Suomen suurin matkablogiyhteisö
Yleinen

Tarinoita Tatra-vuorilta

20.6.2019

Blogin pitäminen on osa omaehtoista kirjoittamisen korkeakouluani, samoin kuin esseiden ja lehtijuttujen väsääminen. Etenkin tänä vuonna on tuntunut siltä, että kirjoittaminen on hirmuisen vastuullista ja pelottavaa. Onko minulla oikeus esittää mielipiteitä? Nostaa esiin tietty haastateltava kaikkien mahdollisten joukosta? Juuri tämä teoria kaikista mahdollisista vaihtoehdoista? Juuri tämä vaellusreitti?

Senpä takia olen kirjoittanut vähemmän, varovaisemmin, enemmillä ajatuksilla. Varmistanut, että nippelitiedot ja tilastot on koluttu huolella ennen näpyttelyä. Silti jokainen teksti on haparointia, epätäydellistä opettelua. Ehkä se pitäisikin ottaa merkkinä kehittymisestä.

Olen miettinyt, mistä haluan kertoa ja miksi. Tatra-vuoret on sellainen paikka, joka ansaitsee pari mainintaa.

Jo silloin, kun vietin kevään vaihtarina Wienissä, haaveilin pääseväni Slovakian ja Puolan rajavuoristoon. Lautailisimme kavereiden kanssa Jasnan rinteillä, kulauttelisimme after skissä Tatra Tealla höystettyä, no, teetä, ja herkuttelisimme iltaisin paistetulla juustolla. Silloin en Puolan ja Slovakian rajavuorille ehtinyt, mutta huhtikuun alussa vanhempani tulivat käymään Budapestissa ja vuokrasimme pikkuauton.

Mutkaisia ja kuoppaisia vuoristoteitä lukuunottamatta Slovakia kohteli meitä tavattoman hellästi. Auton ikkunoista aukeni näkymä laitumille, joilla laamat paistattelivat päivää, ja lehtimetsän peittämille Matalille Tatroille. Pysähdyimme Popradissa syömään, ja annokseni kuulosti listalla kamalalta: keitettyä perunaa ja uppopaistettuja sieniä. Sainkin eteeni täydellisen rapsakoita ja mehukkaita herkkusienenpalleroita ja maukkaita kevyesti paistettuja pottuja. Vegenä törmää toisinaan Itä-Euroopassa tiiliseinään ja toisinaan taas odottamattomiin makuelämyksiin. Joskus jopa muuhunkin kuin uppopaistettuun juustoon.

Reissun päätarkoituksena oli päästä vuorille käppäilemään, mutta ylle vyörynyt saderintama päätti toisin. Missä ei sataisi?

Maan alla.

Lähdimmekin isän kanssa kierrokselle Belianskan tippukiviluolaan. Sisään pääsee vain oppaan seurassa, ja myöhästyimme yhdeltätoista alkavalta kierrokselta muutamalla minuutilla. Siispä odottelimme puolitoista tuntia tihkusateessa paikallista kasvistoa ja eläimistöä tutkaillen. Oli koppakuoriaisia, kastetta kaljuilla lehtikuusilla ja puolalaisporukka, joka kierrätti mustanpuhuvaa pulloa ringissä. Monia tippukiviluolia olen päässyt koluamaan, mutta kyllä Belianska säväytti: loputtomasti portaita, jopa 50 metrin korkuisia saleja ja uhkaavia, unenomaisia pylväitä ja patsaita. Kesken kierroksen luolasta sammuivat kaikki valot, ja jopa moponpärinää matkiville teiniviiksiveikoille tuli pupu pöksyyn. Kyseessä ei kuitenkaan ollut sähkökatkos vaan loppushow, josta en kerro sen enempää – mikä tapahtuu luolassa, jää luolaan.

Majoituksemme oli kerta kaikkiaan loistava: muutama vuosi sitten valmistunut pikkuinen B&B, jota luotsasi slovakialainen pariskunta koirineen ja kissoineen. Iltaisin istuskelimme alakerran kuppilassa, ja isäntä kaatoi meille päärynäviinaa ja kertoili tarinoita kylästä. Muutaman sadan metrin päässä oli ennen ollut yksityinen eläintarha, jossa oli pidetty leijonia ja tiikereitä konteissa. Bisnes oli kuitenkin kaatunut – ei siihen, ettei heillä olisi ollut lupia pitää suurpetoja, vaan siksi, että naapurit valittivat melu- ja hajuhaitoista.

Matka vei ylös vuorenrinnettä vasta lähtöpäivänä. Ehdimme vain pyörähtämään puolimatkan krouvissa eli äreän äijän pitämässä hirsimökkikaffelassa. Siellä iloiset paikalliset kilistelivät snapseja desin laseissa ja jatkoivat matkaansa – tai jäivät röyhyttelemään sikaria kevätauringossa. Ehkä ensi kerralla jatkan vuoristomajalle, jonne työukot kanniskelivat lautaviritelmässä selässään nestekaasupulloja.

Eipä Tatroille ole niin pitkä matka Saksa-Itävalta-Unkari-akselilta, jolla enimmäkseen majailen, ettenkö eksyisi sinne vielä uudelleen. Toivottavasti silloin täysin sulan maan aikaan ja kiipeilyvaljaat repussa.

Oletko käynyt Tatra-vuorilla tai haluaisitko lähteä? 

You Might Also Like

1 Comment

  • Reply Nina 18.1.2021 at 14:29

    Kuinka rakastan matkustamista … on sääli, ettet mene mihinkään

  • Leave a Reply