Suomen suurin matkablogiyhteisö
Yleinen

Vinsåshornet – Islanti, Alpit ja Norja samassa paketissa

21.7.2017

Viikonlopun nojatuolimatka Norjan vuorille, ole hyvä!

Vieläpä koko kesän upein vaellus. Noin seitsemän tunnin pyrähdys kulki ensin vesiputousten viertä jäätikköjärvelle, jyrkännettä ylös kivikon läpi huipulle ja jäätikköpyllymäkeä upeaan tunturilaaksoon. Aurinko paistoi, nenä paloi ja meillä oli supersöpö koiranpentukin mukana.

Miespuolisia olentoja sen sijaan ei. Vinsåshornetin, 1343 metriä, valloitukseen ei tarvittu muuta kuin kolme tyttöä, yksi koiruneiti sekä muutama reppuun liiskaantunut banaani.

P1610385P1610386
P1610404
P1610421
P1610422

Kun aloitimme nousun kohti solaa, ihmettelimme yhteen ääneen, missä vaiheessa oikein päädyimme Islantiin. Varvikko, kosket ja maaginen vihreys kumpusivat kyllä Pohjoismaiden ainoasta saarivaltiosta. Nautiskelimme aurinkorinteellä heinäkuun toistaiseksi lämpimimmästä päivästä, ja istahdimme kalliolle paussille muutaman kerran. Parkkipaikalle jätetty automme kutistui ensin tulitikkulaatikoksi, sitten pikkurillinkynneksi ja lopulta kärpäsenkakaksi.

Tunnin jälkeen olimmekin jo nousseet kirkkaalle järvelle, jonka rannalla ei tuullut ja jota ympäröivät kallionseinämät ja veden turkoosi väri tulivat suoraan Alpeilta. Sveitsiläinen kaverini kysyikin myöhemmin, olinko käynyt Luzernin lähistöllä viime aikoina. Ehei, Länsi-Norjassa vain.

Nelijalkainen matkalainen iloitsi vedessä puolisen tuntia, me ihmiset söimme salmiakkia ja juorusimme.

P1610423
P1610428
P1610435
P1610437

Ylös, ylös, ylös. Kuten aina, saimme ylittää masentavan määrän valehuippuja ennen todellista palkintoa.

Tiedättehän sellaiset pelottavat, peikonhampaan näköiset jyrkät huiput?

Usein ne ovat ihan helppoja saavuttaa sivusta tai takaa, näyttävät vain edeltä täysin mahdottomilta.

Istahdimme todella myöhäiselle lounastauolle satojen metrien lähes vapaan pudotuksen edustalle. Valtavat, satoja metriä pitkät risteilyalukset näyttivät vuonossa pahaisilta soutupaateilta. Eikä huipulla edes tuullut! Vain vuoren päältä voi nähdä ympäristön huiput.

Oli ihanaa päästä pois laaksokuopasta korkealle, vaihtaa perspektiiviä. Kaikki näyttää täysin toiselta perspektiiviä vaihtamalla: vuorenrinteet, pilvet, oma tulevaisuus, päivänpolitiikka.

Päivän paras hetki oli silti minulle alastulon alku: laskettelimme pyllymäkeä jäätiköllä puolisen tuntia. Hihkuin ilosta kuin viisivuotias tenava, joka on juuri oppinut laskettelun salat.

P1610444
P1610446

Kun lumi loppui, alkoi Geirangerin kauneimmaksi luonnehdittu laakso, Grindal. 800 metrin korkeudessa kasvoivat vain vaivaiskoivut, varvut ja vesikasvit, ja kuvankauniit lumihuiput ympäröivät laakson hevosenkenkänä. Vain pikkuinen kinttupolku vei alas kylään.

Tosin rämmimme ensin reilun tunnin jängässä, kunnes polku löytyi.

Ilta-aurinko johdatti meidät takaisin kylään tuoksuvan metsän läpi. Koira nukahti autuaasti heti pikapesun jälkeen, me ihmiset jäimme sohvalle lojumaan, syömään jäätelöä ja juomaan teetä.

Välillä pitää muistaa patistaa itsensä sille kenties kesän haastavimmalle reissulle – tai muuten vaan rastille – että muistaa, että minähän jaksan ja osaan. Eikä jäätiköllä voi leikkiä lumessa, ellei sinne ensin kiiku. Toista puolta ylös, toista alas.

Tässä minä vain tsemppaan itseäni tulevaa opiskelusyksyä varten. Taidanpa aloittaa Itävallassa tenttimättä jääneestä politiikkakirjasta saksaksi. Jalkoja on kyllä ulkoilutettu tänä vuonna, mutta päätä ei kauheasti jumpattu.

Mutta niin: Geiranger on ihan oikeasti Norjan vaelluskohteiden aatelia, vaikka se lähinnä risteilymatkustajien päivädumppauspaikkana tunnetaankin. Norjalle epätyypillisesti polut on jopa huolellisesti merkitty, ja joka tasoiselle riittää reittiä.

__________________________________________________________________________

Pistä Alpenglow seurantaan Instagramissa ja Facebookissa, niin ei mene postaukset harakoille!

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply