Yleinen

Tikal – mayojen ja mölyapinoiden rauniokaupunki

30.1.2017

Terkut Guatemalasta, edelleen! Eihän täältä malta lähteä, kun löytyy ihan kaikkea, mistä ihminen voi mahdollisesti tykätä: tulivuoria, jokia, järviä, merta, aurinkoa, lämpöä, historiaa, kulttuuria, herkkuja, urheilua ja letkeä meininki! Meiningin letkeys kyllä hieman välillä karisee, kun vastaan tulee ruokakaupassa poliisipartio rynkyt olalla. Mutta keskellä tietä nukkuvaa katukoiraa tarkkaillessa huomaa taas, ettei elämä ehkä niin vakavaa olekaan.

Aloitimme Guatemala-taipaleemme noin viikko sitten bussimatkalla Belize citystä Floresiin. Peten Itza -järven saareen pykätty turistikaupunki Flores ja tämän paikallinen, isompi sisarkaupunki Santa Elena tarjoaisivat matkaajalle näkemistä ja tekemistä jo itsessään, mutta suurin tai ainoa syy vierailla Floresissa on ehdottomasti Tikal, koko maya-imperiumin suurin rauniokaupunki. Tikaliin pääsee bussilla noin puolessatoista tunnissa, ja lähtöjä on useita kertoja päivässä.

Bussikammoisille yleistiedoksi, että Guatemalassa nopeusrajoitus ja turvavyö ovat täysin tuntemattomia käsitteitä, ja tiellä lojuu kaikkea jättikuopista sikoihin.

P1580881
P1580883
P1580831
P1580828
P1580809

Valitsimme aamukierroksen, joka hieman vastoin nimeään starttasi jo neljän jälkeen yöllä. Hytisimme pilkkopimeässä bussissa, joka kaasutteli läpi mutkaisen ja pomppuisen viidakkotien. Eväskananmunat olivat litistyneet reppuun vesipullon alle: en suosittele keitettyjä kananmunia reissuruuakse kenellekään! Miksei ikinä voi oppia?

Olimme odottaneet valtavaa Eiffel-torni-tyyppistä turistirysää, mutta kansallispuiston portilla nökötti kaksi pikkuista lippuluukkua, jossa vain toisessa istuskeli uninen setä. Ostimme pääsyliput kansallispuistoon, joka on siis rauniokaupunkia huomattavasti suurempi alue, ja jatkoimme minibusseilua vielä vajaan 20 kilometrin verran. Kun saavuimme perille, lähes kaikki opas mukaanlukien ostivat kahvia styroksimukeihin. Tärisimme hyvin viileässä tropiikin aamussa, mutta lähipuiden bongailtavat papukaijat ja tukaanit pitivät mielialan korkealla. Värikkäät lintuset pudottivat jonkinlaisia kovia hedelmiä puista ja sirkuttivat keskenään iloisesti. Jos olisimme saapuneet aikaisemman kierroksen mukana, olisimme kuulemma saaneet nauttia mölyapinoiden aamukonsertista noin viiden aikaan.

Todella aamuvastaisena jääränä kiitin universumia siitä, ettei tarvinnut.

Näimme kuitenkin näitä roistoja puiden latvuksissa, jossa ne chillasivat ja mutustivat laiskasti hedelmiä. Pikkuinen vauva-apina nakkoi oksia ja hedelmänkaroja maahan raivoisasti, ja väistelimme niitä. Pääsimme myös tarkkailemaan hämähäkkiapinoiden aamusiestaa. Mölyapinat syövät vain hedelmiä, kun taas hämähäkkiapinoille kelpaa kaikki mikä eteen sattuu, esimerkiksi ötökät ja linnunmunat. Amerikkalaiset tutkijat kutsuivat mölyapinoita jonkin aikaan Amerikan gorilloiksi, sillä niillä on samankaltainen musta karvapeite – mutta ne ovat ihan minikokoisia tavan gorilloihin verrattuna.

P1580800
P1580793
P1580869
P1580864
P1580860
P1580858

Opas halusi näyttää meille kuitenkin muutakin kuin eläinmaailmaa (josta en ole edes maininnut vielä nenäkarhuja ja muita hyviä tovereita), joten jatkoimme apinoiden luota ensimmäiselle temppelikompleksille. Tikalissa ei asunut lainkaan alaluokkien edustajia, vaan työläiset punkkasivat risumajoissa kaupungin ulkopuolella. Tikal majoitti ainoastaan yläluokkia, ja siellä pidettiin kaikille tarkoitettuja uskonnollisia seremonioita. Mayojen pyramidit ovatkin tyhjiä: pelkästään portaiden yläpään ”kappeleissa” pidettiin juhlia tai uhrattiin jumalille. Pyramideja rakennettiin usein pareittain: yksi suoraan itää, toinen suoraan länttä kohti. Tikalissa on useita tällaisia pyramidipareja, mutta kulttuurisyistä niistä on kaivettu monesti esiin vain toinen. Tikal on mayoille pyhä edelleen, ja he pitävät siellä uskonnollisia häppenkejä. Tätä varten temppelien edustalle oli valettu betonialttareita.

Alue on suuri ja aikaa suhteellisen vähän, joten vierailimme vain vaatimattomassa Q-kompleksissa, niinkutsutulla pääaukiolla sekä kahdella suurimmalla temppelillä, josta kaikkein korkeimman päälle kierros loppui. Joidenkin temppelien päälle sai nousta, joidenkin ei, mikä on mielestäni aivan reilua.

Tikalin arkeologisia kaivauksia johti pitkään aikaan länsimainen tutkijaryhmä, mutta 70-luvusta lähtien tutkimukset ovat olleet guatemalalaisten käsissä – niin kuin kuuluukin. Arvostan myös todella paljon opastamme, joka oli lähtöisin alueen pikkykylästä, kouluttautui muualla ja palasi kotiseudulleen jakamaan tietoutta kansansa kulttuurista ja uskomattomasta perinnöstä. Millään muulla sanalla Tikalia ei voisikaan kuvailla.

P1580853
P1580847
P1580845
P1580826
P1580821
P1580817

Tikal on Guatemalan kohteeksi sikamaisen kallis – mutta täysin syystä. Kansallispuisto on tiukasti suojeltu, mikä ei ole itsestäänselvyys maassa, jossa sademetsää hakataan ja poltetaan viljelymaaksi jatkuvasti. Täällä värikkäät linnut ja ikiaikaiset puut ovat turvassa. Onkin vaikea sanoa, kumpi Tikalissa ihastuttaa enemmän: luonto vai historia. Polut temppelialueiden välillä kulkevat juurisina ja kivisinä sademetsässä, ja niillä voi törmätä ihan kaikkiin luonnoneläjiin. Löytyy tarantellaa, monensorttista apinaa, satoja ellei tuhansia lintulajeja, kissapetoja, hyönteisiä ja suloisia pikku nisäkkäitä. Ihmisvierailijat eivät häiritse niitä lainkaan, ellei ala uhata niitä jotenkin. Monivärinen, upea kalkkuna olisi varmaan kävellyt lävitseni, ellen olisi väistänyt hänen ylhäisyytensä tieltä.

Historiallista nippelitietoa riittää niin kauan kuin vain viitsisi kuunnella ja kysellä. Amerikan alkuperäiskansoista opetetaan surullisen vähän jopa yliopistossa – vaikka otin kurssin Latinalaisen Amerikan historiasta ja yhteiskunnasta, niitä vain sivuttiin. Mayoilla oli esimerkiksi nerokas jumaltarusto, kastelujärjestelmiä ja matemaattinen systeemi. Koska hallitsijaluokka osasi laskea vuodenkulkua ja täten ennustaa säätä, he pitivät rahvaan otteessaan seremonioilla. Kun he järjestivät seremonian, jossa rukoiltiin sadetta, veden tulo alkoi kätevästi samana iltana – ihan kuin kalenterin mukaan aiempinakin vuosina, mutta tätäpä eivät tavalliset tallaajat tienneet, vaan pitivät hallitsijoita jumalina. Ja helppokos jumalia on totella.

Tikal poikkeaa myös useista maya- ja atsteekkiraunioista siten, että sivilisaatiota ei kaatanut kolonialismi, vaan kuivuus. Sateet lakkasivat, ihmiset kuolivat janoon tai sairauksiin, ja eloonjääneet muuttivat pois vetisemmille alueille. Tikalia ei myöskään koskaan ”löydetty”, vaan paikalliset tiesivät aina temppelien olemassaolosta.

Päiväreissu Tikaliin viiltää lompakosta noin 30 euroa ja on pitkä ja rankka, mutta ehdottomasti sen arvoinen. Se lukeutunee paikkoihin, joissa olisi parempi käydä nyt kuin 20 vuoden päästä: Guatemala on niin uskomaton maa, että Meksiko-tyyppinen massaturismi rantautuu tänne vielä jonain päivänä. Ei tosin niin pitkään kuin teissä on enemmän kuoppia kuin asfalttia ja yksityiskuljetus tarkoittaa pakaraluut pirstovaa rytkytystä pick-upin lavalla.

Guatemala on kaunis juuri näin. Kunhan ei törmää Monopolista tuttuun roistoon.

Hinnat:

Pelkkä kuljetus Flores-Tikal-Flores: n. 80 Q (10e)

Kuljetukset sekä opas: 100-150Q (12-18e)

Kansallispuiston pääsymaksu: 150Q (n. 18e)

Pääsymaksu auringonnousun aikaan: 250 Q (31e)

HOX! Vältä San Juan Express -yhtiötä, joiden busseja ryöstetään valitettavan usein. Oppaatkin ovat kuuleman mukaan huonompia kuin muilla.

PS Tikal on tunnettu myös Star Wars -leffoista, ja olisin voinut heittää tähän vaikka kuinka monta Indiana Jones -viittausta. Mielestäni meidän länsimaalaisten ei kuitenkaan pidä ottaa mitään krediittiä mayojen aikaansaannoksista tai nostaa oma kulttuuriamme paikallisen päälle tai tilalle. Mayat ja heidän historiansa ansaitsevat kaiken mahdollisen huomion.

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply Maarit Johanna 31.1.2017 at 06:51

    Yks unelmakohde! Pääsisköhän tällainen bussipelkoinen ja matkapahoinvointinen sinne vaikka helikopterilla?

    • Reply Sunna 1.2.2017 at 05:15

      Tänään just katseltiin, kun helikopteri kärräsi nonstoppina turisteja tulivuoren huipulle, joten eikhän ;) Näihin guatemalalaisiinkin busseihin tottuu, terveisin toinen bussikammoihminen.

    Leave a Reply