Suomen suurin matkablogiyhteisö
Yleinen

Kolme viikkoa Alpeilla – reitti ja paikat

27.8.2018

Tervehdys uuteen viikkoon! Minulle se alkaa Suomesta ja kulkee Hollannin kautta Unkariin, huh.

Ennen kuin antaudun fiilistelemään kesän reipasta jalkamarssia Euroopan katolla, siitä olisi syytä kuitenkin latoa faktat tiskiin. Kenties inspiraatioksi, kenties neuvoiksi, kenties ihan vaan huvitukseksi. Vielä ehtii Alpeille vaeltamaan, kiipeilemään ja pyöräilemään – itse asiassa rinteet ovat sulimmat syys-lokakuussa, kun kaikki lumet ovat jo sulaneet, eikä uusia ole vielä ropissut. (Paitsi eilen Itävallassa.)

Reittivalinta: Garmisch-Partenkirchen (Saksa) – Cortina d´Ampezzo (Italia)

Alpeilla risteilee loputon polkuviidakko, ja pitkänmatkareittejäkin on satoja. Minulla oli käytettävissä projektiin muutama viikko, ja halusin viettää ainakin osan ajasta saksankielisellä alueella. Puhun kieltä, tunnen paikalliset vaellustavat ja ikävöin kovasti tirolilaisia vuoristoherkkuja. Päätimme lähteä matkaan Saksan puolelta, sillä ensimmäisen viikon reissuseurani – äiti! – lensi Müncheniin.

Pläräsin viikkotolkulla eri reittivaihtoehtoja, eikä mikään pitkä reitti tuntunut sinällään sopivalta. Halusin budjetti- ja maisemasyistä yöpyä enimmäkseen vuoristomajoilla enkä motelleissa laaksossa. Mahdollisimman paljon luontoa mukaan, kiitos! Lopulta päädyimme seuraamaan Via Alpinan punaisen reitin etappeja ensimmäiset kuusi päivää, ja loput yksitoista Via Alpinan keltaista reittiä päinvastaiseen suuntaan kuin oppaassa.

Halusin kokea mahdollisimman monipuolisia luontokohteita ja elämyksiä, joten toisinaan skippasimme laaksossa tamppaamisen ja menimme pari siirtymää bussilla tai junalla. Thru hike -mentaliteetilla voi vaeltaa toiste, ja todennäköisesti aionkin. Tällä kertaa tahdoin kuitenkin lomailun valokeilaan, en suorittamista. Käytimme ihmistä nopeampaa kulkupeliä siirtyessämme punaiselta reitiltä keltaiselle ja keltaisen reitin Italian pätkällä parin päivämatkan verran suuren laakson halki.

Seitsemäntoista vaelluspäivän varrelle mahtui niin maidonvaaleita vuoristopuroja, jäätiköitä kolmen tuhannen metrin korkeudessa kuin suloisia laaksokyliä lehmineen ja kilipukkeineen. Se oli tarkoituskin: korkeus vaihteli 700 metristä yli 3000:een, ja pohjoisesta etelään käppäillessä kivi-, kasvi- ja eläinlajit ehtivät myös vaihtua moneenkin kertaan.

etappi1
IMG_6240
IMG_6265

1. viikko: Garmisch-Partenkirchen (Saksa) – Schwaz (Itävalta)

Pitkän matka polkaistiin käyntiin Garmisch-Partenkirchenin kuuluisan lentomäen kupeesta rankkasateessa. Heti ensimmäisenä päivänä pääsimme tutustumaan uuteen ja omituiseen eliölajiin, alppisalamanteriin, joka kömpii esille vain ilmankosteuden lähennellessä sataa prosenttia.

Ylitimme heti toisena päivänä Saksan ja Itävallan rajan, ja suuntasimme yöksi laaksoon Scharnitziin. Seuraavat neljä päivää vietimme Karwendeltalin luonnonpuistossa, autoteiden ulottumattomissa. Korskeat, vaaleanharmaat rosohuiput reunustivat polkuja, jotka kulkivat enimmäkseen havumetsien ja alppiniittyjen läpi. Eristyneen sijainnin lisäksi vaahteralaaksot ovat Karwendeltalin kuuluisa erikoisuus, ja suosittelen Karwendelissa liikkuvia yöpymään Eng Almin pikkiriikkisessä kylässä. Siellä voi syöpötellä luomutilan kakkuja ja juustoja, käveleskellä kirpsakassa vuoristoilmassa jättivaahteroiden keskellä ja kömpiä mukavasti saunan kautta nukkumaan vaellushotelli Engissä.

Karwendeltalin läpivaellusta ei ehkä kannata harkita ensimmäiseksi alppimatkaksi, sillä leikkiä ei voi jättää kesken. Maitojunia sivistyksen pariin ei yksinkertaisesti kulje, ellei saa lahjottua paikallista maajussia heittämään lähimmälle asemalle tuntien rytkyttelyn päähän jeepillään. Vähän kokeneemmalle kulkijalle Karwendel on puolestaan paratiisi, sillä siellä saa nauttia luonnon rauhasta vain muutaman kanssavaeltajan kanssa kesäsesongin korkeimpinakin hetkinä. Esimerkiksi Karwendelhausissa ja Lamsenjochhüttellä sai nauttia todella autenttisesta alppimajakokemuksesta, kun majanpitäjät kuuluttivat säätiedotusta kaikille vieraille olohuoneen takan edustalla ja baarissa tarjoiltiin paikan päällä väännettyä käpysnapsia.

Etappi päättyi hopeakaupunki Schwatziin, jossa leijui vähemmän ylellinen tuoksu: lehmänlanta. Puksuttelimme Schwatzista pariksi päiväksi ihastelemaan Innsbruckia, mutta punainen reitti olisi jatkunut syvemmälle kohti Pohjois-Tirolin sydäntä.

etappi2
IMG_6415
IMG_6438

2. viikko: Mittelberg (Itävalta) – Merano (Italia) 

Kuuden ja puolen päivän puristus Alppien vedenjakajan yli oli rankka, mutta tuhottoman monipuolinen. Keltainen reitti vei meidät heti kättelyssä 2800 metrin korkeuteen Pitztaler-jäätikön kupeeseen, jossa bongasimme niin leivää vuoristotautia kuin vuorikauriitakin. Ylitimme solan kolmen tonnin korkeudessa ja kipittelimme alas Söldeniin laskettelurinteiden reunoja pitkin. Olisipa mahtavaa päästä Söldeniin lautailemaan talvisaikaan! Rinnettä ja rinneravintolaa riitti, ja lumet pysyvät siellä pitkään korkean sijainnin vuoksi.

Matka jatkui kohti Ötziä ja Italian rajaa. Similaunhütte valtakunnanrajalla tarjoilee sekä näkymät kahteen maahan että neljän ruokalajin taivaallisia illallisia. Vaelsimme Mittelbergistä Similaunhüttelle melkein yhtä matkaa berliiniläisen perheen kanssa, ja viimeisellä yhteisellä majapaikalla pelailimme jo saksalaisia korttipelejä ja solvasimme toisiamme hitaiksi pitkin päivää.

Similaunhütteltä on hirmuinen, kivinen alamäki kohti Schnals/Senales-laaksoa. Jos harkitset nousevasi joskus Similaunhüttelle Italian puolelta, mieti uudelleen. Korkeuseroa kertyy 1400 metriä muutamaan tuntiin, ja loppunousu on sekä pelottava että todella jyrkkä. Itävallan puolelta se oli lähes miellyttävä! Laaksoon päästyämme liityimme muutamaksi päiväksi Meraner Höhenweg -reitille, joka kiertää Texel/Tessa-kansallispuiston noin viikossa. Reitti näytti kartalta aika tasaiselta, mutta osoittautui reissun tuskaisimmaksi: punkit, helteet ja jatkuvat ylösalas-sahaaminen veivät meiltä mehut. Onneksi majoitus hoitui ihanilla retkeilymajojen ja maatilojen risteymillä, joissa sai rapsutella possuja, herkutella vastaleivotulla aprikoosikakulla ja lueskella kirjaa kukkasten keskellä Italian auringossa.

etappi3
IMG_6532
IMG_6558
IMG_6687

3. viikko San Cipriano (Italia) – Sassolungo (Italia) 

Voi Dolomiitit! Viimeisellä viikolla oli tarkoitus päätyä Cortinaan, James Bondeista ja alppihiihdon MM-kisoista tuttuun luksuskohteeseen, mutta majoihin ei mahtunut tai ne olivat niin kalliita, että rahakirstun pohja tuli vastaan. Siispä kiersimme vähän hölmöä siksakkia Dolomiittien upeimpien huippujen väliä.

Turha valittaa, koska näimme kuitenkin Dolomiittien kauneimmin kiiltävät helmet: Rosengartenin, Sassolungon ja Marmoladan. Ikonisten huippujen ja täydellisen sään yhdistelmä sai hengen salpautumaan varsinkin iltaisin, kun ryystimme teetä. Auringonlasku värjäsi vaaleat kallioseinämät ruusunpunaisiksi, ja ne loistivat omaa valoaan hämärtyvää yötaivasta vasten.

Dolomiiteilla maasto oli todella kaksijakoista: joko hyppelimme helppoja alppiniittyjä pitkin kuin keväiset alppikauriit tai huohotimme ja kiroilimme tiukoissa ylä- ja alamäissä. Dolomiiteilla on todella monen tason reittejä, joten kartat kannattaa tavata tarkkaan. Me emme eräänä päivänä niin tehneet, ja lastenleikiltä näyttänyt kolmen solan päivä muuttuikin lähes kymmenen tunnin taisteluksi omia pelkoja ja luonnonvoimia vastaan. Myöhemmin huomasimmekin, että polku oli merkattu todella katkonaisin viivoin: kaikkein vaikeimman tason reitti, siis.

Ainutlaatuisten maisemien perässä myös tuhannet muut turistit jakoivat Dolomiitit kanssamme, ja ensimmäistä kertaa väkimäärä alkoi ahdistaa. Hissejä oli vedetty lähes jokaiselle rinteelle ja jopa muutamalle huipulle, ja näköalaravintolat tönöttivät jyrkänteillä pilaamassa näköaloja. Toisaalta tuotteistetulle Sassolungolle oli mukavaa päättää vaellus, sillä halusin jo päästä eläkeläismummojen reviiriltä omaan rauhaan Lappiin.

(Minusta on hienoa, että jokaisen pääsy vuorille on turvattu. Kaikkien pitää päästä nauttimaan luonnosta! Mutta koska olen vetreäjalkainen ja vähän erakko, välttelen mielelläni väkimassoja. Niiden keskelle päätyminen oli siis oma moka, ei kanssamatkustajien.)

* * *

Palaan varsinaisiin vaellusvinkkeihin, parhaisiin kohteisiin ja majaetikettiin toisella kertaa – nyt on aika keittää linssisoppaa. Vuorten kuvia ensi yön uniin!

 

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply Noora | Kerran poistuin kotoa 27.8.2018 at 20:08

    Jes, tätä oli kivaa lukea! Kaverin kanssa on ollut puhetta, että ensi kesänä lähdettäisiin jonnekin vaeltamaan. Kohdevalintaan vaikuttaa se, koska saadaan lomaa ja minne silloin voi mennä, joten mitään ei olla kohteiden puolesta vielä sovittu. Alpit kuitenkin houkuttelisi kovasti, eikä tän postauksen lukeminen ainakaan vähentänyt lähtöhaluja :)

    Musta tuntuu, että mun neljän päivän vaellus Huippuvuorilla valmisti mua aika hyvin henkisesti kaikkeen siihen, mitä muuallakin saattaa olla tulossa. Kun on noussut rinkka selässä noin 700 metrin verran rakkakivikkoista rinnettä, joka kohosi pahimmillaan noin 45 asteen kulmassa, niin tietää selviävänsä kaikesta! Traumoja ei sentään jäänyt – lähden mielellään sinne takaisin, mutta vaihtelun vuoksi olisi kivaa päästä välillä vaeltamaan jonnekin, missä ei tarvitse pelätä jääkarhuja ja missä on olemassa polkuja :D

    • Reply Sunna 31.8.2018 at 13:53

      Kiitos Noora! Jos teillä on ihan mitä vaan kysyttävää Alpeilla vaeltamisesta (varusteet, majat, reitit, mistä saa parhaita pannukakkuja), niin vastailen kaikkeen tosi mielellään :) Laita vaan vaikka sähköpostia.

      Jep, tekee hyvää venyttää omia rajojaan polulla ja tajuta, että raja onkin paljon kauempana kuin luulee. Jos jaksoit hyvin 700 metriä, niin jaksaisit perään ne toisetkin 700, vaikka ei se kyllä hauskaa ole muuten kuin jälkikäteen. Alpeilla saat jääkarhujen pelkäämisen sijaan paijailla koiria ja lehmiä, ja polulla saattaa tulla vastaan maastoauto täynnä sulkahattuisia ukkoja.

    Leave a Reply