Yleinen

Tervetuloa, arki ja tylsyys

15.10.2018

Minulla oli aivan uskomattoman tylsä viikonloppu, koska lähes kaikki luokkalaiseni tärkeilivät urasuunnittelukoulutuksessa. En pysty osallistumaan siihen, sillä olen töissä toisen koulutusviikonlopun aikana – ironista.

Niin tylsä, että aloin luonnostella en yhtä, en kahta vaan kolmea esseetä, laitoin kahta eri ruokaa, leivoin kaura-suklaakeksejä ja kävin pitkällä sunnuntaikävelyllä Budan kukkuloilla.

Johan vauhdin oli aikakin tasoittua.

IMG_7044
IMG_7043
IMG_7047

Tämä sopeutumisen vaihe voi olla joko tuskaa tai ihana hengähdystauko: riippuu, miten on viihtynyt uudessa ympäristössään. Kurssikaverit ovat käyneet jo sen verran tutuiksi, että neljä meistä mahtuu kolmen hengen sohvalle teekupit kätösissä katsomaan surkeaa teinileffaa perjantai-iltana. Osaan liikkua kämpässä pimeälläkin niin, etten paukauta isovarvasta kynnykseen vedenhakumatkalla keskellä yötä.

Rutiinit alkavat muotoutua. Hätäisen metroasemalta napatun pizzapalapäivällisen sijaan ehdin kokkailla sunnuntai-iltana alkuviikon lounaiksi hirssi-avokado-salaattia ja pyöräyttää vielä pikkuleipiä jälkiruoaksi. Liikunnan määrä alkaa lisääntyä: kiipeilyä, pitkiä kävelylenkkejä, joogaa, jopa varovainen juoksulenkki jalkahaverin jälkimainingeissa. Enää ei tarvitse merkata kalenteriin päivää, jolloin pitää muistaa soitella koti-Suomeen. Olen ehtinyt katsoa puolta tuntia pidempiä ohjelmia Netflixistä ja seurata sanomalehtiä.

Vaalit Baijerissa, vaalit Brasiliassa, vaalit Yhdysvalloissa.

En ole pitkäkestoisten, junnaavien rutiinien ystävä, mutta tuntuu muikealta olla taas oman arkensa rouva. On monta esseetä väkerreltävänä, esitelmää harjoiteltavana ja lehtijuttua kirjoitettavana, mutta ne voi pätkiä palasiksi, ripotella kalenteriin ja tietää, että kaikki tulee kyllä tehdyksi. Kunhan saan sopivassa suhteessa kirjastossa kykkimistä, Budapestin syysaurinkoa, jasmiiniteetä ja uusien katujen tallailua, hyvä tästä tulee.

IMG_7035
IMG_7051
IMG_7049

Viikko numero seitsemän pyörähtää nyt käyntiin Budapestissä. Jotkin pikkuasiat ovat alkaneet risoa, kuten kierrätyksen puuttuminen, ja toiset taas hurmaavat kerta toisensa jälkeen (hiljalleen Gellert-kukkukalle hiipivä ruska ja feministinen kv-politiikan teoria ja tähteiden lämmittäminen päivälliseksi kämppiksen kanssa). Olen vieläkin matkalla Budapestissä, mutta samalla tavalla kuin haluan olla kaikkialla, minne päädyn – yksityiskohtia ihaillen, vastaanottavaisempana kuin osasin olla vielä Suomessa asustellessani. (Tosin jos muuttaisin nyt takaisin Suomeen, arvostaisin pikkuasioita yhtä lailla siellä kuin täälläkin. Seikkailu on valinta!)

En tiedä, onko tämä kulttuurishokkia, sopeutumista vai mitä, mutta just nyt linssisopan keittäminen maanantai-iltana, Hollannin yliopistokokemusten vaihtaminen teetauolla ja auringonlaskun ihailu ratikasta kotimatkalla tuntuvat mutkattomilta ja oikeilta.

Vaikka se soundtrackina pyörivä Madventuresin tunnari liikuttaakin ja nostaa nukahtaessa silmien eteen kuvia Himalajasta tai Andeista.

Onko sinulla kokemusta tästä maahanmuuton tasoittumisvaiheesta? Onko se sinulle helpotus vai ahdistus?

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply