Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Tag

barents love

Yleinen

Taas Piatariin

13.1.2016

Viimeisimmällä Pietarin sisältäneellä Venäjän-reissullani olimme hengenvaarallisessa auto-onnettomuudessa ja juhlimme Pietarissa niin, että hävettää muistella vieläkin. Sitä edeltäneellä Venäjän-reissulla sain ruokamyrkytyksen ja kaverini hakattiin baarissa. Voisi olettaa, etten enää astuisi maahan jalallakaan, mutta jotenkin äiti Venäjä aina vaan houkuttaa. Venäjän-reissuihini on mahtunut ihan uskomattomia elämyksiäkin: perinneruuan ilta petroskoilaisessa ravintolassa takkatulen loimussa, ug-teknobileet Pietarin tehdashalliklubilla ja shampanjaa loistohotellilla kollarit jalassa. Ikinä ei tiedä, mitä eteen tulee!

Tämäkin reissu alkaa juuri niin tiukasti kuin aiemmatkin Venäjän-matkat: matkakaverini Tuuren Oulu-Helsinki-lento oli vaatimattomat viisi tuntia myöhässä, kun taas minä jouduin ruinaamaan lääkäriltä matkustuslupaa, koska wanha toverini munuaistulehdus ei halua hellittää otettaan. Viisumimmekin valmistuivat juuri ja juuri niin, että saamme napattua ne reissuun. Verkkopankkitunnukseni ovat hukassa. Lumi on sotkenut kotimaan liikenteen. Tämä kaikkihan vain lisää innostusta: kunnon sähellystä ja meininkiä taas luvassa tälle viikonlopulle!

12086958_1183259468356155_797716159_n

Suunnitelma on seuraava: minusta ja Oulun edustajasta koostuva Suomi-tiimi menee Pietariin turisteilemaan jo torstaina, ja perjantai-illasta lähtien osallistumme BRYC:in hallituksen kokoukseen, jota puheenjohtaa (viimeistä kertaa) allekirjoittanut. Näemme kivoja taidegallerioita, rähjäisiä graffitigallerioita kadunvarsilla, kulkukoiria ja sipulikupoleita, sienikeittoa ja vodkaa.

Todennäköisesti toteutus on seuraava: emme löydä majapaikkaa. Joku sairastuu, joku sekoilee ja ehkä kaikki molempia. Mikään ei mene kuten suunniteltu ja kokoustamme sunnuntaiaamuna krapulassa hädissämme. En pyydä, että Venäjä pliis, ole meille hyvä, vaan pliis, ole oma ihana itsesi! Tosin muutaman asian haluaisin säilyttää: a) henkikullan b) toisten hengen c) läppärin, jossa on yli puolivälin (!!!!) edennyt kandi.

Yleinen

Reissuvuosikatsaus

27.12.2015

Munuaistulehdus alkaa olla selätetty ja uskalsin jo käyttää tänään kameraakin kävelyllä tuolla talven ihmemaassa. Tepastelin pakkaslumessa, ihailin taivaanrannan värejä ja mietin, miten onnelliseksi ihmisen saa jo pelkästään se, että saa ulkoilla ja tarkastella tätä maailmaa.

Tähän vuoteen on mahtunut monen monta reissullista päivää. Minulla on välillä ollut ihan uskomattoman paskaa tuuria: autokolaria, ruokamyrkytystä, henkilökohtaista reissukonkurssia, koti-ikävää… mutta on niitä huikeitakin hetkiä ollut. Halusin listata niistä top kympin, sillä tein viime vuodestakin sellaisen. Ei hienoa vuotta ja lähes ääretöntä määrää kauniita hetkiä voi puristaa kymmeneen, mutta yritän tarjota edes pikkuisen vilauksen siitä, miksi tämä vuosi on ollut niin hankala, mutta niin täynnä elämää.

10. Hangilla huhtikuisessa Inarissa
CAM01689
CAM01652

Inarista olen tähän maailmaan liikkeelle lähtenyt ja aina ennen jokaista isompaa ryönäreissua haenkin vauhtia Inari hoodzeilta. Kotini 60 kilometrin päässä Inarin kirkonkylän metropolin vilinästä on mielestäni edelleen kiistatta maailman mahtavin paikka, ja huhtikuussa hiihtelin siellä viikon. Aurinko räkötti kuin Fuengirolassa elokuussa, hanki kantoi hiihtäjää vaikka soijanakki vähän liiaksi maistuikin ja ahven söi. Sain nenänpäähän vähän väriä Sveitsiä varten ja sain hajustettua lähes kaikki ulkovaatteet kaksitahtibensalla koko loppuvuodeksi.

9. Kirjakahvilointia Tallinnassa

CAM01542

Yllätin eksäni viikonloppulomalla Tallinnaan maaliskuussa. Sää ei todellakaan suosinut, vaan kipitimme hotellille kaatosateessa. Kurjassa säässä oli puolensa: istuimme lukemassa Robin Hobbin kirjojamme lukuisissa eri kahviloissa ja oman huoneen kylpyammeessa. Meillä oli ihana nörtti-getaway! Tallinnan varikset raakkuivat, oksat kauniit kuin kelttikorut kurottautuivat Tallinnan punaruskeiden kattojen ylle ja kakku maksoi niin vähän, että sitä pystyi aina tilaamaan toisen palan. Mitä sitä enempää elämältä kaipaa?

8. Helle, Letten ja ystävät
20150605_192113
20150605_184436

Monster-Hitze teki ehkä au pairin elämästä hankalan imurointipäivänä tai silloin, kun lapset halusivat mieluummin heitellä naapurin kissaa vesi-ilmapalloilla kuin tehdä läksyjä, mutta oli se nyt ihmisen parasta aikaa hitto vie. Kävimme suomityttöjen kanssa uimassa lähes päivittäin, ja mieleeni on jäänyt Lettenin iltatunnelma: jalkakäytävä hohkaa vielä kuumuutta, mutta viinipullojen korkit napsahtelevat jo auki. Kävelemme Dynamon viereiselle sillalle, kikatamme, hyppäämme jokeen ja ajelehdimme alavirtaan ihan viimeisille portaille asti. Aurinko laskee jonnekin Klotenin lentokentän taakse. Joku meistä seisoo käsillään, joku päällään, joku tiirailee alatasanteen poikia.

7. Punaisen Ristin sysäys

P1530976

Kehuin museota jo kokonaisessa postauksessa, mutta täysin aiheesta. Opiskellessa tulee joskus sellainen olo, että perkeles, olen oikealla alalla, kun joku aihe innostaa oikein erityisesti. No, täällä tunsin sen joka ainoalla solulla. Voisin lässyttää tähän jotain siitä, miten kaunis ja kauhea ihmiskunta on, mutta ehkä sellaisen melodramaattisen scheissen aika on joskus toiste.

6. Pariisin Keväällä halki Suomen
P1530076

Kaverini sattui olemaan matkalla Turusta pohjoiseen samoihin aikoihin kuin minä, joten otimme riemulla vastaan tilaisuuden ajella Kajaaniin asti yhdessä. Mutkahan siitä minulle tuli, mutta mitäs sitten. Ei siinä ollut mitään ihmeellistä, ei mitään uskomatonta kokemusta: olipahan vain kaksi tyttöä ja kissa läpäisemässä kauneinta, tuoksuvinta, vihreintä ja kesäisintä juntti-Suomea. Subi, kamalia liikenneympyröitä, pelottavia ohituksia ja sääret kananlihalla kesämekossa. Söin elämäni huonoimman muffinssin. Kuuntelimme varmaan Pariisin Kevään koko tuotannon matkalla. Road trip as it should be!

5. Esialppien ukkostelttailu
20150614_073640
20150614_071709
20150613_185823

Kokonaisuudessaan tämä huikea Idan kanssa Saksan vuorilla vietetty viikonloppu oli aika lailla täydellistä, ja olemme molemmat muistelleet sitä iloisina, mutta tämän listauksen kärkeen se ei ihan yllä. En koskaan unohda sitä paniikin ja epätoivon sekaista pikamarssia, kun emme saaneetkaan pystyttää telttaamme sinne, minne olimme aikoneet, koska meidät häädettiin pois haulikolla uhaten. Hämärä laskeutui ja ukkonen alkoi jyristä Itävallan korkeampien huippujen tuntumassa. Kipitimme rinnetta alas alas alas, etsimme paikkoja ties mistä pusikoista ja niityiltä ja laitumilta, mutta päädyimme lopulta lyömään teltan kasaan vanhalle tiepohjalle. Yöllä kauriit hiippailivat teltan lähellä, ilotulitteet säikyttivät meidät puolikuoliaiksi ja aamuyöllä heräsimme lintujen kuoroon. Aamuaurinko heijastumassa vuortenrinteistä – say no more. Illalla mietin halpabussin kyydissä, että minua ja vaeltamista ei erota enää kuin neliraajahalvaus.

4. Ystävystyminen Rapperswilissä
P1520896
P1520893

On olemassa äkkirakkautta, olen vanhana kyynikkona ja ärsyttävänä epäromantikkona joutunut sen myöntämään. Ja on olemassa äkkiystävyyttä. Sen vain tietää. Esimerkiksi silloin, kun mutustaa kirppistelyn jälkeen maapähkinäleipää keväisessä Rapperswilin päivässä, kuuntelee kirkonkelloja ja katsoo Alpeille. Että tässä se nyt on, ystävä loppuiäksi. Sellainen, jonka kanssa voi juoda halvinta viiniä tyhjästä kaljatölkistä lasien puutteessa ja juosta avojaloin pitkin katuja, suppailla Luzernissa ja melkein itkeä, kun on niin onnellinen. Sellainen, joka voi muuttaa eri maahan ja silti tuntua aina vaan läheisemmältä.

3. Mystinen vaellus maailman laidalle

P1530632
P1530610

Polku oli vain kolme kilometriä, mutta tuntui kuin olisimme sumussa kulkeneet jonkin rajan yli todellisuuden toiselle puolelle. Ja kun yhtäkkiä jähmeä, harmaanvihreä Jäämeri vilahti alhaalla roikkuvien pilvien raosta… ei minulla ole tähän sanoja.

2. Sekasauna Barentsin malliin
IMG_20151107_200231_1

Jos edellisessä kohdassa sanat olivat loppua, niin nyt ei todellakaan! Tämä hetki on niin selkeä, niin täydellisen onnellinen! Olin töissä Barents-leirin johtajana, ja pitkän päivän jälkeen minä ja apupoikani Jaakko lähdimme itsekin saunomaan. Siellä oli ihan täysi meininki päällä! Varmaan 30 nuorta ahtautui saunaan laulamaan ja kertomaan juttuja. Juoksimme avantoon, heitimme törkeät löylyt ja otimme huikkaa kiertävistä pulloista. Hämärässä kaikki olivat samaa: suomalaiset, venäläiset, tytöt, pojat, ohjaajat, leiriläiset… lauloimme täysillä kaikkea, mitä nyt yhteislauluna voi, paukutimme kattoa ja vähän pelkäsimme, että lauteet romahtavat. Ja nauroimme vähän lisää. Jos jokainen saisi tuntea tuollaisen yhteenkuuluvuuden tunteen, rasismia ei olisi. Just saying.

1. Ryönäpummit Matterhornin juurella
20150627_162752

Tämäkin on helppo rajata, mutta mahdotonta unohtaa. Olimme juuri pystyttäneet laittoman telttamme pikku laitumen reunaan ja viskanneet reput lehmien heinäkatokseen. Kaivoimme eväskassista halpaa juustoa ja frangin paahtoleipäpaketin. Aurinko oli juuri laskemassa rinteiden taakse. Istahdimme lopulta polun viereiselle penkille. Söimme leipää, juustoa ja tomaattia – Matterhorn vahti meitä valtavalla läsnäolollaan. Siitä ei kerta kaikkiaan pystynyt pitämään silmiään erossa: miten voi olla olemassa jotain noin suunnatonta, upeaa ja kokonaisvaltaista? Lehtikuusimetsä tuoksui kaikkialla ympärillä, viimeiset vaeltajat olivat jo menneet ja me kiipesimme kivelle ihailemaan ympäröiviä monen kilometrin korkuisia jättiläisiä. Ihminen on pieni, maailma loputtoman suuri ja täynnä ihmeitä.

Yleinen

Viikko #barentslovea

9.11.2015

Ohi on. Takki tyhjä. Ajoin eilen lentokentälle pari suomalaista ja kaksi kanadalaista ja luistelin Fiatilla sohjossa kotiin seitsemältä illalla niin väsyneenä, että lumisateen spiraalit olivat viedä minut ojaan kymmeniä kertoja. Olin nukkunut viiden yön aikana ehkä kaksikymmentä tuntia yhteensä, jäljellä ei ollut ääntä, sanoja eikä minkäänlaista aivotoimintaa.

En olekaan kauheasti täällä huhuillut, mikä minua on tänä syksynä eniten työllistänyt: Barents-leiri tietenkin! Olin pääkoordinaattorina viiden päivän ja 85 osallistujan leirillä. Minä ja robinini Jaakko haimme rahaa, suunnittelimme ohjelmaa, teimme lukemattomat määrät exceleitä huonejaoista ja allergioista ja työpajoista ja kuljetuksista ja sitten koitti se suuri päivä, kun kaikki tyypit pärähtivät leirikeskukseen.

Tein samanlaisen rupeaman jo kerran ennenkin, viime vuonna Tromssassa. Pääsin kotiin eilen, mutta silti tuntuu kuin ajatuksissa olisi jokin este: loppuviikon muistoihin ei ole vielä pääsyä. Niitä on niin paljon! Keskiviikkona odotimme, että jotain alkaisi tapahtua. Torstaina ilmassa oli epätietoa, kysymyksiä ja epäluuloa. Jää kymmenien ihmisten välillä, joka meidän piti särkeä. Paskoja vitsejä. Megafoni. Kiisseliä ruuaksi. Alkava univaje ja vastuun siirtäminen omista käsistä työpajanvetäjille ja osallistujille.

Torstai-iltana minulla oli ensimmäinen pieni hetki vapaa-aikaa. Heitimme läppää johtajamökissä kanadalaisten vieraiden kanssa ja päätimme lähteä saunaan. Aluksi pojat menivät omalle puolelleen ja tytöt omalleen. Sitten joku keksi, että miesten puolella on paremmat löylyt, ja jotain kymmallista tapahtui: olimmekin perhe! Jallu kiersi lauteilla, lauloimme 70-luvun hittejä ja kipitimme yhdessä kaksiasteiseen järveen. Istuimme sylikkäin, vierekkäin, ylälauteella ja lattialla. Tätä tämä on, tätä on odotettu! Hämärässä saunassa ei voi erottaa, kuka on suomalainen, kuka venäläinen, kuka jäykkä poliittinen broileri (kuten mie) ja kuka rento saksofonisankari. Seuraavalla aamiaisella kaikki hymyilivät ja moikkailivat toisiaan. Sanoin Jaakolle, että nyt jo itkettää, että tämä joskus loppuu.

Viimeisen illan taika on jotain sellaista, minkä takia tällaista työtä jaksaa. Jokainen työpaja ponnisteli näyttääkseen parhaan työnjälkensä loppushow’ssa. Vaikka kaikkia väsytti armottomasti, kaikkien silmät loistivat, kun salista sammutettiin valot. On aivan uskomatonta, miten tyypit pystyivät heittäytymään esitykseen ja tunnelmaan. Kaikki olivat ihan täysillä mukana! Nauroimme stereotypiasketseille, henkäilimme revontulikuville ja tirautimme kyyneltä silmäkulmaan, kun trumpetin ja saksofonin viimeinen harmonia kajahti liikuntasalissa. Eikä siinä vielä kaikki tietenkään! Kuulutimme, missä viimeiset illan bileet pidettäisiin ja rupesimme kantamaan romujamme ulos salista. Sillä välin osallistujat olivat olleet oma-aloitteisia ja siirtäneet bileet kalsealta saunalta suomalaisten kämppään. Ratkaisu teetti ehkä vähän tuskaa seuraavana päivänä siivotessa. mutta ei sille voi mitään, että bileet olivat parasta ikinä. Kirjoitimme terveisiä toistemme kangaskasseihin ja käsiin ja muoviomenoihin (ja kauloihin ja ja ja), soittelimme kitaraa, halasimme tuntemattomia ja kiitimme upeasta olemassaolosta.

Ulkona satoi lunta ja tuuli, ja bussit käynnistyisivät kahdeksan tunnin päästä. Yksi Luleåån ja Ouluun, yksi Petroskoihin, yksi Murmanskiin. Sisällä kymmenet Barents loven riivaamat nuoret tanssivat sohvalla ja halailivat. Tämä olisi minun viimeinen Bryc-leirini, ellei toisin todisteta. Pitää lopettaa huipulla, jättää tämäkin rakas perhe taakse ja siirtyä eteenpäin. Aina voi palata. Tätä on kansainvälinen yhteistyö, tätä on muutoksen tekeminen: koko sydämellä heittäytymistä ja toisten kohtaamista niin, että toiseus muuttuu yhteydeksi.

