Yleinen

Lattarimuistoja, Lattarihaaveita

21.2.2018

Gradukevään ja viime vuoden rinkkaseikkailun kontrasti ei voisi olla suurempi. Puhelin muistuttelee ivallisesti lähes päivittäin, että tänäänkin voisit olla playalla ja rikkoa taas yhdet aurinkolasit (kolmen kuukauden reissun aikana tuhosin viidet).

Moni asia vetää mielen takaisin tien päälle. Vaikka valmistunkin nyt, olen aika varma, ettei minusta lakinaista tule, joten edessä on suunnanvalinta. Kannattaisi siis selailla työpaikkoja ja muita mahdollisuuksia, mutta sen sijaan rämppään Skyscanneria ja luonnostelen mahdollisia tulevaisuuden reissuja.

Saavuin viime vuonna 11 viikon odysseian jälkeen Panama Cityyn hämmentyneenä, mutta onnellisena. Kaikki näetty ja koettu myllersi päässä ja haki muotoaan. Oliko tällä jokin merkitys?

P1580992 (kopio)P1590032 (kopio)

Vaihtaisin Cancunista Panama Cityyn ulottuneesta venähtäneestä retkestä vain yhden asian: oman fiiliksen. Ajatukset kiersivät aika synkkää rataa, vaikka yläpuolella porottikin Karibian aurinko. Perusvirettä ei voi muuttaa, jos elämässä kupruilee, mutta asennetta olisin voinut kyllä parantaa. Vaikka kroppa laskeutui Meksikoon jo tammikuussa, pääkoppa seurasi kunnolla perässä vasta maaliskuun alussa, jolloin reissua oli jäljellä enää muutama viikko. Seuraavan pitkän matkan haluaisinkin viettää kokonaan niissä tunnelmissa, joihin letkeä Bocas del Toro minut Panamassa vei. Täysin kiireettömiä päiviä tuulisella rannalla, tanssimista rankkasateessa, bookcrossing-pisteestä napattua luettavaa.

Eilen vastailin jonkun kanssaseikkailijattaren kysymyksiin Väli-Amerikasta. Hän aikoi kiskaista melkein koko reittini kolmeen viikkoon turvautumatta lentämiseen. Minulle tuli kolmessa kuukaudessakin hoppu. Nautin näköjään kilpikonnamaisesta matkanteosta, ja sekös Lattareihin sopii. Matkailutyylini ei ehkä muuttunut, mutta ainakin vakiintui. Haluan suorittaa vähemmän ja tunnustella enemmän. Tutustua kunnolla kanssareissaajiin ja väitellä Trumpista riippumatossa tarantellan kipitellessä katossa. Haahuilla pitkin rantapolkuja puolivarjossa, runoilla kepillä hiekkaan ja palata lempikalliolle monena iltana putkeen. En halua vain vetäistä rastia nimen viereen listassa, vaan oppia ymmärtämään.

Näin jälkikäteen mietittynä olen hurjan ylpeä itsestäni. En ole ihan varma, mistä idea edes lähti, mutta niin vain läksimme Jutan kanssa matkaan. Tiedän kyllä pärjääväni vaikka missä tilanteissa, mutta reippainta olikin itse lähteminen. Oikiskuplassa juuri kukaan ei ole tehnyt vastaavaa! Kurssikavereilla on mieletön kiire trainee-paikkoihin, joista aukenee ovi sitten junior-asiantuntijaksi, hyville palkoille, omistusasunnoille ja muutaman viikon vuosilomille. Ehkä olisin jonottamassa oravanpyörään heidän kanssaan, ellen olisi varma siitä, etten halua sitä – ainakaan vielä. Mikäs kiire tässä on. Painetaan välillä duunia, välillä selaillaan pölyisiä teoriakirjoja hämärissä lukusaleissa, toisinaan torkutaan panamalaisissa busseissa ja toisinaan rinkutellaan ukulelea lentokentällä.

P1590032 (kopio)
P1590040 (kopio)
P1590050 (kopio)

Panaman kanavan sillalla jotain päättyi ja jotain jäi kesken. Hostelleissa marinoituneet true-travellerit kertoilivat seuraavasta askeleesta, merimatkasta Kolumbiaan. En pulittaisi muutaman päivän riskialttiista purjehduksesta melkein tuhatta euroa, mutta olen aika varma, että Lattariseikkailu vol. 2 on edessä. Vieläpä todennäköisesti ennemmin kuin myöhemmin. Pääomaahan siihen tarvitaan, aikaa myös, mutta molemmat ovat varmasti järjesteltävissä.

Reggueton raikaa taas kuulokkeista, kalmankelmeä talvi-iho janoaa aurinkoa ja järjestelmällisten hollantilaisten pikkutarkka systeemi ärsyttää. Tulostelin Väli-Amerikan parhaita otoksia ja länttäsin oveen – huono veto. Ovi kun ei avaudu vehreälle terassille, vaan sinänsä ihan nätille pikkukadulle koristeltuine tiilitaloineen.

Jos jotain ymmärsin, niin sen, miten valtava ja monipuolinen Latinalainen Amerikka onkaan. Suomalaiset oppivat alueesta peruskoulussa ehkä parin viikon pätkän: on jotain intiaaneja, Andit ja sylkeviä laamoja. Matkailumediat rummuttavat turkoosissa meressä snorklailua ja perunajauhonhienoja biitsejä.

Intiaaneja, eli satoja eri alkuperäiskansoja. Kymmeniä erilaisia valtioita, jotka jakautuvat kymmeniksi toinen toistaan erilaisemmiksi provinsseiksi. Perun lumihuipuilta Amazonasin sademetsiin, Tulimaan karuudesta ja Costa Rican biodiversiteetti-ilotulitukseen. Väli-Amerikka on vasta piskuinen murunen siitä, mitä Lattareista löytyisi nähtäväksi, siitäkin sivuutin varmasti 95  prosenttia.

En tiedä, haluaisinko asua Lattareissa – kai sitäkin voisi kokeilla. Aikakäsitys ja tuloerot kävisivät varmasti raskaiksi. Toisaalta reissatessa kantaa ylipainoisen rinkan lisäksi hartioillaan painoa siitä, että täällä minä rikas länkkäri vain sikailen, kun paikalliset lapset napsivat pelkkää riisiä iltapalaksi, jos sitäkään.

Oletko käynyt pitkällä reissulla? Muuttiko se maailmankuvaasi? 

 

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply