Yleinen

Kv-oikeuden opiskelua Wienissä

18.6.2016

Näin alle viikkoa ennen lähtöä on ehkä korkea aika kertailla, mitä täällä on tullut opiskeltua. Varsinainen pääaineenihan on Suomessa valtio-oppi, josta kansainvälisten suhteiden linja. Wienissä on sattumoisin yksi Euroopan kattavimpia kansainvälisen oikeuden laitoksia, joten pistin ripset räpsymään ja runosuonen sykkimään, että saisin vaihdettua politiikkavaihtarin statukseni oikisvaihtariksi. Ja kas hei, onnistui! Siispä otin aluksi sekä politiikkaa että lakia, mutta tiputin lopulta laiskuuttani kaiken politiikan pois ja ryhdyin wannabe-oikislaiseksi.

Saavuin tänne Wieniin jo helmikuun alussa, vaikka Itävallan lukukaudet alkavatkin vasta maaliskuun kymmenennen tienoilla. Pänttäsin ensiksi nimittäin kuukauden saksaa intensiivikurssilla.

Tässä siis hiukan infoa tekemistäni ja tekemättä jättämistäni kursseista. Kuvat on räpsitty koulumatkalta, joka menee esimerkiksi Hilton-hotellin ohi. Ei aina reikäfarkuissa ole ihan tarpeeksi fancy olo Ringstrassen BMW-maailmaan.

P1570053

Iloinen tentti-ilme

P1570062

Ja iloinen tenttimatsku

Saksan intensiivikurssi, taso B1/2, 4 op

Tämä kurssi oli täysi plusmiinusnolla. En oppinut oikeastaan mitään, koska minut laitettiin tasoani alemmalle kurssille, ja opettaja oli ihan karmea kanahaukka. Hän nöyryytti oppilaita, vittuili ja antoi törkeästi läksyjä. Toisaalta tunnit olivat sangen rennosti yhdestä neljään joka arkipäivä, joten ne eivät häirinneet ilta- ja yöelämää, ja tutustuin kurssilla vaihto-BF:ääni Taijaan. Ja saihan tuosta ilosta sentään neljä opintopistettä. Mieluummin minä istuin tuolla kuin olisin vielä potkinut loskaa Turussa.

International and European Environmental Law 3 op

Ehkä mielenkiintoisin kurssi koko vaihdossa! Ikävä kyllä vanha proffa ei käyttänyt powerpointia eikä edes liitutaulua, ja eri sopimusten artiklojen bongaaminen hänen muminastaan kävi työstä. Kurssi oli tiistai-iltaisin 18-20, ja pää oli tuohon aikaan aika melko hatarassa tilassa. Kuuntelin koko ajan niin tiiviisti, että luennon jälkeen päätä jomotti joka kerta. On se hyvä, että tällainen laiska valtsikkalainenkin joutuu joskus tekemään töitä opiskelun eteen!

Saatoin itse asiassa löytää tältä kurssilta oman ammatillisen tieni. Käsittelimme kansainvälisiä ympäristöä koskevia sopimusta, kuten Pariisin ja Kioton ilmastoprotokollia tai vaikkapa kansainvälistä vesienkäyttösopimuskantaa. Ympäristölainsäädäntö on vielä todella hajanaista, mutta sen avulla on saatu aikaan hienoja asioita, kuten puhdistettu eurooppalaisia jokia, lopetettu otsonikerrosta tuhoavien kaasujen käyttö ja turvattu biodiversiteettiä sekä maapallon geneettistä perintöä. Vielä pitäisi tehdä paljon, ja toivon, että yksi niistä tulevaisuuden ympäristöpolitiikkavaikuttajista on nimeltään Kokkonen. Voisin käyttää kaiken tarmoni ilmastonmuutoksen torjumiseen. Haluan käyttää sen siihen. Ja nyt tiedän ympäristösopimuksista paljon enemmän.

International Humanitarian Law 3 op

Humanitaarinen oikeus eli aseellisen konfliktin oikeus on todella rankkaa ja hurjaa tavaraa. Kidutusta, sairaaloiden räjäyttämistä, laittomien terroristien lahtaamista… lisää tähän vielä maanantaiaamu, niin ei kannattaisi todellakaan olla Leevi-tyylisessä krapulassa ja vapinassa. Kurssi järjestettiin intensiivisenä viitenä maanantaina, viisi tuntia kerrallaan, joten istumista riitti. Tämä oli ehkä parhaiten järjestetty kurssi, jonka olen kuunaan käynyt. Opettaja oli professori Hong Kongista, todella ammattimainen ja ennen kaikkea hauska ja ystävällinen. Käsittelimme paljon case law:ta, mutta hän ei torpannut ihan vääriäkään käsityksiä, vaan oikoi ne rakkaudella. Katsoimme myös paljon videoita (erityisti proffa tykkäsi Nälkäpelistä ja hän intoili siitä yhteensä tuntitolkulla), joten välillä saattoi ottaa pientä lepotaukoa. Proffa kertoi paljon lapsuudenkokemuksistaan Bahrainissa ja jopa tanssasi toisinaan luokan edessä. Humanitaarinen oikeus on ala, jolle en voisi mitenkään ryhtyä, koska olen niin herkkä. Itkin aika monesti videoiden aikana, koska terveyskeskuksen räjäyttäminen livenä on asia, jonka ei pitäisi a) tapahtua ollenkaan b) olla mietinnän kohteena, että saakohan tuon nyt posauttaa vai ei. Ihailen kyllä proffaa, joka tekee tuota työkseen, mutta jaksaa silti heittää väsynyttä läppää opiskelijoille ja hymyillä koko ajan. Tyypin nimi on muuten James Fry, ja hän on aika iso nimi alalla. Jos kiinnostaa, googlatkaa. Suosittelen seuraaville Wien-vaihtareille todella lämpimästi!

P1570056
P1570058
P1570059

Introduction to European Union Law, 3 op

Toinen suuri proffaspersoona piti tämän kurssin maalis-huhtikuussa. Hän oli todellinen herrasmies: vanha EU-byrokraatti, joka oli maaniteltu kertomaan kv-opiskelijoille Eurooppaan edes jokseenkin liittyviä satuja aina torstaiaamuiksi. Luennot olivat ainakin 80-prosenttisesti asian vierestä, mutta anekdootteja riitti. Valitettavasti kaikki eivät nauttineet tästä ilosta niin kuin minä ja toinen politiikanopiskelija-kaksoisagentti Sveitsistä, ja kurssin aloittaneista noin 70 opiskelijasta ehkä 20 saapui tenttiin. Lakiopiskelijat eivät ilmeisesti käy EU-instituutioita läpi missään, ja tässä oli kv-politiikasta iso apu: osasin jo valmiiksi eri elimet, niiden funktiot ja rakenteen ja päätöksentekoprosessit, joten periaatteessa opiskelin vain muutaman keissin ja ta-daa, kolme oparia kotiin! Olin reputtanut EU-lain tentin Turussa, koska en jaksanut opiskella (vanha kunnon lytkyys iski), joten toivottavasti saan tästä mukavan arvosanan tutkintotodistukseen siis.

International and European Human Rights Regime, 3 op

Persoona isolla P:lla veti tämänkin kurssin, mutta enemmän pahassa kuin hyvässä. Viiksekäs herrasmies oli entinen YK:n kidutustarkkailija, ja tämän kenttäkertomukset olivat mielenkiintoisia, mutta karmeita tietysti. Hän näytti mitään varoittamatta kuvia todella pahoin hakatuista ja sairaista vangeista ja osoitti kuvista, ketkä kuolivat pian vierailun jälkeen. Tuohon työhön vaatii kyllä sellaista kovuutta, jota minulta ei ikimaailmassa löytyisi, mutta arvostan valtavasti jokaista, joka siihen pystyy. Onhan se ihan kauheaa, että vieläkin esimerkiksi naapurimaassamme kidutetaan järjestelmällisesti vankeja (esimerkiksi Tsetseniassa). Meitä proffa ei kohdellut myötätunnolla, vaan keljuili, nöyryytti ja teki todella rasittavia tenttejä. Kärsin sellaisesta juuri keskiviikkona, ja vähän pelottaa, pääsinkö edes läpi. Hupaisaa kurssissa oli proffan aksentti: hän ei osannut sanoa englannin r:ää, vaan täräytti paikalle joka kerta w:n. These human wights wiolations are sewewe… Yritä nyt sitten olla kikattamalla tuolle!

