Yleinen

Murmanskin valot ja Venäjä kutsuu taas

4.12.2016

Ohi on!

Kandi nimittäin. Lähetin tänään ohjaajalleni 48-sivuisen järkäleen. Melkein tuli paha mieli niiden puolesta, jotka joutuvat kahlaamaan sen läpi. Olen siis kokonaisuusmerkintää vaille valmis valtiotieteiden kandidaatti. Harjoitteluakaan ei ole jäljellä kuin muutama hassu päivä, joista viimeiset kuluvat Helsingissä. Enpä ole ollut niin ihmisten ilmoilla kesän jälkeen!

Olen metsittynyt aika pahasti. Olen käyttänyt toimistolla villasukkia ja vaelluskenkiä viimeiset viikot.

Helsingistä matka jatkuu Syktyvkariin, Komin tasavaltaan. En tiedä, mitä mieltä siitä pitäisi oikein olla.
P1580193
P1580199
P1580197

Murmanskiin oli asennettu kaupungin satavuotiskekkerien kunniaksi oikein korskeat (lue: överit) jouluvalot. Kun erehdyin kehumaan niitä nimenomaan jouluvaloina, ystäväni naureskelivat.

”Nuo ovat kyllä päällä ainakin kuusi kuukautta vuodesta!”

Murmanskissa viime vuosina tapahtunut muutos on häikäisevä. Neljä vuotta sitten en nähnyt yksiäkään valoja, nyt niitä on keskitetysti koko keskusta täynnä. Ne hehkuvat varmaan satelliittikuvissakin. Murmansk, Barentsin pääkaupunki! Muutama vanha rakennus on sudittu räikein maalein, Lenina Prospektille on kohonnut lukuisia take away -kahviloita (joissa take away kirjoitetaan poikkeuksetta parin virheen kera), siniset kioskit ovat harventuneet murheellisesti eikä kaljaa saa enää ostaa mihin vuorokaudenaikaan hyvänsä. Kun yritin tilata hipsteriravintolassa venäläistä olutta, tarjoilija pudisteli paheksuvasti päätään ja toi minulle tuopin Kozelia.

Onneksi kulkukoirat askeltavat yhä arvokkaasti kiireisten jalankulkijoiden joukossa.

Kun ajelimme takaisin Murmanskista, huokaisin rajalla helpotuksesta. Kävelin suoraan puomiin ja sain polveen nyrkinkokoisen mustelman pariksi viikoksi.

Ja taas sinne pitäisi lähteä 10 päivän päästä. Säätiedotus lupailee kirpakkaa kolmekymmentä, enkä tiedä, onko minulla edes tarpeeksi vaatteita sellaiseen. Lento Pietarista Syktyvkariin kuumottaa. Aeroflotiin nyt vielä luottaisin, mutta entä jos operoija onkin joku alueellisen yhtiön jesarilla korjattu purkki? Mitä enemmän reissaan Venäjällä, sitä varmempi olen siitä, ettei kaikki ainakaan mene kuten suunniteltu. Välillä saa yllätyskutsun hulppealle illalliselle, välillä pääsee kokoustamaan ydinjäänmurtajalle, välillä keräilee omaisuuttaan kolarin jäljiltä jäisestä ojasta ja välillä hanavesi on vihreää.

Kaipa vain tukin rinkkaan kaiken, mitä edes pelkään tarvitsevani (otsalamppu? villahousut? proteiinipatukoita?), muistan olla juomatta hanavettä ja kertaan kyrilliset aakkoset.

Ja jippii, kasin aamuja on jäljellä enää kaksi! Sitten laitan Norja-elämäni pakettiin, kaivan Fiatin yli polvenkorkuisesta lumikasasta ja hurautan Inariin ja sieltä sitten Helsinkiin.

Meksikoonkin on enää 36 päivää. Se seikkailu odottaa ensi kuussa – tai ensi vuonna.


Selviänkö hengissä Syktyvkarin metropoliin? Se selviää Snapchatista tai Instagramista – @sunnamailmmis

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply