Yleinen

Privaattikierros Murmanskissa

16.11.2016

Hyiset terveiset napapiirin pohjoispuolen suurimmasta kaupungista – Murmanskista! Nautiskelen nyt perinteisestä venäläisestä epäkäytännöllisyydestä eli istuskelen hotellihuoneen lattialla, koska ainoan pistorasian lähellä ei ole sen puoleen sänkyä, tuolia kuin sohvaakaan. Katselen Ylä-Murmanskin valoja ja superkuuta ja harkitsen, olisinko peräti niin elitisti, että kiskaisin huiviin parin euron minibaarikaljan.

Lauantai oli kyllä niin huikaiseva päivä, että sille voisi ihan hyvin maljan nostaakin. Ystäväni Inna ja hänen kaverinsa Vasily kaappasivat minut harmaaseen maasturiin ja näyttivät kaikki Murmanskin parhaat paikat ”Bronxista” (älkää kysykö) ydinjäänmurtajalle.

P1580167
P1580163
P1580145
P1580151

Murmansk sijaitsee aivan yhtä komeilla tuntureiden sylissä kuin vaikkapa Alta tai Hammerfestkin. Lahtea pitkin eivät kuitenkaan seilaa amerikkalaisilla turisteilla ahdetut Hurtigrutenit, vaan öljytankkerit ja ruosteiset kalastuspurkit. Oppaani halusivat näyttää minulle ensimmäisenä kuvaustasanteen/näköalapaikan, joka poikkesi ympäröivästi pusikosta hyvin vähän. Ehkäpä joku traktori oli puskenut siitä lunta pois, ehkä se oli vain sutinut matkallaan, mutta lämmitin kameraani käsien välissä ja toivoin, että se jaksaisi avautua. Kymmenen asteen pakkanen hurjaan viimaan yhdistettynä nimittäin jähmetti meitä niin, että minun ja Innan huiveille nauranut porukan machokin pyysi pian hiljaisella äänellä varahuivia itselleen.

Oppaat katsoivat minua odottaen. Ehkä vähän kauhullakin. Aika moni ulkomaalainen vieras kuulemma säälii tai inhoaa kaupunkia. Murmansk levittäytyi lahden rannalle hyvin erilaisena kuin norjalainen kaupunki: savuisena, metallisena ja murretunsävyisenä. Valkoista tunturia ja teräksenharmaata. Loputtomasti mustia vaijereita, johtoja ja peltikattoja. Kiskot kohti Moskovaa ja Mustaamerta ja Pekingiä ja Vladivostokia. Aurinko punnersi niemimaan takaa juuri ja juuri lumihuippujen ylle, eikä se lämmittänyt piiruakaan. Ilmeisesti otin tarpeeksi monta kuvaa, sillä paikallisoppaat suunnistivat jo iloisina autolla. Vasily väänsi lämmittimen täysille ja kiroili, kun kierroksen seuraava pysäkki olikin jo niin pian. Eivät ehtineet edes sormet sulaa.

P1580156
P1580154
P1580172

Kun kävin ensimmäistä kertaa Murmanskissa neljä vuotta sitten, toinen ystäväni ajelutti minut valtavalle Alyosha-patsalle. Silloin ajattelin, että miten tahditonta, ylpeillä sodanaikaiselle viholliselle, miten puna-armeija vei lopulta voiton. Mutta ei se sitä ollut. Länteen tiirailevaa Alyoshaa ei pykätty siksi, että hähähää suomalaiset ja natsit, saittepa turpiin, vaan toivon ja pakon symboliksi. Sotilas tarkkailee leuka pystyssä solaa, josta vyöryisi pian saksalaisjoukko. Murmansk oli pari vuotta natsimiehityksen alla, ja takaisinvaltaus oli ruma ja verinen operaatio – kaupunkisota yleensä on. Kansainvälisten kaverien kanssa rokkibaareissa heiluessa ei tule juuri ikinä miettineeksi, että meidän isoisämme tai -setämme tähtäilivät toisiaan kiväärinpiipun yli. Eri ajat, eri tapahtumat, mutta joskus niidenkin pitää antaa koskettaa.

Näimme kukin Alyoshan ikuisissa liekeissä eri kuvia. Minä suomalaissotilaat Petsamossa paleltumassa. Seuralaiseni toivon siitä, että vahvistusjoukot lipuisivat lahtea pitkin apuun – ja pelon, etteivät saapuisikaan. Minä kiitollisuuden siitä, että olen saanut kasvaa rajan sillä puolella, jolta nikkelisulatto ei ole tappanut kaikkia lähialueiden puita. Kaverini oman kaupunkinsa säästymistä: Murmansk ja Arkangeli ovat Lounais-Venäjän tärkeimpiä satamia edelleen.

P1580175
P1580179
P1580185

Matka jatkui ja laulu soi. Näin Murmanskin Bronxin (tämä on niin ghettoa, että tää on bussien päätepysäkki), poronsarvipipoisen pikkupojan, minimaasturi-Ladan, Murmanskin uusimman ja kalleimman rakennuksen sekä itse ydinkäyttöisen jäänmurtaja Leninin. En oikein tiedä, mitä pitäisi ajatella siitä, että juuri naimisiin päräyttäneet parit tuovat ydinmurtajan satamapaikan aitaan rakkauslukkoja. Kestäköön rakkautemme yhtä ikuisesti kuin ydinjäte?

Murmansk on kaikkea sitä, mitä Lappi ei ole. Teollistunut. Valtava. Rautainen. Kiskot nousevat liki merestä asti, meillä ne lopahtavat Rovaniemelle. Äänekäs. Eloisa. Likainen. Vanhoja rakennuksia, rapistuneita seiniä. Uhkeita monumentteja ja korkeita kengänkorkoja. Värikkäitä vilkkuvaloja, kuusikaistaisia teitä, prameita uudenvuodenvaloja. Kolossaalisia kerrostaloja, joissa on sisällä tropiikki. Kulkukoirilla on niin paksu turkki ja leveät, että ne menisivät heittämällä susista.

Missään tapauksessa Murmansk ei ole ruma tai lohduton. Se on vain loputtoman kiehtova, mutta toisaalta myös uuvuttaa.

Illalla kaupunkikierroksen, sukkahousunmetsästyksen ja venäläisen, megalomaalisen illallisen jälkeen kellahdin tyytyväisenä sänkyyn ja katsoin kaksi jaksoa Greyn anatomiaa.

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply Maarit Johanna 16.11.2016 at 17:00

    Mie koin elämäni ensimmäiset kulttuurishokit Murmanskissa. Sitten mie ihan rakastuin. Se on yks ällistyttävimpiä kaupunkeja mitä mie tiiän just siksi miten pohjoisessa ja lähellä Suomea se on! Ihan kuin Helsingillinen ihmisiä ihan ”väärässä” paikassa. Osaa se olla kauniskin. Aljoshan lisäksi eräs ortodoksikirkko sekä tunturin rinteellä sijaitseva kylpylähotelli olivat melko erikoisia kohteita. Yövyttiin Meridianissa josta oli aika esteettömät näkymät katselemaan kun panssariauto haki ja toi pankkiin rahaa. Only in Russia juttuja joka nurkalla!

    • Reply Sunna 17.11.2016 at 15:17

      Ihan totta, on se melkoinen paikka. Ällistyttävä nimenomaan! Ja se, että sinne voi ajaa Kirkkoniemestä muutamassa hassussa tunnissa mutta se on silti täysin eri maailma. Luonto ja meri ihan samannäköisiä, mutta kaikki muu kuin rinnakkaistodellisuudesta. Ihan älytön toi panssarivaunujuttu!

    Leave a Reply