Yleinen

Vesisadetta ja pommeja Belgradin taivaalta

28.10.2018

Szia – hei näin unkarilaisittain! Vierähti pari viikkoa niin, että olisi kovin halunnut kirjoittaa, olisi ollut kovin asiaa. Mutta olen joutunut priorisoimaan koulu- ja työtehtäviä lystikirjoittelun edelle. Pahoitteluni.

Meitä siunattiin loka-marraskuun taitteessa ei yhdellä, vaan kahdella pitkällä viikonlopulla. Toisen valloittavat Hollanti-kaverini, jotka ryntäävät Budapestiin ja työllistävät minut todella toistaitoisena matkaoppaana. Ensimmäisenä päätin itse luikkia maasta amerikkalais-virolais-suomalaisella kokoonpanolla. Ostimme bussiliput, varasimme tuhottoman halvan airbnb-kämpän ja läksimme Serbian pääkaupunkiin kolmeksi päiväksi.

Ensin piti selvitä oikein klassisesta yöbussista: lähtö illalla yhdeltätoista, laukussa passi, villatossut ja kuivahtanut rahka-persikkaviineri lähimmän metroaseman ainoasta auki olleesta leipomosta. Jaksoimme juoruta professoreista ja luokkakavereista parin tunnin ajan rajalle asti, mutta sitten itse kunkin turnauskestävyys otti kovaa kolausta. Bussi seisoi jonossa kolme ja puoli tuntia, mutta nyki eteenpäin muutaman metrin verran kymmenen minuutin välein, ettei varmasti ehtisi nukahtamaan välissä. Kun aamuaurinko jo melkein sarasti, saimme leimat passeihin ja matka kohti Belgradia jatkui.

IMG_7222
IMG_7221

Alun auringonsäteet vaihtuivat nopeasti tihkusateeksi, mutta se ei hidastanut neljän politiikka- ja historianörtin toiveita tutustua Belgradin menneisyyden vaiheisiin. Koska en ollut koskaan aiemmin osallistunut kävelykierrokselle oma-aloitteisesti, liityimme 1900-luvun historiakierroksen matkaan. Oppaan tunnisti sateenvarjosta ja leveästä hymystä. Hän oli alle kolmekymppinen serbialainen nainen, joka oli asustellut ja opiskellut myös Budapestissä.

Opas yritti pitäytyä kevyissä ja viihdyttävissä tarinoissa, joiden taustojen mustuus paistoi kuitenkin kaskujen läpi.  Kauppasaarron aikaan salakuljettajat hoitivat eräällä keskustan kadulla bisneksiään, ja heitä seurasivat nuoret, kauniit opportunistiset naiset. Katua kutsuttiinkin silloin ja ilmeisesti edelleen Silicon Valleyksi, sillä gangsterien seuralaiset olivat seuranneet Pamela Andersonin esimerkkiä ulkomuodossaan.

Belgradin kuuluisa, kymmenen vuotta sitten sekopäisen mahtavaksi kuvailtu yöelämä sai alkunsa niin ikään kauppasaarron aikana, kun parikymppiset juhlijat kokoontuivat salaklubeilla kellareissa. Musiikki piti tehdä itse tai salakuljettaa cd:t Unkarista. Kun maa aukesi jälleen ja talous koheni, dj’t siirtyivät takaisin maan pinnalle ja toteuttivat lamanaikaiset haaveensa avaamalla omia klubejaan. Tunnelma ja kapinallisuus hiipuivat nopeasti.

IMG_7215
IMG_7217

Kaksi tuntia tuulta ja tihkusadetta ehti kulua, ennen kuin sana kissa nimeltä Srebrenica nostettiin pöydälle. Virolainen ystäväni kysyi oppaalta, mitä mieltä hän on Kosovosta. Opas pulisi kauheuksista, joita ”kaikki osapuolet tekivät” ja vaihtoi aihetta linnoituksen muurin eri kerrosten kuvailuun.

Vuonna 1999 Nato kyllästyi seuraamaan Serbian ja Kosovon konfliktia, erityisesti Serbian haluttomuutta vetää joukkonsa Kosovosta, ja aloitti pommitukset, jotka kestivät 78 päivää. Tämän verran voin sanoa suunnilleen varmaksi tiedoksi.

Siitä, mitä Belgradissa tapahtui keväällä 1999, ei ole täyttä varmuutta. Pommikoneet kylvivät satoaan niin sotilas- kuin siviilikohteisiinkin. Joidenkin mukaan kuolleita oli 500, toisten 2500. Iso osa Belgradin rakennuksista tuhoutui tai vaurioitui pahoin, mutta kaikki Sava-joen ylittävät sillat jäivät pystyyn.

Opas kertoi, miksi. Kymmenet vapaaehtoiset pukivat päälleen t-paidat, joissa luki kyrillisin aakkosin ”target”, ja tanssivat tai seisoskelivat silloilla, usuttaen hävittäjiä pudottamaan pomminsa. Eivät kuulemma uskaltaneet.

Kierroksen loppupuolella opas alkoi kertoa omia sotamuistojaan.

Siis minua kolme vuotta vanhempi, eloisa ja iloinen tyyppi alkoi puhua sodasta, jonka oli itse kokenut.

Hän oli tuolloin 8-vuotias. Eräänä aamuna äiti sanoi, ettei kouluun saa enää mennä. Tyttö muistaa katselleensa paljon piirrettyjä televisiosta, jonka oikeassa yläreunassa välkkyi lähes aina punainen merkki: ilmaisku-uhka, ulkonaliikkumiskielto. Monien kaverien isät eivät koskaan palanneet Kosovosta. Hänen isänsä ei lähtenytkään, sillä tämä oli sairastunut vakavasti ja kuoli muutaman vuoden päästä.

IMG_7205IMG_7182
IMG_7166

Kiitimme opasta kierroksen lopuksi ja kyselimme vinkkejä vegelounaan löytämiseen. Hän neuvoi lempipaikkansa. Lämpöisin uunein varusteltu, skandityylisesti sisustettu brunssipaikka täytti vatsamme herkullisilla lohkoperunoilla ja kesäkurpitsahampurilaisilla, mutta mietimme kaikki kahta asiaa: kevättä 1999 ja sitä, että Balkanin sodasta ei taida olla yhtä totuutta.

Silloin, kun ensimmäisen luokan keskeyttämään joutunut oppaamme värjötteli viltin alla Belgradin pommituksessa, minä sain pikkuveljen. Muistan elävästi, kun veli tuli kotiin. Sain pitää häntä sylissä. Vauva oli minulle kuin babyborn-nukke, halusin pukea ja riisua häntä kuin lelua.

Uskomatonta, että minun elinaikanani Euroopassa on sodittu. Syyllisiä ja syyttömiä miehiä, naisia ja lapsia on pommitettu. Ja nyt, vain 19 vuotta myöhemmin, Belgrad on kuin mikä tahansa itäeurooppalainen kaupunki pululaumoineen, kaljakuppiloineen ja leveine bulevardeineen, joita koristavat jouluvalot jo lokakuussa.

Ja minun veljeni halkoo nyt räjähteillä kivenlohkareita Suomen armeijassa.

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply Piyya 28.10.2018 at 14:34

    Belgrad on ihana, elämäniloinen kaupunki.
    Kertomuksesi jää pyörimään päähän ja ajatus sodan läheisyydestä saa hiljaiseksi. Läheisyys sekä vuosina, että matkana. Niin lähellä.
    Yhtä totuutta ei ole.
    Kiitos !

    • Reply Sunna 28.10.2018 at 21:06

      Niin on, siksi olikin uskomatonta, miten vähän aikaa pommituksista ja sodasta onkaan. Minuun valaa toivoa se, miten käytännöllisesti ja mutkattomasti nuoret tuntuvat suhtautuvan toisiinsa – edellisen sukupolven vihollisiin. Kiitos kauniista sanoista!

    Leave a Reply