Suomen suurin matkablogiyhteisö
Yleinen

Volcán de Concepción – 45 asteen kulmaa ylös alas

26.2.2017

1600 metriä ei suinkaan ole korkea vuori, mutta kun se törröttää suoraan järvenpinnasta jättimäisenä liikennetötterönä, niin kunnioitus herää. Kun istuskelin lautassa kohti Ometepen saarta Nicaraguassa, katseeni etsiytyi jatkuvasti Concepción-jättiläiseen. Valtavat railot halkoivat jyrkkiä rinteitä, eikä huippu edes vilahdellut – se piiloutui pilvihattuun.

Koska Nicaraguassa turistien vedätykseltä ei oikein voi välttyä, kesti kaksi päivää löytää opaskierros alle kipurajani, 30 euron. Hostelleilta samoja kierroksia olisi irronnut puoleen hintaan, mutta ei-asukkaana minulle ei tätä luksusta suotu. Suuntaisin siis kahdestaan paikallisen oppaan kanssa vuorelle aamuseitsemältä.

P1590221
P1590217
P1590216

Enemmän kuin aktiivista tulivuorta kuumottelin sitä, että pitäisi viettää päivä väkisin ventovieraan ihmisen kanssa. En voisi pitää suuta supussa ja vaan ihailla maisemia tai kirota pään sisällä nousua, vaan jutustella ja kysellä, olla aktiivinen ja mukava asiakas. En muutenkaan ole tottunut oppaiden kanssa kulkemiseen, kun omakin jalka nousee aivan hyvin eikä kartanluku nosta tuskanhikeä otsalle. Epämieluisa seura sen sijaan nostaa.

Lyhyestä virsi kaunis: en valitettavasti voisi suositella opasta kenellekään. Hän heitti asiatonta läppää, haukkui toisia oppaita ja ryhmiä, itsekehu virtasi jatkuvana purona ja loppua kohti myös vihjailu lisääntyi. Reitin hän kyllä osasi. Mutta vaikea kuvitella epäammattimaisempaa käytöstä töissä kuin tarinat aiemmin kierrokselle osallistuneista tytöistä, jotka hän sai kaadettua sänkyyn.

Oppaasta valitus sikseen – vuoresta ei! Vain kuuden kilometrin mittainen reitti kraatterille on lyhyydestään huolimatta äärimmäisen vaativa, sillä sen aikana noustaan 1600 metriä. Lisäksi ensimmäinen 1,5 kilometriä on täysin tasaista, joten loppujen 4,5 kilometrin matkalla noustaan jokaista eteenpäin talsittua kolmea metriä kohden yksi ylös. Jep, suunnilleen sama kuin loivahkoissa portaissa. Maailmanlopun porrastreeni!

P1590197
P1590199
P1590202

Ilmaston vaihtelu on 1600 korkeusmetrin matkalla huimaa. Tomuinen polku vie ensin laidunmaiden läpi, josta noustaan kuivaan metsään. Muutaman sadan metrin nousun jälkeen vuorossa ovat kahvi- ja banaaniviljelmät, joissa hyvällä tuurilla näkee mölyapinaperheen päivälevolla niin kuin me! Pilvisyys lisääntyy noustessa, joten kasvillisuus lisääntyy noin 500 metrissä sademetsäksi asti. Puut ensin kasvavat korkeutta, sitten menettävät sitä, ja tuhannen metrin tuulessa sinnittelee enää muutama pensas.

Pidimme tauon tonnissa ja yllätyksekseni suurin osa samaan aikaan lähteneistä ryhmistä kääntyi takaisin, jopa kaksi kanadalaista jääkiekkoilijaa, joiden kanssa olin noussut sinne asti. Siispä minä, opas, kaksi ranskalaista opiskelijaa ja heidän oppaansa jatkoimme pilvissä ja tuulessa taaperrusta kohti huippua.

Jos johonkin Concepciónilla pystyin samaistumaan, niin vanhaan kunnon Reppulin Frodoon. Viimeiset 300 metriä on kai ihan luokiteltukin erittäin vaativaksi, ja sitä se totisesti oli. Yli 45 asteen kulmaa, vieriviä kiviä, upottavaa tuhkaa ja laavahiekkaa. Mitä lähemmäs kraatteria raahauduin, sitä kuumemmalta kengissä tuntui. Horjahtaessa otin tukea maasta – ja sehän poltti käsiä! Tuntui täysin epätodellista puskea kylmää hikeä pilven sisällä myrskytuulessa kuuman kallion päällä.

Pilvimassa oli vallannut kraatterin, joten emme edes nähneet mitään. Avasin evässuklaani enkä edes kurkkinut reunan yli. Tuuli olisi voinut heittää alas kuumaan kraatteriin, jossa ei virtaa sula laava, mutta josta hönkii monisata-asteisia kaasuja.

P1590203
P1590206
P1590208
P1590209

Noin tunnin laskeutumisen jälkeen reidet alkoivat protestoida. Lihakset tärisivät, nilkat muljuivat löysinä. Opas juoksenteli alas, kaatui, naureskeli ja juoksi jälleen. Minun alahuuleni alkoi väpättää. Tämähän on ihan täyttä paskaa, ja vielä pitäisi pari tuntia pyöriä alas jollain lailla.

Noistakin hetkistä vaelluksessa, urheilussa, elämässä on kyse. Joskus vaan haluaa kotiin ja vituttaa ankarasti. Mutta ei Concepciónin rinteelle voi vaan pyllähtää ja toivoa, että olisi omassa sängyssä. Siinähän kärähtää peppu! Jalkaa toisen eteen ja ajatukset maaliin.

Concepción ei ole helppo päiväretki, mutta kyllä siihen hyvällä peruskunnolla (ja toimivilla polvilla) jokainen pystyy. Aika iso osa näytti keskeyttävän puolimatkan krouvissa eli näköalapaikalla. Aikaa kraatterille nousemiseen tulee varata 4-6 tuntia, ja laskeutumiseen 2-4. Minulla meni yhteensä kahdeksan. Polku on jyrkkä, vaikea ja kivinen, ja ylhäällä nousuun pääsee käyttämään myös käsiä.

Mikäli haluaa Ometepella vähän iisimmän, mutta reilusti mutaisemman tulivuorielämyksen, kannattaa nousta Maderalle. Siellä on kraatterijärvi,  jossa voi uida! Huonosti varustautuneena lähdin kuitenkin Concepciónille. Hiekan voi kaataa kengistä pois, mutaa ei.

Ja voi pojat, sitä hiekkaa riitti.


 

Seuraa Alpenglowia Facebookissa, Instagramissa ja Snapchatissa @sunnamailmmis!

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply