Yleinen

Koti 8 hengen dormissa

2.3.2017

Olen kotiutunut muutamaksi viikoksi Manuel Antonion kansallispuiston reunamille Tyynenmeren rannalle. Täällä autot tööttäilevät, apinat varastavat hedelmälautaselta banaanit ja aalloissakin oppii hyppimään – samoissa, joissa surffarit vetelevät temppujaan. Väännän nettisivuja ja niiden käännöksiä hostellille, jossa asun.

Halusin melkein 12 viikon reppureissuuni pätkän, jossa ei tarvitsisi pakkailla rinkkaa muutaman päivän välein, ja etsiskelin workawayta muutamaksi viikoksi tai jopa kuukaudeksi Costa Ricassa, joka olisi reissuni kallein maa. Minulle tarjottiin kahta paikkaa, ja otin niistä vastaan tämän hostellityön.

Siispä elelen nyt vielä ainakin viikon 8 hengen dormissa.

P1590401
P1590397
P1590418
P1590404

Tässä on hyvät ja huonot puolensa. Aloitetaan siitä, että hostelli on lähes aina hostelli: vähän rempallaan, sotkuinen ja meluisa. Keittiössä ei mahdu kokkaamaan, ja joku pöllii riisit just kun niitä haluaisi keittää. Toisaalta alakerrassa voi aina ottaa olusen tai pari, lyödä korttia. Tänään aamulla hipsin alakertaan ja työkaverini makoili sohvalla vyötiäinen sylissään.

Jep, vyötiäinen. Seuraavaksi alettiin googlailemaan, aiheuttavatko ne lepraa…

Huonounisena introverttina hostelli voisi olla täysi painajainen. Mutta tarpeeksi väsyneenä uni tulee jopa motaria kuunnellessa, tuuletin täysillä vieressä ja yläsängyn satakiloisen mörssärin kääntyillessä. Ja jos ei tule, niin ei kun kiipeämään terassille ja nukkumaan tähtien alla!

Ehkä aidoin ongelmani on latinojen sosiaalisuus. Työkaverini ovat kaikki espanjankielisiä, ja kaikki tehdään yhdessä. Syödään, kokataan, siestaa, playaa, kaikki. Otan omaa tilaa virittämällä ylimääräsen lakanan sänkyni eteen: sitten voi katsella rauhassa pari jaksoa House of Cardsia. Vakavammat kirjoitusprojektit täällä eivät kuitenkaan etene, vaikka niin suunnittelin.

P1590428P1590454
P1590500
P1590512

Spontaanius taitaakin olla tämän hostellipaussin opetus. Ei ehkä miellyttävintä minulle, joka haluaisin joskus olla yksin ja rauhassa, mutta olen sopeutunut tähän nyt kymmenessä päivässä. Joskus on vaan liikaa meteliä nukkumiseen, ja silloin mennään alakertaan liittymään rinkiin. (Ei Haippirinkiin, toim. huom.) Aina voi suunnitella menevänsä päiväretkelle naapuribiitsille, mutta päätyykin taas samalle vesiputoukselle, eri porukassa. Tai sitten vain jää lojumaan sohvalle. Joskus joku vie ruuat, joskus joku lahjoittaa niitä. Hetki kerrallaan, rennosti ja laiskasti.

Ei hostellielämää kauaa jaksaisi. Tarvisin siihen paremmat unenlahjat ja enemmän omaa rauhaa. Mutta muutama viikko menee aina – ihan kuin olisi ikuisella partioleirillä! Uusia kavereita, mölinää ja termiittejä suihkussa. Tahmaisia kattiloita, pohjaanpalaneita linssejä ja aina jollain rommipullon jämät.

P1590514
P1590535
P1590543
P1590546

Manuel Antonio olisi hurja turistirysä, ellen saisi tänne paikallisen hostellinomistajan vinkkejä. Olen hyppinyt vesiputoukselta alas, uinut halki vaarallisen joen ja hengaillut paikallisten surffareiden kanssa 10 kilometriä pitkällä rannalla, jossa ei ollut ketään muuta. Ruokkinut harvinaisia titiapinoita ihan omalla terassilla banaanilla, silitellyt koiria ja kissoja, ränkytellyt ukuleleä ja joskus ollut se tylsä tyyppi, joka menee kymmeneltä nukkumaan.

Tai teeskentelee menevänsä, ettei tarvitse lähteä känniuinnille Tyyneenmereen.

Olen arastellut puhua espanjaa, kyllästynyt siihen ja innostunut uudestaan. Jotenkin viikonlopun aikana löysin reppureissuintohimoni uudestaan – tämähän on ihan parasta. Tropiikki, paljon aikaa ja kaikki maailman mahdollisuudet. Etuoikeus herätä paratiisissa ja tehdä päivästä ihan mitä haluaa, tai sitten ei mitään. Kohdata toisten katse, ottaa yhteyttä, puhua vaikeista asioista ja antaa maailmojen koskettaa hetken. Ymmärtää ihmisiä, joista ei ehkä arkielämässä pitäisi, joihin ei edes ottaisi kontaktia.

Tai olla ymmärtämättä, mutta hävitä heille silti paskahousussa.

Hostellielämässä on paljon tunteita. Mutta kyllä sitä silti rakastaa, vähän kuin sitä liian riehakasta lukiokaveria, jonka seurassa päätyy after skihin tanssimaan pöydällä. Vaikka ei ole ollut edes rinteessäkään.

You Might Also Like

6 Comments

  • Reply Jasmin 2.3.2017 at 22:26

    Mä yövyin viime vuonna Queposissa just tossa samassa hostellissa :D Sillon oli ainakin tosi mukava paikka, mitä nyt dormeissa 1000 astetta lämmintä öisin… Mutjoo sitä olin sanomassa että hyvän paikan oot kyllä valinnut ihan vaan hengailuun! Mä tykkäsin Queposista tosi paljon silloin kun siellä kävin ja nimenomaan just noista salaisista paikallisten tiedossa olevista paikoista. Tsemppiä hostellielämään!

    • Reply Sunna 3.3.2017 at 17:01

      Kaikkialla täällä on kuuma, jos ei ole ilmastointia, ja jos on, niin sitten on kurkkukipu. Ollaan tehty muiden vapaaehtoisten kanssa jo sopimus, että saadaan kaikki olla hikisiä ja haista – no shame! :D Kiitos! Quepos on kyl aivan hyvä tällaiseen eleilyyn, mutta kyllä täältä viikon päästä varmaan lähtee aika huojentunut tyttö myös. Kuka nyt HALUAIS jakaa huoneen 7 ihmisen kanssa, jos voi valita.

  • Reply Miia 3.3.2017 at 09:52

    Mäkin haluaisin joskus kokeilla tota workawayta, ainakin just tolleen että jos on jollain pitemmällä reissulla. :) Olin viime kesänä viikon Lissabonissa ja lähes kaikki hostellimme työntekijät olivat siellä workawayn kautta. Toisille se tosin oli ihan elämäntapa, että menivät workaway paikasta toiseen, mutta itse en ehkä ihan siihen kuitenkaan lähtisi. :D

    • Reply Sunna 3.3.2017 at 17:02

      Ehdottomasti! En oo kuullut vielä, että kenelläkään olisi ollut kamalaa kokemusta. Ei tästä mullekaan elämäntapaa voisi tulla. Pysyn järjissäni tällä dormireppureissulla haaveilemalla omasta huoneesta Norjassa ja omasta kämpästä tulevassa opiskelupaikassa. Joku roti ahahah

  • Reply Maarit Johanna 5.3.2017 at 08:08

    Kaikki respectit reppureissaajille. Mie en kestäis dormielämää sekuntiakaan vuorokautta kauemmin, koska ite oon ainaki vielä introvertimpi! Tällainen olis mulle kyllä henkilökohtainen helvetti jos kaikki pitäs tehä yhessä eikä sais ees nukkua :D

    • Reply Sunna 6.3.2017 at 19:59

      No jep! Yritin kauhiasti löytää jotain kaunista sanottavaa tästä, mutta eiköhän kaikista parhaiten fiiliksiä kuvaa se, et varasin seuraavaksi majoitukseksi vuoristomajasta yhden hengen huoneen… ahah maksoi mitä maksoi :D Introverttijörriys kunniaan.

    Leave a Reply