Että mitäkö pitäisi tehdä? Kirjoittaa kandia. Siivota huone. Jynssätä vessa. Lähteä polkemaan paskalla pyörällä vesisateeseen ostamaan uusi kulmakynä, jonka jäljen tuo ihana Turun alkutalvi kuitenkin huuhtoo rännällä pois. Kaljut koivunoksat heiluvat tuulessa. Mutta minun sisälläni on lämmin Sveitsin kesä, loppumaton Hitzewelle, ja toivon, että se kantaa helmikuuhun asti. Kyllähän se!
Inhoan aika tavalla Turun talvea ja olen ehdottomasti kesäihminen. Horoskooppeihin uskova kämppikseni varmasti sanoisi, että heinäkuussa syntymisellä on ollut tähän osansa. No jaa, niin tai näin, mutta Sveitsin viime kesä oli aivan uskomaton. Toukokuussa tihutti vettä, kesäkuussakin vähän, mutta sitten se alkoi – lähes 50 päivän helleputki! Jo ensimmäiset päivät olivat ihania: lukukauttaan lopettelevat yliopistolaiset (ja lapsiin leipääntyneet au pairit) kokoontuivat Arboretumiin ja Bellevuelle ja Lettenille piknikille, käristämään ihoaan ja myöhemmin ihailemaan auringonlaskua. Takakireä Zurich paljasti itsestään ihan uuden puolen, kun nauravat ja musiikkia kuuntelevat tassuttelivat paljain jaloin, hyppivät silloilta jokeen uimaan ja joivat punaviiniä pimenevässä illassa. En tiedä, tulenko koskaan uimaan niin monta kertaa kuunvalossa – toivottavasti kyllä, koska sitä ei voi tehdä liikaa!
Jos vapaa-ajalla oli ihanaa, niin ei Hitze lasten kanssa työskentelyäkään tosiaan haitannut. Meillä oli ihanaa! (Silloin, kun ei tarvinnut viettää koko päivää pyykkikorin- ja koneen välissä.) Leikimme vesisotaa letkulla puutarhassa, kiipeilimme puihin, kävimme metsäretkillä ja pikku vaelluksilla. Teimme kotitehtäviä yhdessä ulkona ja uiskentelimme Badeissa niin, että sormenpäät menivät ruttuisiksi ja tyttöjen vaaleat hiukset alkoivat vihertää kloorista. Potkimme laiskasti palloa ja söimme sipsejä. Kerroin iltasatuja joskus puutarhassa, kun kaskaat sirittivät ja maa vielä hohkasi päivän lämpöä.
En käyttänyt sukkia kahteen kuukauteen paitsi vaeltaessa ja lenkillä, koska ei niille ollut mitään käyttöä. Oli ihanaa lähteä öisin istuskelemaan ulos pelkässä topissa ja shortseissa. Mutta oli se muutakin kuin vain äiti Maan lämpö: olin löytänyt ihania ystäviä ja elin hetkessä. Olin ihan vain onnellinen, vaikka kuvittelin vielä kuukausi sitten, etten pystyisi siihen vielä pitkään, pitkään aikaan. Heittäydyin pallopeleihin, uimahyppyihin, diippeihin suomenkielisiin keskusteluihin S-Bahneissa aamuyöstä ja teekkaribileisiin vieraassa kaupungissa. Sain rohkeutta ja rakkautta, joka saa minut nyt hymyilemään harmaalle Turun taivaalle ja raskaille 60 tunnin opiskeluviikoille.
Ja ne vuoret… olen herännyt monta kertaa rakastuneena maailmaan ja ihmisiin, mutta mikään ei voita sitä, kun kömpii vähän kylmänkankeana teltasta, nousee seisomaan ja tervehtii hiukan pilvien takana piileksivää Matterhornia. Söimme keksejä ja loimme kunnioittavia katseita suojelijaamme. Kun ei sitä voinut olla ihailemattakaan!
En halua unohtaa kesää: uskomattoman pehmoista ja lämmintä, kalkkipitoista alppijärvivettä, avautumista samaan lentokoneeseen sattuneelle tytölle (josta tuli ehkä paras ystäväni), lasten villiä iloa vesihipassa, viinilasillista rappusilla lasten nukkumaanmenoajan jälkeen, ukulelen rämpyttämistä täpötäydellä Lettenin laiturilla… elämä on kesää ja kesä on elämää!
Ja kun on kerran löytänyt kesän, niin se tulee aina uudestaan. Nyt vain villatakkia niskaan, maiharit jalkaan ja parempia päiviä odotellessa yliopiston kirjastolle naputtamaan kandia. Sitten, kun on seuraavan kerran kesä ja kärpäset, niin mie ajattelin olla viittä vaille valmis. Mutta seikkailuille 110-prosenttisen ready!
No jopas meni yltiöpositiiviseksi hehkutukseksi. Miten te muut selviätte tästä harmaudesta?
No Comments