesta, rahastuksesta ja muusta ison turismin ilmiöistä, mutta Pulaan ne eivät yltäneet. Emme olleet siellä aivan kovimpaan sesonkiin, mutta aivan sen kynnyksellä kuitenkin. Kroatiasta löytää ilmesesti upeampiakin rantoja kuin Istrian alueelta – minkä takia kannattaakin ehkä lähteä juuri Istriaan. En osaa oikein sanoa, sillä pitkän viikonlopun aikana ei ehtinyt ihmeitä tutkia, varsinkaan näiden velikultien kanssa, jotka keskittyivät eniten beer pongiin ja rantalentikseen. Ei hullumpaa sekään!

P1560996
P1570036
P1570043

Tuntui, etten saanut Kroatiasta minkäänlaista otetta. Okei, siellä oli myynnissä järjetön määrä jalkapallokrääsää, joihin paikalliset verhoutuivat, mutta sen selittävät EM-kisat eikä niinkään kulttuuri. Istrian keittiökin muistutti vain valtavasti italialaista, mutta italialaiset ja kroatialaiset varmasti pudistelisivat tälle lausunnolle päätään ja osaisivat nimetä erot. Rantoja tuli testattua vain yksi, ja se olikin aivan uskomaton! Vaikka ei hiekkaa, mutta valkoisia kivia jatkui silmänkantamattomiin, ja rantamännyt tuntuivat samaan aikaan kotoisilta ja erikoisilta. Parhaan hommasta tietty teki se, että pummimme ilmeisesti leirintäalueen private beachilla…

Mielelläni lähtisin Istriaan uudelleen, ja vielä suuremmalla innolla muualle Kroatiaan. Istriasta löytäisi pieniä viinikyliä, tryffelimetsiä, jylhiä rantoja, uneliaita saaria ja rutkasti aurinkoa. Istriaan on myös helppo hurauttaa Keski-Euroopasta, joten yhdistetty Alppi- ja rantaloma ei ole oikeasti edes vaikea järjestää. Miettikää nyt, mikä idea!

Yleinen

IGTT: 5 kuvaa täydellisestä vaihdosta Itävallassa

4.8.2016

Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursday -kampanjaa, johon suomalaiset matkabloggaajat osallistuvat jokaisen kuun ensimmäisen torstai Instagram-kuvillaan. Kampanjan tarkoitus on levittää matkailun iloa ja tuoda yhteisöllisyyttä reissaajien sosiaaliseen mediaan, ja kamppista ylläpitää muun muassa RIMMA + LAURA -blogi. Teretulemast kyytiin!

Turun yliopisto muistaa karhuta minulta vaihtodokumentteja, ja melodramaattiseksi muistelon puolellehan ne ovat sujahtaa. Jotta tekisin asiakirjoista asiallisempia, vuodatan onnenkyyneleeni tänne.

Kevätvaihtoni Itävallassa oli täydellinen. Sille nyt vaan ei voi mitään. Kun ajattelen sitä, täytyn onnesta, että sain kokea sen. Tietysti myös haikeus hiippailee aivokuoreen, sillä upea vaihtokokemus on jotain, mikä ei ole enää olemassa eikä koskaan enää voikaan. Sitä ystävyyden, rakkauden, vastuuttomuuden, vapauden ja riippumattomuuden yhdistelmää ei saa takaisin, vaikka muuttaisin Wieniin, opiskelisin siellä ja kyrnyttäisin samoilla yöbusseilla. Istuskelisin samoissa puistoissa, juoksisin samoja portaita ja haarukoisin sacheria samoissa kahviloissa.

Silkan sataprosenttisen onnen ja ilon hetkiä on mahdotonta toisinaan kuvailla, mutta onneksi Instagramista löytää todistusaineistoa. Sikäli kun näitä tulee edes kuvattua, joskus on ihan liian hauskaa siihenkin!
862592519_5254475e-e64a-4498-bae7-d52a2f4dbef9

5. Lähteminen

Useimmat vaihtarit lähtevät puoleksi vuodeksi vaihtoon ja tulevat takaisin. Minä häivyin Turusta kokonaan – ja se tuntui uskomattoman vapauttavalta! En koskaan ajatellutkaan, että jäisin länsirannikolle kandia pitemmäksi ajaksi, ja kun lähdön hetki läheni, oikean päätöksen tunne vain kasvoi. Nyt on aika mennä.  Kiitos Turku, kiitos ystävät, nyt avataan uusi luku ja annetaan mennä. Pakkasin tavarani, itkeskelin vähän, istahdin junaan ja itkeskelin vähän lisää. Sitten kaivoin rinkasta viime vuonna Saksasta ostamani vaelluslehden ja aloin suunnitella kesää. Eteenpäin, sanoi mummo lumessa!

Lähtemisen voi ottaa monella tavalla, ja ehkä lohdullisin tapa (sitä ei voi itse valita) on juuri tämä: kiittää menneestä, nauttii hetkestä ja uskoo, että herää seuraavana päivänä johonkin uuteen hienoon eikä pettymykseen. Iso osa vaihtoni onnistumisesta johtuu varmaankin siitä, että uskalsin lähteä sataprosenttisesti. Pakkasin tavarani rinkkaan, matkalaukkuun ja reppuun, jätin avaimet pöydälle ja se siitä.

862592519_0f422f20-9b66-4991-9d11-1b33616eec39

4. Road trippailu

Ja kaikenlainen muukin reppureissaus! Tämän kuvan ottohetki oli niin täydellinen: me kymmenen Erasmus-pääsiäislomalaista autoilemassa Sloveniassa, hiukan väsyneinä eilisillasta, mutta haltioituneina maisemista. Pysähdyimme jääkylmän Bohinj-järven rannalle heittelemään leipiä, kuvaamaan ja hulluimmat pulahtamaan harmaisiin aaltoihin. Vanhalla, kauhtuneella laiturilla velloi niin onnellista rauhaa, että joogailinkin vähän. Ihan vähän. Slovenia, tarkoituksellisen tarkoitukseton matkanteko ja diippi mutta hönö seura saavat vieläkin hymyilemään. Täydellinen hetki täydellisessä vaihdossa – kiitos taas EU, maailmankaikkeus ja monet muut tahot!

862592519_001ca4d6-a6ed-4469-8161-344dc977c71e

3. Finnish mafia

Monet reissaajat välttelevät maanmiehiään, ja onhan siinä järkeä: niitä saa katsella kotopuolessakin ihan riittävästi, ja sillä lailla tutustuu paremmin kansainväliseen porukkaan. Ehkä joskus on aika karsastaa rakkaita villejä ja jaanoja, mutta se aika ei ollut tänä keväänä! Suomi-porukkamme oli aivan huikea erilaisuudessaan: meitä oli Porvoosta Inariin ja Ylivieskasta Helsinkiin, fyysikosta filologiin ja valtsikkalaisesta musiikkitieteilijään. Emme suinkaan hengailleet Suomi-porukalla jatkuvasti – oikeastaan ainoa ilta, jonka riehuimme varta vasten Suomi-possella, oli tämä, jolloin yllä oleva potretti ikuistettiin. Sitä paitsi Finnish mafia oli petkuhuiputusta muutenkin, sillä siihen kuului tiiviisti etelähelsinkiläinen eli virolainen tyttö.

Satuimme vain törmäämään muutaman huipun suomalaisen kanssa vaihtari-infossa, ja siitä lähtien kolusimme maita ja mantuja yhdessä osana isompaa porukkaa. En ehkä enää tarvitse sellaista terapiaistuntoilua, jossa päiviteltäisiin kulttuurieroja ja valitettaisiin, miten Suomessa tehdään asiat paremmin, mutta joskus on vain mukavaa, että voi sanoa häröjäkin juttuja, ja toinen tajuaa ne heti. Esimerkiksi lätkän MM-kisat ja niihin liittyvä Saravon Pekan rallatus olisi käynyt kv-kaverien hermoille auttamatta, mutta suomalaisten kanssa sai purkaa niitäkin höyryjä ja säästää toisten hermoja.

Onhan Suomessa nyt hei jotain hienoa, kun vaihdon lopuksi kaikki kiroilivatkin rakkaalla äidinkielellämme. Tai sitten meitä suomijuntteja oli vain liikaa Wienissä.

(Lätkästä vielä: minä ja kaverini teimme vedon, että mikäli Suomi voittaa finaalin, olisimme uiskennelleet Karlsplatzin isossa suihkulähteessä ja filmanneet sen Periscopeen livenä. Oli biksut mukanakin peliä katsoessa, vaan emmepä joutuneet pulahtamaan. Ihan hyvä, koska polizein suututtaminen on vaihtokokemus, jonka jätin mielelläni väliin.)

862592519_4bdfb8ce-aeca-4213-8ce9-15c48ef8f0fc

2. Vuoret

Myyttistä, maagista ja muutenkin vaan mahtavaa, vuoret siis. Sen lisäksi, että ne ovat hienoja ja saavat minut paljon hartaammaksi kuin mikään kirkko ikinä, niillä voi myös juoksennella, lasketella ja lillua kylpylässä – kaikki ihan lempipuuhia! Kävin ihastelemassa Alppeja sekä lännestä, etelästä että pohjoisesta, ja tulin siihen tulokseen, että siellä pitää aivan ehdottomasti käppäillä lisää. Tämä innostus ei ota millään laantuakseen, kun sen viime vuonna Sveitsissä kesän asusteltuani sytytin. On ihan mahdottoman harmi, ettei vuoria löydy läheltä nykyisiä asuinpaikkojani, koska ne tekisivät minut niin kovin onnelliseksi. Koska vuoret tuskin tulevat Moos… siis minun luo, minun pitää varmaan joutaa niiden luo.

On vaikeaa sanoa, mikä vuorilla keikkuminen oli vaihdossa hienointa. Ensimmäinen lumilaudanulkoilutus Alpeilla? Alppiniityllä evästely äidin kanssa? Elämäni rankin ja pelottavin vaellus Schneebergillä? Ihan vain niiden katselu ja ihailu auton ikkunasta road tripillä poikien kanssa?

Alpit jäivät vieläkin isoksi mysteeriksi, mutta nykyään tiedän jo vähän paremmin, mitä haluaisin niillä kokea. Olisi ihanaa päästä rinteeseen pidemmäksi aikaa, ja esimerkiksi Zell am Seessä riittäisi helpohkoja rinteitä tällaiselle pannuttajalle. Toisaalta vaelluskuntoa olisi maukasta päästä testailemaan kunnolla, ja sitä varten Ranskan Tour du Mont Blanc kelpaisi kyllä. Toisaalta ihan mikä tahansa korkeiden Alppien kierros viehättää.

Ja niin, eiväthän ne vuorenpenteleet Alpeille lopu. Pitäisi päästä Euroopassa ainakin Tatralle, Pyreneille, Skandeille, Dinaarisille Alpeille, Karpaateille…

862592519_1d27a3f9-13e2-43af-aad7-7bbcb557bfe9

  1. The Erasmus Dream (team)

Tämä kuva on räpsäisty Munchenin Fruhlingsfesteiltä aika lailla illan loppupäästä, kuten näkyy, ja se on ehdoton suosikki koko vaihtoajalta. Epätarkka, joo, asiaton, joo, ja huonosti rajattu. Mutta myös onnellinen, sekava ja huoleton. Itse asiassa koko vaihdon voisi tiivistää tähän kuvaan. Ollaan nuoria, ulkomailla, oppimassa, avaamassa itseä uudelle. Ja onnistutaan siinä! Me kaikki raotimme sydämiämme ja päästimme samalla toisemme sisään. Todella siirappisen kuuloista, mutta en voi kuvailla sitä mitenkään muutoin.

Porukka sai alkunsa, kun lähdimme museokäynnin jälkeen yksille ja siitä illalla Erasmus Networkin järjestämään iltaan. Erasmuksille suunnatut häppeningit olivat yleisesti ottaen aika kusisia, joten aloimme järjestää omia, ja homma paisui. Tutustuin aina kaverin kautta uusiin kavereihin, ja lopulta meitä olikin 30-40 keskenään loistavasti toimeen tulevaa tyypiä ympäri Eurooppaa ja vähän muualtakin. Tietysti pientä kränää aina ilmeni, mutta en ole koskaan ollut porukassa, joka tulisi noin kiitettävästi keskenään toimeen. Kun yhdistää samanlaisia uteliaita ja reippaita hölmöjä ympäri tätä maanosaamme, tulos on tämä. Ihan priimaa siis!

En ole koskaan varsinaisesti ollut osa kaveriporukkaa, vaan minulla on ollut kavereita ympäriinsä monissa ympyröissä. Partio, nuorisovaltuusto, lapsuuskaverit, lukio, ainejärjestö, politiikka… vaihdossa sain elää uuden minielämän, ja siihen kuului tiivis, rakastava porukka. Oma yhteisö, jossa jokainen sai olla oma itsensä, ja jonka kanssa niin lounastettiin, biletettiin, lenkkeiltiin kuin reissattiinkin. Katsottiin joka viikko Game of Thronesia saman brittipojan luona. En ole ollenkaan tyytymätön sirpaleiseen kaveritilanteeseeni, koska se on varmaankin juuri sitä, mitä olen itse halunnut ja itselleni hankkinut. On vain välillä vähän kurjaa, että ystävät ovat levällään ympäri maailmaa. Vaihdon jälkeen asia on vielä enemmän niin, mutta minulla on hurjan lämmin muisto parhaasta mahdollisesta vaihdosta.

Aikani Itävallassa ei siis ollut lähellä täydellistä, vaan ihan täydellinen. 10+. En tiedä, kävikö minulla vain satumainen tuuri vai tyydynkö vähään (kysymys, jota koko porukkamme toisinaan pohti), mutta hitto että oli hauskaa. Voin olla myös tulossa vanhaksi ja viisaaksi, sillä viime kesänä Sveitsissä ja tänä keväänä Itävallassa en potenut ollenkaan koti-ikävää (missähän se koti edes on) tai halunnut luovuttaa. Huonojakin hetkiä oli todella vähän. Niistä ehkä keljuin oli se, kun unohdin koemateriaalit kotiin ja juoksin hakemaan ne ja tunsin itseni noloksi, paskaksi vaihtariksi puuskuttaessani tenttiin puoli tuntia myöhässä. Tuon pahempaa ei siis sattunut!

Tietysti Itävalta on helppo valinta vaihtomaaksi, jos osaa jo saksaa ja on asunut Sveitsissä, mutta en lähtenytkään sinne hakemaan kulttuurishokkia ja kasvattavia kokemuksia. En hakenut oikeastaan mitään, mutta sain kaiken. Ihan kaiken. Kuinka onnekas voikaan olla?


Alpenglowia voi seurata Instassa @sunnamailmmis – samalla nimellä minut löytää myös Snapchatista!

Yleinen

Mitä Erasmus on?

19.7.2016

En voi puhua jokaisen Erasmuksen puolesta.

Teknisesti Erasmus on se kaikista iisein yliopistovaihto-ohjelma: EU antaa rahaa, paperihommat hoituvat helposti, vastassa on tuutori- ja kv-opiskelijayhteisö ja joskus jopa kämppä siunaantuu ohjelman kautta. Lähes kaikki eurooppalaiset vaihtarit ovat Erasmus-ohjelman kasvatteja, ja joskus Eurooppa on paljon maantieteellisiä rajojaan suurempi käsite.

Erasmuskin on käsite. Se yhdistetään usein päättömään biletykseen, laumoissa reissaamiseen, se on matkustelua koira veräjästä -tyyliin. Todelliset maailmanmatkaajat eivät rieku erasmuskekkereissä Guinness kourassa.

Minulle Erasmus oli rintaa rutistavaa rakkautta, yhteenkuuluvuutta ja naurettavan vähän opiskelua. Mutta jonkin verran kuitenkin.

20160319_121820

Vaihtoinfossa virastoissa päivät pitkät istuvat tädit sanovat, että maailma tekee sinusta itsenäisemmän, paremmin työhön kelpaavan, kansainvälisemmän, avoimemman ja mitä vielä. Oppii tekemään yhteistyötä, ymmärtämään erilaisia näkökulmia, sietämään erilaisuutta ja sovittelemaan. Sitten voi palata takaisin, pyöriä hetken kv-tuutorina, aloittaa jokaisen lauseen ”Itävallassa…” ja sadatella Alkon hintoja ja valikoimaa.

Erasmus on juhlimista. Aamuun asti, ja silloin kaduttaa, koska onhan kohta tenttikin. Gin tonicien sekoittelua virolaisen kaverin kanssa, joka laittaa ihan liikaa sitä geetä, ja sitten makoilee vuodesohvalla ihan uuden tuttavuuden kanssa ja kikattaa tyttöjen juttuja. Olutteltan penkeillä voltin heittämistä, hiihtokeskuksen kämäisellä klubilla överiä tanssahtelua ja pussikaljoja niin monessa paikassa, että moni Suomen rantojen mieskin jäisi kakkoseksi.

Alkuun ei tuntenut ketään, ja tuopin takana oli vain vaivaantunut olo. Minä olen vaihtarihuijari, oikeasti haluaisin kotiin katsomaan Netflixiä, minulla ei ole yhtään ystävää. Lopussa tuntui, että ihan sama kuinka monta iltaa tj-mittari näytti, niitä oli silti ihan liian vähän.

P1560118

Erasmus on ystäviä. Etukäteen vähän pelotti, miten sitä tutustuisi toisiin. Kahta kuukautta myöhemmin jutteli ihan kenen kanssa vaan ihan mistä vaan, ja metromatkallakin saattoi saada uuden ystävän. Vaikka en edes ole kovin seurallinen, enemmänkin jörrihtävä. Jos jokaisesta maasta lähtee keskimääräistä rohkeampaa, joviaalimpaa ja avoimempaa porukkaa vaihtoon, niin ihmekös tuo, jos tulevat keskenään toimeen. Vaikka jotkut tuttavuudet jäävät hyvin pinnallisiksi (mutta silti: kattobileitä, suppausta, rantalentistä ja halvoista hostelleista heräämistä!), joitakin kv-kaverihetkiä vain ei voi vaihtaa mihinkään. Minusta kauneimpia hetkiä katsoa ja olla läsnä on se, kun kieli- ja kulttuurimuurit ylitetään ja ymmäretään, että ihmisiähän tässä vaan ollaan. Kuulutaan ehkä jopa keskenään enemmän samaan kulttuuriin kuin omien vanhempien kanssa: Game of Thronesia, pelkoa ilmastonmuutoksesta ja aina vain kauemmas unohtuvat Euroopan sodat.

P1550202

Erasmus on kokemus. Sen ovat käyneet läpi miljoonat nuoret. Se on alkuhämmennys, uusi tiivis kaveriporukka, turhautumista ja ihastusta uuteen maahan, toisenlaisen opetusjärjestelmän oppimista, reissausta, penninvenytystä, roskaruokaa ja toteutumattomia unelmia. On Erasmusblues, party like Erasmus ja vaihtokilot. Jotkut yrittävät urheilla, käydä koulua ja ylläpitää säännöllistä ateriarytmiä. Toiset bilettävät asuntoloissa joka päivä asuntoloissa kuukausitolkulla, syövät aamupalaa Mäkkärissä, junttaavat tenttimateriaalit päähänsä tunnissa ja päätyvät konkurssiin jo kuusi viikkoa ennen vaihdon loppua.

P1560895

Ennen kaikkea Erasmus on rakkautta. Huonoa vaihtokokemusta ei tämän ikäisenä ole juuri kenelläkään, koska vaihdosta saa tehdä sen näköisen kuin itse haluaa. Kullakin on oma elinpiiri, mutta Erasmus-yhteisöön päätyy todella moni. Vaihtoon lähdetään toteuttamaan omia haaveita, ja jos vain asiat tipahtelevat edes vähänkään nappiin, niin rakkauttahan siitä seuraa. Minulla rakkautta sacherkakkuun, auringonlaskuihin Donaukanalilla, open air -festivaaleihin, I took a pill in Ibizan soittamiseen autossa, sateisiin yökävelyihin keskustassa ja, kliseistä kyllä, kaikkia niitä ihmisiä kohtaan, joiden kanssa polut leikkasivat. Olette fiksuja, positiivisia, hauskoja, upeita, kauniita ja ennen kaikkea hyviä. Kiitos.

Erasmus on klisee, mutta se kannatti kokea.

Olen varmasti ikuisesti hippasen Erasmus. Erasmus on fuksivuosi tai abivuosi uudestaan, mutta vain juuri siinä maassa, jossa haluaa. Tai sitten siinä, minne ei missään nimessä halunnut. Se on hallittavan helppoja yllätyksiä ja uusi perhe, jonka saa itse valita. En olisi ikinä uskonut, että saisin perusvaihdosta näin täydellisen kokemuksen, mutta sain, ja olenkin siitä oikein kiitollinen

Oletko ollut Erasmus-vaihdossa? Oliko oma kokemuksesi näin kansankielellä 5/5 kuin minun?

Yleinen

Kotiinpaluublues

21.6.2016

Näissä Kroatian auringonlaskukuvissa on yllättävän paljon symboliikkaa. Lähteviä laivoja, poiskäveleviä selkiä, painuvaa aurinkoa, kaunista mutta epävakaista kesäsäätä. Sitä maastamuutto meinaa olla. Minä lähden, minä lennän, aika loppuu ja meininki on melkoisen myrskyisää mutta rakkaudentäyteistä niin oman pään kuin koko vaihtoporukankin sisällä. Kahden päivän päästä olen jo setäni kyydissä matkalla Inarin sääskistä mutta valoisaa kesää. Lapissa odottaa jälleennäkeminen perheen kanssa, kesätyöt ja vanhoja ystäviä. Vaelluspolkuja, kanootinmelan läiskettä Inarijärven illassa, yövirvelöintiä, marjastusta ja road trippejä.

P1570025
P1570028

Totta kai lähtö tuntuu. On olemassa monenlaisia lähtöjä, ja tällainen kaunis poiskääntyminen satuttaa ehkä eniten. Jättää nyt taakseen elämänsä kauneimmat, onnellisimmat ja vapaimmat kuukaudet. Katsoin tänään Wienin metrokarttaa ja pystyin liittämään kasan muistoja pysäkkien nimiin. Kurkkuun nousee iso pala, kun katselen nousevia lentokoneita nyt huoneeni ikkunasta. Olen saanut täältä niin paljon kepeitä ja suloisia ja nuoruudenviattomia muistikuvia. Olen kaatuillut lumilaudalla Nassfeldin aurinkoisilla rinteillä. Pelannut makuualustalla ja jalkapallolla pesistä Mariahilferstrassella. Juossut veren maku suussa portaita ja käynyt Subwayssa herkuttelemassa jälkikäteen. Luukuttanut täysillä Kaija Koota vuokra-autossa kiemurtelevalla vuoristotiellä, hölkännyt ukkosen läpi Donauinselillä, jatkoillut brittipoikien luona viikonloppu jos toinenkin, hyppinyt tuoppi kädessä asuntolabileissä, uinut kroatialaisessa satama-altaassa, päntännyt tenttiin tylypahkamaisessa lukusalissa päärakennuksella…

Pakahduttavinta on päästä lähelle, päästää itse lähelle, ymmärtää ja vaihtaa ajatuksia. Joskus elämän tarkoituksesta, joskus ilmastonmuutoksesta ja joskus rumimmasta sukkien väristä.

