Suomen suurin matkablogiyhteisö
Yleinen

Juoksukiellosta puolimaratonille ja sen yli

2.10.2016

Jokainen kaverini on varmaan joutunut kuulemaan tänä vuonna lauseen ”emmie pysty ko pittää mennä juoksemaan”.

Olen tänä vuonna onnistunut siinä, mikä on aiemmin jäänyt vain yritykseksi. Olen juossut säännöllisesti 2-4 kertaa viikossa (paitsi heinäkuussa, kun rikoin polven ja se esti kirmailut kuukaudeksi). Rutiininmuodostuksen lisäksi olen saavuttanut paljon sellaista, mistä olen aina vain haaveillut: lisännyt mäki- ja porrastreeniä ohjelmaan, nostanut keskinopeutta ja juossut puolimaratonin läpi tavoiteaikaani. Kyllä tässä voi olla jo itseensä aika tyytyväinen! Ja hei, mikä parasta, niin voi hyvillä mielin maiskutella vähän normaalia enemmän sipsiä ja suklaata pitkän lenkin päivänä, kuten tänään.

P1570772
P1570771
P1570767
P1570766

Juoksu on ehkä ilmeisimpiä ja mukavimpia jokamiehen ja -naisen lajeja. Se on halpaa, sitä voi tehdä kaikkialla eikä se vaadi kummoisia valmisteluja. Ainoa, mitä juoksija todella tarvitsee, on hyvät kengät. Sen takia minä pitkän juoksukieltoni viime vuonna hankinkin: juoksin liian rajuja matkoja aivan surkeilla kengillä ja huonolla tekniikalla, ja tuloksena oli ärhäkkä penikkatauti. Kun palasin maaliskuussa lajin pariin, lupasin itselleni jotain, minkä lunastin heti: hankin hyvät kengät, maksoi mitä maksoi. Kyllä sitä köyhä opiskelija typerämpäänkin voi rahansa hassata. Lähdin kenkäkaupoille maratoonarikaverini kanssa, ja lopputulos on pitänyt minut onnellisena tassuttelijana tähän päivään asti: Adidaksen Boston Boostit passaavat jalkaan mainiosti ja sopivat juuri siihen, mitä tossuilta kaipaan. Pohja joustaa juuri sopivasti niin asfaltilla kuin metsäautoteilläkin, ja nämä kaunokaiset on suunniteltu kestämään isoja kilometrimääriä. Kuten nimestä ehkä arvaa, ne on kehitetty maratonharjoitteluun. Välineistä ei siis ollut aloittelijamenestykseni kiinni – vaan korvien välistä.

Juoksu jakaa mielipiteitä hyvin jyrkästi. Osan mielestä se on tylsää, monotonista ja rassaavaa, kun taas minä olen aina pitänyt siitä. Tärkeintä minulle ei ole ollenkaan itse suoritus, vaan flow, jonka loistavasta treenilistastani, maisemista ja askelten rytmistä seuraa. Ajatus pääsee lentämään ja luonnossa pääsee aika helposti yhteyteen ympäristön kanssa. Taivas, puut, hengitys, jalkaa toisen eteen. Minä vain nautin juoksemisesta. Kun pääsee yli tauonjälkeisestä epämukavuudesta, joka kestää muutaman viikon, voi vain nautiskella lenkeistä ja niidenjälkeisestä leppoisasta olosta.

P1570768
P1570773
P1570779

Sen jälkeen, kun minä ja Boston Boostit aloitimme yhteistyön alkukevään mutaisessa Wienissä, olen kokenut lenkkipolulla ihania hetkiä. Öinen Prater ja sirittävät sirkat, hämärän valot Tonavan rannassa Budapestissä, helteistä rääkkiä Laintzer Tiergartenin 416 rappusella ja hyttysten pakoilua keskikesällä Finnmarkin pusikoissa. Lenkki on mielestäni parhaita tapoja tutustua uuteen paikkaan: vauhdissa ehtii katsella ympärilleen, mutta tunnissakin ehtii ihailla ja kokea jo vaikka mitä. Huhtikuussa riemuitsin, kun sain juostua 8 kilometriä yhteen putkeen ja selvisin siitä hengissä – nyt 8-10 kilometriä on tavallinen lenkkini!

Liikkujana minussa on laiskan lytkyn vikaa. Haluan, ettei ikinä tuntuisi pahalta ja voisi vain leppoisasti astella menemään. Tänä vuonna olen saanut potkittua mukavasti vauhtia mukavuusalueelle jumittuneeseen takalistooni, ja olen jopa oppinut nauttimaan hankalista hetkistä. Pitkällä lenkillä on aina kamalia ja huikeita hetkiä, ja kun jaksaa huonoa virettä tarpeeksi kauan, kyllä se hyväkin sieltä vielä tulee. Olen sen verran onnekas, että olen saanut paljon  tukea ja vinkkejä jatkoon: tekniikka on parantunut ja nälkä kasvanut syöd… juostessa.  Tsemppauksella ja houkuttelulla lähdin puolimaratonillekin, ja olen ihan koukussa. Eräs kaverini harrastaa triathlonia ja maratoneja, toinen ultrajuoksua, joten inspiraatiota ei tarvitse hakea kaukaa.Voi myös olla, että juoksu on kropalleni helpostilähestyttävä laji: tällaisella kirpulla on enemmän kestävyyttä kuin räjähtävää voimaa.

Nyt olen saavuttanut ehkä sellaisen hepposen harrastelijatason: säännöllisen rytmin, vaihtelevat treenit ja ihan hyvän kunnon. Enää ei tarvitse miettiä, jaksanko juosta koko matkaa. Tästähän ei päästä kuin eteenpäin, ja pidemmät ja vaativammat matkat kyllä houkuttelevat. Nyt olisi aika haaveilla siitä, mitä hienoa 2017 tuo juoksurintamalla. Jos tänä vuonna nostin tasoa totaalisesta juoksukiellosta puolikkaalle, ensi vuonna voisi hyvinkin saada aikaan jotain ihan uutta. Ainakin vauhdinparantelua! Olen alkanut vähän nolona seurailla ultrajuoksijoita Instassa, mutta ainahan sitä saa haaveilla. Ilmeisesti paras tapa tulla henkisesti ja fyysisesti kovaksi kestävyysjuoksijaksi on uskoa olevansa sellainen ja vain jatkaa juoksentelua.

Oletko sinä löytänyt vielä sitä oikeaa – urheilulajia nimittäin?

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply