Yleinen

Matkakertomus Tilburg Law Schoolista

29.6.2018

Ennen Tilburgia koulutieni oli pitkä, mutta suht mutkaton ja tasainen, mistä voin aika pitkälle kiittää hyvää muistia ja lukunopeutta. Läpsyttelin peruskoulun ja lukion läpi, ja Turun valtsikastakin sai keskitason arvosanoja parin päivän turbotankkauksella ennen tenttiä. En koskaan edes yrittänyt täysillä paitsi ehkä silloin, kun olin sluibannut koko lukukauden ja tentit alkoivat häämöttää horisontissa.

Oli siis aikakin saada kunnon opetus, ja sen tarjoili minulle Tilburg University.

Jestas sentään, mikä Siperia se olikin.

IMG_5985 (kopio)
IMG_5992

Koska muutama kaverini oli jo opiskellut Hollannissa, tiesin kyllä, ettei täällä tule selviämään helpolla. Mutta en olisi osannut odottaa näin kyistä peltoa. Parempi niin, koska silloin en olisi ottanut edes opiskelupaikkaa vastaan.

Ensimmäisinä viikkoina yllätti lukemisen määrä. Satoja sivuja oikeusjargonia joka viikko! Toisin kuin Turussa, ne piti myös oikeasti lukea, muistaa ja osata vielä tenteissä.

Lähdin opiskelemaan kansainvälistä oikeutta valtio-oppipohjalta, joten olin aivan kauhuissani oikistenteistä, joissa en voisikaan vain jorista jotain korkealentoista vähän aihetta liipaten. Jouduin jättämään yhden kurssin kesken, kun en vain oppinut tarpeeksi oikeustieteellistä argumentaatiota. Syksy meni ahkerasti lukiessa, mutta ehdin myös reissailemaan esimerkiksi Alpeilla ja Pariisissa.

Keväällä sitten jäivät reissutkin, ja suhasin kirjaston ja kodin väliä joka päivä maanantaista sunnuntaihin ja sunnuntaista maanantaihin. Lihasjumeja. Itkuisuutta. Paska ruokailurytmi. Jatkuva epäonnistumisen pelko. Sottainen huone, kokistölkkejä ympäriinsä ja päälle kaatuvat seinät. Minulla ei ole juurikaan muistikuvia maalis-toukokuusta, paitsi lounastauoilta, jolloin nautiskelimme esimerkiksi kreikkalaisista 70-luvun kesähiteistä.

Vaikka maisteriohjelma kestikin vain reilut 10 kuukautta, se tuntui loputtomalta suolta. Lähes joka päivä teki mieli läväistä hanskat tiskiin ja lähteä Inariin pilkille. Opiskelumotivaatio notkahti vielä entisestään, kun sain kuulla päässeeni Budapestiin opiskelemaan kv-politiikkaa – miksi tuhlaisin aikaani Hollannissa alaan, jolle en todennäköisesti aio työllistyä, kun pääsisin kuitenkin pian paljon mielenkiintoisempien opintojen pariin?

IMG_5965
IMG_6003 (kopio)
IMG_6000

Ohjelmamme kruunaa väitöstilaisuus, jossa omaa gradua pitää perustella ihan kuin väikkäriä ikään. Tämä kirsikka kakun päällä hirvitti minua etukäteen niin paljon, että heräilin aikaisin painajaisiin monta päivää. En saanut gradusta minkäänlaista väliarvosanaa, joten odotin ihan mitä tahansa hylätyn ja kiitettävän väliltä.

Ihan turhaan. Väitös olikin koko vuoden kruununjalokivi! Kun ympäristöoikeuden myöhästelyyn taipuvaiset proffat viimein suvaitsivat tulla paikalle, he kättelivät minua ja ohjaajani sanoi:
”Kiitos kauniisti kirjoitetusta työstä. Sinulla ei ole mitään syytä pelätä.”

Pidin lyhyen esitelmän. Proffat hymyilivät, minä en vielä. Sitten he kyselivät minulta kaikenlaista, mutta hymyilivät edelleen. Pelonrippeeni haihtuivat.

Jo tänne lähtiessäni päätin, ettei arvosanoilla ole väliä. Olin niin oikisnoviisi, etten edes tiennyt perustermejä. Vielä viime viikolla googlailin, mitä litigation tarkoittaa. Sen takia onkin ihmeellistä, että minä, perusvetelä politiikkaihminen, kiskaisin hollantilaisesta oikiksesta kunniamerkinnän todistukseen. Ilman sitäkin olisi pärjätty, enkä tarvitse sitä mihinkään.

Sain todistettua itselleni jotain tärkeää. En ennen tiennyt, mitä täysillä yrittäminen on, enkä uskonut, että minusta on vastaamaan tällaisiin haasteisiin. Olen vihdoinkin tehnyt jotain niin vaikeaa, etten tosissani uskonut pystyväni siihen, enkä jättänyt leikkiä kesken.

Joskus on hyvä luovuttaa – joskus luovuttaminen on ainoa järkevä vaihtoehto. Mutta näköjään joskus luovuttamatta jättämisestä voi seurata jotain hienoa.

En tiedä, mitä oikein teen tällä tutkinnolla, sillä suuntaan takaisin kv-politiikan pariin ensi syksynä. Synkistelin koko kevään, etten varmaan edes iloitsisi sillä hetkellä, kun Tilburg-velvollisuudet loppuvat. Pyh! Tuntuu aivan mahtavalta!

Jos matka ei olisi ollut tällaista rakkakivikkoa, en takuulla arvostaisi perillepääsyä näin paljon.

You Might Also Like

4 Comments

  • Reply Riikka 1.7.2018 at 12:54

    Onnea! Uudet opinnot tuntuu varmaan entistä kiinnostavammilta ja motivoivilta kun on selviytynyt opinnoista jotka on ollut koettelemus. :) On ollut tosi kiinnostava (ja pelottava, koska haluan itsekin ton paperin joskus vielä saada) seurata sun tuntoja kv oikeustieteen opinnoista.

    • Reply Sunna 3.7.2018 at 18:28

      Hei Riikka, kiitos kommentista ja onnitteluista! :) Mukava kuulla, että oikismatkakertomuksesta on ollut sulle hyötyä. Uskoisin, että sinulle tämä rasti ei ole lainkaan näin paha, koska oikeasti haluat sitä ja olet myös valmistautunut siihen henkisesti. Mie oon aika peruslaiska idealisti valtsikkalainen, jolle työmäärä vain oli törkeän iso. Toivottavasti saavutat sun unelmat – siis tarkoitan suunnitelmat!

  • Reply Noora | Kerran poistuin kotoa 3.7.2018 at 21:16

    Onnea, oot ihan huikea! Voin vain kuvitella, miltä tuo vajaan vuoden puristus on tuntunut. Itse opiskelin korkeakoulututkinnon töiden ohessa 2,5 vuoteen niin että asuin ja työskentelin Tampereella ja kävin muutaman päivän kuussa pääkaupunkiseudulla oppimassa. Kyseessä kumminkin oli kirjastoala, jossa voi aina vähän vetää sinnepäin hommien kanssa ja silti saada hyviä arvosanoja. Mutta silti jatkuva neljän samanaikaisen kurssin, töiden ja viimeisen vuoden aikana myös opparin teko samaan aikaan oli vähän samankuuloista suota. Mutta siitä selvisi.

    Uskon, että kaikella on tarkoituksensa. Varmasti tällä sun opiskelurupeamallakin. Jos ei ammatillisesti, niin ehkä henkisellä puolella, tsemppaamassa tulevaan :)

    • Reply Sunna 4.7.2018 at 21:02

      Kiitos Noora, ja huikea oot siekin! Kuulostaa ihan supernaisen hommilta tuo sinun viimeisen opiskeluvuoden rupeama. Näistä pyrähdyksistä oppii monta asiaa, mutta mulle ainakin oli päällimmäisenä se, etten halua elää näin hektisesti koko ikääni. Kiitos tsempeistä :)

    Leave a Reply