Elämän tähtihetki päättyi viimeistään aamulla, kun piti roudata pikku-Fiatilla soittimia pienessä päänsäryssä. Siihen loppui minunkin runollisuuteni!

Yleinen

Pohjoismaa-bingorivi täynnä

31.10.2015

Maaritin Oslo/Tukholmapostauksen innoittamana tein oivalluksen, että meikätyttö on tallannut jokaisen pohjoismaisen pääkaupungin katuja. Toki aika monen muunkin pohjoismaacityn kujat ovat tulleet tutuiksi (tai vähemmän tutuiksi eksymisen koittaessa), mutta nyt voin tehdä suuren pääkaupunkivertailun! Missä on röyhkeimmät lokit, lentävimmät pystykorvat, suurimmat Ben & Jerry’s -pallot tai väsyneimmät reilijutut? Ja voiko niistä valita suosikkiaan?

CAM00792 CAM00796

Kierros alkaa rakkalla länsinaapurillamme Tukholmalla, jossa olen käynyt sekä ajatuksen kanssa että ilman. Kenties mieleenpainuvin reissu oli BRYC:in johtokunnan kokous viime kesänä, jolloin söimme jäätelöä rankkasateessa Gamla Stanissa, shoppailimme vaikkei rahaa ollutkaan, seikkailimme Södermalmilla ja kiusasimme vartijoita kuninkaanlinnalla. Varhaisin Tukholma-muistoni on, kun söin hodaria ja yritin ymmärtää ruotsinkielistä isoisotätiä – fika on kahvitella, eikös? Kaikkiaan Tukholma on valloittanut sydäntäni sen verran, että vaikka ruotsitoverini pelottelevatkin vuokratason hirviömäisyydellä ja asunnonsaannin mahdottomuudella, haaveilen ehkä pikkiriikkisen Tukholmaan muuttamisesta. Ja selailen työpaikkoja, vaikkei tuo valmistuminen ihan lähellä vielä siinnäkään.

Pystit:

  • Maukkaimmat vegeravintolat
  • Paskin huvipuisto (Gröna Lundin jonot!)
  • Hipsterein (toki arkkitehtikavereilla voi olla vaikutusta mielikuvaan)
Yhdet kuuluisista ranskiksista

Yhdet kuuluisista ranskiksista

Vähäisin kokemus minulla on eteläisimmästä pääkaupungista, Kööpenhaminasta, sillä olen vain suihkaisuut sen läpi pariin kertaan. Hengailin rautatieasemalla vihreiden tyyppien kanssa ja ymmärsin, ettei tanskaa nyt vaan tajua, vaikka olisi norjaa tai ruotsia vähän hallussa. Mielelläni tutustuisin Köpikseen enemmän – se vaikuttaa kauniilta, chilliltä, ja no, pohjoismaiselta. Mukulakivikatuja, hansakortteleita, kanelipullia ja harmaa meri!

Koska Köpiksestä ei ole mitään järkevää sanottavaa, voin kai kälistä jotain ei-niin-järkevää. Toinen läpikulkumatkoistani oli kevällä 2014, jolloin reilasimme Vihreiden nuorten kurssilla Helsingistä Brysseliin. Hihitimme täysin hysteerisesti unenpuutteessa ja darrassa Köpiksen asemalla kolme tuntia ja testasimme eri paikkojen ranskiksia. Junassa säikytimme kurjalla olemuksellamme poliisitkin. Paluumatka oli eeppistäkin eeppisempi: päätimme skipata pari vapaapäivää ja menimme kaikista härskimpien tyyppien kanssa rälläämään Amsterdamiin kahdeksi päiväksi ja yhdeksi yöksi. Lord Jesus. Never again.

Parasta tässä ViNO-sekoilussa on se, että olen varmaan menossa taas sillä remmillä yli viikoksi reissuun joulukuussa. Bussilla Pariisiin. Puhukaa nyt jotain järkeä tälle sekavalle päälle!

Pystit:

  • parhaat ranskikset
  • seksikkäimmän kuuloinen kieli (onkohan mulla aivovamma?)

CAM01259 CAM01277 CAM01284 CAM01288 CAM01291

Voi Reykjavík! Raukka sijaitsee kovin kaukana tovereistaan myrskyisän Atlantin keskellä, mutta silti pohjoismainen viba leijuu lokkien, harmaan meren ja isoikkunaisten kahviloiden myötä savuisan lahden yllä. Reykjavik on kumppaneitaan huomattavasti pienempi, mutta tunnelma on silti yhtä monipuolinen: kansainvälinen, omalaatuinen, bisnes, hippi, kotikutoinen… tosin joitain loistavia juttuja, kuten merenrannan hummerikuppiloita ja kuumia lähteitä, ei löydä muualta. Kaikissa pohjoismaisissa pääkaupungeissa luonto on oikein lähellä, yleensä metromatkan päässä, mutta Islannissa sen läheisyys oikein huokuu – ehkä syypäitä ovat kaupunkia reunustavat lumihuippuiset vuoret ja oikein leväntuoksuinen, raikas valtameripuhuri? Suosittelen Islantia ihan kaikille.

Pystit:

  • Maanläheisin arkkitehtuuri (come on, muualla ei maa oikein järise)
  • Herkullisimmat kananmunat (no älä kysy)
  • Upeimmat värit
  • Omituisimmat museot (peniksiä!)
  • Hurjin tuuli. Enpä ole koskaan ennen nähnyt lentävää koiraa!

 

P1530785
P1530733
P1530700

Oi Oslo! Norjan pääkaupungilla oli kunnia olla vierailujärjestykseni viimeinen, mikä on aika ironista: olenhan sentään asunutkin Norjassa vaahtosammuttimen kokoisena tyttelinä. BRYC:hän minut kaupunkiin toi, jälleen kerran, ja vietimme mitä ihanimmat ja aurinkoisimmat kolme päivää heinä-elokuussa kokoustaessa. Edes hirmuinen hintataso ei huimannut päätä, sillä järjestö maksoi viulut kjähähä. Jos minulla olisi ollut enemmän aikaa, olisin seilannut museoalueella ihailemaan Kon-Tikiä ja viikinkejä, mutta kyllä linnakkeella kiertely ja oopperatalon katolla hyppiminen tuovat Oslon iholle jo ihan hyvin. Monien mielestä Oslo on kylmä, vaikeasti lähestyttävä ja vähän vaikea, mutta hei – niinhän ovat itse norjalaisetkin! Kunhan vain vähän tutustuu (ja nostaa tuoppia), niin hauska, persoonallinen ja rentokin luonne paljastuu. Kyllä skandinaavia voi päästä lähelle.

Pystit:

  • Järjestelmällisin ja toimivin turistirysäinfra
  • Hurmaavin linnoitus
  • Taitavimmat katusoittajat
  • Omituisin subi (katkarapumössöä!)

Helsingistä en taida jauhaa mitään. Kyllä te sen tiedätte, ainakin paremmin kuin tällainen mettänpeikko! Rakkassa pääkaupungissamme arvostan erityisesti röyhkeitä ja omapäisiä lokkeja. Kaveriani lainaten: ”Jos on niin tyhmä, että lokkikin vie sun ruuat, niin sä ansaitset sen.”

Mikä on sinun suosikkisi Pohjoismaiden pääkaupungeista? Iskeekö skandinaavinen kylmyys ja valkoisuus sinuun muutenkaan?

Yleinen

Kun en myynytkään periaatteitani

6.9.2015

Hellou!

Olen kotiutunut nyt Suomeen – tai sitten en! Olen nyt siinä iloisessa euforian vaiheessa, kun jokainen tuttu kadunkulma hymyilee tervehdykseksi eikä vaakatasoinen sadekaan rassaa vielä kovin.

Syksystäni piti tulla työn- ja rahantäyteinen, ainakin tällaisella hyvin vähään tottuneen opiskelijarentun mittapuulla, mutta siitä tulikin pelkästään minun näköiseni. Minulle tarjottiin osa-aikatyötä, jossa olisi ollut oikein mellevästi tunteja ja ihan mukiinmenevä tuntipalkka. Ei oman alan töitä, mutta päiväaikaan sijoittuvaa, melko kevyttä ja miellyttävää hommaa, jossa ei olisi ollut minkäänlaista vikaa. Kun työsopimus olisi pitänyt allekirjoittaa, vietin yhden yön Zurichissä sängyssä valveilla pyörien. Entäs ne kaikki jutut, joihin oikeasti haluan keskittyä? Haluanko antaa viisitoista tuntia viikossa sellaiseen, joka syö suoraan aikaa niiltä asioilta, joita tahdon tehdä? Olenko näin kipeästi rahan tarpeessa?

(Kuvat kesän aurinkoisimmasta kokouksesta, hii!)
P1530712P1530716

Tahdon ottaa juuri niitä kursseja, jotka minua kiinnostavat, enkä niitä, jotka sopivat työaikatauluihin. Haluaisin laittaa rikkani ristiin BRYC:issä ja ViNO:ssa nyt, kun vielä olen sopivilla huudseilla sitä varten (enkä Keski-Euroopassa). Kirjoittamishommiakin olisi mukava edistää, koska nyt se näyttää sujuvan, ja toki pienimuotoinen reissaus Suomessa ja hiukan rajojen ulkopuolellakin kuuluu asiaan aina, halusin tai en. Kotiinkin pitäisi joskus päästä käymään.

Mitä tekisin ylimääräisellä 500 eurolla kuussa? Säästäisin hämärään tulevaisuuteen? Ostaisin vähän parempia kenkiä ja vaatteita ja ruokaa? Kaataisin kurkusta alas baarissa? Kyllähän rahalle aina käyttöä keksii. Mutta keksiikö sitä, ettei rahaa välttämättä tarvitsekaan lisää? Jos kaikki on tässä ja nyt ja aika onkin muutamaa satkua arvokkaampaa?

Siispä laitoin viestiä työnantajalle, että olen hyvin pahoillani, mutta nyt ei vaan ehdi. Ja kun kerran tämän päätöksen tein, lupasin itselleni, etten käyttäisi arvokasta ja korvaamatonta aikaani Hobbin lukemiseen Kirjakahvilassa (ainakaan kaikkea), vaan todella pistäisin niitä pyöriä liikkeelle, joita muuten käyttäisin vain tekosyynä laiskuudelle. Hankin opiskeluoikeuden Turku Law Schoolin humanitaarisen lain erikoiskursseille ja ilmoittauduin luovan kirjoittamisen peruskurssille. Liityin kirjoittajapiiriin Nuoren Voiman Liitossa. Lähdin mukaan ViNO:n lehden toimituskuntaan. Lupauduin puhujaksi niihin konferensseihin ja kokouksiin, joihin minua on BRYCin pääjehuna pyydetty.

P1530717P1530764

En tiedä, pyöräilenkö telttaretkelle tai lajittelenko mummin kirjahyllyä tai lähdenkö setvimään vapaaehtoisena pakolaisille tarkoitettujen vaatteiden vuorta Kontissa. Ei tämä elämä pelkkää suorittamista ole. Mutta mieluummin venytän senttiä ja suoritan siinä, mikä on minulle tärkeää ja jolla on oikeasti merkitystä minulle, kuin painan duunia, jotta saisin rahaa, jotta saisin… niin mitä? En mitään niin loistavaa, mitä saan esimerkiksi lakiopinnoista tai kässärin vääntämisestä irti. Eiköhän parikymppinen opiskelija ehdi tehdä töitä myöhemminkin. Enkähän ainakaan tuhoa maapalloa lisää ostelemalla Zarasta kivoja mekkoja palkkapäivänä, koska rahaa nyt kerrankin on.

Minusta rahasta saa puhua, ja köyhyydestä, ja saa myös valittaa siitä, miten opiskelijan tukien taso on sietämättömän paska. Mutta pitää myös seisoa omien päätöstensä takana. Jos haluaa ylimääräistä rahaa, pitää uhrata aikaa, eikä valittaa valinnastaan, ja toisaalta jos päätyy arvostamaan aikaansa enemmän, pitää valmistautua vähempään rahaan. Yksinkertaista.

Olen onnellinen järjestöhommien, opiskelujen, ystävien ja kirjoittamisen syksystäni <3 Nyt tuntuu, että kaikki on kohdallaan. Lidlin maalaiscroissantit käyvät hyvin herkuttelusta ja suola-hunaja-naamio hemmotteluhetkestä! Eikä pyörän paikkaaminen itse maksa kuin muutaman euron ja puolet sormien ihosta sekä pari kynttä.