Yleinen

Kaksi Unkaria

2.6.2019

(Suosittelen tätä The Atlanticin perinpohjaisesti tutkittua juttua lisä- tai taustatiedoksi.)

Kun muutin Unkariin opiskelemaan CEU:ssa, tiesin kyllä, että luvassa olisi poliittista turbulenssia, ja että opinahjon tulevaisuus oli jokseenkin uhattu. Muistin myös sen, miten herkullisia falafelejä juutalaiskorttelin kuppiloista saa ja miten komeasti keskustan historialliset, vähän jo ränsistyneet rakennukset valaistaan iltaisin.

Sitä en tiennyt, miten suuri kuilu näiden kahden Unkarin välille on revennyt.

Ensimmäinen, se helpommin lähestyttävä, on pintapuolinen Unkari, joka toivottaa vierailijan tervetulleeksi opiskelijabaarien ilmaisilla jazz-konserteilla ja eriparisilla tuoleilla, pustan punaisilla auringonlaskuilla ja niin keisariajan rakennusten rappioromanttisilla julkisivuilla, joita kuvaillessa voisi hukata loputtomia iltapäiviä.

Se toinen Unkari paljastuu omasta poliittisesta mielenkiinnosta ja taloudellisesta tilanteesta riippuen joko parissa viikossa tai sitten vuosissa. Siinä Unkarissa kodittomia passitetaan vankilaan Budapestin kaduilta, homobaariin menijät peittävät kasvonsa hupulla ja valtion yliopistoissa opinnoille lätkäistään sellainen hintalappu, ettei koulutukseen ole enää varaa kuin kaikkein hyvätuloisimmilla.

Ja niin, savustetaan maan ehdottomasti korkeatasoisin yliopisto maanpakoon entisen Itävalta-Unkarin keisarikunnan pääkaupunkiin. Siitä lisää vähän myöhemmin.

Budapestissa asuessa tuntui kuin olisin Matrixin Neo, mutta sillä erotuksella, että pystyin valitsemaan punaisen ja sinisen pillerin välillä ihan milloin vain. Saatoin käydä treffeillä hämyisessä teehuoneessa ja jutella paikallisen miekkosen kanssa True Detectivestä, ja jatkaa siitä suoraan juttukeikalle haastattelemaan vasemmistoaktivisteja, jotka jakelevat ilmaista ruokaa kodittomille ja turvapaikanhakijoille, ja joiden toimintaa poliisi yrittää estää. Tai lillua iltapäivällä satoja vuosia vanhassa turkkilaiskylpylässä ja heiluttaa illalla kylttiä akateemista vapautta vaativassa mielenosoituksessa. Budapest on kaupunki, jossa tien toisella puolella länsieurooppalaiset turistitytöt ottavat toisistaan blogikelpoisia kuvia uuden, komean veistoksen edessä, ja toisella puolella valtapuolue Fideszin propagandajulisterivi kehottaa kansalaisia vihaamaan EU:ta.

Mitä kauemmin vietin Unkarissa, sitä vaikeampaa turistimoodiin oli kivuta. Korskean parlamenttirakennuksen sijaan näin ratikan ikkunasta autoritäärisen hallinnon päämajan. Historiaa kuvaavat museot korostivat etnisten unkarilaisten kärsimyksiä ja jättivät mainitsematta vaikkapa sen, että Unkari osallistui aktiivisesti juutalaisten kansanmurhaan. Ei-länsimaisen näköisille kavereille heitettiin ruokakaupan jonossa rasistisia kommentteja. Unkarilainen kurssikaverini alkoi opetella raivokkaasti saksaa, jotta voisi muuttaa heti valmistuttuaan rajan toiselle puolelle ja viedä poikaystävänsä ja vanhempansa mukanaan.

Nyt, vuonna 2019, Unkari on edelleen EU-maa, muttei demokratia. Toivon, että mahdollisimman moni täällä käyvä ja käynyt ymmärtää sen. Unkari on maa, jossa holokaustista selvinnyt ja maahan valtavasti omaa rahaansa satsannut miljardööri George Soros on leimattu valtion viholliseksi; jossa ei ole yhtään riippumatonta mediaa; jossa yliopistojen tutkimusrahoitus riippuu siitä, miellyttääkö tutkimuksen aihe valtapuolueen johtoporrasta.

Mitä tällä tiedolla sitten pitäisi tehdä?

Minulla ei ole vastausta. Mitä minä, vain vuoden verran Budapestissä asunut ja kieltä osaamaton eliittiyliopiston kasvatti, voin edes sanoa?

Minun vanhempani eivät ole vaarassa menettää työtään siksi, että vastustavat julkisesti hallituksen linjauksia. Minun mahdollisesti tulevat lapseni eivät joudu käymään koulua järjestelmässä, jossa Viktor Orbán on nostettu historiankirjoissa kansallissankariksi. Minun työurani kotimaassa ei ole jo valmiiksi pilalla siksi, että olen valmistunut ”Soros-yliopistosta”. (Se voi hyvinkin olla pilalla vaikka siksi, etten asu Suomessa tai tunne sieltä paljon oman alani ihmisiä.)