Minua odottaa paras mahdollinen kesä. Mutta minulla on myös ollut paras mahdollinen vaihto, ja vaikka hyppäänkin ylihuomenna toiseen aivan yhtä täydelliseen todellisuuteen, niin silti sattuu jättää tämä. Sattuu paljon. Vaihto, jota en suunnitellut, jota en odottanut ja jolta en olettanut mitään, antoi enemmän kuin olisin koskaan edes haaveillut. Ystäviä, ymmärrystä, onnellisuutta, unelmia ja elämään uskomista. Nykivää uutta tietoisuutta ja uusia mahdollisuuksia. Ennen kaikkea sain iloa. En olisi voinut käyttää viittä kuukautta mitenkään paremmin. Sain täältä vain kourallisen opintopisteitä ja kaikki säästötilin rahat menivät, mutta oli se sen arvoista.

P1570033
P1570023

Lykkäsin ajatusta lähdöstä kauhean kauan. Nautitaan nyt kun vielä voi! Ja nautin. Hetkessä eläminen on sellainen taito, jonka opetteleminen maksaa itsensä tuhatkertaisesti takaisin. Mutta tänään, kun sanoin taas kerran hyvästi, tulin kotiin, heitin jätesäkillisen roinaa roskikseen ja tyhjensin kaapit… itku tuli. Tietysti. Se tulee vielä monta kertaa. Euforiaa ei voi olla ilman kyyneleitä ja rusentavaa menetyksen tunnetta. Sehän tässä raastaa: kaiken, mitä tässä maailmassa saa tai saavuttaa, joutuu jossain vaiheessa hyvästelemään. Halaamaan, kiittämään, toivottamaan kaikkea hyvää ja kävelemään pois. Tai jäädä katsomaan pois keinuvaa selkää.

En ole tässä tilanteessa ensimmäistä enkä viimeistä kertaa. Toivon todellakin, että joutuisin vielä jättämään monet itkuiset jäähyväiset, koska se tarkoittaa, että jokin on ollut ja saattaa olla edelleen tärkeää. Mitä pahemmalta tänään tuntuu, sitä onnistuneempi vaihtoni on ollut. Kun häivyin Turusta tammikuussa, nyyhkytin junassa ilosta enkä ikävästä. Sveitsistäkin halusin pois, Espanjan-vaihdosta vuosia sitten rukoilin pääseväni jo takaisin. Mutta nyt tuntuu, että Wienin ja kaiken Wienin tarjoaman ja antaman kanssa jää jotain kesken. Riuhtaisen itseni irti, vaikka voisin jäädä. Ja ehkä se on juuri oikea hetki mennä.

Suru ja kyyneleet on okei. Tänään ja huomenna kiitän sydän auki. Kiitän rohkeita ja upeita ystäviä, jotka seikkailevat vielä ties vaikka mihin elämässään. Ja ensimmäistä pääkaupunkia, josta opin pitämään. Sen hölmöjä puluja, korishäkissä leikkiviä lapsia, kanaalinrannan aaltoja, yötaivasta ja helteisiä katuja.


Wien- ja Itävalta-aiheiset jutut eivät tähän lopu: minulla on postauksia varastossa niin vaihtarielämästä, Kroatian, Unkarin ja Tshekin matkoista kuin Wien-vinkeistäkin. Pysy ihmeessä kuulolla!