Internationale Politik

Tämä saksankielinen kurssi jäi kesken, koska en jaksanut päntätä samoja asioita saksaksi kuin osaan jo suomeksi. Lisäksi kurssikoe olisi ollut lähtöpäivänäni.

Kapitalismus in China

Kuulostaa mielenkiintoiselta, mutta ei tosiaan ollut. Hönö proffa näytti kuvia Kiinan-matkoiltaan ja höpötti yingistä ja yangista. Tämä oli toisinaan päällekkäin EU-lain kanssa, joten toinen sai jäädä.

Yhteensä opintopisteitä: 16

P1570061
P1570060

En oikein jaksanut panostaa, sillä tarvitsin kanditutkintooni enää 10 pistettä, ja loput kuusi paikkasivat tilastojani niin, että sain vaihdon ajalta opintotuet. Turun yliopisto ei enempää vaadi, joten miksi minäkään itseltäni? Vaihdon pääasia ei kannata olla opiskelu, vaikka pääsisikin huippuyliopistoon. On niin paljon, mitä varmasti kuitenkin haluaa tehdä: viikonloppureissuja, museoreissuja, bileitä… Ei kannata pilata hyvää vapaa-aikaansa liian isolla kurssimäärällä. Hardcore-opiskelua ehtii paukuttaa silloin, kun arvosanoilla on väliä. Vaihdossa harvemmin on!

Wien on vaihtokaupunkina täysi viis kautta viis, mutta yliopisto ei ihan. Minulla oli oikiksessa todella hauskaa, koska kurssit kiinnostivat ja seura kohotti mieltä, mutta rakennus on vanha ja ilmanvaihto olematon. Joka on Turussa joskus opiskellut, niin vanha kunnon Jusleniakin jää sille kakkoseksi. Yliopiston suurimmat ongelmat eivät ole kuitenkaan tiloissa, vaan liian suuressa opiskelijamäärässä. 90 000 kuulostaa korskealta, mutta se on yksinkertaisesti liikaa. Täällä jokainen ylioppilastutkinnon suorittanut otetaan sisään, ja porukkaa tiputetaan kyydistä, jos ei kyvyt tai motivaatio riitä. Hylsyjä ei siis auta saada. Opiskelijoiden vähentämiseksi monet peruskurssit ovat todella vaikeita, ettei edes puolet pääsisi niistä läpi, ja ulkoaopettelu ja jatkuvat pelko kuuluvat itävaltalaisopiskelijoiden arkeen. Vaihtari pääsee yleensä helpolla, kun mainitsee taikasanan Erasmus, mutta kyllä mekin joudumme kärsimään jonotuksesta kursseille ja täpötäysistä luentosaleista.

Henkilökunta ei myöskään välitä opiskelijoista harvoja poikkeuksia lukuunottamatta. Koearvosanat tulevat myöhässä jos tulevat ylipäänsä, eikä sähköposteihin vastata. Plussaa on tietysti mahtava ja iso vaihtariyhteistö ja hienot, historialliset rakennukset keskustan kampuksella. Kyllä täällä lukukauden viihtyy, mutta tutkinto-opiskelijaksi en haluaisi. Ikävä kyllä. Itävalta on muuten hieno maa, mutta maisteritutkinnon päädyn hakemaan kyllä muualta.

Niin, ja tässä ihmisoikeustentissä minulla oli ilahduttavan paljon pelissä – se oli kandidaatintutkintoni viimeinen puuttuva palanen. Nyt tarvii enää siirtää opinnot Turun yliopiston rekisteriin, ja voin ottaa paperit ulos. Melkoista!


Pistähän seurantaan myös Alpenglowin Instagram sekä Facebook!

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply Meri / Syö Matkusta Rakasta 19.6.2016 at 22:54

    Kuulostapaa mielenkiintoiselta. Terveisin oikkari. ;) Ja hei, mitä vikaa Kiinan matkan kuvien näyttämisessä… :D

    • Reply Sunna 20.6.2016 at 00:00

      Oli kyllä mahtavia kursseja ja ihanaa kv-seuraa, Wien on oikisvaihtarille hyvä :) Kyllähän ne Kiina-kuvat ilahdutti eka ja toka luennolla, mutta kolmannella samat räpsyt Kielletystä kaupungista alkoi vähän puuduttaa…

    Leave a Reply