Silti minuakin suututtaa, miten voimattomaksi ja hyödyttömäksi kouluttautuneet ja tarmokkaat vaipuvat, kun hallitus on juntannut ideologiansa tarpeeksi syvälle valtion rakenteisiin. Kukaan politiikasta tai yhteiskunnasta kiinnostunut tuntemani unkarilainen ei usko, että asiat nitkahtaisivat heidän kotimaassaan parempaan suuntaan seuraavaan kymmeneen vuoteen.  Valtapuolue on ainoa, jolla on varaa tehdä suuria vaalikampanjoita, ja vaalipiiritkin on vedetty heidän kannaltaan edullisesti. Fidesziä äänesti eurovaaleissa yli puolet unkarilaisista äänioikeutetuista. Fideszin valta murenee jonain päivänä, kenties, mutta siihen tarvitaan ärhäkkä kansanliike ja Orbánin kaatuminen.

Kai haluan, että Unkarista tiedetään halvan kaljan ja kylpylöiden lisäksi myös kaikki edellä mainitut.

En sano, etteikö siitä loma-Unkarista pitäisi nauttia. Balatonilla on ihanaa pyöräillä auringonpaisteessa ja pysähtyä rantabaariin alle euron viinilasilliselle, ja Budapestissä voi antaa kameran laulaa ilta-auringon kultaisten säteiden hivellessä uusklassisia julkisivuja. Kunhan vain muistaa, että se toinen puoli on olemassa: sen näkee kyllä, kun nostaa lomalaseja nenältä. Ei tarvitse kuin skannata metrotunnelien propagandakylttejä Google Kääntäjällä.

Unkarissa kannattaa ehdottomasti käydä, ja Budapest on yksi Euroopan hurmaavimpia kaupunkeja patsaineen, puutarhoineen ja ränsistyneine sisäpihoineen. Minua kiehtoi Unkarissa aluksi tunnelma, ja kiehtoo edelleen. Kuulostaa kliseiseltä, mutta Budapestissä on sielua ja syvyyttä: ehkä sen takia, että Unkarin historia on sortoa ja säpinää täynnä. Ottomaaneja, Itävalta-Unkarin keisarikuntaa, Neuvostoliiton satelliittivaltiota… Unkaria on koeteltu. Unkarilaisiin on myös mukavaa tutustua: heillä on usein musta huumorintaju ja suorat mielipiteet.

Olen siis ihan muina Neoina valinnut pillerien väliltä monta kertaa päivässä. Se on raskasta. Vaikka vuosi Budapestissä olikin aivan uskomaton, en tahtoisi viettää siellä välttämättä enää toista. CEU:n muutto Wieniin tuntuu helpotukselta (vaikka itävaltalaisetkin poliitikot ovat rypeneet viime aikoina skandaaleissa): ei tarvitse mennä kuvaamaan mielenosoituksia peläten kyynelkaasua tai sitä, että kaveri vangitaan. Ehkä nyt yliopistomme voi toipua ja jatkaa Unkarin ja muiden Itä-Euroopan korruptoituneiden valtioiden tutkimista ja tukemista ilman lakkauttamisen uhkaa.

Palaan varmasti Unkariin, ihan vain siksikin, että meillä on siellä vielä jonkin verran opetusta. Haluan myös pysyä kärryillä Unkarin tilanteesta ja kertoa siitä: blogissa, kirjoittamissani artikkeleissa, kasvotusten. Melkein mille tahansa Euroopan maalle voisi käydä unkarit: jos lakataan täysin välittämästä siitä, kuka tekee päätöksiä, parlamenttiin voi päätyä vallanjanoisia opportunisteja, jotka nappaavat median, oikeuslaitoksen ja koulutuksen hallintaansa.

PS. Yritin olla sisällyttämättä tähän liikaa analyysiä Orbánin politiikan ideologiasta ja sisällöstä. Jos haluat kuulla siitä lisää, niin kysy, linkkaan hyvää luettavaa. Lyhyesti: Fidesz ei ole äärioikeistopuolue. Se on kameleonttipuolue, joka käyttää ihan mitä tahansa olkinukkea, kuten pakolaisia, varmistaakseen kannatuksensa. Fideszille tärkeintä on pysyä vallassa, ei ajaa kansan asiaa.

You Might Also Like

5 Comments

  • Reply Johanna 2.6.2019 at 18:18

    Olipa mielenkiintoinen kirjoitus. Mieluusti lukisin aiheesta lisää.

  • Reply Johanna Laakso 2.6.2019 at 20:02

    Unkarin tapahtumia seuraa Facebookissa ”Unkarin uutisvirta”, jossa tosin on viime aikoina ollut vähän hiljaista. Englanninkielinen Hungarian Spectrum (http://hungarianspectrum.org/ ) on oiva blogi, jossa Unkarin tapahtumia seurataan päivittäin. Itsehän olen pitänyt muutaman vuoden ajan Keski-Eurooppa-blogia, joka on mennyt yhä enemmän Unkarin politiikan päivittelyksi (https://sentrooppasantra.wordpress.com/ ). Ja sitä etenkin olen päivitellyt, että näin pitkälle on pitänyt asioiden mennä, ennen kuin Länsi-Euroopan ja Suomenkin media edes vähän alkaa seurata Unkarin tapahtumia.

    • Reply Sunna 2.6.2019 at 22:19

      Hei Johanna! Kiitos, näitä olen seuraillut, samoin kuin sinun blogiasi – se on aivan huikea, en voi kehua sitä tarpeeksi. Olisipa hienoa nähdä Ylellä tai Hesarissa pitkä tutkivan journalismin juttu Unkarin tilanteesta ja sen taustoista. Tosin voi olla, että se pitää jonkun meistä itse kirjoittaa…

  • Reply Emilia 3.6.2019 at 01:17

    Mielenkiintoinen postaus! Toivottavasti kirjoitat lisää aiheesta 😊

  • Leave a Reply