Suomen suurin matkablogiyhteisö
Yleinen

Kahden vuoren valloitus Yhdysvaltojen itärannikolla

8.6.2017

Aika harva lähtee Yhdysvaltojen itärannikolle vaellusreissulle, mutta mepä mentiin. Keskustelu kuului jotensakin näin.

”Missä täällä olis lähimmät vuoret?”

”New Yorkissa tai Vermontissa.”

”Mennäänkö? Millon?”

”Umm… miksi? No, miksi ei? Käykö toukokuun alku?”

Niinpä vuokrasimme auton, pakkasimme yhteisen laukun (ensimmäistä kertaa!) ja hurautimme vuorille. Helppoa kuin mikä.

Aikaa oli kaksi kokonaista päivää plus ajomatka takaisin, joten täsmäiskimme kahdelle vuorelle: New Yorkin Cascade Mountainille ja Vermontin Camel’s Humpille. Ja kyllä, jälkimmäinen herätti ihan liikaa hihitystä sekä meissä että kaikissa, joille olemme tarinoita kertoilleet.

cascade
P1600857
P1600859
P1600863
P1600868
P1600875
P1600886

Cascade Mountain

Pituus: n. 7 km

Korkeusero: 600 m

Aika: 3-4 h

Olen varmaan ainoa Jenkkien-matkaaja, joka ei ymmärtänyt aluksi yhtään, miksi nimi Lake Placid kuulostaa niin tutulta. Vasta, kun ajoimme olympiapytinkien lippujonojen ohi, minulla välähti ja poikaystävällä oli hauskaa. Huristimme korkeimman lumihuipun ohi pikkuisten järvien luo, joiden edestä lähti polku. Kaikki parkkipaikalla olijat, jo reitiltä palaajavat varoittelivat meitä mudasta ja yrittivät harjata omia kenkiään ja housujaan. Kävi sääliksi kaikkia pitkäkarvaisten koirien omistajia – koirilla tosin näytti vain olevan hauskaa!

Reitti mutkitteli komean lehtipuumetsän läpi, ja keväiset tulvapurot kohisivat alun loivia rinteitä alas. Nuuskimme raitista ilmaa ja ihastelimme kevään ensimmäisiä kukkasia. Mutaa oli, kuten keväällä asiaan kuuluu, mutta rapalällit pystyi kyllä kiertämään hyvin.

Cascade Mountain ei ole kovin korkea, vain 1200 metriä, mutta sen avoin kalliolaki mahdollistaa henkeäsalpaavat näkymät kaikkiin ilmansuuntiin. Oli järviä, lumisia korkeampia huippuja, peltoja ja laiskasti kierteleviä country roadeja ja laaksojen jokia.

Meillä ei olisi voinut olla parempaa puolipäiväretkeä, vaikka reitti onkin todella suosittu – tai ehkä juuri sen takia. Polusta ei voinut erehtyä, ja iloisia vastaantulijoita oli mukava moikkailla. Nimestään huolimatta Cascaden reitillä ei kuitenkaan ole vesiputousta, mutta sen voi nähdä tieltä käsin.

P1600925
P1600942
P1600943
P1600953
P1600955

Camel’s Hump

Pituus: eri reittivaihtoehtoja, mutta meidän oli 11 km

Korkeusero: 700 m

Aika: 4-6 h

 

Voi että, elämäni ikimuistoisimpia päiväpatikoita!

Jotta jalka nousisi mukavasti, ostimme lähipanimosta oluet retkeä varten. Keittelimme tihkusateessa yllättävän maistuvan pastan nousun energianlähteeksi lahoavalla pikku sillalla, ja sitten matkaan vain! Ensimmäiset pari kilometriä sai tallailla suht tasaista polkua pikku vesiputouksia ylitellen. Pidimme kaljataukoa, evästaukoa, auringonottotaukoa…

Sittenpä tie nousikin aika lailla pystyyn, ja pääsimme kipuamaan kallioita neliveto päällä. Mikäs siinä, kun eivät ne kuitenkaan olleet jässä – paitsi että puolen tunnin päästä olivat. Väistelimme lätäköitä, kiipesimme juuria pitkin, kahlasimme lumessa ja liukastelimme jäässä. Jokaisen kallioisen kukkulan päällä luulimme, että huipulla ollaan, mutta pah.

Sitten kun oikea huippu lähestyi, pilvetön päivä muuttui tuuleksi ja sateeksi. Olisimme jättäneet huipun surkealla näkyvyydellä itse asiassa välistä, mutta ainoa reitti kulki suoraan sen ylitse.

Palkintomme 3 tunnin rämpimisestä oli siis metallilaatta tuulisella kalliolla. Vuoren vanha nimi olikin Camel’s Rump – ehkä joku muukin oli viettänyt nimestä päätellen huipulla huonoja hetkiä.

Reitti takaisin kulki vuoren lempeämmän muotoista puolta, mutta sade oli muuttanut polun lumiseksi, jäiseksi mutalälliksi. Rapa tihkui vaatekerrosten läpi ja kasteli hiukset. Ainakin metsä kimalsi keväisen vihreänä. Autolle päästyämme kiskoimme vaatteet päältä ja vaihdoimme ne vilauttelutyyliin suoraan (tyhjällä) parkkipaikalla. Sitten vain persiit auton penkkiin, lämppäri täysille ja suklaata suuhun.

Aina ei voi vaeltaa toppi päällä auringonpaisteessa, mutta näistä rapaisemmista reissuista jää kirkkaammat muistot!

Palaisin hyvin mielelläni Vermontin ja New Yorkin maisemiin, niin vaeltamaan kuin ihan vain ajelemaankin. Ja helppoakos tuo on, jos taas joskus Montrealin ja Ottawan seuduilla pyörin.

New Yorkiin siis kannattaa myös lentää, jos haluaa huiputtaa helppoja ja mukavia vuoria. Wait what?

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply